Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Koiravahtina
Hymyilin Veronikalle ja hänen taluttamalleen Onnille, koska muistin kuinka onnistuin ensimmäisillä kerroilla säikyttämään naisen. Ohitettuamme hän yhtäkkiä kysyikin, voisinko katsoa hänen koiran perään. Olin saanut Been hoidettua eikä tiedossa ollut muuta puuhaa, joten vastasin tietenkin myöntävästi, ja lähdin talliin, johon nainen oli osoittanut puhuessaan koirasta. En ollut ihan satavarma minkälainen koira naisella olikaan, mutta koska tiesin melkein kaikki muut koirat, osasin päätellä että tallin viileimmässä kohdassa makoileva vinttikoira olisi hänen. ”Heippa, mä en kyllä tiiä ees sun nimee, mutta lähtisitsä mun kanssa pihalle?” Tervehdin koiraa, joka ei tehnyt elettäkään liikkuakseen. ”No joo, siellä on kyllä aika kuuma, taidankin jäädä hetkeks tähän sun viereen”, sanoin ja istuin alas. Lattia oli oikeasti viileä, joten en ihmetellyt miksi koira oli sen paikan valinnut.
Hetken istuskelimme siinä, kunnes koira nousi, venytteli makeasti haukotellen ja tuli nuuhkimaan minua. ”Joko olisit valmis vähän liikkumaan vai.” Nousin itsekin ylös ja lähdin koira vierelläni pihalle. ”Missähän sun hihna on, jos käytäis vähä tuolla metässä kävelemässä.” Minulle oli ihan luonnollista puhua koiralle siinä missä ihmisellekin, voisia sanoa jopa helpompaa. En löytänyt remmiä mistään ja koska se olisi luultavasti lukitussa autossa, kävin nappaamassa Been näyttelyhihnan. ”Tää ajaa ihan saman asian”, sanoin napsauttaen lukon koiran kaulapantaan kiinni.
”Eihän mun nyt lenkille sua tarvinnu viiä, mutta perään piti kattoa ja täällä mettässä on kiva kulkea, eikö niin?” Oletin, että koira oli samaa mieltä, sen verta vauhdikkaasti se kulki nenä maassa kiinni. Sitten koira pysähtyi, nosti päänsä korkealle ilmaan. Asennon tunnisti kuka tahansa: se näki jotain tai jonkun. Ja pian orava kipitti puuta pitkin säkättäen ylöspäin. Koira olisi halunnut lähteä sen perään, joten pidin sen tiukasti lähelläni. ”Top top top, eipäs mennä mihinkään. Tulehan, anna sen oravan olla, mennään takaisin tallille.”
Saavuimme pihalle ja varmistin, että koiran innokkuus oli hävinnyt. En todellakaan haluaisi, että se lähtisi juoksemaan metsään. ”Pitäsköhän mun pistää sut toho koiratarhaan vai osaat sä pysyä tässä?” Eipä mulla edelleenkään ollut mihinkään kiire, joten päästin koiran vapaasti ja se kulkikin aika tiiviisti kanssani takaisin varustehuoneeseen viemään talutusnarua paikalleen, sitten terassille juomaan ja varjoon se lopulta pyörähti makaamaan. Hetken päästä Veronika tulikin jo Onnin kanssa, joten saatoin kertoa hänelle, että käytiin kävelemässä metsässä ja koira olisi halunnut ehkä syödä oravan. ”Mikäs tytön nimi muuten on?” Sanoin nauraen. ”Kyllähä mä näin tän silloin ekalla kerralla, mutta nimi ei käynyt silloin ilmi.”
-
04.06.2019 – Ihana upea komea ampiaiseni!
Ollaan käyty Been kanssa nyt kaksissa näyttelyissä ja voi että, ette uskokaan kuinka ylpeä mä mun pojasta oon! Se nimittäin meni ja voitti molemmissa oman luokkansa! Lisäksi uusimmissa karkeloissa se sai vieläpä BIS2-palkinnon, vieden voiton ihan aikuisesta puoliveriorista. Ekoissa näyttelyissä se jäi BIS4-sijalle, kun ei loppukehässä enää jaksanut asettua nätisti. Olen ilmoittanut sen myös muutamaan kesä-heinäkuun vaihteessa olevaan näyttelyyn, joista toivottavasti saamme viimeisen EO-sertin, niin Bee saisi ensimmäisen aidon oikean tittelin. Mut kattokaa nyt, kattokaa kuinka ihana upea komea mun ampiainen on!
-
Ensin kuului Mielikin pienten tassujen ja kynsien äänet portaikossa ja pian tyttö kimposi tupaan, selvästi kuivempana mutta edelleen yhtä into pinkeenä. Nyt se meni kiehnäämään Jaken Jessien kanssa, kunnes se teki taas kierroksen, ihan kuin tutkiakseen oliko tullut uusia kasvoja.
Sitten kuului lisää ääniä portaista. Syytän Mielikkiä, se tartutti iloisen fiiliksen minuun ja yllätyin itsekin, miksi olin niin tyytyväinen, kun Jesse ilmestyi oviaukkoon kysymään oisko kaljaa.
”Joo, sitä tuli äskettäin lisää, kun Veronika tuli käymään”, kerroin hänelle osittaen tummatukkaista naista korttipöydässä. ”Keitin myös kahvia, jos haluat jotaa lämmintä.” No niin Tiitus, sitten peräännyt etkä hoivaa tuntemattomia kuin mikäkin koiraemo.Hain itse kupillisen kahvia ja vilkaisin sitten takaisin Jesseen, joka seisoskeli vielä oviaukossa. Hän ei tainnut oikein tietää, miten päin olla. Tunsin sen fiiliksen, mulla oli itsellä ihan samanlaisia tuntemuksia monta viikkoa aina muuton jäljiltä. ”Tuos on jääkaappi, sielt voi ottaa kylmää”, kerroin osoittaen kaappia, jonka toki kuka vain tunnistaisi jääkaapiksi.
Jäin seisomaan ikkunan ääreen ja tuijotin pihalle, jossa oli aika pimeää. Miksei Jilla tai Noa oo tullu takas? Pitäskö mun mennä sinne, jos vaikka saisin korjattua tilannetta ees jotenki.
”Tuutsä Tiitus pelaa viel?” Nelly kysyi.
”Joo. Tuutsä Jesse kans?” -
Jesse kertoi hoitavansa Mielikin ja itsensä sitten, joten pakkohan minun oli antaa koira hänelle. Olisin kaivannut hengähdystaukoa ja Mielikki olisi ollut niin hyvä syy lähteä hetkeksi pois. Mutta kun toinen jo ojensi käsiään ottaakseen koiran, annoin sen hänelle.
”No Nelly kyl just rökitti mut pihalle, mut eiköhä Jake anna sille takas”, nauroin pelaajien suuntaan. ”Kun saat teidät kuivattuu, tuu ihmees takas, tos on viel pari kaljaa, jos maistuu.” Halusin muuta ajateltavaa, joten voisin kysellä Jesseltä miten hän tuntee Noan ja onks hän hevosihmisii ja.. No jotain, enköhän mä keksi muutaki tai kysyn Nellylt apua.
Mihinköhän Noa jäi? Pihalle tietenkin, selvittelees Jillan ja Hellon yhteenottoa tai jotain. En voi siis mennä sinnekään, joten alistuin kohtalooni ja lähdin laittamaan kahvia. Ehkä Jesselle tekis lämmin hyvää, niin märkä mies se kyl oli.
-
”Heeiii, Mielikkiii, missä oot ollu, sähä oot ihan läpimärkä”, hössötin koiralle, joka kipitti tupaan koko vartalo heiluen innosta. ”Tulehan siitä, mennääs kuivaa sut, ennen kuin kastelet kaikki ja kaiken.” Sanoin koiralle napaten sen syliini, kun se kiehnäsi viimeisen tuttavuuden jaloissa. Sitten vasta näin toisen läpimärän hahmon norkoilemassa eteisen varjoissa. ”Tuu sisää vaa. Mä oon Tiitus”, tervehdin miestä ojentaen vapaan käteni häntä kohti. Mies tuijotti Mielikkiä kainalossani ja sitten minua. Sitten hän kätteli, kertoi nimekseen Jesse ja sanoi, että hänen piti kuivata koira.
”Aa joo, oot varmaa Noan kaveri. Voithan sä toki kuivatakin, mut kyl mäki voin sen tehdä, ni sä voit mennä vaihtaas ittelles kuivempaa päälle.” -
Olin jo nousemassa ylös, mutta Nelly kerkesi ensin ja hyvä niin. Hän on parempi juttelukaveri Hellolle nyt. Kuulin kaasutuksen pihalta, koska sade ei rummuttanut enää ihan niin kovaa ja jyrinä oli jo lakannut. Hello ei siis todellakaan halunnut jäädä ja pian Nelly tuli täplikkään märkänä sisälle ja heilutteli pelikortteja. Miten hän oikeasti pystyi tohon? Olemaan aina niin iloinen ja reipas, vaikka nytkin hänen ystävänsä taisi kadota melkein pakokauhun vallassa pois.
-
Hellolla oli selvästi joku hätänä, koska hän jätti koskemattoman olutpullon pöydälle, keksi tekosyitä voidakseen poistua ja hivuttautui varovaisesti etuovea kohti. Olisin halunnut kysyä mikä hänen on tai lähteä hänen kanssa pihalle, mutta en voinut tehdä kumpaakaan. Olisin voinut keksiä hänelle jonkun tekosyyn lähteä, esimerkiksi Beehen liittyvää ja etten itse enää voi lähteä, kun kalja väljähtyisi.
Jake kyseli Eetun perään, jolloin itsekin tajusin hänen puuttuvan. Ja Jillan sekä Noan. Jillan poissaolon ymmärtää ja ehkä Noa on käymässä Helsingissä.
”Kai täältä ainaki jotku pelikortit löytyy”, vastasin Jaken pelikyselyyn. ”Hel… Nelly ehkä tietää? Tai oisko Masalla sellaset?” Meinasin jo sanoa, että Hello varmasti tietää mitä täältä löytyy, mutta se ei olisi helpottanut hänen tilannetta. -
Mikäs sen parempaa kuin sipsit ja kalja, joten lähdin nopeasti sisälle, koska ei Jakella nyt sentään mitään isoa korillista ollut enkä todellakaan lähtisi täältä ilman yhtä pulloa. Meinasin suunnata ensin keittimen luokse laittaakseni sipsit kulhoon, koska on kuulemma reilua jakaa muillekin. Mutta sitten näin Hellon. Seisomassa kuin kala kuivalla maalla kenkänsä yhdessä kädessä, toisessa kalja ja vielä maitopurkki käden ja kyljen välissä.
En voinut kuin nauraa: ”Mitä sä Hello teet? Ethän sä ny voi ottaa toiselta kaljaa ja lähteä livohkaan. Ja hei, meil on herkkuiki!” Heiluttelin sipsikulhoa ja osoitin, että niitä on lisääkin. Sitten kiitin Jakea kaljasta ja istuuduin penkille.
-
Nelly kyseli mitä mieltä asiasta olin, halusinko mitään vai enkö ja totesi, että mun pitäisi joka tapauksessa jutella Hellolle. No niin, kyllähän se mun tarkoitus onkin, mutta mun pitää odottaa. Odottaa, että hän tulee juttelemaan mulle. En kuitenkaan kerennyt sanomaan mitään, kun Jake tuli kaljakorien kanssa tallista tuvalle. Tervehdin häntä ja totesin Nellylle, että pitäisikö meidänkin mennä jo sisälle?
”Oliko ne sipsit ja muut Masan luona vai veitkö ne tupaan?” -
1. Ukkonen
2. Mistä mä aloittaisin? (yllä)
3. Suoraan asiaanKyllä tää tästä
”Ei ei, ei se mua lyöny tai mitään sellasta. Piekseminen on joo vähä huono sanavalinta, koska ihan oikeutetusti se päälle kävi. Jefu on tosi fyysinen kontaktilaji, siinä sattuu ja tapahtuu aina. Monilla pelikavereilla, niin omilla kuin vastustajienki tiimeissä, on kättä murtunu, nilkka revähtänyt – yhelläki tuli kerran pohkeeseen mun nyrkin mentävä reikä!” Tuli oikein vilunväreet, kun muistelin silloista tilannetta. ”Sori, sä et varmaa iha tällasta juttuseuraa halunnu.” Totesin, kun tajusin että intouduin vähän liikaa. ”Mut siis joo, siinä on tarkotus pistää kaveri maahan, ettei se pääse etenemään. Ja Urho – tää mun joukkuetoveri..” sanoin toverin todella sarkastiseen sävyyn, koska en pystynyt ajattelemaan häntä niinkään pelikaverina. ”Ni se teki kaikkensa, että oli aina just siinä, missä minäkin ja heti, kun oli sallittua, se tuli voimalla päälle. Ei siinä tohinassa aina nää, jos toinen samalla potkasee vahingossa reitee tai vaikka selkää.”
”Mites Hello? Oliks se vaa humalaa?” Ja jotain muutakin Nelly sanoi, mutta meni hieman ohi. Sitten hän vielä nauroi, hieman väkinäisesti, mutta ei se mitään. Kyllä mä ymmärrän, onhan tilanne vähä hankala itse kullekin.
”Ei, se ei todellakaan ollut mitään humalaa.” Hymähdin hieman hymyillen. ”Okei, olinhan mä aika humalassa, mut..” Jatkoin ja katsoin ympärille, varmistaakseni, ettei lähellä ollut ketään muuta. Miksen mä vois kertoa Nellylle, se vaikuttaa olevan kuitenkin ihan aidon kiinnostunut, ei kai se muuten täällä kylmässä ja märässä mun kanssa istuis, kun muut istuu tuvan lämmössä. Ei hitto, sehän on Hellon ystävä! Ehä mä ny sille voi puhua! Olin jo keksimässä jotain tekosyytä lähteä pois tai vaihtaa puheenaihetta, mutta joku minun sisälläni sai minut silti kuiskaamaan hiljaa joo.Sitten tunsin jotain, mistä en saanut heti kiinni, mutta hetken jälkeen tajusin, että se oli yksinkertaisesti helpotusta. En ollut puhunut kenellekään, en kunnolla siitä, että oikeasti pidin Hellosta. Okei, Riinalle vähän, mutta se on jotenkin eri asia, kun hän on vaan näytön päässä. Mutta nyt kun kerroin Nellylle ja hän katsoi minua kuin normaalia ihmistä eikä inhotuksen tai vihan vallassa, niin saatoin vain huokaista syvään. Ehkäpä tää tästä?
#VieläköLeikitään?
-
Mistä mä aloittaisin?
Kun kysyin Nellyltä varovaisesti olisiko hän ollut mun kanssa ja hän hehkutti, että voitaisiin istua terassilla nauttimassa säästä, kuvittelin tietenkin, että se olisi kaunis aurinkoinen keli, niin kuin aiemmin tänään. Mutta ei, ukkonen iski kaikella voimallaan, niin että meille tuli Eetun ja Camillan kanssa oikeasti kiire saada hevoset sisälle. Useampi olisi varmasti viihtynyt rankkasateessa ja hyytävässä viimassa, mutta katsoimme parhaaksi viedä kaikki sisälle. Hellokin vei Typyn ja Skotin, Kerttu oli jäänyt kenttätreenien jälkeen suoraan talliin ja Eetu oli Matildan kanssa pelastanut Jillan ja Ketkun pimeästä maneesista.
En halunnut jäädä sisälle, kun Eetu oli sinne palannut tyttöjen kanssa. Olin muutenkin huomannut, että Nelly se istuskeli rauhassa terassilla, joten ajattelin, että menen hänen seuraksi. Hän kehoitti ottamaan viltin, koska oli aika viileää ja ihan oikeassa hän olikin. Sitten jyrähti niin, että korvissa soi ja kuulin Nellyltä ainoastaan hiljaisen, mutta selvästi kysymykseen päättyvän ”puhuu nyt”. Huokaisin syvään.
”En tiiä, tuntuu että tää on ehkä väärä paikka sille.”
”Ai miks?” Nelly kysyi aidosti ihmeissään. ”Miksei tässä voi puhua ihan mistä vain?”
”No ku.. Nii, mistäs sä haluat, että mä puhun? Haluut sä, että kerron kuinka joukkuekaveri pieksi mua kuus-nolla, koska se ei voi sietää, että..” Luulisi, että tähän mennessä osaisi jo antaa olla, mutta mä en vaan pysty. Tuikituntemattoman kommentit pystyn suodattamaan aika hyvin, mutta heti jos tiedän kaverin.. Jos oon vuoden verran pelannut sen kanssa samassa joukkueessa, niin se tuntuu ikävältä. Sitä ei pysty vaan unohtamaan, kuinka toinen katsoo sillä tavoin.”Tai että mä oisin voinu oikeasti lähteä sun kanssa sinne suihkuun”, nauroin, koska muistan Nellyn ilmeen, kun sanoin tuon ensimmäisen kerran. Katsoin naista ja odotin hänen reaktiota. Hän ei nauranut, hymyili kyllä, mutta ei nauranut. Sitten taas välähti ja hetken päästä jyrisi. ”Taitaa ukkonen siirtyä pois. Mä kyllä tykkään ukkosesta.”
#TiitusLeikkiiParhaansaMukaan
-
Voi ku mie jo kuvittelin, että nytkö keksit miten Tide saa suunsa auki ja kertoo Hellolle kaiken! Mutta se sitte oliki Jeppe, joka huitelee omilla teillään, voi höhlä. Ja ai että, ihana Hello kun noin silittelee Tideä ja sen mustelmaisia käsiä, ei tiedäkään miten paljon se mahtaa Tidella merkata. Ja jotenki mahtavasti huomioitu toi, että Hello on jo vanha nähtävyys niin sanotusti, mutta Tide on kuitenkin uusi naama ja kun on niin kamalan erilainen kuin kaikki muut, niin tottakai joku ois voinu piestä sen jossain kaupan takana.
edit. Ja taas väärässä välissä 😀
-
Voi meidän pikku-teinejä 😀 Mut hei jes, vihdoin se on nyt virallista! Ei tartte kierrellä ja kaarrella tai piilotella ja salailla mitään.
Tosi aidosti kuvattu toi salaa hiipiminen, voin niin kuvitella kuinka molemmat meinaavat alkaa tosissaan nauramaan. Mutta kaipa he pääsivät turvallisesti perille makkarin asti (:
-
Voiku mie jo pelästyin, että se oli nyt siinä! Tai mistäs sitä tietää, ehkä se onkin. Eihän se oo, eihän Nelly? Tottakai hän lähtee kiltisti, vaikkakin ehkä vastahakoisesti Eetun kanssa tupaan ja vintille oikeeseen sänkyyn yöks, eikö niin? Kyllä se Masa pärjää, saa iso poika valvoa yksin koko yön vaikka!
-
Voi vitsit, mä oon oikeestiki nii tykästynyt toho murtehe! Harmi vaan kun ei itse sitä osaa kirjottaa ollenkaa, ni pitää sit tyytyä normikieleen. Mut ei se mitää, hyvä ku sie ja pari muutaki osaa ja saa teidän teksteistä lukea!
Sika hyvä veto toi alun Hello, olisihan nuo sanat sopinut senki suuhu oikein mainiosti 😀
Ja voiku tuo Eetu on niin ylpee! Sen niin näkee kuinka se koskee kaidetta ja katselee ympärilleen tyytyväisenä, koska onhan se nyt hieno maneesi! Ja ehkä Pohjanmaan paras talli.
-
Hello kirjottan tarinan, äkkiä lukemaan! Sitte siellä oliki tää, mut onha tää ny ehkä jopa parempi ku mikää tarina, ei jösses!
-
Niiku mä jo Eiran Hellolle avautumisessa sanoin, niin tässäkin Nelly todellakin vain vitsailee pariskuntana olemisesta. Ja sitte nään selvästi, että Eetu sanoo ihan tosissaan heidän olevan pariskunta. Vitsit, mitähän näidenkin touhusta tulee!
Ja siis hei, mitäs tää nyt, eihän Tiitus voi Nellyyn luottaa, ku heti meni tollee kertomaa kauhean tärkeää ja tarkoin vaalittua salaisuutta eteenpäin! 😀
-
Voi Eira Eira, minkä taas teit! Mut kyllä mua nyt vaan harmittaa toi Eetu. Kun siis oon nyt vaa saanu sen mielikuvan, että kyllä hän haluaisi olla Nellyn poikaystävä. Mutta Nelly onkin eri mieltä, hän ei halua Eetua poikaystäväkseen, koska hehän vaan tappavat aikaa ja muuta.
Ja siis kyllä, Hellon pitää nyt ehdottomasti lähteä jakamaan ilosanomaa, että Neetu on syntynyt!
-
Mä taasen uskon, että se on eksä! Jota entiset appivanhemmat rakastivat eivätkä voineet ymmärtää, miksi Joonas pisti naisen kanssa poikki. He edelleen rakastavat Sagaa eivätkä välitä poikansa mielipiteestä, vaan palkkaavat naisen sanomatta hänelle.
-
Mä niin näin Jessen, mun kuvassa sillä oli vielä kädetki ylhäällä, kun se nautti sateesta. Ja Mielikin, voi pientä, mut onneks sillä on ihana huolehtivainen Noa ja että se mahtuu hupparin alle piiloon.
Tää jotenki herätti, että Noalla ei tosiaa oikee frendei. Mut hei, nythä Jesse tietenki saa sen paikan ja sitte heillä on ainaki toisensa! Ja jos ne sais yhdessä toisensa muidenkin kavereiks, ni kaikil ois kivaa!
-
Aaawwh, voi Masa-raukkaa!
-
En nyt taas tiiä oikein sanavalintoja, mutta tää jotenki vaa oli ihan sika hieno teksti! Jesse on jotenki symppis tyyppi, kun se miettii, että onko paikalla ees ketää, ku yksinää seisoo tuntemattoman orin kanssa tallissa. Ja toi viimeinen lause, nauroin taas ääneen 😀 Ja vitsit miten hienoa toi itse ratsastuksen kuvaus oli! Ja se, miten kivasti Joonas kertoi, että Varjo on tommone pikkutarkka, jos ratsastaja jännittää. Vautsi!
-
Ääää, ihanaa! Kyllähän Tiitus tulee leikkimään, kun noin nätisti pyydetää!
-
Kyllä vaan, onhan ne hevoset ihania, vaikka todellakin ovat välillä vähän perseestä 😀
Mutta siis joo, aivan ihastuttava tarina. Kyllä Matilda on aikamoinen, kun lähtee keltaisessa sadetakissaan ja kumisaappaissa rankkasateeseen, juoksuttamaan varsaa. Ja vielä uskaltaa pistää tamman kokeilemaan aikaisempaa hirviötä, minä ainakin olisin mieluummin mennyt vaan maneesin suojiin kokeilemaan, miten se juoksutus sujuu. Mutta ehei, ei Matilda (:
-
No tietenki sen voi ottaa noin, miten muutenkaa 😀 😀 😀 No ei, kyllähän minä tiesin, ettei Nelly sitä tolla tavoin tarkoittanut, mutta hei, Tiitus ei vielä tiedä Neetusta mitään, koska sillä on muutaki mielessä kuin nähdä kyseisen kaksikon salamyhkäisiä vilkuiluja toisiinsa tai ne kerrat, kun Eetu menee tai tulee asuntoautosta ihan outoina ajankohtina.
