Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Osallistujat, lauantai
Eira – Uuno
Janna – Paahtis
Sonja – Mortti
Harri – Salieri
Noa – Flida
Nelly – CozminaOsallistujat, sunnuntai
Noa – Flida -
Alkeiskurssi lauantaina 19.6.2021
Alkeiskurssille voit osallistua, vaikka hahmosi ja hevosesi eivät tuntisi lajia ollenkaan. Osallistuvan hahmon on oltava vähintään 16-vuotias tai hänellä on oltava huoltajan kirjallinen lupa kurssille pääsemistä varten. (Tarinallisesti!) Hahmo voi osallistua omalla hevosellaan, hoitohevosellaan, Degerlundin hevosella tai tallin hevosella. Hahmon on pystyttävä hallitsemaan hevonen kaikissa askellajeissa ja hevosen on tultava toimeen ryhmässä.
Alkeiskurssin ohjelma
”Ei me nyt heti voida ruveta ampumaan kiitolaukasta. Tietenkään. Käsi ylös, kuka on ampunu tällaisella. Noin moni kuitenkin! No okei, sanotaan sit näin: käsi ylös, joka on varma että osuis tällä niiltä jalansijoiltaan tohon maaliin nyt. Selvä: seuraava homma on että kun mä kysyn, joka käsi nousee. Ja nehän ihan varmasti kohta nousee, ei hätiä mitiä.”
12:00 — Degerlund esittelee itsensä, hevosensa ja lajin maneesissa
12:20 — ampumaharjoitukset kentällä kurssin hevosten katsellessa tallipihalla: kentän takaiset haat ovat tyhjinä ja kulkeminen kentän takaa on estetty*
pelkkiin ampumaharjoituksiin kentällä saa osallistua pienemmällä hinnalla, vaikkei huvittaisi käydä koko kurssia
13:30 — lounas: sitä iäinikuista tavallista perunaa ja ruskeaa kastiketta a la Eetu Hopiavuori**
ruuansulatustauko
14:20 — varsinaiset harjoitukset ratsailta maneesissa: jos ryhmä on iso, se jaetaan osiin***
viimeistään 16:00 — hevoset hoidetaan lepäämään ja ratsastajat vaeltavat syömään välipalaa ja juomaan kahvia
loppuilta — Degerlund jää vintille yöksi, joten on paikalla. Hän on innostunut lajistaan, joten tulee taatusti juttelemaan aiheesta ja sen vierestä sekä seuraamaan kiinnostuneena, jos joku esimerkiksi harjoittelee vielä omin päin.*”Mähän sanoin, että seuraavalla kerralla osuu aivan keskelle! Muista vaan pitää se selkä noin suorassa niin sä näet. Ja siellä reunassa hei, nyt on hyvä! Odottakaapa kun päästään hevosen selkään. Olis tosi hienoa hävitä mun ihan ekoille omille oppilaille kisoissa mahdollisimman pian! Hei, nyt toi jänne räpsähtää sun kyynärtaipeen reunaan, jos pidät tuossa asennossa kiinni.”
**”Mä en siis tajua kun ruskean kastikkeen pitäis olla helppoa ruokaa ja mä kämmään just sen aina. Meillä Ramona — siis mun sisko — osaa tehdä vaikka mitä ruokia. Sitten mun kastikkeessa on jauhoklimppejä, se on oudon väristä tai se palaa, tai sit se ei vaan sakeudu. Mutta ei se mitään. Mä en ole koskaan ajatellutkaan että musta tulis hirveän hyvää kodin hengetärtä.
***”Ai ohi? Mitä jos ampuu ohi? Kuka tietää? Nii just. Sit menee yks nuoli maahan. Mä kerään ne. Ei sen kummempaa. Ihan varmasti kaikki ampuu ohi muutaman. Turha sitä on pelätä. Tiedättekste kuinka monta nuolta mä ammuin ohi pelkästään tässä kuussa? No okei, en jaksa laskea. Ammu vaan ohi. Ei sitä tarvi pelätä, kunhan kaikki nyt vaan tähtää matalalle ja menee tätä rataa omalla vuorolla.
Ampumaharjoitusten sisältö
Ampumaharjoitusten tavoite on, että osallistuja saa tuntumaa jousen käyttämiseen. Osallistujat ampuvat matalalle sijoitettuihin maaleihin ja harjoittelevat maaliin osumisen lisäksi nopeutta, jotta ehtisivät ampua useampaan maaliin ratsailla.Ratsastusharjoitusten sisältö
Ratsastusharjoitukseen tullaan valmiiksi kevyesti lämmiteltyinä. Aluksi ammutaan muutama nuoli paikaltaan hevosen selästä kertauksen vuoksi, mutta sitten siirrytään radalle. Rata on suora ja sisältää aluksi vain yhden matalalle sijoitetun maalin.
– Harjoitus 1: ammutaan yhteen maaliin käynnissä.
– Harjoitus 2: ammutaan kahteen maaliin käynnissä.
– Harjoitus 3: ammutaan kahteen maaliin ravissa & laukassa.
– Harjoitus 4: suoralla on kolme maalia. Osallistuja saa valita, suorittaako viimeistä rataa laukassa vai ravissa. Osallistuja saa valita, ampuuko ensimmäiseen ja viimeiseen maaliin, vai kaikkiin kolmeen.
Erityisesti viimeisimpiä harjoituksia tehdään useampia kierroksia.
Harjoituksen lopuksi Degerlundilla on hänen itse kustantamansa yllätys: pienet jousenmuotoiset avaimenperät, jotka hän jakaa kuin palkinnot.***
Valmennuksia sunnuntaina 20.6.2021
Sunnuntain valmennuksiin ei tule tarkkaa ohjelmaa. Harrastustaan vasta aloittavien kanssa voidaan käyttää hyväksi lauantain ohjelmaa ulkokentällä. Vaativammat, käännöksiä sisältävät ja tilaa vaativat harjoitukset tehdään maneesissa.
Sunnuntain valmennukset kestävät 60 minuuttia. Ratsukon tulee olla lämmitellyt ennen valmennukseen tulemista ja jäähdyttely tapahtuu itsenäisesti valmennuksen jälkeen. Yhteen valmennukseen saa osallistua 1-3 ratsukkoa kerralla. Valmennuksen tehokkuuden maksimoimiseksi Degerlund toivoo, että jos valmennettava kerää itselleen ryhmän, ryhmän jäsenet olisivat karkeasti ottaen saman tasoisia. Myös alkeiskurssille osallistuneet ovat tervetulleita jatkamaan hommia sunnuntaina, jos ratsujousiammunnasta kirjoittaminen inspiroi lisää.
-
Tätäkö rakkaus on?
Ensin ajattelin, että mä en HALUA että Marshall lähtee. Mulla on ollut hahmoon alusta asti viha-rakkaussuhde, mutta nyt se on erilaista kuin ennen. En ehkä olisi Marshallin suurin fani persoonana jos eläisimme samassa miljöössä, mutta se on kasvanut niin isoksi pojaksi jo, että eri todellisuuksissa eläessämme häntä on yksinomaan kivaa seurata. Ei hermostuta. Eli miksi just nyt?! Aries ei ole mulle vielä niin tuttu, että menköön, mutta Arlekinia tulisi myös ikävä.
Sitten, SITTEN huomasin ettei Niklas ehkä lähde. Ensin olin että jes, Niklaksestahan voi tulla uusi päähenkilö, ja vähänkö meidän on helppoa iskeä siihen kaikilla tavoilla kiinni kun se ei ole enää Marshallin suojassa. Ja poikaystävääkään sillä ei kyllä enää kauaa ole kun on tarpeeksi raastava kaukosuhde ja tarpeeksi kilttejä sinnikkäitä poikia kotona.
Mutta sitten. Siellä oli se Marshallin hiustenleikkuutarina, jossa Niklaksella oli valtaa ja Marshall luotti häneen. Se oli niin hieno hetki heidän suhteessaan, että niin kuin sanoin, että kun tekee mieli ottaa pesäpallomaila ja yrittää pistää kaikki päreiksi. 😀 Marshallilla ja Niklaksella on niin hieno juttu just nyt, että ai kun hirveää, etteivät he tiedä, mitä on edessä. Lähdetäänkö, jäädäänkö, palataanko? Onko tämä kaukosuhde, hyvästit, mikä?
Tätä se rakkaus hahmoa kohtaan on, kun minä olen valmiimpi luopumaan sekä Niklaksesta että Marshallista yhdessä kuin erottamaan heidät. Sinä se sälli osaat tehdä mulle pahan mielen. :DD
-
Kun luin tätä tarinaa, todella huomasin, miten lukijan omat ajatukset vaikuttavat tulkintoihin. Tästä pitäisi lukea jännitystä ja niitä ihania perhosia vatsassa, ja nyt jälkikäteen pystynkin. Ne, jotka eivät satu kirjoittamaan Chaita, pystyvät taatusti helposti! Mun tulkintaan vaikutti kuitenkin ihan hirveästi se, että minäpä satun kirjoittamaan vastanäyttelijää. Kävi sääliksi Noaa, kun tiesin heti ettei Chaita voi pusutella keskellä peltoa taivasalla ja näkyvillä. Ajattelin, että mun mielestä olisi ihan hirveää olla Noa: voi että sitä torjutuksi tulemisen tunnetta, joka on luvassa. Mua myös suretti Chain puolesta, koska Noalla on käytössään monta tehokkaimmista keinoista, joilla Chain saa tulemaan hulluksi. (Oikeastihan se pitää ajaa siis hulluksi, mutta sen hahmon ongelma on, että koen jotain empatiaa ja sympatiaa sitä kohtaan ihan liikaa meidän yhteisen kirjoitushistorian takia.)
Kirjoittajaa ei saisi koskaan kommentoida, mutta vähän mun käy sääliksi sinuakin. En ole ainakaan itse nähnyt vielä kirjoittamaasi vuorovaikutteista romanssia, vaan ennemminkin pari satunnaista muuta juttua. Hirveää, jos ensimmäisen hahmon ensimmäinen pelikaveri on niin hajalla ja vaivalloinen kuin tämä.
Analysoidaan Chaita. Se on mullekin vaikeaa kirjoitettavaa tauon jälkeen. Tuot sen tässä tekstissä esiin melko passiivisena tyyppinä, jollainen se takuulla olisikin moisessa tilanteessa. Eikös elukatkin jähmety paikalleen jännityksestä? N’Chai kokee varmasti jännitystä ja vaaraakin sen lisäksi, että haluaa olla Noan kanssa. Chai on haastava sen takia, että sen perusolemus on aktiivinen aloitteentekijä joka tilanteessa, mutta samalla se yrittää niin hirveästi muuttaa itseään passiiviseksi odottajaksi. Millä sen nyt yhtäkkiä kirjoittaa muuna kuin passiivisuutena? 😀
Lopussa Noan hyperkeskittyminen on tosi kuvaavaa. Alussa (ja etenkin edellisessä tarinassa) on vielä miljöö ihan hajuja ja näppituntumaa myöten, mutta mitä lähemmäs Chaita Noa pääsee, sitä vähemmän on kaikkea muuta. Ilmiselvä tulkinta on, että silloin ”Chai on koko maailma”. Lisäksi se kuitenkin kertoo myös sen, että Noa ei koe tarvetta pitää korvia höröllä kohti ympäristöä. Siellä ei ole mitään, mitä hän juuri nyt pelkäisi. (Vai onko se tällainen ”laita tulitikku varpaankynnen alle ja potkaise seinään niin mikään muu ei enää satu” -juttu. 😀 Chai on pelottavampi kuin muu. :D) Noa on tavallaan siis oma zen itsensä mutta ihan sekaisin. Ja musta on kivaa, kun hahmoilla (niin kuin ihmisilläkin) on tilanteita, jotka saa ne sekaisin. Ne on aina merkittäviä sillä hetkellä. Silti Noa toimii juuri niin kuin olen kuvitellut etukäteen, mikä on hauska huomata! Hän ikään kuin tekee jonkin selkeän aloitteen, mutta silti Chaille jää itse asiassa mahdollisuus toteuttaa itseään. Ai että kun olisinkin halunnut laittaa Chain toimimaan itselleen tyypillisen impulsiivisesti heti kun sen tasapainoa on järkytetty.
-
Hyvin se sieltä lähtee tulemaan. 😀
Kun kirjoittaa romansseja, kysymys, johon ekana pitää vastata, on että miksi nämä eivät voi olla yhdessä juuri nyt. Näiden kahden tilanne on selvä: Chai pelkää joutuvansa Helvettiin, eikä Noa halua ajaa Chaita sellaiseen tilaan. Ihan pätevä syy, joka pitäisi saada poistettua, mutta onneksi tarkkaan lukemalla löytyvät avaimet myös tähän oveen. Tilanteen tekee kuitenkin tosi erikoiseksi ja musta mielenkiintoiseksi se, että kyllä ne molemmat taitaa tietää, mitä toisen päässä liikkuu.
Näistä vaikeista aluista puolestaan ehdoton suosikkini on aina ollut se hetki, kun tarinan pari ei ole vielä yhdessä, mutta haluaisi olla: ei vaan ihan uskalla. Näiden tilanne on nyt rinnasteinen siihen. Siinäkin musta parasta on se, miten niin moni asia voi mennä niin vähällä pieleen. Chai sanoo yhden kerran liikaa, että ei tule kyytillä Meijerille. Noa kysyy yhden kerran liian vähän, tulisiko Chai kyytillä Meijerille.
Ymmärrän, miksi Noaa jännittää ja miksi itse asiassa hänhän se on, joka tekee Chain tulosta ison numeron. Kuvittelin joskus teininä, että moinen jäisi teini-ikään, mutta ei vaan. Yhtä lailla sitä aikuisenakin miettii kaiken läpi, eikä varsinkaan halua ketään siihen virnuilemaan ja pällistelemään. Ja no… Siltä on Hopiavuoressa aika paha välttyä. Odotapa vain kun juoruakat Nelly ja Hello saavat tästä vihiä… 😀 Suojelisin yksityisyyttäni samalla tavalla kuin Noa. Mutta sai se sen vain salakuljetettua pihatolle vähällä metelillä.
Kuvailet tässä asioita Noan sisältä ja ulkoa. Käytät kuvailussa näkö- ja kuuloaistin lisäksi tuntoaistia. Kuvailu on toimivaa, ja mielestäni nyt kannattaa kehittää vahvuuksiaan heikkouksien sijaan, jos haluat pohtimista. Ellet halua, tämän osan voi jättää huomiotta.
Kun kuvaillaan, sillä pitäisi olla joku tarkoitus. Ihan miljöön kertominen ja hahmojen erottaminen toisistaan sekä hahmon tekeminen tutuksi ovat hyviä tarkoituksia. Yhtä hyvin voidaan kuitenkin kuvata vaikka jännitystä ulkoisesti aistihavaintojen kautta. Voidaan vaikka puhua jännittämisestä puhumatta jännittämisestä. Mä esimerkiksi ensimmäistä oman alan työpaikkaa hakiessani tuijotin yhtä keltaista taloa tulevan työpaikkani edessä. Mun kylkiä pisteli ja kädet vapisi ja mitä näitä nyt oli. Jos olisin kirjan hahmo, olisin sen lisäksi kuvaillut hirveän tarkasti sitä taloa, koska tuijotin sen yksityiskohtia rauhoittuakseni: laskin ikkunaruutuja, aidantolppia ja sellaista. Kun kuvailisin sen talon, lukija tulkitsisi että mua, hahmoa jännitti ja yritin rauhoittua. Noan kuvailussakin jännitys ja odotus ovat etusijalla ja onnistuneesti, mutta sinuna hioisin tämän kohdan vielä kristallisemmaksi kun haluaisin seuraavan kerran haastetta, sillä tämä on jo tämän tekstin vahvuus. Lyhyesti siis: analysoi joskus omaa tekstiä ja mieti, miksi kuvailet; mitä se kertoo ulkonäön/hajun/tuntuman lisäksi.
-
Voi vitsi. Tämä on nyt toka kerta kun Nelly lyö ihmistä. Toisaalta sitä miettii, onko Nellylle kehittymässä jokin ongelma. Toisaalta sitä ajattelee, että Helloa tekee varmaan mieli lyödä välillä ihan joka tapauksessa, jos vain hänen kanssaan viettää niin paljon aikaa kuin Nelly!
-
Nelly on taas kaksijakoisella tuulella viime aikojen teemaansa sopien. Toisaalta näen mustasukkaisuutta ja halua levittäytyä. Vitsit kun on jonkun Annikan valitsemat rumat verhot aina vain, kun pitäisi olla Nellyn valitsemat jo, hyvänen aika! Aina vain roikutaan kaiken maailman Annikoissa, vaikka pitäisi ajatella vain Nellyä siinä mielessä! Toisaalta tässä on taas Nellyn tarvetta lähteä pois. Kummilapsetkin ahdistavat. Mitä jos se juurtunut äijä haluaa yrittää Nellyn kanssa omaa lasta? Nelly on jumissa, jos tulee äidiksi, ja se on sietämätön ajatus!
Näiden juttujen lisäksi Nelly on oma itsensä: toiminnan ihminen. Hän yrittää tehdä jotain saman tien ahdistusta helpottaakseen, vaikka se olisi Annikan mahdollisesti valitsemien verhojen vaihtaminen. Edes se ei haittaa, jos joutuu tehdä homman kahdesti liian pienen kapan takia, kunhan saa toimia ja pyrkiä kohti jonkin sortin ratkaisua. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Nelly tekee kokemalleen paineelle muuta kuin pakenee sitä. Onko aika taistella vastaan ja löytää ratkaisu?
-
Olin oikeassa. Damn. Niklaskin oli oikeassa. Marshall näyttää ihan isolta pojalta. Nyt hänellä on vähän niin kaikkea, tai ainakin suurin osa: heppa, kiva parisuhde, vähän kavereitakin, ja nyt hän on entistä komeampi. Arvaa tekeekö mieli ihan hirveästi hakea joku edes suurin piirtein sopiva hahmoistani ja iskeä sillä tarpeeksi monta kertaa niin kuin lekalla, että jokin särkyy. 😀 Ei siis muuten mutta kun onnellisesta elämästä ei saa aikuisten tarinoita, vaan satuja. No on Marshallilla vaikeutensakin tulossa, ja uusinta käännettä oletkin jo pohjustanut. Mutta vähän tekee silti mieli. Samalla tavalla kun tekee mieli nipistää mun koiraa aina kun se näyttää ärsyttävän onnelliselta. (En nipistele koiria oikeasti!)
Mutta oikeasti on tässä uutta tukkaakin parempia juttuja. Tykkään siitä, miten Marshallin ja Niklaksen suhde on kehittynyt (ja miten se on ihan totta jo jopa mun nirppanokkaisessa mielipiteessäni niin hyvä, että tekee mieli hävittää se). Aluksihan näiden välillä oli muutama sellainen epäsuhta, jotka ärsyttivät mua (ja joista sen myötä syntyikin hyvää tarinaa). Nyt merkittävää on se, miten Niklas saa tahtonsa läpi ja miten ihan oikeasti Niklas tekee päätöksiä tarkastamatta yksityiskohtia Marshallilta ja ylipäätään on vastuussa. Vaikka kyseessä on Marshallin pää! Marshallin varjellut rastat! Koirat ja rastat on mun arvoasteikossa vähän eri tasolla, mutta niin tarkasti Marshall on hiuksiaan varjellut, että samastan moisen luottamuksen siihen, kuin että itse antaisin mun vauvat, mun pikku koirat hoitoon jollekulle. Niitä ei meinaan luoteta juuri kenellekään. Siinä mielessä tämä tarina symboloi mulle rakkautta, Marshallin luottamusta Niklakseen ja Niklaksen luottamusta omaan itseensä. Päätarkoitus voi olla esitellä uusi fleda, mutta silti tässä on enemmän symboleita kuin monen muun konkarin novelleissa. Lisäksi ”oman väen” eli tuttujen hahmojen tarinoiden symbolit on tietenkin mulle rakkaampia kuin muiden random kirjailijoiden jutut.
Olen niin iloinen ja onnellinen näiden kahden puolesta että tekee mieli hajottaa kaikki. <3
-
Samoja ajatuksia kuin Nellylläkin. Camillan toiminta on huolestuttavaa — ja samalla niin tosi inhimillistä. Luin jostain, että tietty ihmistyyppi alkaa painaa aina vain lujempaa ja palaa sitä kirkkaammin, mitä lähempänä on burnouttia. Vähän niin kuin aurinko kuulemma palaa kovempaa ennen kuin lopulta kuolee. Camillan burnouttia ei ihmettele. Hän on aina yrittänyt niin kovasti, ja nyt ongelma seuraa toistaan.
Camillan ja Milanin tutustuttaminen ja ehkä ystävystyttäminen on mielenkiintoinen veto, jota en odottanut. Monella tapaa nämä kaksi ovat toistensa vastakohtia. Siinä missä Milan on pehmeä ja herttainen, Camilla vaikuttaa olevan kova kuin vesi ja ankara erityisesti itselleen. Sisältä Camilla on kuitenkin reilu, oikeudenmukainen ja mutkaton tyyppi: sellainen, jonka jokainen haluaa kaverikseen. Ainakin Eetu tuntuu kuitenkin ajattelevan, että Milanin sisällä ei elä mitään reilua tai oikeudenmukaista, vaan hän on kiero kuin korkkiruuvi. Ehkä vastakohdat täydentävät toisiaan. Ajatus Camillan ja Milanin kiehtovasta toimeen tulemisesta ennen kaikkea syyhyttää kirjoitussormiani. Milan on sivuhenkilö, jonka tarina on ennalta määrätty, mutta nyt näen, että hänessä on mahdollisuuksia myös toisenlaiseen tulevaisuuteen, kun sen kietoisi yhteen oikeanlaisten hahmojen kanssa. Yhtäkkiä oma luomukseni on mielenkiintoisempi. Samalla huomaan, kuinka Camilla janoaa sellaista sydänystävää jolle uskoutua — ja on ihan hirveää ajatella, kuinka Camillan käy jos se on Milan, jos Milan lopulta toteuttaa hänelle suunnitellun kohtalon.
Elättelen toivoa, että Kasvattajakruunussa jokin muuttuisi. En tiedä, mitä siellä muka voisi tapahtua. Jos Steffe kämmää, Camilla uskoo olevansa surkimus. Jos Steffe voittaa, Camilla uskoo olevansa silti surkimus, koska joku muuhan hevosta valmensi. Jos Gunnarin suu aukeaa ja ulos tulee selityksiä, Camilla ei ehkä usko niitä. Jos Gunnarin suu ei aukea, Camilla taitaa olla entistä pettyneempi. Ahdistaa, kun en keksi mitään todennäköistä ratkaisua, jota odotan!
Menisin kyllä Ilonaan Camillan takia. 😀 Joskus tuntuu kuin meidän hahmot olisivat oikeita ihmisiä. Suhtaudun näihin tyyppeihin välillä vissiin vähän niin kuin idoleina: teini-ikäisenä ihannoimani muusikotkin olivat samalla tavalla melkein kuin satua. 😀 Pyytäisinköhän nimmarin vai mitä ihmettä kuvittelisin tekeväni?
-
Voi Janna. 😀 Moni meistä oikeista tyypeistä varmaan konsultoisi ihan ekana tallin isäntää, koska varsahommat, jäi varsa kotiin tai ei, vaativat erityisiä puitteita ja järjestelyitä joka tapauksessa. Janna ei! Se taitaa olla hänelle tyypillistä. Hän toimii yhdessä hujauksessa. Meillä ei taida olla toista vastaavaa hahmoa. 😀
Siitä huolimatta, että Janna on nopea käänteissään (osti hepan, nopeasti koirankin, sitten halusi kasvattimuksun ja nyt varsan), on ehdottomasti vielä enemmän kivaa kuulla myös tästä prosessin kypsyttelystä edes vähäsen pidemmältä ajalta aina välillä. Nyt on toki TT-kiireitä ja kaikkea, mutta silti. Jos Janna kypsyttelee ajatuksiaan, me saamme tietää paljon hänestä ihmisenä ja kiinnymme varsaan kun sitä on jo ennaltakin odotettu! Miten Janna on tähän päätökseen tullut, mistä idea on edes tullut, miten oreja on harkittu, miksi hänen mielestään edes (virtuaalimaailman mittapuulla) aika keskiverrolla tammalla kannattaa jalostaa mitään… … Kuka tukee Jannaa aatteissaan, onko joku vastaan, onko epäilyksiä tai huonoja hetkiä, tuntuuko idea joskus ihan kuningasajatukselta..? Nämä ovat tarinoiden maailmassa vähintään yhtä jänniä juttuja kuin itse varsa! Tarina syntyy aina matkasta ja on ohi päämäärään päädyttäessä.
-
Haha, voi Marshall. Tämä saattaa olla epäsuosittu mielipide, mutta oikea päätös sanon minä. 30 vee ja ison pojan tukka. Onhan sitä kaikilla välillä ikävä kaiken maailman nuoruuden papukaijanvärisiä irokeesejä, mutta ei enää sillä tavalla, että sellaisen haluaisi uudestaan kokopäiväisesti riesakseen. Marshallista tulee varmasti tuhat kertaa komeampi. Ja Niklaksen pitkäaikainen toive täyttyy! Vaikka ajattelin, ettei se ikinä täyty. 😀 Odotan innolla jotta päästään näkemään.
-
Nelly on joutunut painimaan jo jonkin aikaa näiden jumissa olemisen tunteiden kanssa, ja ainakin itse odotan jonkinlaista loppuratkaisua kohti kulkemista tässä asiassa. Lukijalle on huolella esitelty, että Nelly on vapaa ja liikkuvainen, mukautuvainenkin, niin kuin vesi. Eetu on sitten elementeistä puu: syvälle juurtunut ja paikallaan kasvava jähmeä hahmo. Eri elementtien ja erilaisten ihmisten parittaminen on aina jännää. Joskus käy niin, että elementit täydentävät toisiaan. Vesihän sitä puuta ruokkii, ja puun juuret pitävät maan paikallaan jotta vesi voi virrata siinä kaikessa rauhassa kuluttamatta koko maata pois, ja vaikka mitä muuta. Toisaalta yhtä hyvin on mahdollista sekin, että puu estää veden virtaamisen, tai vesi kohisee sellaisella voimalla että kuluttaa maan ja kaataa puun. Muuten vainkin voi myrskytä. Tähän asti tuntuu siltä kuin Nelly olisi asettunut uomaansa, mutta silti välillä joki tulvii: tässäkin meinaa. Nyt tarvitaan Se Jokin, joka joko saa Nellyn mitan täyteen ja hänet lähtemään myrskyten, tai joka saa hänet tyyntymään tältä osin ja jäämään tyytyväisenä uomaansa, sillä tämä puu ei kävele hirveän kauas juuriltaan eikä asu koskaan asuntoautossa keskellä sellaista seikkailua. Oma lapsi olisi voinut olla se, joka saa Nellyn tasaantumaan. Äidiksi (ja muuksi vanhemmaksi) tuleminen muuttaa usein ihmistä niin perustavanlaatuisella tavalla. Se olisi muuttanut Nellyäkin: hän oli jo hyvää vauhtia rakentamassa pesää. Niin ei ollut kuitenkaan tarkoitettu, ja nyt ahdistaa takuulla vielä enemmän kuin ennen lasta.
Tästä tekstistä paistaa myös Nellyn jonkinlainen nuoruus tai lapsellisuus verrattuna vaikka siihen Eetuun. Tuntuu kuin Nelly ei enää edes oikeasti haluaisi seikkailla samalla tavalla kuin ennen… …mutta ei haluaisi myöntää itselleen että paikallaankin on hyvä. Paikallaan oleminen on ollut Nellystä ihanaa, mutta sitä ei voi myöntää, koska Nelly on tainnut uskotella itselleen kaikki nämä vuodet paikalleen asettumisen olevan vaarallista ja — ja tylsää! Sitoutuminen on kammottavaa, koska se on vakaata ja turvallista. Nelly voi sitoutua valmennettavaan ratsukkoon, mutta hän tuntuu vielä oikuttelevan paikkaan sidottua yritystä vastaan. Toiseen ihmiseenkään sitoutuminen ei olisi Nellylle kammottava asia, mutta Eetu onkin eri asia, kun häntä ei saa hievahtamaan eteläpohjalaisilta lakeuksilta ylipäätään yhtään minnekään. Olisiko jopa hevoseen sitoutuminen liikaa? Cozminanhan saa kuitenkin vaikka tänään pakattua traileriin, nakattua Kinnaseen ja sen jälkeen Nelly olisi vapaa juoksemaan kauhuissaan mahdollisimman kauas kohti auringonlaskua. 😀
Vapaa Nelly on aina ollut meidän Nelly, ja hän saa olla vapaa niin kauan kuin jaksat kertoa siitä. Nyt kuitenkin ainakin tästä tekstistä olen haistavinani, että lisää kertomista ja täten lisää inspiraatiota voisi tuoda ravistelu suuntaan tai toiseen: tämän Nellyn ongelman ratkaiseminen.
-
Sattuipa tulemaan viriketarina äärimmäisen oikeaan kohtaan! Eira tarvitsee kasvun paikkoja ja saa niitä tässä.
Musta on vieläkin hellyyttävää, miten Heli on ottanut Eiran siipiensä suojaan. Heli näkee Eirassa varmasti ihan muuta kuin Eetu, jolle Eira on aina kiukutteleva ja epävakaa penikka. Helikin on nähnyt hänestä sen puolen, mutta jaksaa silti uskoa kaikkeen siihen muuhunkin, mitä Eira on. Opena inhoan, että ihmisen koko persoonaa heijastellaan open ammattia vasten, mutta tällaisina hetkinä sitä tekee itsekin. Olisipa kaikilla Eiroilla koulussakin Helin kaltaisia opeja, jotka näkevät nuorissa potentiaalia vaikka he mokaavat. Tai olisipa Helejä muussa elämässä tarpeeksi vaikuttavissa asemassa, niin kuin tällä Eiralla. Mulla oli kolussa kaksi tämmöistä, eikä mun lähtökohdista olisi ikimaailmassa ponnistettu tänne asti ilman heidän vankkumatonta uskoaan muhun.
Helin kiireet on hirveitä (ja hehe tutun tuntuisia näin keväisin ja kirjoitusten maissa), mutta onpahan erinomainen selitys miksi Heli on ollut nyt hiljaisempi. 😀
-
Tämä on mulle mielenkiintoinen teksti lukea. Pystyn ymmärtämään Sonjan kokeman ilmiön. Vaikka itsellä on kuinka hyvin, joskus ruoho näyttää vihreämmältä jonkun toisen tontilla. Se pätee kaikkeen. Vaikka mulla oli kahdeksan vuotta noi mun kaksi täydellistä koiraa ja parasta kaveria, ai että miten teki mieli vielä kolmatta: että olisi joku iso ja komeakin siinä. Sitten olisi kuitenkin tehnyt mieli vain neljättä, koska pitää olla vielä yksi musta ja kiiltävä. Ja viidettä, jotta olisi yksi pörröinen ja söpö. Mun ajatukset kuljeksivat usein samaa rataa kuin Sonjalla tässä, vaikka samaan aikaan me tiedetään että meidän Harrit ja koirat on parhaita mahdollisia meille.
Harria kuitenkin verrataan nyt koiraan mun kommentissa siksi, että samaan aikaan kun tunnen ilmiön, en koskaan tunne ihmisistä näitä tunteita. En ole tainnut ennen edes ajatella, että voisi edes tuntea. On tosi outo olo samaan aikaan tietää just mistä Sonja puhuu, ja samalla aivot meinaa tehdä oikosulun kun ei kuitenkaan ymmärrä yhtään.
Sonjan tapauksessa myös tilanne on tosi mielenkiintoinen näihin tunteisiin nähden. Harri on lähdössä ja ajatukset puskevat pintaan. Ensilukemalta ajattelen, että tämä kertoo Harrin ja Sonjan tulevaisuudesta: mitä tosiaan tapahtuukaan, kun Harri on poissa? Luin tämän kuitenkin niin monesti uudelleen, että kehitin toisen tulkinnan, josta pidän itse tällä hetkellä enemmän. Tämä ei kerrokaan Harrista ja Sonjasta, vaan Sonjasta. Ajatukset eivät tule sattumalta juuri nyt ja aja Sonjaa toimimaan Harrin ollessa poissa. Sen sijaan teksti kertoo Sonjan persoonasta ja siitä, miten Sonja on rakennettu. Ajatukset tulevat juuri sen takia, että Harri on lähdössä, eivätkä vaikuta Sonjan toimintaan vaan ajavat itsereflektioon. Sonja ei välttämättä edes ajattele oikeasti itse tahtovansa maistaa vähän vapautta, vaan salaa pelkääkin, mitä Harri tekee kun saa maistaa nyt sitä vapautta! Tekstiin pystyy lukemaan jopa pikku annoksen katkeruutta. Sonja ei syytä Harria mistään, mutta syvällä jossain alitajunnassa se on vähän Harrin vika kuitenkin, ettei Sonja saanut olla missään vaiheessa vapaa. Niin syvälle meneviä johtopäätöksiä, kuin että jokin toinen suhdemuoto voi loppujen lopuksi sopia Sonjalle paremmin, en vielä kuitenkaan tämän perusteella vetäisi.
Sitten puhutaan vielä vähäsen mun suhteesta Sonjaan, sillä mullahan on jotain tunteita ihan kaikkia meidän hahmoja kohtaan. Noalle kommentoidessani olen kirjoittanut joskus vähäsen siitä, että haluan hahmojen täyttävän mun odotukset. Sonja on mulle haastava hahmo luoda odotuksia, koska mun aivot toimii jotenkin eri nuotilla kuin sen ja sen ajatusradat ovat usein mulle vieraita, vaikka onkin helposti samastuttavia juttuja. (Monelta muulta olen kuitenkin kuullut Sonjan olevan samastuttava jne, joten se ei siis johdu huonosta hahmosta tmv vaan meidän erilaisista ajatuksista Sonjan kanssa!) Joitain odotuksia mulla kuitenkin on, ja ehkä tärkeimpänä on korkea moraali. Arvostan Sonjaa oikeiden ihmisten mittapuulla. Vaikka en ole aina samaa mieltä kuin Sonja, odotan Sonjan toimivan useimmiten niin kuin on hänen omasta mielestään oikein. Oikeassa elämässä tällainen ”kiltteys” ja suoraselkäisyys on se, mitä eniten arvostan ihmisessä. Ihan lopussa rypistän Sonjalle kulmiani vähäsen. Mitä tapahtuukaan, kun Harri on poissa? Olisin ajatellut etukäteen Sonjan ajattelevan, ettei tällaisia juttuja koskaan ”tapahdu”, vaan ne tehdään. Tämä kohta, jossa Sonja ei täytäkään mun odotuksia, ei kuitenkaan ole mikään radikaali poikkeama. 😀 Se tuntuu musta isommalta kuin on ehkä siksi, että en keksisi pahempaa tapaa loukata yhtään ketään kuin pettää hänet tavalla tai toisella. Se kertoo niin selkeästi, ettei arvostanutkaan toista, oli toinen sitten kaveri, kadunmies, koira tai kulta. Enkä vieläkään halua, että hahmoilla on järjestään sama moraalikäsitys kuin mulla, koska sittenhän tästä tylsää tulisi! 😀
-
Aww musta tämä on ihana tapa nakata palloa peliin. Tarinallisesti uskon, että pikku valmentamisesta on Sonjallekin apua TT-skabassa, vaikka Niklas meneekin helppoja luokkia. Tallilla, jossa itse kävin, emäntä oli sitä mieltä että itse tulee syväopittua asia vasta kun sen opettaa jollekin toiselle. Sitä varten me pikkuisetkin pidettiin helppoja tunteja ja opittiin itsekin lisää selittäessämme seuraaville. Se nyt on selvää, että Niklas hyötyy tästä jeesistä!
-
Elämä on valintoja, eikä yksi ihminen harmi kyllä voi saada kaikkea. On aika suloista, että Harrin tulee Salieriakin ikävä Sonjan ohella, mutta joka tapauksessa Harri on aika onnekas. On emäntä, joka todennäköisesti malttaa odottaa kotona, ja hevonenkin varmaan on tallessa vielä palattaessa. Kaiken lisäksi kukaan ei oikeasti edes pakota lähtemään tai jäämään, vaan valinnan saa tehdä ihan itse. Toisaalta sitten sen seurauksetkin on kestettävä itse ja muita syyttelemättä. Mutta nyt, Harri, hop hop maastoja kohti! Kevät on hieno pikku takatalvesta huolimatta ja vielä on aikaa nauttia siitä!
-
Hurjan rankkaa menoa! Sitä Jannakin kommentoi kertojana, ettei hyppääminen tähän aikaan välttämättä ole paras veto, mutta eipä sitä koko aikaa onneksi korkeita pompittu. Paahtiksella on kyllä ainakin jännä nuoren hepan elämä, kun pääsee näkemään ja kokemaan kaikkea, ihan kunnon valmennuksia myöten. <3
Haluatko tällä kertaa kehitysvinkin? Olen ehkä maailman huonoin sanomaan tästä, koska syyllistyn samaan itse ihan koko ajan... Varo liian pitkiä virkkeitä. Huomaat ne helposti, jos luet tekstiäsi itsellesi ääneen. Itse yritän muistaa lukea jokaisen julkaisemani jutun, koska pitkät virkkeet ovat yleisin minun toistamani virhe.
-
Voi Nikkenakke kuinka taas samastun hänen ajatuksiinsa. On inhottavaa olla ihan kenen tahansa seurassa, jos vaistoaa (tai on edes vaistoavinaan), ettei toinen pidä minusta. Sata kertaa kauheammaksi tilanteen tekee se, jos toisen mielipiteellä on väliä. Vielä ei ole ihan tarkasti käynyt ilmi, kuinka kovasti aikuinen Marshall on isin poika, mutta vaikka ei mistään järjestetyistä avioliitoistakaan puhuttaisi, joillekin iskän tai äipän mielipiteellä puolisosta on ihan tosi tosi iso merkitys. Sitä paitsi vaikkei olisikaan, niin kiva nyt on jotain perhejuttuja viettää yhdessä kun saa aina miettiä, mitähän ne minusta puhuvat. Marshallin porukat kun vielä pystyvät puhumaan Niklaksesta selän takana halutessaa niin, että Niklas on metrin päässä.
Onneksi vävyn paskuus tai mahtavuus ei melkein koskaan edes hevosihmisillä määrity ratsastustaitojen kautta. 😀 Silti kun lietsoo itsensä tällaiseen huonoon fiilikseen, tuntuu kuin ratsastuksen kaltainen pikkuasiakin olisi maailman isoin puute.
Mäkin tykkään Niklaksen tyyliin kuuluvista kielikuvista. Vielä onnistuneempaa on tässä kuitenkin Niklaksen ajatuksenjuoksun kuvaaminen. Niklas taitaa olla ainoa hahmo, joka voi miettiä samassa kappaleessa parisuhdetta ja päänsä kutiamista. Tässä kohdassa kappalejaon rikkominen on tosi hieno tehokeino. Myös loppu on onnistunut juuri ajatuksenkulun kuvaamisen kautta. Niklas siirtyy murheen alhosta toiseen kahden vaiheen kautta: Arlekinin toiminnan ja hevosen turvan anatomian.
-
Arvontakisoissa parasta on palapelin kokoaminen tuloksista: sen selittäminen, miksi meni poikkeuksellisen hyvin tai huonosti. Onneksi oikeankin elämän kisat, vaikka eivät arpapeliä olekaan, eivät ratkea ennen kuin suoritukset on tehty, ja suoritusten taso voi ainakin urheilussa vaihdella paljon. Ihan hauska elementti, että vaikka Sonjalla meni hyvin, olet katsonut hänelle jo pahimman uhan kilpakumppaniksi. Jos Eedillä menee huonosti joskus, se on helppo selittää huonolla päivällä… …mutta ai kuinka toivoisin, että hänellä menisi hyvin ja silti Sonja joku kerta voittaisi. Sonja on päässyt ruusukkeiden makuun, mutta olisikohan se kuitenkin Nelly, joka ensimmäisenä repeäisi liitoksistaan jos Sonja yltäisi voittoon? 😀 Toivottavasti on sellainen cup, että Hopiavuoren väki saisi lihoa oikein kunnolla kakuista ja kekseistä.
-
:DD Hyvä aloitus! Purnaan Niklaksestakin aika usein, mutta nyt on sellainen hetki, että voisin kuvitella itseni sekä hänen että Marshallin nahkoihin. Miten monta miljoonaa kertaa olenkaan käynyt vastaavaa mä oksennan -keskustelua kummassakin roolissa. Niklas hakee tässä (ilmeisesti puolitosissaan) Marshallista syntipukkia, kun hän ei estänyt Niklasta tekemästä tyhmää päätöstä kisan suhteen. Ihan tosissaan lausuttuna tällainen ärsyttäisi mua… …ja samalla samastun siihen tosi tosi lujaa itse. Musta olisi ihanaa, jos joku, vaikka äiti tekisi mun puolesta isot päätökset esimerkiksi muutoista, omistusasunnoista tai työpaikoista. (Heippa kaikki, t: minä 28 vee!) Saisi sitten syyttää sitä siitä, kun menee mönkään. Niklaksella on se ärsyttävä hetki meneillään, kun saa syyttää vain itseään oksettavasta olostaan. Marshall on kuitenkin vähän niin kuin kivi tai seinä, johon on hyvä hakata päätään: pysyy rauhallisena ja osaa sanoa juuri oikeita totuuksia.
Lopussa vaihtuu sävy ja sen takia loppu jääkin mieleen. Joskus on kivaa kirjoittaa ihan vain vitsi — ja joskus on kivaa lukea ihan vain vitsi. Niklas pääsee samaan vauhtiin kuin Hello. En ole koskaan ajatellut, että näistäkin kahdesta pystyisi yhdistämään hörskötysparin. Niklas on aika vilkas ja Hello puolestaan patalaiska, ja jotenkin olen ajatellut sitä melko mahdottomana yhtälönä. Ilmeisesti molemmat ovat kuitenkin jääneet vahingossa saman sirkuksen kyydistä.
…sitä paitsi musta on tosi kivaa kun Marshallia vähän rääkätään… 😀 Mitäs on sellainen jäykkis! Marshalleita on ylikiva vähän härnätä.
-
Poikkeus tarkoittaa aina jotain, ellei ole vahinko. Tunnet Hopiavuoren hahmojen toiminnan hyvin, joten Hellon poikkeuksellinen ratkaisu pitää suunsa kiinni lopussa ei ole vahinko. Lisäksi kirjoitat Sonjan alleviivaamaan vielä tätä poikkeusta, joten viimeistään se poistaa mahdollisuuden tulkita Hellon toiminta kirjoittajan vahingoksi. Ongelma on, että vaikka olen kuinka tulkinnut, en keksi välttämättä oikeaa syytä poikkeuksellisen toiminnan arvoituksen ratkaisemiseksi. Siihen varmaan vaikuttaa se, kuinka hirvittävän väsynyt olen ollut pitkään: tuntuu kuin olisi aivoissa jotain kiisseliä aivosolujen tilalla. Päädyin siis tulkitsemaan Hellon ratkaisun niin, että Eira on saanut vakuutettua hänelle, että siinä on jotain häpeällistä, jos joku nainen tietää jotain autoista. Se ei ole paras mahdollinen tulkinta, kun Ilveksen kotona ei ole sellaisia sukupuolirooleja. Manni keräilee pelargonioita yhtä ahkerasti kuin ajaa prätkällä, ja Aili tykkää kodin hoitamisesta vaikka onkin poliisina mopoteinien kauhu. Toinen mahdollinen tulkinta olisi, että Helloa hävettää olla aina nolla joka asiassa — mutta Hellohan rakastaa laittaa Neito Hädässä -vaihteen silmään ja antaa palaa. Suosikkitulkintani olisi, että Hello ei pidä mitenkään ihmeellisenä sitä, että Sonja tietää jotain autosta, eikä siksi viitsi tedä numeroa… …mutta kun Hello on mestari tekemään pienimmistäkin banaanikärpäsistä järkyttävän kokoisia steroidihärkösiä. Sitä paitsi Hello puhuu automaattisesti enemmän Harrille kysyessään apua.
(Hehe mistä vetoa niin kaikille muille on ihan selvää, miksi Hellon käytös ei ole sitä mitä olettaisi ja kaikki nauraa mun pohdinnoille. 😀 Olisi kiva kuulla tulkintoja, herrasväki!)Tässä vaiheessa se ei tullut enää yllätyksenä, että autoasioissa apuun lähtee Sonja eikä Harri. Viimeksi aiheesta tarinoitaessa kyseessä taisi olla renkaiden vaihtaminen, mutta tein jo siitä päätelmiä. Silloin teemana oli paitsi se, että Sonja osaa, myös se, että Harrin ei minkään auton ruuvaamisen kautta tarvitse todistella että hän on muuten mies. Tässä tarinassa muistutetaan, että Sonja osaa ja ymmärtää autoista enemmän kuin taidetaan ensivilkaisulla olettaa, mutta kukapa sitä tietenkään itse omaansa ruuvaa jos on rahaa maksaa merkkihuollolle moisesta. Sonjan taitojen sijaan mulle mielenkiintoisin asia tässä tarinassa on kuitenkin se, että Sonja lähtee auttamaan. Hän ei ole koskaan erityisesti tykännyt Hellosta, mutta lähtee silti. Lisäksi Sonja pitää itse itseään aika introverttinä, mutta ajautuu siitä huolimatta yhtenään muiden mukaan, vaikka siinä hommassa joutuisikin sitten sotkemaan kätensä autonromun kanssa.
-
Tämä tarina on päällisin puolin kevyt kannanotto viime aikojen suurimpiin tapahtumiin. Kun kaivelee pintaa syvemmältä, se on kuitenkin myös muuta. Teet tässä tehokkaasti asioita selväksi Marshallin persoonasta ja toiminnasta sekä siitä, miten hän muita lukee.
Marshallilla on selvästi itselläänkin sellainen kuva itsestään, että hän ei juorua, eikä hän juoruakaan. Nelly on hyvä ja selvittää itse omat huhunsa. 😀 Nelly puolestaan vähäsen on se, joka juoruaa: eihän hän sitä pahalla tee, mutta on aina enemmän tai vähemmän perillä kaikesta ja tykkää silloin tällöin ullata pitkin tallia. Marshall tietää senkin, ja sen saa hienovaraisesti selville siitä kohdasta, kun Nelly ryhdistäytyy ja lähtee.
Se, mitä olen ennenkin Marshallissa miettinyt, on hänen tapansa holhota. Tässä mietin sitä taas, mutta tällä kertaa eri kannalta: nimittäin Marshallin pään sisältä. Hänellä ei taida olla itsellä aavistustakaan, miten hän Niklasta holhoaa. Ei: pikemminkin Marshall kuvittelee, että antaa Niklaksen olla hyvin itsenäinen. Marshallin pään sisästä saattaa näyttää, että Niklas on nyt itsenäisesti hoitamassa heppaa ja piste. Lukijan silmin näkee sen, mitä Marshall itse ei taida nähdä: Niklas on itsenäisesti hoitamassa heppaa sen takia, että se auttaa Marshallin mielestä tätä nuorta kasvamaan taas vähän lisää. Marshallin aikeet ovat tietenkin koko ajan olleet hyväntahtoiset.
Oletko kuullut sellaisesta kuin Joharin ikkuna? Joskus sata vuotta sitten itse kuulin lukion psykologiassa, enkä tiedä kuinka vanhanaikainen koko ajatus on jo. Joka tapauksessa sen ajatus oli se, että mitä enemmän sokeassa, pimeässä ja salatussa ikkunassa on kamaa, sitä pienemmäksi käy avoin ikkuna. Ihan joka ainoalla on sokeassa ikkunassaan monta juttua, eli Marshall ei ole siis mikään poikkeus ihmisistä. Mua kiinnostaa keksittyjen tyyppien suhteen kuitenkin eniten just sokea ikkuna ehkä sen takia, että kovin usein minäkertoja ei pysty kertomaan siitä itse niin että se menee lukijalle kunnolla perille (tietenkään, koska se ei tiedosta sitä). Ainakin mun lukutavan mukaan olet onnistunut tässä kohdassa hyvin. Itse en aina onnistu kertomaan tästä, ja ai mikä pettymys onkaan esimerkiksi sellainen hetki, kun kirjoittaa hahmonsa kuvittelemaan omaa mahtavuuttaan, ja muut lukeekin sen todellisena mahtavuutena eikä ylimielisyytenä, jota olin hakemassa, tai muuta selllaista. 😀 Toisaalta miten siistiä onkaan, kun joskus joku onkin tulkinnut niin kuin toivoin, tai löytänyt sokean ikkunan kuvausta sieltäkin, jossa en huomannut sitä itse.
-
Niklas reppana. Hän ei paljoa ole kisaillut, ja olisin hänellekin suonut samat mukavat TT-ratsastuskoulukisat, joissa omat hahmot ovat saaneet kisata. Suurten kisojen tunnelma ei koskaan ole yhtä kiva, kun kyseessä eivät ole sinne sopivat suuret ratsukot. Osaat kuvata tietenkin kisapaikan vilinää osuvasti ja niklasmaisesti, mutta ai kun oltaisiin taas päästy Seppeleeseen ja Hukkikseen ja Hallavaan ja mitä näitä nyt on.
Marshall sen sijaan osaa luonnollisesti luovia tässäkin ympäristössä. Tällä kertaa en edes odottanut mitään muuta. Onhan Marshall vähän eri planeetalta kotoisin kuin muut meilläpäin, mitä hevosiin tulee. Tottahan se on areenoita nähnyt, ja varmaan tämä TT:kin on hänellee vielä pieni. Marshallin rauhallisuudesta on Niklaksenkin hyvä ottaa tukea tässä.
Ihan kuin kisoissa ei olisi tarpeeksi jännitettävää, varsinkin kun ne on tällainen spektaakkeli. 😀 Tottakai on koko Kozlovin kolonnan kanssa sosialisoitava, ja vielä kun osa niistä on suhtautunut Niklakseen kuitenkin aika erikoisesti matkan varrella. Eikä edes äidinkielellään pärjää. Jos olisin Niklas, taitaisin olla appivanhemmista enemmän huolissani kuin kisoista. 😀 Heidän mielensähän alkoi aikaa sitten muuttua ja viimeinen kyläily Haanpäässä oli suorastaan mukava, mutta silti haistan huonosti peiteltyä inhoa edellisillä vierailuilla. On tosi ahdistavaa olla ihmisen seurassa, kun ei tiedä, onko oikeasti toivottu siihen seuraan.
-
Erinomainen aloitus! Luen ensimmäisen virkkeen lempeällä äänensävyllä itsekseni ja odotan fiilistelyä. Sitten tulee saman tien rysähdys. Ja paskat. Olen heti ihan messissä. Samaten tykkään Niklaksen villeistä vertauskuvista joka kerta enemmän: niin kuin trippimehupurkin räjähdyksestä ja pakastekalapuikkoläjästä. Niistä on tullut nyt Niklaksen tavaramerkki, joka kannattaa ehdottomasti pitää hillitysti mukana hahmon kehittyessä!
Vertausten lisäksi Niklakselle tyypillisiä on vähäsen kakaramaiset mood swingit, ja niistäkin tykkään. Tiedäthän: uhmaikäinen karjuu raivoaan täyttä kurkkua, kun kylpyvesi on liian märkää, mutta sitten se alkaa nauraa kun se saa sinne punkkaan ruusukkeen, ei kun siis kelluvan ankan ja pari muovikoiraa. 😀 Niklas ehti toki alun inhon ja lopun hohdon välissä mietiskellä lajiakin, joten mistään yhtäkkisestä muutoksesta ei ole kyse, mutta silti alun ja lopun välillä on huvittava kontrasti.
Edelleen olen sitä mieltä, että Niklasta on helppo kannustaa kisoissa: hänen voittoaan on helpompi toivoa kuin mun omien hahmojeni esimerkiksi. Niklaksessa on sellaisia antisankarin piirteitä, että vaikka hän on vaatimattomalla heppaurallaan jo tuhat kertaa pidemmällä kuin itse koskaan olin, hänen juttuihinsa on helppoa samastua. Sitä paitsi Niklaksen ajatukset kaartelevat kisoissakin tuttuja polveilevia ja sivuasioihin kiinnittyviä ratojaan. Tavallinen virtuaalimaailman kilparatsastaja tuntuu ajattelevan vain hevosia, ja näin kymmenen vuoden jälkeen vaihtelu on ihanaa!
-
Sonjan äiti on oikeassa. Suomen kevät ja kesä on ihania. Ne ovat koko vuoden paras päivä… 😀
Tyylikäs TT-tarinoinnin avaus! Niinhän me kaikki aikuiset toimitaan, että äipälle on kerrottava omat urotyöt. (Vai eikö muka! Just soitin äitille mun parin viime päivän urotyöt!) Vaikka äiti on kaukana, hän on silti perillä Sonjan kuvioista. Äiti tietää, ettei Sonja ole ennen kilpailuista perustanut, vaikka onkin taitavia hevosia. Äidistä selviää myös uutta sen perusteella, miten hän reagoi Harrin hevosharrastukseen ja siihen, että Niklas on Marshallin poikaystävä — tai siis miten hän ei reagoi.
Onneksi saatiin Hopiavuoreen joukkue siitä huolimatta, että moni hahmo putoili pois kisojen muututtua. Toivottavasti jaksatte rutistaa loppuun asti kukin omien tavoitteidensa mukaan! Vähän harmittaa, kun en ole mukana tänä vuonna itse, mutta samalla on helpottunut olo. Olen kerta kaikkiaan liian poikki. 😀
