Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Joulukuun 6. päivän luukku
Joulukuun kuudentena päivänä eilen naapurin isännän luvalla haettu kuusi asennettiin kuusenjalkaan. Kuusen paikka on Hopiavuoressa vähällä käytöllä olevan ruokasalin ja olohuoneen välissä. Kuusen alle kuuluu kultareunuksinen punainen matto. Sen oksille laitettiin tietenkin viime vuonna tehdyt kuusenpallot, paitsi ei Mielikin palloa, joka pyörii varmasti jossain sohvan alla ja löytynee vielä toivottavasti ennen joulua. Palloja oli kuitenkin sama määrä kuin viimeksi, sillä Marshall oli taiteillut urhoollisesti kultakynällä hevosen vielä yhteen uuteen palloon.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kuudennen päivän kysymykset
A6: Kun Noa oli asunut hetken aikaa Hopiavuoressa, Hello ilmaisi huolensa hänen sosiaalisesta elämästään. Hellon mielestä Noalla kävi huolestuttavan vähän kavereita kylässä. Jalomielinen Ilves päätti siksi ryhtyä Noan uudeksi ystäväksi. Hän kutsui Noaa mukaansa neljään eri paikkaan. Minne Hello Noaa kutsui ja minne he lopulta päätyivät lähtemään?
Poikkeuksellinen pisteytys kysymyksen laajuuden vuoksi. Ensimmäinen oikeahko vastaus saa pisteen. Jos vastaus ei olekaan täysin tarkka tai kokonaan molemmilta osiltaan oikea, sen lisäksi myös ensimmäinen täysin tarkka oikea vastaus saa pisteen. Samalle vastaukselle ei myönnetä kahta pistettä. Oikeudet vastausten arviointiin pidättää herra Hopiavuori.B6: Herman on ollut Hopiavuoren tarinassa mukana myös melkein alusta asti. Hän liittyi mukaan poikkeuksellisella tavalla. Mikä Hermanin tarina on jäänyt mieleesi ja miksi? (/ Minkä tarinan kirjoittaminen, Herman, on ollut mielestäsi joko mukavinta tai kehittävintä ja mistä ajattelet sen johtuvan?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 7.12. kello 4:00 (am) asti!
-
Joulukuun 5. päivän luukku
Joulukuun viidentenä päivänä haettiin kuusi saunan puolelle kuivumaan. Se haettiin joukolla hakojen ja peltojen takaa. Metsän omistaa naapurin isäntä, mutta hänen kanssaan on sujuvaa tehdä vaihtokauppaa kuusestakin.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Viidennen päivän kysymykset
A5: Kun Sanni muutti landelle, mutsi sanoi, että mopoa ei oteta mukaan. Koska Sanni ei kuitenkaan ala millään hevosvankkureilla kulkemaan, mopo sai lopulta muuttaa mukana. Minkä merkkinen Sannin mopo on?
Nopein vastaaja saa pisteen.B5: Mitä jos Hopiavuoressa järjestettäisiin Hahmot vaihtoon tai Vain elämää? Kenen haluaisit kirjoittavan mitäkin hahmoa? Kenen haluaisit nähdä kirjoittavan omaa hahmoasi?
Voit kertoa yhden tai useamman hahmo-kirjoittajaparin. Kerro ainakin kenen haluaisit täällaisessa tapahtumassa kirjoittavan omaa hahmoasi, sekä kenen haluaisit kirjoittavan jotakin jonkun toisen omaa hahmoa. Saa perustella, jos tahtoo!
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 6.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A5: Sannin mopo on Derbi Senda; mopo, jonka ”kaikki” halusivat mopoikäisinä. Sannin arveltiin ajavan myös Honda Monkeylla: pikkumopolla.
B5: Mitä jos tulisi Hopiavuoren Hahmot vaihtoon -tapahtuma tai Vain elämää? Kuka kirjoittaisi ja ketä? Näitä ideoita palloteltiin.
1. Olisi aika kiva nähdä jonkun sellaisen kirjoittavan Hermania, jonka oma hahmo on vanhempi, esimerkiksi Janna, Sonja, Marshall…
Mielenkiintoista olisi myös nähdä Eetu kirjoittamassa Noaa.2. Oikeastaan kaikkien ote Jannaan olisi mielenkiintoista nähdä mutta varmaan jos nyt yksi kirjoittaja pitäisi sanoa niin ehkä Marshallin kirjoittajan ote Jannaan voisi olla mielenkiintoinen nähdä. Toisaalta myös ehkä ite pääpirunkin ote voisi olla mielenkiintoinen.
Nellyn kirjoittajan ote Oskarista voisi olla mielenkiintoinen luettava, Susi ja Jokikannas kun ovat kuin yö ja päivä…
3. Haluaisin oikeastaan kaikkien kirjoittavan Sonjaa, mutta ehkä erityisesti Outin tai sitten Eetun. Olisi tosi mielenkiintoista nähdä mitä he saisivat aikaan! Erikoistoiveena haluaisin heidän kirjoittavan joitain Sonjan tekstejä uusiksi, jotta näkisin miten he kirjoittaisivat jotakin, missä minä olen päätynyt ratkaisuun x, y tai z ja saattaisin vaikka oppia jotakin.
Itseäni kiinnostaisi kirjoittaa Heliä tai Nellyä, ne tuntuisivat naishahmoista helpoimmilta. Tunnen itseni niin huonoksi kirjoittamaan mieshahmoja (ja sitten minulla on Harri, go figure…)
4. Mun salainen haave on ollut hahmot vaihtoon-projekti, jossa laitettaisiin Herman kirjoittamaan jotain melko johdonmukaisesti käyttäytyvää naishahmoa, kuten Eiraa, Sonjaa tai Camillaa. Noa kirjoittaisi jotain sellaista hahmoa, jonka mielipiteet värittävät hirvittävästi hänen tapaansa tulkita maailmaa, kuten Eiraa, Chaita tai Camillaa. Janna tai Sonja laitettaisiin kirjoittamaan Helloa tai Nellyä, jotka ovat omaäänisiä ja arvaamattomia. Marshall tuupattaisiin kokeilemaan jotain erityisen herttaista ja mielellään kömpelöä hahmoa, jolla on vahva minäkertojaääni: sellaista kuin esimerkiksi Santtu.
Mä haluaisin kokeilla kirjoittaa Hopiavuoren hahmoista vaikka kaikkia. Ensimmäisinä kokeilisin Sonjaa, jonka kirjoittaminen opettaisi mulle varmasti, miten hahmon oma ääni luodaan ilman kärjistyksiä. Meillä vieraillutta Jesseäkin olisi kiva kirjoittaa ihan nostalgiasyistä, kun nautin kovasti oman samanhenkisen hahmon kirjoittamisesta silloin kun hän oli nuorempi.
5. Hahmot vaihtoon
Sonjan ja Helin kirjottajien haluaisin nähdä kirjoittavan Eiraa, Sannia, Hermania tai muita talon teinejä! Nämä Oikeiden Aikuisten kirjoittajat varmasti onnistuisivat hyvin myös teinien kertojina ja saisivat luvan irroitella 😀 !
Inarin haluaisin nähdä Marshallin kirjoittajan tarinoimana. Marsh on myös rauhallinen, mutta Inari on hyvin eri tavalla rauhallinen. Siksi mä haluaisin nähdä, miten Marshin kirjoittaja hyppäisi uuteen rooliin 🙂 !
Noalle tekisi varmasti hyvää hypätä Arielin rooliin. Leikkisä lapsi tekisi totta puhuen ihan kaikille hyvää 😀 !
Mua kiinnostaa myös, jos Camilla ja Tide vaihtaisivat päittäin hahmoja. Molemmilla on omat suhdekoukeronsa, mutta nimenomaan arkisesti. Miten erilaiset tavat heillä on hoitaa hevosia ja tallia? Ja miten se näkyy tarinoissa, kun kuitenkin Tiden kirjoittaja katsoo Camillan silmin ja Camillan kirjoittaja Tiden silmin.
Eetun kirjoittajan tiedän taipuvan moneen, mutta uskoisin, että Heli voisi hahmona olla erilainen ja tehdä vaihtona hyvää Eetun kirjoittajalle.
Nellyn haluaisin nähdä Noan kirjoittajan kirjoittaman. Noan kirjoittajalta en ole muistaakseni nähnyt yhtäkään nais-hahmoa ja siksi nimeän hänet tähän. Olisi hyvin hyvin hyvin mielenkiintoista nähdä, kiinnittäisikö hän huomiota tarinoissa hiuksien pyörittelyyn, kynsien lakkaamiseen, istumisasentoon vai ei. Ja etenkin se, miten Noan kirjoittaja näkee Nellyn!
6. Onpa hauska! Koska musta tämä tämän vuoden joulukalenteri on tuntunut ihan Vain elämää- ohjelmalta, kun hahmoilla on ollut omia päiviä ja kaikkea. Ihan super hauska!
Haluaisin ehdottomasti, että Sonja kirjoittaisi Hellon. Sonjalla on niin hyviä sanavalintoja ja letkautuksia, että näen hänen kirjoittamansa Hellon olevan hirmu hauska ja tyypillisen Hellomainen.
Nelly ja Marshall voisivat vaihtaa hahmoja päiväksi, sillä heidän hahmojensa välillä on sen verran paljon kontrastia ollakseen hyvin erilaisia, mutta myös paljon samankaltaisuuksia.
Tiitus voisi kirjoittaa Jannan. Tide on näppärä palloittelemaan muiden hahmoja ja Janna pääsisi näkemään Jannan muiden silmin, jolloin ehkä jokin lukko ”Jannana olemisesta” voisi aueta. Niinsanottu fresh view molemmille!
Camilla voisi kirjoittaa Oskaria. Draamaan taipuvia molemmat hahmot, ja Camilla saisi Oskarista esiin varmasti sellaisia puolia jotka mä olen tähän asti missannut vieläkin ihan täysin.
Noa olisi hauska nähdä oikeastaan kenen tahansa muun kirjoittamana; nimenomaan Noa päänsä sisältä. Ehkä Eetun näkökulma kiinnostaa eniten, koska Eetu on useampaan kertaan kommentoinut tietävänsä ja tuntevansa Noan käyttäytymistapoja ja ajatuksia. Enkä yhtään epäile, Eetu on aika pitkään Noaa katsellut ja ihmetellyt 😀 Mutta siksipä se oliskin mielenkiintoista nähdä, että onko Noa meille yhtään samanlainen sieltä pintaa syvemmältä vai onko se ihan eri tyyppi!Niin ja! Santtu olis hirmu hauska nähdä Sannin kirjoittamana. Syy on varmaan aika itsestäänselvä :DD
7.Vaikea kysymys kun on paljo taitavia kirjottajia. Mutta ehkä jostain syystä vois olla ihan hauska nähdä Jannan ja Sannin vaihtavan kirjottajia. Ehkä sen takia, kuinka toistensa vastakohdat ne hahmot on, niin luonteen kuin elämäntilanteidenkin osalta. Myös Noan ja Sonjan kirjottajien vaihto vois olla ihan jännä, koska kumpiki osaa kirjottaa asioita niin hyvin ja elävästi, mutta kuitenki niin eri sanoin.
Omat hahmot on piipahtanu aina välillä eri kirjottajien teksteissä, niin ehkä niitten pohjalta sanoisin että tälläsessä Hahmot vaihtoon/Vain elämää tapahtumassa olis hauska nähdä lisää Noan tai Eetun kirjottajalta.
-
-
Joulukuun 4. päivän luukku
Hello on kova poika kuuntelemaan joululauluja. Kaikki joululaulut käyvät; myös (ja erityisesti) perinteiset uskonnolliset, vaikka Hello ei ole itse uskonnollinen. Kun muita ärsyttävät kauppojen joka vuosi aiemmin soivat joululaulut, Hello ilahtuu. Hän kuitenkin tietää, miten joululaulut käyvät muiden hermoille, joten hän pidättäytyy niistä. Tällä kertaa hän jaksoi pidättäytyä joulukuun neljänteen päivään saakka. Silloin Hello värväsi mukaansa Eiran, joka ymmärtää tekniikasta ja Niklaksen, joka oli havahtunut videopelistään. He ryhtyivät ruuvaamaan kaikki mahdolliset kaiuttimet yhteen rakentaakseen (omien sanojensa mukaan) anabolisen stereohuoneen joululauluja varten. Onneksi keittiön yläkaapissa oli tälläkin kertaa varasulakkeita, niin että pimeän illan mustuudessa ei kompuroitu kauhean kauaa ilman sähköä.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Neljännen päivän kysymykset
A4: Mitä tässä tapahtuu?
Nopein vastaaja saa pisteen.B4: Mikä Sonjan tarinoista on jäänyt mieleesi suosikkinasi? Mistä se johtuu? Ovatko tarinan ansiot esimerkiksi tunteellisia vai taiteellisia? (/ Missä tarinassa, Sonja, muistat kokeneesi onnistumisen tai flow’n hetkiä?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 5.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A4: Kuvassa on Loimu. Loimu sovitti yhtä askarrelluista tonttulakeista joulun 2019 alla. Se oli tosi söpö lakki päässään. Sitten Eetu näki Loimun. Hänen mielestään Loimu näytti kaikkea muuta kuin söpöltä.
Tällä kertaa ensimmäinen oikea vastaus sinkoutui perille ihan saman tien capsilla kirjoitettuna ja huutomerkein varustettuna. Marshall on kuronut kuitenkin aiemmin kaulaa muihin, joten vielä saa kerätä pisteitä!B4: Sonjan tarinoista sanottiin seuraavaa.
1.Ehkä yksi onnistuneimmista (mielestäni) löytyy Salierin päiväkirjasta: Melkein valmis kilparatsastaja. Se oli kauhean kiva kirjoittaa ja se syntyi helposti. En tietysti ole ihan tyytyväinen jokaiseen asiaan ja kohtaan siinä, mutta mihin sitä ikinä täysin tyytyväinen olisi
Ja sit tietysti tallipäiväkirjassa oleva teinidraaman jatko. Olin jättää sen julkaisematta koska en saanut sitä vain toimimaan, mutta sitten lopulta palaset loksahti jotenkin päin oikein. Ja sehän sai kovasti positiivisia kommenttejakin, niin ettei sen julkaiseminen hävetä yhtään
2. Sonjan tarinoista mä en osaa valita yhtä suosikkia. Monet on koskettanut niin eri tavoin ja niissä on niin erilainen tunnelma kaikkien kesken. Varsinkin viimeaikoina lukemisen jälkeen on ollut semmoinen ”wow” fiilis ja ei ole oikein tiennyt että mitä ajatella ennen kuin on saanut hieman prosessoitua lukemaansa. Ihan siis positiivisellä tavalla 🙂
3. Sonjan tarinoista yleisesti ottaen mieleen ovat hyvin jääneet ensinnäkin alkuajat, kun Sonja vasta saapui Hopiavuoreen vaikkakin Otsonmäki itsessään ei ollut Sonjalle ihan uusi paikka. Ja ne, kun Sonja kävi ahkerasti Outin kanssa maastoilemassa ja vietti aikaa muutenkin hänen kanssaan. Mulle edelleen Outi ja Sonja ovat jotenkin the duo of Hopiavuori, niin hyvin ne tarinat ja hetket ovat mieleen jääneet! Niin ja tietysti se, kun Harri tuli kuvioihin mukaan. Harri kun oli vähän sitä, mitä Sonja elämäänsä tarvitsi, ja onneksi Harri on ainakin tähän mennessä ollut ihan kelpo jantteri. Paras olla jatkossakin…! 😀
Mutta ihan nimetäkseni muutaman tarinan tarkalleen, ensimmäisenä mieleen tulee Muistopuut, koska hei, miten ihana idea?! Enempi huonekasveista itse kiinnostuneena opin tämän tarinan kautta puista enemmän kuin varmaan ikinä missään muualla, ja jotenkin koko ajatus on vaan niin koskettava. Sonjakin kun heti miettii uuden asunnon takia puun istuttamista ja kaikkea! Seuraavana on Leski vähintäänkin siksi, että kun tarinan on lukenut alusta loppuun alkaa leski kuulostaa ihan oudolta ja vieraalta! 😀 Mutta muistan, että sain sitä lukiessa jonkinlaisen ahaa- elämyksen Sonjan ajatusmaailman ja koko hahmon suhteen. Tarkalleen en osaa sanoa miksi, mutta sellainen fiilis tarinan jälkeen tuli. Se vain antoi Sonjalle pintaa johon tarttua, vaikka sitä on muissakin tarinoissa ollut tarjolla yllinkyllin. Ehkä siksi, että munkin ajatusmaailmassa leski on vähintäänkin se kahdeksankymppinen..
Ei mutta, kyllä Mummu meets Salieri on se number one. Ihana mummu…! <3 Voin niin kuvitella koko tilanteen, kun mummu tulee tallille ja pääsee näkemään hevosia, ja varsinkin ihan aitoja Suomenhevosia. Koska kyllä hevosen suomenhevonen täytyy olla, ja jokainen ikäihminen jonka tiedän ja joka hevosista välittää edes vähän on ollut sitä mieltä. Mun vanhemmat ei oo kovinkaan hevosihmisiä, äiti vähän pelkääkin. Mutta samalla tavalla he aina ihmettelevät, kun on niin isoja eläimiä ja vaarallisiakin, niin sitä kautta osaan ajatella Sonjan mummun hyvin elävästi sellaiseen tilanteeseen. Ja tottakai mummun murre, sitä ei sovi tai edes voi unohtaa - niin valloittava hän!
4. Suosikkia ei tarvinnut edes miettiä. Se on Mummu meets Salieri. Se on niin elävä ja uskottava kuvaus. Lisäksi mummun näkeminen ilahdutti aina, ja kun mummu suhtautui niin ihanasti Salieriinkin. Salieri puolestaan on ihana hevonen niin kuin aina. Yhden Salierin voisin ottaa kotiinkin. Tässä tarinassa mummu on sellainen, kuin toivoin aina omien porukoideni olevan heevosten kanssa.
Toinen, jonka ajatuksesta ja kerronnasta tykkään ja joka ansaitsee maininnan on Sonjan spinnareissa ke 21.8.19 julkaistu nimetön tarina. Viehätyin ideasta oikeassa elämässä. Vaikka tarina on suurimmaksi osaksi kuvausta, ihana, pysähtyneen oloinen tunnelma on saatu vangittua siihenkin.5. Taas perinteinen yritäppä valita yksi. Mutta, kesällä tapahtunut Riita-teksti on yksi. Siinä on vaan niin hyvää kuvailua siitä, mitä kaikkea mielessä pyörii kun riitatilanne on tapahtunut. Kun toinen aivopuolisko yrittää järkeillä mutta toinen sen sijaan vaan viskaa lisää vettä myllyyn kunnes päässä on kunnon sekamelska ja sitä haluais vaan paeta Timbuktuun tai mennä talviunille.
-
-
Joulukuun 3. päivän luukku
Joulukuun kolmantena päivänä vimmattu glöginjuonti jatkui niin, että kahvi unohdettiin ihan kokonaan keittää. Lopulta kahvinkeittoon ryhtyi Oskari, joka keittikin sitten sellaista kahvia, että siinä pysyi lusikkakin pystyssä. No, sattuuhan sitä. Ainakin Oskarin kahvin voimalla jaksettiin vaihtaa keittiön vihreät ja olohuoneen vaaleat verhot joulunpunaisiin.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Kolmannen päivän kysymykset
A3: Kenellä tallin ratsastajista on todistettavasti leopardikuvioinen ratsastustakki?
Nopein vastaaja saa pisteen.B3: Hopiavuoren hevostallin hahmoista suurin osa on esitellyt tarinoissaan jonkin verran perhetaustaansa. Kenen perhe tai perheenjäsen on jäänyt mieleen ja miksi? Mikä asia perheestä tai perheenjäsenestä on jäänyt mieleen? Tällä kertaa oman hahmon perheenjäseniä ei saa vastata.
Pysytään positiivisessa! Perheenjäsen voi olla jäänyt mieleen oman ihanuutensa takia tai vaikka jostain sellaisesta asiasta, jota kirjoittaja käyttää hänen kuvailussaan.
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 4.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A3: Nellyllä on leopardikuvioinen ratsastustakki. Siitä on olemassa Jillan silminnäkijähavainto ja Jillan tekemä kuvatodiste Cozminan päiväkirjassa.
Takkikysymys taisi olla helppo. Ensimmäinen oikea vastaus tuli heti 10:35 (eli ei mennyt kymmentä minuuttiakaan tietää ja lähettää vastaus) ja muita oikeita vastauksia tuli saman tien ihan satamalla perään!B3: Hopiavuoren hevostallin väen perheistä sanottiin kaikkea tätä:
1. Parhaiten mun mieleen on jäänyt Noan äiti Alma. Alman täytyy olla vielä melko nuori, mutta silti hänessä on jotain mummomaisen ihanaa. Almalla on niin tosi hyvä sydän. Hän on kuin Eetun äiti Ritva ilman arvioivaa katsetta tai Hellon isä Manni ilman partaa ja loputonta määrää lempi- ja hellittelynimiä. Alma syöttää omat ja muiden kakarat, koiratkin, ja antaa anteeksi, uskoo toisiin mahdollisuuksiin. Alman maailmankatsomuksesta ei ole paljoa puhuttu, koska hän on sivuhenkilö, joten oletankin Alman ”vikojen” löytyvän niistä tai muualta piilosta.
Viime aikoina eniten on ollut puhetta Sonjan mummosta, joten äkkiseltään olisin vastannut ensin hänet. Sekään ei olisi ollut huono vaihtoehto. Sonjan mummokin on mulle rakas niin kuin Noan äiti. Molemmilla on välillä oman mommani kasvot. Sonjan mummo on hyväntahtoisuudeltaan samaa sukua kuin Noan äiti, mutta sanoisin yhtäkkiä, että hän on sukkelampi ja hanakampi ottamaan kantaa ja puolustamaan mielipiteitään. On harmi, ettei me päästä mummolaan enää kuin takaumien kautta, mutta tämä menetys vei Sonjan tarinaa eteenpäin.
2.Sonjan Mummo. Rauha hänen muistolleen.
Sonjan Mummo on Mummo, jonka haluaisin myös itselleni. Rakastava, lämmin, pullantuoksuinen, pieni ja vähän pyöreä mummo, joka ihan oikeasti rakastaa kaikkia. Ja puhui hyvin uskottavalla murteella!Saako vastata useamman?
Myös Marshallin isä on jäänyt mieleen jännittävänä hahmona 😀 . Suuri Herra, joka tietää mitä haluaa ja ihan varmasti kertoo sen ääneen. Isä ei kuitenkaan ole pelottava. Se on herra, jonka seurassa mua jännittää. Herra, jota kunnioittaa jo ihan pelkästään olemassaolon takia, mutta hyvin varovaisesti avaa suunsa keskustellakseen. Eikä tasan uskalla olla eri mieltä!Myös Noan äiti kaipaa erityismaininnan.
Äiti on Äiti 😀 . Siihen sisältyy oikeastaan kaikki mahdolliset kehuvat ja ihanat adjektiivit; ihana, lämmin, rakas, välittävä ja niiiin paljon muuta. Äiti välittää niin paljon, että päästää poikansa rankan elämän jälkeen jonnekin Ihan Keskelle Ei Mitään ja jaksaa soitella ja kysellä kuulumisia. Eikä tasan ole muuten unohtanut lapsenlapsiaan! Kaikkia kolmea aina muistaa.3. Pakko varmaan sanoa viimeaikaisten tapahtumien vuoksi Sonjan kertomukset perheestä. Eihän en ruusuisia ole, mutta silti ne on kirjotettu jotenkin tosi hienosti.
4. Kyllä se on pakko vastata että Hello Ilveksen perhe. Mutta on moni muukin jäänyt mieleen, ainakin luulisin että on. Jos en muista ihan väärin, niin Tiitus on maininnut pikkusiskonsa, Nelly ei jossain kohtaa halunnut puhua perheestään, Marshallin isä on hirmu pelottava ja tiukka päältäpäin, Eetun äiti on ihana ja soittelee Noan äidin kanssa välillä kuulumisia, Sonjalle puhe perheestä, tai varsinkin vanhemmista tuottaa usein surua, Eira vähintäänkin inhoaa sen vanhempia ja Inari tuntuu olevan jopa ihmeellisen mitäänsanomaton, vaikka selvästi viihtyy muualla, niin ja Outin isä astui kuvioihin kun Outi oli mukana kisareissulla Jussin kanssa.
Ja nyt saa sakottaa sen pisteen, jos meni ihan mönkään, muistelin ihan päästä kaiken enkä mitään käynyt tarkistamassa…. :DD apuva.Mutta Ilveksien perhe on niin omalaatuinen, lähinnä hyvällä. Varsinkin Hellon isä (nimi ei………) on jäänyt hyvin mieleen. Hän kuitenkin ajattelee perheensä parasta ja välittää oikeasti, Inarinkin otti kotiinsa avosylin. Hellosta hän pitää huolen, vaikka Hello välillä sen vaikeaksi tekeekin. Hellon veli ja isä ovat tainneet olla yhtä paljon esillä, äiti vähän vähemmän. Niin ja isän kukkaset, eikö ne pelargonioita olleet…..? Ne mitkä tuvan kuistilla olivat esillä tovin sen jälkeen, kun Noa Ilveksien luona kävi. Oikeassa elämässä jos miettii, en haluaisi heidän luonaan vierailla – ihan siis siksi, että olen niin hirveän epäsosiaalinen ja ihmisvihaaja, mutta myös siksi että tuntisin oloni jotenkin kamalan kiusalliseksi. Hellosta en pitäisi, hänen veljeään voisin ehkä sietää… 😀 mutta onneksi kyse ei ole oikeasta elämästä, ja voin hyvillä mielin nauttia Ilveksien perheen elämästä ja kulkea heidän kotona tarinoiden mukana tuntematta oloani yhtään sen pöllömmäksi. Päinvastoin, minä ihan viihdyn Ilveksillä!
5. Mietein ja mietein, mutta Sonjan mummo on yhä sen verta tuoreesti mielessä että sanon sen. Koska se on, tai siis oli, just sellanen mummo millasiin oon tottunu omassaki elämässä. Suora ja vähän vaativa, mutta kuitenki ystävällinen ja niin lämmin.
6. Marshallin vanhemmat, erityisesti äiti, mutta kyllä isäkin omalla tavallaan. Isään taidettiin keskittyä vähän enemmän, mutta äidistä jäi sellainen lämmin fiilis ja jotenkin epäilen että he olisivat tulleet Sonjan kanssa hyvin toimeen.
7. Kyllä Sonjan mummu on ihan ehdottomasti se, joka on jäänyt parhaiten mieleen ihan vain ihanuuden takia. Niin symppis että ihan itkettää!
-
-
Joulukuun 2. päivän luukku
Joulukuun toisena päivänä Hopiavuoren hevostallilla juotiin paljon glögiä. Se johtuu siitä, että Otsonmäen K-marketissa alkoi glögitarjous tiistaina ja moni hahmo sattui käymään kaupassa ruokaostoksilla eilen. Kun hahmot näkivät glögiä, kukin ajatteli tahollaan hevostallissa käyviä ystäviään ja kanssaharrastajiaan ja päätti ilahduttaa heitä ostamalla glögit kaikille, joten kukin otti pari purkkia kärryynsä tai koriinsa. Kun glögejä alkoi ilmestyä, Nelly epäili ensin Helloa kierosta koordinoinnista, mutta epäilyt raukesivat myös hänen ilmestyessään kera glögin.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Toisen päivän kysymykset
A2: Kesäisin Hopiavuoren puutarhan nurmikonleikkuusta on perinteisesti huolehtinut lehmänkirjava Make-poni, joka on nyt kuitenkin muuttanut pois. Vähän aikaa Hopiavuoressa oli Maken ruohonleikkuukaverina toinen shettis. Mikä sen nimi on?
Nopein vastaaja saa pisteen.B2: Mikä Noa Metsärinteen tarinoista vetoaa eniten tunteisiisi ja miksi? (/Mikä tarinasi, Noa, on ollut tunteellisin kirjoitettava ja miksi?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 3.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A2: Maken kanssa nurmikkoa leikannut Shettis on nimeltään Remus. Remus oli Annikan poni.
Tässä kysymyksessä haettiin nimen omaan shetlanninponia. Eräs vastaaja uhkasi vastata kohta, että nurmikkoa leikkasi (ilmeisesti kunniashetlanninponi) Bee, ellei löydä vastausta. Huhujen mukaan myös Pasi ja Hopiavuoressa nollan tarinan verran viihtynyt Spotti ovat saattaneet olla joskus nurmikonleikkuupuuhissa, mutta Remus on ainoa shettiskaveri, josta on silminnäkijähavainto.
Oikeita vastauksia tuli, hmm, 2,5. Pisteen saanut vastaus lähetettiin supernopeasti jo 11:32!B2: Noa-hahmosta ja Noan tarinoista sanottua.
1.Noan tarina on ottanut siivet alleen oikeastaan vähän itsekseen ja ihan puolivahingossa. Jonkinlainen ajatus mulla oli Hopiavuoreen tullessa, mutta paljon muut hahmot sekä itse miljöö ovat Noaa ja sen tarinaa muovanneet. Välillä mietin, onko Noa oikeasti niin onnistunut hahmo kuin usein uskottelen itselleni. Että onko hän sittenkin vähän tylsä, pliisu. Onko hänessä tarpeeksi tarttumapintaa, epäkohtia, onko hän ollenkaan samaistuttava? Mutta onneksi Noan tarina on vasta alussa, ja tarvitsee vain odottaa että jokaiseen lukkoon löytyy oikea avain.
Noiden omien epäilyksieni myötä on kai täysin ymmärrettävää, että Noan tarinoista suosikeitani sekä tunteellisimpia kirjoittaa ovat olleet ne, joissa Noa on kaikkea paitsi täydellinen. Ihan ensin ajatukseni menivät kesän Tie Tähtiin- skaban aikaisiin tarinoihin, missä Noalla ja Chailla …. oli olevinaan jotain, ainakin jollain tavalla. (Esim.) Niitä oli hauska kirjoittaa, koska ne oli mulle ihan uutta ja ihmeellistä! Noa käsitteli niissä isoja asioita, niissä tuli siitä esiin ihan uusia puolia, ja pääsin kokeilemaan jotain itseäni haastavaa näin kirjoittajana. Mutta näin jälkikäteen päällimmäiseksi fiilikseksi on jäänyt ehkä häilyvä katumus, koska tuntuu että menin jossain mönkään ja koko homma vähän kaatui. Siis se juonenpoikanen joka syntyi sekä se osa Noan tarinaa, jonka kovasti olisin halunnut kuljettaa eteenpäin ja pidemmälle. Mutta niin käy välillä!
Sen vuoksi kumminkin vastaan, että tunteellisin tarina kirjoittaa on ollut Mikä ei tapa vahvistaa. Sitä kirjoittaessa oli hirveän hyvä pöhinä päällä, tekstiä tuli ennenkuin ehdin edes kirjoittamaan edellisen lauseen loppuun ja koko tarina kantoi itse itsensä alusta maaliin asti. Se on myös edelleen tähän päivään asti omissa silmissäni onnistunut tunnelmaltaan, sekä Noan suhteen; se oli muistaakseni ensimmäinen tarina jossa käsittelin Noan historiaa enemmän sekä jossa asetin hänet ns. epätäydelliseen asemaan.2. Ehkä tuo alkuvuoden spinnareissa oleva, yksi vain voi muuttaa kaiken. Missä on vaan niin ihanan aidosti kuvailtu tosi karuja asioita. Osasta tekstistä itselle hiipii pieni ahistunu fiilis sen takia, että sisällössä on paljo itelle tuttuja asioita. Mutta sitten nuo pienet rauhalliset hetket, kuten Mielikki pienessä ympyrä pedissään nukkumassa, tuntuu oikeasti rauhottavilta.
3. Musta eniten tunteisiin vetoavia on Chaita käsittelevät tarinat ja niistä erityisesti Kielletty hedelmä. Siinä Noan epätoivo on käsin kosketeltavaa. Kun eksyn lukemaan niitä uudelleen, ihan toivon Noan joskus löytävän Chain vielä vaikka Meijeriltä tai S-Marketin kassalta ja saavani pääätöksen tarinalle, koska Noan tunteet kalvavat mua edelleen.
Vaikka piti vastata vain yksi tarina, joka vetoaa tunteisiin, en voi olla mainitsematta myös Mikä ei tapa vahvistaa. Se on varmaan onnistunein Noan tarina tähän asti ja pelottavan hyvin se onkin tehty. Siinä on kaikista Noan tarnoista eniten onnistuneita hienonhienoja tyylillisiä ja kerronnallisia valintoja, joiden ansiosta teksti katoaa sitä lukiessa kokonaan. Ainoat syyt, miksi se on tässä kakkossijalla, ovat oikeastaan pelkkiä mielipideseikkoja. Rakkausaihe iskee muhun aina eniten ja suhde jäi vähän kesken raastavasta kohtaa, kun taas kolarin Noa on jo suurimmaksi osaksi jättänyt taakseen.
4. Noan tarinoista varmaan tunteellisempia on ollut ne kesäiset(?) Helsinki tarinat missä Noa lähti hoitamaan jalka-asian kuntoon. Niissä näkyi jotenkin hyvin tunnelmien vaihtelu meinneisyyden palatessa kirkkaana silmien eteen ja omalla tavallaan nykyisyydenkin tunteiden sekavuus. Mielenkiinnolla jään kyllä seuraamaan mihin Noan tarina lähtee etenemään.
5. Noalla on hirveästi sellaisia tunteisiin vetoavia tekstejä, että vaikea alkaa valita niistä yhtä… Tässä kuitenkin suosikit aikajärjestyksessä.
Mikä ei tapa vahvistaa: taisi olla eka Noan teksteistä, jossa sivuttiin hänen menneisyyttään (joojoo, mä luin Hopiavuoren tarinoita jo tuolloin!). Tuo kuvaus siitä kolarista on niin jotenkin eleetön vaikka samalla aivan hirveä, ettei sitä lukiessaan tiedä miten päin olisi. Samalla on kuitenkin huojentunut, tää on takaumaa, tätä ei oikeasti tapahdu nyt.
Yksi vain voi muuttaa kaiken: hillitöntä kuvailua riippuvuudesta, voisi ihan kuvitella että tuollaista se on. Ja sitten se että miten sitä ajattelee, että yksi, jos vain yksi, mitä väliä sillä on, ei mitään. Juuri sitä onnellista itsensä pettämistä vaikka tietää että se yksi olisi se paha.
Kielletty hedelmä: Gaaah! Tämä riipii, tämä on niin paljon liikaa ettei sitä melkein tohdi edes lukea. Tässä ei ole mitään vierasta vaan tähän pystyy samaistumaan vähän liiankin hyvin.6. Yksi vain voi muuttaa kaiken on Noan tarinoista se, joka vetosi tunteisiini eniten sen tarkan kuvailun ansiosta. Lukija pystyi hyvin aistimaan mitä Noa tuntee ja sitä kautta myötäelämään mukana.
7. Helppo! Loimun karkureissu tietysti!
Varsojen syntymä oli myös koskettava, samoin kaikki takaumat Helsingistä ja niin monet muut (Noa, sä oot tosi taitava kirjoittaja!), mutta tämä on ehdottomasti mun listalla ykkösenä.Käärme luikertelemassa kotona tuntuu ajatuksena jo ihan kauheelta. Se, että Loimu on päässyt pois ja matelee menemään sohvan ja nojatuolin alla ja takassa ja vaikka missä, on puistattavaa. Tää tarina ehdottomasti herättää tunteita eniten – nimenomaan ällötystä ja kauhua 😀 ! Noan rauhallisuus ja syvät huokaukset oikeen kuulee ja tuntee. Ne on niin loistavia vastakohtia siihen, mitä itse tuntee, kun tätä tarinoi päässään. Yhh, ihana Loimu ja kaikkee, mut yök. Kaikella rakkaudella, Noa, oot sä valinnut kyllä lemmikin itelles :DD !
-
-
Joulukuun 1. päivän luukku
Nyt se on täällä! Joulukuu! Joulukuun ensimmäisenä päivänä Hopiavuoren hevostallin ovenpieliin ilmestyi havuista tehtyjä tonttuja, joita jopa Jussi pelkäsi mennessään aamulla ulos. Onneksi hevoset tottuvat kuitenkin moisiin vekottimiin nopeasti! Sitä paitsi olivathan tontut toki hienoja ja niin isoja ja muhkeita. Ei niitä raaskinut hävittää.
Osallistu joulukalenteriin vastaamalla kysymyksiin sähköpostitse (oresamankisat@gmail.com) tai vaikka Keskustassa. Älä kommentoi vastauksia tähän postaukseen.
Voit osallistua yhteen tai useampaan luukkuun. Voit aloittaa joulukalenterin alusta tai kesken. Voit vastata vain toiseen kysymykseen tai molempiin. Voit vastata kysymyksiin samassa viestissä tai erikseen aikarajan puitteissa. Arvaaminen on sallittua.
Ensimmäisen päivän kysymykset
A1: Kuka houkutteli Hellon siirtämään Skotin Hopiavuoren hevostallille?
Nopein vastaaja saa pisteen.B1: Mikä Tiitus Hellevaaran kirjoittamista tarinoista on suosikkisi ja miksi? (/Mikä on ollut lempitarinasi kirjoittaa, Tiitus, ja miksi?)
Kerro oma mielipiteesi. Jokainen vastaaja saa pisteen.Vastausaikaa on 2.12. kello 4:00 (am) asti!
-
A1: Eira houkutteli Hellon siirtämään Skotin Hopiavuoren hevostallille.
Skotti asui aikaisemmin Uunon kanssa samalla yksityistallilla otsonmäkeläisen isännän takapihalla. Helmipuron isä siirsi Uunon Hopiavuoreen kentän, maneesin ja tyttöjään vähäsen vahtivan isännän perusteella. Hello vitsaili Eiralle olevansa yksinäinen, kun Eira ja Inarikin ovat lähteneet tallilta. Eira otti Hellon vitsailun tosissaan ja laittoi tuulemaan!B1: Tiitus sai tarinoistaan tällaisia sanoja.
1.Tiden tarinoista mun ehdoton lemppari on PussailuShow-sarja baarissa. Minä jännitin Tiden kanssa yhdessä Helloa ja perhosia pyöri vatsassa. Draama on aina parasta ja siinä showssa sitä oli!
Jos yksittäinen tarina pitää mainita, linkaan ehdottomasti tämän.
Erityisesti ensimmäinen kappale lämmittää mun sydäntä ja rakastan sen hetkisyyttä ja talliyhteisöllisyyttä ja rentoutta. Samaan aikaan rakastan myös sitä, miten varusteisiin on saatu liitettyä niin paljon tunnetta.
Eikä sovi unohtaa, että tavaran paljous on jokaisen lemmikin omistajan ongelma!2. Tunnustus Tiituksen spin-offeissa 6.3.20
3. Hellevaaran tarinoita lukiessa selkeä kehityskaari on nähtävissä – olipa kiva käydä palauttelemassa Tiituksen henkistä kasvua mieleen! Toki hevostenkin parissa, mutta kyllä mä uppouidin ihan tyystin spinnareiden pariin. Ja näin romantiikannälkäisenä hölmönä on kai sanomattakin selvää, että ne ihanan kutkuttelevat alkuajat kun Tiitus alkoi käsitellä tunteitaan Helloa kohtaan, niin.. Ai että. Pistää miehen hymyilemään. Pitkän pohdinnan jälkeen Saat itse valita- ja Hei rakas- välillä, päädyin jälkimmäiseen. Saat itse valita tuntuu tietynlaiselta jäänmurtamiselta; Tiitus menee oikeasti Hellon lähelle, tosin tällä kertaa vähän pakosta. Hän näkee ettei Hello voi hyvin, ja hänen reaktionsa on hyvin vahva. Pakko auttaa, tavalla tai toisella – mikään muu ei ole vaihtoehto. Tiituksesta tuli vahva karhuemo mieleen, joka menisi läpi vaikka kiven ja jään varmistuakseen, että toisella on nyt asiat hyvin.
Mutta mun suosikki Hei rakas on siksi, että tässä Tiitus on jo paljon varmempi itsestään, se aikaisempi särö jäässä moukaroidaan nyt viimein palasiksi. Aikaisempi haikailu Hellon läheisyydestä on muuttunut tahdoksi, ”mutta halusin hänen viereen ja siihen istuin.”. Jotenkin äärimmäisen voimauttava ilmaus, lukijana voin aistia Tiituksen määrätietoisuuden. Että nyt, nyt tiedän mitä haluan ja nyt menen sitä kohti. Mun on helppo nähdä koko baarikohtaus ainakin siksi, että viihdyn itsekin samanlaisissa maisemissa, mutta varmasti myös siksi että olet luonut siihen niin hyvän tunnelman. Varsinkin viimeinen kappale, ai kun se kutkuttaa vatsanpohjassa. Loppu tottakai kruunaa kaiken; niin hyvä koukku!! Siihen voi toinen kirjoittaja tarttua, mahdollisuuksia on satoja viedä tarinaa siitä eteenpäin, ja myös lukija jää koukkuun niin kovasti kiinni ettei siitä edes tahdo pyristellä. Sitä tahtoo lisää, ja olisin ihan solmussa jos en jo tietäisi miten siinä käy! Vaikka jatkan kyllä lukemista melkein yhtä solmussa ihan vain siksi, että tämä on hyvä tarina, josta ei vain saa tarpeekseen.
4. Lemppari Tiituksen kirjoittama tarina löytyy spin offien puolelta “Rakas ampiainen” otsikolla. Lempitarinaksi kaikkien Tiituksen kirjoittamien pätkien joukosta se on varmaan noussut sen takia, että se on erilainen muihin verrattuna ja siinä on kuvattu hyvin Tiituksen omia fiiliksiä.
5. Mulla suosikit vaihtuu yhtä usein mitä sukat, niin harvinaisen hankala aina valita vaan yks. Mutta, toissa kesänen romanttinen jätskireissu minkä Tiitus teki Hellon kanssa. Tekstissä pääsee tosi kivasti kurkkimaan tekemisten ohessa myös sitä että niin mitä Tiituksen mielessä oikeasti liikkukaan. Etenki loput jäätelö tilanne, kun toinen ei millään viitsiny ottaa mitään isompaa jätskiä mutta ei myöskään Hellon tarjotessa viihtiny maistaa sen jäätelöä, vaikka ois kyllä halunnu.
Mutta ihan paras kohta on ehkä silti se kun Hello vitsaili romanttisesta ajelusta, ja Tiitus juuriki maksaa potut pottuina. Maalaten tarkkaa kuvaa kuinka romanttisella kärryajelulla he kyllä ajaisivat kohti auringonlaskua viilenevässä illassa viltti harteilla.
6. Mun lempparit Tiitukselta on Kontiolan baarin tapahtumista kertovat tarinat sekä kärryajelu hakemaan Hellon kanssa jäätelöä. Nämä on ne klassikkojutut, joihin palaan kerta toisensa jälkeen.
Syy, jonka takia tykkään juuri niistä, on niiden tunnelma. Jännitän Tiituksen kanssa, mitähän se Hello nyt on Tiituksesta mieltä ja hymyilen sille kuinka molemmat ovat niin nuoria, noloja ja torvia! Voisin lukea pojista vaikka kirjasarjan.
Vaikka Tiitukselle on tapahtunut hevosensa ja vuokrahevosensa tarinoissa vaikka mitä kehitystä ja kommellusta tallipäiväkirjoista puhumattakaan, tiesin heti suunnata etsimään suosikkitarinoitani ennemminkin spinnareiden puolelta. Tallitarinoita ei ole kerrottu ollenkaan huonommin. Syy spinnareiden kaivelulle on tarinoiden aihe.
-
-
Mulla on ihan samoja ajatuksia kuin Jannalla. Mieleen jäi ekana tarinan sisältö ja liikkumisen rajoittuminen. Aloin heti miettiä Nellyn tilannetta omalle kohdalleni. Olisin raivona, jos joku ääliö avopuoliso yrittäisi inistä mulle, että mun on muka vaarallista ajaa autoa itse sinne minne haluan. Siinä vaiheessa, jos se ääliö olisi saanut jotenkin mut olemaan menemättä ihan itse juuri sinne minne haluan, ai että kun tekisi mieli varmaan käydä suorastaan käsiksi, kun se luulee voivansa tuolla tavalla sanoa, ettei muka ehdi mulle taksikuskiksi kun haluan mennä, kun koko liikkumisrajoitus on kuitenkin sen syy ja idea. :DDD Ei ole helppoa, kun oma napa on maailman keskipiste. :DD Nelly taitaa onneksi olla järkevämpi, kun pystyy tyynnyttelemään itseään ymmärtämällä, että Eetu ajattelee hänen parastaan. Ehkä silti olisin jostain syystä kernaasti nähnyt hänet kaasuttamassa tiehensä nokka pystyssä, kun Eetun huolehtiminen on aika ahdistavaa. Sitähän Nelly vähän haikaileekin. Oli se toista ennen kuin asuntoauto vietiin kesän maissa Kinnasten isoon autotalliin pois jaloista.
Ihaninta tässä kurjuudessa on varmaan se, että Nelly saa kuitenkin sanottua sen Eetulle ääneen. Joskus kun on helpompi pitää kärsimykset omana tietonaan ja hautoa niitä.
-
Aloitetaanko taas kommentti sanomalla aww? 😀
Olet ollut mun mielestä hyvä kirjoittamaan siitä asti, kun luin ekan tarinasi, ja siitä nyt taitaa olla jo… Kuinkahan kauan! Ainakin sata vuotta. Se oli toista aikaa ja toista paikkaa. Jo silloin ajattelin, että sinulla on ihan omanlaisesi tyyli kertoa tarinaa ja juttusi erottaisi kyllä muista nimettömänäkin. Samalla arvelin, että hiottu tyyli sopiikin vain yhteen hahmoon, joka on Marshall, ja että tyyli jopa rajoittaa sitä, mitä kaikkea Marshall voisi olla. Tulit tänne ja jatkoit samaa rataa jonkin aikaa. Sitten Niklas alkoi kertoa tarinaansa omalla äänellään, joka on kehittynyt koko ajan. Väittäisin, että Niklaksen näkökulman kehittäminen ja käyttäminen on samalla myös antanut Marshallinkin vähän venyä ja notkistua. Varsinkin viimeisimmissä tarinoissa tuntuu siltä kuin Marshall ottaisi itselleen tilaa, murtautuisi kuorestaan ja rentoutuisi. Kuten sanoin, tyylisi oli alusta asti omanlaisensa, mutta viimeisimmissä tarinoissa se on vain vahvistunut. Ihan kuin olisit saanut kirjoittajana lisää itseluottamusta.
Kun Marshall on saanut tilaa hengittää ja venyä uudenlaisiin rooleihin, ehkä olet jo saanut huomata, ettei hän siitä säry. Tuntuu että uskallat puskea häntä jo tosi hyvin päätarinan keskiöön: sinne muiden keskelle, missä ei ole mitään takeita, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nyt tuntuu siltä, että mun toiveeni sinun suhteesi on toteutumassa: luotat siihen, että vaikka muut puskisivat hahmosi minkälaisille ihme sivureittirämeiköille, kyllä sinä sen sielläkin osaat kirjoittaa, vaikka antaisitkin hahmolle löysää. Viimeisimmät tarinat ovat olleet ainakin mulle sellaisia sopivan ilmavia, että niissä on tarttumapintaa vaikka kuinka hahmojen kohtaamisia ajatellen. Mutta hei, vaikka mun toiveeni on toteutunut, mulla on vieläkin suunnitelmia sinun kehittymisesi varalle muissa jutuissa joissa sinulla on potentiaalia, joten saattaa käydä niin ikävästi että ainainen nillitykseni ei ole sinunkaan osaltasi ohitse.
Marshallin persoona on aina vain sama siitä huolimatta, että hän saa liikkua vapaammin. Kahvia pitää saada, hiljaisuudesta voi nauttia, puheenporinan rentouttavuus on outoa, Marshall ei ole eniten äänessä. Samaan aikaan Marshall näyttää, miten on vetäytyvyydestään huolimatta kasvanut kiinni miljööseen ja hahmoihin: keittää kahvia ihan itse kuin iso poika, pysyy kiinni keskustelun syrjässä, jeesii vähän kaveria kaitaliinan kanssa. Niklaksen saama suukko onkin Marshallissa tapahtuneen muutoksen kiteymä. Se on pieni, se tapahtuu, mutta varmaan Marshall ei olisi itsekään voinut kuvitella sitä (reagoimattomuudestaan puhumattakaan) edes vielä kuukausi sitten.
Ja pallo on tietenkin hieno. 😀 Pitää tehdä uusi kuusi tälle vuotta ja laittaa Marshallinkin pallo siihen, kun pääsee käsiksi omaan koneeseen. Sonja on jo poiminut hyviä ilmaisuja, joten niitä en sano uudestaan, ja Janna ja Nelly ovat hehkuttaneet sisällössä ajatusta Marshallin kotiutumisesta, mistä olen myös samaa mieltä.
-
Mun mielestä Hermanin tarinat vaan paranee kerta kerralta. Sisältö on aina vain tietenkin nuoren miehen kasvamista ja koheltamista, mutta kirjoittajan kehittyminen näkyy. Tässä tarinassa paras kirjallinen ansio on mun mielestä se, miten meille lukijoille näytetään muiden poikien naamat, ilmeet, eleet ja me päätellään, mitä pojat mahtavat ajatella. Hermanin tunteet kuitenkin kerrotaan. Se simuloi kivasti oikeaa elämää. Mekin kaikki oman elämämme minäkertojina voidaan olla varmoja omista tunteista ja ajatuksista, mutta muiden omat me päätellään ulkoisista merkeistä. Voisi siis sanoa, että tässä tekstissä kertoja on tosi tarkasti ja hienosti rajattu. Minäkertoja ei tiedä mitään ylimääräistä.
Voi vitsi, mihin meidän teinit vielä joutuvatkaan. Ihan hölmöjä kaikki!
-
Vooi, hyvinhän se Sonja ymmärtää, miltä Harrista todennäköisesti tuntuu. Ja kyllä se vetää mielen maahan, kun toisella on paha olla, vaikka itse tietäisikin, ettei kyseessä nyt ihan oikeasti katastrofi ole. Vaan arvaapa mikä mua on alkanut pelottamaan? Se kun sanotaan, että ei kahta ilman kolmatta…
-
Aww. Tässä jatkuu alusta melkein loppuun asti pehmeämpi Marshall. Kun luin tätä, annoin Marshallille anteeksi paljon lisää. Musta tuntuu kuin näkisin ekan kerran kunnolla Marshallin ajatuksia. Ekan kerran kunnolla samastun hänen ajatuksenjuoksuunsa, kun näen sen ja suorastaan ymmärrän sen. Kyllä; mä tiedän, mitä se on, kun päässä jyskyttää koko ajan että pakko olla tehokas, pakko olla hyödyllinen, pakko olla tosissaan, pakko kehittyä, pakko toimia järkevästi. Se on rankkaa se. Tunnistan syyllisyyden, joka seuraa humputtelusta, mutta toisin kuin Sonja, mä en välttämättä odota sitä tämän jälkeen. Rentoilusta voi olla toisenlainenkin seuraus! Mä olin kaksikymmentä, kun ekan kerran mun elämässäni kukaan, eli mun emäntä, kietoi käsivartensa mun ympärille ja pakotti mut makaamaan sängyllä sylkkysessä tekemättä yhtään mitään. Se oli poijjat uskomaton tunne, kun oli lapsuudestaan asti painanut täysillä milloin minkäkin kanssa eikä kukaan muu kuin äiti ollut koskaan pitänyt mua sylissä ja ollut sitä mieltä että olen ihan hyvä vaan paikallanikin. Siihen asti olin omistanut elämäni urheilulle ja sanataiteelle, ja koska mun täytyi mun mielestä olla parhaista parhain ansaitakseni ihmisarvon, mä en tehnyt mitään muuta kuin edistänyt ja ajatellut näitä kahta juttua. Marshallin huolissa ja asenteessa on nyt vähän samaa. Sitäkin on kannustettu ja sille on annettu mahdollisuuksia, ja jotenkin se on kääntynyt sen päässä niin että nyt sen on pakko pystyä ja jaksaa.
Niklas on Marshallin oma cheerleader. Tämän jälkeen sekin tuntuu tutulta. Vitsi miten hyvältä tuntuu paistatella jonkun hyväksynnässä. Yhtäkkiä säikähdin, että onko Niklas sittenkään Marshallille koko aikaa hyväksi. Luin taaksepäin ja tarkastin: Marshall saa Niklakselta suurimmaksi osaksi kehuja ja ihailua siitä, mitä kaikkea osaa ja mihin kaikkeen pystyy. Jos Marshall muhun tulee, se tuntuu loistavalta. Toisaalta kuitenkin kun Marshallkin löytää ihmisen, joka pakottaa sen vaikka mammimaan sängyllä ja kehuu ennemminkin sitä, mitä kaikkea Marshall on ihan ilman osaamistaan, se taas tuntuu kuin kylmältä vedeltä palohaavoissa, joita ei aiemmin huomannut, vaikka niitä oli koko ruumiissa. Saattaa olla virhetulkinta, että Marshall palaa osaamisessaan ja pakossaan, mutta tästä tarinasta ja oman kokemuksen värityksestä se nousi.
Loppu oli sitten vähäsen toisenlainen kylmä suihku, mutta onneksi vaan pieni, ja onneksi varmasti ihan vaan mulle eikä muille. :DD Olin vähäsen että damn! Just tykkäsin susta, punapää, ja nyt sä taas ilmaiset osaavasi täydellisesti vieeeeeeeläkin jotain lisää kaiken tän muun päälle, vaikka olet vasta nuori pikkupoika. Onkohan se Marshall nukkunut ollenkaan lyhyen elämänsä aikana, vai onko sillä vain yhtä suuret luulot itsestään kuin mulla teininä kun muka osasin ihan kaiken? :DD No joo, Marshall on kuitenkin ollut ilmeisesti aika maaninen. Mäkin väitän osaavani kirjallisuuden ja kielen koukeroita keskittyessäni aika paljon enemmän kuin riittävästi, vaikka ottaisikin huomioon senkin että olen äikänope. Toisaalta muuta en sitten osaakaan, kun kaikki aika on mennyt yhdessä asiassa mestariuden tavoitteluun.
Kaikesta Marshallin taidosta huolimatta on ihanaa, että näitä sen taitoja tulee ilmi muille hahmoille. Luulisi että niistä riittää puhuttavaa ja kyseltävää ja ilmaisissa oppitunneissa ”kaffipalkalla” ruinattavaa niin kuin kaikilta ilmaistöitä ruinataan. :DD
-
Sonja on ollut näissä tapauksissa auttajan roolissa, ei avunsaajan. 😀 Musta auttajana on helpompaa. Silloin ei menetä kuin rahaa. Molemmissa rooleissa parisuhteessani joskus olleena raha ei tunnu miltään kiitollisuuteen verrattuna. Vaikka mäkin sanoin auttajana saman kuin Sonja, että auttaisit sinäkin mua jos tilanne olisi toisin päin, tiedän, ettei se kokonaan sillä helpota. Meidät on kasvatettu ajattelemaan, että kunnon ihminen tulee toimeen omillaan, eikä ole kenellekään mitään maallista velkaa. Harrin tilanne ei ole paha, kun on rahaa säästössä ja kuitenkin ansiosidonnainen jatkuu kaaaaauan, mutta silti olo on aivan varmana epämukava. Yhtä hyvin ymmärrän Sonjaa. Kun on oma vuoro auttaa, se on ihan ilmiselvää, että otetaan vastuu juoksevista kuluista. Ei siinä ole mitään kummallista.
Rahatilanne ei paljoa noin lyhyessä ajassa Harrin ja Sonjan tuloilla notkahda. Enemmän musta tuntuukin, että tämä voi olla ensinäytös siitä, mitä Harri tekee tylsistyessään tai ahdistuessaan. Pakeneekohan hän terveellisiin harrastuksiin vaikka Salierin selkään, vai alkaako kiukutella ja jynssätä maanisesti hammasharjalla kaakelinvälejä ja silikonisaumoja?
-
Noan vanha ja uusi elämä ovat kyllä kuin yö ja päivä. Kun luin joulukalenteria varten Noan juttuja uudestaan, huomasin kommentoineeni sitä, miten kivaa on kun Noan vanha elämä ei ole mikään huumeiden ihanuudesta kertova koristeltu hökötys, vaan pelkkää harmautta ja ankeutta. Edelleen olen sitä mieltä. Ja edelleen olen iloinen myös siitä, ettei uusi elämä ole naurettavan helppoa, ja että Noa on ihan varmaan nuorisolaisten mielestä raittiiinakin vähintään yhtä cool.
Noan menneisyys on usein läsnä, ja se on hyvä. Siitä huolimatta hän elää tarkasti nykyisyydessä, eikä onneksi ole lipsahtanut, vaikka on ollut lähellä. Noa on paitsi mielenkiintoinen ja kaikessa rosoisuudessaan realistinen hahmo, myös yksi mua eniten miellyttävistä kertojista. Hänellä on neutraali tapa tehdä havaintoja, ja kun hän esittää omia tulkintojaan, nekin tulevat ilman tuomiota. Noa ei osaa tai tiedä liikaa ikäänsä nähden (ja liikaa osaaminen ja tietäminen onkin yksi, mikä saa mut hylkäämään hahmon nopsasti!), mutta ei ole myöskään niin tuskastuttavan tyhmä, ettei osaa muka mitään erikoisalaa, tai osaa päätellä mitään itse. Lukiessaan Noaa ei kadehdi, paitsi ehkä mielenrauhasta ja miljööstä, mutta automaattisesti asettuu hänen puolelleen. Siksi kai Noan kärsivät ajatuksetkin koskettavat.
Mutta tiedätkö sen tunteen, kun juoksee rappusissa ja kuvittelee päässeensä ne loppuun, mutta vielä onkin yksi ja siinä jotenkin pelottavasti humpsahtaa, vaikkei kaadu? Koin sen lukiessani, ettei Noalla ole oikeita ystäviä. Mä olen aina kuvitellut toisin. ”Oikea ystävä” ei tarkoita mulle sellaista yhtä henkilöä, jonka niskaan voi kaataa ihan kaiken. Ei ”oikealle ystävälle” tarvitse pystyä mun mielestä puhumaan kaikkea kaikesta, vaan eri ystäviltä haetaan eri asioita. Tosi moni kuitenkin on osoittanut Noalle kaikilla sanoillaan, eleillään ja äänensävyillään, että rakastan sinua. Olin aina kuvitellut, että Noa jos kuka ottaisi sellaiset rakkaudentunnustukset huomioon ja vaalisi niitä. Mäkin näen oikean ystävän ihmisessä, joka vie mut ajamaan mönkkärillä kun pelkää ettei mulla ole tarpeeksi seuraa, tai ihmisessä, joka kysyy otanko juustoa kun on ottanut itse ja seisoo juusto kädessään jääkaapin raossa.
Toisella lukukerralla Noan ystävättömyys tuntui ennemminkin astinlaudalta ylöspäin. Tiesin jo, että sitä käsitellään, joten se ei päässyt yllättämään. Lisäksi huomasin Chain tekstissä. Jos juoni olisi Noalle tärkeä tai sulle hauska, siihen pitäisi päästä käsiksi, ja tarvitaan jotain radikaalia tai kauheaa, niin kuin yksinäisyys, jotta Noan voisi ajaa tahallaan raapimaan itseään sillä tavalla. Yhtäkkiä ymmärsin, että yksinäisyyden kokemuksella voi olla tärkeä tarkoitus, enkä vierastanut sitä niin kovasti. Ihan aina on tärkeintä, että saa kirjoittaa siitä, mistä haluaa kirjoittaa, ja sen asian perässä tehdyt ihan kaikki valinnat täytyy olla kokonaan oikeita.
Kiinnitä kirjoittaessasi huomiota anglismeihin. Nyt sun pelaaminen paistaa tekstistä. :DD Anglismimuotoja on kenen tahansa ilmeisesti tosi haastavaa bongata, mutta häiritsevämpiä ovatkin sellaiset kehnot käännössanat, joissa on englanninkielinen sana ja suomalainen johdin tai taivutus, niin kuin investoitua tai tehdä pointti. Varmin keino päästä näistä on lukea edes vähäsen kunnollista tai OK:ta suomen kieltä; eli vaikka romaanin sivu tai Hesarin artikkeli päivässä. Siinä sanavarasto laajenee sellaiseksi, ettei koe tarvitsevansa investoitumista vieraaseen kieleen kirjoittaessaan. 😉
-
Tässä kerrotaan rakkaudesta hevosiin. Vaikka tulee uusi hevonen, vanha ei ole yhtään vähemmän tärkeä. Oikeassa elämässä käy niin, että kun uusi lemmikki tulee, sen uuden kanssa puuhataan aluksi enemmän ja vanha jää sivuun, mutta parin päivän tai parin viikon päästä molemmille on huomiota. Sonjan tarinoissakin käy näin. Mortti oli aluksi vähän enemmän esillä ja Salieri taustalla, kun Sonja ja Mortti tutustuivat, mutta mun mielestä tosi tosi lyhyen ajan. Virtuaalimaailma ei ole oikea maailma. Useimmiten kun uusi heppa tulee samaan tarinaan, vanha jotenkin unohtuu. Hyvä, ettei niin käynyt. Salieri on ihana hevonen. Voisin olla oikeassa elämässä onnellinen sen kanssa.
Valua sadeveden mukana pois on musta kivasti sanottu. 😀 Mulla on sellainen olo, etten ole kuullut tätä ennen, mutta aion tarkastaa ilmaisujen postimerkkikokoelmastani.
Yllätyin, kun valitsit tarinaasi Oskarin. Mulla on sellainen tuntuma, että Oskari on hahmona vaikeimmasta päästä. Ikinä ei tiedä, mitä se kavahtaa, ellei ole arvannut, miksi se kavahtaa, ja silti sillä on pahempia ja parempia päiviä. Lisäksi se on, reppana, melkein yhtä huono puhumaan kuin mä! Mutta musta yritys on tosi hyvin onnistunut kaikesta huolimatta. Vähemmän sulla on ongelmia kuin mulla. Miten saisinkaan Oskarin avaamaan suun muille kuin ihan parille muuttamatta sitä, että se pelkää kaikkia..?
-
Jjjauts. Yleensä kommentoin tarinoita mahdollisimman julkaisujärjestyksessä, mutta nyt tuli ihan kiire alkaa vielä sängystä puhelimella kommentoimaan.
Janna on saanut multa paljon kritiikkiä. Se on kirjoittajasta kuin kirjoittajasta todella väsyttävää, vaikka kuinka olisi kehittyminenkin mielessä. Janna on pyrkinyt myös vastaamaan mun kritiikkiini ja mun mielestä onnistunut siinä. Erityisesti olen napottanut sosiaalisuudesta ja koettanut antaa leikkivinkkejä. Olenkin ihan eri mieltä kuin Noa. Janna on jo parissa tarinassa lähestynyt muita hahmoja, eli Marshallia, Niklasta ja Nellyä tosi hyvin ja on luomassa pohjaa ystävyydelle uudesta näkökulmasta. Marahall ja Nelly puolestaan ovat parhaansa mukaan auttaneet, näyttäneet mallia ja kannustaneet ottamalla huomioon. Musta siis just tässä asiassa, jota Janna parhaillaan harjoittelee ja jossa tosiaankin on nyt paljon kehitystä tullut lyhyessä ajassa, vähän väärä kritiikin paikka. Täatä tarinasta nimittäin näkee, että yritystä on. Aihe on sitä paitsi sen verran kevyt, ettei huutavasti edes vaadi Marshallin huomiota. Janna bondaa. Noa ja mä ollaan oltu täällä oikeasti ihan alusta asti, eikä me oikeasti-oikeasti tiedetä, kuinka törkeän vaikeaa on aloittaa myöhemmin. Siinä pakostakin opettelee ensin parilla hahmolla, jotta oma hahmo pääsee niiden kautta piireihin. Sitä paitsi muiden hahmojen kokeilu on vaikeaa ja pelottavaa, joten joka ainoa yritys tehdä sitä on aina hyvä ja rohkea veto. Mä sanoisin siis ennemminkin, että älä murehdi, Janna. Sä olet menossa juuri oikeaan suuntaan nyt tässä asiassa ja lupaan, että joka kerta se on helpompaa ja menee paremmin.
-
Vooi Nelly. Hänellä ei ole tainnut olla koiraa. 😀 Anna nyt hyvä nainen toisen itse saada yllätyksensä ulos sukasta! :DD
No ei. Noa kommentoi vähän aikaa sitten, että Nelly on muuttunut rämäpäästä mammaksi. En ollut edes ajatellut koko juttua ennen sitä, mutta nyt kun se sanottiin, se näkyy tässäkin. Nellyssä on tainnut herätä jokin hoivavietti. Muutos on ollut niin hienovarainen, että mä en ole edes huomannut sitä, kun luen koko ajan tarinoita enemmän tai vähemmän reaaliajassa. Ehkä tää on vähän niin kuin koiranpennun kasvun huomaaminen: joku, joka on vähän aikaa poissa, näkee muutoksen heti!
Ei siinä; mä tykkään Nellystä mammanakin. Nelly on ottanut hommakseen tehdä tuvasta kodikkaan. Ennenhän sen hoiti Jilla, vaikka Jillalla oli aiiiiiiivan erilainen, pehmeämpi tyyli olla kodin hengetär ja keittiön valtiatar.
-
Eedi vaikuttaa siltä, että osaa käsitellä Paahtiksen kaltaisia hevosia. Hän ymmärtää, ettei nuori heppa voi olla vielä ihan valmis ja osaa tietoisesti suunnitella sen treenin juuri sille sopivaksi: keskittyä vielä suuriin linjoihin. Janna on kaivannut jo jonkin aikaa apuja Paahtiksen kanssa, joten on tosi hyvä, että hänellä on nyt joku Eedin kaltainen.
Jos meille tuo hahmon ”viiden minuutin viuhahtajaksi”, se on ihan okei. Pidempään viihtyvät haluaisin kuitenkin nähdä etukäteen. Lisäksi me painotetaan täällä paljon enemmän hahmoihin ja heidän välisiinsä suhteisiin kuin hevosiin ja siksi esittely vieraiden alueelle on tosi tärkeä juttu. Ilman esittelyä muut hahmot eivät pysty näkemään uutta tyyppiä, kun eivät tiedä mitään tämän luonteesta, ulkonäöstä, puhetyylistä… 😀
-
Marshall jakaakin jo sen kokemuksen, josta olisin itsekin kirjoittanut. 😀 Varmaan melkein kaikki menettää jossain vaiheessa hevosensa, jota ei omista. Osa kiintyy seuraavaan hevoseen ja sydän särkyy uudestaan, mutta osa päättää ettei enää ikinä rakasta oikeasti mitään eläintä, joka ei ole oma. Saa nähdä, miten Camillan käy. Vähäsen ahdistaa, kun Camilla on herkästi synkkyyteen ja negatiiviseen ajatteluun taipuva muutenkin.
Tämä on myös eka kerta kun mun tekisi mieli ravistella Gunnaria. Mokoma itsepäinen äijä. Markuskin tietää, ettei tämä ole hyvä idea, mutta kun Gunnar keksii ”hyvän idean”, hän sen myös toteuttaa. Millaisiahan ihme ratoja Gunnarin ajatukset kulkevat, kun hän on niin varma siitä, että auttaa Camillaa tällä tempauksella!
-
Aina ei jaksa! Kun elämässä sattuu rankkoja juttuja, toiset tukeutuvat ystäviin. Sonjan vetäytyminen kuulostaa kuitenkin just mulle tutulta. Yksin on hyvä latautua. Onneksi lemmikkien seura ei haittaa yhtään ja hevosten tarjoama liikunta ja liike on tietenkin hyväksi. Luulenpa, että Sonja teki hyvän päätöksen Mortin suhteen siitäkin näkökulmasta, että uusi hevonen pakottaa lähtemään tallille ja ulos talosta, vaikka tupaan meneminen tuntuukin vielä rasittavalta ajatukselta. Jos Sonjalla olisi pelkkä Salieri, se olisi helppo luiskauttaa nyt Harrin niskoille, kun heillä on niin hyvin mennyt. Mortti ajaa Sonjan ulos.
-
Tästä tuli heti mun suosikkitarina Jannalta tähän asti. Tykkään aina tietenkin arkihetkistä tuvassa, mutta puolueellisuuteni lisäksi tässä on tosi paljon muutakin, miksi tästä voi tykätä!
Ensinnäkin tästä tarinasta välittyy tunnelma hyvin. (Koetetaanpa nyt analysoida sitä.) Jo yhteinen tekeminen ja yhteiseen pikku askareeseen kutsuminen on sellainen juttu, joka virittää lukijan ystävälliseen ja lämpöiseen tunnelmaan. Olet valinnut tekemisen myös hyvin tunnelman kannalta. Leipominen on juuri sellaista puuhaa, jota tehdessä voi rupatella, tutustua, vaihtaa ystävällisiä sanoja. Leipoen on jopa helpompi jutella kuin kahvikupin ääressä, koska voi puhua katse taikinassa, jos tarvitsee vähän tilaa hengittää. Tunnelmaa luo myös Jannan avoin ja iloinen tapa puhua heti tervehdyksestä lähtien. Hän on jo jakanut paljon Nellylle elämästään, joten oletinkin näiden olevan jo valmiiksi jonkinlaisissa ystävällisissä väleissä nyt kun ystävyyttä todella aletaan hieroa. Mulle tunnelmaa luo myös se, miten arki jatkuu tässä siitä, mihin se Nellyn tarinassa jäi.
Nostaisin esiin myös sen, miten onnistunut jatko tämä tarina on Nellyn valmennukselle. Sen sijaan että toistaisit saman tapahtuman uudelleen eri näkökulmasta ja Jannan ajatuksin ja kokemuksin höystettynä, olet löytänyt ihan uuden lähestymistavan. Se on toimiva. Myös pentutreffikutsun uusiminen Marshallin kautta Niklakselle on kekseliäs tapa ottaa asia uudelleen puheeksi. Ei poka tule yhtään toisteinen olo, vaikka esitellyt asiat ovatkin tuttuja. Päin vastoin: on kuin olisin tietämättäni odottanut jotain tällaista.
Vielä viimeiseksi kehuisin, miten keksit luovan tavan hankkia Jannalle ystävän. Jo nyt, yhden tällaisen yhteisen hetken jälkeen mun on jo ihan helppo uskoa, että Janna ja Nelly viihtyisivät yhdessä rupatellen silloinkin, kun kommunikointi ei liity kiinteästi hevosiin tai tallivuokriin ynnä muihin hevostallin asioihin. Enää en ihmettelisi ollenkaan, vaikka Janna alkaisi paljastaa salaisuuksiaan vähä vähältä. Ja kun välit lämpiävät, itse päässäni kuvittelema Nellyn oletusreaktiokin vaihtuu vähä vähältä. Kaverista ei tuumata illalla nukahtaessa puolisolle, että vitsi se on outo tai vitsi sen pitäisi hankkia apua. Nyt jo Nelly voisi huokaista, että on huolissaan Jannan jaksamisesta. Vielä vähän ystävystymistä, niin oletusreaktio voisi olla huokaus, että mitähän me tehdään että me voitaisiin auttaa Jannaa viettämään hyvä joulu tästä isäsopasta huolimatta.
Kyllä, nyt saavutit minun mielestäni suurimman onnistumisesi Hopiavuoren tarinassa tähän asti! Lukijoita on monenlaisia, mutta muhun ainakin tämä upposi ja odotan lisää.
