Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Sitä pirun vastalaukkaa (479 sanaa)
Käytiin valmentautumassa ratsastuskeskus Eevassa”Lämmitelkää vielä viitisen minuuttia!” Eevan ystävällinen ääni kaikui maneesin laidalta. Olin bongannut Facebookista ilmoituksen valmennuksesta johon oli tarjolla pari peruutuspaikkaa ja salamannopeasti ilmoitin mut ja Lexin mukaan. Kaikki treeni valvovan silmän alla oli plussaa pian alkavaa TT-cupia varten. Ensimmäinen osakilpailu olisi jo ensi viikonloppuna joten tämä Eevan valmennus tuli täydelliseen aikaan. Lex oli tapansa mukaan jännittynyt ja ravasi pää pilvissä edessä olevan ratsukon imussa. Käänsin sen voltille joka kerta kun se lähti juoksemaan pois mun alta. Kyllä se kuulolla oli, mutta sen keskittymiskyky oli jossain ihan muualla.
Muut ratsukot vaikuttivat olevan paremmin kartalla mitä me oltiin Lexin kanssa. Purin huultani ja yritin saada oria kuulolle pienin puolipidätyksin. Ärsytti, kun se kotona meni niin kivasti nykyään mutta uusissa paikoissa sen pakka levisi joka kerta. Eeva oli selittänyt ensimmäisen tehtävän olevan kolmikaarinen kiemuraura kulmikkailla kaarilla. Tehtävä sopi meille hyvin ja Lexin kierrokset laskivat heti hiukan kun sen kanssa pääsi nypräämään jotain. Noottia kuitenkin tuli heti liian leveistä käännöksistä. Seuraava kierros meni jo huomattavasti paremmin ja Lex alkoi olla sen verran kuulolla että sen kanssa sai jotain aikaiseksi.
”Otappa sillä raudikolla orilla siirtmiset laukan ja ravin välillä pääty-ympyrällä tässä päässä!” Eeva huuteli ja piirsi samalla kädellään ympyrää edessään. Ei tarvinnut järin paljon älliä tajutakseen että nainen meinasi meitä, minulla kun oli koko valmennusporukan ainoa raudikko ori. Olin tehnyt Lexin kanssa siirtymisiä jo alkuverkan aikana, eikä meillä ollut niiden kanssa mielestäni suuria haasteita joten aika itsevarmasti ohjasin orin Eevan eteen pääty-ympyrälle.
”Älä anna sen singota laukkaan tollain, otas uusiksi!” Eeva tuomitsi heti ekan siirtymän jälkeen. Lex kyllä oli pompannut aikalailla nostaessaan laukan joten note taken. Seuraavat laukannostot paranivat, mutta se pirun pomppu siellä alussa pysyi. Lexiä piti kuitenkin käsitellä silkkihansikkain joten yritin rauhoittaa sen istunnan avulla niin ettei sen suuhun kohdistuisi painetta.
”Parempi, parempi” Eeva kehui hymyillen ja nosti peukun ylös. Annoin pidemmät ohjat Lexille hetkeksi, ennen kuin siirtyisimme seuraavaan tehtävään.
Treeni jatkui kiemurauralla, nyt kootussa ravissa. Tästä Lex ei saanut muuta kuin kehuja. Tehtävä ei tuottanut pienintäkään päänvaivaa ja Eeva kehui vuolaasti Lexin kokoamiskykyä. Ravitehtävän jälkeen siirryimme vastalaukkaan loivalla kiemurauralla. Vastalaukka on Lexille vielä hieman haastavaa ja etenkin näin valmennuksen lopussa kun se on jo ehtinyt väsyä. Ori kuitenkin sai hienon draivin päälle ja pusersi raskasta vastalaukkaa melko puhtaasti. Muutamasti se vaihtoi myötälaukkaan, mutta nosti kauniisti vastalaukan ravin kautta joka kerta kun pyysin. Loppuvalmennus olikin pelkkää laukkatreeniä ja Lex alkoi olla hiestä märkä. Taputin sitä muutamasti hien tummentamalle kaulalle ja kehuin. Kehuin niin vuolaasti että muut varmasti ihmettelivät mille mä lepertelen. Ei haitannut, maman babyboy ansaitsi kaikki ne kehut.
Eevan valmennus oli kaikenkaikkiaan erittäin antoisa ja erinomaista treeniä TT-cupia varten. Oli piristävää käydä uudella valmentajalla ja vielä piristävämpää oli huomata että se valmentaja osaakin jotain. Tottakai Eeva antoi myös kotiläksyjä, sitä pirun vastalaukkaa ainakin. Mutta vuolaasti se myös kehui meitä. Lexiä se kehui ikäistään kehittyneemmäksi ja selkeästi lupaavaksi oriksi. Erittäin onnistunut valmennus alkupuolen hankaluuksista huolimatta ja palaisin mielelläni Eevan asiakkaaksi uudestaankin.
.. ja tän piti mennä TT-dumppaustopaan mut epähuomiossa lykin tän tänne 😀
-
Huono päivä, huono treeni (551 sanaa)
Mulla oli huono päivä. Siis tosi huono. Se heijastu suoraan Lexiin joka liikkui rautakankena mun alla ja viskoi vuoronperään päätänsä ja häntäänsä. Pysäytin raudikon keskelle maneesia ja huokaisin oikein syvään. Kuuntelin hetken miten tuuli hakkasi maneesin seiniin ja ujelsi korkealta. Lex pärski ja pöhisi, se ei ymmärtänyt yhtäkkistä seisahtumista lainkaan. Taputtelin sen kevyesti hikeentynyttä kaulaa ja höpötin sille hiljaa.
”Shh-shh-ssshhh. Hyvä poika. Hieno poika. Noniin.”
Tie Tähtiin-cupin eka osakilpailu on puolentoista viikon päästä. Mä olin kunnianhimoisena ilmoittanut Lexin suoraan hard-tasolle, helppoon aahan. Kyllä Lex meni leikiten helpon aan hommia, mutta ei aina täysin puhtaasti. Aloin hiukan katumaan että niin impulsiivisesti olin lähtenyt mukaan TT-cupiin. Hopiavuoresta lähti aika moni kisaamaan ja moni tuli samaan taitoluokkaan meidän kanssa. Marshall, Outi ja Tiitus oli kaikki osallistuneet hardiin. Hopiavuoren tiimissä kisasi myös naapuritallin Jesse ja joku Chan. Chai? Olin nuoren miehen nähnyt häseltämässä koiranpentumaisella energialla ympäri tallia muutamaan otteeseen. Ja vaikka koko Hopiavuori olikin päättänyt kisata samassa luokassa, oli ilmoittautumisten perusteella kaikki muutkin valinneet tulla juuri helppoon aahan. Ja siellä olin myös minä, vuosien kisatauon jälkeen keskenkasvusella puoliverisellä. Iältäni helposti tuplat mitä moni muu osallistuja.
Maiskautin Lexin liikkeelle. Ori totteli kuuliaisesti niinkuin aina, se oli niin nöyrä luonteeltaan että varmaan seisoisi päällään jos pyytäisin. Hipaisin kevyesti orin kylkeä kantapäälläni ja se nosti ravin. Oikein rytmikkään ja komean ravin. Ei se tainnut muunlaista ravia osatakkaan. Vaihtelin keskiravin ja lisätyn ravin välillä diagonaalilla, Lex olisi ennemmin mennyt vain lisättyä ravia täysillä ja sitä oli hankala pidätellä pysymään keskiravissa. Tunsin miten se käytti takaosaansa ja kehuin sitä jokaisesta onnistuneesta vaihdosta. Ravi oli meidän bravuuri ja jokainen meitä valmentanut oli siitä antanut kehuja. Ei Lexin laukka ollut heikkoa, ei missään nimessä, mutta siinä oli enemmän parantamisen varaa. Tänään treenasin ennemmin ravia, tähän huonoon päivään en kaivannut pettymyksiä.
Annoin orille pitkät ohjat ja taputtelin sen kaulaa. Hienosti se oli taas tehnyt parhaansa mun huonosta päivästä huolimatta. Jostain syystä TT-cup ja sen ajattelu sai mut tänään hirvittävän huonolle tuulelle, vaikka aiemmin olin suhtautunut siihen enemmänkin innostuksen kautta. Lex oli ollut Sjöholmassa parempi mitä olin ikinä osannut odottaa joten en nähnyt syytä miksi se olisi huono TT-cupin osakilpailuissa. Jännittikö mua? Kisat jossa expert-tasoksi oli merkitty vaativa bee? Ehkäpä. En mä sitä halunnut itselleni myöntää, mutta kyllä mua jännitti. Olin kisannut viimeksi parikymppisenä, ennen jenkkeihin lähtöä. Olinko lähtenyt tähän koitokseen liian takki auki? Ehkä. Lexin pään viskely palautti mut nopeasti maan pinnalle ja kuulin vaimean vislauksen maneesin ovelta. Keräsin Lexin ohjat ja katsoin miten Tiitus talutti Ennin maneesiin.
”Onko teillä treeni pahasti kesken?” Tiitus kysyi maneesin ovelta.
”Ollaan juur valmiit, siirrytään maastoon teijän tieltä.”
”Kyllä tänne kaks ratsukkoa mahtuu. Ei teidän meidän vuoks tarvi..””Eiku oltiin just menossa, nou hätä” keskeytin Tiituksen kesken lauseen ja väläytin hieman jähmeän hymyn. Toivoin, että se ei huomannut että väänsin hymyn väkisin. Tuskin huomasikaan, se nyökytteli vain ja nousi Ennin selkään. Ei ne miehet muutenkaan tuollaisia detaljeja huomaisi. Oikeasti mulla ei nyt tänään ollut sellainen fiilis että olisin halunnut seurata TT-cupin kilpakumppanin treeniä. Hyppäsin alas Lexin selästä ja talutin sen ulos maneesista, samalla huikkasin heidåt Tiitukselle joka vain heilautti kättään meille. Se oli varmasti yhtä jännittynyt TT-cupista, uus hevonen ja kaikki. Maneesin ulkopuolella kampesin itteni takaisin Lexin selkään ja käänsin sen kohti tuttua maastopolkua. Tuuli ujelsi nyt maneesin seinien sijaan mun korvissa, mutta se ei haittaisi. Ehkä se tuulettaisi tän paskan fiiliksen pois mun pään sisältä.
-
Eka kisastartti Sjöholmassa
Nuorten harjoituskisat, Agnes ja Lex starttasivat helpon B:n sijoittuen kolmansiksi.Seiskoskelin Stall Sjöholman pihassa, Eetulta lainatun trailerin vieressä ja poltin toista tupakkaa ketjussa. Tiitus oli lähtenyt mun mukaan sen uuden tamman kanssa ja sen fölissä remmiin liittyi myös Outi. Sain Tiituksen osallistumaan Sjöholman kisoihin melko pienellä ylipuhumisella, olihan se kato hienoa lähteä näyttämään meidän Susinevalaisia yhessä! Outi oli nopeasti puhunut itsensä mukaan kisahoitajaksi Ennille ja siinä sivussa lupautui apukäsiksi myös mulle. Tiitus olikin jo purkanut Ennin traikusta ja kermanvärinen tamma pyöri kuin häkkyrä Sjöholman parkkiksella. Tumppasin röökin sutimalla sen tohjoksi hiekkaan ja potkaisin sen trailerin alle. Nyt en ehtisi etsiä tuhkakuppia, vaan täytyisi purkaa ja valmistella Lex.
”Pidäks tätä hetken, käyn vaihtaa paidan?” huikkasin Outille ja melkein työnsin Lexin ohjat naisen käsiin. Nainen koppasi ohjat ja hyssytteli steppailevalle Lexille. Ori oli silminnähden hermostunut, mutta käyttäytyi paljon tervepäisemmin kuin olin kuvitellut. Kiipesin traileriin vaihtamaan uudenkarhean, valkoisen kisapaidan ja beigen ratsastustakin päälleni.
”Tuolta maneesista tuli jo viides ratsukko ulos” Outi huuteli kopin ulkopuolelta, sen äänessä oli jonkinlaista epävarmuutta ja jännitystä. Ehkä se pelkäsi että me myöhästytään vaikka todellisuudessa tässä oli vielä hyvin aikaa, olihan luokkien välissäkin ainakin vartin tauko. Hyppäsin ulos trailerista, kahmaisin Lexin ohjat Outin käsistä ja pyysin naisen seuraamaan heilauttamalla kättä. Erotin jo kaukaa Tiituksen taluttelemassa Enniä kentällä, ei niitä voinut olla huomaamatta. Kolmimetrinen mies ja pinkkiin puettu prinsessaponi. Ulkona oli kamala viima joka pureutui luihin ja ytimiin, ohut kisatakki kun ei paljon lämpöä antanut. Outi oli jo singonnut Tiituksen avuksi ja kaksikko jutusteli Ennin vierellä.
”Kui monentena starttasitkaan?” kysyin Tiitukselta samalla taputellen Lexiä kaulalle.
”Viidentenä” mies vastasi lyhyesti nostamatta katsettaan. Sitä taisi tosissaan jännittää.
”Älä ressaa liikaa, se tarttuu Enniin.” lohduttelin.
”Ja kokemusta täältä haettiin, ei sijoituksia” jatkoin nopeasti, edeltävä kommentti ei liian tsemppaavalta kuulostanut. Tiitus vain nyökytteli ja mumisi, ei mun neuvoista ollut sille hyötyä.Outi piteli Lexiä sen aikaa kun kapusin orin selkään. Se suoristeli Lexin suitsia ja haroi sormilla orin otsatukkaa. Sillä oli haltioitunut ilme, enkä ihmettele lainkaan. Olihan Lex pirun hieno ilmestys. Otin ohjat käsiin ja kiittelin Outia toistamisiin avusta. Nainen toivotti tsemppiä ja lupasi pitää peukut pystyssä meidän suorituksen ajan, se kerkeäisi sen katsoa ennen kuin kipittäisi takaisin Tiituksen avuksi. Lex tuntui yllättävän rennolta verkassa. Ei tietoakaan siitä stressikimpusta jota se useimmiten oli. Toisaalta, nyt kun mietin asiaa niin eihän se moneen viikkoon enää ollut ollut sellainen. Lex liikkui kissamaisen kevyesti eteen ja kantoi itseään upeasti. Ratsastin sillä kaikki askellajit läpi ja aina vaan ori tarjosi komeampaa laukkaa tai joustavampaa ravia. Meitä ennen ratsasti Elias, sama Elias joka hetken aikaa asusti Töpselinsä kanssa Hopivuorella. Töpseli ei ollut parhaimmillaan, kerkesipä se monottamaan aitaa ja säikähteli kulmissa. Eliaksen kasvoilta paistoi selkeä pettymys, jopa minä tiesin että parivaljakko olisi pystynyt parempaan. Pyyhin Eliakset ja Töpselit kuitenkin nopeasti pois mielestä, hengitin syvään ja ohjasin Lexin radalle harjoitusravissa heti kun meidän nimet kuulutettiin.
Itse ratahan oli hemmetin helppo. Siinä ei ollut mitään meille uutta, ei mitään haastavaa tai vaikeaa. Lex suoritti kaiken tasaisen varmasti joka ei ollut lainkaan orin tyylistä. Odotin vähintäänkin niitä mörköjä kulmissa tai äkkipysähdystä yleisön kohdalla, mutta ei! Siirtmiset eivät sujuneet ihan niin puhtaasti kuin olisin toivonut ja käyntiosiot menivät turhan pikakävelymäisesti. Mutta muuten, voi juku miten mua hymyilytti siellä radalla! Hymyilin kuin Naantalin aurinko alusta loppuun ja väläytin kunnon hammashymyn tuomarille vielä radan päätteeksi tervehdyksessä. Kuka on vaihtanut mun stressipallon näin upeaan kouluratsuun ja milloin se on tapahtunut?
”Siis vau, meni ihan sairaan hienosti” Outi hihkui silmät säihkyen maneesin ulkopuolella.
”En oo kertaakaan nähny että Lex menee noin hyvin!” nainen jatkoi ja en voinut kuin kompata naisen hihkumista.”Meni paremmin kun osasin odottaa” totesin muka coolisti ja kasuaalisti taputtelin Lexin kaulaa. Siis meni to-del-la-kin paremmin kuin osasin odottaa! Jumaliste mun hevonen oli upea! Mun teki mieli huutaa, mutten tietenkään kehdannut. Outi sinkosi selittämään Tiitukselle miten mun suoritus meni ja mies näytti hymyillen peukkua. Nostin molemmat peukaloni miehelle pystyyn tsempatakseni sitä tulevaan kisasuoritukseen. Toivottavasti se ei hermoilisi liikaa. Mä olin over the moon meidän suorituksesta enkä peitellyt mun tyytyväistä ilmettä pihalla. Lex oli yllättävän levollisen oloinen ulkonakin joten ratsastin pitkin Sjöholman pihaa hetken. En parempaa starttia meidän kisauralle olisi voinut odottaa, tästä oli hyvä jatkaa niin ensi viikonlopin Kalla Cupiin kuin huhtikuussa starttaavaan Tie Tähtiin-cupiin.
Tuomarin kommentti: Agnesin oli helppo ratsastaa rata läpi hymyillen, sillä satulan alla oli miellyttävän oloinen ja hyvin liikkuva Lex. Hevosella oli ikäisekseen mahtava ponnistusvoima takaosassaan ja erityisesti ravi oli hyvin jousitettua. Vaikkei maksanrautias puoliveriori vaikuttanut vielä kovinkaan rutinoituneelta ratsulta, sillä oli herkkyyttä kuunnella ratsastajan pienimmätkin avut ja reagoida niihin mukisematta. Todella hieno aihio!
-
Helanderin Karo ja vihriä puoliverinen (387 sanaa)
Tarina sijoittuu Turkuun, Karo Helanderin tallille”Suorista se selkä ny Nessa, jumaliste!” Karo karjui kentän laidalta naama paloautonpunaisena. Miehen huumori alkoi selvästi loppua mun kanssa. Olin ajellut Lexin kanssa Turkuun viikonlopuksi sukuloimaan ja Helanderin Karon valmennukseen. Tai no, valmennuksiin. Olin buukannut mieheltä valmennukset sekä lauantaille että sunnuntaille. Tie Tähtiin-cupin ensimmäinen osakilpailu olisi parin viikon päästä ja Lexin kanssa oli vielä treenattavaa ennen kisoja.
”Ny Nessa, se SELKÄ! Ryhtiä, RYHTIÄ!” Karo röökin käheyttämä ääni palautti mut takaisin tähän todellisuuteen. Korjasin mielestäni tuhannetta kertaa ryhtiäni paremmaksi, istuin syvemmin satulaan ja keskityin vetämään navan kiinni selkärankaan. Vilkaisin Karoa kypärän lipan alta ja mies hypisteli harmaantunutta parrantynkäänsä tyytyväisen oloisena. Ohjasin Karon käskystä Lexin pääty-ympyrälle laukkatreeniä varten. Tehtävänä oli laukata yksi kierros vastalaukkaa, vaihtaa käynnin kautta myötälaukkaan ja sama homma toisin päin. Lex on vieläkin älyttömän vino vastalaukassa ja korjailimme sitä taivutuksilla. Miljoonan kierroksen jälkeen sain Karolta armahduksen että voimme pitää pienen breikin.
”On se hiukka vihriä viel, mut ei se huano ol.” Karo kehui hyväksyvään äänensävyyn. Karo koitti udella mistä mä tän olin keksinyt ostaa, miks mä olin jenkeistä tullut kotiin. Huhut kulkivat nopeasti hevosihmisten keskuudessa ja Karokin varmasti oli jo kuullut mun ja Peterin erosta. Yllättäen, en kokenut kauheaa hinkua vastailla miehen uteluihin. Keskeytin miehen uteliaat kysymykset pyytämällä kommenttia Lexin pohkeenväistöstä. Tiesin, että ori teki väistöt puhtaasti mutta Karon kysymystulva alkoi käydä hermoille. Ja eiköhän siltä saisi jotain kritiikkiä ja paranneltavaa väistöihinkin liittyen.
Väistöt menivät hyvin, niin kuin osasin arvatakin. Karon mielestä Lex oli turhan vino mutta mä tiesin että se on ikäisekseen juuri hyvä. Tie Tähtiin olisi kunnon koettelemus näin tuoreelle ratsukolle. Kaikesta uteluistaan huolimatta Karo antoi hyviä vinkkejä. Kuulemma meditointi on nyt ihan ykkösjuttu ja mun pitäis sitä koittaa heti kotona. Mielikuvaharjoituksia mä kyllä tein ihan vaan hillitäkseni hermoja mutta että ihan meditointi. Lupasin miehelle että testaan meditoida kotona Seinäjoella. Taputtelin Lexin hikistä kaulaa, hyppäsin sen selästä ja jatkoin loppuverkkaa talutellen.
”Tarjooppa tupakki. Ja ota tä hevonen.” sanoin liioitellut uupuneella äänellä Karolle joka kiltisti ojensi Mallun punaisen askin ja tulitikut mulle ennenkuin nappasi Lexin ohjat mun käsistä. Nojasin kentän aitaan ja polttelin tupakkaa, se oli nyt paikallaan kaiken tämän stressin keskellä. Karo uppoutui seurustelemaan Lexin kanssa joka taasen oli vähintään järkyttynyt että mamma oli antanut sen jollekin uppo-oudolle äijänkäppyrälle. Hymähdin ääneen, imaisin viimeiset savut tupakasta ja puhalsin savupilven hitaasti ilmaan. Suljin silmäni ja vakuttelin itselleni, että me selvittäisiin TT-cupista leikiten. Ehkä tää oli sitä meditointia.
-
Päivä, jolloin meidän tie tähtiin starttasi (395 sanaa)
Tallilla oli jo useamman päivän kohistu jostain cupista. Tie tähtiin, Tähtien tie tai joku sellainen, mulle aivan vieras konsepti höystettynä överisti prameilevalla nimellä. Harjailin Lexiä sen karsinassa, minding my own business, kunnes joku iso hahmo pysähtyi karsinan oven suulle. Se oli tietenkin Tiitus.
”Ootteko tulossa mukaan Hoppiksen TT-tiimiin?” mies kysyi kainosti.
”Emmä oo aatellut asiaa, pitäiskö?” vastasin Tiitukselle kysymyksellä ja pienellä virnistyksellä. Viime päivien kohinan vuoksi arvelin että TT oli edellä mainitun cupin lempinimi.
”No mä aattelin et se vois olla teille kans ihan kiva. Mekin meinataan Ennin kanssa osallistua. Ja tiimiin mahtuis vielä ni..” Tiitus vastasi ehkä hieman soperrellen, se ei varmaan osannut odottaa mun kysymystä. Se jatkoi kertomalla cupista ja selitti melkein suu vaahdossa viime vuosien tuloksista. Ja että Hopiavuoressakin ehkä järjestetään yksi osakilpailuista.
”Itseasias, kyl me voitais lähteä Lexin kanssa messiin” tuumasin lopulta kun sain suunvuoron. Sain Tiitukselta ohjeet miten ja minne ilmoittaisin meidät mukaan.
En mä tiedä oliko tää millään tasolla järkevä päätös, mutta sellaisia mun elämässä harvemmin olikaan. Olin harjannut Lexiä pölyharjalla koko keskustelun ajan ja orin maksanruskea kylki kiilsi kilpaa ulkona paistavan auringon kanssa. Taputtelin sen silkkistä kaulaa ja hiljaa höpöttelin sille. ”Tiedätkö lapsi rakas mihin soppaan mamma meidät laitto?” Eihän Lex tietenkään tiennyt saatika ymmärtänyt mikä on Tie Tähtiin. Se pääsisi viikonloppuna starttaamaan ensimmäisissä kisoissaan joten ei se oikein kisaamisestakaan ymmärtänyt mitään.
”Tullaan!” huusin ennen kuin avasin maneesin oven. Tyhjä, jes. Pääsin treenaamaan ihan rauhassa omassa ylhässä yksinäisyydessäni. Napsautin kypärän remmin kiinni ja nousin penkin kautta Lexin selkään. Ori oli yllättävän rento, se oli jo kotiutunut Hoppikseen hienosti ja muuttostressin hävittyä sen kanssa treenaaminen alkoi olla taas mielekästä. Alkuverkan jälkeen ratsastin Lexin läpi kaikissa askellajeissa ja jessus miten hienoa ravia se tarjosi! Jalat ojentuivat upeasti ja ravi itsessään oli rytmikästä ja joustavaa. Mä olin seitsemännessä taivaassa orin selässä, se teki mitä ikinä keksin siltä pyytää. Ja loistavasti tekikin.
Mä olin treenin jälkeen entistä tyytyväisempi että olin päättänyt ilmoittaa meidät mukaan Tie Tähtiin-skabaan. Aika hurja startti se olisi meidän ekalle kisakaudelle mutta who cares. Lex oli siihen valmis ja mä janosin mainetta ja mammonaa. TT-cup oli mulle itselleen vieras kokonaisuus mutta olin ymmärtänyt että sinne lähtee Suomen tallien kerma, best of the best. Sellaisena mä ainakin halusin cupia ajatella, enkä ratsastuskoulumestaruuksina. Vihdoin pääsisin takaisin kisakentille, siitä oli vuosia kun olin viimeksi vetänyt valkoiset ridahousut jalkaan ja tukan nutturalle. Perhoset valtasivat mun vatsan silkasta innostuksesta. Me mentäis sinne voittamaan.
-
16. maaliskuuta
Maastoon. Mun oli pakko päästä maastoon tuulettamaan päätä. Keli oli kuin morsian, aurinko kimalsi kirkkaalta taivaalta ja pikkupakkanen pisteli poskia. Lex näytti hemmetin komeelta konjakinruskeissa varusteissaan siinä auringonpaisteessa seistessään.
”Moro Nessa” Noa huikkasi suulin ovilta. Mies astui ulos ja räppäsi kameralla kuvan meistä.
”Hei älä, emmä ollu valmis” totesin muka kiukkuisena naureskellen. Elehdin kuin olisin sukinut hiuksiani asentoon vaikka ne olivat kypärän alla ja ponnarilla. ”Ota uus” nauroin ja poseerasin naurettavassa asennossa.
Noa teki työtä käskettyä ja räpsi menemään. Kamera raksutti ja Noa käänteli sitä joka räpsäisyn jälkeen eripäin kuten kuvaajat Huippumalli haussa-ohjelmassa. Lex taasen oli pöyristynyt ja steppaili paikoillaan, ei voinut oripoika ymmärtää tämmöistä touhua kun töihin tässä oltiin menossa eikä pelleilemään.
”Taluta se tohon suuliin, otetaan pari fotoo vastavaloon” mies ohjeisti ja tottelin mukisematta. Lex ei pysynyt yhtään kärryillä ja steppaili paikoillaan. Rauhoittelin sitä rapsutuksilla ja puhuin sille kauniisti, lepertely toimi herkkään orhiin sadan prosentin varmuudella joka kerta. Noa käski minut kauemmas Lexistä joten astuin askeleen sivuun ja pidin ohjia löysästi käsissä. ”Enks mä kelpaa kuvaan vai” kettuilin miehelle joka vain pyöräytti silmiään.
”Näist tuli oikeesti hyviä, täytyy kattoo ne läpi koneella. Sendin sulle parhaat ku saan editoitua” Noa selitti nostamatta katsettaan kameran näytöstä.
”Me lähetään ny, kiitti kuvaussessiosta” nauroin miehelle joka vain heilautti kättään edelleen katse naulittuna kameran näyttöön. Talutin Lexin takaisin pihalle ja hyppäsin penkin kautta orin selkään. Ori oli ottanut kierroksia tästä niin perinkummallisesta tapahtumasta että päätin sittenkin lähteä kentälle ottamaan alkulämpät. Kaiken varalta. Näin kuitenkin että Sonja tuli Salierin kanssa tietä pitkin myös kenttää kohti. Heilautin kättäni naiselle ja tämä morjesti takaisin samanlaisella eleellä.
”Et sä millään viittis lähtrr maastoon mun seuraks?” kysyin leikkimielisen anelevaan sävyyn. Sonja mietti hetken, niin pitkän hetken että sillä oli varmasti ollut mielessä ihan treenit kentällä eikä mitään maastohömpöttelyjä. Mulle oli vaan jäänyt paska fiilis kun viimeks torppasin naisen maastoiluehdotuksen niin tylysti että jo vaan senkin vuoksi piti edes pahottelevana eleenä kutsua se mukaan.
”No mikä ettei, mennään vaan!” Sonja kuitenkin vastasi hymyillen. Ehkä kohteliaisuudesta, ehkä ei. En jäänyt asiaa analysoimaan yhtään sen pidempään vaan ohjasin Lexin Salierin vierelle ja lähdin seuraamaan Sonjaa maastopoluille päin. Rauhottuminen kentällä ei olisi tarpeen kun Lex saa kaverista turvaa maastoon, yksin se olisi tässä mielentilassa ollut ihan liian riskaabeli ratsu mettään.
Ratsastimme hetken hiljaisuudessa peräkanaa metsätiellä. Sonjan ja Salierin seuralla oli rauhoittava vaikutus niin muhun kuin Lexiin. Naisen seurassa oli helppo olla jopa ihan hiljaksiin. Pian kuitenkin juttu alkoi luistaa, pääosin mä olin äänessä ja Sonja vastaili. Keskustelu sivusi molempien työkuvioita, elämäntilanteita ja perhesuhteita. Mä paljastin että olen vastikään eronnut mutta muuta en Peteriin liittyen halunnut avata kuin että asuttiin jenkeissä. Sonja vaikutti kuitenkin todella kiinnostuneelta jenkkeihin liittyen joten sain käännettyä keskustelun Trumpin politiikkaan ja millaista oli asua Amerikassa.
Kello lähenteli viittä kun käännyimme takaisin tallin pihaan. Pihassa oli jo enemmän autoja ja kentällä näkyi Tiitus ja Enni sekä Oskari Ukon kanssa. Hyppäsin alas Lexin selästä ja odotin että Sonja seuraisi meidän perässä tallin sisälle. Vein Lexin karsinaan ja riisuin siltä varusteet pois ja aloin harjailemaan suurimpia likoja pois. Sonja hääräili Salierin karsinassa ja rupattelimme siinä samalla niitä näitä. Nainen voivotteli että oli mennyt sotkeutumaan Sannin ja Eiran riitaan johon totesin nauraen että ei välittäisi asiasta. Teinien riidat unohtuu yhtä nopeasti kuin alkaakin. Toisaalta Eira ja Sanni ei kyllä tosiaan tykänneet toisistaan joten voi olla että neitien vihanpito jatkuisi pidempäänkin.
”Kiitti vielä kun lähit seuraks” kiittelin Sonjaa leveästi hymyillen.
”Ei se mitään, kyllä musta ja Salierista saa useimmiten seuraa maastoon tai ihan treenaamaan”
”Voitais kyllä tehä ens viikolla pidempikin lenkki” ehdotin.
”Joo, katotaan jos satutaan samaan aikaan tänne” Sonja vastasi ja asetteli samalla talliloimea Salierin selkään.”Lisää mut Facebookissa, Agnes Svartbacka” jatkoin höpöttämistäni joka meni jo melkein pakottamisen puolelle. Ehkei Sonjalla edes ollut Facebookia. En antanut sen häiritä ja kaivoin oman profiilini esille puhelimesta ja näytin sen Sonjalle jotta se tunnistais mut profiilikuvan perusteella. Sonja lupasi lisätä kun se pääsee kotiin. Siirryin takaisin Lexin karsinaan, sekin saisi talliloimen niskaansa ettei herra vilukissa palelisi. Irrotin muutaman kuivan männynoksan palan sen vaaleasta hännästä ja rapsutin kynnellä pari kuivahtanutta mutapaakkua irti hännän juuresta. Miten ikinä ne sinne olivatkaan eksyneet. Sonja teki jo lähtöä ja huikkasi heipat samalla kun kurkki sisälle Lexin karsinaan ennen kuin lähti tallin oville. Lähdin melkein heti perässä, heitin Lexin kippoon muutaman nannan ennekuin suljin karsinan oven ja lähdin kipittämään autolle päin hyvillä mielin. Tuntui niin hyvälle että sain soviteltua äksyilyni Sonjalle, naisen kanssa viettäisin mielelläni aikaa tallilla. Ja miksei vaikka viinilasillisen äärellä.
-
Voi vitsit mä tykkään Hellosta! Tosi mielenkiintoinen hahmo sen ajatuksineen ja oikkuineen. En sen kanssa tulis itse toimeen varttia pidempään mut tälleen tarinan muodossa sitä on mahdottoman mukava seurata. Tässä tarinassa nivoutuu huumori hienosti yhteen vakavamman aiheen kanssa ilman että koko homma levähtää ihan läpäksi. Ja miten ihanaa kuvailua tässä tarinassa on! Se miten Hello kuulee kun Tide hymyilee salaa, kun Hello kuulee värit ja näkee äänet. Tiden ilmeen kuvausta kun se olisi kaupan juustohyllyllä. Mä olisin halunnut lukea tätä tarinaa vaan lisää ja lisää nyt samantien 😀
ps. en ymmärrä miks nää mun vastaukset pomppaa välillä tähän omana viestinä vaikka olen painanut tosta vastaa-napista 😀 Sori!
-
Ei saatana. Kännykän näytölle ponnahti ilmoitus uudesta meilistä, joku vahvistusviesti näyttelyosallistumisesta. ”Kiitos ilmoittautumisesta PKK-näyttelyihin 15.3.2020!” viestistä näkyi esikatselussa. Avasin sen ja luin sitä epätoivoisena eteenpäin, mitä helvettiä? Yhdistelin palasia mun päässä ja tajusin että oon ilmottanut viinipäissäni Lexin näyttelyyn eilen illalla. Jep jep. Lex ei ollut parhaimmillaan vieraissa paikoissa ja näyttelyt olisi alle viikon päästä. Toki oli mahdollista että luokat olisikin täynnä eikä me mahduttaisi mukaan, siitä taisi joku maininta siellä kutsusivulla olla. On the bright side, kesään ja ekoihin startteihin ei ollut pitkä aika, joten oria pitäisi tosissaan alkaa totutella kisapaikkojen hälinään.
”Ottaako maitoa?” jonkun ääni katkaisi mun vallattomana vipeltävän ajatuksenjuoksun. Se oli Noa, joka piteli hymyillen käsissään täysmaitopurkkia ojennettuna mua kohti.
”Joo, kiitti” vastasin vähän nolostuneena, miten olin vajonnut täysin omiin ajatuksiini seurassa? Noa kaatoi hitaasti maitoa vähän kulahtaneeseen, ikealaiseen kuppiini kunnes viittasin kädelläni että riitti. En mä edes normaalisti lehmänmaitoa käyttänyt vaan kauramaito, mut en mä sellaista kehdannut kylässä alkaa penätä. Tuskimpa täällä edes iKaffea olisi ollut. Noa istahti mun kanssa keittiönpöydän ääreen ja hörppäsi kupistaan. Mies oli kutsunut mut kahville tupaan kun olin kuulemma niin poissaolevan näköinen että kuppi kuumaa tekisi terää.
”Mikäs sut on noin apeeks saanut, oot ihan darrasen näköinen” Noa kysyi suoraan mutta lempeästi naureskellen. Siitä jotenkin säteili sellainen rauhoittavan ystävällinen fiilis.
”No siis, krapulaahan tässä” vastasin lyhyesti ja katsoin miestä silmiin pieni hymy huulillani. Ei mulla oikeesti ollut ees huono olo, mitä nyt vähän päätä jomotteli. Noa naurahti hyväntahtoisesti mun vaikeroivalle vastaukselle jota olin yrittänyt hymyllä peitellä.
”Pare ettet sä mee ratsastaa tänään” Noa sanoi sellaisella isämäisellä painokkuudella ja huolenpidolla. Kuulosti ihan Eetulta.
”Joo ei kyl varmaan kantsi, Lex ei varmaan arvosta punkunkäryistä mutsia”
”Camilla kyl varmaan voi sen ainaki juoksuttaa””Emmä oikeen tiedä, Lex varmaan on ihan ok vaikka olis vapaalla tänään” vastasin kierrellen. Oikeastihan Lexille tekisi hyvää päästä liikkumaan mutta en mä kehdannut muita vaivata mun krapulan takia. Kuulin miten ulko-ovi kolahti ja joku asteli sisään. Ei montaa sekuntia mennyt ja tuvan ovesta asteli isäntä itse sisään. Eetu tervehti meitä ja sanoi tulleensa vaan hakemaan lisää pultteja, ilmeisesti pihaton parissa se hääräsi taas. Mies ei myöskään Noan suostutteluista huolimatta jäänyt kahville, vaan paineli samalla tarmolla ulos mitä oli tupaan astellut sisäänkin. Naurahdimme Noan kanssa kun ulko-ovi kävi ja katsoimme ikkunasta miten isäntä paineli takaisin pihattotyömaalle.
Juttelimme Noan kanssa pitkän tovin, pääosin hevosista. Sain kuulla että se kaunis mustavalkoinen tamma joka mullekin hörisi ekana päivänä oli nimeltään Flida. Noa kertoi silmät loistaen miten Flida pian varsoisi, ja miten upealla orilla se olikaan astutettu! Vaikka mies oli selkeästi todella innoissaan varsasta, huomasin että tämän äänessä oli kuitenkin pientä epäilystä.”Mä voin jeesata varsan kanssa sitten jos tarviit” tarjouduin omaksikin ihmetyksekseni. Mitä? Mullahan oli omat kädet enemmän kuin täynnä Lexin kanssa. Joku Noan sympaattisessa olemuksessa sai mulle jonkun äidinvaistomoden päälle ja halusin tuputtaa omaa apua. Toisaalta, olin Peterin tilalla käsitellyt ja kouluttanut lukuisia varsoja joten se ei ollut mulle mitenkään vierasta puuhaa.
”Mä pidän tän muistis” Noa hymyili mulle. Mulle jäi sellainen kutina miehen hymystä, että se piti tarjousta vaan kohteliaana eleenä.
”Eiku oikeesti, pyydät vaan ni autan kyl. Oon aikoinaan aika paljon varsojen kans puljannu” jatkoin tarjoustani vähän jopa inttämällä.
En tiedä miksi aloin todistella taitojani, eihän Noa ollut mitenkään kyseenalaistanut mua! Ja olin myös vahingossa möläyttänyt ehkä liikaakin, en mä ollut valmis kertomaan jenkeistä tai Peteristä puolitutuille. Sen tarinan kertomisessa menisi puoli päivää. Noa ei onneksi kysellyt enempää vaan kiitteli vain tarjouksesta ja lupasi tulla nykimään hihasta. Käänsin keskustelun pois hevosista ja kyselin Otsonmäestä ja millaista täällä oli asua. Noan kanssa oli helppo puhua, en tiedä oliko se sen koko olemus vai mikä. Loppujen lopuksi olin kuitenkin tyytyväinen että se oli kutsunut mut kahville vaikka olin aluksi empinyt, en halunnut tuppaantua toisen vaivoiksi. Mun vaikutelma Hopiavuorella pyörivästä porukasta alkoi muotoutua aina vaan paremmaksi, muutamaa kiljuvaa teiniä lukuunottamatta täällä kävi ihan mukavaa porukkaa. Varmasti sopeutuisin joukkoon jossain kohtaa ja voisin käydä kahvilla ihan kursailemattakin.
-
8. maaliskuuta
Hopiavuoren pihassa kävi kuhina. Tai no kuhina ja kuhina, Eetun näin pihatolla rakennuspuuhissa, sen kanssa siellä hääräsi joku järkälemäinen nuori mies. Muistelin nähneeni tuon hujopin aiemminkin, Tiitus se taisi olla nimeltään. Olin sen kanssa jokusen sanan vaihtanut muutamaa päivää aiemmin kun se esitteli sen uutta ylläpitotammaa Enniä, joka sattui olemaan myös Susinevan kasvatteja niinkuin Lex. Kentälläkin oli joku ratsukko treenaamassa. Aurinko kurkisteli kirkkaana pilvenhattaroiden lävitse ja sai ohuen lumikerroksen näyttämään siltä että joku olisi saavista kaatamalla levittänyt glitteriä Hopiavuoren pihalle. Auringonpaiste oli tehnyt tehtävänsä ja mulla oli pitkästä aikaa oikeesti hyvä päivä. Mun resting bitch face pyyhkityi pienen hymyn tieltä pois ja lähdin kevyin askelin tallia kohti.
Mulla oli mukana kassillinen Lexin kamoja joita oli jäänyt kämpille ja kaappi oli muuton jälkeen kuin pommin jäljiltä. Tipautin Ikea-kassin kaapin eteen ja tervehdin Sonjaa joka oli järjestelemässä Salierin varusteita. Naisen molemmin puolin oli kasat tavaraa, joku inventaario sillä taisi olla kesken. Lexin kaappi pursusi jo valmiiksi yli äyräiden, keskittyneesti asettelin kamppeita kaappiin siirrellen pois tieltä siellä jo olevia kamoja. Sonja taisi pyytää mua maastoon mutta torppasin idean, Lexiä olisi ihan pakko treenata kunnolla sileällä tänään. Havahduin mun omaan äänensävyyn ja tajusin vastanneeni hiukan tökerösti naiselle joka hyvää hyvyytään yritti saada mua mukaan porukkaan joten jatkoin kieltäytymisen perään että seura olisi tervetullutta joku toinen kerta. Keskustelu kuihtui kasaan nopeasti, nappasin satulahuoneesta mukaani Lexin kamat ja painelin orin karsinalle.
”Hei darling” tervehdin vähän säikähtäneen näköistä oria. Tai no, Lex näytti säikähtäneeltä 99% ajasta. Puin orille nahkariimun ja otin sen kiinni käytävälle, varustaminen olisi varmasti nyt parempi siinä kuin karsinassa. Harjasin orin kevyesti ja nakkasin konjakin väriset varusteet sen niskaan. Kietaisin Lexin jalkoihin vielä pintelit jotka tietenkin olivat saman sävyiset beiget mitä satulahuopakin. Tyytyväisenä silmäilin Lexiä joka päivä päivältä alkoi muistuttamaan oikeaa kouluratsua. Alkuun se oli niin rääpäle, oikeasti jopa säälittävän näköinen. Rimpula ori joka muljautteli silmiään jokaiselle uudelle asialle. Se oli kaikkea muuta mitä olin hevosesta halunnut, mutta hassusti oltiin kasvettu yhteen tässä ajan saatossa. Nappasin oria ohjista ja ohjasin sen tallin ovista pihalle. Tallilta ei ollut pitkä matka kentälle ja näin jo ovilta että siellä ravaili toinen ratsukko. Kentälle nyt mahtuisi kyllä kaksi treenailemaan samaan aikaan kunhan toisella parivaljakolla ei olisi tiedossa estetreeniä.
”Moro, mahutaaks me kans?” huutelin kentän porteilta nuorelle miehelle joka istui hyvässä ryhdissä ruunikkonsa selässä. Lex puhisi mun korvaan ja mä pitelin toista kättä otsallani että näkisin auringonpaisteen läpi.
”Joo, me ollaa täs just jäähdyttelemäs” mies vastasi samalla hidastaen ratsunsa käyntiin.
”Mä oon muuten Agnes, ei olla taidettu nähä aikasemmin” huikkasin miehelle samalla kun kampesin steppailevan Lexin selkään. Annoin ehkä liikaa anteeksi orille sen arkailevan luonteen vuoksi, jos se joku päivä päättäisi kasvattaa ballsit ja alkaa machoilemaan oisin kusessa sen kanssa. Taputtelin selästä käsin raudikon kaulaa rauhoitellen ja maiskautin sen liikkeeseen.
”Elias” mies vastasi ja heilautti kättään mun suuntaan. Elias ei siis ollut mikää suupaltti, tuumasin ja käänsin Lexin pääty-ympyrälle.
”Me jäädään tähän päähän jos passaa” huudahdin Eliakselle joka vastasi mulle pelkän monotonisen joon.
Lexin treenit alkoivat olemaan sen verta hyvällä mallilla että sen kanssa kehtaisi startata kesällä. Ori oli hemmetin kuuliainen vaikkakin samalla hemmetin herkkä, sen kanssa ei runnottu apuja läpi ellei halunnut että se sinkoaa pisin seiniä. Muuton jälkeen se oli ollut vähän stressaantunut eikä treeneistä ollut tahtonut tulla mitään, nyt se kuitenkin tuntui yllättävän rennolta ja liikkui kivasti ravatessaan. Ehkä se oli toisen hevosen seura kun sen teki, aiemmin oltiin menty vaan yksinämme.”Toi on kyl hyvän näkönen toi sun ori” kuulin Eliaksen huutelevan kentän toisesta päästä. Mies oli sittenkin päättänyt rikkoa hiljaisuuden, hymähdin ja hidastin Lexin käyntiin.
”Kiitti! Komea on sunkin ratsu” vastasin. Elias esitteli Töpselin (tahaton tirskahdus pakeni suustani orin nimen kuultuani) ja kertoi heidän tavoitteistaan kenttäratsastuksen puolella. Mä puolestaan kerroin Lexistä lyhyesti, en halunnut mainita sen olleen lahja joten siivitin tarinaani pienellä valkoisella valheella. Sanoin että olin orin Susinevalta hakenut siksi, että olin uutta kisaratsua vailla. Periaatteessa tosi tarina, vaikken mä sitä hakenut enkä varsinaisesti ollut kisakentille palaamassa. Elias huikkasi morot kentän portilta ja jätti ilmaan kutsun treenaaman yhdessä. Lupasin pitää kutsun mielessä.
Mä en voinut kun ihmetellä miten kiva Lexiä oli ratsastaa tänään. Se liikkui maagisesti ja tuntui hyvältä, ihan kun se olisi toiminut vaan ajatuksen voimalla. Ratsastin sitä laukassa molempiin suuntiin ja tein sen kanssa laukanvaihtoja ravin kautta. Huomasin heti jos mun avut oli liian napakat, ne sai Lexin nostamaan laukan hassusti ponnahtamalla ilmaan. Hioin mun pohjeapuja ja Lexin laukannostoja useempaan kertaan kunnes ne alkoi sujumaan. Orin kaula alkoi tummua hiestä, hidastin sen käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Tämä saisi riittää tältä päivältä, nuorta hevostahan tässä treenattiin. Lex puuskutti ja sen hengitys höyrystyi pienellä pakkasella. Taputtelin sitä kaulalle ja rapsuttelin harjanjuuresta. Kehuin kuinka hieno se on ja miten se oli kehittynyt hemmetin paljon. Ei se mitään ymmärtänyt, mutta rapsutukset sille varmasti kelpasi.
-
Mä tykkäsin tosi paljon tästä tekstistä, näin niin ilmielävästi koko tilanteen Sannin ja Santun välillä. Itse olen samanlainen tuittupää ollut teininä joten tähän stooriin oli helppo eläytyä mukaan. Ehdottomasti haluan Sannin mukaan johonkin mun tarinaan, täytyy alkaa brainstormata 😀 Pakko kyllä antaa megaisot propsit siitä miten hyvin ja luontevasti kirjotat tätä hahmoa! Ei onnistuisi multa mitenkään, mulla käy samoin kun Noalla; ennemmin tai myöhemmin mun vihaisesta hahmosta tulee kaikkien kaveri.
-
4. maaliskuuta
Tuijotin ulos keittiön ikkunasta, ulkona oli edelleen harmaata. Se sama harmaus oli jatkunut jostain lokakuusta saakka. Harmaata oli mun päänkin sisällä. Viimeisen vuoden aikana mun elämä oli mullistunut monella tapaa ja tää viimeinen rutistus oli vienyt musta viimesetkin voiman rippeet. Se tuntui oudolta, mä olin aina se vahva tyyppi joka ei hätkähtänyt mistään ja jaksoi painaa duunia kaks kertaa kovempaa kun muut. Hörpin jo haaleaa kahvia ja kuuntelin Kilon kuorsausta sohvalta, se sentään osasi ottaa iisisti. Eikä tämä masistelu mitään auttaisi, ajattelin. Napsautin kahvinkeittimen pois päältä, raahustin vaatehuoneeseen vaihtamaan tallikamoja päälle. Nappasin hyllyltä uudet ratsastushousut jotka oli eilen hakenut Seinäjoen Prisman pakettiautomaatista. Sisäinen materialistini hyppi riemusta ja uusien housujen pukeminen sai mulle heti paremman fiiliksen. Ai että miten ihminen osaakin olla turhamainen. Mut pienikin ilo tämän tasasen harmaan fiiliksen keskelle oli tervetullutta.
Hopiavuoressa oli vilinää. Mulla ei ollut tippaakaan sosiaalinen oli ja jopa hieman ahdisti se määrä tuntemattomia tyyppejä. Varsinkin kun itse oli ”se uusi”. Se, jota seurailtiin sivusilmällä ja jolle puhuttiin kuin pikkulapselle. Pääsin Lexin karsinan kohdalle ja mun ohi pyyhälsi hopeapäinen teinityttö, se oli kuin tulta ja tappuraa siinä viipottaessaan. Onneksi se ei pysähtynyt mun kohdalle edes tervehtimään, en olisi jaksanut esittää kiinnostunutta vieraiden huolia kuunnellen tässä mielentilassa. Huomasin että viereisessä karsinassa hääräsi nainen tumman puoliverisen parissa. Se ei varmaan huomannut mua tässä, joten en turhaan käynyt sitä häiritsemäänkään. Astuin vähin äänin Lexin karsinaan ja tervehdin oria. Se katseli minua karsinan nurkasta ja puhisi hiljaa. Lämmin ilma sen sieraimista kutitteli mun käsiä kun silittelin sen pehmeää turpaa.
”Mä tiiän, mä tiiän” sanoin sille melkein kuiskaten ja raaputin Lexiä otsasta. Jäin hetkeksi rapsuttelemaan oria ja kuuntelin tallin ääniä. Joku hevonen kolkutteli ovea kaviollaan, liekö kyllästynyt vai vaan huonotapainen. Kauempaa käytävällä kuulin kahden miehen keskustelevan jonkun tamman uusista kengistä ja kuuntelin miten he suunnittelivat sopivaa aikaa kengittäjän seuraavalle käynnille. Kuuntelin kuinka viereisen karsinan nainen höpötteli hevoselleen. En saanut sanoista selvää mutta äänensävy oli lämmin, rakastava. Suukotin Lexiä poskelle ja olin lähdössä hakemaan orin harjoja kaapista, mutta naapurikarsinan nainen astui samalla sekunilla ulos karsinasta kuin minäkin. Katseemme kohtasivat ja molempien kasvoille piirtyi lievästi säikähtänyt ilme, nainen ei varmasti ollut tajunnut mun läsnäoloa.
”Moi, Agnes”, päätin esitellä itseni ensin ja ojensin käteni naista kohti.
”Sonja Tähdistö, tervetuloa”, nainen esitteli itsensä virallisen kaavan mukaan, hiukan jäykkä hymy kasvoillaan. Sonja oli huikean pitkä ja hoikka ja sen tummanruskeat silmät porautui sieluun asti.
”Te taisitte pari päivää sitten muuttaa tänne?” Sonja jatkoi smalltalkia. Vastasin myöntävästi ja kerroin että olin muuttanut töiden perässä Seinäjoelle. Keskustelu kääntyi nopeasti hevosiin ja Hopiavuoreen, Sonjan kertoi omasta ruunastaan Salierista ja minä Lexistä. En hirveästi perustanut jonninjoutavasta smalltalkista tänään, mutta Sonjan kanssa oli yllättävän mukava keskustella. Keskustelu soljui luontevasti eteenpäin ja katkesi vasta kun meidät keskeytti nuorempi brunette.
”No, mennäänkö jo?” nuori neiti keskeytti virnuillen.
”Joo mennään vain, puen Salierille vaan suitset niin olen valmis”, Sonja vastasi tälle. Nellyksi esittäytynyt nainen kätteli minua riuskalla kädenpuristuksella esitellessään itsensä.
”Ollaan menossa maneesiin just, ootko sä tulossa kans”, Nelly kysyi hyvin suorasukaisesti ja kiertelemättä. Vähän siihen sävyyn, että onko sun pakko tulla mukaan.
”Emmä, kelasin mennä maastoon käppäilemään”, vastasin nopeasti Nellylle joka kuittasi vastaukseni nopealla ookoolla ennenkuin hävisi takaisin tallin toiseen päähän.
Sonja oli tällä välin suitsinut Salierin ja huikkasi hymyillen heipat kun lähti ruunansa kanssa pihalle. Hitto, miks just tänään näin paljon sosiaalista kanssakäymistä. Toivoin vaan etten antanut täysin mulkkua kuvaa itsestäni. Sonjan kanssa juttu kyllä luisti ja sen kanssa lähtisin mielellään treenaamaan. Nyt kuitenkin pääsin suunnitelmieni mukaisesti lähtemään yksin maastoon tuulettamaan päätä. Lähdin vihdoin kaapille hakemaan Lexin harjoja jotta pääsisin lähtemään ennenkuin ilta alkaisi hämärtyä. Ei tässä pitkää lenkkiä kerkeä enää tekemään, mutta pienikin kierros metsässä helpottaisi oloa just nyt.
-
2. maaliskuuta
Viimeset pari kuukautta oli mennyt kuin sumussa. Työhakemuksia, videohaastatteluja ja Skypejä. Sit vihdoin tärppäsi sen parin kuukauden härdellin jälkeen. Asiakkuuspäällikön pesti hyvällä palkalla ja vielä paremmilla eduilla. Ettei olisi liian täydellistä niin paikka oli autokaupassa, Seinäjoella. Autot ei ollut mun intohimo eikä Seinäjoki ollut mulle the place to be, mutta kaikkeahan tulis kokeilla joten mä otin pestin vastaan ja aloin pakkaamaan. Tai no pakkaamaan ja pakkaamaan, ei mun paluusta Suomeen ollut kun puol vuotta joten suurin osa kamoista oli edelleen kasseissa vaatehuoneen perällä. Lexille mä olin löytänyt tallipaikan läheltä Seinäjokea Otsonmäestä, ihan mukavan oloisesta yksityistallista josta oli just vapautunut karsinapaikka. Siitä paikasta tuli kuvien perusteella hyvä fiilis ja omistajan kanssa käydyt puhelinkeskustelut sai mut vakuuttumaan että paikkaa pyöritti ihan täysjärkinen tyyppi. Hevosihmiset kun helposti tuppaa olemaan kaikkea muuta kun täysjärkisiä, joten tämän paikan löytyminen tuntui lottovoitolta.
”Ollaan vartin päästä siellä. Joo. Joo on. Joo mä sanon, heidå!” Äiti. Soitteli huolissaan miten matka sujuu, oliko mulla uudessa kämpässä jo sähköt (???) ja käski sanoa Kilolle terkkuja. Koira veteli sikeitä kotona joten terveiset sai odottaa siihen asti että mä pääsisin myös kotiin. Lex oli matkustanut kauniisti koko matkan, puolessa välissä hengähdystauolla se pöhisi ja muljautteli silmiään tapansa mukaan. Ei se tykännyt matkustaa, mutta onneksi sen luonteelle ei sovi protestointi joten se tyytyi silmiensä pyörittelyyn järjestämättä sen suurempaa showta. Ohi vilisevät maisemat alkoivat näyttää yhä enemmän landelle ja juuri ohittamani kyltin mukaan saavuimme Otsonmäelle.
Kello oli hiukan yli puolenpäivän kun kaarsin Hopiavuoren pihatielle. Harmaa pilvikerros peitti koko taivaan eikä auringosta ollut tietoakaan ja viiltävän kylmä tuuli heilutteli pihamaan koivujen latvoja. Jätin auton parkkiin suoraan tallin eteen ja huomasin salskean miehen valuvan tallin pihalle, se oli varmasti Eetu. Mies oli todellisen hevosmiehen näköinen chapseineen ja buutseineen. Muistutti etäisesti Marcia joka oli meillä töissä Peterin laukkatilalla. Ravistin Peterin nopeasti pois mielestäni ja hyppäsin ulos autosta tervehtiäkseni miestä.
”Moro, sori kun ollaan vähän myöhässä. Piti tehdä yks ekstrapysähdys tossa Parkanon kohalla” selostin miehelle joka katseli mua vähän oudoksuen. Jännä suhtautuminen uusiin asiakkaisiin.
”Tota, sä etsit varmaan Eetua. Mä oon Jarmo, tai Jake. Bee. Jake B. Tervetuloo nyt kuitenkin” mies takelteli ja ojensi kätensä mua kohti.
”Ai hitto, olin ihan varma että sä olit paikan pitäjä” vastasin naureskellen ja kättelin miestä kiitellen tervetulotoivotuksesta.
Jarmo kertoi nähneensä Eetun tallissa hääräämässä ja ohjasi mut tallin pääoville ennenkuin lähti takaisin tarhojen suuntaan. Heti kun astuin talliin kuulin matalaa hörinää, se oli kaunis mustavalkoinen tamma joka toivotti mut ilmesesti tervetulleeksi. Tai kerjäsi herkkuja, who knows. Pysyttelen ennemmin ekassa ajatuksessa. En voinut vastustaa kiusausta jäädä hieman rapsuttelemaan tammaa kun se niin kauniisti töllötti mua karsinastaan.
”Terve, mahatkohan olla Agnes?” joku tervehti mua tallin käytävän perältä. Vaaleahiuksinen mies käveli reippain askelin mua kohti leveä hymy naamallaan. Sen OLI OLTAVA Eetu.”Eetu Hopiavuori, päivää vaan” mies jatkoi ja kätteli vahvalla kädenpuristuksella.
”Agnes Svartbacka, moi. Etinkin sua pihalta, tultiin vähän myöhässä aikataulusta perille” kerroin Eetulle ja jätin tietoisesti kertomatta että olin aiemmin sekoittanut hänet Jakeen. Ei sen tarvinnut tietää.
Eetu esitteli ystävällisesti koko tallin joka kolkan, kertoi asukkaista ja niiden omistajista. Olin ymmälläni kuinka hyvin se tunsi asiakkaansa. Ja hyvällä tavalla ymmälläni, se selkeesti välitti paikasta muutenkin kun bisnesmielessä. Lopulta mies näytti missä Lexin karsina on ja mihin sen kamat voisi roudata. Eetu myös tarjoutui tulla avuksi purkamaan Lexiä trailerista ja tartuin tarjoukseen mielihyvin. Kävelimme pihalle traikulle, kurkkasin sivuovesta että Lex on ihan ok. Ori mulkoili ja puhisi, eli all good. Laskimme lastaussillan Eetun kanssa ja kömmin vaihtamaan Lexille suitset päähän. Tultiin ulos hieman ryminällä mutta ilman haavereita. Raudikon lämmin hengitys höyrysi kun se pöhisi keskellä Hopiavuoren pihamaata, se pönötti kuin patsas ja pällisteli uutta ympäristöä.
”Kiitti hei avusta, mä jään hetkeks talutteleen tätä tähän pihalle” kiitin Eetua joka vain nyökkäsi vienosti hymyillen, heilautti kättään ja kääntyi kannoillaan takaisin tallin lämpöön.
”Ota vaan iisisti, lupaan että tää oli viimenen muutto nyt hetkeen” höpötin Lexille ja lähdin taluttamaan sitä tietä pitkin kohti kenttää. Aurinko kurkisteli vihdoin paksun pilvipeiton takaa ja huomasin että annoin itseni pitkästä aikaa rentoutua kunnolla. Hengähdin syvään ja rapsuttelin Lexiä harjan juuresta, eiköhän me täällä viihdyttäisi.
-
Ai hitto miten LOISTAVA teksti!! Hymyilyttää vieläkin, siis aivan super hauska. ”Kohtuus ei ole suhteellista! Suhteellisuurentaju, solis kohtuullista!” – en kestä! Komppailen Noaa, Eetulla on jotenkin tosi selkeä oma ääni. Mulle se muodostui jo ekoina päivinä kun luin täältä tarinoita. Kenellekään muulle hahmolle ei ole vielä omaa ääntä mun päässä (:D) muodostunut mutta kirjoitat Eetua niin loistavasti, etten osaa sen repliikkejä edes lukea ilman että Eetun ääni paapattaa ne.
-
Ei aikarajaa, mä vähän pidin ajatuksena että ne jotka TT-kisoihin osallistuu niin kirjoittelis ennen ekaa osakilpailua jotta saa siitä sen lisäpisteen 😀 Mutta en mä aseta mitään takarajaa! Ja siis TODELLAKIN saat tehä merkin!! Mun taiteelliset skillsit ei riitä semmosen tekoon joten jätin välistä, vaikka kävikin mielessä askarrella sellainen 😀
-
Tunnelmallinen tarina, vaikkakin tunnelma on hieman ehkä ahdistunut ja masentunut. Se on toki ihan normaalia ennen niinkin suurta kisakoitosta kuin TT, että vähän jännittää ja ahistaa. Tykkäsin hirveesti sun kerrontatavasta tässä tarinassa, onnistuit ripottelemaan kivoja yksityiskohtia mukaan sinne tänne. Kerroit miksi on parempi ajaa kisapöksyt sisään jo ennen kisoja. Vaikka tämä koko tarina oli pelkkää ratsastamista niin hyvin vähän sitä aihetta käytiin kunnolla läpi. Ja kivampi niin, tässä pääsi Nellyn pään sisälle ja treenaaminen jäi niinkuin toissijaiseksi. Hyvin samaistuttava tarina kaikinpuolin, tykkäsin <3
-
Siis vitsi miten hauska ja hyvin kirjoitettu tarina! Sä kuvailit hahmoja loistavasti ja mun eteen piirtyi niin selkeä kuva Hellosta pää täynnä sykeröitä ja Tiituksen turhautunut olotila paistaa tekstistä läpi 😀 Ensin Enni ei jaksa seistä paikoillaan eikä letitys onnistu Hellonkaan päähän. En voi kun kehua, tää oli aivan huippu kiva stoori!
-
Hauskaa, miten arvasinkin että Tiitus on aivan hermona näistä kisoista 😀 Omassa tarinassa käsiteltiin myös Tiituksen jännitystä. Kisastressi varmasti helpottaa heti kun saatte lisää startteja alle ja kunhan Tiitus oppii hillitsemään hermojaan. Tosi symppis tarina joka nappaa lukijan kisapäivän hermoiluun tiukasti mukaan. Tiitus on vaan överi sympaattinen hahmo ja sen tarinointia on aina hirmusen kiva lukea.
-
Härregud, se tosiaan on kuin jumppapallo! Ihan huippu hieno kuva niin tekniikaltaan, kuvakulmaltaan ja aiheeltaan 😀 Tykkäsin kovasti lukea Helin pohdintoja, tuliskohan noin valtavasta massusta jopa kaks varsaa? Ihanasti myös huomioitu tuo Sonjan tarina ja ”saa ottaa”-loota. Mulle tuli kuitenkin kauhean ”kaksjakoset” fiilikset tästä tarinasta, toi Inkan kuva ja pian syntyvä varsa sai hymyn huulille. Mut sitten toi kohtaaminen Nellyn kanssa satulahuoneessa, miten haluisinkaan vaan rutistaa Heliä ja luvata että kyllä se siitä helpottaa. Hyvin kirjoitettu tarina kokonaisuudessaan, mä jään mielenkiinnolla seurailemaan miten Helin fiilikset kehittyy. Ja koitampa ujuttaa naisen omaan tarinaan myös mukaan!
-
Voi vitsit, ihana vastine ja tosi kiva lukea naisten maastolenkistä Sonjan näkökulmasta. On ihan huikeeta lukea tätä stooria kun oot selkeesti lukenut Agnesista ja sen taustoista. Tässä on tosi luontevaa vuoropuhelua naisten välillä ja vaikka ollaankin hevosten kanssa maastossa, niin Sonja ja Agnes on tarinassa hienosti pääosassa ja Salieri & Lex jää sopivasti taustalle. Ja super kivaa että Sonja kehtasi Agnesin lisätä Facebookissa, tämä kun ei tosiaan ole vielä tuttavuuksia Seinäjoen suunnilta löytänyt <3
-
Tästä tekstistä kyllä huokuu niin aidosti Hellon tietotaidon taso hevosten koulutukseen liittyen. Hellon ajatuksista saa helposti kiinni tarinan perusteella ja melkeen tekisi mieli paijata sen kiharapehkoa ja lohduttaa, että ei niitä hevosia kouluteta hakkaamalla. Typynkin käytös on uskottavaa siihen nähden että Hellolla ei ole mitään kuria siihen. Tykkäsin etenkin siitä miten kuvailit Milanin juoksuttamassa Typyä, kaikki yksityiskohdat stemmaavat ja oikein kuulen miten Hellon päässä raksuttaa kun se miettii että mitäs tämä tämmöinen touhu on. Mä jään odottamaan milloin Hello tajuaa että on mennyt vähän metsään Typynsä kanssa, ja keneltä se pyytää apua? Onkohan se jo tajunnut sen? Kehtaako se pyytää apua? Janoan lisää Helloa, todella mielenkiintoinen hahmo ja kirjoitat älyttömän hyvin sen mietteitä. Josko uskallan joku kerta napata sen mun tarinoihin mukaan!
-
Oompas onnellinen Tiituksen puolesta kun sillä on nyt noin kiva tamma ylläpidossa! Tykkäsin että tarinan tapahtumat oli selkeästi jaoteltu eri päiville. Paljon ehtii tapahtua muutamassa päivässä ja tässä se oli kirjoitettu niin että pääsi hyvin tapahtumista kärryille ilman sellaista ähkyä. Tiitus on niin ihanan ajattelevainen ja huolehtivainen, Enni saa loimen selkäänsä jopa niinkin pienelle matkalle kuin tallista maneesiin. Ettei prinsessa vain palelisi <3
-
LEX
Sateella aina musta-ruskea sadeloimi ulos, loskakelillä alle voi heittää enkkuloimen tai beigen tallifleecen.
Pienilläkin pakkasilla ulos vietäessä aina fleece päälle! Noin -10 asteen pakkasilla pihalle riittää ohut toppaloimi, sitä kovemmille pakkasille aina ruskea toppis. Maalaisjärkeä saa käyttää, jos ori näyttää viluiselta niin takkia päälle. Enkkuloimea tai talliloimia voi laittaa toppiksien alle jos näyttää tarvitsevan.
Jos viedään märkänä/hikisenä talliin niin aina enkku tai beige fleece päälle kuivattelun ajaksi!
-
LEX
Aamulla 2kg heinää, 100g Essentials, 1kg SSH Harmonia, 100g hampunsiemen ja herkkuja karsinan ovessa roikkuvasta juuttipussukasta.
Päivällä 2kg heinää
Illalla 4kg heinää, 1kg SSH Harmonia, 150g Essentials, 150g hampunsiemen, 2rkl BOT ruusunmarjarouhe, 2rkl maca-jauhe ja 2rkl kurkuma.Valmennus- ja kisapäivinä vaihdetaan Harmonia Performanceen samalla annostuksella, omistaja hoitaa oikeat pöperöt purkkeihin näissä tapauksissa.
-
Olit oikeassa, on koukuttavaa huomata kun oma hahmo vilahtaa muiden tarinoissa! 😀 Hauska huomata myös miten oot sisäistänyt Agneksen olemuksen. Tarinassa on kiva, arkinen tunnelma. Kaikki vuoropuhelu herättää tekstin ihan eri tavalla henkiin ja siihen on helppo uppoutua mukaan. Tykkäsin erityisesti vikan kappaleen kelin kuvailusta, siitä miten kevyt vesisade ropisi Salierin loimelle. Oon samaa mieltä, kuranruskea olisi hittiväri vuoden ympäri 😀
-
En tiedä miten sen teet, mutta Tiituksesta huokuu niin selkeästi sellainen lämmin ja välittävä fiilis. Joka on hauskaa, kun Tiitus kuitenkin on parimetrinen mörssäri joka voisi olla täynnä itseään ja ihan liian itsevarma. Mutta se on ennemmin tuollainen aivan ihana nallekarhu joka ei hötkyile. Tässäkin se niin rauhallisesti toimii Ennin kanssa. Hyvä että Tiitus sai Ennin ylläpitoon ja samalla harmillista että Bee lähti. Mä kovasti odotan millainen Tiituksen ja Ennin matkasta tulee, mitä kaikkea tamma opettaa Tiitukselle ja millainen pari näistä kahdesta muodostuu.
