[Sonja T.Valvoja]

Fiilis, ratsastettavuus vai hyvä paketti?
Niin minä sitten lähetin Simolle viestiä, että jos tulee jotakin kiinnostavaa hevosta kiikariin, niin ilmoittelee. Että olisi tällä kertaa ihan tieten tahtoen verkot vesillä. Eka kerta se minulle oli, kun olin ihan tosissani hevosta ostamassa. Salierin hankinta aikoinaan oli vähän niinkuin pakko ja Mortti oli sataprosenttinen vahinko. Mutta nyt siis: hevosen ostoon.

Simo ei aikaillut vaan soitti ja ilmoitti minun olevan enemmän kuin tervetullut tallille käymään. Kaikki on tarvittaessa myynnissä, vaikka paita päältä, jos sen haluan jostain syystä. Tarjolla olisi useampi ihan varteenotettava kouluratsuntekele, joita voisi vakavissaan kokeillakin. Niin minä pakkasin ratsastuskamat autonperään, Axan vöihin ja lähdin kohti Tamperetta kun kerran ei tarvinnut edes järjestää hoitajaa kellekään.

Simon tallilla tunsin katseita selässäni, kun tietysti sana oli jo levinnyt että tälle ja tuolle hevoselle on tulossa koeratsastaja. Ei sen sinänsä pitänyt kellekään mikään yllätys olla, sillä Simo oli ennen kaikkea hevoskauppias, mutta tietysti jokainen Simon hevosella ratsastava pelkäsi juuri sen oman ratsunsa puolesta. Ja niin yksi jos toinenkin mulkaisi minua vihamielisesti, tai ainakin kuvittelin niin.

Ensimmäinen puoliveritamma oli vähän äksy hoidettava eikä se ratsunakaan tuntunut kovin yhteistyöhaluiselta. Simo sitä kommentoikin, että sen kanssa kestäisi jonkin aikaa päästä sinuiksi, vaikka kapasiteetikas hevonen se oli. Siitä ei mikään miellyttävä kuva jäänyt noin pintapuolisesti, mutta panin sen kohdalle mieleeni kysymysmerkin. Mistä sen tietää vaikka kyseessä olisi varsin kivakin tamma, kunhan tutustuttaisiin.

Toinen oli se Salierin tarhakaveri, Eki. Se oli edelleen niin komea että aivot heitti volttia pelkästä näkemisestä, mutta selästä käsin se ei vakuuttanut. Hyväluonteinen kyllä ja miellyttämisenhaluinenkin, mutta vaikutti hieman raskassoutuiselta. Eteenpäinpyrkimystä puuttui eikä sellainen ollut minun hevoseni.

Kolmas oli taas tamma, jolla sitä eteenpäinpyrkimystä oli vähän liiankin kanssa. Se reagoi isosti kaikkeen, oli se sitten huolimaton apu tai jokin ulkopuolinen häiriötekijä. Silmänvalkuaiset vain vilkkuivat kun taas mentiin. Simo huomautti sen olevan vartti-täysiverinen ja huomasin ennakkoluulojeni täysiverisiä kohtaan heräilevän, vaikka Mortti olikin ollut niin hieno ja hyvä ja täysiverinen. Silti tammasta jäi tietynlainen hyvä fiilis. Haastavaltahan se tuntui eikä minulla ollut juurikaan kokemusta tammoista, mutta ehkä sen kanssa selviäisi. Varovainen plussa tälle ja nimi mieleen, se on Manta.

Neljäskin oli ihan ookoo, nuorehko FWB-ruuna, jonka kanssa en suoraan pääsisi vielä mihinkään vaativiin luokkiin, mutta aikanaan siitä kyllä sukeutuisi hyvän ratsastajan kanssa ihan varteenotettava kouluratsu, Simo oli varma siitä. Varmaahan toki ei hevosten kanssa ole olemassakaan, mutta lupaavalta se kuulosti ja tuntui. Fiksu ja järkevä tapaus muutenkin, ei ehkä ihan sitä mitä minä hain, silti sama varovainen plussa myös tälle.

Illalla kotona pyörittelin hevosten tietoja, kuvia ja videoita, joita Simo oli koeratsastuksista ottanut ja yritin muistella tarkkaan, miltä mikäkin hevonen tuntui. Huomenna menisin kokeilemaan vielä muutama hevosta lisää. Vielä näistä ei yksikään tarjonnut sitä samaa fiilistä kuin Mortti aikoinaan vaan en tiedä kannattiko tällaisessa asiassa mennä varsinaisesti fiilis edellä. Ihan kivoja hevosia nuokin pari vähintään olivat, mutten tiedä oikein mitä minun pitäisi hakea, sitä kokonaisfiilistä vai hyvää ratsastettavuutta vai järkevintä pakettia vai lupaavinta sukua vai jotain muuta. Tämä ei näyttänyt lainkaan yksinkertaiselta savotalta.

[Sonja T.Valvoja]

Kun ei ole hevosta, ei ole mitään
Mortin lopetuksesta on kulunut viikko ja nyt on jo aika selvää, ettei tällaista elämää ole. Pyörin vain kotona kuin yksinäinen herne saavissa enkä saa mitään aikaiseksi. Päivissä ei ole mitään kiinnekohtaa, ei mitään rutiinia tai rakennetta, kun ei tarvitse mennä tallille. Aika usein kyllä lähden Hopiavuoreen kuitenkin. Olen ratsastanut siellä Barnumilla pari kertaa ja Jussilla kerran, kun Eetu ei ehtinyt ja Outi ei pystynyt.

Ajattelin alunperin, että ehkä voisi harkita jotakin hevosiin liittyvää kevään korvalla sitten taas, jos siltä tuntuu. No, siltähän tuntuu enkä todellakaan jaksaisi odottaa kevääseen asti. Mutta hevosen hankkiminen on niin iso juttu, ettei sitä voi kiireellä tehdä. Voi siis olla että tässä joutuu kuitenkin kärvistelemään kevääseen asti ja tiedä vaikka kauemminkin.

Vaikka voisinhan minä vuokrata jonkin hevosen. Tai ottaa ylläpitoon, jos vain jostain löytyisi sopiva. Olen niin Salierin ja Mortin pilaama, että ihan mikä tahansa ei kelpaa. Tarttee olla laadukas, hyvä kouluhevonen, suht pitkälle koulutettu, isokokoinen, järkevä eikä siitä ole ikinä haittaa, jos on vielä nättikin. Niinkuin Mortti oli. Ja luonnollisesti terve ja hyvätapainen ja mitä kaikkea. Onhan siinä vaatimuksia kerrakseen!

Vai pitäisiköhän kysellä Royal Gardenista tai vaikka lähteä käymään siellä? Riziä tuskin myyvät, kun on jalostusori ja kaikkea. Ja voisihan olla että se on pikkuisen liian vaativa ja pikkuisen liian korkealla tasolla minulle. Ehkä siellä olisi joitain muita.

Tietysti voisin Simollekin vihjaista, että ilmoittelee, jos haaviin osuu jotakin sopivaa. Tähän mennessä olen tiukasti sanonut, ettei mitään uusia tarjouksia tähän osoitteeseen, mutta saahan sitä mieltään muuttaa. Simolta varmaan löytyisi ihan lupaavia tapauksia ja hän kuitenkin tietää, mikä minulle sopii.

Salieri sitten… Minä oikeastaan haluaisin sellaisen hevosen, jolla voisi ratsastaa peräti tavoitteellisesti, ehkä kilpaillakin (joo morjes, mikä minua vaivaa?) ja Salieri ei jotenkin sovi siihen kuvaan. Vaikka onhan se ihan hyvin kilpaillut Anssin kanssa, mutta minulle se on aina se kullanmuru, astetta tasokkaampi harrastehevoseni. Eli pitäköön Anssi Salierin niin kauan kuin haluaa, kun heillä kerran menee hyvin.

Marshallin vanhemmat kutsuivat minua jouluksi käymään. Kai Anice ajatteli että olen ihan yksinäinen ja nyt vielä ilman hevostakin. Kilttiä häneltä. Kiitin kutsusta, mutta en nyt jouluna lähde ainakaan Venäjällä käymään. Sen sijaan ensi vuoden puolella voisi. Pääsisi ainakin ratsastamaan ammattilaisen silmän alle ja tiedä vaikka jos heiltä tai heidän kauttaan löytyisi jotakin kiinnostavaa. Pitää ehkä lähettää sähköpostia Anicelle ja mainita asiasta.

Mutta taas kello on tulossa kaksi iltapäivällä ja minä käyn levottomaksi, kun oikeastaan pitäisi lähteä tallille, mutta ei ole mitään syytä. Axa myös on ihan sitä mieltä, että tarttis mennä. Lähden Axan kanssa ulos ja se tietysti suuntaa heti autolle. Minulla kestää vähän aikaa saada houkuteltua se pois. Voi tyttö-kulta kun maailma on nyt tällä tavalla rikki.

[Sonja T.Valvoja]

Nellyä ei käy vastustaminen

Katkelmia Hopiavuoren Whatsapp-ryhmästä.
Sonja: Ei kun mä skippaan ne pikkujoulut
Nelly: Et muuten skippaa
Sonja: Ei mulla ole hevostakaan sinne
Marshall: Paitsi Barnum
Sonja: Niin mutta kellä sä sitten ratsastat?
Marshall: Haen Stanimirin siksi päiväksi tänne.
Sonja: Stanimir! Onks se Suomessa?
Marshall: On kyllä tällä hetkellä.
Marshall: Mutta valitettavasti sitä en kyllä uskalla sinulle antaa. Saat tyytyä Barnumiin.
Sonja: Joo, en mä sillä. Mutta mä en ole ratsastanut Barnumilla
Nelly: Kannattaisi varmaan sitten tulla ratsastamaan sillä etukäteen
Marshall: Onko sinulla huomenna aikaa iltapäivästä?
Sonja: Teknisesti ottaen on mutta en mä nyt tiedä
Nelly: Noni, sitten tulet huomenna. Ja raahaat ratsastuskamat mukana. Sua ei ole näkynyt viikkoon täällä muutenkaan
Sonja: Edelleenkään, mulla ei ole enää hevosta…
Nelly: Ei liity mitenkään tähän asiaan.

[Sonja T.Valvoja]

(K-18 ajatustenvirtaa, että sori ja omalla vastuulla ja Eetu poistaa jos menee yli hyvän maun.)

Joulu
— Kai sä nyt jouluksi meille tulet, Markus oli kysynyt. Tai oikeastaan en tiedä tarkoittiko hän sitä edes kysymykseksi. Niin, olisihan se toki ihan luonnollista, että olisin joulun Otavassa, kun siellä kuitenkin oli kaikki ne, joita minä perheenäni pidin.

Mutta.

Mutta.

Mutta kun. Minulla oli taas sellainen olo, että pitäisi repäistä, tehdä jotakin epänormaalia. Ja mielellään matkustaa jonnekin, missä saisi henkistä välimatkaa näihin kaikkiin ongelmiin miehiin joihin olin taas sotkeutunut. Olisi nyt edes jotakin uusia kuvioita, mutta kun ei vaan ne samat vanhat.

Tampereella käydessäni lähdin Anssin kanssa lauantai-iltana kaupungille syömään ja senhän tietää, miten siinä kävi. Päädyimme yöksi minun asunnolleni, vaikka niin olin vannonut, että tämä sekoilu Anssin kanssa piti loppua kertakaikkiaan. Mutta jos on puoli vuotta ollut ihan yksin, niin ei siinä vaiheessa paljon nirsoile. Eikä Anssissa mitään vikaa ollut, paitsi että oli edelleen naimisissa oleva perheenisä, muuten hyvä. Oliko jollain myydä moraalia ja selkärankaa, mä tarttisin?

Sitten Harri. No, hän oli turvallisesti edelleen siellä Torontossa, mutta jostain kumman syystä olin mennyt kertomaan hänelle Mortin lopetuksesta. En edes tiedä että miksi juuri Harri, paitsi että Harri tunsi ja tiesi Mortin ja oli tietysti surullinen uutisesta. Mutta silti! Harri oli ex! Tuskallinen ex. Exille ei kerrota uutisia, exät unohdetaan ja annetaan olla ja kertakaikkiaan vältellään, jos vain voidaan.

Asiat olisivat hyvin, jos olisin vain kertonut, että Mortti on lopetettu ja Harri vastannut, että onpa surullista, otan osaa, yritä selvitä, end of story. Mutta ei: Harri oli kysellyt vähän kuulumisia, olin vastannut jotakin. Olin kysynyt itse, että mitäs Torontoon kuului. Harri kertoi töistä ja töiden ulkopuolelta. Ratsastusharrastus oli jatkunut sillä samalla tallilla, missä viime jouluna kävimme. Se sentään oli kiva kuulla. Siis ihan oikeasti kiva.

Sen illan jälkeen olimme viestitelleet muutenkin, ihan lyhyesti ja korrektisti vain, mutta vähän joka päivä. Ehkä Harri halusi tarjota jotain seuraa tai lohtua. Tai! Ehkä hän osasi laskea, että paluuseensa oli vajaa vuosi aikaa ja nykyään nämä vuodet kuluivat niin nopeasti että kohtahan se syyskuun alku olisi. Sitten Harri olisi taas täällä Seinäjoella! Että jospa hän ajatteli, että voisi alkaa vähän lämmitellä suhteita tähän suuntaan.

Olin minä miettinyt sitä itsekin, että mitä sitten kun Harri palaa. Pitäisikö antaa tilaisuus, pitäisikö yrittää uudestaan? Eihän Harrissa mitään vikaa ollut, edelleenkään. Minussa kyllä oli senkin edestä, kun olin mennyt vehtaamaan useamman kuin yhden miehen kanssa Harrin lähdettyä ja Anssin kanssa varsinkin vieläpä ihan säännöllisesti. Silloin ei ollut morkkista, kun olin liian kiireinen perustellessani toimintaani itselleni ja keksiessäni kaikenlaisia hyviä syitä siihen, miksi Anssia ei kannattanut heivata kuvioista pois. Nyt jälkikäteen omatunto kolkutteli kyllä, mikähän logiikka siinäkin oli.

Mutta niin. Olin tehnyt paskamaisen tempun Harrille, vaikkei hän sitä tiennytkään. Jos tästä nyt jotakin uutta pitäisi alkaa kehitellä, niin rehellisyyden nimissä minun pitäisi tunnustaa tekoseni Harrille. En minä voisi olla muuten. Ja se olisi siinä sitten. Harri tuskin voisi antaa anteeksi ja miten paljon se häntä satuttaisi. Vähemmällä tuskalla selviäisi, jos vain sanoisi suorilta ”Ei” eikä selittäisi sen enempää. Ei tällä ollut tulevaisuutta.

Toisaalta enhän minä tiennyt, jos Harri palaisi Kanadasta naisen kanssa. Palaisikin, ei tarvitsisi miettiä tätä edes teoriana.

Eikä kahta ilman kolmatta. Tänäkin vuonna Vladimir järjesti itsenäisyyspäivän juhlat ja olin ilmoittanut tulevani. Sitten unohdin koko jutun, kun Mortin jalka ja lopetus veivät kaiken aivokapasiteettini. En siis muistanut edes perua ja Vova oli kuitenkin varannut minulle oman huoneenkin, kun olin pitkämatkalainen. Juhlafiiliksessä oli vähän tekemistä, mutta se oli kyllä ihan hyvä tehdä jotain muuta, nähdä joitain muita ihmisiä ja puhua jostain ihan muusta. Kyllä iloinen kuoharihiprakka kotona nököttämisen voitti.

Vladimir oli viime talvena kuvitellut jo ties mitä, saavansa prinsessan ja puoli valtakuntaa. Sitten kun sain kakaistua ulos faktat siitä, että olin edelleen suhteessa Harrin kanssa (silloin vielä!) ja että prinsessaa ja puolta valtakuntaa ei ollut tulossa, hän oli pahastunut siitä. Ymmärsin kyllä ja tiesin tehneeni hänelle(kir) rahtusen ruman tempun. No, ilmeisesti vanhat kaunat olivat hapertuneet olemattomiin, koska sen verran sydämellinen oli vastaanotto. Ja tällä kertaa tein selväksi ennen lähempää kontaktia, että vaikka teknisesti ottaen olinkin sinkku ja Suomessa, en voinut tai uskaltanut luvata mitään sen enempää, en ainakaan vielä. Sekin kelpasi Vovalle. Oliko hänellä kuitenkin jotakin toiveita tai haaverepaleita johonkin suuntaan, en tiennyt.

Niin että jos sitä yrittäisi vaikka hommata äkkilähdön Khao Lakiin jouluksi.

[Sonja T.Valvoja]

Mortti on lopetettu tänään
Pieniä lumihiutaleita tipahteli taivaalta. Ne näkyivät takaterassin valoissa, eivät muuten. Sisälläkin oli pimeää, sillä en ollut sytyttänyt valoja kun olin tullut ja siitä oli sentään jo tunteja aikaa. Olin vain istunut sohvalla kuin olisin juurtunut siihen. Axa oli tuttuun tapaan käpertynyt vierelleni, mutta nyt se nosti päätään, katsoi (vaativasti, tiesin sen pimeässäkin) ja päästi narisevan äänen. Se oli sen tapa ilmoittaa, että kohta pitäisi päästä ulos. Jos en reagoinut siihen, se kävisi vaativammaksi, tulisi tökkimään kuonollaan ja vinkuisi. Niin kyllä, pitää lähteä vielä ulos. Vedin takin niskaani, kengät jalkaan, napsautin hihnan kiinni Axan pantaan ja nappasin vielä avaimet farkkujen taskuun.

Minulla ei ollut koskaan ollut lemmikkiä. Ei lapsenakaan. En tiedä miksei meillä ollut koiraa tai kissaa, vaikka Otavassa oli molempia ja pidin niitä melkein ominani. Ehkä siksi. Ei ollut ikinä ollut mitään pikkulemmikkiäkään, hamsteria, hiirtä, kanarialintua tai akvaariota. Ja kun muutin omilleni, en koskaan hankkinut mitään, kun ei sitä sillä tavalla tullut ajatelleeksi. Vasta kuusi vuotta sitten tuli Salieri ja sitten Mortti ja nyt viimeisimpänä Axa, joka kyllä papereissa oli edelleen varmaan Markuksen. Tai Riston, en minä tiedä. Minun se kuitenkin oli.

Niinpä tämä oli eka kerta ikinä, kun jouduin varsinaisesti tekemään päätöksen minkään eläimen lopettamisesta. En tiedä olisiko siitä ollut mitään hyötyä kyllä tänään, kun olin vienyt Mortin klinikalle viimeistä kertaa. Markus oli kuskina, kun en minä olisi pystynyt ajamaan itse ja melkein teki mieli sanoa klinikan pihassa Markukselle, että vie sinä se, mutta enhän minä nyt sitä voinut tehdä. Silitin siellä vielä viimeisen kerran isoa valkoista tähteä Mortin otsassa enkä jaksanut enää edes itkeä.

Pieniä hiutaleita putoili kasvoille ja sulaessaan ne kutittivat nenällä. Axa pyöriskeli innoissaan ojanvarressa, kait siellä oli jotain mielenkiintoista haisteltavaa.

En ollut kellekään sanonut mitään Mortista. Tallilla toki tiedettiin, että lähtölaskenta oli menossa, mutta kun tänään haimme Mortin päivällä, tallilla ei ollut muita kuin Eetu ja työntekijät. Irtisanoin karsinan vuokrasopimuksen ja sanoin hakevani Mortin tavarat muutaman päivän kuluessa. Eetu sanoi ettei niiden kanssa ollut kiire ja että täällä oli karsinapaikka kyllä odottamassa, jos hakisin Salierin takaisin tai keksisin jotakin muuta. Olin nyökännyt vain ja mutissut jotakin. Nyt juuri kyllä tuntui siltä, että ei mitään hevosia eikä mitään eläimiä eikä mitään suruja nyt eikä enää ikinä.

Siinä pimeässä seisoessani ja Axaa odottaessani kaivoin puhelimen taskusta ja lähetin Harrille viestin: ”Mortti on lopetettu tänään.”

[Sonja T.Valvoja]

Ihan pakko sotkeutua pikkuisen tähän tuoreimpaan draamaan 😀

Kun ei vaan tajuu
Hörpin teetä mukistani Hopiavuoren keittiössä. Vielä äsken pöydän ympärillä oli ollut isompi porukka ihmisiä, mutta kaikki olivat lähteneet, kuka minnekin: Eetu ja Camilla töihinsä, Marshall kotiin, Noa yläkertaan. Ei minua haitannut jäädä yksin, sainpahan rauhassa ajatella omiani.

Seinän viereen käpertynyt Axa nosti päätään ennen kuin minä kuulin mitään, mutta sitten ulko-ovi tempaistiin auki. Joku potki kengät eteiseen tavanomaista railakkaammin ja heitti takin naulaan. Äänestä päätellen takki putosi kuitenkin lattialle ja kuulin sanattoman murahduksen. Äänestä päätellen se oli Eira enkä ollut väärässä.

— Onks Noa täällä? hän töksäytti tervehtimättä sen kummemmin.
— Ei just nyt, meni äsken yläkertaan.
— No hyvä, sanoi Eira sävyllä, josta ei jäänyt epäselväksi se, ettei tässä nyt Noaa kaivattu.
— Mitäs nyt?
— Tiesitsä että Noa ja Chai seurustelee?

Olin vähän yllättynyt tästä tiedosta ja ei, en todellakaan tiennyt. Tai no silloin pikkujouluissa vuosi sitten oli ehkä ollut, no, jotakin. Veiköhän Noa Chain kotiin silloin illalla? Tosin Chai oli aika juovuksissa. Tai sitten muistin väärin, koska en itsekään ihan selvin päin ollut.

— Ai jaa, sanoin vain Eiralle. — En tiennyt. Mitä siitä?
— No ku… Äh, et sä tajua.
— Aha.

Jäin vähän hämmästyneeksi tästä lausunnosta. Mitä tajuamista tässä nyt piti olla? Molemmat täysi-ikäisiä kuitenkin, Noa ja Chai. Enkä ollut kuullut että kumpikaan olisi seurustellut Eiran kanssa, että mitään mustasukkaisuusdraamaa pitäisi kehitellä.

— Aiotko sä tuoda Salierin takaisin? Eira kysyi jo heti toista asiaa. Tämä oli myös kysymys, johon jouduin vastaamaan kolme kertaa tunnissa, kun tieto Mortin tilanteesta oli levinnyt. Tietenkin se olisi looginen vaihtoehto hakea Salieri takaisin itselle, mutta jokin siinä tökki.
— En mä tiedä vielä. Olisihan se tietysti ihan jees, mutta toisaalta ovat päässeet hyvään vauhtiin kisauransa kanssa, Anssi ja Salieri. Täytyy nyt katsoa.

[Sonja T.Valvoja]

Ei tämä tästä
Pieni irtiotto Tampereella oli kyllä ihan hyvä idea Markukselta, mutta ei siitä pitkäaikaista iloa ollut, sillä piti taas kutsua eläinlääkäri katsomaan Mortin jalkaa. Vaikutti siltä että se oli telonut jalkansa uudestaan eikä se mikään ihme ollut: oireilu oli alkanut noin kolme päivää sen jälkeen, kun sairastarhasta oli tehty vähän isompi, mutta sitä ei voinut enää pitää pienessä tarhassa. Taluttaminenkin piti tätä nykyä tehdä suitsien ja liinan kanssa ettei ryntäilevä ruuna pääsisi karkuun. Nyt turvotus oli taas saatu laskemaan ja oli aika tilata ell uä-laitteineen paikalle katsomaan, mitä jänteelle kuului.

Ei se hymyilyttänyt lääkäriäkään.
— Joo, ei ihme jotta on ollut turvoksiis. Tämoon vaurioitunut uurestaan nyt, katoppa. Näyttää pahemmalta mitä ne ekat ultrakuvat oli alkujansa.

Katselin itse laitteen näyttöä, missä lääkärin sormi piirteli ympyröitä vaurioituneen jänteen kohdalla. Tuntui kuin sormista olisi kadonnut verenkierto kun kysyin sen pakollinen kysymyksen:
— Voiko tälle tehdä enää mitään? Tai kannattaako tälle tehdä mitään?

Lääkäri huoahti.
— Tietysti ne hoirot vois aloottaa uurestaan alusta… Mutta se onki sitten toinen asia kokonansa, notta kannattaako se, tilanteen huamioon ottaen. Kilpahevosta tästä ei tule kyllä enää jos tää vaikka saataiskin hoirettua johonkin kuosiin. Harrasteratsu enkä välttämättä pysty eres lupaamahan, että kestääkö ratsastustakaan. Mutta että saaraanko tätä eres mihkähän kuntohon kun se nyt jo toisen kerran hajoos ja kestääkö tämän pää entisestään pitkittyvää toipilasaikaa, ni se onkin sitten se vaikiampi kysymys.

Ei kestänyt, ei se mikään vaikea kysymys ollut. Tämä sairas-Mortti oli ihan eri hevonen kuin se jolla olin ratsastanut ja kilpaillut. Tämä oli pörrökarvainen, äkäinen ja hankala, kun se kisa-Mortti oli ollut asiallinen ja suoraluontoinen silkkiturkki. Ell tulkitsi oikein hiljaisuuteni.

— Että kyllä pitäis alkaa ehkä miettiä luopumista. Ruunana tällä ei ole eres jalostusarvoa, että sen takia kannattaisi pitää kipulääkityksellä. Mä annan tälle nyt joka tapauksessa kipupiikin ja jatka sä sitä kipulääkitystä ohjeeren mukahan niin kauan ku kestää tehrä päätös.

Pystyin ainoastaan nyökkäämään, en puhumaan, sillä jos olisin avannut suuni, olisi sieltä purkautunut ainoastaan lohdutonta parkua. Yritin räpytellä silmistä kyyneleitä pois, mutta niitä tuli vain lisää ja lisää ja ne valuivat ilman lupaa poskia pitkin. Mutta hitto! Jos hevostaan ei saa itkeä niin mitä sitten? Ja kyllä minä tiesin, mikä se ainoa oikea päätös tässä tilanteessa oli, vaikka se oli liian vaikeata myöntää.

[Sonja T.Valvoja]

Sonja tulee ehkä ja toivottavasti jatkoille (yksin!), ellei sille löydy lainahevosta. Saa ehdottaa!

[Sonja T.Valvoja]

Voi Chai! Johan kaikki oli ihan liian hyvin mennytkin tällä saralla. Mikä itsepetos: jos kukaan ei tiedä, Noaa ei ole olemassa. Nyt kaikki tietää ja kaikki on pilalla ja väärin.

[Sonja T.Valvoja]

Minä kommentoin nyt tätä viimeisintä ensimmäiseksi tai oikeastaan vähän koko kokonaisuutta, mutta siis IHAN MAHTAVA pikkujoulujatkumo Oskarilla ja Ilonalla! Tämä on ollut tosi hienoa luettavaa ja jotenkin niin… niin… En tiedä mitä. Se ei jotenkaan ollut yllätys, että tieto Oskarin ns. historiasta lipesi juurikin Alexilta, koska Alex nyt on Alex ja toisaalta vissiin ainoa, joka asian varmaksi tiesi, vai mitä? Jään nyt vähän odottamaan, että mitä tästä kuviosta oikein vielä tulee, leviääkö tieto Hopiavuoressa vai ei.

[Sonja T.Valvoja]

PASKAPULKKA xD
Ei tätä olisi kyllä saanut laatikonpohjalle jättää, minusta ihan kiva teksti tästä talliarjesta ja siitä, miten ikäviä vastuita vältellessä vaikka pesee ikkunat tai tyhjentää tarhaa.

[Sonja T.Valvoja]

Ja kuten kaikki varmaan tiedämme, se on IHAN ERI ASIA lähettää tuollainen viesti Oskarille kuin vaikkapa Sonjalle, vaikka teksti ja sanavalinnat olisivat aivan täysin samat. Niin ettei ihme jos Outi ei pysty vakuuttamaan edes itseään. Tämä on niin tunnistettava tilanne että hykerryttää ihan 😀

[Sonja T.Valvoja]

Ja niin hieno kun Stanimir on! Aijjettä, minä niin toivon, että Stanimir tulisi ja näyttäisi ja pesisi oikein juuriharjan kanssa kaikki ne puoliveriset. Ja niinhän tuo näytti voittaneen, että jesss ja onnea!!
Vaikka ei siinä, onhan Sonjakin jonkin sortin rotukriitikko, kun ei aluksi tahtonut täysiveriseen edes koskea, kun puoliverinen sen olla pitää. Vaan onpa tuo sittemmin kavunnut barokkihevostenkin selkään ja viihtynyt siellä. Sonja ei ole sillä tavalla kovapäinen että pitäisi ennakkoluuloistaan kynsin hampain kiinni.

[Sonja T.Valvoja]

Voi Outi! ”Tykkäätsä Oskarista?” Tosi viattoman oloinen kysymys sinänsä, kun eihän Outi tiedä mitä Ilona ajattelee, mutta täältä ylhäältä käsin voi vain todeta, että oli kyllä ihan kympin arvoinen möläytys 😀 Ei ihme että Ilona melkein tukehtuu.

Muuten taas tosi tuttua Outia tämä, hieno teksti ja hieno tunnelma, kaikista möläytyksistä huolimatta.

[Sonja T.Valvoja]

Viimeaikaisten tapahtumien valossa minulle tuli tästä tekstistä tosi inhottava fiilis. Että ei kai Veera, ei kai silläkin ole nyt jokin vika, vaiva tai sairaus, että mitä jos sekin päätyy sairaslomalle. Toivottavasti ei, mutta kyllä tässä jo kohtalon kellot alkoi kilkattaa tätä lukiessa.

Mutta ei tässä onneksi mikään tuomiopäivän fiilis ole kuitenkaan, noin kokonaisuudessaan. Simaseikkailu jatkuu! Kiva että edes Ilona muistaa Oskarin oman toiveen, sen siman, kun kaikilla muilla on jotakin olevinaan tähdellisempää. Tietysti Ilonalla on kyllä ns. taka-ajatuksia asian ja Oskarin suhteen, mutta kuitenkin.

[Sonja T.Valvoja]

Eipä ole eka kerta kun Hello on kauhan varressa ja viimeksikin tuli sanomista (”Toivottavasti soon aiva helevetin hyvää”). Tuli jotenkin niin mansikkarahka-vibat tästä. Teksti on taas kuolettavan hyvää vaikken tässä kohdin jaksa perustella väitettäni.

[Sonja T.Valvoja]

En osaa tähän taas muuta sanoa kuin että ihanaa, kiitos ja sydän päälle <3

[Sonja T.Valvoja]

Party trick?
Mmm… Ei taida olla, ei tule mieleen kyllä mitään. Paitsi jos tarvitsee tietää Star Wreck -onelinereita, niin niissä olen kyllä aika haka. Joo, aika niche, jota kaikki ei osaa arvostaa, mutta hei, jonkun tarvii nekin tietää. Muitakin leffa-lainauksia tiedän kyllä kasoittain. Oh, I hate asking for directions. That’s why I get a nav.

Paras jouluruoka
Pyhä kolminaisuus: kala (incl. mäti), rosolli, juustot. Sidekickeinä toki laatikot (paitsi maksa) ja joulutortut sekä piparkakut.

Ei pakkasta ja ei lunta, vai kova pakkanen ja paljon lunta
Kyllä jos nämä on vaihtoehdot, niin äänestän lentolippua Australiaan. No, pimeys on ikävää, mutta niin on kyllä kova pakkanenkin.

Emoji
Nyt just tällä hetkellä varmaan 🙁

Suurin saavutus?
Tuntuu että hengissä pysyminen on aika kova juttu. Moni ei onnistu siinäkään.

Joulutortut
Neljäs vaihtoehto: kookos-mantelitäyte kirsikalla. Neuvotaan jonkin valmistajan torttutaikinapakkauksessa. Parasta ikinä.

Perinteinen joulu?
Ei sellaista ole. Se joulu on ollut niin monta vuotta muutoksen alla ja tänä vuonna taas on asiat eri tavalla kuin koskaan aiemmin, niin että fuck this shit.

Joululahjatoive
Mortin jalkaan jos saisi ehjän jänteen, niin se olisi tosi kova juttu. Kiva ja kunnollinen miesystävä olisi myös jees (huom: ei varattu).

[Sonja T.Valvoja]

Tervetuloa Hopiavuoreen, vahva alku ainakin on, kun olet saanut Eetun kuulostamaan ihan itseltään. Ja voi miten kaunis hevonen Lilja on!

[Sonja T.Valvoja]

Minä olen luullut tietäväni, että Ilonaa ei kirjoita Eetun et al. kirjoittaja vaan joku muu. Se sen sijaan on ihan mysteeri, että MITEN IHMEESSÄ joku toinen ihminen pystyy ja osaa kirjoittaa näin loistavaa Helloa ja Alexia? Oskaria myös. Eli jos Ilonan taustalla onkin joku Hopiavuoren omistajan salainen alter ego, niin hahaa, kiinni jäit!

No ei vais, mutta on taas niin todella hahmoille uskollista kirjoittamista, että kateeksi käy ihan. En minä nyt muutakaan osaa tähän sanoa.

[Sonja T.Valvoja]

Mä näen sen savun nousevan Eiran korvista 😀

Hitto miten hyvää dialogia (taas kerran, ei silleen uusi asia), varsinkin tämä:
”Mistä sä tiesit?” Noa kysyi.
”Inari kertoi!” Eira sähisi.
”Ei kun Hello”, Noa korjasi.
”Ei ku Inari”, Eira vastasi.
”Ei kun että Hello mistä sä tiesit?”

Se on hauska, mutta se on myös aito, kaikkine väärinkäsityksineen. En olisi ehkä itse osannut/ymmärtänyt kirjoittaa sitä noin vaikka noin juurihan se menisi.

Muuten tästä tekstistä on kyllä vaikea sanoa mitään, tai siis oikeastaan Eirasta. Eiraa pitää helposti jonkinlaisena karikatyyrinä, vähän niinkuin juurikin sarjakuvahahmona, joka voi ja saa tehdä mitä vain. Oikeassa maailmassa se olisi rasittava tyyppi, ainakin jossain määrin. Toisaalta meille täällä aina perustellaan Eiran käytös, joten on helppo ymmärtää Eiran käytös ja kenties jopa hyväksyä se. Eiralla on aina pointti tekemisissään ja sanomisissaan, jos tosin reaktiot ovat yleensä melko äärimmäisiä. Olen kirjoittanut olevani Eira-fani, mutten ole sitä aina.

[Sonja T.Valvoja]

Tryffelihevonen 😀
Yhdyn Ilonan lausuntoon siitä, että tämä oli yksinkertaisesti viihdyttävä tarina. Oikeasti, kuka vastaa puhelimeen ”Keravan hautaustoimisto ja pizzeria! Tämän päivän raato on huomisen –”? Mä olin pudota tuolilta.

[Sonja T.Valvoja]

Salaa hurraan täällä sille, että isä on vihdoin saatu taltutettua. Toivottavasti ihan todella on näin eikä vain mikään ilkeä kikka saada tyttö takaisin herran nuhteeseen. Mutta en uskoisi ihan heti, sen verran kauan aikaa Eira on antanut isänsä lillua siellä omissa liemissään. Todellakin ihanaa, että Eiralla on paitsi Ilvekset, myös Nelly, Eetu ja turvapaikka heidän luonaan.
Eira on kyllä pistämätön hahmo monessa suhteessa ja olen kirjoittanut jo aiemminkin, että olen ihan Eira-fani, monestakin syystä. Nyt vähän taas lisää.

[Sonja T.Valvoja]

En ymmärrä, miten jätin tämän kommentoimatta silloin kun julkaisit tekstin! Hyi minua! Onneksi Eetu kommentoi ja muistutti asiasta minuakin.
Mutta tämä on ihana teksti. Tietenkin kun se on ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin ja jalka ehjä, mutta muutenkin. Tuo kisasuorituksen kuvailu oli kyllä mahtavaa kaikkinensa. Lisäksi Wanda tuntuu tekstin perusteella tosi kivalta hevoselta ja huomaan toivovani, että se vielä paranisi, kun kuitenkin on sitkeä ja kilpailuhenkinen tamma.

[Sonja T.Valvoja]

Siellä se nyt sitten on, Ilonan oma putte. Ihanaa!

[Julkaisija]

Viestit