[MatildaOsallistuja]

Ääää ehdin kuin ehdinkin!

Kahvi oli jo pannusta loppu,
eikä kellään ollut minnekään hoppu
Silloin Hopiavuoren Eetu sai idean mainion,
hei kaikki, nyt hevoskuiskauksen aika on!

Rata kentälle yhdessä kasattiin,
ja työmme tulosta hetken ihailtiin
Eka ryhmä kentän valtasi jo,
hidas kun olin ja niin samperin ujo!

Onneksi innostuivat myös Tide ja Hello,
ja totesivat ettei paljoa edes ole vielä kello
Hyvin ehtii leikkiin mukaan,
ja ehkä vielä sen jälkeen iltapalalle tupaan.

Kertulla oli ollut vapaapäiviä liikaa,
ja tamma hössötti päätä pahkaa
Eikä varmasti kävellyt sekuntiakaan,
vaan paikallaan laukkasi tohkeissaan

Kartiot lentelivät sinne tänne,
ja pelkäsin, että kohta menee kaakilta jänne
Kun se kompuroi siltaan puiseen,
olin valmis katoamaan hevonkuuseen

Pressusiltaa Kerttu ei pelännyt,
eikä yhtään sen ylittämistä empinyt
Helpotuksesta jo huokaisin,
mutta ihan liian aikaisin

Tuuli pressun kulmaa heilutti,
ja hiekkaa muovin päälle rapisti
Ja kävikin sitten niin,
että Kerttu lähti lipettiin

Päässä roikuin riimunnarun,
ja tajusin asian karun
Kentän aita uhkaavasti läheni,
ja viime tingassa tajusin irroittaa käteni

Kerttu yli aidan ponnisti,
ja pukitellen karkuun pinkaisi
”Ehkä esteille se sopisi”,
Hello virnistäen totesi.

[MatildaOsallistuja]

Hei mä ja Kerttu mukaan jos vielä mahdutaan!

[MatildaOsallistuja]

02.05.2019 Grilliruokaa talliperheen kesken

Jatkoa Kertun päiväkirjan tarinalle

Olin saanut Kertun jäähdyteltyä, harjannut sen huolellisesti turvasta hännänpäähän, vienyt sen takaisin tarhaan, pessyt Kertun suitset, järjestellyt harjakorin sekä hinkannut ratsastussaappaistani viime syksyn kurat pois. En keksinyt enää mitään syytä viivytellä tallissa, joten matelehdin parkkipaikalle viemään repun autooni. Pihalta leijaili herkullinen grilliruoan tuoksu. Eetu ja Noa keräilivät grillistä ruokia lautasille, kun tuvan ovi avautui ja Eiran pää pilkisti pihalle.

”TULKAA SYÖMÄÄN!” Eira antoi tulla koko keuhkojensa voimalla. Eetu hätkähti ja pudotti pihdeissään olleen makkaran maahan. Noa nappasi salamannopeasti makkaran ennen kuin kumpikaan ulkona vipeltävistä koirista ehtisi huomata taivaasta tipahtanutta suupalaa.
”Eine kuule. Tallin ovi on säpis ku on niin kylymä kuulemma”, Eetu pukahti. Ilmeisesti kaikki muut olivat valittaneet hyisestä päivästä paitsi Eetu itse. Eiran pää katosi tuvan ovesta ja hetken päästä tyttö marssi määrätietoisin askelin tallia kohden liian isot crocsit jalassa ja ilmeisesti Noan talvitakki niskassaan.
”Oliks toi mun takki?” Noa kysyi ihmeissään Eiran vilahtaessa miesten ohi.
”Juu, ja mun töppöset.”

Miehet katosivat lautasten ja koirien kera sisälle. Tallista oli jo porukkaa kävelemässä taloa kohden, joten nousin autosta ja napsautin ovet lukkoon. Vaikka eipä Otsonmäellä kuulemma auton ovia tarvitsisi lukossa pitää.

Olin käynyt talossa sisällä jo pariin kertaan kahvilla, mutta siellä oli aina ollut vähemmän porukkaa kuin nyt. Tuoleja oli raahattu jostain lisää ja porukka parveili keittiön ja olohuoneen välillä lautastensa kanssa. Nappasin muiden perässä lautasen itselleni ja tajusin nälän kurnivan mahassani.

Istuin vähän kiikkerälle puiselle tuolille ja ristin jalkani laskien lautasen polveni päälle. Mielikki kiehnäsi vuoroin mun jaloissa ja vuoroin Helin jaloissa. Noaa päin se ei katsonutkaan. Se varmasti tiesi, ettei isännältä heru murustakaan koiraraasulle.

”No mites Matilda? Onko Hopiavuoressa viihdytty?” viereeni istunut Camilla kysäisi ja tuuppasi vesi kielellä Camillan lautasta tuijottavaa Mielikkiä kauemmas. Koira lähti toiveikkaana seuraavan kerjäyskohteen luokse.
”Onhan tää aika sekalainen seurakunta”, nauroin muiden mukana, kun Mielikki onnistui varastamaan makkaran ja Noa juoksi vikkelästi pakoon luikkivan voron perässä. ”Mutta kyllä mä oon viihtynyt. Kaikki on mukavia ja Kerttu vaikuttaa tosi onnelliselta.”
”Joo, täällä on kyl paikoin villimpi meno, kuin Niinisalossa loppusodassa”, Camilla virnisti ja hörppäsi kokislasistaan ison kulauksen.

Meno oli kieltämättä riehakas, mutta hyvällä tavalla. Talon täytti lämmin puheensorina ja tunnelma oli kodikas. Jotenkin oudolla tavalla tunsin haikeutta. Meillä kotona kaikki olivat aina olleet omissa puuhissaan eikä saman pöydän ääreen kokoonnuttu syömään kuin harvoin. Äiti oli aina ollut töissä ja isoveli omissa harrastuksissaan. Mä, isä ja Marissa olimme usein olleet kotona keskenämme ja isä oli koittanut surkeilla kokkaustaidoillaan kyhätä jotain syötävää kotiruokaa meille. Sittemmin Miska oli muuttanut pois ja mä vähän myöhemmin. Nykyään näimme porukalla enää jouluisin ja joinakin merkkipäivinä.

Hopiavuorella porukka oli hitsautunut tiiviisti yhteen. Mustakin alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, ettei kukaan olettanut minulta mitään tiettyä roolia ja olin tervetullut ihan omana itsenäni joukkoon. En ollut puheliain porukasta, mutta en silti kokenut oloani ulkopuoliseksi. Eetu kaatoi lasiini kyselemättä lisää kokista ja Tiitusta kiinnosti, koska olisin aloittamassa Kertun ratsukoulutusta ja saisiko hänkin tulla mukaan joskus auttelemaan – ihan vain tulevaisuutta ja Been ratsuttamista ajatellen.

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 4 kuukautta sitten  Matilda.

[MatildaOsallistuja]

02.05.2019 Kenguru-Kerttu

Punaruunikko suomenhevoseni niskuroi liinan päässä ja pukitteli riehaantuneena. Sen askeleet vaimenivat kentän pehmeään hiekkaan, jonka aamuinen sade oli kastellut. Ilma oli ankean harmaa ja värisin kylmän tuulen puhaltaessa lakeuksilta. Olin huonosta säästä huolimatta hyvällä tuulella, sillä tällä viikolla oli vähän luentoja ja ehdin hyvin viettää aikaa tallilla Kertun kanssa.

“Sooo… noniin”, tyynnyttelin pärskivää kolmivuotiasta, mutta Kerttu jatkoi poukkoilemistaan liinassa. Olikohan joku tankannut sitä kauran sijasta vahingossa kengurubensiinillä? Tammalla oli tietenkin virtaa, koska se oli saanut lepäillä muuton vuoksi koko alkuviikon. Olin ottanut sen tarhasta vain harjailtavaksi ja vähän talutellut metsäpolulla.

Keräsin liinaa lyhyemmäksi ja kävelin Kertun luokse, jonka ryntäät olivat vaahdossa ja puoliksi lähtenyt talvikarva kihartui hikisistä kohdista hauskoiksi pyörteiksi. Rapsutin Kerttua korvan takaa ja se ojensi päätään mua kohden. Tamman kupeet nousivat ja laskivat tihentyneen hengityksen tahtiin. Jo kaukaa näki, että Kerttu oli iloinen päästessään irrottelemaan.

“Eiköhän lähdetä jäähdyttelemään”, tuumasin ja naksautin kieltäni lähtömerkiksi. Kerttu otti muutaman hätäisen raviaskeleen, mutta rauhoittui nopeasti taakseni käyntiin. Sellainen se oli. Aina piti lähteä täydellä tohinalla liikkeelle. Koukkasin tallin kautta, jossa Jake harjasi ruunivoikkoa quarter-oriaan Dipsiä. Ori nosti päänsä nähdessään Kertun ja hörähti lempeästi. Kerttu katsoi Dipsiä kuin halpaa makkaraa eikä reagoinut millään tapaan sen tervehdysyrityksiin. Oli siinäkin mulla kohtelias hevonen. Mä sen sijaan tervehdin iloisesti Dipsin ympärillä häärivää Jakea. Pitäisi muistaa joskus kysyä Jakelta vinkkejä, sillä halusin sitten joskus tulevaisuudessa opiskella Kertun kanssa myös lännenratsastusta.

“Hei, heitätkö siitä Kertun ovesta sen enkkuviltin?” pyysin Jakelta, sillä en halunnut viedä Kerttua turhan lähelle Dipsiä.
“Mä voin tuua, moon täsä vieres”, tallin uumenista kuului Eetun ääni. Mies oli korjaamassa Kertun karsinaa vastapäätä olevan Mörrin vesiautomaattia. Poni oli saanut sen jotenkin rikki ja se suihki silloin tällöin vesisuihkuja ympäri karsinaa. Eetu oli pohtinut Mörrin varmaan nojanneen siihen tai rapsuttaneen kutiavaa ahteriaan turhan väkivaltaisesti.

“Son joutunu oikeen töihin”, Eetu katsahti hikivanoihin Kertun kaulalla astuessaan tallin ovista pihalle.
“Voi kun ehtis töihin asti, kun kaikki aika menee sekoiluun”, virnistin. Kerttu hamuili Eetun takintaskuja herkkupalojen toivossa.
“Semmoosia ne teinit tuppaa olemahan”, Eetu totesi ja heitti enkkuviltin höyryävän Kertun selkään.
“Vahvistan”, Jake liittyi keskusteluun ja virnisti Dipsin selän takaa. Tiesin Jakella olevan teini-ikäinen tytär, joten mies varmasti tiesi mistä puhui.
“Ajattelin muuten laittaa rillissä herkkuja tulemahan ehtoommalla, jos näläkä iskee”, Eetu vaihtoi puheenaihetta, kun oli saanut viltin kiinnitettyä klipsillä edestä.
“Ai, okei. Kiitos kutsusta, mut eikö oo vähän kylmä grillijuhlille?” hämmästelin, sillä tummat pilvet vyöryivät raskaina Otsonmäen päällä.
“Soon kesä ny”, Eetu ilmoitti jämäkästi ja ymmärsin olla väittämättä vastaan. Ehkä pitäisi käydä Eetun mieliksi syömässä parit grillimakkarat. Eetu häipyi takaisin vesiautomaatin kimppuun ja mä käänsin Kertun ympäri kohti metsän reunaa.

[MatildaOsallistuja]

29.04.2019 Kerttu kotiutuu Hopiavuoreen (ja Matildakin pikkuhiljaa)

Kerttu oli onnellisesti Hopiavuoressa. Oli ollut jo pari päivää, sillä lauantaina saimme isän kanssa muutettua Kertun Tapion pihatolta Otsonmäelle. Se oli mennyt traileriin kyselemättä, matkustanut siivosti, kuten hienon hevosen kuuluukin ja sitten peruuttanut Hopiavuoren pihassa sellaisella rytinällä alas trailerista, että kentällä ratsastanut ratsukkokin seisahtui hämmästyneenä katsomaan uusinta tulokasta. Näyttävät sisääntulot olivat Kertun bravuuri.

Vaikka Kerttu ei suoraan sanottuna ole uusien paikkojen fani, otti se Hopiavuoreen saapumisen niin hienosti, että olin väkisinkin ylpeä pienestä jauhoturvastani. Seurallisena hevosena Kerttu tukeutuu vahvasti lajitovereihinsa, joten Eetun rohkaisusta päätimme päästää Kertun heti uuteen laumaansa. Pilkullinen tupsujalka Flida oli niin kiltti ja äidillinen mamma, että Kertulla ei olisi hädän päivää sen lempeässä huostassa. Toisen tarhakaverin, suomenhevostamma Typyn, Kerttu tunsi jo ennestään, sillä kaksikko oli kasvattajansa luona kasvanut tismalleen samassa varsapihatossa. Kyllä maailma oli pieni. Oli hellyttävää nähdä, kuinka Kerttu ja Typy tunnistivat toisensa heti ja höristen ravasivat toisiaan vastaan.

Mä olin ehkä ottanut uuden ympäristön raskaammin kuin Kerttu. Tallilla oli jotenkin niin paljon elämää ja vilskettä, etten pysynyt perässä kuka oli kukakin. Hevosia meni ja tuli, tallilla poikkesi ihan vieraita kasvoja ja jotain romanssintapaistakin olin havaitsevani muutamien välillä. Mihin soppaan olin oikein itseni sotkenut? Tapion tallilla oli kaikista puutteista huolimatta ollut rauhallista ja seesteistä. Tapion vaimo Hilkkakin aina tarjosi leipomuksiaan ja yritti selkeästi lihottaa minun lisäkseni myös Kerttua ylimääräisillä herkkupaloilla. Toki täälläkin oli tuvassa tarjottavaa ja kovin lämmin vastaanotto, mutta silti ihmisvilinä oli alkuun hermostuttanut minua.

Kuten aina, asioilla on tapana järjestyä. Jo parin päivän jälkeen huomasin askelteni johtavan luottavaisemmin vanhaan kivitalliin. Muistin jo ihmisten nimiä ja osasin yhdistää niitä hevosiin. Kerttu kaulaili Typyn kanssa auringossa ja Flida nuokkui silmät ummessa lähistöllä. Katselin suulin varjoissa tarhalle mietteliäänä. Mikäli Kerttu uskalsi olla näin rento Hopiavuoressa, pystyisin siihen varmasti itsekin.

”Siinäpä vasta parivaljakko”, viereeni tullut kiharatukkainen Hello totesi nyökäten tammatarhan suuntaan.
”Majakka ja perävaunu”, virnistin. Typy oli selkeästi tässä kaksikossa se majakka ja mukautuvaisempi Kerttu seurasi perävaununa perässä.
”Tai sitten äly ja väläys”, Hello purskahti hyväntahtoiseen nauruun, kun suomenhevoskaksikko sai hepulin jostain ja pierupukitellen sinkosivat kumpikin omiin suuntiinsa. Flida raotti laiskasti silmäänsä, mutta ei reagoinut suuremmin varsojen ilakointiin. Naururypyt korostivat Hellon ruskeita silmiä ja vallattomat kiharat tekivät Hellosta niin mieleenpainuvan, etten voinut olla muistamatta törmänneeni mieheen useampaan otteeseen kampuksella. Epäilin, että Hello ei muistaisi minua. Olin kuitenkin niin tavallisen näköinen, että hukuin helposti ihmismassojen joukkoon.

Mikäpä hätä meillä Kertun kanssa täällä ollessa. Se oli löytänyt ystäviä ja minäkin ehtisin aivan hyvin tutustua kaikkiin, kunhan aikaa kuluisi. Huomenna olisi vappuaatto ja kesä oli aivan nurkan takana.

[MatildaOsallistuja]

Koulussa oli venähtänyt. Mikä siinä oikein oli, että aikuiset ihmiset eivät saaneet yhtä ryhmätyötä tehtyä ilman nahinaa ja väittelyä? Seurasin sivusta, kun loput ryhmästäni kiistelivät kuka tekee mitäkin. Mä olin tarjoutunut jo ottamaan kaksi osa-aluetta kontolleni, jotta työnjako saataisiin valmiiksi ja pääsisin lähtemään Hopiavuoreen. Anni kuitenkin väitti oman alueensa olevan liian laaja suhteessa muiden tehtäviin ja aina niin rauhallinen Larikin alkoi jo kyllästyä Annin dramatiikkaan. Sitruunaperhonen leijaili kirjaston avonaisen ikkunan edessä ja tuijotin sen räpistelyä ajatuksiini uppoutuneena.

“Matilda?” Larin ääni tunkeutui haavemaailmaani. Loput ryhmästä tuijottivat minua kysyvästi ja huomasin kaikkien pakanneen tavaransa. Ilmeisesti sopu oli syntynyt ja tapaaminen oli päättynyt.
“Noniin, mennään sit näillä”, mumisin tietämättä, oliko minulta kysytty mielipidettä vai miksi kaikki tuijottivat minua odottavasti. Vastaukseni kelpasi ja porukka hajaantui kukin omaan suuntaansa. Mä heitin repun selkääni ja lähdin ulos pyörätelineille. Lari seurasi mun perässä.

“Onks sulla tänään jotain suunnitelmia?” Lari kysäisi ohimennen, kun avasimme pyöriämme lukoista. Vilkaisin pitkänhuiskeaan vaaleaan mieheen nopeasti. Mitä se nyt tollasta kysyi. Tai ehkä se halusi olla vain kohtelias ja yritti jotain small talkia. Me ei varsinaisesti hengailtu koulussakaan keskenämme, mitä nyt välillä eksyttiin samaan porukkaan syömään tai tekemään ryhmätöitä yhdessä. Oltiin me joskus ajauduttu samoihin illanistujaisiinkin.
“Joo, mä lähden tästä suoraan tallille”, vastasin ja hymyilin kohteliaasti Larille.
“Okei, eiku illalla olis tossa kentällä yliopiston pesispelit, Lari viittoi takana olevalle hiekkakentälle.
“Ai joo”, vastasin. “Mulla menee kyllä varmaan koko ilta tallilla. Sori.”
Lari näytti jotenkin pettyneeltä vastaukseeni, mutta kokosi nopeasti itsensä huikaten, että joku toinen kerta sitten. Mä heilautin kättäni Larille ja polkaisin pyörän liikkeelle. Päivä oli lämmin ja lempeä kevättuuli heilutti hiuksiani polkiessani kotia kohden. Kohta olisin jo matkalla Hopiavuoreen ja Kertun muutto sinne olisi taas askeleen lähempänä.

—–

Kuusi minuuttia yli viisi kurvasin kullanvärisellä Volgswagen Passatillani Hopiavuoren pihaan. Olimme sopineet tapaavamme viiden maissa Eetun kanssa. Mulle oli tullut taas kiire, koska olin ajanut yhdestä tienhaarasta ohi enkä huomannut asiaa kuin vasta viisi kilometriä myöhemmin. Inhosin myöhästymistä, mutta silti olin juuri se tyyppi, joka tulee aina täpärästi paikalle muiden jo odotellessa. Inhosin myös surkeaa suuntavaistoani, joka tuotti aina ongelmia.

Sammutin auton ja laskin aurinkolasit kojelaudalle. Tallipiha näytti autiolta. Kentälläkään ei ollut ketään ratsastamassa. Tallin ovi oli kylläkin auki, mutta sisällä tallissa ei näkynyt liikettä. Nousin autosta ja näytin varmaan eksyneeltä lampaalta keskellä vierasta pihaa. Uudet paikat ahdistivat minua, kun en tiennyt minne pitäisi mennä tai miten päin olla, joten seisoin vain hermostuneena autoni vieressä ja potkin kengänkärjelläni kiviä.

Tuvan ovi kävi ja hauskannäköinen pisamaposkinen mies käveli rennoin askelin luokseni.

“Onhan komia ilima”, pisamaposki totesi. “Soot varmaan Matilda?”
“Joo. Matilda Autere”, vastasin ja puristin vaaleahiuksisen miehen kättä.
“Hopiavuoren Eetu, terve. No mihnäs se Kerttu on?”
“Öh.. No tuota…” aloitin, kunnes tajusin, että vitsiähän Eetu koittaa heittää. Eilen puhelimen päässä Eetu ei ollut tajunnut minun vitsiäni ja nyt minä tuijotin hoomoilasena leveää eteläpohjanmaan murretta vääntävää miestä.
“Ei se ihan mahtunut takapenkille”, pelastin tilanteen ja hymyilin arasti Eetulle.
“Molin kyllä siinä uskoos että son piäni. No jos mentääs kattomahan vähä tallia ja sitte juoraan tuvassa hyvät kaffet”, Eetu päätti ja minä kipitin kiltisti miehen perässä tallin viileyteen.

Hopiavuoren talli oli kodikas. Kerttu saisi päätykarsinan eikä sen toisella puolella seinänaapurina ollut vielä ketään. Vastapäätä sillä oli Mörri-poni, jota se saisi tuijotella yön pimeinä tunteina. Tarhakavereikseen Kerttu saisi tallin toisen suomenhevosen Typyn ja sen pilkullisen Instagramista bongaamani tupsujalkaisen Flidan.

Kenttä oli hyvässä kunnossa ja se oli pääosin jo sula, vaikka kevät olikin tullut kunnolla vasta pääsiäisen tienoilla näille leveyspiireille.
”Paikoon on parempata ja paikoon pahempata”, Eetu totesi, sillä kentän varjoisalla puolella oli vielä lätäköitä ja kuraa.
”Tuolla pääsöö jo menemähän”, pisamaposki osoitti kentän aurinkoista päätyä, jossa hiekka näytti päällepäin jo ihan kuivalta.

Tarhat olivat siistejä ja tilavia eikä aitoja ollut kukaan vielä ehtinyt järsiä. Ja voi pojat, miten hieno maneesi olikaan! Kyllä tuntuisi mahtavalta syksyn räntäsateilla lähteä maneesin kuivalle hiekalle treenaamaan. Kyllä täällä oli puitteet kohdillaan ja viihtyisimme aivan varmasti Kertun kanssa. Tai Kerttu nyt viihtyi siellä missä oli ruokaa ja kavereita. Mä olin vähän laatutietoisempi.

Tilojen esittelyn jälkeen Eetu johdatti mut kotitalolleen. Seurasin Eetun vanavedessä kuin varjo.

“Jilla on teheny ohukaasia. Nii juoksää kaffetta?”, Eetu kysyi, kun kävimme sisään tupaan, jossa leijaili herkullinen lettujen tuoksu.
“Joo. Tai siis yleensä mä juon teetä, mutta kyllä kahvikin maistuu”, vastasin kohteliaasti.
“Oli täälä jossaakin vissiin Liptoniaki. Oleksää Jilla nähäny?” Eetu marssi keittiön kaapille, kaivoi hetken kaapin perukoita ja löysi sitten sieltä etsimänsä. Eetu napsautti vedenkeittimen päälle ja haki tiskikaapista puhtaan mukin, jossa luki jokin tekohauska huumoriteksti.
“Mä oon siis Jilla. Asun täällä Eetun kämppiksenä”, lieden äärellä hääräilevä kiharatukka kääntyi muhun päin. “Kädet on kyllä niin taikinassa, ettei ehkä kannata kätellä”, Jilla hymähti.
“Matilda”, vastasin ja istahdin ujona tuvan pöydän ääreen. Hypistelin hermostuneena vuoroin mukin korvaa ja vuoroin ponnarilta karannutta hiussuortuvaa. Eetu löysi jostain vuokrasopimuksen kopiot ja ryhtyi käymään niitä kanssani läpi. Vuokrasopimus sopi Eetun puolesta alkavaksi vaikka heti, mutta minun täytyi vielä varmistella isältä, koska hän ehtisi muuttamaan Kertun Hopiavuoreen. Paljoa tavaroita ei Tapion pihatolla onneksi ollut, joten riitti, että vain lastasi Kertun kyytiin ja huristelisi Otsonmäelle. Toivottavasti muutto saataisiin tehtyä viimeistään viikonloppuna.

“Sieltä taitaa kohta tulla nälkäinen maastoporukka lettukesteille”, Jilla vilkaisi kelloa. Pihalta kuului jo iloisia ääniä ja hevosten liikehdintää. “Kyllä tästä lettupinosta Matilda sullekin liikenee, jos vaan maistuu.”

[MatildaOsallistuja]

Kello oli jo vakavasti liian paljon ja mun olisi pitänyt olla nukkumassa. Pääsiäisloma oli ohitse ja huomenna olisi ensimmäinen aamuluento pyhien jälkeen. Makasin sängyssä lämpimän peiton alla ja selasin puhelimella Instagramista Hopiavuoren paikkatägiä. Kaunis kimo arabin näköinen tamma poseerasi vahvasti meikattu nuori nainen vierellään. Käyttäjänimestä päättelin naisen nimen olevan Nelly tai Nelli tai jotain sinnepäin. Napsautin itseni Nellyn (tai Nellin tai jotain sinnepäin) profiiliin ja selasin muita kuvia. Selfieitä, lisää kimon kuvia, kahvikupin kuva terassilla… Tykkäysten määrästä päättelin Nellyllä olevan paljon kavereita. Eikä ihme, sillä kaunis tyttö vaikutti hauskalta ja ulospäinsuuntautuneelta. Vaikka eihän kuvat tietenkään kertoneet koko totuutta.

Jatkoin tägin selailua ja törmäsin vaaleahiuksisen teinin profiiliin. Kuvassa iso ja raskaan näköinen hevonen laukkasi lumisella pellolla ja teini keikkui satulattoman rautiaan leveässä selässä iloinen hymy kasvoillaan. Takaa kuvasta erotin hauskanvärisen tiikerinkirjavan tupsujalan ravailevan rastapäinen nuorimies selässään. Vitsi miten hauskaa kuvan ihmisillä näytti olevan, puhumattakaan hevosista. Ja koirasta, sillä olin huomannut kuvan oikeassa alareunassa pienen pinserin korvat painuneina vauhdin huumasta taaksepäin. Kuvateksti paljasti tiikerinkirjavan hevosen olevan nimeltään Flidais, ratsastaja Noa ja koira… Mielikki? Kuka antaa koiralleen nimeksi Mielikki? Blondi teini oli ehkä Eira ja hevonen… Hetkonen, eikö Marissa ollut puhunut juuri jostakin Eira-nimisestä tytöstä, joka kävi Hopiavuorella?

Stalkkaukseni keskeytti puhelimen värinä ja näytölle ilmaantuva viesti siskoltani Marissalta.

Marissa: No miten kävi?
Matilda: Mulla on huomenna koulun jälkeen treffit Hopiavuoren Eetun kanssa vuokrasopparin merkeissä! Hyvästi järsityt aidantolpat, kuraiset tarhat ja nonstoppina pihalla soiva Iskelmäradio
Marissa: Vähä huippuu! Mäki voin tulla käymää siel sit joskus. Eiralla on siel siskonsa kanssa joku työheppa

Muistin siis oikein, että Eira oli juurikin se tyyppi, jonka Marissa Hopiavuoresta tunsi. Muistaakseni Eira kävi samaa yläastetta Marissan kanssa ja oli vuoden tai pari Marissaa nuorempi. Pienet olivat piirit täällä Pohjanmaalla muutenkin, joten ei ollut epätavallista, että tutuntuttuja putkahteli sieltä täältä esiin.

Matilda: Joo, mä tarvin joka tapauksessa apua Kertun kanssa sitten ainaski ku rupeen laittaan sitä satulaan. Mut nyt mä rupeen nukkumaan, että en nukahda iltapäivällä sinne Hopiavuoren kaffepöytään
Marissa: Haha joo, öitä!

[MatildaOsallistuja]

Kerttu on sellainen kaikkien kaveri, joten mun puolesta Kerttu voi tarhailla kenen tahansa kanssa, viisaammat saa päättää tarhailujärjestyksen. Aluksi Kerttu saattaa olla hieman sivustaseuraaja ja vetäytyvä (vähän kuten omistajansakin), mutta kyllä se siitä reipastuu.

[MatildaOsallistuja]

Ei hitsi, miten hyvä tuuri kävi, kun pikkusiskoni Marissa soitti ja kertoi kuulleensa tallilla, että uudella Hopiavuoren hevostallilla saattaisi olla vapaita karsinapaikkoja. Nappasin heti Macbookin syliini ja surffailin Hopiavuoren sivuille, josta löysin tallin omistajan Eetun yhteystiedot. Olin juuri palannut Tapion pihatolta hoitamasta suomenhevostammaani Kerttua, joka oli itse varsin tyytyväinen elämäänsä kahden lämminveriravurin kanssa. Mä en kuitenkaan ollut tyytyväinen. Vaikka Tapio oli mukava ja reilu mies, halusin kuitenkin Kertun kanssa mahdollisimman pian pois sieltä autonromujen ja muiden romppeitten joukosta. Tapiolla ei tietenkään ollut minkäänlaista kenttää ja olisin halunnut jo päästä harjoittelemaan kunnolla juoksutusta ja ehkä irtohypyttääkin Kerttua. Vähän olin sen kanssa päässyt liinassa kulkemista kokeilemaan unohdetussa takatarhassa, mutta routinut kivikkoinen maa oli sen verran surkeassa kunnossa, etten uskaltanut Kerttua kunnolla päästää siellä juoksemaan. Ei olisi kiva katkoa 2-vuotiaan tamman jalka ennen kuin olisin edes päässyt sen selkään asti. Se oli kyllä positiivista, että ajamaan olin Kertun kanssa päässyt, sillä Tapio oli ystävällisesti opettanut minut alkuun ja lainannut vielä nitiseviä koppakärryjäkin Kertun perään. Olin aidosti kiitollinen avuliaalle Tapiolle, mutta fakta oli se, että meidän piti vaihtaa maisemaa.

“Eetu”, miesääni vastasi muutaman tuuttauksen jälkeen. Karistin kurkkuani ja huomasin käsieni hikoilevan, kuten aina virallisia puheluita soittaessani.
“Autereen Matilda soittelee tässä hei”, aloitin virallisesti ja ääneni kuulosti jotenkin teennäiseltä. Miksi tämä oli aina niin hiton vaikeaa? “Kuulin, että siellä Hopiavuoressa voisi olla vapaita tallipaikkoja. Mulla olis tommonen kolmevuotiaaksi kääntyvä suomenhevostamma vailla kattoa päänsä päällä.”
“Joo, oot kuullut ihan oikein. Kyllä täältä tilaa löytyy, vaikka heti”, Eetu vastasi sen kummempia jaarittelematta ja huomasin jännityksen valuvan pois kropastani. Vihdoin kauan odotettu hevosenomistajan elämäni pääsisi kunnolla alkamaan!
“Thank god”, lipsautin ja naurahdin päälle hermostuneena. Helpotus kuului varmasti äänestäni pitkälle. “Ihan oikeasti, tää on ihan huippujuttu! Meidän nykyinen majapaikka ei ihan vastaa mun korkeita standardeja”, vitsailin.
“Jos luksusta etsit, niin Hopiavuori ei ehkä ole kaikessa maalaistallimaisuudessaan se oikea paikka”, Eetu naurahti varovaisesti ja aistin langan toisesta päästä hieman varautuneen äänen. Toivottavasti Eetu ei ajatellut mun olevan jotain Parempaa Väkeä, joka hukuttaa hevosensa bling blingiin ja Sokka Luxuriesin merkkivarusteisiin. Kieltämättä Sokka Luxuriesin varusteita olin kyllä kuolannut vähän sillä silmällä, mutta se on ihan toinen tarina.
“Eh, tohon nykyiseen pihatonpahaseen verrattuna Hopiavuori on kuin Ruotsin kuninkaalinen talli”, yritin pelastaa vitsiäni, joka taisi mennä vähän ohi Eetulta. “Ja ihan oikeasti me ollaan Kertun kanssa vähään tyytyväisiä. Karsina ja tasainen kenttä, jossa ei ole metrin välein kivenmurikoita riittää ihan meidän tarpeisiin.”
“Siinä tapauksessa luulen, että viihdytte vallan mainiosti täällä Hopiavuoressa”, Eetun äänessä kuului vieno hymynkare ja päätimme puhelun sovittuamme, että tulen kirjoittamaan heti huomenissa vuokrasopimuksen.

Puhelun päätyttyä hypin riemuissani hetken aikaa sängyllä, kunnes yksi jousista piti niin pahaenteisen rusahduksen, että katsoin parhaaksi siirtyä lattialle tanssimaan. Mitä kaikkea pääsisimmekään tekemään Kertun kanssa! Kesä oli tulossa ja Hopiavuoressa oli varmasti paljon mukavia ihmisiä, joihin tutustua. Toivottavasti pääsisin nopeasti talliyhteisöön mukaan ja Kerttukin saisi jonkun kivan hevoskaverin. Ainakin Eetu oli kuulostanut puhelimessa mukavalta ja Marissakin tunsi jonkun Hopiavuoressa käyvän tyypin, joka oli sanonut tallin olevan tosi rento ja kiva paikka.

No huomenna sen näkisi.

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 5 kuukautta sitten  Matilda.

[MatildaOsallistuja]

Kuvan on piirtänyt Lynn

Matilda Autere
Omistaa Kertun

Ruskeasilmäinen ja punertavahiuksinen Matilda Autere (s. 1996) ei syntynyt hevosperheeseen eikä ratsastus koskaan ollut Matildalle itsestäänselvyys. Jo nuorena tyttönä Matilda sai kinua vanhemmiltaan lupaa aloittaa ratsastus useamman vuoden ja tyttö joutui todistelemaan sitoutumistaan säästämällä itse rahaa ratsastustunteihin. Vanhemmat nimittäin olivat vakaasti sitä mieltä, että ratsastus on vain ohimenevä villitys, jonka sijasta kannattaisi sijoittaa vaikka pianotunteihin tai kirjallisuuskerhoon.

​Vihdoin jankutus tuotti tulosta ja 11-vuotiaana Matilda pääsi ensimmäiselle ratsastustunnille läheiseen Korpimäen Ratsastuskouluun. Tyttö sai Korpimäestä myös ensimmäisen hoitoponin, mustan shetlanninponiruuna Filpun, jonka kanssa hän sai kokea ensimmäisen tippumisen, unohtumattomat kesäleirit uittoreissuineen sekä ensimmäisten tallikisojen voiton. Kipinä hevosurheiluun oli roihahtanut liekkeihin ja Matildaa ei enää saanut pois talleilta – vaikka äiti sitä jossain kohtaa kovasti yrittikin.

Matildan ydinperheeseen kuuluvat isä Asko Autere, joka työskentelee lukion biologianopettajana, äiti Marika Brännvik-Autere, jonka elämää rytmittää kiireinen arkkitehtiyrittäjän arki sekä Matildan isoveli Miska Autere (s. 1994) opiskelee kansainvälistä kauppaa ja haikailee muutosta ulkomaille ja pikkusisko Marissa Autere (s. 2002), joka perheen iltatähtenä on saanut löyhemmät rajat kuin vanhemmat sisaruksensa ja osaa sen vuoksi olla varsin ärsyttävä. Marissa harrastaa myös ratsastusta ja vuokraa pienellä yksityistallilla Ruby-nimistä connemaratammaa.

—-

Matilda on aina viihtynyt paljon yksin eikä ole sisarustensa tapaan tapahtumissa ja ihmismassojen keskellä viihtyvä ekstrovertti. Äitinsä Marika onkin aina sanonut, että Matilda on lapsista se, joka on tullut eniten isäänsä Askoon. Isänsä tapaan Matilda viihtyy luonnon ja eläinten parissa paremmin kuin ihmisten ja onkin hakeutunut yliopistoon opiskelemaan maantiedettä ja sivuaineena biologiaa isänsä jalanjäljissä.

Onhan Matildassa se räiskyväkin puoli, mutta sitä ei kovin moni saa nähdä. Läheisille ihmisille Matilda uskaltaa olla oma rempseä itsensä ja vähääkään vieraammille Matilda näyttää hillityn, asiallisen ja rauhallisen puolensa. Joku on joskus sanonut Matildan vaikuttavan etäiseltä ja kylmältä ja siinä varmasti on perää. Jostain syystä vieraiden ihmisten kanssa Matilda ei osaa olla kovin avoin, vaan pitäytyy kepeässä small talkissa ja puhuu mieluummin kaikista muista paitsi itsestään. Ei Matilda silti mikään kovin ujo ole, sosiaaliset tilanteet sujuvat häneltä ihan näppärästi, mutta kovin aktiivisesti hän ei hakeudu porukan mukaan.

Parisuhteitakin Matildalla on takana pari; yksi teini-iän riparirakkaus ja myöhemmin parin vuoden seurustelusuhde mukavan lukiopojan kanssa. Matildasta tuntuu, että tällä hetkellä sinkkuna olo sopii paremmin kuin hyvin ja naisella on paremmin aikaa satsasta opiskeluihin ja hevosteluun. Ikuisena romantikkona Matilda kuitenkin haaveilee tosirakkaudesta, romanttisista treffeistä sekä tietenkin aikanaan perheen perustamisesta.

Matilda rakastaa kirjoja. Siitä lähtien, kun Matilda oppi lukemaan, on hän uponnut kirjojen maailmaan aina iltaisin. Matilda omistaakin valtavasti kirjoja, jotka lojuvat pitkin asuntoa kirjahyllyillä ja pinoissa pöytien päällä. Lukemisen ja hevosharrastuksen lisäksi myös jooga ja lenkkeily kuuluvat naisen harrastuksiin – Matilda viettää siis varsin tavanomaista ja tasaista elämää.

Matilda asuu yksin kodikkaassa rivitalokaksiossa. Matildalla ei ole lemmikkejä, mutta hän on haaveillut koirasta tai kissasta. Rahoittaakseen harrastuksensa, koulunkäyntinsä sekä asumisensa Matilda työskentelee osa-aikaisesti assistenttina äitinsä arkkitehtifirmassa. Äiti olisi toivonut Matildan hakeutuvan samalle urapolulle, mutta luonto vei tytön mennessään.

—-

Hevosharrastuksensa aikana Matilda on osallistunut säännöllisesti ratsastustunneille, valmennuksiin, kursseille ja leireille. Hän on vuokrannut poneja ja hevosia, kilpaillut lähialueen kisoissa ja tehnyt myös tallitöitä ja leiriavustajan hommia. Matilda on aina ollut kiintynyt suomenhevosiin, vaikka onkin ratsastanut ennakkoluulottomasti rotuun ja kokoon katsomatta kaikenlaisia hevosia. Matilda kuitenkin on kaivannut jo pidempään seuraavaa askelta harrastuksessaan – oman hevosen omistamista. Sopivaa hevosta etsittiin pitkään ja hartaasti, kunnes hieman yllättäen vuotias suomenpienhevostamma sulatti Matildan sydämen. Kerttu ostettiin Saariston Hevosopistolta ja se jouduttiin viemään isän vanhan ravimieskaverin Tapion rähjäiseen pihattoon, koska parempaakaan tallipaikkaa ei siihen hätään löytynyt.

Vihdoin ja viimein Matildaa lykästi, kun uudelta Hopiavuoren hevostallilta löytyi karsinapaikka Kertulle – eikä matkakaan ollut mahdoton, sillä kotiovelta Hopiavuoreen Matildalle tuli matkaan vain reilu 13 kilometriä.

Hevosten kanssa Matilda on luonteva ja rento. Hän ei hermostu helposti, vaikka nuoren villisydämisen tamman kanssa eläminen ei ole ollutkaan se helpoin tie. Matilda ei ota turhan tiukkapipoisesti asioita ja jotakuta saattaakin vähän ärsyttää Matildan tapa säilyttää tavaroita ihan hujan hajan. Onneksi tavarat kuitenkin löytyvät yleensä jotenkin päin sullottuna Matildan ja Kertun omasta kaapista, mutta joskus muutama tavara saattaa unohtua matkan varrelle.

Lyhyesti
– s. 1996, opiskelee yliopistossa maantiedettä (ja sivuaineena biologiaa)
– sinkku, asuu yksin, ei lemmikkejä
– Kerttu on ensimmäinen oma hevonen, haaveilee joskus kilpailemisesta Kertun kanssa
– introvertti, mutta viihtyy myös tutussa porukassa – ei tosin lähde ihan joka illanviettoon mukaan
– lempikirjasarja Harry Potterit – eikä häpeile myöntää sitä!
– lempibändit Coldplay ja The Killers
– muutamia esimerkkiasuyhdistelmiä joita voit nähdä Matildan päällä, jotta saat osviittaa Matildan tyylistä:
> mustat pillifarkut, tummansininen iso neule, keltaiset Hai-saappaat
> sinapinkeltaiset sukkahousut, tummanvihreä trikoomekko, lierihattu, nilkkurit
> farkkushortsit, Adidaksen lenkkarit, valkoinen Levi’s t-paita
> korkeavyötäröiset boyfriend-farkut, kukkakuosinen t-paita, isän vanha farkkutakki, Adidaksen lenkkarit

Merkit

• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 5 kuukautta sitten  Matilda.
• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 5 kuukautta sitten  Matilda.
• Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 1 kuukausi sitten  Matilda.
• Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 10 kuukautta sitten  Eetu Hopiavuori.

[MatildaOsallistuja]

Jussi onkin jäänyt minulle vähän varjoon, niin kuin Eetu tuossa jo mainitsikin. Tämän tarinan kautta pääsi tutustumaan Jussin persoonaan, joka onkin oikeasti tosi sympaattinen! Tarina on hyväntuulinen ja rento – ihan tekisi itsekin mieli päästä pitkästä aikaa hevosen selkään fiilistelemään sitä tunnetta.

Enpäs ollut tajunnutkaan, että suuli ei kuulu kaikkien sanavarastoon! En ole pohjanmaalta, mutta meillä kotona on kaksikin suulia. Puusuuli ja heinäsuuli, joten suulit on mulle ihan tuttuja juttuja 😀

[MatildaOsallistuja]

Söpöä miten nuo miehet katsastaa kenttää ja puhuu kentän spekseistä, ihan kuin ei-hevosmiehet puhuisivat autoistaan. 😀 Joonas on oikein tervetullut lisä Hopiavuoren arkeen, ainakin jos Matildalta kysytään, sillä sinkkuna viihtyvän Matildan on varmaan vain myönnettävä itselleen, että onhan se Joonas komea ilmestys! 😀

Mielenkiintoista nähdä Eetusta myös tuo tarkka ja säntillinen puoli. Tietenkin suuren yksityistallin pitäjänä täytyy olla raha- ja bisnesasiat tarkasti hallussa, täytyyhän sitä jollain elantonsa tienata.

Ehkä jonakin kesäisenä päivänä voisi maalailla estekaluston talkoovoimin pihalla?

[MatildaOsallistuja]

Onpas kiva, kun Hopiavuoressa on useampi varsaikäinen asukas. Saa vähän vertaistukea Matildallekin ja tietenkin ideoita Kertun koulutukseen. Matildalla kun ei ole mitään kokemusta varsojen kouluttamisesta, joten kaikki vinkit ja ideat ovat oikein tervetulleita! Onnikin vaikuttaa vilkkaalta ja energiseltä Kertun tapaan, joten Matildalla herää varmasti Nikallekin kysymyksiä ajan mittaan.

[MatildaOsallistuja]

Ajattelin ensin, että kahlaan vain nämä uudet tarinat läpi ja katson sitten kommentoinko jotain vai en, mutta pakko oli heti tulla tänne sanomaan, että ihanaa miten Kertulla on tuollainen muumimamma tarhakaverina. Se on elänyt hunningolla kahden nuoren kanssa Tapion pihatossa eikä sillä ole ollut minkäänlaista kuria. Vanhempi ja rauhallinen tamma on täydellinen antaessaan Kertulle esimerkkiä, että ihan joka asiasta ei tarvitse hötkyillä.

Kirjoitat Flidasta niin kauniisti. Ihailen sun kykyä saada Flidasta ihan oma persoonansa, vaikka se onkin perusluonteeltaan kiltti ja rauhallinen. Itse nimittäin en meinaa niistä kilteimmistä saada oikein mitään tekstiä aikaiseksi.

[MatildaOsallistuja]

Varsat on aina hyvä idea! Etenkin pienet, (tiikerin?)kirjavat tupsujalat. Oletko miettinyt aiotko arpoa varsalle sukupuolen? Se olisi ainakin jännittävää!

Ymmärrän erittäin hyvin Noan haikeuden, kun hevonen menee viikoksi ”hoitoon”. Kun vein muutamaksi päiväksi oman kissani kissahoitolaan, niin ei meinannut mun lomailusta tulla mitään, kun murehdin miten se nyt siellä yksin pärjää kolkossa häkissä ilman mammaa. Noalla on varmasti tosi orpo olo, kun Flida heilastelee muualla.

Eetu on niin auttavainen, kun tosta vain lainaa autoaankin trailerin lisäksi.

[MatildaOsallistuja]

Siis ensinnäkin aivan parasta, kun teidän pysähdykset oli Kolmenkulman ABC:llä ja Linnatuulessa! Olen itse asunut lähes 3 vuotta lähellä Kolmenkulman ABC:tä ja siellä on totisesti tullut vierailtua kerran jos toisenkin. Oon kerran kaatunutkin (ihan selvinpäin!) naamalleni siihen pihan asfalttiinkin :DD Linnatuulessa on myös pysähdytty noin miljoona kertaa. Ihana lukea tarinassa näitä tuttuja paikkoja, koska niiden myötä hiipii mieleen sellainen ajatus, että nää ihmiset on oikeesti olemassa ja Noan pieni Kia oikeesti huristelee takapenkki täynnä lössiä jossain Helsingin ja Seinäjoen välillä.

Noan äidistä olet saanut niin välittävän ja lämpimän ihmisen, että ihan kateeksi käy! Ei kaikilla ole noin pullantuoksuisia ja rakastavia äitejä.

Olipas tämä piristävä tarina lukea, mukavaa vaihtelua tallikuvioille. Tunnelma oli rento ja hyväntuulinen. Ehkä joskus Matildakin uskaltautuu yhteisille retkille mukaan, vaikka hän olisi aivan varmasti ollut mukavuusalueensa ulkopuolella.

[MatildaOsallistuja]

Mukavan tiivis sukellus opiskelijan arkeen, kun ajatukset eivät vain millään pysy kasassa oppitunneilla. Mä niin tiedän tuon opettajan monotonisen äänen, alkaa väsyttää ajatuskin siitä! 😀

Tiitus on söpö, kun hän uppoutuu omiin ajatuksiinsa. Hienovaraisesti sait tuotua esille Tiituksen ajatuksia Hellosta. Jää innolla odottamaan mitä tästä kehkeytyy.

[MatildaOsallistuja]

Oho, onpas Heli kokenut rankkoja asioita elämässään. Olen tutustunut Heliin hiljalleen lukemalla tämän päiväkirjan tekstejä ja hienosti olet rakentanut hahmon tarinaa eteenpäin.

Luulen, että Matildan on aluksi hieman vaikea lähestyä Heliä, koska Heli vaikuttaa niin vahvalta ja etäiseltä persoonalta. Etenkin, kun Matilda ei ole nähnyt tätä haavoittuvaa puolta Helistä.

[MatildaOsallistuja]

Onpas kaunis kuva! Kiva myös, kun otit kopit maastoilusta. 🙂 Cozminalla on jotenkin todella ilmeikäs pää ja olet onnistunut vangitsemaan sen herkän katseen hienosti kuvaan.

[Julkaisija]

Viestit