Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Saku ja Sakun käsivarret
Tiitus istui takapenkille ja joku, ilmeisesti Saku, istui eteeni apukuskin paikalle. Tervehdin edessä istujaa ja esittelin itseni. Saku nyökkäsi ja sanoi ilon olevan hänen puolellaan. Matka baariin ei kestänyt kauaa, mutta Inarin kanssa saimme kumottua puolen litran kokis-väkevä sekoituksen. Okei, Tiitus auttoi, mutta hänellä oli oma tölkki mukana, joten pääasiassa minä ja Inari joimme. Koko matkan ja baarissakin piikittelin Helloa minkä kerkesin ja kikatimme Inarin kanssa huonoille jutuille.
Kun olimme kaikki, Helloa lukuunottamatta, maksaneet sisäänpääsyn, kävelleet tiskille ja tilanneet juomat, Hello ohjasi meidät terassille istumaan. Saimme Inarin kanssa toisen puolen penkin kokonaan itsellemme. Kiusasin Helloa minkä kerkesin ja pikkuhiljaa Inarikin innostui. Saku istui pitkään sanomatta mitään merkittävää, mutta nauroi vitseille mukana. Toisen Cuba Libren puolessa välissä Inari kaivoi pelikortit esiin ja ilmoitti paskahousun alkaneen. Ja että Hellonkin pitäisi juoda.
”Mä en osaa teijän sääntöjä, mut katotaan” naurahdin ja hymyilin kohteliaasti. Silmäni eksyivät Sakun katseeseen, vaikka lause oli tarkoitettu kaikille. Kohensin asentoani ja siirryin lähemmäs pöytää noukkien oman pinkkani. Kaksi nelosta, yksi vitonen, ässä ja jätkä. Kyllä tämä tästä lähtisi.Pelin ajan nauroimme ja Hellokin pääsi muuristaan yli. Ainakin siihen asti, kunnes juoksi vessaan Tiitus perässään. Jäimme kolmistaan Inarin ja Sakun kanssa pöytään. Jatkoimme peliä, mutta en voinut pitää suutani kiinni.
”Pitääkö sunki mennä pissalle? Hello tai Tide voi varmasti pitää kädestä kiinni” hössötin Sakulle, kuin koiralle.
”Ehei, mä oon karski miäs, mä pärjään yksinki” Saku vastasi ja hymyili.
”Jaaha, meinaakko et Tiitus on nii pieni et tarvii Hellon kaveriks?” Inari naurahti.
”Tai toisin päin” sanoin ja kohautin olkiani. Saku laski nelosen pöytään. Inari laittoi seiskan ja minä löin ysin.Poikia ei näkynyt, mutta ei kukaan meistä välittänytkään – hyvin he pärjäisivät ja vessaan oli varmasti jonoakin. Vitsailimme puolin ja toisin ja pelasimme korttia. Tällainen baari-illan kuuluukin olla; rentoa lässytystä. Join viimeisen kulauksen Cuba Librestäni ja tein lähtöä.
”Nyt tämä kyllä tarvii lisää juomaa.” Asetin kyynärpäät pöydälle ja katsoin vuorotellen Inaria ja Sakua. ”Shotteja?”
”Mä haen. Otaks sä Inari jotain?” Saku ilmoitti ja nousi seisomaan. Inari kertoi ottavansa omenasiiderin, mutta tökkäisin tätä käteen.
”Koko illan meet miedoilla? Anna nyt kun noin nätti poika tarjoo vahvempaaki” sanoin ja osoitin edessä seisovaa Sakua. Inari naurahti ja käski tuoda jotain.
”Mistä me tiietään Saku?” kysyin miehen lähdettyä.
”Se on yks tuttu, Hello sen tietää paremmin” Inari vastasi.
”Onks se sinkku?”
”Nelly!”
”Eli on. Eiks sua oikeesti kiinnosta? Vai ooks tyttöihin päin?” kumarruin lähemmäs Inaria. ”Kato nyt niitä käsivarsiakin! Toi paitahan repee kohta sen päältä pois jos se vielä pullistelee!” jatkoin. Inari nauroi ja avasi suunsa vastatakseen, mutta Tiitus juoksi pöydän viereen selvästi häkeltyneenä.
”Onks kaikki ok?” kysyin. Tide vastasi, mutta ääni hukkui musiikin ja humalaisten ihmisten puheensorinan alle. Inari selvästi tajusi myös, että nyt olisi parempi olla välittämättä tai kiinnittämättä huomiota.
”Jatketaan peliä. Saku meni hakee lisää juotavaa” Inari ilmoitti ja keräsi kortit. ”Sun vuoro sekottaa. Alkaa noi miedot nousta liikaa päähän” hän lisäsi ja vinkkasi silmää minulle. Otin ojennetut kortit vastaan.Saku saapui kolmen minttuviinashotin ja kahden Cuba Libren ja yhden kaljan kanssa. Hän laski ne pöytään ja istui Tiituksen viereen.
”Mikä jono! Mut onks tuol karaoke tänään?” Mies kysyi.
”Mistä minä tiedän” vastasin.
”Ei ainakaa virallinen kai. Yleisön pyynnöstä voi olla” Inari kertoi ja katseli juomaansa. ”Mitä tää on?”
”Samaa ko tolla” Saku sanoi ja osoitti minua. ”Nellikö se nyt oli.”
”Cuba Libre, rommia, kolaa ja lime. Maista!” Kehotin Inaria. ”Nelly, joo” hymyilin Sakulle. Inarin ilme ei paljoa kertonut, tykkäsikö tämä juomasta.
”Mitä me lauletaan? Ja onks hyvää?” kysyin Inarilta.
”Ei me lauleta ja ihan ok” nainen vastasi.
”Lauletaanpas.”
”Eipäs.”
”Joopas.”
”Eipäs.”
”Noni likat, lopettakaa. Mä tuun sun kaa laulamaan” Saku puuttui kinasteluun.
”Aikuista naista?” kysyin. Voiko Saku olla tosissaan?
”Joo joo, mennään jo.”Ja niin me menimme. Lauloimme yhdessä yhteen mikkiin Aikuisen naisen ja keinuimme musiikin tahdissa. Pitkästä aikaa nautin olostani ja minulla oli rehellisesti kivaa. Vaikka keinuin valokeilassa puolituntemattoman kanssa. Tai siitä huolimatta, miten vain.
-
”Mun tarvii käydä vaihtaa vaatteet” huikkasin ja join kahvinjämät kahdella kulauksella. ”Mä käyn nopee, sopikaa te ajoista.”
Juoksin asuntoautoon sukkasiltani ja vedin oven kiinni perässä.
”Baari-ilta? Näin nopealla aikataululla? Mitä hittoa mä laitan päälle?” Avasin kaapin oven ja etsin käsiini ainoat puhtaat ja vähänkään siistimmän näköiset mustat farkut. Heitin legginsit jalastani lattialle ja kiskoin housut jalkaan. Paita. Paita olisi pakko vaihtaa. Ja ne fiksummat liivit.
”Masaaaa, mihin sä oot syöny mun rintsikat?”
”Tuskinpa soon niitä syäny.” Pysähdyin pää kaapissa. Olinko seonnut vai vastasiko auto oikeasti minulle? Nostin pääni kaapista ja näin Eetun seisovan ovella.
”Ai, moi. Mun pitää vaihtaa vaatteet” sanoin ja jatkoin penkomista. Siniset rintaliivini olivat perällä ja lempipaitani niiden alla.
”Morotan täs sitte” Eetu sanoi ja nousi autoon. Hän istahti sohvalle, selin minuun. Revin paitani pois ja vaihdoin vaatetuksen.
”Hyvä. Kuka ajaa?”
”Helloko juaa vaan yhyren.” Tummansinistä paitaa koristi pienet päivänkakkarat. Pitkähihaiseksi heitin kirppislöytöni vuodelta jotain; haalistuneen keltaisen farkkutakin.
”Noni, mä meen sit. Oo varovaine. Mörkö voi tulla” sanoin hymyillen ja nappasin vielä käsilaukkuni mukaan. ”Oonks mä tosi ruma?”
”Sustei saa rumaa mitenkää päin” Eetu vastasi ja veti minut syleilyynsä. Kiitin kauniisti ja pussasin miestä huulille, ennenkuin poistuimme autosta. Eetu suuntasi kulkunsa sisälle ja minä juoksin autoon. Hello ja Inari keskustelivat Hellon nojatessa autoon.
”No, joko mennään?” Sipsuttelin tennareissani kaksikon viereen ja hymyilin.
”Mennää vaa” Inari sanoi ja avasi takapenkin oven. Hello käveli auton toiselle puolelle ja istui kuskin penkille. Apukuskin paikka jäi minulle, joten avasin oven ja istuin sisään.
”Mitähän tästäki tulee?” yritin herätellä keskustelua. -
Kevätuupumus
Hevosen pää nuokkui, kun harjasin sen kylkeä pitkillä vedoilla. Olisi ihanaa päästä oikeen urakalla hommiin. Olin laiskotellut jo useamman viikon ratsastuksessa ja nyt olin päättänyt palata jälleen oikeisiin töihin. Nyt ratsastaisin ja hioisin ja harjoittelisin kunnon koulujuttuja. Nostin satulan hevosen selkään ja tiputin vyön alas. Solkien osuessa lattiaan kuului ikävä kilahdus. Nyt päästäisiin taas töihin, harjoittelemaan kunnolla. Ehkäpä jo kesällä päästäisiin ensimmäisiin kisoihin mukaan? Tarvitsisin kyllä ehdottomasti jonkun apuriksi. Mahtaisiko Eetusta olla seuraa? Ei varmasti olisi. Entä Hello?
”Miten nää ohjat on? Ooksä taas sotkenu nää?” Kysyin Cozminalta selvittäessäni ohjien ihmesolmuja. Hello varmasti voisi ehkä lähteäkin. Eira kyllä hyppisi ilosta, mutta joutuisin itse ajamaan. Ja tarvitsisi hommata auto ja traileri. Vaikkakin saisin ehkä Eetun omat lainaan… Solmut aukesivat ja hevonen avasi suun kuolaimille. Heitin vielä kypärän päähän ja hanskat käsiin, ennenkuin suuntasin kentälle.Hiekka pöllysi tamman kavioiden alla. Jake ja Dips kävelivät peräkkäin talliin. Nostin ravin ja Cozmina tuntui uinuvan. Yritin herätellä hevosta suunnanvaihdoksin ja maiskutuksin, mutta se ei tuottanut tulosta. Hevosen askel pysyi yhä hitaana ja tahdittomana. Istuin harjoitusraviin ja hidastin takaisin käyntiin. Kentän reunassa oli tönikkä pystyssä ja siitä törrötti raippa. Ohjasin tamman lähemmäs. Jouduin kurkottamaan varmasti vaarallisen näköisesti, että yletin raipan nuppiin.
”Josko nyt jaksaisit? Kokeillaan vaa.” Nostin ravin, eikä tamma ei edelleenkään herännyt. Kosketin raipalla varovasti hevosen takapuolta. Cozmina ei hätkähtänyt, nosti vain vauhtia. Seuraavan kaarteen aikana huomautin hevosta uudelleen ja laskin ääneen tahtia. Yks, kaks, yks, kaks. Volttia voltin perään, askelten pituuden vaihtelua ja paljon suunnanmuutoksia. Ja muutama huomautus.Cozmina lähti mukaan töihin ja nosti selkänsä ylös. Pienessä ylämäkiasennossa oli hyvä lähteä kokeilemaan väistöjä. Oikealle päin ne onnistuivat hyvin, kunhan vain sai tamman korvat pysymään edessäpäin ja hevosen kuuntelemaan ihan loppuun asti. Vasemmalle päin jouduin tekemään paljon enemmän töitä, jotta Cozmina jaksoi pysyä hereillä. Ainahan se on sama tähän aikaan vuodesta, kevätunisuus. Krooninen kevätunisuus. Hevosen askeleet kaikuivat suulista. Laskin takaisin käyntiin ja annoin tammalle taputuksen kaulalle. Hyvin se jaksoi. Vielä kerran kun saisimme väistöt toimimaan molempiin suuntiin, riittäisi. Vielä kerran, ei sen enempää. Kuiskasin hevoselle, että jaksaisi vielä hetken.
Väistöt eivät onnistuneet kymmenen minuutin jälkeenkään, joten vaihdoin vain tehtävää. Laukassa pääty-ympyrät ja kaksi laukanvaihtoa pitkillä sivuilla. Ensin minulla oli ongelmia saada tamma pysymään laukassa ja sen jälkeen pysymään tahdissa. Mutta lopulta sekin onnistui ja kentältä poistui kaksi hikistä elävää olentoa.
-
”Voisikko sä tulla eres vähäksi aikaa mun kans niihi Inarin lakkiaasihin?”
Katsoin hetken Eetua ja minun oli oikeasti mietittävä. Minua ei huvittaisi yhtään nähdä vieraita ihmisiä, hymyillä nätisti ja leikkiä sosiaalista.
”Kai mä voin. Mut ei mul oo mitää lahjaa tai mekkoo” sanoin. Eetun takia minä sinne menisin. Ja Inarin tietysti, hänhän on ystäväni. Hän on osa perhettä. Mut en minä hänen oikeaa perhettään tunne.
”Enhä mä tunne ketää sieltä juhlista. Onks se ihan kamalaa? Mitä jos mä en viihdykkää siel? Ja mitä mä laitan päälle?”
-
Sokuria heti aamuun
Pyörähdin sängyssä kyljelleni. Tunsin sisälläni, kuinka jokin muljahti ja jatkoi kasvamistaan. Minun olisi ihan pakko puhua jollekin tästä. En kestä tätä salailua, mutten tiedä haluanko kertoakaan. Tämä toimii niin hyvin nyt. Kännykkäni näyttö syttyi viestin merkiksi.
”Kuumiss!” Hello oli laittanut kuvan saatetekstiksi. Hellon kanssa olimme lähentyneet viimeisen viikon kanssa oudon paljon – meidän huumorintajumme oli pelottavan samanlaista ja piikittelimme toisiamme minkä kerkesimme. Kuva oli screenshot Tiden Facebook-profiilista. Hello on varmasti stalkannut jo pidemmän aikaa, sillä kuvassa oli Tiitus lapsena. Näppäilin viestin takaisin.
”Hei c-moooooon! Melkein on ihanaa herätä tohon jo! Mutta koita nyt hyvä herra muistaa, että seurustelet” viestissä luki. Laskin puhelimen kädestäni ja nousin istumaan. Kello oli varmasti jo paljon – aurinko paistoi ikkunasta sisään, vaikka olin asettanut uuden verhon vanhan tilalle. Nousin, puin shortsit ja topin ja heilautin kengät jalkaan.Ulkona minua odotti lämmin päivä. Vaikka aurinko ei paistanut pilvien läpi, oli todella kuuman kostea ilma. Eetu käveli tallista tupaa kohti, kun huikkasin hänelle. Olin näkeväni hymyn miehen huulilla. Hän käänsi kulkunsa asuntoautoa kohti ja työnsi minut takaisin sisään. Hän veti oven kiinni perässään ja tarttui minua lanteista. Hänen huuliensa välistä kuului hiljainen huomenta, ennenkuin vedin itseni Eetuun kiinni. Laskin käteni tämän kainaloiden ali selän taakse ristiin.
”Huomenta” sanoin ja painoin huuleni hänen huuliinsa. Tunsin, kuinka selkääni silitettiin ja niskaani tartuttiin. Hän veti minut lähemmäs. Nostin toisen käteni Eetun ristiselälle. Se tuntui hyvältä, vähän ehkä väärältä salailun takia. Mutta emmehän me tietoisesti sitä salanneet, se oli vain tapahtunut.Kun olimme päässeet ulos ja takaisin sisälle talon keittiöön, Noa istui pöydän ääressä. Jilla oli varmaan Hellon luona tai ratsastamassa tai töissä, sillä häntä ei näkynyt missään. Kävelin kahvinkeittimen luokse ja tunsin Eetun seuraavan. Hän hipaisi minua ohi mennessään takapuolelle ja nosti kaksi kuppia tasolle.
”Millai Noa jakselee?” kysyin, selkä mieheen päin. En tiedä näkikö hän hipaisua. Kaadoin kuppeihin kahvia ja Eetu kaatoi minulle maitoa päälle.
”Tässähän tämä. Ajattelin käydä kaupassa päivemmällä” Noa sanoi. Käännyin ympäri täysi kahvikuppi kädessäni ja kävelin pöydän viereen. Eetu istui viereeni.
”Hei, saanko pölliä kyydin? Tai laittaa listan mukaan?” kysyin.
”Joo, iha millai vaa. Mitä sä tarviit?” Noa kysyi ja nojautui pöytään päin. Hänen kuppinsa oli tyhjä.
”Ihan vaa perusjuttuja. Joku lakkapullo, et saan hiukset laitettua niihi juhliin. Ja tamponeja. Niitä vihreitä, ei oransseja.”
”Tuu iha itte hakee” Noa sanoi. En saanut selvää, oliko hän vaivaantunut vai huvittunut, mutta jotain oli selvästi miehen mielen päällä. Hymyilin ja käännyin Eetun puoleen.
”Tarviiksä jotai? Mä voin tuoda samalla.”
”Kaffia ja sokuria. Ja makaroonilootafärkit kans jotton jotaki syötävää viikonloppuna” Eetu sanoi.
”Sokuria. Kuka sanoo sokuria” naurahdin. ”Luulis et oon tottunut toho sun kielees, mut ei. Kuulostaa edellee hassulta.” -
Se puhelu, johon ei haluaisi vastata
Nojasin pöydän pintaan kyynärpäilläni. Toinen käsi piti puhelinta korvalla ja toinen toimi otsalle tukena. Silmät suljettuna, kuuntelin puhelimen toisesta päästä kantautuvaa kailotusta. Tiesin, että tässä kohtaa kuului hillitä itsensä, myötäillä nätisti ja antaa tiedon mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
”…Työkokemus on tosi iso juttu! Ja ootko muuten hakenu kouluun? Ammatilla saa töitä ja kuule minäkin sinun iässäsi olin jo neljättä vuotta vakituisena…” Suljin korvat. Jos nyt kuuntelisin, päätyisin itkemään.
”Hei mummi” yritin keskeyttää.
”… Ja mieskin oli! Ja ensimmäinen lapsi! Ei ollut sinun äitisi se, mutta täti oli silloin muistaakseni kaksi ja puoli vuotta vanha.”
”Mummi. Oliko vielä?”
”Koskas neito tulee käymään? Täällä kovasti odotellaan kutsua jo tupareihin, kuules neito!”
”Sä tiedät et asun asuntoautossa. Nyt mun tarvii mennä. Joku koputtaa ovelle” valehtelin sujuvasti. Mummi puhui vielä, mutta suljin puhelimen ja laskin sen pöydälle. Suljin kasvoni kämmeniini enkä tiennyt mitä ajatella. Sehän oli selvää, että olen mummin mielestä huono ihminen. En jaksa välittää aiheesta, mutta silti se sattuu. Olisi kiva, että olisi sukulaisia. Ei, olisi kiva jos olisi perhe.Mutta minullahan on. Hopiavuori-perhe. Eetu on talon isäntä, Noa on se hullu veli, jolla on kaikki maailman eläimet, Hello the ikiliikkuja, Inari on se sisko, jonka kanssa pärjää aina, Eira-teini, Jilla jolta saa aina hyvä ruokaa ja niin monet muut. Hevosista ja koirista puhumattakaan. Iso perhe, joka hyväksyy tällaisenaan. Kasvoilleni nousi tyytyväinen hymy; tässähän on hyvä olla. Ravistin keskustelun mummin kanssa pois ja nousin.
Talon ulko-ovelta kuulin Hellon ja Noan naurun. Otin kengät pois jalasta ja mielessäni kävi, että pitäisi hakea jotkin helpommat kengät. Lenkkarit on ikävä laittaa jalkaan ja ottaa pois muutaman metrin takia. Mielikki oli kuullut selvästi oven käyvän, sillä pieni koira kipitteli katsomaan kuka oli tullut. Moikkasin koiraa ja nostin sen syliin ihan hetkeksi. Mielikki nuolaisi naamaani.
”Kiva olla kotona, eikö? Joo. Mennään kattoo onks vielä kahvia.”Ja olihan sitä. Kotona on aina kahvia.
-
Hyvä tästä tulee
Astelin soran poikki tarhoille. Koska aurinko paistoi taivaalta, ei tuullut ja ilmassa tuoksui kukkasia, olin päättänyt että nyt on kesä. Minulla oli päälläni capri-pituiset shortsit ja t-paita jonka rintamuksessa komeili täyteteksti varmaankin ranskaksi. Olin tunkenut puhelimen takataskuuni ja etsin tammaa tuttujen hevosten seasta. Cozminan tarhakaverit seisoivat kauimmassa nurkassa, päät nuokkuen. Minun hevoseni tunnisti tulijan ja asteli hitaasti porttia kohti. Pää heilui askelten tahdissa. Taiteilin aidan läpi itseni tarhan puolelle ja ojensin hevoselle käteni.
”Heii, ethän sä oo enää yhtään kipee” sössötin, kuin pienelle lapselle. Mutta totta tosiaan Cozmina käveli ilman yhtäkään ontumiseen viittaavaa merkkiä. ”Mä oon tosi pahoillani, etten huomannu sillon et sä onnuit. Kai mä olin sokissa tai jossain.” Tamma pärskähti ja haisteli kättäni. Hevonen astui vielä askeleen lähemmäs ja tunki turpansa syliini. Halasin Cozminan päätä ja pahoittelin vielä. Kuiskasin, että hyvä tästä tulee. Kyllä me varmasti hengissä selvitään. Päästin turvan menemään, kun kuulin kottikärryjen lähestyvän ryminän. Käännyin ympäri ja Camilla oli tuomassa päiväheiniä. Kaksi tarhatoveriakin heräsi uniltaan ja lähtivät liikkeelle. Moikkasin naikkosta ja pujahdin ulos tarhasta.Minun oli vielä pakko jäädä katsomaan taakseni, aidan oikealle puolelle. Kaivoin puhelimen takataskustani ja hain kameran esille. Zoomailin hetken, mutta sain kuin sainkin tammastani kuvan. Se ravasi sinistä taivasta vasten, pää ylhäällä. Heinille tietysti.
linet Secret-z / dA, muu minä-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 8 kuukautta sitten
Nelly. Syy: Pienempi kuva - fiksumman näkönen :D
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 8 kuukautta sitten
-
Aamukiukku jatkoa Hellon spinnariin Tästä on seuraamuksia, Tide!!
Hello oli oppinut hyvin, että aamuisin ei saa häiritä. Varsinkaan ennen aamukahvia. Hän oli kerrankin ihan hissukseen, kun istahdin pöydän ääreen ja selasin Instagramin feediä puhelin kiinni naamassa. Nojasin toisella kyynärpäällä pöytään enkä nostanut katsettani puhelimesta, ennenkuin sain aamukahvini nenäni eteen. Nyökkäsin pienesti ja laskin puhelimen pöydälle. En minä ilkeä ollut aamukiukuissani, en vain ollut aamuihmisiä. Kuulin askelten lähestyvän keittiötä, joten laskin kupin takaisin pöydälle ja jatkoin puhelimeni selaamista.
Inari istui viereeni ja tein hänelle tilaa. Nostin ruhoni istuma-asentoon, muuten en kiinnittänyt tulijoihin huomiota. Inari avasi Ilkka-lehden kun laskin puhelimen takaisin pöydälle ja hörppäsin aivan liian laimeaa kahvia. Ilkka-lehdessä oli juttu paikallisesta kolarista ja Inari pysäytti siihen. Hän sanoi, ettei ainakaan varsinaisesti tuntenut kolarilaisia mikä sinänsä oli outoa – täällä kaikki tiesi kaikki. Minä hymähdin ja luin hänen olkansa yli.
”Miten voi ajaa vastaantulevien kaistan kautta lyhtypylvääseen ja jatkaa matkaa seuraavaan autoon?” Jouduin selvittämään kurkkuani, ennenkuin lause ei kuulostanut äänenmurrosvaiheessa olevan pojan sanomalta.
”Jaa-a. Kai siinä jonkin verran on ollu alkoholia. Kolmen aikaa yöllä” Inari vastasi ja osoitti sormellaan jutusta kohtaa, jossa kerrottiin tarkempi ajankohta.
”Saako puhua jo? Huomenta Nelly!” Hello innostui ja sanoi asiansa aivan liian pirteästi. Olin juuri valittamassa ärsyttävästä äänensävystä, kun Tide astui sisään. Se keskeytti ajatukseni ja Hello siirsi kaiken huomionsa tulijaan. Vilkaisin kelloa puhelimeni näytöstä.Tiitus siirtyi hakemaan kahvia ja katsahdin Helloon. Kysyin äänettömästi, oliko aikaisempi keskustelu liittynyt Tiitukseen, mutta Hello vastasi että puhe oli ollutkin Eetusta. Mutristin suutani. Jouduin pidättelemään nauruani. Tunsin pienen piston sisälläni; vai oli Eetu ollut se hyvännäköinen. Minun Eetuni. Pelästyin ajatusta ja ravistin sen heti pois. Laskin molemmat kädet kupille ja lämmittelin sormiani sitä vasten.
”Tyttöjen juttuja” Hello vastasi Inarille, joka oli kysynyt kuiskuttelusta.
”Tiedäthän sä, menkkakierroista” sanoin pilke silmäkulmassa. ”Hellolla vissiin on, ei se muuten tollanen megaintoilija olis” kuiskasin ääneen Inarille. Nainen vieressäni tirskahti ja vilkaisin Helloa. Mies katsoi todella hämmentyneesti minua, mutta vain sekunnin ajan. Sitten hän teki tilaa Tiitukselle. Inari kysyi seuraa Poolanmettän lenkille ja pyysi minuakin, kunnes muisti tilanteen. Kohautin olkiani. En halunnut näyttää, että Cozmina huoletti minua vaikka tilanne oli vain väliaikainen ja paljonkin paranemaan päin.Jutustelu jatkoi tavalliseen tapaan, kunnes Eetu astui sisään ja kysyi loppuneesta kahvista. Hello syytti Tideä ja Alva näytti hirveän pelokkaalta. Suoristin selkäni ja huikkasin huomenet miehelle, ikäänkuin hän ei olisi nukkunut vieressäni ja en olisi saanut aamulla pusua. Hello ja Tide vilahtivat ulos.
”Näiksä Cozmiinaa, oliks sillä kaikki ok?” kysyin, kun Eetu pääsi Alvan viereen istumaan Tiituksen kahvikuppi edessään.
”Siellä se ravas jo kavereitten kanssa. Hyvin se voi” Eetu sanoi ja rentouduin. Olkapääni laskeutuivat korvista ja uskalsin hengittää. Kyllä tamma selviää. Käänsin katseen Alvaan ja yritin jatkaa jutustelua.
”Mitä kuuluu? Mä en muista nähneeni sua ainakaan päivään.” Kofeiini alkoi vaikuttaa ja aamukiukku oli lentänyt pois oven avauksesta tulleen tuulenvireen mukana. -
Se selvii kyllä
Istuin Cozminan karsinassa ja toivoin, että Hello ja Noa olisivat vain lähteneet. Eetu oli mennyt jo, mutta nämä kaksi olivat jääneet paikalleen. Cozmina seisoi edessäni ja pärskähti.
”Ei sillä oo hätää. Kyl tamma pärjää” sanoin selin miehiin. Käärin kylmää hevosen takaseen, enkä uhrannut edes katsetta ovella seisojille. Hello varmisti moneen kertaan, että pärjäisin ja Noa hengitti nenästään. Nousin seisomaan ja venyttelin käsiäni taakse. Hevonen pärjäsi hyvin, ei sillä ollut hätää. Vain pienen pieni venähdys. Se tarvitsi vain kylmää ja huomenna sitä ei enää huomaisikaan.
”Kaikki hyvin hei, oikeesti.” Katsahdin miehiin. Noa nosti toista olkaansa ja teki minulle tilaa. Astuin ulos karsinasta ja suljin oven perässäni. Kaltereissa roikkuva Hello kysyi, miten voin. Kerroin olevani ok ja se oli tyhmää ja uhkarohkeaa. En toistaisi virhettä enään ikinä.———
Iltapäiväkahvilla istui taas normaali porukka; Jilla, Hello, Noa, Inari, Eira, Jake ja moni muu. Minä nostin jalkani penkin yli ja istahdin Eetun viereen. Istuimme keittiön pöydän ympärillä ja osa oli joutunut raahaamaan tuoleja ruokasalin puolelta.
”…Siellä saa aina karkkia!” Eira kertoi Hellolle. Olin kuullut vain puolet keskustelusta, mutta tiesin jo että liityn mieluummin Noan ja Inarin keskusteluun tarhauksesta.
”Flidai on viihtyny tossa kyl tosi hyvin. En tiiä miten tää muuttuu jos tulee lisää heppoja?” Noa kääntyi Eetun puoleen.
”Kyllä me jotain keksitään sitten. Mutta nyt laumat tuntuu olevan hyvällä mallilla” Eetu sanoi ja Inari otti kopin siitä. Minä nostin toisella kädellä kupin huulilleni ja hörppäsin ison kulauksen kahvista kuunnellen Kurtistin kulmiani keskustelunaiheelle.
”Ette te voi tosissanne jutella tarhauksesta? Kertokaa nyt edes millai äitienpäivä meni” keskeytin, kun oli kohteliasta. Noa naurahti ja aloitti ’noh’. Minä laskin Eetun puoleisen käden pöydän alle ja silitin miehen reittä. Eetu pysäytti liikkeen ja puristi kättäni. Se tuntui hyvältä. Jollain tapaa väärältä, mutta silti niin hyvältä.
”Hei, Nelly. Kuuleksä?” Eira kysyi. Inari katsoi ilkeästi siskoaan. ”Mitä tapahtu, miks Cozmina kaatu?”
”Se oli vahinko eikä mitään kamalaa sattunut. Molemmat selvitään hengissä” selitin varmasti sadatta kertaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Eetu puristi kättäni hieman kovempaa, kun Jake nousi seisomaan hakeakseen lisää kahvia.Oli huojentavaa tietää, että kaikki tuntuivat huolehtivan aina liiaksi asti. Minulta kysyttiin aina ärsytykseen asti eilisen tapahtumia ja olin joutunut ärähtämään jo Noalle, vaikken pitänyt siitä. Silti se jossain sisälläni lämmitti. Ajatus, että joku huolehtii oli uudenlainen ja tietyllä tapaa lämmittävä. Joku huomaisi kyllä.
-
Mikä sillon jalaas
Hevonen tuntui menohaluiselta, eikä tummatukkainen pistänyt pahakseen. Tämä nojautui eteenpäin ja löysäsi ohjasta. Aina niin kiltti ja kuuliainen tamma päästeli menemään soraista tietä kuin mikäkin villihevonen. Valkea karva kiilteli auringossa ja hikiläikät molempien kainaloissa kertoi raskaasta lenkistä. Hiekka lensi ja tuuli leikki tamman harjalla ja naisen hiuksilla. Kaksikko tuntui lentävän tiellä eteenpäin, mutta ryminä joka pääsi hevosen kavioista kieli toista.
Laukan askeleet kiihtyivät. Mutka lähestyi liian nopeaa vauhtia, eikä kumpikaan kerennyt tekemään enään mitään. Askelten jytinä loppui isompaan ryminään ja hevosen hirnaisuun. Tamma nousi hätääntyneenä makuulta ja nainen piteli kädessään katkennutta ohjaa. Hevonen oli kaatunut, jättäen tummatukkaisen alleen. Hevosen rivakat eleet nousussa kielivät säikähdyksestä ja naisen ensimmäiset ajatukset koskivat tammaa. Ihmisen hengitys salpaantui kun tämä nousi ylös ja mittaili katseellaan hevosta. Ilmoille kajahtanut hirnahdus oli nyt kaikunut pois ja nainen kysyi oliko tamma kunnossa. Lavan päälle oli tullut haava joka vuosi verta, ohjat olivat katkenneet mutta mitään sen suurempaa vauriota ei tuntunut olevan. Syvän huokauksen jälkeen tummatukkainen hyppäsi takaisi satulaan ja lähti askeltamaan kotiin – kävellen.
Tallin pihassa vihreäsilmäinen mies kysyi, ontuuko Cozmina.
-
Se paikka, mihnei ny ainakaa ketää oo osa 4, tapahtuu 9.5
Minun piti pidätellä itseäni, etten olisi nojannut päälläni Eetun olkapäähän ja halannut tätä. Näin tuskan hänen silmistään ja melkein kuulin, kuinka hänen aivonsa asettivat ajatuksia sanoiksi. Painoin kättäni reittäni vasten. Hätkähdin, kun Eetu koski sitä. Eetun ilme oli paljon kertova; hän oli pitkään miettinyt asiaa ja selvästi punninnut päässään vaihtoehtoja. Nostin kasvoilleni puoliväkisin hymyn, joka viesti että kaikki on okei. Minäkin pelkäisin, jos olisin Eetun tilanteessa.
Vaihdoin asentoani hieman ja käänsin katseen pois kun Eetu puhui Neetusta. Laskin Eetun puolimmaisen käden sohvalle ja nojasin siihen, jotta sain jalat taitettua sohvalle. Huokaisin syvään ja nostin katseen katonrajaan.
”Mä ymmärrän kyllä” sanoin puoliääneen ja tunsin syvää syyllisyyttä. ”Tallin puolesta pelkääminen on ihan normaalia. Mutta…” Jätin lauseen kesken. En tiennyt, miten olisin sitä jatkanut. Halusin sanoa, etten tiennyt mitä tehdä. Halusin sanoa, että haluaisin edes yrittää Eetun kanssa ja pitää ystävä-kortin avoinna jos tuleekin ero tai jos juttu ei toimisikaan. Halusin sanoa, että kaipasin häntä vierelleni. Halusin sanoa, että en tiennyt mitä tunnen.Eetu painoi huulensa varovaisesti omiani vasten. Ja minä vastasin kokeilevaan ja varovaiseen suudelmaan. Suljin silmäni ja pääni sekosi. Eetu vetäytyessä pois jouduin avaamaan silmäni. Eetun silmät katsoivat minua pahoitellen ja huulet toivat sen sanoiksi. Laskin käteni tueksi sohvan selkämykselle ja nojauduin eteenpäin. Katselin vuorotellen kumpaakin silmää kymmenen sentin päässä ja yritin jäsennellä ajatuksiani. Eikö me voitaisi vain olla ja suukotella? Ollaan vain me ja kokeillaan. Ollaan vaan, jooko. Nojauduin lähemmäs Eetua ja pääni kääntyi hieman. Pysähdyin vain muutaman sentin päähänä ja vilkaisin miehen silmiä. Käteni nousi miehen poskelle ja tunsin pienen sängen raapivan ihoani. Lopetin ajattelemisen ja painoin huuleni hänen pehmeitä huulia vasten. Hain kehoani lähemmäs, jottei tarvitsisi kurkotella ja halusin tuntea hänen kätensä selässäni. Halusin, että hän painaa minua lähemmäs itseään ja halusin vain antaa periksi kaikelle. Painoin kehoani Eetua vasten ja siirsin käteni hänen niskansa kautta hiuksiin. Sekoitin hiuksia päälaella, kun painoin häntä itseäni vasten. Hetki oli kahden ihmisen välinen, johon ei kuulunut kukaan muu.
Irrottauduin miehestä ja hain tämän katseen omaani. Jouduin tasaamaan hengitystäni hetken, ennenkuin sain suustani ulos sanoja jotka muodostivat lauseen ei nimetä mitään, jooko. Laskin käteni Eetun hiuksilta tämän rintakehälle ja tunsin hänen hengityksensä tahdin ja sydämen sykkeen. Painoin itseni häntä vasten yhä lujemmin ja sisimmässäni leimahti liekki.
-
Jatkoa Eetun spinnariin
Se paikka, mihnei ny ainakaa ikinä ketää oo
Siinä sohvalla oli jäykkä istua. Tai, ei sohvassa vikaa ollut. Tunnelma teki asennostani jäykän.
”Sen Mettärintehen kans…” Eetu sanoi ja ajatukseni katkesi siihen. Annoin miehen sanoa asiansa loppuun. Istuin siinä ja pidin käsiäni sylissä. Katsoin kuinka mies vieressäni silitti rystysiään pää painuksissa. Katsoin kuinka juuri siirtämäni hiussuortuva valahti alas ja heilui miehen ohimolla.
”Ei mulla oo mitään Noan kanssa” kuiskasin hiljaa ja puistin päätäni. Silmäni loistivat katsellessani Eetun reaktiota.
”Kuule, ei mulla oo mitään yhtään kenenkään kanssa.” Huokaisin syvään ja käänsin katseeni eteenpäin. Vilkaisin keittiötasoja ja suoristin selkäni. ”Mä en tiedä mitä tää meijän välillä on, mut mä vähän niinko tykkään tästä. Mut toisaalta en haluu rajottaa sua, ko must tuntuu et sä et tunne … noh, mitään.” Käänsin katseeni taas mieheen ja laskin käden tämän polvelle, mutta vedin sen heti pois. Eihän häneen saanut koskea. ”Kuule. Onks tää meijän juttu jotain sun mielestä? Ei vitsejä, ei vittuilua, ei kiusaamista. Kerro mulle, mitä tää on. Koska oli tää mitä tahansa, joku nimi ois kiva.”-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 8 kuukautta sitten Nelly.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 8 kuukautta sitten
-
Ensiksi; tiedän että Jillaan sattuu ja olen melkein pahoillani, etten osaa tuntea Jillan tuskaa. Mutta ehkä se on hieno juttu tässä tilanteessa; pääsee lukemaan toisen päänsisäisiä ajatuksia. Pääsee kirjoitusten kautta hahmon päähän ja löytää sitä kautta uusia tunteita ja ajatuksia, joita ei olisi itse ajatellutkaan.
Tarina on koskettava, vaikken voi tietää miltä juuri tuo tuntuu. Jillan suru on oikeasti käsillä kosketeltavissa. Hienosti kirjotettu tarina!
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten Nelly.
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
Tuleeko Jesse kans nyt kiusat… eikun seuraks! Toivon niiin kovasti että Jesse saa paikan 😀 olisin jo viimeks halunnu tarttua hahmoon, mutta se ovi meni jo kiinni. Nyt sormet ristiin!
-
Oi ja voi! Miten nämä kaksi voivatkaan olla noin ihania ja arvoituksellisia! Molemmat luulevat toisen vihaavan vaikka asian on juuri päinvastoin! Kun minua jännittääkin!! Äkkiä lisääää, en malta oottaa 😀 !
-
Oih, mua jännittää Hellon puolesta jo! Miten tässä käykään? Jättääkö hän Jillan vai unohtaako Tiden?! Nyt kyllä otan popparit esiin, täähän käy jo telkkarisarjastaki!
-
Oih kun oli romanttinen kuvaus! Oikein itsellänikin hetki tuntui hidastuvan ja kuulin linnun visertelyn! Tykkäsin kovasti 🙂 . Kuva on tosi nätti!
-
Mä en ehkä kohta oikeesti selviä! Tosi jännä nähä mihin tää johtaa 🙂 !
Psst, Muista kysyä Eiran isiltä ennen kuin laitat hahmot suoraan suhteeseen, yhteisen viihtyvyyden vuoks 🙂 ! Varmaan tiedätkin jo, mutta ihan varmuuden vuoksi xd
-
Onpas tomeran oloinen isä! Semmoinen ’tällästä tällä ny ton. ihan hauskaa se’ tyyppinen faija. Ja mielenkiintoiset harrastukset! Koiran nimi on kyllä paras B) .
-
ÄääÄÄÄääÄäÄää! Kiljun koska haluaisin olla Eiran äiti koska sit saisin luvan hyppiä sängyllä ja leikkiä teiniä! Oon aivan pähkinnöissäni – saako Eira vihdoin poikaystävän? Tykkääköhän ne edes molemmat toisistaan? Ja ennen kaikkea – onko Herman heppapoitsu?! Missä, milloin ja miksi! Janoan lisätietoa salaperäisestä vierailijasta, jonka vanhempi on selvästi ottanut asioista selvää 😀 !
-
Niiiin perusaamu Hopiavuorella 😀 . Kaikki vasta valuu paikalle ja Eetu tulee jo töistä. Aivan ihanaaa, innnostuin ja kirjotin jo :DD !
-
Dialogin minäkin nostan esille! Oikein mukavaa luettavaa. Vaikkakin itse ajattelin keskustelun vähän ehkä varovaisena, se toi hymyn huulille 🙂 ! Tykkäsin tosi kovasti, lisää viriketarinoita!
-
Ihana tarina tallin ulkopuolelta! Vaikka niitä ei näe niin paljoa, ne on yksiä lempiaiheitani. On kiva lukea hahmoista tallin ulkopuolella. Tässä kodista ja koulusta. Jitta on mun silmissä todella ihnimillinen, kun hän jää miettimään keskelle käytävää ja on iloinen kun saa kotona olla rauhassa edes hetken 🙂 .
-
Toi kuva on kyl mun lemppariasia. Ja kuvasta Jessen profiilikuva. Paras 😀 ! Ja annan myös isot kehut siitä, että bongailet omaa nimeäs kaikkialta ja keksit aina hyvän taustastyn, miksi Noa on juuri siellä missä kerrottiin 🙂 ! Hahmo inhimillistyy jatkuvasti, hyvä!
-
Oi kun mä sulan Leialle! Miten voi olla noin pieni ja söpö eläin! Ja voin niiin kuvitella pitkän Tiituksen polvistumassa piikkuruisen ponin eteen 😀 !
