Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Hurjan rankkaa menoa! Sitä Jannakin kommentoi kertojana, ettei hyppääminen tähän aikaan välttämättä ole paras veto, mutta eipä sitä koko aikaa onneksi korkeita pompittu. Paahtiksella on kyllä ainakin jännä nuoren hepan elämä, kun pääsee näkemään ja kokemaan kaikkea, ihan kunnon valmennuksia myöten. <3
Haluatko tällä kertaa kehitysvinkin? Olen ehkä maailman huonoin sanomaan tästä, koska syyllistyn samaan itse ihan koko ajan... Varo liian pitkiä virkkeitä. Huomaat ne helposti, jos luet tekstiäsi itsellesi ääneen. Itse yritän muistaa lukea jokaisen julkaisemani jutun, koska pitkät virkkeet ovat yleisin minun toistamani virhe.
-
Voi Nikkenakke kuinka taas samastun hänen ajatuksiinsa. On inhottavaa olla ihan kenen tahansa seurassa, jos vaistoaa (tai on edes vaistoavinaan), ettei toinen pidä minusta. Sata kertaa kauheammaksi tilanteen tekee se, jos toisen mielipiteellä on väliä. Vielä ei ole ihan tarkasti käynyt ilmi, kuinka kovasti aikuinen Marshall on isin poika, mutta vaikka ei mistään järjestetyistä avioliitoistakaan puhuttaisi, joillekin iskän tai äipän mielipiteellä puolisosta on ihan tosi tosi iso merkitys. Sitä paitsi vaikkei olisikaan, niin kiva nyt on jotain perhejuttuja viettää yhdessä kun saa aina miettiä, mitähän ne minusta puhuvat. Marshallin porukat kun vielä pystyvät puhumaan Niklaksesta selän takana halutessaa niin, että Niklas on metrin päässä.
Onneksi vävyn paskuus tai mahtavuus ei melkein koskaan edes hevosihmisillä määrity ratsastustaitojen kautta. 😀 Silti kun lietsoo itsensä tällaiseen huonoon fiilikseen, tuntuu kuin ratsastuksen kaltainen pikkuasiakin olisi maailman isoin puute.
Mäkin tykkään Niklaksen tyyliin kuuluvista kielikuvista. Vielä onnistuneempaa on tässä kuitenkin Niklaksen ajatuksenjuoksun kuvaaminen. Niklas taitaa olla ainoa hahmo, joka voi miettiä samassa kappaleessa parisuhdetta ja päänsä kutiamista. Tässä kohdassa kappalejaon rikkominen on tosi hieno tehokeino. Myös loppu on onnistunut juuri ajatuksenkulun kuvaamisen kautta. Niklas siirtyy murheen alhosta toiseen kahden vaiheen kautta: Arlekinin toiminnan ja hevosen turvan anatomian.
-
Arvontakisoissa parasta on palapelin kokoaminen tuloksista: sen selittäminen, miksi meni poikkeuksellisen hyvin tai huonosti. Onneksi oikeankin elämän kisat, vaikka eivät arpapeliä olekaan, eivät ratkea ennen kuin suoritukset on tehty, ja suoritusten taso voi ainakin urheilussa vaihdella paljon. Ihan hauska elementti, että vaikka Sonjalla meni hyvin, olet katsonut hänelle jo pahimman uhan kilpakumppaniksi. Jos Eedillä menee huonosti joskus, se on helppo selittää huonolla päivällä… …mutta ai kuinka toivoisin, että hänellä menisi hyvin ja silti Sonja joku kerta voittaisi. Sonja on päässyt ruusukkeiden makuun, mutta olisikohan se kuitenkin Nelly, joka ensimmäisenä repeäisi liitoksistaan jos Sonja yltäisi voittoon? 😀 Toivottavasti on sellainen cup, että Hopiavuoren väki saisi lihoa oikein kunnolla kakuista ja kekseistä.
-
:DD Hyvä aloitus! Purnaan Niklaksestakin aika usein, mutta nyt on sellainen hetki, että voisin kuvitella itseni sekä hänen että Marshallin nahkoihin. Miten monta miljoonaa kertaa olenkaan käynyt vastaavaa mä oksennan -keskustelua kummassakin roolissa. Niklas hakee tässä (ilmeisesti puolitosissaan) Marshallista syntipukkia, kun hän ei estänyt Niklasta tekemästä tyhmää päätöstä kisan suhteen. Ihan tosissaan lausuttuna tällainen ärsyttäisi mua… …ja samalla samastun siihen tosi tosi lujaa itse. Musta olisi ihanaa, jos joku, vaikka äiti tekisi mun puolesta isot päätökset esimerkiksi muutoista, omistusasunnoista tai työpaikoista. (Heippa kaikki, t: minä 28 vee!) Saisi sitten syyttää sitä siitä, kun menee mönkään. Niklaksella on se ärsyttävä hetki meneillään, kun saa syyttää vain itseään oksettavasta olostaan. Marshall on kuitenkin vähän niin kuin kivi tai seinä, johon on hyvä hakata päätään: pysyy rauhallisena ja osaa sanoa juuri oikeita totuuksia.
Lopussa vaihtuu sävy ja sen takia loppu jääkin mieleen. Joskus on kivaa kirjoittaa ihan vain vitsi — ja joskus on kivaa lukea ihan vain vitsi. Niklas pääsee samaan vauhtiin kuin Hello. En ole koskaan ajatellut, että näistäkin kahdesta pystyisi yhdistämään hörskötysparin. Niklas on aika vilkas ja Hello puolestaan patalaiska, ja jotenkin olen ajatellut sitä melko mahdottomana yhtälönä. Ilmeisesti molemmat ovat kuitenkin jääneet vahingossa saman sirkuksen kyydistä.
…sitä paitsi musta on tosi kivaa kun Marshallia vähän rääkätään… 😀 Mitäs on sellainen jäykkis! Marshalleita on ylikiva vähän härnätä.
-
Poikkeus tarkoittaa aina jotain, ellei ole vahinko. Tunnet Hopiavuoren hahmojen toiminnan hyvin, joten Hellon poikkeuksellinen ratkaisu pitää suunsa kiinni lopussa ei ole vahinko. Lisäksi kirjoitat Sonjan alleviivaamaan vielä tätä poikkeusta, joten viimeistään se poistaa mahdollisuuden tulkita Hellon toiminta kirjoittajan vahingoksi. Ongelma on, että vaikka olen kuinka tulkinnut, en keksi välttämättä oikeaa syytä poikkeuksellisen toiminnan arvoituksen ratkaisemiseksi. Siihen varmaan vaikuttaa se, kuinka hirvittävän väsynyt olen ollut pitkään: tuntuu kuin olisi aivoissa jotain kiisseliä aivosolujen tilalla. Päädyin siis tulkitsemaan Hellon ratkaisun niin, että Eira on saanut vakuutettua hänelle, että siinä on jotain häpeällistä, jos joku nainen tietää jotain autoista. Se ei ole paras mahdollinen tulkinta, kun Ilveksen kotona ei ole sellaisia sukupuolirooleja. Manni keräilee pelargonioita yhtä ahkerasti kuin ajaa prätkällä, ja Aili tykkää kodin hoitamisesta vaikka onkin poliisina mopoteinien kauhu. Toinen mahdollinen tulkinta olisi, että Helloa hävettää olla aina nolla joka asiassa — mutta Hellohan rakastaa laittaa Neito Hädässä -vaihteen silmään ja antaa palaa. Suosikkitulkintani olisi, että Hello ei pidä mitenkään ihmeellisenä sitä, että Sonja tietää jotain autosta, eikä siksi viitsi tedä numeroa… …mutta kun Hello on mestari tekemään pienimmistäkin banaanikärpäsistä järkyttävän kokoisia steroidihärkösiä. Sitä paitsi Hello puhuu automaattisesti enemmän Harrille kysyessään apua.
(Hehe mistä vetoa niin kaikille muille on ihan selvää, miksi Hellon käytös ei ole sitä mitä olettaisi ja kaikki nauraa mun pohdinnoille. 😀 Olisi kiva kuulla tulkintoja, herrasväki!)Tässä vaiheessa se ei tullut enää yllätyksenä, että autoasioissa apuun lähtee Sonja eikä Harri. Viimeksi aiheesta tarinoitaessa kyseessä taisi olla renkaiden vaihtaminen, mutta tein jo siitä päätelmiä. Silloin teemana oli paitsi se, että Sonja osaa, myös se, että Harrin ei minkään auton ruuvaamisen kautta tarvitse todistella että hän on muuten mies. Tässä tarinassa muistutetaan, että Sonja osaa ja ymmärtää autoista enemmän kuin taidetaan ensivilkaisulla olettaa, mutta kukapa sitä tietenkään itse omaansa ruuvaa jos on rahaa maksaa merkkihuollolle moisesta. Sonjan taitojen sijaan mulle mielenkiintoisin asia tässä tarinassa on kuitenkin se, että Sonja lähtee auttamaan. Hän ei ole koskaan erityisesti tykännyt Hellosta, mutta lähtee silti. Lisäksi Sonja pitää itse itseään aika introverttinä, mutta ajautuu siitä huolimatta yhtenään muiden mukaan, vaikka siinä hommassa joutuisikin sitten sotkemaan kätensä autonromun kanssa.
-
Tämä tarina on päällisin puolin kevyt kannanotto viime aikojen suurimpiin tapahtumiin. Kun kaivelee pintaa syvemmältä, se on kuitenkin myös muuta. Teet tässä tehokkaasti asioita selväksi Marshallin persoonasta ja toiminnasta sekä siitä, miten hän muita lukee.
Marshallilla on selvästi itselläänkin sellainen kuva itsestään, että hän ei juorua, eikä hän juoruakaan. Nelly on hyvä ja selvittää itse omat huhunsa. 😀 Nelly puolestaan vähäsen on se, joka juoruaa: eihän hän sitä pahalla tee, mutta on aina enemmän tai vähemmän perillä kaikesta ja tykkää silloin tällöin ullata pitkin tallia. Marshall tietää senkin, ja sen saa hienovaraisesti selville siitä kohdasta, kun Nelly ryhdistäytyy ja lähtee.
Se, mitä olen ennenkin Marshallissa miettinyt, on hänen tapansa holhota. Tässä mietin sitä taas, mutta tällä kertaa eri kannalta: nimittäin Marshallin pään sisältä. Hänellä ei taida olla itsellä aavistustakaan, miten hän Niklasta holhoaa. Ei: pikemminkin Marshall kuvittelee, että antaa Niklaksen olla hyvin itsenäinen. Marshallin pään sisästä saattaa näyttää, että Niklas on nyt itsenäisesti hoitamassa heppaa ja piste. Lukijan silmin näkee sen, mitä Marshall itse ei taida nähdä: Niklas on itsenäisesti hoitamassa heppaa sen takia, että se auttaa Marshallin mielestä tätä nuorta kasvamaan taas vähän lisää. Marshallin aikeet ovat tietenkin koko ajan olleet hyväntahtoiset.
Oletko kuullut sellaisesta kuin Joharin ikkuna? Joskus sata vuotta sitten itse kuulin lukion psykologiassa, enkä tiedä kuinka vanhanaikainen koko ajatus on jo. Joka tapauksessa sen ajatus oli se, että mitä enemmän sokeassa, pimeässä ja salatussa ikkunassa on kamaa, sitä pienemmäksi käy avoin ikkuna. Ihan joka ainoalla on sokeassa ikkunassaan monta juttua, eli Marshall ei ole siis mikään poikkeus ihmisistä. Mua kiinnostaa keksittyjen tyyppien suhteen kuitenkin eniten just sokea ikkuna ehkä sen takia, että kovin usein minäkertoja ei pysty kertomaan siitä itse niin että se menee lukijalle kunnolla perille (tietenkään, koska se ei tiedosta sitä). Ainakin mun lukutavan mukaan olet onnistunut tässä kohdassa hyvin. Itse en aina onnistu kertomaan tästä, ja ai mikä pettymys onkaan esimerkiksi sellainen hetki, kun kirjoittaa hahmonsa kuvittelemaan omaa mahtavuuttaan, ja muut lukeekin sen todellisena mahtavuutena eikä ylimielisyytenä, jota olin hakemassa, tai muuta selllaista. 😀 Toisaalta miten siistiä onkaan, kun joskus joku onkin tulkinnut niin kuin toivoin, tai löytänyt sokean ikkunan kuvausta sieltäkin, jossa en huomannut sitä itse.
-
Niklas reppana. Hän ei paljoa ole kisaillut, ja olisin hänellekin suonut samat mukavat TT-ratsastuskoulukisat, joissa omat hahmot ovat saaneet kisata. Suurten kisojen tunnelma ei koskaan ole yhtä kiva, kun kyseessä eivät ole sinne sopivat suuret ratsukot. Osaat kuvata tietenkin kisapaikan vilinää osuvasti ja niklasmaisesti, mutta ai kun oltaisiin taas päästy Seppeleeseen ja Hukkikseen ja Hallavaan ja mitä näitä nyt on.
Marshall sen sijaan osaa luonnollisesti luovia tässäkin ympäristössä. Tällä kertaa en edes odottanut mitään muuta. Onhan Marshall vähän eri planeetalta kotoisin kuin muut meilläpäin, mitä hevosiin tulee. Tottahan se on areenoita nähnyt, ja varmaan tämä TT:kin on hänellee vielä pieni. Marshallin rauhallisuudesta on Niklaksenkin hyvä ottaa tukea tässä.
Ihan kuin kisoissa ei olisi tarpeeksi jännitettävää, varsinkin kun ne on tällainen spektaakkeli. 😀 Tottakai on koko Kozlovin kolonnan kanssa sosialisoitava, ja vielä kun osa niistä on suhtautunut Niklakseen kuitenkin aika erikoisesti matkan varrella. Eikä edes äidinkielellään pärjää. Jos olisin Niklas, taitaisin olla appivanhemmista enemmän huolissani kuin kisoista. 😀 Heidän mielensähän alkoi aikaa sitten muuttua ja viimeinen kyläily Haanpäässä oli suorastaan mukava, mutta silti haistan huonosti peiteltyä inhoa edellisillä vierailuilla. On tosi ahdistavaa olla ihmisen seurassa, kun ei tiedä, onko oikeasti toivottu siihen seuraan.
-
Erinomainen aloitus! Luen ensimmäisen virkkeen lempeällä äänensävyllä itsekseni ja odotan fiilistelyä. Sitten tulee saman tien rysähdys. Ja paskat. Olen heti ihan messissä. Samaten tykkään Niklaksen villeistä vertauskuvista joka kerta enemmän: niin kuin trippimehupurkin räjähdyksestä ja pakastekalapuikkoläjästä. Niistä on tullut nyt Niklaksen tavaramerkki, joka kannattaa ehdottomasti pitää hillitysti mukana hahmon kehittyessä!
Vertausten lisäksi Niklakselle tyypillisiä on vähäsen kakaramaiset mood swingit, ja niistäkin tykkään. Tiedäthän: uhmaikäinen karjuu raivoaan täyttä kurkkua, kun kylpyvesi on liian märkää, mutta sitten se alkaa nauraa kun se saa sinne punkkaan ruusukkeen, ei kun siis kelluvan ankan ja pari muovikoiraa. 😀 Niklas ehti toki alun inhon ja lopun hohdon välissä mietiskellä lajiakin, joten mistään yhtäkkisestä muutoksesta ei ole kyse, mutta silti alun ja lopun välillä on huvittava kontrasti.
Edelleen olen sitä mieltä, että Niklasta on helppo kannustaa kisoissa: hänen voittoaan on helpompi toivoa kuin mun omien hahmojeni esimerkiksi. Niklaksessa on sellaisia antisankarin piirteitä, että vaikka hän on vaatimattomalla heppaurallaan jo tuhat kertaa pidemmällä kuin itse koskaan olin, hänen juttuihinsa on helppoa samastua. Sitä paitsi Niklaksen ajatukset kaartelevat kisoissakin tuttuja polveilevia ja sivuasioihin kiinnittyviä ratojaan. Tavallinen virtuaalimaailman kilparatsastaja tuntuu ajattelevan vain hevosia, ja näin kymmenen vuoden jälkeen vaihtelu on ihanaa!
-
Sonjan äiti on oikeassa. Suomen kevät ja kesä on ihania. Ne ovat koko vuoden paras päivä… 😀
Tyylikäs TT-tarinoinnin avaus! Niinhän me kaikki aikuiset toimitaan, että äipälle on kerrottava omat urotyöt. (Vai eikö muka! Just soitin äitille mun parin viime päivän urotyöt!) Vaikka äiti on kaukana, hän on silti perillä Sonjan kuvioista. Äiti tietää, ettei Sonja ole ennen kilpailuista perustanut, vaikka onkin taitavia hevosia. Äidistä selviää myös uutta sen perusteella, miten hän reagoi Harrin hevosharrastukseen ja siihen, että Niklas on Marshallin poikaystävä — tai siis miten hän ei reagoi.
Onneksi saatiin Hopiavuoreen joukkue siitä huolimatta, että moni hahmo putoili pois kisojen muututtua. Toivottavasti jaksatte rutistaa loppuun asti kukin omien tavoitteidensa mukaan! Vähän harmittaa, kun en ole mukana tänä vuonna itse, mutta samalla on helpottunut olo. Olen kerta kaikkiaan liian poikki. 😀
-
Jos olisin hopiavuorilaisten nahoissa, mua huolestuttaisi tietenkin myös muiden hevosten oireilu. Harria näyttää huolettavan eniten Ukko ja sen vointi, vaikka hän käsitteleekin aihetta Sonjan kanssa omaan tuttuun loogiseen tapaansa: mitä on tapahtunut ja miksi. Mua itseäni pelottaisi eniten se, että mitä jos sillä on kuitenkin jokin tarttuva juttu, vaikka se on epätodennäköistä, ja se tarttuisikin mun omaan mussukkaan…
Omat huolet kuitenkin ajaa aina yli muiden huolista: iskähuolet varsinkin. Kirjoitat mun mielestä vieläkin surua ja menetystä hyvin realistisesti. Mun mielipide johtuu yhä siitä, että suhtaudun menetettyihin läheisiin niin kuin Sonja: muutaman vuoden vierähdettyä vähällä dramatiikalla. Kynttilän vieminen on aina haikeaa, eikä sitä haluaisi tehdä yksin, mutta ei enää parin vuoden päästä koe tarvetta mennä makaamaan haudan päälle ja muuttua mullaksi. 😀 Varmaan sellaisiakin on, mutta…
Sonjan ja Harrin kotielämä kuulostaa muuten ihan sairaan ihanalta. Ellei ulkomaankomennusjuttua lasketa, niiden arki on juuri sellaista, jollaista itsekin haluaisin ihan kauheasti elää. Olisi vakiduuni vailla suurempia uhkia, mutta töitä ei olisi 12 tuntia vuorokaudesta. Raha riittäisi helposti, kun nyt suurimmat hullutukset jättäisi toteuttamatta ja valikoisi huvittelun kohteita. Heppakin voisi olla Hopiavuoren kaltaisella tallilla, jossa on pohjalaiset eikä pääkaupunkiseutuiset vuokrat.
Haluatko vielä pienen tyylivinkin? Kirjoita numerot kirjaimin kertovassa tekstissä. Jos äärimmäinen tarkkuus on oleellista jostain syystä, silloin voi käyttää numeroita. (Arvatkaa mitä: olen 185,4 senttiä pitkä.) Samoin silloin kannattaa käyttää numeroita, jos luku on helpompi hahmottaa niillä (Mä käytän vuodessa tavallisesti 364 iltaa kirjoittamiseen, mutta jouluaattona en ehdi kirjoittaa.) Pikkuluvut, niin kuin kolme, on helppo hahmottaa kirjaiminkin kirjoitettuna.
-
Sonjan reaktio Harrin mahdolliseen (ja nyt pikku hiljaa varmistuvaan) lähtöön on ollut mulle tosi vieras. Haluaisin itse reagoida noin: osata sanoa, että mene, mutta minä jään. En kuitenkaan pysty saamaan Sonjan tunteista täysin kiinni, kun omani vellovat alla kun laitan itseäni Sonjan asemaan. Vaikka kyseessä on mahtava työkeikka, kokisin tulleeni hylätyksi. Etenkin tässä kohdassa mun omat tunteet peittävät kaiken, mitä Sonja ehkä kokee:
— Nii, mä mietin oikeastaan sitä Torontoa, Harri jatkoi. — Ku mä oikeastaan haluisin lähteä sinne.
Nyökkäsin vakavana. Ei ollut yllätys.
— Okei. Mä arvasin tämän.Sonjan vastaus tulee mun omalla äänellä, ja silloin siihen liittyy sellainen voimaton tunne sydämen pysähtymisestä ja ilman kylmenemisestä. Okei. Arvasin. Sä et haluakaan olla mun kanssa. Harri ei oikeasti sano niin, eikä Sonja ilmeisesti edes tunne niin, mutta mulle on käsittämätöntä miltä tässä kohtaa voisi tuntua jos ei siltä kuin musta.
Sonjan toiveikkuus näkyy siinä, kun hän pohtii, miten kaksi vuotta on lyhyt aika. No se on! Oikeasti. Viisikin vuotta on — mutta vasta jälkikäteen. Mä hain just eilen rescuesta kaksi koiranpentua ja ne täyttivät talvella kahdeksan! Meni muuten hujauksessa! Mutta jos mikä tahansa ajanjakso on vasta alkamassa, se ei ole oikeasti lyhyt. Sonjan on tiedettävä tämä, mutta ehkä hän haluaa uskotella itselleen muuta. Kun kaksi vuotta on mennyt… …sitten se olikin lyhyt aika oikeasti.
Jarkon vastaus olisi saanut mut oikeassa elämässä ahdistuneeksi eikä huvittuneeksi. 😀
-
Onpa hieno juuri- ja siemenanalogia. Kun siemenet itävät hiljaa salaa purkeissaan, Sonjakin näkee samalla, ettei se lähteminen tosiaan ole mitään helppoa. Onhan hänellä juuret Otsonmäellä. Vaikka taimetkin voi koulia uuteen purkkiin, kyllä ne aina muutoksesta nuupahtavat, elleivät saa vaikkapa turvenappiaan mukaan. Sitä paitsi Sonjalla jää sekä konkreettisia että kuvainnollisia hedelmiä keräämättä työstään, jos hän lähtee. Tomaatit mätänevät syksyllä kiinni taimiin ja Salieri menee takapakkia kaiken tämän kunnollisen ratsastamisen ja TT-treenaamisen jälkeen. Siemenistä, joita on levällään pussin revettyä, ei näe ulospäin, mikä kasvi niistä mahtaa kasvaa, eikä Sonjakaan ole päättänyt, mitä tekee. Tämä on toimiva teksti, josta olisi tosi kivaa teettää vaikka novellianalyysejä, koska analogia kantaa hyvin ja vertauksissa riittää tulkittavaa. Myös aikaan sitominen on onnistunut erinomaisesti, ja ekalla lukukerralla ajattelinkin paljon mun pikku tomaatteja ja paprikoita tuolla esikasvatuksessa… 😀
-
Camillalla on katse tulevaisuudessa. Olen vieläkin sitä mieltä, että Gunnar teki tosi kakan tempun, mutta tämä luettuani en voi olla ajattelematta, että ehkä hän tuntee Camillan jopa paremmin kuin minä ja muut lukijat. Vaikka Camilla ihan romahti, kun Steffe vietiin, niin Steffen kanssa hän oli kuin olikin näköjään jumissa. Vaikka kaikki on nyt kamalaa, Camilla kuitenkin täyttää tyhjää koloa kaikella muulla: vaikka sitten lenkillä ja ratsastuksella. Hän kulkee eteenpäin, halusi tai ei, ja se on aina parempi kuin olla jumissa minkään olennon takia, edes hevosen. Joskus sitä vain rakastaa jotain olentoa tai asiaa niin paljon, että toivoisi sen olevan itselleen hyväksi, vaikka oikeasti se ei ole. Mäkään en ole saanut kaikkea, mitä olen halunnut: viimeisimpänä yhtä työpaikkaa jonka niin kovasti halusin. Nyt vuosi sen jälkeen huomaan, että olisin palanut loppuun sellaisilla tunnella ja sellaisessa kunnassa, jossa en tuntenut ketään. Camilla ja lukijat voivat joskus ehkä nähdä, että Gunnar oli sittenkin oikeassa.
-
Mitenhän se Nelly jaksaa, kun bff ja äijä ei ilmeisesti kumpikaan osaa kuunnella sen juttuja? Toinen on tässä hyper ja vähättelee tuomalla vain omaa untaan ja asiaansa esiin, ja toinen mitätöi kertomalla, että perunakin on tärkeämpi kuin Nellyn unet.
-
Vooooi vitsiii. Nyt kun unohti tuon TT:n omalta osaltaan, olen yhtäkkiä innoissani cupista etenkin Sonjan (ja Niklaksen) tarinankulun kannalta. Tänä vuonna TT on muuttunut, mutta ennen mulla on ollut sellainen tuntuma, että se on ollut suunnattu aika nuorille ratsastajille. Sitä mun eka TT-osallistujani kipuili ja patisti lopulta nuoremman äijän hommiin puolestaan kun ei itsetunto riittänyt olla ”kakaroiden keskellä”. Onkohan TT muuttunut, vai joutuuko Sonja samantyyppisen näyn eteen? No, sitä katsotaan sitten. Oli siellä viime vuonna edes niitä kolmattakymmentä käyviä jonkin verran.
Sonjan kannalta uutta asiaa on myös kisaaminen ylipäätään. Onhan se nyt kisoissa tässä ollut, mutta TT tuntuu olevan rankka cup paitsi kirjoittajalle, myös ratsastajalle. Ehkä kirjoittajien minät paistavat teksteistä lopussa läpi, mutta meidän talli ei ole millään lailla ainoa, jossa hahmotkin kertoivat tarinoissaan väsyvänsä loppua kohti. Mitenhän Sonja tulee tämän jaksamaan? Näyttää siltä, että ainakin alussa on intoa ja motivaatiota harjoitella!
Mä tykkään tarinoista, joissa Sonja on yhdistetty näihin meidän vauvojen, niin kuin Santun kanssa samaan tarinaan. Sonja on niin vetäytyvä ja hillitty ja pitää itseään melko huonona sosiaalisilta taidoiltaan. Viimeisin on kuitenkin vain Sonjan päässä. Me tiedetään, että Sonja osaa kyllä puhua tasavertaisesti myös meidän tallin teineille… …ja jopa vajota hetkeksi samalle tasolle niin kuin silloin sata vuotta sitten osoittaessaan Sannille Sannin paikan. 😀 Mun olisi itse kirjoittajana vaikeaa saada Sonja ja Santtu toimimaan yhdessä ilman, että välissä on joku puheliaampi räpättämässä välittäjäaineena, mutta näin vain sä senkin vedit toiminnan avulla. Santtu on kuitenkin aidon kiinnostunut ratsastuksesta, ja tietämättään näköjään Sonjalle avuksi istuessaan katsomossa.
-
Mä kiinnitin kans huomiota siihen, miten Noalla on Nellyn mielestä joku tyttö. Ai kun huvittaisi aina kirjoittaa omat hahmonsa niiiiiiiin syvällisen suvaitsevaisiksi, että he eivät edes ajattelisi moisia heteronormatiivisia ajatuksia — ja ai kuinka se ei tosiaankaan oikeassa elämässä mene niin. 😀 Niin pieninä meihin on iskostettu se, että jos Noalla on joku, Noalla on joku tyttö. (Paitsi ilmeisesti Tumblrissa ne unohtelee sen sijaan sitä, että joku voi olla hetero, hehe.) Siinä mielessä musta on kivaa, että näitä ajatusratoja on meidän hahmoissakin, vaikka me kirjoittajat tiedetäänkin enemmän kuin hahmot tietävät.
Jos olisin Noa, tekisi kyllä mieli nakata Nelly pihalle. 😀 Nelly on tyypillisesti utelias ja myös juoruaa, vaikka ei pahalla sitä teekään. Voin kuvitella, miten Nelly on tämän jälkeen väijynyt Noaa.
– Nelly on ilmestyillyt oviaukoista ja seinien takaa ja säikäyttänyt Noan sata kertaa kysymällä, kuka se tyttö on.
– Nelly on hiippaillut Noan taakse tallissa ja saanut Noan hyppäämään kattoon kysymällä, kuka se tyttö on.
– Nelly on väijynyt pimeässä vessassa, ja melkein aiheuttanut Noalle sydärin kysyessä oven auetessa pimeydestä, kuka se tyttö on.
– Nelly on varmaan pedannut itsensä Noan päiväpeitonkin alle, ja kun Noa-parka on illalla vetänyt peiton syrjään, siellä onkin ollut Nelly kysymässä, kuka se tyttö on. -
On se Harri kyllä aika äijä. Jos olisin ollut hänen nahoissaan, en varmaan olisi tohtinut ratsastaa. Ekat kisat ja heti käy noin. Harri onneksi varmaan sai kuitenkin todisteet siitä, että silti pystyy menemään, vaikka olisi kuinka karikkoinen alku. Tiedä sitten, mitä se tämmöinen tekee Harrin innolle kisata jatkossa. Hö. Sonjalla sen sijaan meni niiiiiin hienosti! Myöhemmistä jutuista luin, että kisakärpänen puraisi. Nelly on varmasti ihan taivaissa paitsi ihan toisen puolesta koetun ilon takia, myös siksi, että hän oli oikeassa.
En osaa hahmottaa tällä kokemuksella, kuinka analyyttinen Sonjan tapa katsoa omaa suoritusta on. Huomaan, että yrität viestiä analyysillä jotain, mutta minun täytyisi tietää enemmän kilpailuista ja kuulla kisapuhetta, jotta ymmärtäisin sen. Ne, jotka ovat kuunnelleet oikeasti enemmän kisapuhetta, varmasti osaavat analysoida tämän aspektin paremmin lukiessaan. Sen aistin, että Sonja on kiinnostunut kisoista ja treenaamisesta koko ajan enemmän. Kahden valmentajan voimin on hyvä katsoa juttuja, varsinkin kun Simolla on vielä sairaasti enemmän kokemusta kuin Nellyllä. Samalla mua, awww, jotenkin liikuttaa Nellyn kirjoittajan puolesta, että vaikka Nelly on tuollaisena parikymppisenä aika natiainen Simoon verrattuna, häntä ei nakattu sivuun siitä huolimatta että tulee isot pojat välillä paikalle. 😀
-
Ny on poka komioja lippuja kaikki!
-
Mä en lue Santun vanhempia tästä tekstistä niin, että iskä on äidin tossun alla. En pidä tämän tekstin perusteella kummastakaan sen enempää tai vähempää kuin ennen. Ennemminkin olen lukevinani, että avioero on nyt ainakin jo asumuserossa ja mietintävaiheessa menossa, ja tässä Santtu joutuu hieman talousriitojen välikappaleeksi hevosjutuissaan, koska onhan hevoset kalliita. Hyvä kun Santtu kuitenkin saa Jossunsa.
Santun tyyli on edelleen sama herkkä ja varovainen kuin ennen. Jos teksti voi olla aavistuksen huonossa ryhdissä seisoen kerrottua ja sivuilleen vilkuilevaa, tämä on. Olen saanut vähän kiinni siitä, mistä tyyli johtuu.
– Santun referoiva kerronta luo sellaisen olon, että hän puhuu mulle kuulumisiaan suoraan. Tapahtumahetki on ikään kuin mennyt jo ja Santtu kertoo juttujaan jo tapahtuneena. Se on selkeintä silloin, kun Santtu referoi muiden repliikitkin. (Älä luule, että kannustan sua kuitenkaan tällä referoimaan kaikkia repliikkejä, koska se tekisi tekstistä raskaan.)
– Santtu käyttää mun silmään tavallista enemmän sellaisia paikkasanoja, kuin osoittaisi samalla sormellaan: itsestään ja omasta sijainnistaan riippuvia sanoja. He olivat esimerkiksi _siinä kentällä.
– Santtu kommentoi asioita suoraan. Tyypillisesti ”hyvä kertoja” näyttää kerronnassa hahmon nauramassa, jos joku on hassua. Santtu sen sijaan toteaa, että se oli hassua. Se sopii rupattelevaan kerrontatyyliin hienona ratkaisuna, vaikka olisi perinteisemmässä kerronnassa kömpelöä.
– Santtu kertoo aina hieman liikaa: niin että menee vähän nolon puolelle. Äijistä cooleimmat ei pidä mitään ponivihkoja, tai siis ei myönnä sitä kirkkain silmin.En ehkä ole tämän tarinanalkuisen tägäystaktiikan fani. Joskus tuntuu että ”tässä tarinassa on Eira ja Sonja” tarkoittaa että ”lukekaa Eira ja Sonja tää koska ette muuten varmaan lukis, ja muiden ei ole pakko lukea”. Oletus kuitenkin on, että kaikkia kiinnostaa joka tapauksessa lukea koska ollaanhan me nyt niin taitavia kirjoittajia kaikki. 😀
-
No ylikiva! Yritä nyt ratsastaa ja kaikki kerääntyy vahtaamaan. Vaikka suoraan sanoen itsekin menisin katsomaan. Camilla on tätä nykyä niin poikkeuksellinen näky hevosen selässä ja muutenkin höntsäämässä. Hehehe parasta on kun Nellykään ei malta olla sekaantumatta. Oskari se nyt kai muutenkin huutelee Camillalle ja Niklas kaikille. 😀
Camillan ja Oskarin väleistä tulee joskus mieleen vanha aviopari — nyt taas. 😀 Joo eei, jos isäntä opettaa liikaa emäntää tai toisin päin, eihän siinä tule kuin lihava riita.
-
Mitähän Hopiavuoressa oikeasti-oikeasti meinataan, kun kaikista hevosista SALIERI tekee Ukot ihan ilman syytä? Onkohan se Ukon juttu kumminkin jotain tarttuvaa?? Apua! Kenen hevonen seuraavaksi?? Typykin on niin vihainen: tiedä vaikka se olisi potilas nolla? Kerran viime kesänä näin Arlekininkin ryntäävän Niklaksen johonkin pöpelikköön asti, varmaan sekin on hullu? Panikoikaa!!!
Sonja on tässä sellainen, että tekee mieli huokailla että huoh, hevosenomistajat! Jos mun koira sanoo puistossa ihan yhtäkkiä RÄYH ja painelee toisen perään korvat luimussa mutta mitään isompaa ei käy, tuumin että jaaha, huono päivä. Kun hevosen karvat menee väärään järjestykseen, sen omistaja maksaa vaikka satasen per millimetri, että koko olento ultrataan ja sädetetään röntgenissä korvista hännäntupsuun. Olen miettinyt ihan oikeasti, mistä tämä mahtaa johtua. Hevosen suuremmasta rahallisesta arvosta? Vai siitä, että jos hepalla keikahtaa päässä, siinä voi käydä pahemmin todennäköisemmin kuin mun fifien kanssa? 😀 Mutta ei siinä. Olen kasvanut tähän kulttuuriin kans. Jos mulla olisi oma Salieri, mäkin varmasti haluaisin tutkia sen.
Mutta hoo, hyvä, minkähänlainen kilpailija Sonjasta vielä tulee kun hän pääsi jo ruusukkeen makuunkin? 😀
-
Marshallille Aries tekee niin hyvää, ja Marshall tykkää Ariesista. Onhan se nyt siistiä kun toisella on virtaa ja tahtoa hypätä vaikka saman tien korkeampia. Arlekin on ehdottomasti näistä mun suosikki (koska se on lähempänä mun ideaalihevostyyppiä: olen puolueellinen) mutta on se Arieskin komia tyyppi hypätessään silmät ja korvat innokkaina.
-
Hahmoanalyysiä
Marshall on etenkin alussa kovin tietoinen omista ajatuksistaan. Oikea ihminen pystyy olemaan myös tällä tavalla väliaikaisesti. Kun ihminen tutkii itseään tarpeeksi, hän voi huomata esimerkiksi Marshallin tapaan, että on taipuvainen murehtimaan. Sitten hän alkaa murehtia, turhaankin, ja unohtaa olevansa taipuvainen murehtimaan. Marshall vaikuttaa tuntevan itsensä, mutta niin kuin ihmiset, ei hänkään jaksa koko aikaa kehittää ajatusratojaan.Vertaan Marshallia myös hänen vuosien takaiseen entiseen elämäänsä. Joskus sata vuotta sitten ennen Hopiavuorta Marshall ei kyennyt ollenkaan asettumaan Niklaksen nahkoihin. Nyt hän pystyy. Kun hän tekee sen, hän kerää multa ihmisyyspisteitä. Tykkään kilteistä ihmisistä, jotka ajattelevat muita: tykkään myös sellaisista hahmoista. (Harmi, ettei pelkistä kilteistä hahmoista tule tarinoita, eikä kokonaan kiltti hahmo ole realistinen.) Marshall ymmärtää kuitenkin realiteettien päälle. Hevonen, oli se sitten Arlekin tai muu, on ensisijaisesti Marshallia varten. Se on harmi Niklakselle, mutta jos Marshall ajattelisi toisin, se olisi aika julkeaa hänen perhettään kohtaan: hehän ovat maksumiehiä.
Hahmojen kirjoittamisesta
Siitä ei ole kauaa, kun säksätin niistä pisteistä ja pilkuista repliikeissä. En tiedä, onko sattumaa, vai oletko muuten vain samalla kiinnittänyt huomiota repliikkien esitystapaan ja sisältöön samalla kun olet paininut asian kanssa. Tuntuu että repliikkien esitystapa on asia, joka kohenee juuri nyt hurjaa vauhtia. Olet osannut aina löytää muidenkin hahmoista maneereita, joita he toistavat puheessaan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että olet paraikaa viemässä repliikkejä eteenpäin: et tarvitse enää maneereita puhuttaessasi kolmea eri tavalla puhuvaa hahmoa, jotta lukija tietäisi ilman johtolausettakin, kuka puhuu. Haet myös murteita hyvinRoolitat hahmot myös selkeästi. Vaikka otat huomioon Harrin kisajutut ja sidot keskustelun edelliseen ratsastusretkeen, olet roolittanut keskustelun syvemmältä pidemmän aikavälin tapauksien perusteella. Marshall on mestari ja Niklas ja Harri ovat oppipoikia: Niklas Marshallin ja Harri toisen mestarin. Et olisi välttämättä tarvinnut tähän edes sen auki selittämistä siinä kohdassa, jossa Niklas puhuu innoissaan Harrille.
Tarinan sisällöstä
Tässä jutussa mua viehättävät eniten Marshallin neuvot. Marshall antaa tässä Harrille käytännönläheisiä, helposti noudatettavia neuvoja ja puhuu hänelle samalta tasolta. Sellaisia puheita kestäisin itsekin kuunnella, vaikka muahan ei neuvota koska tiedän aina kaikesta kaiken!!111. Niklas on tietenkin oma hölö itsensä, mutta aww miten mua liikuttaa kuinka hän yrittää sulkea suunsa ajoissa. Siitä jotenkin loistaa se, miten Niklas voi olla välillä ääliö kun on liikaa vauhtia, mutta hän ei tosiaankaan torveile tahallaan tai edes koe juttujaan ensin sopimattomina vauhdin hurmassa. Hehe, Marshallina en olisi kyllä myöntänyt, että olisin mokannut noin pahasti. Mutta minähän en tietenkään mokaa koskaan. :DD -
Mun ääntä ei lasketa koska en ole joukkueessa, mutta Komiat tai Häjyt -tiimille jussiraita olisi luonnollisesti komein ja häjyin vaihtoehto 😀
E/ ottakaa huomioon että lipuista tulee tosi snadeja ja teidän mielikki jäisi pelkäksi pilkuksi. 😀
-
Näin juuri TT:n ekan osakilpailukutsun. Olen tähän asti arponut, osallistunko, mutta nyt varmistui, etten osallistu itse. Kilpailusta on poistettu mua eniten kiinnostavat osuudet, eli just mun tyyliin sopiva yhteisöllisyys (ohjataan värkkäämään oman ihanan jengin kaa tarinoita eri foorumeille: nyt ohjataan Tarinahevoskollektiiviin) ja ihana yksilöllisyys (eri osareilla eri järjestäjät, jotka olemassa olevia talleja historioineen, tiluksineen, hahmoineen ja omannäköisine kutsuineen ja palkintoineen: nyt kevyesti luonnehditut kuvitteelliset sijainnit). Myös formaatti on muuttunut tänä vuonna kotoisista, mun hahmoille sopivista ratsastuskoulukisoista suureellisempaan suuntaan ekan osarin kansainvälisine luokkineen. Vitsit miten hienoja uudistuksia ja kivaa kun kokeillaan uusia juttuja — ja vitsit kun ne ei tällä kertaa olleet ollenkaan mua varten. 😀 Katsotaan vuoden päästä uudestaan, millaset kisat tulee. Pitäkää te muut hauskaa: kannustan teitä niin kuin mun hahmotkin. Avaan TT-alueen tänne, ja niin kuin viimeksikin, omaa harkintaa saa käyttää sen kanssa. Ainoastaan pelkät liikettä kuvaavat ratsastusjutut pakotan laittamaan sinne. 😀
