Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Maarit saapuu
Keskiviikkona, kuudes päivä minä ajoin tyttäreni luokse. Nyt oli hetki, jolloin äidin vain pitää ilmestyä paikalle. En ollut nähnyt häntä puoleentoista vuoteen, mutta tietysti tunnistin hänet heti. Nelly avasi ulko-oven ja minä melkein juoksin hänen luokseen. Otin hänet tiukkaan halaukseen, vaikka hän valittikin. Hellitin kyllä otettani, mutten päästänyt vielä irti.
“Miten sä voit?”
“Hyvin, äiti. Joo, kiitos. Tuvas on kahvia, tuu hak..” Nelly sanoi ja työnsi itsensä kesken halauksen pois.
“Oota ny hetki ko mä katon sua.”Nelly näytti väsyneeltä. Hänen silmiensä alla oli tummat pussit ja hän oli laihtunut paljon. Sen näki hänen poskistaan, vaikka hänellä oli päällään varmasti suurin paita, jonka omisti ja niin löysät housut, että minun piti miettiä millä ne pysyi ylhäällä. Nelly oli surullinen.
“Sähän oot ihan muumio! Ookko saanu ees kahvia tälle aamulle?”
“No olen! Kiitos vain” Nelly tiuskaisi, vaikka tiesi että tarkoitin kyllä hyvää. “Sisällä on lisää, mennää ny.”
“No mennää” hymyilin.
“Huomenta” Nellyn selän takaa huudettiin. “Moon Hopiavuoren Eetu” mies ojensi kätensä tyttäreni ohi.
“Maarit. Sinäkö oot Eetu? Kuulemma sisällä on kahvia.”
“Äiti, lopeta. Sulla on taas asiakaspalvelu jääny päälle” Nelly sanoi väliin ja risti kätensä rintansa eteen.
“Eipäs ole. Mees ny siitä et lopukki pääsee sisälle asti.”Talo oli soma niin ulkoa kuin sisältä. Arvasin heti, että olohuoneen sohvan tyynyt olivat Nellyn valitsemia, samoin kuin keittiön pitsikuvioinen kappa. Tunnelma oli lämmin koko talossa. Aivan kuin sitä ei olisi juuri ravistellut suuri tragedia.
“Nätit kupit” sanoin ja pyörittelin valkoista kuppia kädessäni. Sen piti tulla Eetulta, Nelly ei valitsisi näin yksinkertaisia.
“Niissä on ollu palloja, mut pesukone pesi pois” Nelly sanoi ja laski kyynärpäänsä pöytään.
“Miten täällä on jakseltu?”
“Äiti, hyvin, johan mä sanoin.”Nelly tiesi ihan hyvin, että en uskonut. Hän oli niin riutuneen näköinen. Hiuksista puuttui kiille ja silmissä ei ollut tavanomaista pilkettä. Hän istui kumarassa ja piti katsettaan koko ajan hieman alaspäin. Nelly haukotteli.
“Mä juttelin sun äitis kanssa” käännyin Eetua kohti, joka näytti myös väsyneeltä. ”Tulee kuulemma käymään tänään ja tuo leipää samalla.”
“Niin se taitaa. Minoon kyllä sanonu, ettei tartte.” Eetu keskusteli hyvin luontevasti, mutta liikehti samalla levottomasti.
”Tämmönen tilanne vaatii äitiä, niin minä Ritvallekki sanoin ja aateltii et autetaa teitä ny yhes. Saatte sit keskustella ja surra läp…”
“Äiti, joko sä oot saanu muutettua siitä kerrostalosta?” Nelly vaihtoi tahallaan keskustelunaihetta.
“En, siellä mä edellee Itäpuistossa asun. Porissa siis”, selvensin Eetulle. “Mutta mä oon siellä loppujen lopuksi tosi vähän, joten ei mua edes haittaa, vaikka siellä naapurit onkin vähä hulluja. Kaikki porilaiset on hulluja” hymyilin ja nostin kupin huulilleni. -
Äiti
“Mikä olo?” äiti kysyi puhelimessa.
“Ei tässä. Pääsen kotiin tänään.”Makasin sairaalan valkoisissa lakanoissa ja kuuntelin, kuinka sänkyjen pyörät kitisivät käytävällä.
“Leikkaus meni hyvin. Kipulääkettä mä edelleen saan, mut antibiootteja ei tarvii.”
Olin ollut leikkauksen hereillä, ja oikeasti valmis kotiin, mutta lääkärit halusivat tarkkailla vielä.
“Yhtään kauempaa mä en täällä oo. Haluun kahvia ja sushia” naurahdin väkinäisesti.
“Mä ymmärrän. Mut onko siellä ees sushipaikkaa?” äiti kyseenalaisti.Ei. Seinäjoella on.
“Ei oo. Mut ehkä kaupan pakkasessa, en oo varma. Seinäjoelle kyllä on. Kahvia on.”
“Missä Eetu on? Ootko ihan yksin?”
“Se meni käymään vessassa. Ja Hellokin kävi täällä, en mä yksin oo.”
“Ootko varma ettet tarvii äitiä? Mä voin siirtää kyllä tota seuraavaa…”
“Äiti, ei sun tarvii. Kyllä mä pärjään.”Enpäs pärjää. Tunsin, miten pala kurkussa kasvoi. Äitikin varmasti tunsi saman.
“Jos mä kuitenkin? Laita mulle Eetun numero, niin mä soitan sille ja kysyn… Ja sen Eetun äidin kans. Soitan sillekki.”
“Miks?”
“Koska hän varmasti tietää missä siellä voi yöpyä ja Eetu tarvii kans äitiään nyt. Laita vaan, älä kysele” äiti komensi. “Olet rakas, soitellaan taas” hän jatkoi ja päätti puhelun.Lähetin äidille numerot. Eetu tuli takaisin ja kerroin hänelle, että hän voisi ihan yhtä hyvin kieltää äitiäni tulemasta. Tai, että minäkin voin soittaa uudelleen ja kieltää.
“Lääkärin pitäis tulla, notta päästääsiin kotiin” Eetu vastasi ja vilkuili käytävälle.
“Kyllä se sieltä tulee. Mutta mä käyn vaihtaa noi vaatteet eka.”
“Et sinä voi, sulla on toi tippakin.”
“Nii…” Tartuin kyynärtaipeessa olevaan tippaan ja vedin sen ulos. “Annakko mulle palan paperia?”
“Et sä noin voi tehdä!” Eetu hätääntyi.
“Voinpas. Mä lähden kotiin. Paperia?” -
Jokin on vialla 3/4
Hoitaja auttoi minut rullatuolista sairaalasängylle. Minun täytyi olla valkoinen, koska minulle tuotiin mehua. Hoitaja kävi hakemassa kollegansa. He mittailivat, tutkivat ja ultrasivat. Minä puristin Eetun kättä. He olivat niin vakavia. Jokin oli vialla. Lopulta he sanoivat huolestuneen näköisinä, että oli aika pyytää lääkäri paikalle. Yritin kysyä, miten vauva voi. Miksi se liikkui niin heikosti? Miksi se sattui niin kamalasti? Yritin olla huolestumatta. Olimme sairaalassa. Nuo ihmiset eivät antaisi mitään pahaa tapahtua minun vauvalleni. Hoitajat kuitenkin totesivat, että lääkäri tulee pian, eikä minulle kerrottu mitään vauvastani. Vilkaisin Eetua. Hänen kulmansa olivat kurtussa ja huoli paistoi hänen silmistään. Minä nyyhkytin ja ahdistukseni kasvoi sitä vastaan käymästäni taistelusta huolimatta.
Lääkäri tuli hiljaisena ja tarttui ultralaitteisiin. Sain tipan käsivarteeni. Pidin katseeni Eetussa, joka oli pelottavan hiljaa, niin kuin vauvakin. Lääkäri sanoi ottavansa vielä uuden ultran ja laittoi lisää geeliä paljaan mahani päälle. Pidätin hengitystä. Lääkäri katsoi monitoria, nosti laitteen pois vatsani päältä ja kääntyi meihin päin.
Nousin istumaan sängyn reunalle. Loistelamppu vilkkui katossa oven yläpuolella.
Eetu kaivoi puhelimen taskustaan ja silitti samalla minua polvesta. Hän jutteli jollekulle, ja näin sivusilmällä, kuinka lääkäri sulki oven perässään.
Yhtäkkiä huoneessa oli vain me kaksi. Minä ja Eetu. Ja kirkkaat loisteputkivalot, pientä piippausta pitävä monitori ja tietokoneen ruutu. Ruutu, jossa typerän iloisen väriset ilotulitukset räjähtelivät ympäriinsä ja katosivat taas mustaan.
-
Jokin on vialla 1/4
Oli niin aamu, että aurinkokaan ei ollut vielä herännyt. Käänsin kylkeä. Peitto painoi lämpimänä ja tyyny hiersi vähän poskeani. Avasin varovasti silmäni. Hain käsilläni apua ja työnsin niillä itseäni ylös upottavalta patjalta. Maha tuntui joka aamu aina vain raskaammalta ja raskaammalta. Puhisten tein viimeisen ponnistuksen ja nousin seisomaan. Kävelin hitaasti, koko ajan puolelta toiselle keinuen nurkan nojatuolille ja otin sen selkänojalta villasukat. Keittiöstä kuului aamuvuorolaisten puhetta. Aamut olivat ehdottomasti vaikeimpia. Ei aamukahvia, lihakset jumissa yön jäljiltä. Olo oli kuin ankalla, kun kuljin keinuen puolelta toiselle käytävää pitkin.
Vauva oli ihmeen hiljaa. Se ei liikkunut, eikä potkinut. En ollut yölläkään herännyt potkimiseen, vaikka olin nukkunut muuten kovin kevyesti. Vauvaa taisi väsyttää. Naurahdin. Kyllä minuakin väsyttäisi, jos joutuisin potkimaan muita jatkuvasti.
“Hei, autakko mulle nää?” sanoin Eetulle. Istuin keittiön pöydän ääreen. “Mä en saa ees sukkia ite” jatkoin, mutta Camillalle.
“Ihmekös tuo, ton mahan kanssa ei kukaan sais. Poika on jo nyt iso” hän vastasi ja istui kahvikuppi kädessään.
“Näinpä. Minä raukka joudun tätä kestämään”, naurahdin.
“Se palakitahan kyllä”, Eetu sanoi ja suukotti mahaani. Hän polvistui eteeni, ja ojensin hänelle toisen jalkani.
“Niin palkitaan kyllä” huokaisin.Ilta oli jo hämärtynyt sysimustaksi, kun katsoin televisiosta kymppiuutisia. Sitä ennen olin katsonut Miehen Puolikkaita. Vauva taisi olla vieläkin väsynyt, sillä se oli liikehtinyt vain hyvin raukeasti koko päivän. Selkääni ja jalkojani särki. Minun piti päästä liikkeelle, vaikka tiesin, ettei siitäkään ollut suurta apua.
“Noaaaa”, huusin. “Tuu auttaa mut ylös!”
Noan askeleet tömisivät keittiöstä, ja katsoin häntä olkani yli.
“Joko taas sun on pissahätä?”
“Ei, ko mä haluun talliin”, sanoin.
Noa naurahti ja ojensi huolettomasti kättään. Tartuin siihen ja hän kiskoi minut ylös. Liike vihlaisi alaselkääni terävästi ja yllättävästi kuin veitsi. Sohvalta ulko-ovelle ja ovelta tallille olikin pitkä matka. Jokainen askel tuntui siltä, kuin astelisi satojen naulojen ja neulojen päällä.Jokin oli vialla. Olin yrittänyt olla ajattelematta sitä. Enää en voinut jättää huomioimatta sitä, miten heikkoa ja satunnaista liikettä sisältäni tunsin, ja miten minua vaivaava vihlonta oli edellispäivien supistuksia voimakkaampaa. Se voimistui liikkuessani, vaikka aiemmin liike oli tehnyt olostani siedettävämpää. Olin pudota polvilleni pikkutarkasti auratulle tallipihalle, mutta selviydyin talliin. Huusin turhaan Eetua. Ajattelin, että minun on pakko jaksaa satulahuoneeseen saakka.
Eetun piti kantaa minut tallista. Näin kenkäni putoavan keskelle pihaa, mutta samaan aikaan kipu alkoi tuntua sietämättömältä. Näin lumipyryn sekoittuvan Eetun hiuksiin, kun hän etsi sitä turhaan ohikiitävän hetken ajan. Auton kojelaudassa paloi moottorivalo. Jokin oli vialla.
-
Uusi Vuosi ja äitiysloma
”Kyllä joo, toki mä valmennuksen pidän jos vaan jaloillani oon sillon”, hymyilin Jannalle.
”Nii, totta. Joko oot suunnitellu koska äitiyslomalle jäät?” Noa kysyi pöydän toiselta puolelta.
Puhalsin vähän ilmaa huulieni välistä.
”Helmikuun loppua mä mietin jossain vaiheessa. Mutta alkaa tää maha olee sen verran iso, että taitaa aikastua.” Nojauduin taaksepäin ja taputin puhuessani mahaa etu- ja keskisormella. ”Vaikka niistä äitis vinkeistä on ollu apua.”
”Ehkä alkaa olee aika lähellä, jos et sohvaltakaa ite pääse” Nikke mainitsi.
”Pääsenpäs!” Kivahdin vastaamaan. ”Mä pyörin siitä pois”, jatkoin hymy huulilla. Noa ja Janna naurahti.”No mutta. Takaisin asiaan. Mä lupaan, että ens vuodeks mä en tee lupauksia” sanoin tomerana. ”Paitsi! Kahvia ja sushia haluan. Niin että saan mahahaavan, sen mä lupaan. Entä te?”
—————-
”Hyvää uutta vuotta!” Väki huusi kuorossa. Heilutin tähtisädetikkua ilmassa ja piirsin uuden vuoden kunniaksi sydämen.
”Onpa hienoo. Tästä vuodesta tulee tosi hieno ja mahtava!” Hello kertoi. ”Paljon keskejä” hän sanoi, mutta taisi olla vain puoliksi tosissaan.”Mihnä Eetu on?” Kysyin.
”Tässä” Eetun ääni kuului selkäni takaa ja tunsin, kuinka hänen tumppunsa ujuttautuivat kylkiäni pitkin mahani päälle. Taputin hänen kämmenselkäänsä ja hymyilin. Tästä tulisi todella hyvä vuosi. Meistä tulisi hyvät vanhemmat. Tyttö tai poika voisi todella hyvin ja kasvaisi rakkauden kyllästämässä maisemassa.Huokaisin.
”Nyt on pakko istua.”
-
Joulu ja Äidit
Joulu tuntui olevan listoja täynnä. Oli kauppalistaa, tehtävälistaa, kokkauslistaa, siivouslistaa toisensa perään. Ritva oli tuonut laatikoita ja Aili pullia. Kuulemma Noan äiti – Alma, muistaakseni – toisi jotain vielä lisää. Laatikot olisi siis katettu. Keittiössä jäisi enää niiden lämmitys, rosolli, lihapullat, maitokastike, perunat, kala ja muut jouluruoat.
Muuten tupa oli onneksi jo siivottuna ja valmiina vastaanottamaan Joulun ja vieraat. Minua hymyilytti. Tuvassa kävisi varmasti yhtä kova vilske aattonakin, kuin normaali-torstainakin. Eikä se siis haittaa, todellakaan. Monien Jouluun kuului ajan vietto myös hevosten kanssa ja Joulumaasto. Siinä sivussa sitten tultaisiin tupaan tietysti kertomaan jouluterveiset.
Eilen äiti toisensa jälkeen tuli ovesta sisään ja toi tuomisiaan. Ensin kävi Ritva, sitten Hellon äiti Aili ja Helmipuro-äiti, jonka nimestä minulla ei ollut aavistustakaan. Vaikka olimme pitkän tovin kahvin äärellä vertailleet raskauksia ja jutelleet synnytyksestä ja vauva-arjesta, en ollut tajunnut kysyä hänen tai uusien kaksosten nimiä. Noan äiti tulisi myös, ilmeisesti tänään.
Eilen, kun olimme jo lopettamassa iltateetä, Eetu kääntyi minuun ja kysyi minun äidistäni. Miksi hän ei tullut tänne jouluksi? Niin, enpä ollut tullut ajatelleeksi kysyä häneltä, olin sanonut ja laskenut kupin pöytään.
”Tottahan sinä kysyt, jos ensi vuonna. Ei taira keritä täski jouluksi”, Eetu oli sanonut ja katsonut minua syvälle silmiin. Tottakai kysyisin. Hän varmaan tulisi jo ennen pyhiä ja pysyisi Loppiaiseen asti, jos vain saisi luvan.Olin minä äitini kanssa jutellut puhelimessa säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta en vain ollut tajunnut kysyä häntä mukaan joulunviettoon. Mahtoikohan hän olla töissä? Ei kai konsulttia Jouluna tarvittaisi. Hän varmaan palaisi kotiinsa pyhiksi ja jatkaisi töitä uuden vuoden jälkeen.
Kaivoin puhelimen hupparin taskusta ja etsin numeron. Ei kai vielä olisi liian myöhäistä kysyä. Puhelin tuuttasi kolmesti, ennen kuin tuttu ääni vastasi ja esitteli itsensä samaan tapaan kuin aina ennenkin. Ja aivan kuten monta puhelua aikaisemmin sanoin, että Nelly moi, mitä kuuluu. Äidin ääni muuttui heti ammattiäänestä äiti-ääneksi ja tiesin, miten hänen olkapäänsä rentoutuivat aavistuksen samalla.
-
Joulukalenteri 2020 -merkki
Tästä jokainen kalenteriin osallistunut saa merkin, olkaa hyvät!
Erityiskiitos Marshille, joka on taiteillut merkkiin Jouluisen Hevosen -
Torstai aamun Whatsapp -keskusteluja
Yhtäkkiä se iski. Vaipanvaihdot, unettomat yöt, koliikki-itkut ja muut.
Kaivoin puhelimen käteeni ja lähetin Sonjalle viestin.
Nelly: eihän eetu vauvaa hoida. Se on tallissa
Sonja: Mitä tarkotat?
N: se tekee aamu-, päivä ja iltatallin. Se mitään koliikkia kerkee hoivaamaa!!
S: No ei vauvalla nyt mitään koliikkia ole
N: et sä sitä tiedä. Mä jään kuitenkin yksin. Miten mä ikinä pärjään elävän vauvan kanssa kahestaan?
S: kirjoittaa…Sonjalla kesti kauan vastata. Avasin toisen keskustelun.
Nelly: mä jään yksin. Musta tulee tallileski. En mä jaksa YKSIN hoitaa mitää vauvaa!
Hello: se voi auttaa eetua talikoimaan ja viemää heppoja ulos.
N: hehheh, varmasti joo. Vastasyntyneenä jo töihin
H: pitää nuorena oppia olemaaPuhelimen yläreunaan ilmestyi viesti ja napautin sen auki.
Sonja: Varmasti on totta, että Eetu tekee paljon tallitöitä myös lapsen tultua. Mutta Eetu on hyvä isä, se ei jätä sua yksin. Eetu auttaa kyllä parhaansa mukaan. Kunnalta ehkä saa apua? Tai ainakin Eetun äidiltä.
Sonja oli oikeassa. Apua varmasti saa taholta tai toiselta.
Nelly: sä oot oikeessa
S: aina välillä 😀
N: mä oon vähän pahoillani että kaadan tätä sun niskaan :,D
S: kiva olla avuksi!!Todella toivon, että Sonja tarkoittaa mitä sanoo.
N: Mites Harri? Millai se jaksaa?
S: Hyvin, tai niin se väittää.
N: jos palkkaan siitä mun taksikuskin :DDD
S: 😀 nojoo hei!Tästä pitäisi vielä keskustella tarkemmin. Minua huoletti Harrin jaksaminen ja halusin olla avuksi. Vaikka tuskin hän taksikuskiksi suostuisikaan.
Hello: mä voin vahtia sitä. Mut vaan jos se ei itke tai kakkaa!! ja tasan sen aikaa että sä pääset pissalle.
N: hei kiitti, suhun voi luottaa ❤️ .Suljin puhelimen näytön ja laskin sen keittiön pöydälle. Katsoin ikkunasta, kuinka Eetu työnsi kottikärryjä tallin taakse.
Onneksi on ihmisiä ympärillä. En minä yksin jäisi. Sitä paitsi, Camilla oli luvannut käyttää minua kylällä kaupassa aamuvuoron jälkeen. Sekin oli jo iso apu.
Huokaisin. Minua edelleen pelotti, ettei minusta olisi äidiksi. Ajatukset taisivat olla kuitenkin myöhässä.
Nojasin taakse ja naputin etu- ja keskisormellani mahaa.
”Ehkä me pärjätän” kuiskasin. ”Kyllä susta vielä kelpo ihminen tulee… Mä luulen.” -
Fetakuutiopurkki
Olin viime viikolla päättänyt kutoa itselleni pipon. Mikään mestari en ole, mutta kyllä minä nyt yhden pipon pystyisin tekemään. Osaanhan minä kantapäänkin. Pyörittelin paksua puikkoa kädessäni ja laskeskelin mielessäni silmukoiden lukumäärää.
Sohva tuntui yhtäkkiä pyörivän ympäri. Lattiasta tuli katto ja katosta lattia. Puikko lipesi otteestani ja piti kovan, metallisen äänen kun se osui lattiaan. Juoksin vessaan. Tunsin, kuinka Hello, Marsh, Sonja, Harri ja Nikke jäivät katsomaan perääni olohuoneeseen.
Vessassa avasin pöntön molemmat kannet ja annoin oksennuksen tulla. Vedin vessan, pesin käteni ja naamani. Sammutin valot lähtiessäni ja kuuntelin, miten olohuoneen puheensorina jatkui. Kävelin keittiöön – minun tuli yhtäkkiä ihan hirveä tarve saada fetakuutioita.
”Mitä pehmopornoa!” Hello kiljahti, kun palasin olohuoneeseen juuri avattu fetakuutiopurkki ja haarukka kädessäni.
”Mistä sä puhut?” Kysyin ja istuin samalle paikalle, josta olin lähtenytkin.
”Kurosen uudesta kirjasta” Nikke huokaisi ja pyöräitti silmiään.
”Ai siitä pornokirjasta? Se oli pettymys”, kommentoin ja metsästin kuution valkoista unelmaa haarukkaan.
”Sinäkin?” Noa kysyi nojatuolista. ”Ookko sinäkin lukenut sen?”
”Mä kuuntelin”, kohautin olkia ja vein fetajuuston suuhuni. ”Sama tarina, eri versio.” Uusi fetakuutio. ”Mut nyt vaihetaan aihetta. Eikö kukaan muu miten punaset korvat Marshilla on?”Kaikkien katseet siirtyivät Marshaliin, joka katsoi minua hämmästyneenä.
”Eei minua…” hän sanoi, mutta jätti lauseen kesken.
”Puhutaan vaikka siitä, miten te kämppikset jaksatte elää yhellä makuuhuoneella” jatkoin hymyillen. Minun oli pakko, tilanne oli juuri otollinen. Sonja tirskahti hyvin pienesti ja Harri tuntui vajoavan yhtäkkiä johonkin kauas nojatuolin uumeniin.
”Ja pusu! Yks makkari ja pusu!” Hello innostui ja katsoi Nikkeä ja Marshia tiukasti silmiin. -
Nää on molemmat aivan ihania ja rakastan kumpaakin. Herkkiä, kauniita ja samalla niiin rosoisia koskettavalla tavalla. Hiomattomia, phyh, aivan loistaviapas!
-
Oi, mua hymyilyttää!! Janna on oikein lämmin hahmo ja tykkään!
-
Onneksi Eiralla on terveellisiä esikuvia lähellä. Todella toivon, että hän oppii pois toksisista mielikuvista!!
Vaikka tarinallisesti nämähän ovat aivan loistavia 😀 . Myös ajatus Marshista ja Eirasta lämmittää mun sydäntä ja naurattaa (vaikkei mulla kahvit lentänytkään) 😀
-
Sonja, mä ymmärrän sua. Kaikki kaatuu niskaan ja silti on pakko päästä töihin. Mun tapauksessa kyllä yleensä vain toteamaan, että sekin taas kaatuu niskaan. (Mulle ei sovi, et jätän puunrungot puoliksi sahattuina ja toivon et ne kestää hetken aikaa ko alotan uutta sahausta. Lopulta ne on kaikki mun päällä ja kerralla.)
Mutta kyllä se tallille lähteminen on yleensä hyvä idea. Hevosten kanssa on pakko rauhoittua ja maaston maisemat viimeistään väkisin laittavat hengähtämään.
-
Ensin olin vihainen Nellyn kanssa ja melkein heitin Eetua tyynyllä.
Sitten tajusin, että ihan oikeasti Eetu ei vaan ymmärrä. Hän ei käsitä, mitä tekee ja ajattelee ja toimii väärin. Hän ei vain tajua, että naiset tekevät muutakin kuin räpsyttelevät silmiään.
Niin olin taas vihainen. Jopa vihaisempi kuin ensin. Mutta mikä on mun mielestä jännää, en ollu vihainen niinkuin veriviholliselle ollaan. Olen vihainen, että en tiedä miten päin ravistelisin Eetua. Pitäisikö ottaa jaloista kiinni ja ravistella pää alaspäin, jos jokin kolahtaisi paikalleen? Vaiko hartioista ja huitoa holtittomasti joka suuntaan samalla kun huutaa aaaa-ääntä.
Ehkä on kuitenkin kyse vähän turhautumisestakin. Miten voikaan olla noin epäreilu? Vielä ihmiselle, joka auttaa ihan melkein joka päivä. Heräää Eetu 😀 !
-
Voi Chai! Voi Chai, Chai, Chai!
Mun mahaa kipisteli ja sydän hakkas. Voi Chai! Miten pieniin yksityiskohtiin hän kiinnittääkään ihastuttuaan huomiota ja aaa, ihanaaaaa!!!
-
Eirasta on yllättävän vaikea tehdä kiukuttelevaa teini-ikäistä, kun ainakin mun sormissa siitä tuntuu tulevan helposti minä-minä-minä kolme vuotias. Sulla ei oo sitä ongelmaa! Tai jos onkin, niin hyvin oot tähän saanu rakennettua Eirasta juuri Eiran 😀 !
Niken tarinat on ihanaa vaihtelua Marshin tarinoille, vaikka molemmat on siis aivan yhtä ihania. Nikke puhuu mä-muodossa ja siksi jotenkin kevyempää luettavaa Marshin kirjakielelle. Tykkään 😀 !
Lisäksi, Eetu-Epäreilun pitää ehdottomasti kuulla Nikeltä asian oikea laita! Vaikka Eira ei siitä tykkääkään.
-
Voi eii! Nyt ko kaikki alkoi kerrankin sujumaan!
Saanko mä Gunnarin numeron? Aion soittaa vihasen puhelun. Ihme pelleillyä. Kyllä Camilla nyt kunnon ravurin osaa kouluttaa!
Mä syön kans kynsiä täällä. Mitä tästäkin seuraa? Ottaisipa Camilla nyt ohjat käsiinsä (huomasithan,hehheh) ja soittaisi Gunnarille että ei tällainen peli vetele!!
-
Eira, mikä Eira! Voi vitsi! Eira on tositosi taitava! Vitsi miten ilonen mä olen Eiran puolesta 😀 !
Ja samalla vähän mun käy sääliks. Voi kun joku kertoisi, ettei ole miehekkäitä salaisuuksia, vaan taitoja. Tosi hienoja taitoja. Ja kun joku kertoisi Eetulle, että se on Eiran heinäautomaatti. Oon samaa mieltä Eiran kanssa nyt siitä, että Eetu on tyhmä. Mitä hittoa, kyllähän kaikkia tollainen käytös suututtais. Mä ainakin raivoisin ihan samalla lailla, ko Eira, vaikka oonki kakskyt-jotain 😀 .
-
Mulla kävi ihan sama mielessä, kuin Marshalilla 😀 !
Tää on kiva tarina ja kertoo tooodella hyvin Harrin tietämättömyydestä. Heti aloin miettiä, että miksi hän ei ole näitä meidän pareja huomannut. Tai mikä siinä on, että hän ei huomaa – eikö Harri jotenkin näe sitä tai osaa lukea tilannetta vai..?
-
Hyvä, että Janna osaa ottaa rauhassa Paahtiksen kanssa, eikä vaikka väkisin ratsasta läpi. Varsinkin kisapäiviä edeltävänä päivänä 🙂 .
-
Mun käy sääliks Eiraa. Mä niin kovasti haluisin, että Eiran ruokinta-automaatti toimisi – ihan Eiran itsensä takia. Saisiko Eira joltain apua? Osaisiko joku Marsh tai Hellon kavereista auttaa..?
Eetuakin mun käy sääliksi. Ihan muista syistä, vaikka kyllähän automaatista olisi hyötyä Eetullekin. Mutta se, että hänellä on tunti aikaa hoitaa ja ratsastaa ja taas hoitaa. Ja sitten tulee Eira ja syö siitäkin suuren osan.
-
Ahh, mitkä onnenpäivät Sonjalla onkaan! Onhan se nyt ihanaa, kun ruoka tehdään valmiiksi – olkoonkin pimeässä syötäviä 😀 .
-
Voi Eetu pieni. Mun käy sääliks toista, kun ensin on pitkät päivät tallissa töissä ja vielä joutuu yötämyöden hakemaan millon Seinäjoen ABC:ltä jotain keksiä ja milloin yöpalaa 😀 . Vaikka Eetu taitaa tykätä vaan hyvää.
Milan! Voi Milan! NYT mä ymmärrän, että miksi Eetu vihaa Milania! Nyt se on sanoitettu, vaikkakaan ei vielä täysin yksityiskohtaisesti, mutta suurpiirteisesti ainakin. Mä en yhtään ihmettele, ettei Milan käy tuvassa. Niin lämminhenkinen kuin Eetu onkin, hän ei rottia ja rakkeja katsele. Ja silti, jollain ihmeen tapaan samaan aikaan se lämminhenkisyys ja rakkaus mitä Eetu on täynnä näkyy myös Milania kohtaan. Vaikka enää ei päästäisi hyvästejä jättämään. Eetu on aivan ihana ja periaatteiden ja perinteiden hahmo.
-
Voi Hello 😀 . Mä tunnistan ton syöpöttelyn. Aina kun on ikävä tunnelma tai muu ei-niin-kiva hetki, mä haen sipsiä tai suklaata tai karkkia tai leipää tai jotain. Neuletyö on kans, koska sit voi mukamas sitä siinä tehdä.
Mutta, tässä taas nähdään, miten tilannetajuinen Hello on. Aina se keksii jotain!
-
Voi kääk! Toivottavasti Noalla on ihan oikeasti kaikki nyt hyvin, eikä vain leiki urhoollista D: . Vaikka näin on mitä ilmeisemmin sattunut aikaisemminkin. Miksi, milloin ja miten? Ihan oikeasti nyt olen huolissani Noasta! Voi kun toivon hänelle vain hyvää.
Sulla on kyllä taitava ote kirjoitukseen. Joka tarinan jälkeen jään aina ihmettelemään, miten hyvä sä oot. Tässäkin tarinassa selkeästi näky se, miten olet hionut taikaasi ihan pienintäkin yksityiskohtaa huomioiden. Tarinallisesti, yhteisöllisesti, pääjuonellisesti, sivuhuomioineen ja kaikkineen tarina on hyvinhyvin onnistunut!
