Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Nelly on mukana Jouluryypiskelyssä!
Nelly voi ottaa tarinassa Tuomarin viran (ja mahdollisesti nakittaa Niklaksen tuomarin apupojaksi, jos tarinallisesti inspaa), niin Chai tai muu hepaton voi mennä Cozminalla. 🙂
-
Psykologikäynti
“Miten sulla menee?” psykologini kysyi, kun olin istunut punaiseen nojatuoliin. Huokaisin.
“No, miten tässä nyt voi mennä. Ihan hyvin, vaikka selkeesti asiat on vielä kesken. Ihan hyvin, vaikka väsyttäähän tämmönen.”
“Se on ihan totta. Itsensä kehittäminen on aina raskasta ja jopa kivinen tie. Mikä sua tällä hetkellä eniten painaa?”Nostin oikean jalkani tuolille ja halasin polvea.
“Mikä minua painaa? Tilanne. Yleisesti koko tilanne. Eetu ei oo selkeästi vielä varma mitä haluaa ja on kovin hiljainen. En mä nyt odotakaan hänen juoksevan sateessa mua vastaan avosylin, niinkuin elokuvissa aina tapahtuu vastoinkäymisen jälkeen. Mä haluisin niin kovaa auttaa Eetua, mut ei tässä oikeen voi tehdä mitään. Mä oon alkanut miettimähän, että Eetu ajattelis sitä uutta vuotta.”
“Niin lapsen menetystä? Eetuako surettais se vielä?”
“No tottahan sellainen surettaa. Mua ainakin, vieläkin. Ja voi että mua suututtaa kun asiaa puidaan tai siitä keskustellaan. Oon tosi hyvin kyllä saanut olla yksinäni asian kanssa, eikä sitä varmaan monikaan nosta esille, mutta jotenkin kaikki lapsi-aiheiset tai lapsiin liittyvät suututtaa mua vieläkin tosi kovaa. Ja sit mua vielä ärsyttää miten paljon asia suututtaa vielä, ja siinäkös on kierre valmis. Ne muuten toimii tosi hyvin ne keinot, joista viimeks oli puhetta. Maadottaminen ja sit se kymmeneen laskeminen ja nää.”
“Tosi hyvä, että oot niitäkin muistanut käyttää niitä vihanhallintakeinoja. On ihan ymmärrettävää, että lapsiin liittyvä ärsyttää ja jopa suututtaa, mutta osaatko tunnistaa mitä muita tunteita siellä suuttumuksen alla on?”
****
Istuin autoon ja tunsin, miten päänsärky valtasi alaa oikealta puolen päätäni. Nojauduin penkkiin ja hengitin kolme kertaa syvään. Oli todella raskasta, mutta samaan aikaan hyvin palkitsevaa käydä psykologilla ja päästä oikeasti purkamaan tunteita ja ajatuksia. Se on aina eri asia jutella ammattilaisen kanssa, vaikka kuinka ystäville kertoisi. Minulta ainakin vaaditaan kovasti töitä ja jokaisella kerralla olen itkenyt autossa käynnin päätteeksi. Tämä kerta ei ollut poikkeus.
Kun olin itkenyt tarpeeksi, käynnistin auton ja laitoin turvavyön kiinni. Kotimatka oli tarpeeksi pitkä käydä käynti läpi vielä yksin autossa ja oikeasti hengittää. Tänään kuitenkin käännyin ensin Ideaparkia kohti. Oli todella rankkaa ja tunteita herättävää puhua Eetusta ja kohtukuolemasta samaan hengen vetoon. Todella tunsin ansaitsevani Burger Kingin kylmän pirtelön, vaikka ulkona oli hädin tuskin plussaa.
-
Elokuun viimeinen päivä.
Siitä on aikaa, kun olisin ihan oikeasti istunut rennosti tuvassa ja katsonut miten ihmiset häärää ympärillä. Se oli juuri ennen kuin lähdin Hopiavuoren tuvasta ovet paukkuen. Kliseisesti tähän kuuluisi sanoa, että en katsonut taakseni, mutta katsoin minä. Monestikin. Katsoin taakseni ja lopulta jopa palasin. En tietenkään heti, mutta varmaan pari viikkoa siinä meni. Ensin palasin tekemään töitäni ja siitä muutaman viikon päästä palasin tupaan juomaan kahvia. Silloin minun piti haistella ilmaa hyvin tarkasti ja varoa Eetua. Ensin jopa välttelin Eetua.Nyt on kuitenkin jo palattu melko normaaliin elämiseen. Paitsi että Eetun kanssa en oikein tiedä missä me olemme. Muiden tallilaisten kanssa on kuin en olisi ikinä ollutkaan poissa. Hello on pakottanut minut kyllä palaamaan kotiin nukkumaan, mutta en ole ihan varma mitä mieltä Eetu on tästä. Ei Eetu nyt varsinaisesti ole kieltänytkään, mutta ei hän ole sohvalta pois pyytänyt.
Tänä iltana olin päättänyt avata suuni. Eetu ei sitä varmasti tekisi, ja kyllä se totta puhuen on minun hommani. Minun nyt pitää pyytää anteeksi ja kertoa sairaanhoitaja-käynnistä. Hengitin ulos nenäni kautta ja huuleni olivat tiukkana viivana. Minua hermostutti. Kun tuvan ulko-ovi vihdoin kävi, oli jo pimeää. Puristin kaakaomukia vähän kovempaa. Eetu yskäisi eteisessä.
“Eetu” kuiskasin hiljaisuuteen.
“Mh?” hän vastasi.
Hengitin syvään sisään. “Haluakko kaakaota? Teenkö sulle?”
“Ei tartte.”
“Okei.”
Tunnelma kiristyi. Tai siltä minusta tuntui.
“Eetu.”
“Mh?”
“Mä oon pahoillani.”
“Niin mäkin.” Eetu istui minua vastapäätä ja katsoi ohitseni.
“Mut kuule, kato”, jatkoin ja kaivoin laukustani psykiatrisen hoitajan antamaa lappua. “Kato, täs on tällanen. Mä kävin hoitajalla ja se sano, että lääkäri kirjottaa mulle lähetteen Seinäjoelle. Mä pääsen varmaan mielenterveyspuolelle sinne ja sitten kato, tää…” kaivoin kiiltäväpintaisen esitteen paperipinon välistä ja asetin sen Eetun eteen pöydälle. “… On olemassa tällanen Maria Akatemia, josta vois kans olla apua.”Minä katsoin, kun Eetuselasi papereita vaikka ei osannut lukea. Mitään sen enempää selittämättä otin yhden papereista ja käänsin sitä niin, että saatoin lukea hänelle ääneen.
”Pt toisella psykiatrisen sairaanhoitajan käynnillä. Pt:n vointi edelleen huono. Kertoo, miten viime tapaamisen jälkeen edelleen pelkää sosiaalisia tilanteita ja sitä kautta itseään. Potilas täsmentää, että ei pelkää muita ihmisiä vaan itseään ja vihantunteen aiheuttamaa hallitsemattomuutta. Pt tiedostaa agressiivisuusongelmansa olevan paha. Pt toivoo, että saisi ajan psykiatrille tai psykologille. Tästä konsultoidaan lääkäriä ja lähetteestä informoidaan pt:lle. Lähete Seinäjoelle.”
Vaihdoin paperin Maria Akatemian esitteeseen ja luin isot otsikot ääneen.
“Apua väkivaltaan, Tunnevaaka, Vertaistukea livenä ja chatissa.”
Eetu nosti katseensa ja hymyili minulle ihan aavistuksen verran. Ei vieläkään täysin rennosti, mutta vähän. En uskaltanut hymyillä takaisin. Join kaakaotani ja jännitin.
“Kertoko Hello että mun on ollu ikävä? Ja että mä ihan oikeasti oon pahoillani.”Eetu nojasi taaksepäin ja työnsi papereita minulle. Yhtäkkiä hiljaisuus tuntui päällekäyvältä ja aloin pinoamaan papereita ja esitteitä takaisin kasaan.
“Jaa, no, tuota”, yritin rikkoa hiljaisuutta. “Mä nyt… Voin nukkua sohvalla, jos se sopii vielä.”
“Ei sun ny soffalla tarvitte nukkua” Eetu sanoi ja vilkaisi minua sivusilmällään.
“Mut mä aattelin, ettet sä halua mua. En mäkään haluais ittiäni tänne”, naurahdin. “Vihaongelmaista.”Eetu oli pitkään hiljaa, ennen kuin jatkoi.
“Soon sun sänkys siinä mihnä munki”, hän sanoi lopulta. Raskas taakka putosi yhtäkkiä harteiltani.
Hymyilin Eetulle.Tämä päivä
Arki on alkanut taas ja syksyn työt vaativat tekijää. Olen haravoinut pihan jo ensimmäisistä pudonneista lehdistä ja poistanut kesän kukat. Keitän kahvia, kuten ennenkin ja teen ruokaa, kuten ennenkin. Sujahdin entiseen muottiini ja pidän siitä. Heti kun sain Eetulta luvan ja kerrottua kaiken ääneen, mitä psykologin kanssa käymme läpi, palasin normaaliin arkeen. Voi pojat miten kaipasinkaan sitä! Yhtäkkiä perunoiden keittäminen koko tallille ei ole yhtään vastenmielistä ja ihmisten läsnäolo pelottavaa.Olen tehnyt kovasti töitä psykologin kanssa, vaikka olenkin käynyt siellä vasta kaksi kertaa. Maria Akatemian järjestämistä chateistä olen saanut vertaistukea ja uusia keinoja purkaa vihaani – muuten kuin lyömällä. En sano, että kaikki on nyt taas hyvin, mutta ehdottomasti ollaan parempaan menossa. Olen luvannut itselleni tehdä töitä vihani eteen ja kehittää itseäni. Tähän asti se on sujunut hyvin.
Eetulle minä lupasin, että en enää pakene Hellon luokse. Hellolle minä lupasin samoin. Lisäksi sanoin ääneen asioita, joita en uskaltanut edes itselleni myöntää. Kerroin, miten kovasti minua pelotti olla itseni kanssa ja yhtäkkiä tajusin, miten rikki minä olinkaan. Nyt olen liimaillut palasia kasaan ja saamassa edelleen rikkinäistä, mutta uudenlaista Nellyä kasaan. Vielä on pitkä matka edessä, mutta lähtö on sujunut hyvin tässä maratonissa. -
Alulakanan viikkaus
Tapahtuu maanantai-illallaViikkasin Eetun kanssa alulakanaa. Jostain syystä, emme olleet ikinä tehneet sitä aikaisemmin yhdessä. Näytin Eetulle esimerkkiä, jota hän parhaansa mukaan yritti seurata.
“Hassu, päästä vaan toinen nurkka irti”, neuvoin. Minua hymyilytti ja sisälläni velloi lämmin tunne. Eetukin hymyili.
“Näin, katso. Hyvä, ja sitten me vedetään.” Yritin vetää Eetua tietysti kumoon. Samalla tavalla, kuin yritin aina äitiä vetää kumoon, kun viikkasimme lakanoita. Eetu horjahti ja hän joutui ottamaan askeleen eteenpäin estääkseen kaatumisen. Minä nauroin. Eetukin nauroi.“Millaasta siellä oli?”
“Norjassa vai? Mä tuun sinne päin.” Lähdin taittelemaan lakanaa pieneksi nipuksi, jotta sen saisi kaappiin. “Siellä oli kivaa, mutta on kotiin aina mukavampaa palata.”
“Mm.”Taittelin lakanasta ensin reilun käsivarren mittaisen, ennen kuin taitoin sen vielä puoliksi.
“Miten tästä näin ryppyinen tuli?” kysyin ääneen.
“Emminä tierä. Sä verit liian lujaa” Eetu sanoi ilkikurisesti, mutta hyväntahtoisesti.
“Enkä! Ite vedit liian lujaa.”
“Annika aina taitteli nämä notta emminä osaa.”Vedin henkeä syvään. Lämmin tunne valahti hyvin äkkiä pois.
“Mitä?”
“Notta minen osaa viikata, koska…”
“Koska Annika aina viikkasi”, keskeytin. “Aina se Annika. Mikset palaa sitten sen luo jos oli nii paree emäntä ko minä!”
“Emminä sitä tarkoota…” Eetu yritti ja katsoi minua kulmat kurtussa.
“Nii varmaa! Aina se Annika ja miten Annika laittoi korianteria perunoohin ja Annika valitsi verhot ja Annika sitä ja tätä!” Tunsin, miten raivon puna levisi kasvoilleni ja kuumotti korviani. “Miksen minä voi riittää! Miksi pitää AINA verrata siihen akkaan.” Käteni puristuivat nyrkkiin. Sormeni sykkivät. Viha tuntui täyttävän koko huoneen, enkä tiennyt keinoa purkaa sitä. Raivo otti minusta vallan ja otin jo melkein askeleen Eetua kohti.Eetu ei sanonut mitään, joten heitin viikatun alulakanan sängylle ja käänsin hänelle selkäni. Etsin purkamatonta reppua, joka oli ollut mukana Norjassa. Minähän en jää kuuntelemaan, kun ukko vertaa aina eksäänsä! Reppu lojui nojatuolia vasten. Revin sen mukaani ja kävelin ulos makuuhuoneesta.
“Mä meen ny!” Huusin makuuhuoneen ovelta.
“Minne?”
“En MINÄ tiedä! Kysy Annikaltas!”
Eetu ei vastannut. Kuulin, miten hän nousi sängyltä varmaan juostakseen perääni. Otin yhden ison harppauksen, nappasin avaimet eteisen avainkaapista ja laitoin läpsyttimet jalkaani. Paiskasin oven perässäni. Se ei enää auennut. Kuuntelin hetken kuistilla, miten Eetun kantapäiden kopinaa ei kuulunut. Hyvä. Tosi hyvä. Eikö hänellä muka ollut sanottavaa? Kyyneleet nousivat silmiini ja minun tuli kiire päästä autoon.Hyvä, että Eetu ei lähtenyt perään. Laitoin vilkun päälle ja kaasutin pois pihasta. Voisi samalla siivota kuopimisen jäljet pois pihasta kun soittaa Annikalle. Onkohan Eetu käynyt Annikan luona? Ehkä jopa viikonlopun aikana? Ei Eetu niin ilkeä olisi. Käänsin radiota kovemmalle, jotta en kuulisi ajatuksiani.
Koputin oveen. Ei vastausta. Koputin uudestaan. Ei vastausta. Kello oli vielä vajaa puolenyön, mutta ehkä ihmiset nukkuivat tähän aikaan yöstä. En keksinyt muutakaan paikkaa mennä, joten koputin uudestaan. Reppu roikkui olkapäälläni ja tuntui painavan liikaa. Ovi aukesi narahtaen. Hellon tukka oli kirjaimellisesti joka suuntaan. Huokaisin.
“Saanko mä tulla?” kysyin varovasti. -
Norjan reissu
“Kuulostaa tosi hyvältä kyllä. Ja majoitus onnistuu teidän puolesta, niin helpottaa kyllä. Joo, kyllä. Torstaina kyllä. Jess, hyvä. Nähdään siis silloin! Hyvä, kiitoksia teille.”
Kirjoitin paperille vielä päivämäärän 9-11.7 ja laskin kynän pöydälle. Minua jännitti. Ensimmäinen tuomarointireissu ulkomaille. Norjaan ei onneksi ole pitkä matka, mutta silti! Ulkomaille! Tekisi kyllä hyvää päästä reissuun. Pääsee verkostoitumaan ja vähäksi aikaa pois arkirutiineista.
Eetu ähisi tavalliseen tapaansa, kun riisui kenkiä eteisessä. Kuuntelin, miten hänen askeleensa kantautuivat ensin olohuoneeseen ja sieltä viimein keittiöön.
“Täällä sä oot” hän sanoi ja huokaisi.
“Joo, täällä mä.” Pidin pienen tauon ennen kuin jatkoin. “Ne soitti sieltä Norjasta.”
“Jaa. Mitä ne sano?”
“Ihan yleistä. Majoitus järjestyy niiden kautta ja ne ostaa myös lentoliput. Ei sillä nyt rikastu, mutta mä tykkään silti.”
Eetu avasi jääkaapin sanomatta mitään ja nosti maitopurkin pöydälle.
“Mä lähden torstaina ja tuun jo maanantaina.” Yritin saada reaktiota. Eetu kaatoi maitoa lasiin, joi siitä puolet ja kääntyi minuun päin.
“No se onki kiva notta ei itte tarvi ostella lippuja” hän sanoi, mutta ei ollenkaan vakuuttavasti.
“Musta on.”Hiljaisuus venyi. Silitin ruokapöydän pintaa, ikään kuin siinä olisi ryppyjä.
Ehkä Eetu halusi mukaan? Ei, ei Eetu haluaisi. Ehkä Eetu ei ymmärtänyt miksi minä halusin? Onhan siitä ollut joskus puhetta, että minä haluan seikkailla ja Eetu ei.Ulko-ovi kolahti, kun se vedettiin auki. Hengitin syvään nenän kautta ja hain kasvoille hymyn.
“Heei! Laitetaanko kaffia?” huusin eteiseen. Eetu oli jo edelläni. Hän kaatoi kahvinkeittimeen vettä.
“Joo, mielellään!” Harrin ääni vastasi.
”Kiitos”, Sonjakin kommentoi.Sonja ehti ensin keittiöön.
“Onpa kivat verhot” hän kommentoi ja osoitti ikkunaa kohti. Siinä roikkui haaleanpunaiset verhot, jossa oli pieniä eri sävyisiä kukkia. Ne ei oikeasti olleet kaunis eikä sopinut tuvan tunnelmaan. Ei ne olleet Annikankaan valitsemat.
“Kiitti. Mä löysin ne kirpputorilta. Musta ne on kivat.” -
Ensimmäinen kosketus jousiammuntaan
”En mä tonne osu! Noin kauas! ROSITA sä et voi olla tosissas!”
”Hei, nyt toi jänne räpsähtää sun kyynärtaipeen reunaan, jos pidät tuossa asennossa kiinni.” Rosita huusi.
”Mitä jos mä osun vahingossa Harriin? Tai hevosiin?”
”Miten sä vahingossa osuisit muhun? Sonja on meidän välissä!” Harri kommentoi rivistä.
”Ei sitä tiedä!”Jännitin jousen ja pelkäsin nuolen lentävän hevosia kohti. Se ei kuulemma ole mahdollista, mutta silti. Mitä jos se vahingossa lentää tuulen mukana? Mitä jos vahingossa tähtään Harriin?
”AAAAAA” huusin, kun nuoli halkoi ilmaa ja meni komeasti ohi maalista. Rosita naurahti.
”Sehän meni hyvin ensimmäiseksi kerraksi!” -
1. Housut jalkaan ja Nellystä ylivertaista tekemään
2. Valmennus, jossa kaikki menee väärin
“Sit keräät ohjat. Et vedä hevosen suuta, mutta niin että tuntuu että siellä on kuitenkin jotain siellä ohjien päässä. Hello, kerää ne ohjat.”
“Koko ajan!”Hello osasi ratsastaa. Ei edes alokas-kisa tasoisesti, mutta kyllä hän ihan perusjutut osasi. Vaikka istuikin nojaten oikealle koko ajan ja todella laiskan näköisesti. Ei, ei Hello tainnut muistaa edes perusjuttuja. Suorista selkä, hartiat taakse ja kädet kunnolla. Selkä suoraksi. Kantapäät alas ja jousta. Hellon meno muistutti jotain linnun ja siilin yhdistelmältä. Hän tuhisi satulassa ja olkapäät näyttivät kävelevän edellä niin kuin pulun pää tekee.
“Noni, sit nostat ravin ja kevennät sitä.”
“Miten päin?” Hello kysyi silmät todella pyöreinä.
“Mitä miten päin?”
“Kevennän tietysti.”
“No oikein tietysti! Sä osaat kyllä. Ei, nyt on väärä. Hello! Vaihda kevennys! Yritä ny hitto soikoon, sä osaat kyllä!”
“Montako kertaa pitää vaihtaa?!”
“Ihan tasan että saat oikean tietysti!”Hello hyppi satulassa. Hän yritti kokonaisen kierroksen vaihtaa kevennystä. Nousin jo tuolilta ja kävelin kentän keskelle.
“Ihan tosi, yritä!”
“Koko ajan!”Minua raivostutti. Hello tahallaan oli vaikea. Hän ratsasti lyhyelle sivulle edelleen pomppien. Kun hän tuli lähemmäs, huiskasin häntä raipalla reiteen. Kovempaa kuin oli tarkoitus. Hello näytti säikähtäneeltä. Hän hidasti Skotin käyntiin ja kääntyi minua kohti. Minä kiehuin raivosta.
“Miten sä aina onnistut tekemään kaikesta niin vaikeeta? Ymmärrätkö, että sä ihan tosi osaat kyllä keventää!”
Hello ei vastannut, mutta potkaisi minua. Potku meni vähän ohi, eikä osunut kuin käteen.
“Ihan totta ko potkit mua hullu?”
Se oli viimeinen pisara. Tarrasin Helloa jalasta ja vedin hänet alas Skotin selästä. Hello mäiskähti maahan ja hyökkäsin hänen päälleen. Hän sätki niin kovaa jaloillaan, etten nähnyt hetkeen mitään. Löin sokkona ja kiljunnasta päätellen osuin johonkin.Tasapainoni horjui ja Hello sai potkaistua minut kauemmas. Hän hyökkäsi vuorostaan minun päälleni ja yritti tarttua käsivarsiini, jotta saisi estettyä lyönnit. Huidoin kuin hullu ja osuin häntä ainakin kerran käteen.
“Vitun hullu!” Hello huusi.
“Ite käyt potkimaan!” -
Nelly ja Cozmina ilmoittautuu mukaan lauantaille 😀 !
-
Annika
“Eetu.”
“Mm?”
“Millasta sulla oli sen sun eksän kanssa?”Eetun hengityksen tasainen rytmi loppui. Vaikka en nähnyt pimeässä makuuhuoneessa, tunsin miten hän kääntyi selälleen.
“Mitä sä tarkootat?” Eetun äänessä ei ollut vähääkään uneliaisuutta enää. Hän kumartui napsauttamaan yöpöydän lampun päälle. Nousin puoli-istuvaan asentoon ja aloin nyplätä tyynyn kulmaa.“Niin, että ettekö te ollu aika onnellisia? Siis kihloissa ja kaikkea.”
“Kihiloossa me oltihin. Ja kai me oltihin onnellisia aina välillä. Mutta mitä sä ny sitä mietit, soon ijänkaiken vanha juttu.”
“Kauanko te seurustelitte ennen kihloihin menoa?”
“Ai että koska minä kosin Annikaa?”
“Ni”
“Kaks vuatta siinä kesti. Mutta molimma yhyres nuaresta.”
“Okei.”
“Noni, rupiappa jo nukkumahan. On yö.”Niin Eetu päätti keskustelun. Hän sammutti valon, kääntyi selin minuun ja korjasi peittoaan. Ei mennyt montaakaan hetkeä, kun pystyin jo kuulemaan nukkuvan Eetun tasaisen kohinan.
–
Inari käänsi lehden sivua.
“Miks Eetu eros siitä sen entisestä?”
“Ai Annikasta?” Inari näytti yllättyneen kysymyksestä. Käänsin kuppiani pöydällä.
“Nii, Annikasta.”
“Jotain riitaa niille tais tulla” Inari mietti pitkään ennen kuin jatkoi. “Kai ne ei nähneet yhteistä tulevaisuutta enää.”
“Muistatko koska Eetu kosi?”
“Anteeks?”
“Koska Eetu kosi Annikaa?”
“Ehkä parin vuoden seurustelun jälkeen. En minä tiedä… Eikö Eetulta olisi parempi kysyä?” Inari käänsi taas sivua.
“Haluaakohan Eetu lapsia?” kysyin ja pidätin hetken henkeäni.Kysymys pysäytti Inarin täysin. Hän hengitti syvään nenänsä kautta sisään ja suoristi aavistuksen selkäänsä.
“Ehkä” hän sanoi lopulta.
“Eli talli ei varmaan riitä Eetulle lopuniäksi?”
“Varmasti tallinki halua pitää. Ja onhan tässä lapsia ympärillä. Kummilapsenkin voi ottaa hoitoon koska vain.”Inari yritti tarjota pelastusrengasta. Minua ahdisti pelastusrenkaat ja Eetu ja tallit ja kummilapset. Keittiön verhotkin ahdisti. Ne olivat vihreäruutuiset ja todella rumat. Varmasti Annikan valitsemat. Miksi täällä oli edes Annikan jättämiä tavaroita? Eikö Eetu todella halunnut niistä eroon?
Tuolin jalat pitivät riipaisevan äänen, kun työnsin sitä altani pois. Ilmoitin kovaan ääneen, että nyt vaihdetaan verhot ja kävelin pois keittiöstä. Minun oli pakko kaivaa ihan mitkä vaan verhot vihreiden tilalle. Makuuhuoneessa oli kaapin alahyllyllä pieni laatikko, jossa oli sekalaista liinavaatetta asuntoautosta. Vedin sen esiin ja käänsin ympäri lattialle.
“Nämä”, ilmoitin ja nostin ilmaan vaalean ja kukallisen kapan. “Tämä tulee nyt keittiöön.”Verho oli aivan liian pieni, mutta saisi kelvata. Ensi viikolla on mentävä Seinäjoelle kirpputorikierrokselle. Keittiön ikkunaan on pakko saada pitsinen kappa. Olohuoneeseen sopisi vaikka kasvikuvioiset.
-
Mä oon samaa mieltä Noan kanssa, mutta myös Sonjan kanssa.
Musta Inari on aina ollut vähän katkera Eiraa kohtaan, vaikka kuinka rakastaa pikkusiskoa. Eira on taitavampi, mutta myös villimpi ja silti Eira saa ratsastaa peräti kolmella hevosella.
Mutta mäkin kiinnitin huomiota siihen, miten Inarin ajatukset tässä tarinassa näyttäytyy ehkä aavistuksen suorempina kuin ennen. Aina mennään samaa volttia ja nurkkaan häpeämään.
SiltiKIN Inari jaksaa muistaa, että Eira on todella heistä kahdesta se, joka juoksee tallille aina iltapäivisin. Vaikka tottahan silti saa ärsyttää 😀 -
Ihanaa, että Marshall miettii Jannan auttamista! Tosi hyvin vastasit Jannan palloon. Ehdotukseni on vahva kyllä: äiti kehiin! Ainakin soittoa äidille, koska äiti kyllä osaa auttaa vaikka Marsh onkin jo iso 😀 .
-
Hello best 😀 . Kaikilla muilla paitsi hänellä! Tottakai se ärsyttää ja saa ärsyttääkin. Silti Hello kuulostaa tässä ärsyttävästi (enemmän kuin mä) aikuiselta ja suhtautuu tosi hyvin tilanteeseen!
-
Ihana kuva! Polinan silmät on mun lempikohta: niiin ystävällisen näköiset
-
Harri! Mä ymmärrän sun tuskan!!! Yritä siinä nyt puhua vieraalla kielellä ja kertoa notta oon minä ja osaan mä ny jotakin kun ei oo edes sanastoa!
-
Mun mielestä on kiva, että Janna näyttää löytäneen lajinsa! Rasmuksestakin on kiva kuulla lisää ja päästä tutustumaan. 🙂
-
Tosi hyvä, että Polina pääsi turvallisesti perille vaikka vähän tuntui kyllästyneen matkustamiseen! 😀
Kiva, että Aamukin sai heti ensimmäisen tuttavuuden tallilta. 🙂 Eiköhän loputkin naamat pian tule tutuiksi! -
Totta kai Hello haluaa saada poikaystävän mukaan perheensä kanssa, koska onhan se nyt luonnollista haluta kaikki rakkaat samaan tilaan pelaamaan.
Toisaalta myös Tide-raukka, kun ei uskalla lähteä Hellon porukoille pelaamaan. Ne on kuitenkin maaaaaiiiillllmmmaannn rennoimmat ihmiset ja rakastavat jokaista elävää olentoa yhtä paljon.
Kunpa Tide uskaltaisi lähteä pian mukaan! Tiituksenkin pitäisi nähdä, miten paljon hänestä välitettäisiin ja se tekis Tiitukselle ihan oikeasti tosi hyvää. -
Voi Eetu-parka! Ensin Annika lähtee seikkailulleen ja nyt vielä Nellykin. Tottahan sitä vertaa entistä tilannetta nykyiseen, vaikka asia näyttäisi ainakin osittain olevan eri.
Hienosti Eetu pysyy silti jaloillaan, ainakin toistaiseksi. Isoja asioita on tapahtunut ja tapahtumassa ja silti Eetu jaksaa nousta joka aamu hoitamaan Unelmaansa. Ja, ennen kaikkea vielä hillitsee ittiänsä. Ei räyhää päälle ja kostoksi käy hakemassa uutta verhoa tai huuda naama punaisena miten toinen ei saa lähteä reissuun. Toisaalta, mitähän Nelly meinaisi jos Eetu menisi ja kieltäisi ja kertoisi Annikasta?
Voi vitsi. Tuli äkillinen tarve halata Eetua ja kääriä Eetu vähäksi aikaa peiton sisälle kaakao kädessä. 😀 -
Kiinnitin samaan huomiota kuin Eetun isi, vaikkakaan en samalla tavalla tietysti (en oo ope ammatiltani xd) . Mä todella toivon, että Marsh tulee takaisin! Tajuaakohan hän itsekään, että ihan totta vähän salaa tunteili Hopiavuoren pihalla juuri? Vai oliko hän niin uppoutunut, että ei edes huomannut koko asiaa? Ehkä Marshall ei vielä itse tiedä, miten paljon hän välittää ja huomaa sen vasta reissussa? Vähänkö jännittävää!
Mulle joskus joku sanoi, että tarina on onnistunut, kun se herättää tunteita. Ja nyt mä sanon, että sinä onnistuit! Mä en halua enkä varsinkaan malta odottaa miten tässä käy!
-
Kyllä! Todistajan roolissa kerron, että Eetun isin kanssa julkaisun jälkeen ihan ääneen juorusimme miten hieno veto tämä oli!
Lisäksi, haluan huomauttaa, että Niklas sanoi Meidän Marshallia just Marshiks! 😀 Onhan siitä toki ollut puhetta jo pitkään, mutta musta on aina niin ihanaa kun nämä lempinimet tarttuu.
-
Okei, Inari alkoi vähän pelottamaan. Miten voi toipua noin nopeesti kun toinen ärähtää? Joo, Noa ei ärähtänyt Inarille, mutta silti. Aivan uskomatonta! Hyvällä tavalla tietysti.
Helloa käy vähän sääliksi, kun kukaan ei usko vaikka miten kovaa kertoo 😀 .Toivottavasti Alex tulee pian! Mua jännittää, miten tässä käy 😀 . ihanaa seurata miten Inari on niin ihastunut ja silti tosi varovainen. Samaan aikaan niin pidättyväinen, mutta haluaa jo nähdä Alexin.
-
Ihan vilpittömästi mä todella toivon, että Sonja ja Harri löytää yhdessä ratkaisun. Mä todella tykkään heistä parina! Vaikka tietysti elämän realiteetit voi olla välillä epäreiluja, silti mä todella toivon, että Sonja ja Harri keksii yhdessä jotain!
-
Go Inari, go!!
Vähänkö siistiä, että Inari laittaa ainakin jonkin verran myrkylliselle isälleen vastaan! Se on poka iso asia ja todella vaatii voimaa ja tahtoa. -
Voi että miten voi ihmisen hiukset muuttaa! Marshalille sopii lyhyt tukka ihan älyhyvin 😀 !
-
Voi Camilla! Voisiko joku kertoa, että stressi ei vähene uudella stressillä. Vaikka ihan täysin ymmärrän, että miksi Camilla tekee miten tekee. Hänhän yrittää peittää Steffestä johtuvaa stressiä työstressillä. Kunpa ei vain nyt palaisi aivan loppuun.
