Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
”Te meettä muute aiva kärijes”, totesin Jussin selästä Hellolle, joka istui väärin päin koppakärryssä Typyn perässä Hermanin pidellessä ohjia ja heilutteli jalkojaan.
”Meillä on kärryt”, Hello sanoi raukeasti. ”Ei siinä oo mitää kivaa jos me ei päästä menemään tuolla takana.”
”Minä oon täs eres. Ja minä vaharin teitä”, sanoin jo hieman tuimasti.
”Mut Nellykin–”
”Ei käy.”Hello murjotti niin kuin pikkulapsi, mutta kääntyi kuitenkin oikein päin kärryssä eikä karauttanut tiehensä. Typy sen sijaan liikuskeli levottomasti. Muuten Hellon olisi voinut päästääkin viimeiseksi, aikuinen kun hän oli, mutta sen päivän tempaukset alkoivat riittää. Hello oli ollut huolimaton koko päivän: ihan muissa maailmoissa. Jopa Skotti oli meinannut päästä karkuun häneltä, ja Typy oli käyty jo isolla porukalla hakemassa naapurin pellosta juuri ennen maastoreissua. Huomasin purevani hampaitani yhteen ja yritin rentouttaa leukani ja hartiani.
Piti nauttia maastosta. Niin harvoin maastoon kuitenkin pääsi tätä nykyä, kun oli ollut peltohommia ja kaikkea. Ja näin suurella hyvällä porukalla sinne ei päässyt juuri koskaan. Hevostallin parkkipaikan puoleinen seinäkin näytti paremmalta Jussin satulasta kuin maasta katseltuna. Vaikka… Vaikka muistaisikohan Oskari vetää päätallin oven kiinni kun lähti..?
”Pirä mulle paikkaa. Tässä kohrassa pirät mulle paikkaa. Hello. Mä käyn viälä kattomas, että muistaako Oskari–”
”Et mee”, Hello keskeytti yllättävän virkeän ja terävän kuuloisena. ”Se pärjää siellä.”
”Mä vain sanon sille viälä jotta panoo tuan oven–”
”Sä sanoit sen sille jo kaffilla”, Hello väitti.
”Nii ja uudestaan tos kun harjattiin hevosia”, Herman täydensi.
”No — no — jos minä viälä Santun paan tähän teirän taa, ettei vain mitää käy–”
”Se on Uunon takana, ei siellä voi mitää käydä”, Hello naurahti. ”Rentoudu nyt vaan. Asioilla on tapana kuitenkin sujua. Ja jos ei sujukkaa, murehtiminen on sama kun katastrofi tapahtuis kahdesti.”
”Tarttisi tapahtua kertaakaa…” mutisin, mutta olihan Hello ihan oikeassa. Piti keskittyä maastoon, niinhän se oli.Kun kaikki alkoivat olla valmiita, en voinut olla kävelemättä Jussilla vielä kerran muiden keskellä. Piti katsoa, että Santulla oli sen verran lyhyet jalustimet, ettei hän putoaisi ojaan ja kuolisi. Ja että Marshallilla oli potta tiukasti päässä. Että jokaisella oli kännykkä taskussa. Että Enni oli sillä tuulella, että hyväksyisi Salierin tänään lähelleen. Vasta kun Saga nauroi ja sanoi kaiken olevan varmasti hyvin nyt, ehdotin lähtemistä. Mieleni teki kyllä vielä kerran sanoa, että Saga saisi samalla kyllä katsoa vähän Jannan ja Paahtiksen perään, kun kerran Paahtis oli niin hutera, että oli tömähtänyt tantereeseen ihan suorallakin maalla. Ja että Nelly vaihtaisi Oljon ja Arlekinin paikkaa, jos tulisi nahinoita. Ja että molemmat katsoisivat, että erityisesti Eira katsoisi edes enimmäkseen eteenpäin, eikä toimittaisi Santulle. Tunsin harmaantuvani koko ajan lisää, kun edes Camilla ei ollut pitämässä vahtia sen paremmin jonossa kuin tallissakaan. Muistaisikohan se Oskari nyt kuitenkaan Inkan uusimpia ruokintaohjeita?
Vanhan Päätien mitan murehdin ja vilkuilin tallin suuntaan niin että Hello sanoi minun olevan sukua pöllöille. Jussikin pudisteli päätään, vaikka pidin ohjat pitkinä. Sitten aukenivat pellot.
Kuinka kukaan voisi olla surullinen tai huolissaan, jos ympärillä oli omaa komeaa peltoa niin laajasti, että sen takana alkavasta metsästä ei enää erottanut yksittäisiä puita? Kuka voisi tuntea olonsa ahdistuneeksi, kun oman hevosen tasainen askel kropsui hiekkatietä vasten ja hiljainen tuuli leyhytteli sen harjaa puolelta toiselle? Jussi pärskähti mennessään tuulen ja siitepölyn kutittaessa sen sieraimia ja minä hengitin keuhkoni täyteen.
-
Ihana kaveri! Kai ne jopa puhuvat hieman samaa kieltä, kun ovat samantyyppisiä olentoja? Ainakaan Inka ei ole pitänyt tunkeilijaa uhkana, kun ei ole ajanut sitä tiehensä.
Tässä kuvassa ympäristökin on kuin satumaa. Puu ja pensas ovat niin samanlaisia kuin mun yhdessä lapsuuden lempipiirretyssä, että niiden luo sopivatkin tällaiset erityiset tapahtumat.
-
No nyt on kyllä vauvan turvallinen juosta, kun on kaksi peräänkatsojaa! Harvalla hepalla sitä niin onnelliset oltavat on näin varhaisessa vaiheessa elämää. Tammat on niin jylhiä pystyhäntineen, mutta vitsit varsa on kyllä komein. :DD Nyt se on tässä kuvassa niin kiiltäväkin, että pihalla auringossa oleminen on saattanut tehdä sille tosi hyvää. <3
-
Steffe on ollut kyllä kova ravihevonen. Vaikka virtuaalihepparavit on arvontoja, tuntuu ettei onni sitten ikinä suosi just niitä itselle tärkeimpiä, vaan Steffen kanssa onneksi on käynyt toisin. Kerrankin tarinaheppa on päässyt näyttämään muille mallia. 😀 Steffen pää näyttää sitä paitsi tähän asti kestäneen ihan hyvin. Vieläkin se haluaisi mennä, kaahata vaikka laidunjonossa, eikä sitä kyllästytä yhtään. Toivottavasti loma tekee sille hyvää, eikä onni käänny sen jälkeen. Siinä Eetu on oikeassa, että Steffehän on vauva ja ansaitsee joka tapauksessa riehuntaa. Ei sitä aina muista, kuinka pieni se onkaan, kun se painelee niin kuin olisi jo ammattimainen hevonen.
-
Awwwww. 😀 Salieri on niin ihana. Viime vuonna se taisi olla Flida, joka olisi vähän valinnut iskän mieluummin kuin heppakaverit ja silloinkin mun sydän vähäsen suli niin kuin nyt. Vaikka se olisi ainakin musta ihanaa, jos oma heppa jäisi mieluummin päjöttämään mun luokse kuin häipyisi, niin toivottavasti Salierikin saa laitumella opetella olemaan hevonen taas. 😀 Vaikka noh, ei sitä villihevoseksi tarvitse ruveta! :DD
-
No joo, ei sitä Ilveksen poikaa ole järjestelmällisyydellä pilattu, mutta hengissä se on vielä, eli kyllä sen tavat sen verran toimivat. 😀 Ainakin se oli sen verran järkevä, ettei päästänyt Hermania tekemään harakiria Typy-apinan jalkoihin irtipäästöön. Mitähän Herman nyt keksii, kun on pakollisista tallihommista vapaa mies? 😀
-
Se oli hieno laitumellelasku! Omassa tallissa syntyneet varsat ovat oikein erityisiä asukkaita tämän kesän laitumilla, ja vaikka varsoja viimeksikin oli mukana, kyllä minä näiden tempauksia odotan myös. 😀 Toivottavasti aikuisetkin saavat remuta ja leikkiä sydämensä kyllyydestä niin kuin tässä. Lekotteluhetkiä nimittäin varmana ainakin piisaa!
-
Vai semmonen Arlekin. :DD Mua huvittaa ajatus karjapaimenista ottamassa sitä törppöä kiinni, kun se ei muuten tule! Se olisi pitänyt olla näkemässä. 😀 Vaikka no, ihan luonnollistahan se on, että on vähäsen kevättä rinnassa. Onhan takana piiiiiiitkä yhdentoista kuukauden pituinen marraskuu loskaisissa haoissa ja pölyisissä talleissa! Ainakin Arlekin on totta vie komea näky kun se painelee menemään. Jotkut tykkää muhkummista — niin kuin mä 😀
-
Voi vitsi. Nyt on luvassa ihan varmana ansaittu loma Lexille ja vähän Agnesillekin. Vaikka hevosia kuinka pääsisi hakemaan laitumelta välillä hommiin, onhan se nyt ihan eri asia siellä laukata (tai no oikeastaan yleensä syödä ja maata…) kuin tönöttää tallissa ja haassa. Toivottavasti loma lataa akkuja ja sen jälkeen on parempi jatkaa.
Musta laitumellelaskun alun laukkaa ja iloa on ihana katsella joka ikinen vuosi ja samalla tavalla tykkään lukeakin siitä. Se on joka kerta samanlaista, mutta silti samalla tosi erilaista.
-
Hyyi joka lemmikinomistajan painajaisuni: oma karvainen (tai joskus karvaton) lapsi katoaa! Näitä taitaa nähdä joka tyyppi. Vaikka en ole täysin kaikkitietävien kertojien fani itse, se toimii näin lyhyessä pätkässä.
Kuvan taustassa on kiva värimaailma. 😀 Se sopii hyvin Nellyn synkkään uneen.
-
Inka on tässä niin pehmeä ja samettinen myös, mutta tällä kertaa mun ei tee mieli purra sitä. 😀 Parasta siinä on mun mielestä tällä kertaa sen silmät ja väri, ja taas se, että sillä on ripset, hymyilyttää mua. Ei musta oikean hevosen ripset ole noin söpöjä. :DD Varsa ei tietenkään ole yhtä kiiltävä ja hyvän värinen: niiden varsakarvahan on tuollainen, noh, likaisemman näköinen. Edelleen se on niin komia. Harvoinpa olen virtuaalihepasta kateellinen, koska voinhan itsekin piirtää ja keksiä täydellisiä hevosia, mutta jotenkin tässä on ulkonäön ohella tarinaheppatausta ja muutenkin koko paketti. Kun tämä vetää ruusukkeita kotia, en tiedä, voinko kateudeltani hurrata teidän puolesta ikinä. :DD
-
Loma ja ratsutus tekee varmana hyvää Lexille, mutta niinpä se tekee Agnesillekin. TT:n tyytymättömyys oli kova herätys, mutta tästähän on suunta taas ylöspäin. Onneksi Agnes on toiveikas. Nyt kun päätös ratsutuspaikasta on tehty, on ihana olla, kun sen vain tietää olleen oikea päätös.
Mutta Osku! Se ei sitten osaa olla naisten kanssa, tai vissiin ylipäätään ihmisten. Mikä mestari se onkaan sanomaan vääriä asioita väärille hevosihmisille.
-
Ne on niin söpöjä. 😀 Tästä kyllä näkee hyvin varsojen kokoeron, ja sen, miten Fanni on tammana sirompi ja herkempi. Mun mieleni pitää Peikkoa näistä kauneimpana jos koko ruumista katsotaan pelkän pään sijaan, ja oikeassa elämässä se olisi musta hauskinkin. Mutta mikä lie saakaan mut pitämään Fannista ja varsinkin Flidasta virtuaalihevosina enemmän? 😀
-
Oli jotenkin iloinen yllätys, ettei Alice tämän enempää Minttua syytä. Hän taitaa itse tietää, että istui tällä kertaa jalat kahta puolen hevosta, eikä keskittynyt ratsastamiseen. Tekosyitä hän toki sillekin keksii, vaikka tottahan se on, että on kuuma! Katsotaan, onko sen kiukku kestävää. Alice on ihan pitänyt Mintusta ja viime aikoina omalla tavallaan tädistäkin. Onneksi hän vaikuttaa sellaiselta, joka kimpaantuu nopeasti, mutta unohtaakin lopulta.
-
Noni, ainakin Paahtis vaikuttaa olevan ihan kunnossa taannoisen tärskähdyksensä jälkeen. Kiva kevyt välikuvaus juoksutushommista!
-
Oi voi voi voi. Tiesin heti, mitä tästä seuraa. Jannalle ei varmaan kauheasti mustelmia pahempaa, eikä hevosellekaan, mutta isäntäparalle täydellinen hermoromahdus. Jos hän on jostain ylpeä, niin kenttänsä ja maneesinsa pohjista, joita hoitaa kuin esikoislastaan, joten tottahan se on hänen vikansa, kun joku liukastuu. Toivottavasti kuitenkin ratsulla ja ratsastajalla ei ilmene mitään myöhemmin, kun on kisoihin valmistautumista ja kaikkea. On niitä sairaita hevosia nyt ollutkin, jaiks.
-
Vincentin pyristely on kovin inhimillistä. Vaikka en tunne vielä Vincentiä hyvin, enkä siksi ole yhtä kiintynyt häneen kuin vaikkapa vuoden tuntemiini hahmoihin, säälin häntä jo. En sijoituksen takia, en: toinen luokkahan meni hyvin! Sen takia säälin, että Vincent vaikuttaa tässä vähän sellaiselta, jolle mikään ei riitä. Tiedän, ettei tällaisena ole aina kivaa elää. 😀 Vincentkin pyörittää epäonnistumistaan niin, että tarinan lopussa puolittainen hyvä mieli satakympin luokasta näyttää olevan poissa. Hän on toden totta jotain sukua meidän Oskarille! 😀 Ja vissiin mulle :DD
-
Vitsin apina Niklas ja vielä Outikin, kun lähti sen liittolaiseksi. :DD Marshall-reppana on saanut ennenkin kuulla pientä painostusta hiustyylistään. Onneksi se tuntuu itse olevan varma siitä, että se on hyvä tyyli sille, ja hienohan se tietenkin on. Onneksi Niklaksenkin jankutus ilmeisesti kuitenkin on ihan hyväntahtoista ja mun mielestä tässä jopa puoliksi leikillistä. Sillä voi oikeasti olla mielipide, mutta saahan olla, kun ei tosissaan yritä toista muuttaa.
Ihanaa kun Marshall viitsii tulla sisään ja sitä ennen tuntuu ihan piristyvän Niklaksen kanssa käydystä lyhyestä sananvaihdosta, vaikka ratsastus ei mene putkeen. Sekin on kivaa, ettei se syytä hevosta ratsastuksesta sen paremmin kuin piehtaroinnista. Toki hahmoina kaikenlaiset hevosenläimijätkin on ihan jees, vaikka oikeassa elämässä eivät olekaan, mutta on silti ihanaa että jollakulla on vaihteeksi pitkä pinna. Ja Marshallilla on kyllä useassa kohti ollut niin ihailtavat lehmänhermot, että sen kaveri on varmana kiva olla. Ja sen hevosellakaan ei varmasti ole valittamista!
Toivottavasti seuraava kerta menee paremmin kunnon maastoilun jälkeen. Marshallin tapainen kiltti hevosenkäsittelijä ansaitsisi onnistuneita ratsastuskertoja. <3
Tässä tarinassa ratsastuskuvaus miellyttää mua. Se seuraa aika hyvin suunnitelmista kertomisen yleensä hyvin toimivia ohjeita ja siksi se onkin niin onnistunut:
1. Jos suunnitelma ei onnistu, kuvaile suunnitelmaa, mutta
2. jos suunnitelma onnistuu, älä kuvaile suunnitelmaa, vaan tapahtumaa. 😀
Lisäksi tässä Marshallin huomion kiinnittyminen eri hevosen ja ratsastuksen asioihin on mun silmään uskottavaa. Se ei jankkaa yksityiskohdissa, jotka olisivat Marshallin tasoiselle itsestäänselvyyksiä. Sen sijaan yksityiskohtaisuutta tulee sopivasti epäonnistumisen kohdista, jotka tietenkin kiinnittäisivät oikeankin ratsastajan huomion, sekä analysoinnista. -
Ei vitsii. Nyt kun Sonja ja Harri saisivat aurinkoisia kelejä, ei miellään kuitenkaan mitään kolmeakymmentä astetta, niin olisi hyvä vähän katsella etelän kaupunkeja. Hevosenkin kun uskaltaa jättää, kun onhan se isäntä ainakin tunnollinen jos ei muuta. Ja tietenkin henkilökunta kans.
Tämä on dialogipainotteisena ihanan kevyttä ja ilmavaa luettavaa. Lisäksi noteeraat tässä kivasti uudet hepat Sonjan silmin ja vieläpä ehdit viittaamaan Jannan tarinaan kentän kauhuratsastuksesta. Musta tämmöset jutut on aina liikuttavan huomaavaisesti ajateltu.
-
Tosi hyvin tehty! Tässä sulla on tarina, jossa on parannusta alkuun sekä kuvauksessa että niissä repliikeissä. Kun näitä juttuja toistaa ja toistaa, lopuksi ne on selkärangassa ja sitten on taas vähän parempi kirjoittaja. Parasta on, että kaikilla on omia juttuja työstettävänään. Oli kivaa myös, kun osoitat lukeneesi Outin jutun ja jatkat siitä. Kaikki kirjoittajathan tykkää kun huomaa, että oma juttu on ollut lukemisen arvoinen.
Tupa kuulostaa kans ihan Hopiavuoren tuvalta. Ainahan siellä on sellainen pulputus, että jos nyt ei ihan ihmisiä pelkää, sinne on varmaan tavallaan paineetonta mennä. Eipä tarvitse ainakaan itse ohjailla keskustelua ja täyttää hiljaisuuksia, jos ei välttämättä halua.
-
Outi parka se joutuu kyllä tekemään kaikkia sellaisiakin hommia, joista ainakaan mä en ikinä unelmoinut, kun lapsena haaveilin hoitohevosesta. Toki sitten kun hoitoheppa löytyi, iski totuus päin pläsiä, kun huomasi tekevänsä ihan muuta kuin harjaavansa heppaa koko ajan. 😀 No, se on virkistävää se muukin. Vaikka olisikin niin, että Eetun käsitys käyttökelpoisesta tavarasta eroaisi jonkin verran normaalin ihmisen käsityksestä ja itse joutuisi siivoamaan jäljet…
Niklas on musta tässä tekstissä oma itsensä sen verran mitä häntä tunnen. Aluksi ihan vähän höhlä, mutta kovin energinen ja innokas toiminnan mies kun hiustenlaittoajoista on puhe. Ja selvästi se tykkää työstään. Toivottavasti se on maineensa veroinen!! 😀 Eiköhän se ole. 😀 Ehkä me kuullaan, oliko vai ei!
Tätä kysyessäni mietin, kuinkahan moni Hopiavuoressa tietää Marshallista ja Niklaksesta. Mun mikään hahmo ei taida tietää mitään, ellei Eira sitten ole sattunut vetämään välillä oikeita johtopäätöksiä ihan vääristä johtolangoista. Mutta niistä yli puolet onkin puusilmiä.
Oli kilttiä sosia useampaa hahmoa. Janna ainakin otti heti hienosti pallon vastaan. Sillä ei tietenkään vielä hirveästi voi olla kavereita, kun se on tullut vasta, mutta tosi hienosti se on jo yrittänyt, ja oli kauniisti tehty, kun huomasit sen haluavan kontaktia.
-
Aaaw onko paljoa söpömpää kuin Camilla ja Oskari? 😀 Musta on tosi ihanaa, että Camilla, joka ajattelee itsestään välillä rumasti ja vähättelevästi, ymmärtää Oskarin ihan vain haluavan olla sen kanssa, vaikka ei sitä nyt ihan maailman suorimmin hänelle sanotakaan.
Camilla on kyllä tainnut saada yhden Gunnarin lupaavimmista juoksijoista, ja mistä sen tietäisi, vaikka hänelle olisi tahallaan annettu juuri se projektiksi. Gunnar vaikuttaa Camillaa kohtaan kuitenkin lempeän isämäiseltä ja voi olla paremmin perillä Camillan ajatuksista ja tunteista kuin Camilla tietääkään.
Nelly on varmaan ihan oikeassa siinä, että Oskari on avautunut eri tavalla Camillalle kuin muille. Mutta tietenkin on. Onhan se seurannut Camillaa niin kuin hätääntynyt pikku vuona ja tehnyt sen kanssa noin miljoona kertaa enemmän ihan kaikkea kuin kenenkään muun kanssa. Tietenkin se on pehmeämpi.
Toivottavasti me kuullaan jotain Camillan lomastakin.
-
No ihan niin kuin sanoit, oli Marshallilla ainakin omasta mielestään syy puuttua Niklaksen kaverien kyläilysuunnitelmiin. Ja näkeehän sen Niklaksesta, että se on sellainen, joka taitaa vain tykätä, tai ainakaan ei pane pahakseen että Marshallilta kysytään vähän niin kuin lupa kyläilyyn. Pariskuntia on joka lähtöön! Marshall ainakin tuntee Niklaksen tosi hyvin, kun ei itse ihan hirveästi pelaa ja on silti kärryillä uusimmista hittipeleistä. Sellainen omistautuneisuus tuntuisi jopa mun kaltaisesta ihanalta, ja varmaan suuresta osasta muitakin. Toinen on kuunnellut ja ollut selvillä. Ja antaa pelata kuitenkin rauhassa.
Mun mielestä Mika-Matti ei kuulosta Putous-hahmolta!! :DD Kun ekan kerran kuulin sen koko nimen, olin ihan pettynyt, että se on lyhennetty Miksuksi. Sillä on varmaan maailman herttaisin nimi!! Jos olisin osannut lukea sun ajatuksiasi hahmojen nimeämisistä, olisin varastanut tämän nimen salamana. 😀 Mä haluan itse olla Mika-Matti. 😀
Mielikki on ainakin hyvässä hoidossa. Ja kun on kuunnellut niin Niklaksen kuin Marshallinkin koiraharkinnan vaiheita, toivon, että Niklas joskus saa sen oman koiran hankittua. Taas sitä tulee ajateltua, että olisivatpa kaikki oikean elämän pennunkyselijät yhtä ihania ja asialla kuin Niklas.
-
En osannut aluksi päättää, olenko pettynyt vai ilahtunut, kun vakaan ja tasaisen Noa Metsärinteen mielessä käy niinkin äkkinäinen ratkaisu, kuin että mitä jos hän ei palaisikaan. Toisaalta se on ihan hirveän inhimillistä. Kuka niin ei olisi ajatellut joskus? Toisaalta se on aika radikaalia: miten meidän Noa nyt sellaista? Luulen, että Noa on rehellisempi minäkertoja kuin esimerkiksi itse olisin. Jos suodattaisin ajatuksiani paperille niin kuin kertoja, itsesensuroisin pois varmasti kaikki radikaaleimmat ajatukset. Noa on kuitenkin uskaltanut kertoa paljon vaikeammistakin jutuista, enkä usko kirjallisuuden minäkertojien suodattavan ja sensuroivan juttujaan samalla tavalla kuin oikeat ihmiset — tietenkin kirjallisuuden epäluotettavat kertojat ovat asia erikseen.
Sitä paitsi Noan ajatukset kiipeilevät muutenkin seinillä sensuroimatta! Tietenkin sitä hätääntyneessä mielentilassa alkaa ajatella ja kuvitella ihan hulluja. Niin kuin että Eetun kaltainen puusilmä osaisi havaita tai päätellä yhtään mitään. Varsinkin, kun Eetun pienessä monella tavalla normatiivisessa maailmassa Noan ajatukset olisivat melkein mahdottomuus. Tuskin se uskoisi, vaikka joku tietäisikin ja juoruaisi sille. Noa tietää sen ihan varmana, mutta kuka tosiaan ei ajattelisi hulluja ahdistuneena ja hätääntyneenä?
Onneksi Noa pääsee kuitenkin pakoon. Hän tapaa kuitenkin äitinsä. En osaa aavistaakaan, onko äidistä tueksi Noalle tällaisellakin hetkellä. Ei kaikille äideille voi kertoa ihan kaikkea, vaikka he olisivat kuinka ihania. Ehkä Almalle voi. Ja jos ei voi, voiko kenellekään kertoa, kun omalle äidilleen, eli supersankarilleen ei voi uskoutua? Ainakin joitain pienempiä helpotuksia Noalla on, kun hevoset saa laitumille ja koiran Niklaksen hyvään hoitoon, eikä oikeasti tarvitse yhtään murehtia niistä ja hän tietää sen. (Vaikka Mielikin jättäminen onkin kova paikka.)
:DDD Mutta toi miten Noa jättää Mielikin. Tietenkin sillä on rekkakuorma kaikkea outoa tavaraa mukana, niin kuin hammasharja. Kumma kun ei ole sen talvivaatteitakin. 😀 Mä ainakin jätin mun pojat ekan ja tokankin kerran samalla tavalla niiden ainoalle hoitajalle, jolle ylipäätään suostun ne jättämään. Nykyään ne menee remmin ja ruokapussin kanssa… :DDD Hyvällä säkällä Nisu saa mukaan possupehmolelunsa. :DD
Musta tuntuu pahalta kun Noasta tuntuu pahalta, ja koko Hopiavuoren tupa tuntuu heti olevan vähäsen rikki. Mä vietän Hopiavuoressa usein päiväuneni ja jotain puuttuu heti.
-
Camillan lomasuunnitelmat kuulostavat ihan sairaan kivoilta. Vitsit miten ihanaa olisi nukkua sääskiltä suojassa riippumatossa puhtaassa ja viileässä ilmassa: mennä nukkumaan, kun on tarpeeksi viileää, ja herätä, kun on liian kuuma nukkua. Toisaalta hiljaisuus on paitsi rentouttavaa, myös pelottavaa. Saakohan Camilla todella rentouduttua ja rauhoituttua, niin kuin tahtoo, vai tuleeko hän yksinäisyydessään kahta ahdistuneemmaksi.
Steffe sen sijaan varmana pärjää, siinä on oikeassa niin Gunnar kuin Eetukin. Sehän on sitä paitsi lapsi vielä: sille tekee tosi hyvää leikkiä ja norkoilla hallitussa vapaudessa. Toivottavasti se ei ehdi hirveästi Camillaa kaipailla pihalla.
Steffen voittoloimi on kyllä hieno. Katsotaan, minne se päätyy. Musta on hassua, että vielä tänäkin päivänä oikeissakin raveissa on voittoloimia. Näkyyhän niissä hienosti sponsorien nimet kun kaikki kuvaa voittajaa, mutta on se vähäsen tilan ja luonnonvarojen haaskaamista. Onneksi virtuaalimaailman voittoloimet pakkaa yleensä olla enemmän käyttötavaraa. Tämäkin on hieno, eikä sellainen harmaa, jonka kyljessä luke kissan, tai oikeastaan koiran kokoisella Rinta-Joupin Autoliike :DD
