Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Joulukuun 11. päivän luukku
Inari oli katsonut Ilveksen isännän ja emännän kanssa jotain joululeipomus ja -koristelusarjaa telkkarista. Siinä oli kuulemma laitettu piparminttukarkkeja piparimuotteihin ja uuniin, niin että karkit olivat sulaneet muottien mallisiksi. Se oli kai syy, joka sai Inarin pakkaamaan joulunuun yhdennentoista päivän aamuna mukaansa kaikki Ilveksen piparimuotit, käymään kotonaan hakemassa vielä lisää ja sitten ajamaan kauppaan karkkeja hakemaan matkallaan tallille.
Oli Inarin onni, että tallilla kiinnostuttiin tällaisten syötävien joulukoristeiden tekemisestä, sillä muuten kaikki muotinmetsästys ja karkinhaku olisi ollut turhaa. Koristeiden tekeminen oli melko helppoa ja onnistui hyvin. Inari oli tyytyväinen lopputulokseen ja lähti ratsastamaan.
Inarin palattua kävi ilmi, että etenkin Hello, Niklas, Eira ja Nelly olivat olleet loppujen lopuksi kiinnostuneempia koristeiden syömisestä kuin tekemisestä. Onneksi uusien tekeminen tilalle ei kuitenkaan olisi vaikeaa eikä veisi kauan, kunhan vain uudet karkit saataisiin kaupasta.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Yhdennentoista päivän kysymykset
A11: Hopiavuoressa on käynyt vaikka mitä valmentajaa. Osa on ollut tosi taitavia ja antanut hyödyllisiä vinkkejä… …osa taas on ollut kuusivuotiaita. Kaikki valmentajat eivät ole tulleet talllille edes mitään julkista valmennusta pitämään. Valmentajista vain yksi on ollut sellainen, jolle sekä Sonja että Oskari puhuivat heti melko tuttavallisesti. Mikä hänen nimensä on?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B11: Kuvaile miltä tuntuu silloin, kun saa omasta mielestään tosi hyvän kommentin joltakulta.
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 12.12. kello 4:00 (am) asti!
-
Ruokinta-automaatti
”Mä oon vähä ajatellu…” Eira aloitti harjatessaan Uunoa, mutta vaikeni sitten katse jossain toisessa ulottuvuudessa.
Yritin harjata Jussia mahdollisimman ripeästi ja rukoilin mielessäni, että Eiralla olisi jokin tosi lyhyt juttu mielessään. Minulla oli yksi tunti vapaata, ja sen piti riittää paitsi ratsastukseen, myös hevosen hoitamiseen. Onneksi Jussi on sentään kunnon hevonen. Se katseli virkeänä ympärilleen pölyharjan kiitäessä suurpiirteisesti sen karvalla, mutta ei aiheuttanut mitään ongelmia. Ehdin nostaa kaviotkin pikavauhtia Eiran vieläkin ajatellessa, koska kovan maan takia kavioissa ei ollut puhdistettavaa.
”Noni, siis mä oon vähä ajatellu”, Eira aloitti uudestaan sillä kertaa katse tässä maailmassa ja minussa.
”Mitä sooot ajatellu?”
”Mä tarvin rahaa. Mä voisin tulla töihin sulle.”
”Soliski kiva, mutta kuule, minen voi palakata enempää apua tallihin.”
”En mä talliin tuliskaa.”
”Mikäs solisit sitte?”
”Keksijä-insinööri.”Huomasin Eiran ylpeän ilmeen vasta vähän liian myöhään. Ehdin jo nauraa nostaessani Jussin satulan sen selkään. Rykäisin, kiinnitin satulavyön ja ryhdyin pidentämään jalustimia, etten joutuisi katsomaan Eiraa. Loukkaantuminen teki hänen äänestään kiekuvan, mutta naurustani huolimatta hän oli ilmeisesti päättänyt pitää myyntipuheensa.
”Sä aina valitat et päivälläki on kauhee kiire. Mut arvaapa mitä.”
”No?”Jalustinhihnoissa oli kaksi muita kuluneempaa soljenreikää. Ennen oli ollut vain yksi. Laitoin lukon kiinni siihen alempaan. Lukko napsahti miellyttävästi satulaa vasten, kun oikein kiskaisin hihnan takaisin oikeaan asentoon. Se napsahdus tarkoitti ratsastusta! Eiran ääni ei kuitenkaan luvannut ratsastusta. Kun olin osoittanut taas kiinnostusta, hänen loukkaantunut nasaalinsa muuttui itsevarmaksi mainospuheeksi.
”Mulla on laite, joka tarjoaa sulle vapaa-aikaa päivisin! Ruokinta-automaatti! Sillä hevosten heinät tulee niille hakoihin ajastetusti ja sä saat käyttää ajan vaikka kaffitteluun ja ratsastukseen! Nyt sä saat erikoistarjouksen: saat kuulla mun varmasti toimivan idean sadallaviidelläkytä eurolla. Ja jos sä annat mulle viiskymppii lisää, mä teen prototyypin sulle.”
Katsoin Eiraa epäileväisesti. Ruokinta vei kyllä kamalasti aikaa, kun haat olivat levällään ympärii pihaa. Maksaisin kyllä parisataa ideasta, joka eliminoisi tämän aikasyöpön askareen. Toisaalta Eira ei kuitenkaan oikeasti ollut mikään keksijä. Ei hänellä voisi oikeasti olla mitään toimivaa ideaa.
Jussi kuopaisi maata ja tulin taas tietoiseksi ajan kulumisesta. Silitin hevoseni kaulaa rauhoittaakseni sen ja etsin kädelläni suulinpieleen naulatun riimunarun lukkoa. Se oli ainoa, joka pidätteli meitä menemästä kentälle. Eiran lisäksi.
”Mihinä se automaatti tai proototyyppi sitte on?” kysyin vastahakoisesti.
”Mun päässä”, Eira sanoi ylpeänä. ”Mut mä tiedän et se toimii. Se on ihan superyksinkertainen.”
”Kuule… Mullei olis aikaa tähän ny”, sanoin ja irrotin Jussin. Mitään automaattia ei siis todellakaan ollut.
”Sulla olis aikaa, jos sulla olis mun tekemät… Tai no, mun suunnittelemat ja jonku Hellon tai semmosen tekemät automaatit!” Eira väitti ja hölkötti vierelläni, kun marssitin Jussia kentälle.
”Sullon Uuno suulis”, huomautin.
”Kyllä se siinä hetken voi olla yksinki!”Alkukäyntien ajan Eira meni puolijuoksua vierellämme kentällä. Kuulemma suunnitelman saisi häneltä halvalla, kuulemma sittenkin vain satasella saisin hänet puhumaan ja kokoamisohjeetkin käteen, ja prototyypinkin vielä kun olin niin pihi. Osittain Eiran ja osittain tiukan aikataulun takia hätistelin neiti keksijä-insinöörin hyvin nopeasti jaloistani kentän laidalle ja aloin ravata pitkällä ohjalla. Ilmeisesti tästä tulisi kuitenkin ratsastelua eikä ratsastusta. En pystynyt keskittymään mihinkään oikeaan, vaikka Jussin askel olikin tasainen ja tuttu. Huomasin vain etäisesti, miten hienoa oli ratsastaa omalla hevosella, joka nyt sattui olemaan Otsonmäen, tai siis Etelä-Pohjanmaan, tai siis Suomen älykkäin ja paras ratsu. Hymyilin Jussin niskalle, vaikka Eira papatti mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti aina ravatessani hänenpuoleisellaan pitkällä sivulla.
”Ensin me rakennetaan laatikko, jossa on lippa ylhäällä ja alhaalla, niinku kaksppäinen postilaatikko–” hän kertoi ensimmäisellä kierroksella.
”Alapuolen laatikos on haka tälleen edessä”, hän sanoi näyttäen miten hänen koukistetun etusormensa pää oli hänen toisen, ilmeisesti luukun kantta esittävän kämmenensä alla. ”Ja sit tähän menee–”
Juttu jatkui seuraavalla kierroksella siitä, mihin se jäi ”–nii tähän menee sähköt. Kauimmaisiin hakoihin me vedetään ne pihatolta mut noihin pihan hakoihin tallista.”Kierros kierrokselta Eira papatti laatikostaan yksityiskohtaisesti, kun minä yritin saada Jussista lisättyä ravia puolella keskittymisellä. Eira oli ilmeisesti jo päättänyt, että oli saanut idean myytyä minulle, koska hän sellitti laitteen toimintaperiaatteita niin tarkasti.
”Sit! Sit tää on paras kohta! Iskä näytti mulle miten auton lämmityspihuhan se kellojuttu toimii. Tässä kohdassa on se! Kun se kello päästää ruokinta-aikaan sähkön kulkemaan ruokinta-automaattiin, nii tää haka avautuu tästä alta ja tietenki heinät putoo sit hevosille. Ja muistakko kun tässä pohjassa on tää klipare? Niin tää osuu sillon tohon katkaisijaan ja katkasee samalla sähköt kun tää luukku aukee. Niin että sähköä kuluu vaan jotain sekunti. Ja mä luulen et me voitas yhdistää tää vieläpä nii et tarvii vaan yhen kellon, joka avais kaikki automaatit yhtäaikaa. Niin… Että mitäs sanot?”
Jussi pysähtyi vastahakoisesti Eiran eteen. Se olisi vielä halunnut mennä, ja niin olisin minäkin. Tuntimme lähestyi kuitenkin nyt jo loppuaan, ja Jussi pitäisi vielä sekä jäähdytellä että hoitaa.
”Kuule Eira…” aloitin epävarmana siitä, miten voisin kieltäytyä niin, ettei hän ryhtyisi mihinkään kovin laajaan eetunvastaiseen kampanjaan.
”No? Millon aletaan tekeen?”
”Tuataniin… Minen usko että se toimii. Sinet oikiasti osaa aiva suunnitella ruakinta-automaattia. Sinoot seittämäntoista.”
Eiran leuka loksahti.
”Mutta… Jos sinä haluaasit ratsastaa Jussilla loppukäynnit..? Auttaasko se?”
”Ratsasta kuule ihan ite omalla vanhalla kaakillas”, Eira sihahti myrkyllisesti. ”Ja usko kun mä sanon: ruokintaloodan osaa suunnitella vaikka vauva. Sä oot vaan niin tyhmä ääliö että sun kapasiteetilla ei ihan tajuta miten se toimii.”
”Siitäkö soot vihaanen että sä tarvittet satasen ja sinet saa? Koska kyllä mä ny sulle satasen jostaki saan. Menet vaikka ajamahan lannat pellonreunahan parina päivänä raktorilla, tai teet mulle lapaset nii–”
”En mä mistää satasista oo vihanen, ääliö! Vaan kun noin tyhmä äijä väittää et mä en muka osais suunnitella yhtä yksinkertaista paska-automaattia! Ratsasta ny sitte nopeeta, ku sun pitää mennä ruokkimaan hevosia päivälläki ellet muista!”Eira kääntyi korkea ponnari heilahtaen ja nykäisi huppunsa vihaisesti korkeammalle niskassaan matkalla kohti suulia ja siellä vieläkin tönöttävää Uunoa. Patistin Jussin liikkeelle. Siinä Eira ainakin oli oikeassa, että ratsastusaikani oli lopussa, vaikkei hän nyt mitenkään voinut osata ruokinta-automaattia tehdäkään. Mitä meidän Eira muka tekniikasta tiesi tai sähköstä ymmärsi?
-
Joulukuun 10. päivän luukku
Pikkujoululahjapaketti oli ilmestynyt tuvan pöydälle. Oikeastaan se oli siis iso pahvilaatikko, jossa luki punaisella ADLIBRIS ja sen alla mustalla tussilla HYVÄÄ JOULUA! Se oli suuri ja mahtava, eikä tuvassa oikein tiedetty, mitä sille tulisi tehdä. Oliko tarkoitus jakaa lahjat ja säästää ne jouluaattoon? Vai oliko tarkoitus avata ne heti, jotta tonttu voisi sitten kolostaan kurkistella ja seurata lahjansaajien ilmeitä? Osa meinasi, että lahjat kuuluisi säästää, mutta silloin kaikista ihmisistä yleensä hiljaisella äänellä puhuva Inari korotti ääntään päästäkseen muiden äänien päälle.
”NE PITÄÄ avata nyt heti”, hän sanoi. ”Tai siis… Niin mä luulen.”
Paketit olivat kaikki samanlaisia. Ruskeaa karkeaa paperia ei pitänyt kasassa teippi eikä lahjanauha, vaan pistelevä ohuen ohut hamppunaru. Se ei auennut vetämällä, eikä se antanut periksi kiskomalla. Siihen oli käytettävä saksia, joista vain yhdet olivat juuri silloin tallella ja loput ympäri taloa. Lopulta paketista paljastui raidallisia villasukkia: kaikille eri väriset. Marshallin sukat olivat viininpunavalkoiset, Sonjan omat harmaansinivalkoiset, Jannan sukissa oli kuninkaansinistä ja valkoista, ja Hello oli pakahtua onnesta pidellessään kaikista laganjämistä neulottuja eriparisia sukkiaan. Parasta oli, että jokaisen sukkaparin oikean sukan kyljessä oli kovasti yksinkertaistettu kuva kunkin hevosesta tai hoitohepasta. Näitä muuan tonttu oli siis neulonut jo viime keväästä alkaen!
”Miksei näis molemmis oo Uunoa?” Eira ennätti kysymään katsellessaan kuvatonta vaaleanpunaraidallista sukkaansa.
”Hys!” Nelly sihahti pinkkiraidalliset sukat jo jaloissaan. ”Ne on täydelliset näin.”
”Kuule kun tontulla menee melkein kaks iltaa silmukoida yks heppa, niin se ajatteli et toinen kuva odottaa sitten tallissa. Tai siis… Niin mä luulen”, Inari sanoi.Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kymmenennen päivän kysymykset
A10: Hopiavuuoressa on väitetysti ollut yksi ihan liian hurja ilta. Silloin Eira on tähtäillyt ihmisiä aseella, Sonja on ollut komeana puuarkussa ilmeisesti vasten tahtoaan raahattu Noa mukanaan. Santtu on sammunut rehuhuoneeseen, Outin tatuointi on paljastunut ja Tiitus on tuonut ilmi uskoaan Herraan Jeesukseen. Paljon muutakin ihan tosi pimeää oli meneillään samaan aikaan samassa paikassa. Mistä ihmeestä tässä hullutuksessa olikaan kyse??
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B10: Marshall on hahmo, joka on kasvanut, ottanut tilansa haltuun ja siirtynyt vauhdilla lähemmäs tarinan keskiötä tarina tarinalta, vaikka ei ole edes puheliaimmasta päästä. Marshall on ehtinyt näyttämään meille perhettään, arkeaan ja tallielämäänsä monipuolisesti. Mihin Marshallin tarinaan palaat tai olet palannut nauttiaksesi lukemisesta uudelleen? Miksi juuri siihen tai niihin? (/ Mikä tarinoistasi, Marshall, on sellainen, johon olet erityisen tyytyväinen ja miksi?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 11.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A10: Väitetysti kaikkea hullua tapahtui Hopiavuoren viime vuoden pikkujouluissa… Epäiltiin myös, että josko joku on nähnyt unta, tai juonut liian tujua Mehukattia. 🙂
Nopein vastaus tuli Keskustassa.B10: Marshallin tarinoista näihin palattiin useimmin:
1. Vaikka laadullisesti ei ehkä oo parhaimpia, niin ekat joissa uskalsin onnistuneemmin napata muitten hahmojen mukaan. Koska ennen sitä en ollu Hopiavuoren tyyppistä yhteisöllistä kirjottamista koskaan kokeillu joten se oli iso askel pois omalta mukavuusalueelta mulle. Ja vaikka aina välillä yhä kamppailen tekstien kanssa, niin voi pojat että oon ilonen kun on uskaltanu jatkaa.
Pariin viimesimpään tekstiin oon kyllä myös tyytyväinen, kun oon onnistunu potkiin Marshallia paremmin asioiden keskiöön ja myös jättämään vähän paremmin muiden pyöriteltäväksikin. Samalla se on ehkä alkanut vähän hakemaan uutta muotoa, kasvamaan.2. Seurasin Marshallin tarinaa jo ennen kuin hän saapui Hopiavuoreen, ja myönnettäköön että kovin olin (ja olen toki edelleen :D) innoissani kun Marsh saapui tänne meidän keskuuteen! Marshall on todella kasvanut ja kehittynyt hurjasti, erityisen iloinen olen siitä, miten hyvin Marshallin kirjoittaja on päässyt yhdessä leikkimisen makuun. Muistaakseni hänellä ei tainnut olla paljoa taustaa sellaisesta? Niin nyt voi todeta oikein tyytyväisenä, miten Marshall – sekä kirjoittajansa – ovat todellakin kotiutuneet Hopiavuoreen, ja toivottavasti viihtyvät vielä pitkään!
Monessa Marshallin tarinassa on hyvä ns. ”uudelleen luku arvo”. Tiedättehän, kuten videopeleissä? Hyvän videopelin yksi tärkeä osa, ainakin minulle, on sen uudelleen pelattavuus. Vaikkei se olisi enää uusi, niin se on silti yhtä viihdyttävä ja mielenkiintoinen vaikka sen pelaisi läpi sadannetta kertaa.
Valitakseni kuitenkin vain muutaman, näihin etenkin palaan aina vain uudelleen;
Venäläistä viedään viihdyttää minua suuresti moneltakin osalta. Etenkin Marshallin ihmetys siitä, puhuuko Eetu tosiaan suomea, on jäänyt erityisen hyvin mieleen :’DMä mitään laseja tarvihe. Mielikuva tästä tarinasta on vähän sama, kuin se Miley Cyruksen musiikkivideo Wrecking ballissa. Seinät mataliksi, täältä tulee Marshall! Ja vitsi, mikä tarina. Ihan selkeä breakthrough, jättimäinen harppaus altaan syvään päätyyn, napakymppi, home run, ja mitä kaikkia näitä nyt on 😀 Tässä tarinassa näkyy niin selvästi, että kaikki palaute on otettu vastaan ja niiden pohjalta lähdetty kokeilemaan uutta ja erilaista tapaa lähestyä joitain tilanteita ja tarinan kirjoittamista muutenkin, ja, no.. Eetun kommentti on oikein hyvä ja kattava, sillä luulen että Marshallin tarinaa Hopiavuoressa alusta seuranneet ovat kaikki hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että tässä on äärimmäisen hyvin onnistunut tarina!
Whatsapp keskustelu on myös mun mielestä hauska, ja siihen on aina kiva palata. Selkeä kontrasti kahden hahmon välillä joka tulee esiin hyvin yksinkertaisilla, pienilläkin jutuilla mutta silti niin selkeästi että sitä ei voi olla huomaamatta. Niklas on myös ollut alusta asti – mun mielestä, vaikka hän onkin mielipiteitä jakanut 😀 – hirmu sympaattinen ja viihdyttävä hahmo, joka on täydellä sydämellään kannustamassa Marshallia eteenpäin tilanteessa kuin tilanteessa.
Ja tietenkin vielä! Le Mer(shall), sitä ei sovi unohtaa! Tarina joka innoitti tekemään metkan merkin, ne on aina parhaita. Ja muutenkin, Marshall on tyyppi joka on aika monessa asiassa aika hyvä, tai ainakin hän tietää monesta asiasta aika paljon. Niin hänetkin on hauska aina silloin tällöin nähdä kokemassa pikku ”oho” hetkiä, vaikka sitten pikku pulahtamisena.. 😀 Tulee itselle parempi olo, kun näkee että kyllä niille tosi pätevillekin tyypeille välillä sattuu ja tapahtuu!
3. Aamukahvia vanhempien kanssa, ehdottomasti on oma lempparini Marshallin tarinoista! Miten Marshall on onnistunut kiteyttämään tarinaan monenlaisia tunteita ja miten asiat tuntuvat pikkuhiljaa olla parempaa päin. Marshall pystyy olemaan avoimempi isänsä edessä ja isä ottaa myös askeleita eteenpäin poikansa hyväksymisessä.
Näin kun ajattelee nyt tarinaa lukiessa tulee jopa jouluinen olo. Tarina on omalla tavallaan voimaannuttava. 😀
4. Marshallin (ja Niklaksen) spin-off-päiväkirjan alkupään tarinoita lueskelen uudestaan ehkä eniten, siellä on muutamia todella hauskoja sivalluksia joille hekottelen aina uudelleen. “Kuusesta en tingi” ja “Oon imarreltu että luulet mun osaavan käyttää kirvestä” ainakin ovat sellaisia. Sitten on toki ne tarinat, joissa on Marshallin vanhemmat, tykkäsin niistä.
5. Marshall pelkästään paranee vanhetessaan. 🙂 Marshallin kolme uusinta tarinaa ovat selkeät suosikkini. Tämä kirjoittaja näyttää olevan sellainen, että kerää hetken voimia paikallaan, ottaa sitten hirvittävän kehitysharppauksen yhdellä ainoalla kerralla ja ottaa taas hetken vauhtia seuraavaan. Äskettäin näin taas tällaisen jättiloikan, ja nyt kolme viimeistä tarinaa ovat mielestäni kuin uutta tuotantoa. Niissä Marshallin hahmo on kehittynyt vielä aikaisempaakin monipuolisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi, kerronta tai kertoja tunteisiin vetoavammaksi ja yhteisöllinen puolikin on puhkeamassa kukkaan.
Jos vanhoja klassikoita etsitään, pidän alun Venäläistä viedään -tarinasta. Se on hauska ja oivaltava. Muutaman tarinan ajan käsitelty pelonsekainen kunnioitus isää kohtaan oli myös aiheena mielenkiintoinen ja kauniisti kerrottu. Sen juonen senkertainen loppukin oli kaunis: isä osoitti Marshalllille, miten tärkeä hän on.
Ensi vuonna mulla on kuitenkin ihan uudet suosikit, odottakaapa vain. Seuraavaan vuoteen mahtuu taas yksi tai jopa kaksi kehitysharppausta, jos vanhat merkit yhtään paikkansa pitää! 😀
-
-
Joulukuun 9. päivän luukku
Joulukuun yhdeksäntenä iltana maastoiltiin. Kaikki kynnelle kykenevät hahmot liittyivät rauhallisesti etenevään, suurimmaksi osaksi ihan vain omilla mailla jossain ihan muussa kuin kauniissa jonojärjestyksessä pulisevaan kulkueeseen kärryillä ja ratsailla. Koiriakin kulki mukana osa myyrien perässä pellolla hyppien, osa isäntiensä takin alla ratsailla ja osa kaukana ryhmän edellä ja takana vuoroin oranssissa valopannassaan viuhtoen. Jostain syystä jokaisen hevosen kaappiin tai harjalaatikkoon oli ennen maastoa ilmaantunut halpa pattereilla toimiva led-valonauha, joka sitten jokaisen hevosen ylle puettiin. Osa epäili sitä Eetun ideaksi, mutta ei se tainnut olla, koska isäntä pelkäsi varmasti eniten hevosten pelkäävän tai kompuroivan valojensa kanssa. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Jostain syystä kukaan ei halunnut maaston jälkeen glögiä, joten tuvassa uunitettiin sen sijaan metripitsoja ja juotiin limsaa.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Yhdeksännen päivän kysymykset
A9: Mikä Helloa tässä oikein riepoo?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B9: Hopiavuoren hevostallilla oikeista ja kyseenalaisista urotöistä ja saavutuksista jaetaan kunniamerkkejä. Merkin saa osallistumalla tapahtumaan, mutta se voi tulla myös yllättäen. Mikä merkki on mielestäsi ollut hauskin saada, antaa, tehdä tai nähdä? Voit valita vaikka merkeistä merkityksellisimmän, söpöimmän tai vaikka hassuimman.
Vastausaikaa on 10.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A9: Kuvassa Helloa nyppii, kun Tiitus on harjoitellut hänellä lainaheppansa Ennin letittämistä TT-kisaa varten. Outin tarinassa Tiitus joutui pyytämään Outilta apua, jotta kuminauhat saatiin irti Hellon päästä, ja saksiakin siinä tarvittiin. Onneksi Outilla oli jemmassa hiuslenkkejä, niin että letitysharjoittelun loppu ei ollut yhtä tuskallinen.
Ensimmäinen oikea vastaus plinkahti tällä kertaa Instaan. 😀B9: Meidän kunniamerkeistämme nämä nostettiin esiin erilaisista syistä.
1. Selvisin Blokista -merkki on mulle tärkein.Olipa kerran vaihe, jolloin melkein jokaisen kirjoittajan kirjoituslihakset olivat jumissa. Siitä keskusteltiin niin julkisesti kuin yksityisestikin.
Sitten saapui sankari ja pelastaja ja piirsi mahdottoman hienon merkin. Hän asetti säännöt ja kannusti jokaista selviämään ja kokeilemaan ja kirjoittamaan.
Jokainen kirjoittaja otti haasteen vastaan ja niin Hopiavuoren Talli nousi jälleen loistoonsa. Kirjoittajat saivat taikavoimansa takaisin ja venyttelivät kirjoituslihaksiaan. Ja saivat ylkkähienon merkin sen kunniaksi ja muistuttamaan, että blokistakin selviää.
2. Yks on ehkä ehottomasti tuo, selvisin blokista -merkki. Koska se on aivan kauhiaa ku tulee se blokki eikä siitä millään taho päästä ees hetkeksi yli, niin tollanen pikku merkki kannusti kummasti painaan että sais tekstiä syntyyn. Myös tuo äitisi tallille teemapäivän -merkki on kiva, koska onhan se nyt mukavaa ko porukka tuo mammojaan kattoon lastensa heppaharrastusta.
Koin myös erittäin suurta hupia ja iloa kun Marshall sai Le Mer(shall)-merkin uimanäytöksestään maastolenkin aikana.3. pakko sanoa Marsh:in Lemershall sekä Hellon kiharamerkki. Omista taas sitten ihan yllärinä tullut kesäntuoja merkki.
4. Pakko myöntää, että varmaan Laitumet 2020. Aihe oli mielenkiintoinen, ja varmaan ainut, johon oikeasti muistin kirjoittaakin jotain. Kaikkiin muihin muistanut osallistua, mutta en kirjoittaa mitään. 😀
5. Hauskin merkki, minkä oon saanut on ehdottomasti Eetun tekemä Maailman kauhein hirviö! 😀 Loimu ei kenties ole jokaisen Hopiavuoren väen suosiossa, mutta onneksi Noaa ei haittaa – hän tietää madon olevan harmiton ja lähinnä huvittuu ihmisten reaktioista sitä kohtaan.
Ja hauskin tehdä oli Selvisin blokista -merkki, siihen sain idean ihan yhtäkkiä aikani tuskailtuani oman kirjoitusblokin kanssa ja kyseisen merkin toteutus onnistui just silleen, millaiseksi sen päässäni visioin!
6. Merkeistä ehdottomasti paras, tärkein, käyttökelpoisin, ylpeimmin kannettu, iloisimmin saatu on Noan “Selvisin blokista”-merkki!
7. Kivoimpia tehdä on olleet ne merkit, joihin saa tarinasta tai jostain inspiraation ja ne on tehtävä heti. Sellaiset spontaanit merkit, kuten Le Mer(shall), Hellevaaran karuselli, Kesäntuoja… Hauskinta oli tehdä huippuvalmentaja Svartin valmennusmerkki, kun ei tarvinnut ottaa yhtään vakavasti.
Kivoimpia saada on olleet Hellon kiharamerkki ja Eetun näyttelytuomarimerkki. Se johtuu ehkä vähäsen samasta kuin miksi spontaaneja merkkejä on kiva tehdä: ehkä joku on ajatellut mua tai mun hahmoja samalla lailla kuin mä olen ajatellut jotain toista ja hänen hahmoaan. Lisäksi se, että on kiharat hiukset, on musta vieläkin varmaan suurin saavutus, jonka kukaan keksitty tai oikea ihminen on ikinä kirjoitetun historian aikana saanut aikaan… 😉
Tärkein voisi olla Selvisin blokista -merkki, jota en kuitenkaan ole vielä saanut. Nyt kirjoitetaan blokin läpi, vaikka ei tilanne ole ollenkaan niin paha enää kuin merkin ilmestyessä.8. Hauskin merkki nähdä oli ehdottomasti Hellolle tehty Hopiavuoren kiharat merkki.
Ja pitää vielä mainita maailman kauhein hirviö merkki, jonka Eetu teki Noalle. Se oli aika mieleenpainuva ja hieno!
-
-
Janna!!! Missä pulassa olisitkaan, jos paikalle olisi sattunut kamerakännykän kanssa Inarin sijaan Eetu!! Nyt kaikki kypärät päähän tai tulee porttikieltoa niin että heilahtaa!!
Line BlueBirdFeathers /dA.
-
Joulukuun 8. päivän luukku
Joulukuun kahdeksantena päivänä Hopiavuoren hevostallin keittiössä oli kova vilske ja melske. Eetu oli ajatellut, että jouluateriaa varten ostetaan kaupasta valmiita laatikoita niin kuin muinakin vuosina, mutta Nellyn mielestä ajatus oli suorastaan barbaarinen. Hän sai vauhtia tallilaisista, jotka olivat hänen kanssaan samaa mieltä: tottahan parhaat laatikot ovat itse tehtyjä. Päivän mittaan muut kuitenkin ymmärsivät, että olisi kannattanut vain olla Eetun kanssa samoilla linjoilla vaikka valehdellen. Nelly, joka ei jaksa enää kauaa seistä eikä varsinkaan raastaa enää loputtomasti porkkanoita, laittoi nimittäin jokaisen kehtaamansa tupaan kävelleen viattoman uhrin pesemään porkkanoita, paloittelemaan perunoita, latomaan lanttuviipaleita riviin vuokiin ja niin edelleen erilaisten vastapalvelusten saamisen nimissä. Onneksi palkkana oli sentään erittäin hyvää perunamuusia ja pihviä, ja ruokaa saivat nekin, jotka onnistuivat pakenemaan Nellyn kynsistä.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kahdeksannen päivän kysymykset
A8: Sonjan suvussa on tapana, että pihaan istutetaan aina puu merkittävän tapahtuman johdosta. Sonjan pihamaallakin on jo muutamia muistopuita. Hopiavuoren tarinaan liityttyään Sonja on istuttanut pihaan vielä yhden taimen lisää. Mitä Sonja istutti ja minkä tapauksen johdosta?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B8: Nelly on hahmo, joka tärähti Hopiavuoren hevostallin pihaan myös melko aikaisessa vaiheessa tarinaa asuntovaunullaan. Hänen mukanaan on seurannut vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta samalla Nellyllä on myös hyvä sydän ja tarve viettää aikaa muiden hahmojen kanssa. Mikä Nellyn tarinoista on jäänyt positiivisesti mieleesi ja miksi? (/Mistä tarinasta, Nelly, olet ylpeä ja miksi?)
Vastausaikaa on 9.12. kello 4:00 (am) asti!
-
8A: Sonja istutti loistojasmikkeen taimen uuden kodin kunniaksi.
Sonjan arveltiin istuttaneen myös omenapuun tai luumupuun. Muisteltiin, että Sonja olisi istuttanut uuden taimen isänsä muistoksi.8B: Nellyn tarinoista muisteltiin seuraavaa.
1. Erityisen ylpeä? tästä. Mä -hehheh- otan välillä omasta elämästä juttuja tarinoihin -heh-. Tää tarina on hyyvin pitkälle oikeisiin tapahtumiin perustuva. Ja tuo kyseinen ilta oli silloisen elämäni yksi parhaimpia muistoja. Muistan, miten pelkäsin tätä kirjoittaessa, että pilaanko mä nyt kaiken. Hellon ja Tiden vessajonossa, omat muistikuvani, Inarin baarireissun ja vaikka mitä muuta. Muistan, miten pettynyt olin, kun en ottanut yhtään huomioon Inarin ikää ja ekoja alkoholijuomia ja vaikka mitä. Ihan oikeasti olin varma, että minut heitetään koko Hoppiksesta pois.
Mutta nyt kun luin tarinan uudestaan, tajusin, ettei se haittaa. Uudestaan luettuna totesin, että todella osasin tuoda juuri oikean tunnelman esiin. Osasin kunnioittaa ja tuoda esiin oikeita asioita. Hyvä mä 😀 . Olen ylpeä tästä tarinasta, koska sen tunnelma on juuri sitä mitä hain. Se on tarina hiprakasta, jolloin ihan kaikki ei ole ihan täysin selvää – ja se näkyy hyvin tässä.
Ja VAU. Nyt ko luki ihan ekoja tekstejä ni voi että ko oon kehittyny tarinoinnissa XD . Nelly on hahmona kasvanut todella paljon reippaan vuoden aikana ja niin oon myös minä. Yhtä matkaa ollaan kuljettu ja koettu ja mokattu. Ja paljon on sitä paitsi vielä edessä.
2. Nellyllä on ollut tosi monta ihanaa tarinaa joista on vaikea valita suosikkia. Nelly on jotenkin ihanan monipuolinen hahmo tullessaan kaikkien kanssa toimeen, mutta silti osaten tarvittaessa pitää oman päänsä ja tuoda omat mielipiteensä ilmi.
3. Enää ei ole Hopiavuorta ilman Nellyä. Hän on alusta asti ollut isossa osassa tarinaa, sillä Nelly on kuitenkin iso persoona ja vaikuttava tekijä monessa eri tarinassa. Milloin hän on ystävän roolissa, milloin valmentajan tai jopa kateuden kohde. Ja nyt Nelly on itse Hopiavuoren emäntä, ja vieläpä odottaa vauvaa! Nelly on myös hahmona kasvanut ja kehittynyt kokoajan tarinan mukana hyvin aidosti.
Nellyhän aloitti Hopiavuoressa hyvin vahvasti tarinoillaan, ja sama tyyli on jatkunut tähän päivään asti. Otava ja Mielikin pissahätä on jäänyt lämpimästi mieleen sen tunnelman sekä Noan ja Nellyn välisen keskustelun takia, ja hyvänä jatkona Yövieras ja tunkeilija koska noiden aikojen Eetu oli ehdottomasti hauskin Eetu. Vähän kömpelö ja nolo mutta samalla niin symppis. 😀
Nelly ja Nellyn kääretorttu kiteyttää syyn, miksen mä ikinä leivo. Vituiks män vaik kui yrittäis, niin parempi olla ettei yritä. Mutta siis – mitä sä syöt? Kasaa. Kasaa!! Osaan niin kuvitella sen kuivan äänensävyn ja ilmeen, joka on valmis joko tappamaan tai haudanlepoon. Nauroin sille ääneen.
Kaikinpuolin olen Nellystä heti alusta asti pitänyt ja hänen tarinoistaan. En ihmettele yhtään, miksi Noakin hänestä pitää, ja piti aikanaan ehkä enemmänkin kuin kaverina. Nelly on ihana. Mutta nyt varsinkin viimeaikoina minä olen Nellystä pitänyt vieläkin enemmän. Raskaana oleva Nelly on niin hauska Nelly, vaikkei hänellä aina hauskaa olekaan… 😀 Minua hän viihdyttää, ja salaa olen jo vähän surullinen että jossain kohtaa se loppuu. Ehkä mamma-Nellykin sitten hauskuuttaa, jollain omalla tyylillään!
4. Me ollaan tehty Nellyn kanssa jonkin verran tarinoita yhdessä. Haluaisin vastata, että ne ovat mun suosikkeja. Ne eivät välttämättä ole parhaita tai taiteellisimpia Nellyn tarinoista, mutta tykkään tehdä niitä. On taidettu kiskoa samoja kärryjä eri paikoissa yhdessä jo niin kauan, että meille on muodostunut tosi sujuva tapa kirjoittaa yhtä tarinaa samaan aikaan samaan tiedostoon. Me kirjoitetaan nopeasti ja tehokkaasti, editoidaan omaa ja toisen osuutta tosi suvereenisti ja meille on kehittynyt tapoja merkitä tekstiin niitä kohtia, jotka kaipaa toisen hiontaa tai näkemystä. Vastaisin nämä tekstit ihan vain siis sen takia, että niitä on ollut kiva tehdä ja tuntuu että meidän yhteistyö on helpompaa kuin vaikka niiden kollegojen kanssa, joiden kanssa pitäisi töissä vääntää jotain yhteiseen tiedostoon. Esimerkiksi Jätinhautuumaan metsissä on meille seikkailu on näitä yhdessä samaan tiedostoon kirjoitettuja.
Tarinallisista syistä voisin nostaa suosikeikseni myös niitä tarinoita, joissa Nelly sopeutuu pikku hiljaa siihen, että hänestä tulee äiti. Niissä on kuvattu hyvin Nellyn muutosta, jonka näkee nyt kun lukee paljon kerrallaan taaksepäin.
Nellyn viriketarinat ovat niitä, joita ilman elo olisi kurjempaa. Niiden ei kaikkien tarvitse olla monta päivää hiottuja ja siloteltuja, ja siitä huolimatta ne ovat kaikki tosi tärkeitä. Nellyltä on melko varhaisesta vaiheesta asti sadellut kutsuja leikkiin. Nelly saattaa kutsua hahmoa ihan vain maastoon tai juttusille — tai sitten antaa kuulua niin kovasti että tuntuu vielä kuukausienkin päästä, niin kuin Marshallille kävi kerran. Yhtä tärkeitä ja ihania ovat vastapallot: se, miten hanakasti Nelly reagoi muiden juttuihin kuten vaikka Helin tarjotessa sovinnon kättä.
5. Cowboy boogie nostattaa kivasti hymyn naamalle. Jätinhautuumaan metsissä on meille seikkailu, kun Eetu ja Nelly käy keskustelua että mitäs nyt. Kun alkaa vähän kutkuttelevana että muten keskustelu tulee päättymään, kun Nellykin on ollu vapaa lintunen kun majottunut asuntoautossa ja seikkaillut menemään ja Eetu jalat tukevasti Hopiavuoressa. Mutta onhan siinä ny sellanen pari, että ne vaan loksahtaa yhteen ko palapelin palaset. Ja juuriki loppu kun kaksikko sylikkäin sohvalla katsomassa uutisia.. Oisko voinu parempaa loppu sille tarinalle ollakaan.
6. Nellyllä on paljon tarinoita jotka voisi listata, piti ihan lueskella niitä läpi. Mutta! Jätinhautuumaan metsissä on meille seikkailu on yksi niistä, joiden lukeminen oikeasti pelotti ensin. Eetu ja Nelly olivat vatvoneet omissa aivoissaan sitä suhde-asiaa niin kovasti ja kumpikin oli niin epävarma ja pelkäsi toisen vastausta. Tämä teksti sulatti minut ihan täysin ja se oli ihana päätös kaikelle vatvomiselle (jota tietysti oli varmasti kiva kirjoittaa, mutta raastava lukea kun jatkoa joutui odottamaan kylmä rinki persiin alla).
Mutta kaikki varmaan vastaa tuon saman tekstin (tai sitten jotakin ällösöpöä sieltä Nelly+Eetu-kuvion alkuvaiheista), niin voisin nostaa esille myös lyhyen Hello tapahtu, joka kanssa jäi mieleen. Ensinnäkin se on uskottava, reagoisin itsekin noin. Toiseksi se on hyvin kirjoitettu. Kolmanneksi se mitä kommentoin jo tekstiinkin, että ihana nähdä Eetun asettuvan ilman muuta ja kyseenalaistamatta Nellyn puolelle konfliktissa vaikka vastassa on Hello. Siitä jäi tosi lämmin fiilis vaikka teksti itsessään ei ole erityisen positiivinen.
-
-
Hellon ja Milanin juttu oli tarkoitus kirjoittaa kokonaan takaumin, mutta minkäs teet?
Loppu (1/5)
Hänestä pidetään huolta (2/5)
+++++ Ihmiskunnan roskaa — sattumalta sopiva viriketarina
Rakki (3/5)Ei olisi Honkasesta uskonut, että sillä tavalla meni hunningolle, hyvä poika, että pitäisi huumeita piilossa Poolassa. Vaikka sitähän se enteili kai jo Poolasta tuvan ostaminenkin. Kaikkihan sen tiesivät, ettei Poolaan menty, vaan jouduttiin. Olisi pitänyt koko Poolanmetsän antaa mennä Tervajoen mukana Seinäjokeen kun kuntaliitoksia tehtiin. Ison osa sinne menikin, ja sanoisin vielä, että parempi osa: saha ja kaikki. Saivat ne Huitunkin samassa liitoksessa, ja meille jäi Poolanmetsän kurjat, alueeen koko asuttu osa. Pelkkiä kuluja Poolasta ja poolalaisista oli kunnalle. Ei siellä montaa yhteiskunnan tuottavaa jäsentä tainnut olla. Erikoisen näköistä sakkiakin olivat…
Nelly katkaisi synkät mietteeni. ”Vieläkö sä valvot?” hän kysyi unisena sängyn seinää lähinnä olevalta puoliskolta.
”Minä vain havahruun tuas hetki aikaa sitte”, vastasin totuudenmukaisesti.
”Sitä Ukkoako sä mietit?”
”Mit — ai, en! Ei sen mikää oo. Vähä vain koittaa jotta kumpi määrää, se vai Oskari. Ei soo mulle enää mitää teheny.”
”Mitäs sä sitten?” Nelly kysyi ja ryki noustessaan kyynärpäidensä varaan.
”No… Jotta ihan Otsonmäelläkin on nuata huumeeta…”
”Niin…” Nelly huokaisi ja katsoi minua sitten merkitsevästi. ”Mutta ei oo eka kerta. Eikä valitettavasti vika.”
”Ei oo ei…”
”Koetapa nukkua.”
”Ei mua viälä nukuta.”
”No mee sit hakeen mulle fetajuustoa, näkkileipä ja banaani.”Nousin sängystä ja tassuttelin paljain jaloin olohuoneen poikki. Sohvalla näkyi jokin muoto mustuuden keskellä. Oli käytävä tarkistamassa, ettei Noa ollut nukahtanut ja vääntäisi selkäänsä mutkalle. Muoto oli kuitenkin Noaa suurempi. Läheltä katsoen se oli osaksi takkiin kääriytynyttä Helloa, joka nukkui molemmat kädet yhteen liitettyinä poskensa alla ja osittain hänen jalkojansa lämmittävää Jerusalemia. Toivottavasti nuokin olivat ymmärtäneet ottaa edes iltapalaa kaapista. Tokkopa kukaan oli ymmärtänyt mitään tarjota.
Näkkileipää liesituulettimen valossa voidellessani palasin hetkeksi äidin keittiöön. Olin ollut samoissa puuhissa, kun Milan, se rotta, oli istunut tuon meidän pirtinpöytämme ääressä, joka silloin oli sijainnut äidin luona. Hän oli ollut itkuinen ja surkea, mokoma ketale. Sävähtänyt painaessani voiveitsen takaisin Voimariinipurkkiin. Kiiruhtanut penkki kolisten honteloille jaloilleen ja suojannut käsillään päätään lähestyessäni häntä. Ihan niin kuin minä muka koiraa löisin.
”Anna mun sanoa sille edes hei, anna mun keksiä sille edes joku selitys miksi mä lähden, anna mun käydä siellä yhden kerran”, koira oli ulissut loputtomasti typerällä englannillaan ja ollut koko ajan tarttumaisillaan huppariini niin että olin toistuvasti paljastanut sille hampaani.
Jos se käsiä tärisyttävä, aneluäänen melkein falsettiin nostava, loputtomia kyyneliä melkein aikuisen ihmisen poskille valuttava hätä olisi ollut ihmisen tai edes inhimillisen olennon, kesyeläimen, villieläimen edes, pakkohan sitä olisi ollut sääliä. Mikään inhimillinen ei kuitenkaan pystynyt sellaisiin tekoihin, joita edessäni seissyt rotta oli likaisine tassuineen suorittanut empimättä.
Ajattelin aina, että huumeet olisi voinut antaa anteeksi. Milan oli aina toimintakykyinen: en usko hänen käyttäneen itse. Ja mitä sitten, vaikka olisi käyttänyt, jos olisi tehnyt sitä vain itse? Hän olisi tuhonnut itsensä, ja hänen elämällään oli yhtä suuri arvo ja merkitys kuin kirpun elämällä.
Huomasin voitelevani yhtä näkkileipää ihan liian pitkään siinä vaiheessa, kun Hello kuului yskivän sohvalla olohuoneen puolella.
”En mä halua”, hän sanoi epäselvästi unissaan. ”Anna se toinen…”
Laitoin kiireesti voin pois ja otin tilalle Nellyn kuvottavat liemessään uivat fetakuutiot ja pienen lautasen niille. Ei ollut aavistustakaan, kuinka paljon hän niitä halusi syödä, mutta nostelin niitä reilusti lautaselle. Kaupastahan niitä lisää sai.Vai oli Otsonmäellä taas huumeita. Jos oli huumeita, oli myös luihuja tyyppejä niin kuin Milan. Olikohan hän tämänkin takana? Ihmettelen vieläkin, miten annoin lopulta periksi hänen anelulleen silloin kauan sitten. Olin kai nuori ja tyhmä itsekin. Jos kuulisin tänään, mitä hän yritti tehdä Hellolle, en päästäisi häntä kertomaan keksittyä selitystään Ilveksen taloon ja jättämään hyvästejään. Sen sijaan Hellon säästäisin vieläkin hänen typeryydestään huolimatta silläkin uhalla, että tällä kertaa todella saisin rikosrekisterin ja H-merkinnän. Ei se ollut Hellon tyhmyyden syytä. Jos joku on sekaantunut huumeisiin, häneen ei voi enää luottaa.
Nappasin banaanin pöydältä, laskin näkkärin fetalautaselle ja olin valmis. Melkein unohdin laittaa loput fetakuutiot takaisin jääkaappiin. Muistin kuitenkin ennen kuin pääsin montaakaan askelta eteenpäin. Teki mieli herättää Hello sohvalta johonkin mukavampaan paikkaan nukkumaan, mutta meillä ei ollut enää ylimääräistä sänkyä. Vein siis Nellylle hänen omituisen yöpalansa, kaivoin makuuhuoneen yläkaapista tyynyn ja kävin tukasta täysin tajutonta Helloa nostaen työntämässä sen hänen päänsä alle. Sitten palasin näkkileivänmuruista risahtelevaan sänkyyni ja tunsin, miten uni alkoi saman tien tulla. Kyllä tästä selviydyttäisiin. Ennenkin on selviydytty.
-
Joulukuun 7. päivän luukku
Joulukuun seitsemännen päivän ilta oli tunnelmallinen Hopiavuoren tuvassa. Ulkona oli pimeää, joten lumettomuuskaan ei näkynyt, ja takassa paloi tasaisesti iso keko kuivia koivuklapeja. Glögiin oli kyllästytty jo aikoja sitten, joten osalla sohvalla istuvista hahmoista oli kahvikuppi, osalla kaakaokuppi. Muutamat kastoivat keskittyneesti hevosenmuotoisia koristelemattomia piparkakkuja kylmään maitoon. Televisiossa pyöri jokin elokuva, jota kovin moni ei varsinaisesti katsellut. Inari tikkusi sukkaa, jota piilotteli jostain syystä Noalta, ja Eirakin oli aivan rauhassa kun oli saanut Nellyn letittämään hiuksiaan liian kireille ranskanleteille. Niklas ei kuunnellut, kun Marshall komensi häntä olemaan laulamatta Mielikille puoliääneen, mutta hänen hiljainen äänensä ei haitannut ketään. Vain Eetu, Camilla ja Tiitus ahersivat tallissa mahdollisimman reippaina, jotta pääsisivät myös mahdollisimman nopeasti muiden seuraan tupaan.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Seitsemännen päivän kysymykset
A7: Hopiavuoren tupa ja talli eivät ole mitään vastarakennettuja pakettitaloja. Ne ovat seisseet jo pitkän aikaa perustuksillaan Jätinhautuumaan suunnalla. Aina tuvassa eivät kuinkaan ole käyskennelleet meille tutut hahmot, eikä pihatien pielessä ole aina lukenut Hopiavuoren hevostalli. Mikä Hopiavuoren hevostallin nimi oli viimeiseksi ennen kuin siitä tuli Hopiavuoren hevostalli?
Nopein oikein vastannut saa pisteen.B7: Hopiavuoressa on järjestetty tapahtumia pitkin matkaa sekä omalle väelle että muille. Suurimmaksi osaksi tapahtumat ovat menneet hyvin, mitä nyt välillä joku Sebbe tai Marshall on esitellyt uimataitojaan. Nosta esiin jokin hyvä hetki tapahtumista matkan varrelta. Se voi olla hauska sattumus, erityisen hyvin kerrottu juttu tai vaikka erityisen outo tapaus. Kerro myös miksi juuri se kommellus tuli mieleesi tai sattui selatessasi silmään.
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 8.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A7: Hopiavuoren hevostalli oli ennen Pihlajamäen hevostalli tai Pihlajamäen hevostila. Oikeita vastauksia oli iso määrä, mutta ensimmäinen tuli kymmenisen minuuttia kysymyksen julkaisemisen jälkeen sähköpostitse. Seuraava oikea vastaus tuli melkein heti perään Keskustassa.
B7: Näitä hetkiä muisteltiin Hopiavuoren hevostallin tapahtumista:
1. Suuret Otsonmäen Kalevan kisat, sen jaksan lukea uuestaan ja uuestaan ja se on aina yhtä loistava. Koska sen tyyppiset enemmän ja vähemmän hatusta repästyt hyvän fiilikset kisailut porukassa on vaan parasta, niin tarinoissa kuin oikeassa elämässä. Sen tarinan jälkeen oon oottanu tarinassa Hellon lupailemaa Kattomunan Piirimestaruuskisoja.
2. Musta hauskia tapauksia on niiiiiin monta!! Pitää yrittää edes muutama valita, ettei nosta joka kommellusta.
– Se, kun huippuvalmentaja Svart piti valmennuksen TT-skaban aikaan. Oli niin ihanaa antaa mennä vaan ja kirjoittaa päättömyyksiä kuusivuotiaana valmentajana. Myös hahmot yllättivät mut positiivisesti heittäytymisellään ja lempeydellään valmentajaa kohtaan. Erityisesti mieleen jäi Marshall, joka laittoi Arlekinin nätiksi tärkeää valmennusta varten ja oli Ruskaa kohtaan niin lämmin.
– Pihatonrakennusprojekti. Välillä tuntui, ettei siitä tule ikinä valmista, mutta siitä tulikin ihan varmana koko virtuaalimaailman, ei kun koko maailman hienoin pihatto. Se on tehty mun lempimateriaalista: tarinoista. Siinä on myös niin monen kirjoittajan kädenjälki!
– Halloween Show. Sanon röyhkeästi, että Hellon kuvaa oli niin superhauska tehdä, vaikka toteutus tapahtuikin lopulta hirveässä kiireessä. Olin koirien kanssa lenkillä, kun keksin, mikä Hellosta ja Skotista tulee. Naapuri katsoi viistoon, kun käkätin niin kuin mielipuoli. Lisäksi voin kuvitella, miten Hello nautti piñatana olemisesta.3. Mä niin, niin toivoisin, että Hopiavuoren tarinasta saisi kirjasarjan. Vaikkapa jokainen vuosi olisi oma kirjansa, niin että voisi sitten käpertyä lämpimään peittoon ja uppoutua hyvän kirjan pariin. Kyllähän se melkein nytkin on yhtä hyvä, mutta tavallaan kaipaan sitä oikeaa kirjaa kylmän värisen näytön sijaan. Ei passaa valittaa, koska näin rakasta ja inspiroivaa paikkaa kirjoittaa mulla ei vielä koskaan ole ollut. On siis ihan itsestään selvää, että Hopiavuoressa on ainakin tsiljoona tapahtumaa jotka on jääneet hyvin mieleen. Listaan muutaman;
– Kesäiset näyttelyt, joissa valittiin mm. Hopiavuoren söpöin sekä kesäisin. Se on jäänyt hyvin mieleen, koska osallistujia oli niin monta ja niin upeita tuotoksia kaikki saivat aikaan. Siinä välittyi mun mielestä erityisen hyvin yhtenäisyys, hauskanpito, kesän tunnelma sekä ylipäätään Hopiavuoren fiilis. Ai vitsi, sitä muistelen aina lämmöllä. Ehkä kesällä 2021 uudelleen taas?
– Pihatonrakennustehtävä, tottakai. Miten hauska keksintö se olikaan meidän Eetulta! Ja taas – sitä yhtenäisyyttä. Saatiin monta tarinaa ihan vaan tätä projektia varten, ja koko Hopiavuoren porukka oli messissä mukana.
– Suuri kattomunaturnaus, vaikka mä olen ihan varma että se on joku Hellon ja Eetun keksimä peli, eikä mikään yleisesti tunnettu lastenpeli… Se kuitenkin aiheutti varmasti meissä kaikissa lukijoissa huvitusta sekä on jäänyt, jälleen kerran, ah niin ihanasta yhtenäisyydestään mieleen. Ne sellaiset tarinat ja tapahtumat on parhaita, missä on paljon porukkaa mukana.
– Viimeisenä, muttei vähäisimpänä; Viidestoista joulukuuta 2019. Se päivä, kun isäntä melkein kuoli säikähdyksestä, vaikka oikeasti Loimu oli ehkä maailman suloisin otus pieni tonttulakki päässään.4. Viime vuoden Halloween show ja Hello ja Skotti!
Kukaan – siis kukaan – muu kuin Hello ei voi keksiä, että ollaanpas piñatoja :DD ! Se kuva oli us-ko-mat-to-man hieno ja kiteytti siis koko tapahtuman ihan maailman parhaiten! Menoa ja meinkinkiä ei puuttunu. Asut oli komeat ja Hellon luonne kiteytyi mun mielestä erityisen hyvin siihen :DD !5. viime vuoden Halloween-bileet ja erityisesti piñatat!
Mutta tapahtumista on ehkä parhaiten jäänyt mieleen kuitenkin pihatonrakennus. Se oli ideana hieno ja siihen tuli ihmisiltä kivoja tekstejä ja ja ja… En osaa valita sieltä oikeastaan suosikkiani, jos ei saa sanoa itse kirjoittamaani tarinaa Salierin maaliin tuhriintuneesta hännästä, joka oli tosi hauska kirjoittaa ja tykkään siitä tekstinä edelleenkin.6. Kyllä varmaankin mieleenpainuvin ja hauskin hetki oli iltamaaston kruunaava kommellus, jossa Marshall pääsi näyttämään sisäisen uimarinsa. Tämä hetki mulla tuli ekana mieleen ja vaikka meninkin palauttelemaan muistiin mitä kaikkea on sattunut ja tapahtunut, niin kyllä tämä on se The hetki.
-
-
Joulukuun 6. päivän luukku
Joulukuun kuudentena päivänä eilen naapurin isännän luvalla haettu kuusi asennettiin kuusenjalkaan. Kuusen paikka on Hopiavuoressa vähällä käytöllä olevan ruokasalin ja olohuoneen välissä. Kuusen alle kuuluu kultareunuksinen punainen matto. Sen oksille laitettiin tietenkin viime vuonna tehdyt kuusenpallot, paitsi ei Mielikin palloa, joka pyörii varmasti jossain sohvan alla ja löytynee vielä toivottavasti ennen joulua. Palloja oli kuitenkin sama määrä kuin viimeksi, sillä Marshall oli taiteillut urhoollisesti kultakynällä hevosen vielä yhteen uuteen palloon.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kuudennen päivän kysymykset
A6: Kun Noa oli asunut hetken aikaa Hopiavuoressa, Hello ilmaisi huolensa hänen sosiaalisesta elämästään. Hellon mielestä Noalla kävi huolestuttavan vähän kavereita kylässä. Jalomielinen Ilves päätti siksi ryhtyä Noan uudeksi ystäväksi. Hän kutsui Noaa mukaansa neljään eri paikkaan. Minne Hello Noaa kutsui ja minne he lopulta päätyivät lähtemään?
Poikkeuksellinen pisteytys kysymyksen laajuuden vuoksi. Ensimmäinen oikeahko vastaus saa pisteen. Jos vastaus ei olekaan täysin tarkka tai kokonaan molemmilta osiltaan oikea, sen lisäksi myös ensimmäinen täysin tarkka oikea vastaus saa pisteen. Samalle vastaukselle ei myönnetä kahta pistettä. Oikeudet vastausten arviointiin pidättää herra Hopiavuori.B6: Herman on ollut Hopiavuoren tarinassa mukana myös melkein alusta asti. Hän liittyi mukaan poikkeuksellisella tavalla. Mikä Hermanin tarina on jäänyt mieleesi ja miksi? (/ Minkä tarinan kirjoittaminen, Herman, on ollut mielestäsi joko mukavinta tai kehittävintä ja mistä ajattelet sen johtuvan?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 7.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A6: Hello oli huolissaan Noan yksinäisyydestä ja pyysi häntö ensin baariin, mutta hän ei juo. Hellon seuraava ratkaisunsa oli pyytää Noaa Jurvan bingoon, vaikka voikin olla, että vain Hello tiesi ehdotuksen olevan ihan tosissaan tehty. Seuraavaksi Hello pyysi Noaa elokuviin, mutta ei jäänytkään odottamaan vastausta, koska keksi mielestään vielä paremman idean, joka lopulta toteutettiin: mennään ajelemaan isän mönkijöillä hiekkakuopalle!
Tehtävästä oli jaossa tarvittaessa kaksi pistettä. Vain yksi piste jaettiin, sillä nopein vastaus oli myös täysin oikein.B6: Hermanin tarinoista sanottiin seuraavaa:
1. Ehdottomasti kaikista kehittävintä oli kirjoittaa Hurmaus? tarinaan parempaa versiota. Syinä ainakin, että se ensimmäinen versio oli niin hutaisemalla tehty sekä tavallaan niin keskeneräinen, että kun siitä sai palautetta, jonka avulla lähti tekemään parannusta, oli se tosi palkitsevaa. En enää edes kehtaa lukea sitä ensimmäistä versiota, mutta annan sen kumminkin olla siellä, jotta voin vaikka puolen vuoden päästä katsoa, mistä tilanteesta ollaan lähdetty ja mihin ollaan päädytty. Toivottavasti ollaan menty ylöspäin :DD
Mukavinta oli kirjoittaa joko Katolla tai Viinan hajuinen hengitys nimisiä tarinoita. Muistan, että niitä tehdessä mulla oli mahtava flow päällä ja kirjoittaminen tuntui niin helpolta. Näin jälkeenpäinkin olen lopputuloksiin tyytyväinen.
2. Ehdottomasti Hermanin alun tarinat. Ihan ihka ensimmäinen oli mulle jännittävä. Talliporukkaan mukaan hyppääminen oli poikkeuksellista ja siksi ehdottomasti mieleenpainuvinta! Tietysti oli vain hyvä idea soluttautua ensin mukaan ja vasta myöhemmin hypätä remmiin hevosenhoitajana. Muutenkin Hermanin tilanne on mielenkiintoinen. Hän käy tallilla, mutta syyt taitaa olla ihan muualla kuin hevosissa!
3. Olen sitä mieltä, että Herman otti loikan Hurmaus? -tarinan kohdalla ja hänen tarinansa ovat sen jälkeen kehittyneet huimaa vauhtia. Vaikka kenenkään kehitys ei ole suoraviivaista, Hermanin kohdalla tuntuu ihan siltä kuin seuraava tarina olisi järjestään edellistä parempi. Näin ollen tähänkin täytyy nostaa uusin tarina, Lukot, jossa hienon kerronnan lisäksi jatketaan pallottelua Sannin kanssa.
4. Hermanin tarinoissa näkyy selkeä kehitys aina joka tarinan jälkeen! Herman on myös hahmo, joka mielestäni sopii Hopiavuoreen oikein hyvin. Hän on hauska ja erilainen lisä muuten helposti aikuispainoitteiseen joukkoon, etenkin kun Herman on hyvin uskottava teini. Hän on vielä vähän hukassa itsensä ja elämänsä suhteen, mutta hän haluaa kovasti olla porukassa mukana ja olla tosi cool ja kova. Sanni on selvästi myös vaikuttanut Hermanniin, jota tapahtuu oikeassakin elämässä tosi paljon. Kuinkahan erilainen Herman nyt olisi, jos hän olisi jämähtänyt vain Eiran kanssa olemiseen?
Siitä on vielä pakko sanoa ennenkuin nimeän yhtäkään tarinaa, että respectit Hermanin kirjoittajalle rohkeudesta toimia niin, kuten kuka tahansa teinipoika toimisi. Nimenomaan siinä, että Herman alkaakin kiinnostua Sannista ja Eira jää taka-alalle, vaikkei nuori pari varsinaisesti olekaan eronnut. Tai ainakaan virallisesti, tai miten sen nyt haluaakaan sitten ottaa.. 😀 Mutta siis, ei ole helppoa kirjoittaa hahmoaan toimimaan niin, mikä voi aiheuttaa toisen hahmolle mielipahaa, jos hahmoa ei ole siihen alunperinkin suunniteltu. Tai mun ei ainakaan ole, niin siksi nostan sinulle hattua!
Noniin. Se tarina, joka kaikista Hermanin teinisekoilujen, söpöjen tyttöjen ja kotibileiden välistä on jäänyt kirkkaasti mieleen, on kaunis Joosef Antiaho. Hermanille raskas ja erityisen merkityksellinen aihe, jossa Herman ja hänen tunteensa välittyvät lukijalle niin kovin raadollisen aitoina. Voi Herman, ihan liian nuori olet tuollaista tuskaa kokemaan. Mutta siksi tarina onkin jäänyt mieleen. Se on erilainen Hermanin muusta arjesta, missä hän on enemmän tai vähemmän oikeasti kiinnostunut kaikesta kielletystä. Siinä pääsee näkemään oikein syvälle pinnan alle, ihan sinne Hermanin sisimpään.
5. Hermanin tarinoista nämä viime aikaiset käänteet Eiran ja Sannin kanssa ovat tietysti nyt just pinnalla, mutta ovat kyllä kutkuttavan jännittäviä ja jääneet parhaiten mieleen ainakin toistaiseksi.
6. Jostain syystä Hermanin salaisia ainesosia -tarina on jäänyt mielenperälle hillumaan. Kun yleensä maltillisesti juonut Herman päätyy nappaamaan vähän vahvempaa mehua mietteellä että edes hetkeksi unohtais Eiran, Typyn ja kouluhommat. Ja päätyy vielä pöydällä tanssimisen kautta laiturille Sanni kainalossa. Mun sisäinen Ulla Taalasmaa on aina vahvasti läsnä sellasia tekstejä lukiessa ja vaan ootan että saan jatkoa että nään minkälainen soppa vaan vois syntyä.
-
-
Joulukuun 5. päivän luukku
Joulukuun viidentenä päivänä haettiin kuusi saunan puolelle kuivumaan. Se haettiin joukolla hakojen ja peltojen takaa. Metsän omistaa naapurin isäntä, mutta hänen kanssaan on sujuvaa tehdä vaihtokauppaa kuusestakin.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Viidennen päivän kysymykset
A5: Kun Sanni muutti landelle, mutsi sanoi, että mopoa ei oteta mukaan. Koska Sanni ei kuitenkaan ala millään hevosvankkureilla kulkemaan, mopo sai lopulta muuttaa mukana. Minkä merkkinen Sannin mopo on?
Nopein vastaaja saa pisteen.B5: Mitä jos Hopiavuoressa järjestettäisiin Hahmot vaihtoon tai Vain elämää? Kenen haluaisit kirjoittavan mitäkin hahmoa? Kenen haluaisit nähdä kirjoittavan omaa hahmoasi?
Voit kertoa yhden tai useamman hahmo-kirjoittajaparin. Kerro ainakin kenen haluaisit täällaisessa tapahtumassa kirjoittavan omaa hahmoasi, sekä kenen haluaisit kirjoittavan jotakin jonkun toisen omaa hahmoa. Saa perustella, jos tahtoo!
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 6.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A5: Sannin mopo on Derbi Senda; mopo, jonka ”kaikki” halusivat mopoikäisinä. Sannin arveltiin ajavan myös Honda Monkeylla: pikkumopolla.
B5: Mitä jos tulisi Hopiavuoren Hahmot vaihtoon -tapahtuma tai Vain elämää? Kuka kirjoittaisi ja ketä? Näitä ideoita palloteltiin.
1. Olisi aika kiva nähdä jonkun sellaisen kirjoittavan Hermania, jonka oma hahmo on vanhempi, esimerkiksi Janna, Sonja, Marshall…
Mielenkiintoista olisi myös nähdä Eetu kirjoittamassa Noaa.2. Oikeastaan kaikkien ote Jannaan olisi mielenkiintoista nähdä mutta varmaan jos nyt yksi kirjoittaja pitäisi sanoa niin ehkä Marshallin kirjoittajan ote Jannaan voisi olla mielenkiintoinen nähdä. Toisaalta myös ehkä ite pääpirunkin ote voisi olla mielenkiintoinen.
Nellyn kirjoittajan ote Oskarista voisi olla mielenkiintoinen luettava, Susi ja Jokikannas kun ovat kuin yö ja päivä…
3. Haluaisin oikeastaan kaikkien kirjoittavan Sonjaa, mutta ehkä erityisesti Outin tai sitten Eetun. Olisi tosi mielenkiintoista nähdä mitä he saisivat aikaan! Erikoistoiveena haluaisin heidän kirjoittavan joitain Sonjan tekstejä uusiksi, jotta näkisin miten he kirjoittaisivat jotakin, missä minä olen päätynyt ratkaisuun x, y tai z ja saattaisin vaikka oppia jotakin.
Itseäni kiinnostaisi kirjoittaa Heliä tai Nellyä, ne tuntuisivat naishahmoista helpoimmilta. Tunnen itseni niin huonoksi kirjoittamaan mieshahmoja (ja sitten minulla on Harri, go figure…)
4. Mun salainen haave on ollut hahmot vaihtoon-projekti, jossa laitettaisiin Herman kirjoittamaan jotain melko johdonmukaisesti käyttäytyvää naishahmoa, kuten Eiraa, Sonjaa tai Camillaa. Noa kirjoittaisi jotain sellaista hahmoa, jonka mielipiteet värittävät hirvittävästi hänen tapaansa tulkita maailmaa, kuten Eiraa, Chaita tai Camillaa. Janna tai Sonja laitettaisiin kirjoittamaan Helloa tai Nellyä, jotka ovat omaäänisiä ja arvaamattomia. Marshall tuupattaisiin kokeilemaan jotain erityisen herttaista ja mielellään kömpelöä hahmoa, jolla on vahva minäkertojaääni: sellaista kuin esimerkiksi Santtu.
Mä haluaisin kokeilla kirjoittaa Hopiavuoren hahmoista vaikka kaikkia. Ensimmäisinä kokeilisin Sonjaa, jonka kirjoittaminen opettaisi mulle varmasti, miten hahmon oma ääni luodaan ilman kärjistyksiä. Meillä vieraillutta Jesseäkin olisi kiva kirjoittaa ihan nostalgiasyistä, kun nautin kovasti oman samanhenkisen hahmon kirjoittamisesta silloin kun hän oli nuorempi.
5. Hahmot vaihtoon
Sonjan ja Helin kirjottajien haluaisin nähdä kirjoittavan Eiraa, Sannia, Hermania tai muita talon teinejä! Nämä Oikeiden Aikuisten kirjoittajat varmasti onnistuisivat hyvin myös teinien kertojina ja saisivat luvan irroitella 😀 !
Inarin haluaisin nähdä Marshallin kirjoittajan tarinoimana. Marsh on myös rauhallinen, mutta Inari on hyvin eri tavalla rauhallinen. Siksi mä haluaisin nähdä, miten Marshin kirjoittaja hyppäisi uuteen rooliin 🙂 !
Noalle tekisi varmasti hyvää hypätä Arielin rooliin. Leikkisä lapsi tekisi totta puhuen ihan kaikille hyvää 😀 !
Mua kiinnostaa myös, jos Camilla ja Tide vaihtaisivat päittäin hahmoja. Molemmilla on omat suhdekoukeronsa, mutta nimenomaan arkisesti. Miten erilaiset tavat heillä on hoitaa hevosia ja tallia? Ja miten se näkyy tarinoissa, kun kuitenkin Tiden kirjoittaja katsoo Camillan silmin ja Camillan kirjoittaja Tiden silmin.
Eetun kirjoittajan tiedän taipuvan moneen, mutta uskoisin, että Heli voisi hahmona olla erilainen ja tehdä vaihtona hyvää Eetun kirjoittajalle.
Nellyn haluaisin nähdä Noan kirjoittajan kirjoittaman. Noan kirjoittajalta en ole muistaakseni nähnyt yhtäkään nais-hahmoa ja siksi nimeän hänet tähän. Olisi hyvin hyvin hyvin mielenkiintoista nähdä, kiinnittäisikö hän huomiota tarinoissa hiuksien pyörittelyyn, kynsien lakkaamiseen, istumisasentoon vai ei. Ja etenkin se, miten Noan kirjoittaja näkee Nellyn!
6. Onpa hauska! Koska musta tämä tämän vuoden joulukalenteri on tuntunut ihan Vain elämää- ohjelmalta, kun hahmoilla on ollut omia päiviä ja kaikkea. Ihan super hauska!
Haluaisin ehdottomasti, että Sonja kirjoittaisi Hellon. Sonjalla on niin hyviä sanavalintoja ja letkautuksia, että näen hänen kirjoittamansa Hellon olevan hirmu hauska ja tyypillisen Hellomainen.
Nelly ja Marshall voisivat vaihtaa hahmoja päiväksi, sillä heidän hahmojensa välillä on sen verran paljon kontrastia ollakseen hyvin erilaisia, mutta myös paljon samankaltaisuuksia.
Tiitus voisi kirjoittaa Jannan. Tide on näppärä palloittelemaan muiden hahmoja ja Janna pääsisi näkemään Jannan muiden silmin, jolloin ehkä jokin lukko ”Jannana olemisesta” voisi aueta. Niinsanottu fresh view molemmille!
Camilla voisi kirjoittaa Oskaria. Draamaan taipuvia molemmat hahmot, ja Camilla saisi Oskarista esiin varmasti sellaisia puolia jotka mä olen tähän asti missannut vieläkin ihan täysin.
Noa olisi hauska nähdä oikeastaan kenen tahansa muun kirjoittamana; nimenomaan Noa päänsä sisältä. Ehkä Eetun näkökulma kiinnostaa eniten, koska Eetu on useampaan kertaan kommentoinut tietävänsä ja tuntevansa Noan käyttäytymistapoja ja ajatuksia. Enkä yhtään epäile, Eetu on aika pitkään Noaa katsellut ja ihmetellyt 😀 Mutta siksipä se oliskin mielenkiintoista nähdä, että onko Noa meille yhtään samanlainen sieltä pintaa syvemmältä vai onko se ihan eri tyyppi!Niin ja! Santtu olis hirmu hauska nähdä Sannin kirjoittamana. Syy on varmaan aika itsestäänselvä :DD
7.Vaikea kysymys kun on paljo taitavia kirjottajia. Mutta ehkä jostain syystä vois olla ihan hauska nähdä Jannan ja Sannin vaihtavan kirjottajia. Ehkä sen takia, kuinka toistensa vastakohdat ne hahmot on, niin luonteen kuin elämäntilanteidenkin osalta. Myös Noan ja Sonjan kirjottajien vaihto vois olla ihan jännä, koska kumpiki osaa kirjottaa asioita niin hyvin ja elävästi, mutta kuitenki niin eri sanoin.
Omat hahmot on piipahtanu aina välillä eri kirjottajien teksteissä, niin ehkä niitten pohjalta sanoisin että tälläsessä Hahmot vaihtoon/Vain elämää tapahtumassa olis hauska nähdä lisää Noan tai Eetun kirjottajalta.
-
-
Vaikka Eetu epäileekin, mä takaan, että Eira osaisi rakentaa yhden ruokinta-automaatin vaikka silmät sidottuina ja paksut tumput käsissä. 😀 Varsinkin jos kukaan Hello tai Marshall ei tule pilaamaan, niin kuin ne aina tulee!!! 😀
-
Kommentoidaan kaikkia teemoja; vauvaa, huumeita ja Noan kohtausta. Aloitetaan kuitenkin keskimmäisestä, koska siitä aavistelen nousevan kaikkein isoimman haloon.
Kuten muutkin ovat sanoneet, myös musta Eetun reaktio on uskottava. Kaikista hahmoistani Eetulla sattuu olla omakohtaisimmat syyt sanoa vaikka kuinka karskeja lausuntoja, kun huumeista on kyse. Kuten Sonja sanoi, ihmisillä ylipäätään on vahvoja mielipiteitä huumeista, joten oikeastaan joka hahmon oletuksena voikin pitää huumevastaisuutta. Kaiken lisäksi huumekätköistä on tapana puhua aika kauhistellen, koska eihän huumeiden käyttäjiä tai diilereitä ole kenenkään lähipiirissä. Ei meillä pikku Otsonmäellä ainakaan, eihän?
Sonja kummasteli aluksi Noan suhtautumista Eetun lausuntoihin ja huumeisiin, mutta pääsi siitä ylitse ja totesi sen ihan loogiseksi. Mulle et myynyt tätä yhtä helposti. 😀 En ole itse tosiaankaan huumeiden käyttäjä, mutta kuvittelisin, että jos sellaisesta kuiville pääsisi, ei ikinä enää sanoisi edes marihuanaa lieväksi aineeksi. Opiskeluajat korsteenin lailla tupakkaa polttaneena en ole edes tupakasta enää sitä mieltä, että ei se nyt haittaa jos vähäsen polttaa, tai ei se nyt haittaa jos vihreää vauvojen tupakkia polttaa. Kyllähän haittaa. Anna pari sätkää vanhalle tupakoitsijalle, kun se ”ihan vain tänä lomamatkana polttaa vähän”, niin äärimmäisen todennäköisesti sätkä hänellä on suussaan seuraavalla kahvitauolla työmaallakin. Noa ehkä tuleekin tässä vähäsen todistaneeksi Eetun pointin ajatuksillaan. Ei huumeidenkäyttäjiin voi luottaa: heidän mielestään ei se ole niin vakavaa, jos löytyy ihan pieni kätkö, ihan lieviä huumeita vaan. 😀 Noan luotettavuutta olen kuitenkin kommentoinut ennenkin. Musta on mukavaa, miten hän ei pääse menneisyydestään kokonaan irti, mutta en usko hänen repsahtavan. Hän on päässyt jo niin pitkälle ja tehnyt niin kovasti hommia. Sitä paitsi hänellä olisi paljon menetettävää. Sen sijaan uskon hyvinkin, että Noa lopulta paljastuu, ja että sen rinnalla voi pikku-Eetusta tuntua hetken aikaa aika pieneltä rikkeeltä, että vintissä asuu melkein myrkyllinen melkein viisimetrinen melkein kuristajaboa.
Vaikka en ymmärrä kätkön vähättelyä, ymmärrän silti ehdottomasti Noan reaktion muuten. Jos paikalla oleva seurakunta ei tiedä, mikä minä olen ja puhuu meikäläisistä rumasti, onhan se nyt ahdistavaa. ”Meikäläiset” voivat siis olla huumeista päässeiden lisäksi ihan mitä vain sellaisia, joita ei muka ole kenenkään lähipiirissä ainakaan Otsonmäellä: edustaa vaikka jotain otsonmäkeläisittäin hämärää uskontokuntaa. Pakkohan siinä on happea mennä ottamaan, kun joku paasaa kuulijasta ja hänen kaltaisistaan sitä tietämättään. Varsinkin kun aika usein paasaus sisältää myös ihan vääriä käsityksiä, joita ei voi edes oikaista. (Tätä hait miedoilla huumeilla ja sillä että osa pääsee koukusta.) Oikeasti kaikkein kauhein taitaa olla se, miten Eetu on sitä mieltä, ettei huumekoukusta kukaan pääse: ei hän ainakaan ketään sellaista tunne. Noaakin ajaa kaikesta huolimatta myös paljastumisen pelko. Siinäkin suhteessa Noalla on hirveästi menetettävää. Mihin mennä, jos nakataan pihalle, ja ketkä ystävistä jäisivät tukemaan? Jos menisi muutenkin huonosti, olisi myös helpompi ratketa.
Vauvahommaan suhtaudun vähän niin kuin Tiitus. Ajattelin, että Noalla olisi kyllä jonkinlaisia mielipiteitä. Itse asiassa ajattelin niitä ehkä olevan jo Nellyn muutosta, kun vuokra ei laskenut vaikka uusi kämppis ilmaantui. En kuitenkaan etukäteen odottanut, että Noan mielipiteet olisivat negatiivisia ja alussa suorastaan murjottavia (vaikka mun omat ehdottomasti olisivat!!). Ehkä olen mieltänyt Noan sen sortin hipiksi, joka kokkaisi mitä lie linssikeittoaan ja nostaisi kuin huomaamattaan jalassaan kiipeilevän taaperon syliinsä katsomaan, vaikka se ei edes olisi hänen lapsensa. Tästä ajatuksesta pääsin kuitenkin yli nopeasti. Kuka oikeasti haluaa asua vauvan kanssa, jos ei ole itse sitä maailmaan saattanut? 😀 Tämä on kuitenkin yhtäkkiä muistellen ensimmäinen kerta, kun Noa esittää päässään vahvan mielipiteen ja negatiivisen tulkinnan etukäteen. Käytös pysyy siitä huolimatta samanlaisena rauhallisena kuin aina. Kukaan muu ei varmaan huomaa mitään.
Sitten vielä sananen kohtauksesta. Mun mielestä se on hyvin eri aistien kautta kuvattu. Lisäksi siitä on leikattu pois ne osat, joista Noa-kertoja ei voi tietää mitään. Tämä ei ollut sellainen ”sitten tajusin olevani tajuton” -kohtaus, joita näkee yllättävän paljon ihan romaaneissa asti. :DD Hello ja varsinkin Mielikki olivat hienosti apuna.
Tämä on kyllä tarina, joka sai mut ahdistumaan. Tekisi heti mieli tietää, paljastuuko Noa ja jos paljastuu, miten hänen käy. Haluaisin tietää, ratkeaako Noa joskus, ja kuinka lähellä hän käy ellei ratkea. Haluaisin, että mulle luvattaisiin onnellinen loppu… …siis siinä mielessä, kuin loppuja muka tällaisissa toistaiseksi jatkuvissa tarinoissa on: tuotantokauden onnellinen loppu. Harmi vaan, että nyt ei olla Netflixissä.
-
Keneltä sitä muulta kysytään tyttöjen lahjoista, ellei iskältä ja äidiltä? Mun eka ajatus oli, että voi vitsi, Santtu on niin oma uskollinen itsensä: sellainen reppana, joka ei tiedä, mitä tytöille ostetaan. Ja jolla ei varmaan ole edes sellaisia kavereita, joilta kehtaisi kysyä. Sitten muistelin, että äiti mullekin kertoi… :DDD
Santtu on joskus muistaakseni vähäsen änkyttänyt ja punastellut, kun iskä on kysynyt Eirasta, mutta mun tulkinnan mukaan ne on olleet nyt vain kavereita. Tähän tulkintaan nojaten mua ärsytti tässä tarinassa se, miten iskän oletus tuntuu heti olevan, että Eira on tai siitä on tulossa Santun tyttöystävä. Ärsyyntymiseni johtuu siitä, että tämä kuvio on niiiiiiiiiiin todellinen oikeassa elämässä. Edes taaperot ei voi olla kavereita keskenään, kun niitä aletaan härnätä, että toinen on tyttö- tai poikaystävä. (Ja sitten muuten samat vanhemmat on usein niitä, jotka sanoo, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ottaminen huomioon esim. terveystiedon tunneilla on homouden tuputtamista lapsille, että juu.) Tytöt härnätään jo pikkunaperoina leikkimään vain tyttöjen kanssa ja pojat vain poikien kanssa.
Mutta on ihanaa, että iskä lähtee auttamaan Santtua lahjan ostamisessa. Vaikka se johtuukin ihan puhtaasti siitä, että iskä yrittää harhauttaa Santtua, silti se on musta jopa entistä herttaisempi veto. Vaikka vanhemmille tulisikin ero, eihän Santun sitä kuuluisi murehtia, ja tottahan nuori mies muutenkin kaipaa iskää avuksi tällaisessa ostosreissussa. Iskä on musta myös ihana, kun hän yrittää kovasti olla sanomatta mitään pahaa vaimostaan, jonka kanssa ei taida mennä hyvin. Isän vaimo kun on kuitenkin samalla Santun äiti.
-
Mulla on ihan samoja ajatuksia kuin Jannalla. Mieleen jäi ekana tarinan sisältö ja liikkumisen rajoittuminen. Aloin heti miettiä Nellyn tilannetta omalle kohdalleni. Olisin raivona, jos joku ääliö avopuoliso yrittäisi inistä mulle, että mun on muka vaarallista ajaa autoa itse sinne minne haluan. Siinä vaiheessa, jos se ääliö olisi saanut jotenkin mut olemaan menemättä ihan itse juuri sinne minne haluan, ai että kun tekisi mieli varmaan käydä suorastaan käsiksi, kun se luulee voivansa tuolla tavalla sanoa, ettei muka ehdi mulle taksikuskiksi kun haluan mennä, kun koko liikkumisrajoitus on kuitenkin sen syy ja idea. :DDD Ei ole helppoa, kun oma napa on maailman keskipiste. :DD Nelly taitaa onneksi olla järkevämpi, kun pystyy tyynnyttelemään itseään ymmärtämällä, että Eetu ajattelee hänen parastaan. Ehkä silti olisin jostain syystä kernaasti nähnyt hänet kaasuttamassa tiehensä nokka pystyssä, kun Eetun huolehtiminen on aika ahdistavaa. Sitähän Nelly vähän haikaileekin. Oli se toista ennen kuin asuntoauto vietiin kesän maissa Kinnasten isoon autotalliin pois jaloista.
Ihaninta tässä kurjuudessa on varmaan se, että Nelly saa kuitenkin sanottua sen Eetulle ääneen. Joskus kun on helpompi pitää kärsimykset omana tietonaan ja hautoa niitä.
-
Aloitetaanko taas kommentti sanomalla aww? 😀
Olet ollut mun mielestä hyvä kirjoittamaan siitä asti, kun luin ekan tarinasi, ja siitä nyt taitaa olla jo… Kuinkahan kauan! Ainakin sata vuotta. Se oli toista aikaa ja toista paikkaa. Jo silloin ajattelin, että sinulla on ihan omanlaisesi tyyli kertoa tarinaa ja juttusi erottaisi kyllä muista nimettömänäkin. Samalla arvelin, että hiottu tyyli sopiikin vain yhteen hahmoon, joka on Marshall, ja että tyyli jopa rajoittaa sitä, mitä kaikkea Marshall voisi olla. Tulit tänne ja jatkoit samaa rataa jonkin aikaa. Sitten Niklas alkoi kertoa tarinaansa omalla äänellään, joka on kehittynyt koko ajan. Väittäisin, että Niklaksen näkökulman kehittäminen ja käyttäminen on samalla myös antanut Marshallinkin vähän venyä ja notkistua. Varsinkin viimeisimmissä tarinoissa tuntuu siltä kuin Marshall ottaisi itselleen tilaa, murtautuisi kuorestaan ja rentoutuisi. Kuten sanoin, tyylisi oli alusta asti omanlaisensa, mutta viimeisimmissä tarinoissa se on vain vahvistunut. Ihan kuin olisit saanut kirjoittajana lisää itseluottamusta.
Kun Marshall on saanut tilaa hengittää ja venyä uudenlaisiin rooleihin, ehkä olet jo saanut huomata, ettei hän siitä säry. Tuntuu että uskallat puskea häntä jo tosi hyvin päätarinan keskiöön: sinne muiden keskelle, missä ei ole mitään takeita, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nyt tuntuu siltä, että mun toiveeni sinun suhteesi on toteutumassa: luotat siihen, että vaikka muut puskisivat hahmosi minkälaisille ihme sivureittirämeiköille, kyllä sinä sen sielläkin osaat kirjoittaa, vaikka antaisitkin hahmolle löysää. Viimeisimmät tarinat ovat olleet ainakin mulle sellaisia sopivan ilmavia, että niissä on tarttumapintaa vaikka kuinka hahmojen kohtaamisia ajatellen. Mutta hei, vaikka mun toiveeni on toteutunut, mulla on vieläkin suunnitelmia sinun kehittymisesi varalle muissa jutuissa joissa sinulla on potentiaalia, joten saattaa käydä niin ikävästi että ainainen nillitykseni ei ole sinunkaan osaltasi ohitse.
Marshallin persoona on aina vain sama siitä huolimatta, että hän saa liikkua vapaammin. Kahvia pitää saada, hiljaisuudesta voi nauttia, puheenporinan rentouttavuus on outoa, Marshall ei ole eniten äänessä. Samaan aikaan Marshall näyttää, miten on vetäytyvyydestään huolimatta kasvanut kiinni miljööseen ja hahmoihin: keittää kahvia ihan itse kuin iso poika, pysyy kiinni keskustelun syrjässä, jeesii vähän kaveria kaitaliinan kanssa. Niklaksen saama suukko onkin Marshallissa tapahtuneen muutoksen kiteymä. Se on pieni, se tapahtuu, mutta varmaan Marshall ei olisi itsekään voinut kuvitella sitä (reagoimattomuudestaan puhumattakaan) edes vielä kuukausi sitten.
Ja pallo on tietenkin hieno. 😀 Pitää tehdä uusi kuusi tälle vuotta ja laittaa Marshallinkin pallo siihen, kun pääsee käsiksi omaan koneeseen. Sonja on jo poiminut hyviä ilmaisuja, joten niitä en sano uudestaan, ja Janna ja Nelly ovat hehkuttaneet sisällössä ajatusta Marshallin kotiutumisesta, mistä olen myös samaa mieltä.
-
Mun mielestä Hermanin tarinat vaan paranee kerta kerralta. Sisältö on aina vain tietenkin nuoren miehen kasvamista ja koheltamista, mutta kirjoittajan kehittyminen näkyy. Tässä tarinassa paras kirjallinen ansio on mun mielestä se, miten meille lukijoille näytetään muiden poikien naamat, ilmeet, eleet ja me päätellään, mitä pojat mahtavat ajatella. Hermanin tunteet kuitenkin kerrotaan. Se simuloi kivasti oikeaa elämää. Mekin kaikki oman elämämme minäkertojina voidaan olla varmoja omista tunteista ja ajatuksista, mutta muiden omat me päätellään ulkoisista merkeistä. Voisi siis sanoa, että tässä tekstissä kertoja on tosi tarkasti ja hienosti rajattu. Minäkertoja ei tiedä mitään ylimääräistä.
Voi vitsi, mihin meidän teinit vielä joutuvatkaan. Ihan hölmöjä kaikki!
-
Vooi, hyvinhän se Sonja ymmärtää, miltä Harrista todennäköisesti tuntuu. Ja kyllä se vetää mielen maahan, kun toisella on paha olla, vaikka itse tietäisikin, ettei kyseessä nyt ihan oikeasti katastrofi ole. Vaan arvaapa mikä mua on alkanut pelottamaan? Se kun sanotaan, että ei kahta ilman kolmatta…
-
A4: Kuvassa on Loimu. Loimu sovitti yhtä askarrelluista tonttulakeista joulun 2019 alla. Se oli tosi söpö lakki päässään. Sitten Eetu näki Loimun. Hänen mielestään Loimu näytti kaikkea muuta kuin söpöltä.
Tällä kertaa ensimmäinen oikea vastaus sinkoutui perille ihan saman tien capsilla kirjoitettuna ja huutomerkein varustettuna. Marshall on kuronut kuitenkin aiemmin kaulaa muihin, joten vielä saa kerätä pisteitä!B4: Sonjan tarinoista sanottiin seuraavaa.
1.Ehkä yksi onnistuneimmista (mielestäni) löytyy Salierin päiväkirjasta: Melkein valmis kilparatsastaja. Se oli kauhean kiva kirjoittaa ja se syntyi helposti. En tietysti ole ihan tyytyväinen jokaiseen asiaan ja kohtaan siinä, mutta mihin sitä ikinä täysin tyytyväinen olisi
Ja sit tietysti tallipäiväkirjassa oleva teinidraaman jatko. Olin jättää sen julkaisematta koska en saanut sitä vain toimimaan, mutta sitten lopulta palaset loksahti jotenkin päin oikein. Ja sehän sai kovasti positiivisia kommenttejakin, niin ettei sen julkaiseminen hävetä yhtään
2. Sonjan tarinoista mä en osaa valita yhtä suosikkia. Monet on koskettanut niin eri tavoin ja niissä on niin erilainen tunnelma kaikkien kesken. Varsinkin viimeaikoina lukemisen jälkeen on ollut semmoinen ”wow” fiilis ja ei ole oikein tiennyt että mitä ajatella ennen kuin on saanut hieman prosessoitua lukemaansa. Ihan siis positiivisellä tavalla 🙂
3. Sonjan tarinoista yleisesti ottaen mieleen ovat hyvin jääneet ensinnäkin alkuajat, kun Sonja vasta saapui Hopiavuoreen vaikkakin Otsonmäki itsessään ei ollut Sonjalle ihan uusi paikka. Ja ne, kun Sonja kävi ahkerasti Outin kanssa maastoilemassa ja vietti aikaa muutenkin hänen kanssaan. Mulle edelleen Outi ja Sonja ovat jotenkin the duo of Hopiavuori, niin hyvin ne tarinat ja hetket ovat mieleen jääneet! Niin ja tietysti se, kun Harri tuli kuvioihin mukaan. Harri kun oli vähän sitä, mitä Sonja elämäänsä tarvitsi, ja onneksi Harri on ainakin tähän mennessä ollut ihan kelpo jantteri. Paras olla jatkossakin…! 😀
Mutta ihan nimetäkseni muutaman tarinan tarkalleen, ensimmäisenä mieleen tulee Muistopuut, koska hei, miten ihana idea?! Enempi huonekasveista itse kiinnostuneena opin tämän tarinan kautta puista enemmän kuin varmaan ikinä missään muualla, ja jotenkin koko ajatus on vaan niin koskettava. Sonjakin kun heti miettii uuden asunnon takia puun istuttamista ja kaikkea! Seuraavana on Leski vähintäänkin siksi, että kun tarinan on lukenut alusta loppuun alkaa leski kuulostaa ihan oudolta ja vieraalta! 😀 Mutta muistan, että sain sitä lukiessa jonkinlaisen ahaa- elämyksen Sonjan ajatusmaailman ja koko hahmon suhteen. Tarkalleen en osaa sanoa miksi, mutta sellainen fiilis tarinan jälkeen tuli. Se vain antoi Sonjalle pintaa johon tarttua, vaikka sitä on muissakin tarinoissa ollut tarjolla yllinkyllin. Ehkä siksi, että munkin ajatusmaailmassa leski on vähintäänkin se kahdeksankymppinen..
Ei mutta, kyllä Mummu meets Salieri on se number one. Ihana mummu…! <3 Voin niin kuvitella koko tilanteen, kun mummu tulee tallille ja pääsee näkemään hevosia, ja varsinkin ihan aitoja Suomenhevosia. Koska kyllä hevosen suomenhevonen täytyy olla, ja jokainen ikäihminen jonka tiedän ja joka hevosista välittää edes vähän on ollut sitä mieltä. Mun vanhemmat ei oo kovinkaan hevosihmisiä, äiti vähän pelkääkin. Mutta samalla tavalla he aina ihmettelevät, kun on niin isoja eläimiä ja vaarallisiakin, niin sitä kautta osaan ajatella Sonjan mummun hyvin elävästi sellaiseen tilanteeseen. Ja tottakai mummun murre, sitä ei sovi tai edes voi unohtaa - niin valloittava hän!
4. Suosikkia ei tarvinnut edes miettiä. Se on Mummu meets Salieri. Se on niin elävä ja uskottava kuvaus. Lisäksi mummun näkeminen ilahdutti aina, ja kun mummu suhtautui niin ihanasti Salieriinkin. Salieri puolestaan on ihana hevonen niin kuin aina. Yhden Salierin voisin ottaa kotiinkin. Tässä tarinassa mummu on sellainen, kuin toivoin aina omien porukoideni olevan heevosten kanssa.
Toinen, jonka ajatuksesta ja kerronnasta tykkään ja joka ansaitsee maininnan on Sonjan spinnareissa ke 21.8.19 julkaistu nimetön tarina. Viehätyin ideasta oikeassa elämässä. Vaikka tarina on suurimmaksi osaksi kuvausta, ihana, pysähtyneen oloinen tunnelma on saatu vangittua siihenkin.5. Taas perinteinen yritäppä valita yksi. Mutta, kesällä tapahtunut Riita-teksti on yksi. Siinä on vaan niin hyvää kuvailua siitä, mitä kaikkea mielessä pyörii kun riitatilanne on tapahtunut. Kun toinen aivopuolisko yrittää järkeillä mutta toinen sen sijaan vaan viskaa lisää vettä myllyyn kunnes päässä on kunnon sekamelska ja sitä haluais vaan paeta Timbuktuun tai mennä talviunille.
-
Aww. Tässä jatkuu alusta melkein loppuun asti pehmeämpi Marshall. Kun luin tätä, annoin Marshallille anteeksi paljon lisää. Musta tuntuu kuin näkisin ekan kerran kunnolla Marshallin ajatuksia. Ekan kerran kunnolla samastun hänen ajatuksenjuoksuunsa, kun näen sen ja suorastaan ymmärrän sen. Kyllä; mä tiedän, mitä se on, kun päässä jyskyttää koko ajan että pakko olla tehokas, pakko olla hyödyllinen, pakko olla tosissaan, pakko kehittyä, pakko toimia järkevästi. Se on rankkaa se. Tunnistan syyllisyyden, joka seuraa humputtelusta, mutta toisin kuin Sonja, mä en välttämättä odota sitä tämän jälkeen. Rentoilusta voi olla toisenlainenkin seuraus! Mä olin kaksikymmentä, kun ekan kerran mun elämässäni kukaan, eli mun emäntä, kietoi käsivartensa mun ympärille ja pakotti mut makaamaan sängyllä sylkkysessä tekemättä yhtään mitään. Se oli poijjat uskomaton tunne, kun oli lapsuudestaan asti painanut täysillä milloin minkäkin kanssa eikä kukaan muu kuin äiti ollut koskaan pitänyt mua sylissä ja ollut sitä mieltä että olen ihan hyvä vaan paikallanikin. Siihen asti olin omistanut elämäni urheilulle ja sanataiteelle, ja koska mun täytyi mun mielestä olla parhaista parhain ansaitakseni ihmisarvon, mä en tehnyt mitään muuta kuin edistänyt ja ajatellut näitä kahta juttua. Marshallin huolissa ja asenteessa on nyt vähän samaa. Sitäkin on kannustettu ja sille on annettu mahdollisuuksia, ja jotenkin se on kääntynyt sen päässä niin että nyt sen on pakko pystyä ja jaksaa.
Niklas on Marshallin oma cheerleader. Tämän jälkeen sekin tuntuu tutulta. Vitsi miten hyvältä tuntuu paistatella jonkun hyväksynnässä. Yhtäkkiä säikähdin, että onko Niklas sittenkään Marshallille koko aikaa hyväksi. Luin taaksepäin ja tarkastin: Marshall saa Niklakselta suurimmaksi osaksi kehuja ja ihailua siitä, mitä kaikkea osaa ja mihin kaikkeen pystyy. Jos Marshall muhun tulee, se tuntuu loistavalta. Toisaalta kuitenkin kun Marshallkin löytää ihmisen, joka pakottaa sen vaikka mammimaan sängyllä ja kehuu ennemminkin sitä, mitä kaikkea Marshall on ihan ilman osaamistaan, se taas tuntuu kuin kylmältä vedeltä palohaavoissa, joita ei aiemmin huomannut, vaikka niitä oli koko ruumiissa. Saattaa olla virhetulkinta, että Marshall palaa osaamisessaan ja pakossaan, mutta tästä tarinasta ja oman kokemuksen värityksestä se nousi.
Loppu oli sitten vähäsen toisenlainen kylmä suihku, mutta onneksi vaan pieni, ja onneksi varmasti ihan vaan mulle eikä muille. :DD Olin vähäsen että damn! Just tykkäsin susta, punapää, ja nyt sä taas ilmaiset osaavasi täydellisesti vieeeeeeeläkin jotain lisää kaiken tän muun päälle, vaikka olet vasta nuori pikkupoika. Onkohan se Marshall nukkunut ollenkaan lyhyen elämänsä aikana, vai onko sillä vain yhtä suuret luulot itsestään kuin mulla teininä kun muka osasin ihan kaiken? :DD No joo, Marshall on kuitenkin ollut ilmeisesti aika maaninen. Mäkin väitän osaavani kirjallisuuden ja kielen koukeroita keskittyessäni aika paljon enemmän kuin riittävästi, vaikka ottaisikin huomioon senkin että olen äikänope. Toisaalta muuta en sitten osaakaan, kun kaikki aika on mennyt yhdessä asiassa mestariuden tavoitteluun.
Kaikesta Marshallin taidosta huolimatta on ihanaa, että näitä sen taitoja tulee ilmi muille hahmoille. Luulisi että niistä riittää puhuttavaa ja kyseltävää ja ilmaisissa oppitunneissa ”kaffipalkalla” ruinattavaa niin kuin kaikilta ilmaistöitä ruinataan. :DD
