Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Kun katseet alkoi kyllästyttää
Pyörittelin mehulasia pöydällä. Katselin, kuinka punainen sekamehu oman pihan marjoista lainehti liikkeen mukana, enkä ensin kuullut kun Janna astui huoneeseen. Havahduin vasta, kun Janna huomaamattaan kolautti kaapin oven hieman liian lujaa kiinni. Räpsytin silmiäni ja katselin kuinka keskustelu kävi. Inari kertoi jotain pelargonioista, Hello kommentoi isänsä tapaa kasvattaa pelargonioita ja Outi ja Camilla nauroivat. Janna kaatoi kuppiinsa kahvia ja kääntyi ympäri pannu kädessään. Hän kysyi, haluisiko joku muukin. Minä halusin. Meinasin jo kiljua, niin paljon minun teki mieli kahvia. En silti uskaltanut.
Päädyin siis sekamehuun ja tuoksuttelemaan muiden kahvia. Mustan ihmeen tuoksu leijaili koko keittiössä niin vahvana, että ihmettelin miten en ollut sitä aikaisemmin huomannut. Kuistin kukatkin tuntuivat levittävän ihmeen vahvaa tuoksua jo parin viikon ajan. Kuistilla oleva laventeli haisi niin kauhealta, että olin joutunut siirtämään sen tuulen toiselle puolelle. Päätäni alkoi joka kerta särkeä, kun edes näin kyseisen kukan pystyine-kukintoineen. Ajatuskin ällötti.
Minun oli täytynyt istua liian pitkään hiljaa, koska Hello tönäisi minua kylkeen. Käännyin katsomaan ja näin, kuinka Sonja seisoi oven suussa. Hymyilin hänelle ja moikkasin. Hello katsoi minua vieläkin. Mitä nyt?
”Sulta kysyttiin kysymys” hän sanoi. Jouduin pahoittelemaan ja kysymään, mitä minulta oli kysytty.
”Että kävitkö sä maastossa tänään?” Camilla kysyi.
”Juu, juu” kiirehdin vastaamaan. ”Kävin Surenlenkin ja Pihjalanmäen lenkit.”
”Okei. Mä vaan näin kun laukkasit laitumien taakse niin mietin että onhan kaikki hyvin” Camilla sanoi. Yritin loihtia hymyn kasvoilleni.
”Juu, on. Kaikki hyvin. Halusin vaan – tuulettua” kerroin ja pyöritin lasia.Puheensorina jatkui. Hello tönäisi minua uudelleen kylkeen ja kumartui puoleeni.
”Miks sä et kerro?”
”Emmä tiiä. Mä luulin että kaikki tietää jo.”
”No mmmm, ehkä ne tietääkin mut ei ne uskalla puhua ennenkuin sä puhut siitä!” hän kuiskasi.
”En mä halua siitä puhua ja sä tiedät sen” vastasin.
”Mistä sä et halua puhua?” Janna kysyi. Hätkähdin. Hellokin hätkähti.
”Siitä miten Nelly melkein kuoli tänää” Hello kiirehti vastaamaan. ”Joo, joo. Se meinas kolaroida parkkipaikalla tolppaan. Mä näin!”
”Sä mitään nähny, sä oot ollu täällä” tiuskasin.
”Olinpas! Mä näin” hän vakuutteli Jannalle.
”Turpa kiinni, ei saa valehdella” komensin kiharapäätä.Sitten minulle riitti. Nousin pöydästä ja kiitin mehusta, vaikka itse olin talon emäntä. Sanoin, että minun oli pissahätä, vaikka se ei pitänyt paikkaansa. Kävelin reippaasti keittiöstä ruokasaliin, jossa näin tietokoneen. Otin muutaman nopean askeleen, istuin läppärin eteen ja avasin sen. Tilanne vaati kissavideoita. Tai hanhivideoita. Ihan mitä vaan, mutta ei eläinvauvoja.
Läppärillä oli vastassa jotain, mihin en osannut varautua. Siinä oli auki artikkeli, joka kertoi oireista. Minun tilani oireista. Eetun oli pitänyt lukea sitä. Toinen välilehti avautui ja siitä paljastui lähialueen terveyskeskuksen numero. Oliko Eetu varannut jo lääkäriajankin? Vaikka hädin tuskin osasi aakkoset? Näinkö tosissaan hän ihan oikeasti oli? Tiesin miten vaikeaa hänelle oli lukea edes sarjakuvia, mutta nyt oli kokonainen artikkeli auki pitkine sanoineen.
Nostin katseen, kun näin sivusilmästäni liikettä. Sonja käveli varovasti peremmälle.
”Auta mua. Mä en tiedä mistä varaan lääkäriajan” valehtelin. Sonja otti tilanteesta kopin ja istui minua vastapäätä.
”Terveyskeskuksesta, ne osaa kyllä ohjata eteenpäin” hän sanoi ja oli pitkään hiljaa, ennenkuin jatkoi. ”Sen… Ööö… Mmm, sen joutuu kyllä varmaa Seinäjoella käydä…”
”En mä aio. Näithän sä miten Eetu reagoi. Tai” huokaisin. ”Emmä tiiä. Mä en halua, ko ei musta oo äidiks” kuiskasin. ”Mut en mä silti voi. Eetu oli nii innoissaan.”Sonja näytti vaivaantuneelta. Suljin läppärin kannen ja kumarruin lähemmäs häntä.
”Mua pelottaa. Mut en mä voi tehdä – sitä” kuiskasin. ”Aborttia. Eetu murtuis ihan täysin. Mut ei tää ollu kyllä suunnitelmissakaan, ei todellakaa. Ei nyt eikä mahollisesti koskaan” kerroin.
”Miten sit..? Eiks sulla oo pillerit?” Sonja kysyi ja kumartui hänkin.
”Ei enää, vaihoin joskus puolvuotta sitten renkaasee.”
”Siis ehkäsy?”
”Nii. Auta mua. Mä en tiiä mitä tee-een” valitin. -
3.8, maastolenkki
Uutinen oli tuntunut leviävän tulen lailla. Olin saanut kaupan kassaltakin jo ystävällisen hymyn ja vaikken ollut varma, tiesikö hän, minusta tuntui siltä. Vastaantuleva mustan volvon kuskikin varmasti tiesi, kun moikkasi niin reippaasti.
Painoin kaasua. Halusin kotiin. Halusin hetkeksi karkuun koko asiaa. Kaarsin pihaan, hyppäsin autosta ja melkein juoksin laitumille hakemaan Cozminaa.
Maastoreissu kuulosti hyvältä idealta. Sidoin riimunnarun molemmin puolin kiinni Cozminan riimuun ja hyppäsin selkään. Painoin pohkeet kiinni hevosen kylkiin ja nojauduin eteenpäin. Cozmina nosti laukan ja minä tunsin tuulen heittelevän hiuksiani.
Kun olimme päässeet mutkan taakse, eikä tallia näkynyt enään, hidastin tahdin käyntiin. Suoristin selkäni ja hengitin syvään.
Ilma viileni päivä päivältä ja vaikka lukemat olivat päivisin hellerajan yläpuolella, syksyn saattoi haistaa jo ilmasta. Eetun pelto kukoisti vihreänä, kuivasta kesästä huolimatta ja antaisi vielä hyvät pesärahat talvea varten. Vai sitä varten?
Ei, en minä voisi. Ei minusta olisi äidiksi. Ensin olin täysin abortin kannalla, mutta nähtyäni Eetun ensireaktion en ollutkaan enää varma. Abortti pelotti minua. Kyseessä oli kuitenkin jonkin verran elossa oleva ja pelkäsin saavani murhaajan -leiman otsaani. Eetukin oli ollut niin innoissaan, vaikka kyseessä oli alkio. Sillä ei ollut vielä edes silmiä tai keuhkoja – tai sydäntä.
Katselin Cozminan korvien välistä kaartuvaa tietä. Olin lähtenyt Mäensisusta pitkin, peltojen läpi kulkemaan Seinäjoelle päin. Ilman sen suurempia suunnitelmia, päätin jatkaa vielä tulevasta tiehaarasta oikealle Surenlenkkiin.
En minä voisi sitä tappaa, vaikka se kuulostaisi paremmalta suunnitelmalta. Voinhan minä antaa sen sitten adoptioon, tai jättää Eetulle. Se oli selvää, ettei minusta äidiksi olisi. Eetu oli käytännössä jo ristinyt itsensä isukiksi. Ehkä minä voisin olla Nelly-täti? Omalle lapselleni? Ei, se menisi liian oudoksi. Sen elämään minä silti en voisi puuttua, ei minusta olisi kasvattamaan toista ihmistä. Ei mitenkään eikä missään muodossa.
Käännyin Valakiavuoren jälkeen vasemmalle ja jatkoin suoraan. Halusin vielä kiertää Pihjalamäen lenkin. Annoin ajatuksen laukata, vaikka se pelottikin minua. Mielikuvat tulivat ja menivät ja palasivat taas. Näin Eetun istumassa keinutuolissa pienen mytyn kanssa. Näin, kuinka sairaalavaatteissa juoksisin ulos ja etsisin lähimmän taksin. Yksin.
Pudistin päätäni ja Cozmina reagoi äkillisen painon vaihtumiseen. Tamma astui yhden lyhyen askeleen, mutta jatkoi sitten normaaliin tahtiin. Venyttelin jalkojani ja huokaisin. Lääkäriin olisi mentävä ja päätin varata sen jo tänään. En aborttia varten, mutta jotain tutkimuksia varmaan pitäisi tehdä. Ainakin niin luulisin.
Talli lähestyi ja tiesin sen tutuiksi muodostuneista maisemista. Yleensä en käynyt näin pitkiä maastolenkkejä, mutta nyt oli ollut pakko päästä tuulettamaan. Käännyin pihaan ja hymyilin Eetulle, joka juoksi tallista ulos nähdessään minut.
”Missä kypärä on? Et voi lähteä nuin vain maastoolemaa ilman kypärää! Ekkä ilmoottanukkaa kenellekkää! Nelly!” hän huusi pää punaisena. Pysäytin tamman keskelle pihaa, liu’uin alas selästä ja hymyilin.
”Mä en aio tehä sitä” sanoin.
”Mitä? Laittaa kypärää?” Eetu kysyi edelleen vihaisena.
”Eipäs, kun aborttia.” -
1. Jaakko, Jimi, Jaakob
2. Yhtiövastikepäivä
3. Hello ja Pissatikut
4. Vessassasuukottelijat5. Mitä nyt?
Siinä se nyt lepäsi. Yöpöydällä. Ihan itsekseen.
Yritin kääntää katseeni pois siitä. Yritin ajatella jotain muuta, mutta kaksi viivaa valtasivat mieleni jatkuvasti. Näky kahdesta punaisesta viivasta, valkoisessa tikussa oli palanut verkkokalvoilleni. Olin pyörinyt asian takia jo koko yön. Nyt minun piti saada asia ulos.
Minua pelotti. Halusin juosta takaisin äidin helmoihin, olla taas kolmevuotias ja saada kehuja kun pissasin oikeasti potalle, enkä vaippoihin. Halusin tuntea lämpimän sylin ja nukahtaa siihen. Halusin, että minusta pidettiin huolta, eikä että minä pidin jostain huolta.
Ulko-ovi kävi ja askeleet suuntasivat keittiöön. Minä nousin sängyn reunalta ja huokaisin syvään. Otin ronskilla otteella testin mukaan ja valehtelin itselleni etten pelkää sitä. Huokaisin uudelleen.
Keittiössä Eetu, Sonja ja Outi istuivat keittiönpöydän ääressä. Eetu omalla paikallaan, Sonja häntä vastapäätä ja Outi Sonjan vieressä. Pelkoni kasvoi.
“Mikä on?” Eetu kysyi. Hänen kulmansa kurtistuivat.
“Mä…” aloitin. Tunsin kuinka käteni puristui testin ympärille. “Mulla… Mä. Öö. Mä oon raskaana.” Pihisin. Kävelin muutamalla tomeralla askeleella keittiön pöydän luokse ja epäröin hetken. Purin hampaitani yhteen ja laskin testin pöydälle.
“Rask…?” Eetu nielaisi.
”Raskaana?” Outi kysyi. Sonja kiemurteli paikallaan.
“Kyllä. Ja mua pelottaa. Ihan tosi paljon.” Vilkaisin jokaista vuoronperään. Yritin hakea heistä apua tai tukea tai… Jotain. En tiedä. -
Hello ja pissatikut
Hello seisoi kattilakaapissa ja näytti yllättyneeltä. Laskin kädet lanteilta alas ja käskin Hellon uudelleen alas. Hän laskeutui ja pudisti housujaan.
”Mä en…” hän mumisi. ”Mä tein sulle leivän.”
”Kiitos”, sanoin ja kävelin pöydän viereen. Hello nappasi mehulasin ja leivän mukaansa ja istui varovasti minua vastapäätä. Hän työnsi aamupalan minulle ja kaivoi vielä taskuaan.
”Mitä täällä tapahtuu?” kysyin ja hörppäsin mehusta. Hello näytti vaivaantuneelta.
”On yhtiövastikepäivä ja aina yhtiövastikepäivänä teen aamupalaa ja…” hän ei löytänyt sanoja.Istuimme pöydän ääressä hiljaa kahden haukun verran.
”Miks sä et laittanu kinkkua?”
”Koska sä et tykkää kinkusta aamulla. Samasta syystä ei oo omenamehua.”
”Tyk…” aloitin, mutta samassa ymmärsin mikä oli pielessä. Olin jo ehtinyt unohtaa muutaman päivän takaiset ajatukset, mutta nyt ne iskivät taas takaraivooni. ”Menkat” kerroin.
”Hä?” Hello katsoi suurilla silmillään minua ja yritti selvästi ymmärtää.
”Menkat. Niit ei oo.”
”Senkö takia sä et oo vihanen?”
”Nii, ko ne on myöhässä.”
”Tä?”Hellosta näki selkeästi, kun hän yritti koota palapelia saamastaan informaatiosta. Haukkasin leivästä, hörppäsin mehua ja hengitin kerran syvään.
”Niin, että kuukautisia ei oo vaikka pitäis olla” selitin ja pyöritin lasia pöydällä.
”Mut… Tuleeko sitte pikku-Hopiavuori?” Hello innostui.
”Lopeta!” kiljahdin turhan lujaa. ”Ei tietenkää, enhän mä nyt voi paksuna olla. Mulla on rengas.”
”Mitä jos se meni rikki? Mä en sitte vaihda vaippoja!”
”Ei ne mee rikki, hukkaan kyllä, mutta ei rikki. Tietenkään.”
”Vauvojen vaipat haisee, mä en myöskään syötä. Tai syöttää mä voin, mut en joka päivä. Musta ei tuu sit lapsenvahtia eikä…”
”Hello! Lopeta! On ihan normaalia olla myöhässä pari päivää. Niin voi käydä joskus.”
”Ookko tehny testiä? Sitä pissajuttua?”
”En.”
”No kauanko oot myöhässä? Koska mä maksoin yhtiövastikkeen ainakin neljä päivää myöhässä.”
”Tänään on keskiviikko eikö?”
”Joo.”
”Ainaki siis viikon.”
”Viikon! Mistä sellasseen testin saa? Sun on pakko tehä se nyt. Ja kertoo Eetulle, ooks sä kertonu Eetulle?”
”Ai, että oon ihan normaalisti myöhässä eikä tässä oo mitää koska mulla on rengas? Ei, en oo kertonu.”
”Nyt me mennää hakee sulle pissatikku. Kauanko on normaalia olla myöhässä?”
”Jotain pari päivää.”
”Nyt mennäää” Hello sanoi ja nousi. Hän kaivoi taskustaan suklaapatukan ja kääri sen auki matkalla eteiseen.
”Sä et nyt tarviikkaan tätä ni mä voin nyt itte syyä.”
”Hahhah, anna mulle se.” Ojensin käteni ja nappasin Hellolta Mars-patukan. Haukkasin siitä palan ja laitoin kengät jalkaan.Hello ilmoitti, että hän ajaa. Minua ei haitannut, koska hän oli pakottanut ajatuksia päähäni. Yritin kuumeisesti vältellä niitä kuin kuumia perunoita. Hoin koko matka Apteekkiin ja takaisin, että ei ollut hätää, normaalia tämä on. Kaikille käy joskus näin.
Paluumatkan ajan puristin apteekin pientä muovikassia käsissäni. Kuuntelin, kun Hello lauloi radion mukana ja katsoin ohi lipuvia maisemia. Kuulin, kuinka vilkku laitettiin päälle ja auto kääntyi tuttuun pihaan. Katselin hevosia ja istuin paikoillani.
“Nelly, mennää” Hello vaati. Hän oli jo avannut auton oven. Hengitin sisään.
“Joo joo, koko ajan” vastasin ja avasin turvavyön.
Minua pelotti. Matka autolta tupaan tuntui ikuisuudelta. Hello hoputti minua ja yhtäkkiä tunsin kaikkien katseet selässäni. Eipäs, kun naamassani. Kaikki katsoivat minua ja Eetu kysyi, mikä oli hätä. En vastannut. Keittiönpöydän ympärillä oli hiljaista. Avasin suuni, mutta Hello ehti ensin.
“Käytiin apteekissa. Mutta nyt me mennään pissalle” hän ilmoitti ja veti minut perässään. Väkijoukko jäi keittiöön ja tuttu puheensorina jatkui.
“Noni, miten tää toimii.” Hello veti pussin kädestäni ja kaivoi testin esille. Hän avasi paketin ja tunki tikun käteeni. “Tähän mä en halua koskea, siinä on pissaa.” Hello kaivoi ohjekirjan esille ja luki.
“Mä osaan kyllä pissata ite. Eikä siinä vielä oo mitää” sanoin ja osoitin ovea. “Tuttu juttu, mä osaan tän kyllä” kerroin.
Tunsin olevani sumun keskellä. En nähnyt enkä kuullut mitään kolmeen minuuttiin. Istuin hiljaa vessan kannen päällä ja odotin. Hello katsoi kelloa puhelimesta ja vilkuili testiä lavuaarin päällä.
“Noni, nyt mä en malta enää. Mä katon” hän sanoi ja ojensi kättään.
“Ei! Mä katon” sanoin. Hengitin syvään ja tartuin tikkuun koko kämmenelläni.
Käänsin tikun kädessäni.
“No? Sano jo!”
“Voi helvetti” kuiskasin.Oveen koputettiin. Vilkaisin nopeasti Helloa, joka näytti yhtä säikähtäneeltä kuin minä. Tungin tikun taskuuni.
“Onks kaikki hyvin?” Eetun ääni kysyi oven toiselta puolelta.
“On, on” sanoin. “Mä tuun iha pia.”
“Nelly” Hello kuiskasi. “Sun pitää kertoo.”
“Oo hiljaa” sanoin hampaat irvessä.
“Onks Hello siellä sun kanssa? Nelly, mikä on?”
“Voi helvetin helvetti” kirosin hiljaa. ”Mitä nyt?” -
Talliperhe
”Herranjumala, mitä hittoa sä oot tehny?!” karjuin jo kuistilta. Hyppäsin portaat alas ja liidin kentän laidalle. Janna vilkaisi minua nopeasti ja Niklas hidasti Arlekin käyntiin ja katsoi minua silmät suurina kuin hullua. Varmasti näytinkin siltä. Hullulta.
”Mitä helvettiä? Tipuiks sä? Kolaroitko?” huusin edelleen. Marshall kääntyi penkillään ja näytti epäröivän. Meinasin jo hypätä kentän aidan yli vaatimaan vastausta, mutta Marshall ehti juuri avata suunsa.
”Polvi…” hän aloitti.
”Eli sä tipuit?” laskin äänentasoani.
”Ei, se oli polvileikkaus.”
”Autokolari?”
”Vanha vamma” Marshall vastasi ja näytti siltä, kuin olisi viisivuotias joka juuri oli jäänyt kiinni karkin syömisestä.
”Etkä kertonut? Miks sä et kertonut!” tivasin. Marshall mumisi penkiltään, mutten saanut selvää. Hengitin muutaman kerran syvään. ”Saat kyllä luvan kertoa kaikki. Opeta nyt tunti loppuun, mutta sitten herraseni meidän pitää keskustella tästä. Talliperheelle PITÄÄ kertoa leikkauksista!” Viimeinen oli tarkoitettu vitsiksi, mutta kuulin itsekin olevani tosissani.
”Me ollaan lopettamassa. Se oli vain leikkaus” Marshall pehmitti.
”Silti! Leikkaus on aina iso juttu! Sitä paitsi, miten sä ajattelit päästä kuistin portaat ylös kahville?”
”Onhan mulla nämä” hän sanoi ja sohi keppejään. ”Eikä multa jalkaa poistettu…”
”Saat kyllä silti kertoa kaiken. Mä meen keittää kahvia”, sanoin tomerasti ja käännyin takaisin tupaan.En minä oikeasti vihainen ollut. Säikähtänyt vain. Ja vähän vihainen, mutta vain hyvin vähän ja salaa. Miksi Marshall ei ollut kertonut? Ehkä myös loukkaantunut.
”Arvaa vaa” sanoin keittiössä Hellolle ja Outille. ”Marshall on ollu polvileikkauksessa ja nyt se opettaa tuolla keppeineen päivineen hevosten keskellä.”
”Mitä? Leikkauksessa? Koska se ois muka tippunu hevosen selästä?” Outi ihmetteli.
”Samaa mä mietin, mut ei se kuulemma tippunu. Se tulee pia kertomaan tupaan ko mä käskin.” -
Jaakko, Jimi, Jaakob
Minulla oli ihmeen hyvä olo. Olin herännyt aamulla virkeänä, ratsastanut Cozminan jo ennen puolta päivää ja ehtinyt istua kahdet aamukahvitkin muiden seurassa. Eetukin ihmetteli, mitä oli käynyt, niin ihmeellisen hyvä olo minulla oli.
Laitoin valkoisen kupin tiskikoneen yläritilälle ja nostin luukun kiinni jalallani. Painoin nappia ja kone alkoi murisemaan. Käännyin ympäri ja otin harmaan mikrokuituliinan ja keittiön tasoille tarkoitetun pesuainepullon käteeni. Suihkin kolme suihkausta tasolle ja pyyhin valkoiset raidat rätillä pois.
Keittiö harvoin näytti siistiltä, mutta olin päättänyt saada sen edes käyttökelpoisen näköiseksi. Vielä hetki sitten likaisia kuppeja ja puurolautasia oli lojunut pitkin pöytiä. Nyt olin löytänyt uudelleen tiskialtaan ja saanut kahvikuppien renkaat pois pöydästä.
Laskin rätin kädestäni ja katseeni osui kalenteriin. Kuukauden kuvana oli valkoinen, matala kukka, joka kasvoi männyn tai kuusen juurella. En tuntenut puulajeja niin hyvin, että olisin voinut kertoa mikä puu se oli. Koivu se ei ollut, siitä olin varma.
Seuraavaksi katsoin nimipäivät. Jaakko, Jimi ja Jaakob viettivät juhlaa. Hymähdin. Kävin nopeasti tutut läpi, eikä mieleeni tullut yhtäkään Jaakkoa. Jimin tiesin; hän oli serkkuni lapsi. Ehkä kolmen vanha.
Sitten sen tajusin. Sen, miksi hyvä olo oli outoa. Tänään oli kahdeskymmenesviides päivä. Yleensä kärvistelin kivusta tähän aikaa kuusta ja selvisin särkylääkkeillä hädin tuskin päivistä. Nyt olin kuitenkin ollut jo monta tuntia reipas ja jaksanut siivota. Olin päässyt ylös ilman järkyttävää kipua, eikä minun ollut tarvinnut käydä vessassakaan muuten kuin pissalla. Minä olin myöhässä.
Olin varmasti raskaana. Käteni lennähti litteän vatsani päälle kuin itsestään. Eihän siellä mitään ollut? Voisiko siellä kasvaa jotain? Voisiko minua odottaa yhdeksän kuukauden mittainen oksennustauti, kahdeksantoista vuoden panttivankeus ja koko loppuelämän kestävä vastuu?
Kohautin olkiani ja komensin itseäni rauhoittumaan ja järkevöitymään. Ei se mitään tarkoittanut. Olenhan ollut aikaisemminkin muutaman päivän myöhässä, ja se on ihan normaalia.
Nostin valkoisen ja entisen pilkullisen kupin kaapista ja laskin siihen kylmää vettä. Kuulin, kuinka ulko-ovi kävi ja sisään astui ainakin kaksi paria kenkiä. Janna ja Outi keskustelivat ilmeisesti jostain matkasta, ja mielenkiintoni heräsi.
“Moikka! Kahvia?” huikkasin, vaikka en nähnyt sisääntulijoita vielä.Eteisen nurkkaan kuului lentävän kaksi paria kenkiä. Kuuntelin, kuinka Jannan ja Outin äänet keskustelivat. Ovi kolahti kiinni ja takit kahisivat. Kuuntelin vielä hetken varmistuakseni.
“Kengät siihen kuramatolle! Mä just pesin lattiat” huusin keittiöstä. Hetken oli hiljaista, kunnes Outi naurahti.
“Otatteko kahvia?” kysyin uudelleen paljon ystävällisemmällä äänellä.
“Joo, kiitos” Janna vastasi ja astui keittiön puolelle.
“Toki” Outi sanoi. “Oho! Täällähän on siistiä!”
“Mä oon koko päivän tätä kuurannu ja putsannu. Toi on kolmas koneellinen tänää” selitin ja osoitin tiskikonetta joka hurisi ja heilui. Naurettavat alkiospekulaationi unohtuivat saman tien. -
Nellyn räjähdys
Se oli ollut hyvä aamupäivä. Olin jo juonut aamukahvit talon väen kanssa ja ehtinyt aamutalliinkin avuksi. Tiitus ja Eetu olivat sanoneet, etteivät tarvitse apua nyt kun suurin osa hevosista on laitumella. Mutta minun oli ollut ikävä talikon varteen. Halusin auttaa. Halusin haistaa hevosen lannan ja tuntea hien valuvan selkääni pitkin.
”Tän kerran ni muistan taas miks meillä on palkattuja työntekijöitä”, olin sanonut ja tarttunut talikkoon. Eetu oli hymyillyt ja lähtenyt lastaamaan heinäkärryä. Minä olin höpötellyt Tiituksen kanssa ja olin ollut hyvällä tuulella koko tallin ajan.Sitten minä menin sisään. Jo eteisessä silmäni olivat järkytyksestä ammollaan. Miksi kengät olivat kaikki sekaisin lattialla ja takit heitetty hujan hajan? Unohdin kuitenkin suuttumuksen ja siirsin kenkäparit nätisti vierekkäin, jotta ovesta mahtuu hyvin sisään. Takit jätin vielä paikalleen. Minun piti päästä vessaan.
Seuraava järkytys tapahtui keittiössä. Näin avoimesta ovesta, kuinka tiskit oli nostettu ruokasalin pöydälle. Pöydälle, jossa kukaan ei ikinä syönyt. Miksi siellä oli likaisia lautasia? Yritin vielä niellä kiukkuni. Kävelin ruokasalin poikki ja olin suuntaamassa vessaan, kun näin olohuoneen kunnon. Pyykkejä pisin poikin. Katselin ympärilleni epätoivoisena. Musta pyykkipino lojui sohvan päässä, pöydällä oli valkoinen pino ja takan edessä keltainen pyykkipino. Sohvapöydällä oli kaatunut limutölkki, josta edelleen tippui hetkittäin keltaista sokerinestettä.
”Mitä hittoa täällä on tapahtunu?!” huusin. Talo oli hiljainen. Hypin miinoitetun olohuoneen poikki ja avasin vessan oven. Siinä minulla räjähti.Kädet nyrkissä, tasajaloin seisoin ja huusin kurkku suorana.
”Aaaaa mitä helvettiä!”
Vessa oli täynnä valkoista vessapaperia. Sitä oli peilin päällä, lavuaarissa, suihkussa, lattialla, pöntön takana…. Joka puolella. Avattuja rullia näkyi ainakin kaksi, mutta paperin määrästä päätellen niitä piti olla useampi. Lavuaarin reunalla näin hammastahnaklimpin.
”Kuka helvetti on ollut näin hiton viisas?!” kiljuin ja käännyin ympäri. ”Koko sakki keittiöön. NYT!” -
Ja sitten satoi
Satoi. Satoi jo kolmatta päivää yhtä soittoa. Harmaat pilvet eivät tuntuneet liikkuvan mihinkään, joten luultavasti huomennakin sataisi.
Osalle laitumen hevosille oli viety sadeloimet päälle. Osa, etenkin varsat, kirmasivat tammojen laitumella pitkiä pätkiä. Surre heitti takamustaan ilmaan niin paljon, että kaviot hädin tuskin koskivat maata kun jo ponnistivat takaisin ilmaan.
Orien laitumella oltiin selkeästi nyrpeämpiä. Jussi, Pasi ja rautias suomenhevonen seisoivat katoksessa ja näyttivät mököttävän. Niille sade ei selkeästi ollut ykkösjuttu.
Suljin silmät.
Tuuli suhisi hupussa ja käänsi sateen suoraan selkääni. Sadepisarat saivat tuulitakkini kahisemaan ja tunsin kuinka ne painoivat takkini selkää aavistuksen verran osuessaan keltaiseen kankaaseen.
Vedin hupun päästäni. Halusin kuulla kesäsateen.
Sadepisarat olivat isoja ja painavia, kun niitä oikein ajatteli. Laitumen viereen jäänyt peltinen ämpäri kolisi pisaroiden voimasta. Lotina juoma-astialla kertoi niiden täyttyneen jo jonkin aikaa sitten. Vesi valui reunojen yli ja muodosti pienen lammikon nurmelle.
Hevonen hirnahti.
-
Hello tapahtu
Viime ilta hävetti minua. Olin juonut yhdessä Eetun ja muun oman porukan kanssa muutaman lasin viiniä, keskellä viikkoa. Maanantaina. Perjantainakin olimme ottaneet, mutta se oli maastoreissun jälkeinen ja siellä oli ollut myös vieraita paikalla. Eilen olin avannut viinipullon iltapalan jälkeen. Inari oli estellyt, mutta jopa Eetu myönsi meidän ansainneen sen. Eikä yhdestä lasillisesta voinut olla haittaa kenellekään.
Pidin päätäni. Valo hakkasi silmiini ja yritin arvioida, oliko kello jo nousemisen verran.
Heitin peiton pääni päältä pois. Eihän viinistä tule krapulaa, ei tietenkään. Tunsin kuinka Eetu käänsi kylkeä vieressäni. Käännyin hänen puoleensa ja työnsin sormeni hänen kiharien hiuksiensa lomaan. Painauduin lähelle lämmitettäväksi ja… Kiharat?
Silmäni räjähtivät auki. Peruutin niin paljon kuin sängyssä riitti tila ja heitin Eetun peiton pois.
”Mitä helvettiä sä täällä teet!” kiljuin. Keittiöstä kuulunut astioiden kilinä loppui.
”Mä tulin nukkumaan, tietysti. Anna se takasin” Hello mumisi ja hamuili peittoa. Minua suututti. Vedin peittoa enemmän päälleni peittämään.
”Mene! Pois!”Eetu juoksi ovensuuhun.
”Mitä, rauhootu… Se on Hello vaa” hän sanoi.
”Mitä se tekee täällä?” kysyin. Ääneni tärisi, kun jatkoin. ”Mulla ei oo ees yöpai…”
”Tässä, kahto”, Eetu sanoi ja harppoi muutamalla askeleella tuolin luokse. Hän nosti siitä ensimmäisenä käteen sattuneen oman paitansa ja heitti sen minulle. ”Hello tulee nyt aamukahville. Tai teelle.”
”En mä halua, mua väsyttää.”
”Nyt” Eetu ärähti.Hello nousi ja löntysti mumisten keittiöön. Puin ja heitin vielä aamutakin paidan päälle, ennenkuin kipitin Eetun ja Hellon perässä keittiöön.
”Mitä tapahtu?” Tiitus kysyi.
”Hello tapahtu”, kerroin ja mulkaisin vihaisesti kiharapäätä. Janna nauroi, Sonja ja Vincet yrittivät piilottaa nauruaan. Chai istui pöydän päässä ja Oskari katsoi tiukasti kuppiaan. Minunkin oli pakko hymyillä vähän. -
Vanha kaupunki
”Ookko sä ikin käyny missää?” Kysyin ja laskin multasäkin Eetun viereen.
”En minoo.”Eipä tietenkään. Hänellä on talli, hevosia ja asiakkaita. Aina jotain tehtävää. Revin multasäkin auki. Miksi hän olisi? Ei Eetu tallia jättäisi yksin. Nostelin säkistä laatikon pohjalle multaa vaaleansinisellä lasten lapiolla.
”Haluisiksää?”
”En minä voi. Talli ja kaikki” Eetu sanoi. Hän nosti laventelin varresta ilmaan ja paineli muovista ruukkua niin, että se irtosi. Tein laatikkoon kuopan, johon Eetu asetteli laventelin. Kaivoin lisää multaa.”Mitä jos se olis mahollista?”
”Mikolis?”
”Reissu johonkin. Vaikka Tallinnaan.”
”Emminä vois lähtiä. Hevooset on aiva heittehillä jo kun kävääsöö yhyren kisareisun.” Eetu nosti pelargonian ilmaan ja irrotti ruukun. Hän tunki kätensä multaan ja teki tilaa laventelin viereen.
”Onhan Camilla ja Tiitus ja Inari täällä.”
”Ei silti oikeen voi sillä lailla niiren varahan hylijätä omia hommiansa.”
”Yhden yön reissu.”Eetu ei vastannut. Hän keskittyi istuttamaan uusia kukkia laatikkoon, joka tulisi kuistille penkkien viereen.
”Lähettäisiin aamulla, mentäisiin laivalla Tallinnaan, käytäis vanhassa kaupungissa pyörimäs..”
”Mitä jos kävis jotaki? Minkä minä siältä voisin jos tulis Salierille vaikka uus ähky? Typy menis langoosta? Onhan tuas Seinäjoellaki kaupunkia.”
”Vanha kaupunki on hieno. Kesän juomatki voitais käydä hakemassa. Yölaivalla takasin ja sit heti suoraan ajetaan tänne.”Eetu oli hiljaa. Hän ei kääntänyt katsetta pois kukista. Hän istui siinä, ravisteli muovipurkkeja pois, eikä puhunut mitään.
Voisin inttää. Voisin kysyä tarkemmin, mutta minä tunsin Eetuni. Annoin asian olla. Niin oli parasta.
”Mitä me syödään tänään?” Yritin keventää tunnelmaa.
“Perunoota.” -
Iltamaasto
Kun hevosjono lähti liikkeelle Hopiavuoren pihasta, oli vielä hyvin valoisaa. Istuin rauhassa ja katselin, kuinka erilaiset hevoset lähtivät toinen toisensa jälkeen kulkemaan. Olin lupautunut Cozminan kanssa peränpitäjäksi, joten lähdin vasta kun kaikki muut olivat päässeet vauhtiin. Ohjasin tamman pohkeilla jonon jatkeeksi, kohti vanhaa Päätietä.
Minun ja Cozminan edellä kulki reippain askelin punaruunikko tamma, jota en ollut nähnyt aiemmin. Selässä tamma kantoi pienikokoista miestä, jota en ollut myöskään nähnyt aiemmin. Eetu kuitenkin oli tuntunut tietävän ainakin nimen, mutta en muistanut sitä enään. Mustan kypärän alta sojotti muutama vaalea hiustupsu ja kun mies oli noussut selkään, olin nähnyt vilauksen sinisistä silmistä. Luulen, että mies oli oikeasti mies. Iältään varmasti korkeintaan 22 vuotta, eikä enempää.
Suurin osa ratsukoista oli kuitenkin tuttuja tallilaisia. Vincet oli myös lähtenyt mukaan, mikä totta puhuen yllätti minua vähän. Vincet vaikutti aralta ja melkein jopa pelokkaalta, ollessaan ihmisten lähellä. Se varmasti johtui alkujännityksestä. Minä en kuitenkaan änge hänen seuraansa liiaksi. Joskus voi liika ihmismäärä ahdistaa ja en halua, että Vincet lähtisi ennen kuin ehti kotiutuakaan. Ja kyllä hän kotiutuisi.
Käännyimme vanhalta päätieltä pois ja edestä kuului puhetta. Jokainen siirsi viestiä taaksepäin ja viimeiseksi se saavutti minut. Nyt oli aika laukata. Kuin autoillakin, käppäilijät jäivät tien oikeaan reunaan ja halukkaat ohittivat vasemmalta. Näin, kuinka Eetu lähti ensimmäisenä vauhtiin. Näin myös, kuinka Salieri innostui ja pyrki erittäin voimakkaasti eteenpäin. Jäin itse oikeaan laitaan ja odotin, että jokainen laukkaaja pääsi hyvän matkaa eteenpäin, ennen kuin uskalsin löysätä ohjaksista. Cozmina tallusteli eteenpäin korvat pystyssä ja odotti laukkakäskyä. Kun sitä ei kuulunut, tamma laski päänsä ja tyytyi kävelemään. Myöhemmin tulisi ravipätkiä, jossa saisi kyllä vauhtia ihan tarpeeksi.
-
Ristiseiskaa
”Voitteko kuvitella?” sanoin ja laitoin ristiseiskan pöydän keskelle. ”Laitumet on taas täällä ja koko kesä aikaa lomailla.”
”Loma on kyllä kiva. Vaikka kyllä mä kesätöihin oon menossa”, Inari sanoi. Tiitus laittoi ristikutosen seiskan alapuolelle. Janna veti kortin kädestä olevassaan viuhkassa, vaihtoi sen paikkaa ja kysyi onko hänen vuoro.
”On”, Hello vastasi. Janna laittoi herttaseiskan ja jäi katsomaan korttejaan.Hopiavuoren pöydän ympärillä oli kelloon nähden hyvin vähän porukkaa. Pelissä oli minun lisäkseni Janna, Eetu, Hello, Tiitus, Oskari ja Inari. Eira katsoi olohuoneessa TikTokkeja äänet niin kovalla, että ne kuuluivat keittiöön asti. Laitoin hertta kahdeksikon pöytään.
”Mitä teillä on muuten suunnitelmissa?” kysyin rikkoakseni hiljaisuuden.
”Ei mitään erityistä. Paitsi uimista ja uimista”, Hello vastasi.
”Mä tiesin sen jo. Mites Oskari? Mitä sä teet?”
”En mä tiedä. Meen varmaan käymään isän luona. Camillakin lähti niin en mä tiiä mitä mä teen täällä…” hän vastasi.
”Miks et tekis? Kyllähän sä täällä voit olla!” vastasin ja laitoin kortin pöytään. ”Mehä voitais istuu iltaa, nyt ko on näi hyvät kelitki. Vaikka viikonloppuna?”
”Iltamaasto on perjantaina”, Eetu huomautti.
”Sen jälkeen on loistava hetki istuu iltaa. Pistetään nuotio pystyyn ja grillataan vaahtokarkkei ja juodaan breezereitä! Eiks oo loistava idea?”Inari katsoi minua ja mietti hetken, ennenkuin nyökytti. Eetu ei edes katsonut, hän laittoi kortin pöytään. Hello silminnähden ilahtui.
”No? Oliko noin paska idea?” Kysyin, kun kukaan ei suoraan vastannut.
-
Seuraa muistelma.
Mä muistan, kuinka tutustuin itse ensimmäistä kertaa Marshalliin. Venäläinen, rastapää ja ehdottomasti hyvännäköinen. Ja tietysti varattu, kuten parhaat aina on 😀 .
Ja Ihan Oikea Ja Tosi Taitava Ratsastaja. Yksi niitä, jotka on oikeesti jo voittanu suurinpiirtein kansalliset moneen otteeseen ja osaa kaikesta kaiken ja on tosi taitava Aikuis-Ratsastaja. Mitä siis Marshall onkin, mutta mä tarkoitan melkein yli-taitava, niin ettei Marsh ole enään edes ihnimillinen; niin taitava.
Tää tarina kyllä ehdottomasti muutti viimeistään tuon mun hassun mielikuvan 😀 . Mitä enemmän mä pääsen kurkistamaan Nikken ja Marshin elämään, sitä enemmän mä pidän Marshista 😀 ! Ensin niin yli-ihmiseltä vaikuttanut mies, jolla on sittenkin vikoja ja josta mä mielelläni luen lisää!
-
Oi kyllä, moni miettii miltä oma tili näyttää ulospäin 😀 . Khöh, itsehän, khöh, en sitä tietysti tee, mutta varmasti moni. Khöh.
Ihan samoja ajatuksia varmasti pyörii päässä ja sitä kautta tulee ajatelleeksi, että mitähän se oma elämä oikeasti pitää sisällään. Sonjan tapauksessa paljon luontoa ja maisemia ja hevosia – etenkin Salieria. Mun mielestä se kuulostaa ihan mahtavalta 😀 . Sonja kuitenkin matkustaa ja näkee paljon. Ja samaan aikaan Sonjalla on aina se rakas heppa, jonka luokse on aina yhtä mukava tulla 🙂 !
-
Mä haluisin nyt vaan halata Hermania. Voima- ja jaksu- ja kaikki halit nyt samaan syssyyn. Samalla mä haluisin myös tarjota keksejä, niin kuin mummo joka tyrkyttää kaikkea aina kaikkiin tunnetiloihin ja muuten vaan 😀 .
-
Aaaaaaaa! Mun tekee mieli kiljua ko tää kutkuttaa niin mukavasti 😀 . Rakastan näitä alun tarinoita!
-
Wau 😀 . Oon aina yhtä iloinen ko joku jaksaa ajan kanssa puunata ja siistiä hevosta. Se on jotenkin aina mukamas niiiin vaikeaa ja aikaavievää, että kauimmin menee kun suunnittelee ja aloittaa koko homman 😀 . Silti se on joka kerta aina yhtä palkitsevaa ja ihanaa, kun näkee kädenjäljen selkeästi. Salierkin nautti!
-
Hyvä 😀 ! Ehkä Marshall nyt oppii, että halusi tai ei ni talliperheelle kuuluu kertoa etukäteen. Toivottavasti Nelly ei vaan säikäyttänyt XD . Ainakin tämän perusteella Marsh ja Nikke molemmat näyttävän ymmärtävän miksi Nelly vähän kilahti.
-
No moi, Nellyn äidin sisäinen draamalaama täällä iltaa. Vitsi miten mua kutittaa mahasta ko melkein kädet jo kutittaa toisiaan ja aaaaaa ko hypin innosta täällä mun vihreillä laitumillani auringon paisteessa. Hihittelen myös ko pieni lapsi. Ja laukkailen. Kutittaa niin kauheesti massua!
-
Nauroin aidosti ääneen Niklaksen vastaukselle kisoihin :DDDDD . Oisin varmasti sanonu samalla lailla että elä perkele edes unelmoi XDDD !
-
Jei, nää ei-treffit selkeesti onnistu, ko oli noin kivaa! Vaikka mä en voi ihan täysillä samaistua Oskarin gay best friend -tunteeseen, samaistuin silti XD .
Oskari on ihanan symppis. Ja herrasmies, ko avaa oven! Pieni ele johon aina kiinnittää huomiota 🙂 .
-
Todella rehellinen tarina verkoistotumisesta ja sen suunnittelusta, eikä se ole siis paha juttu 😀 . Vähän paistaa läpi Rositan ennakkoluuloisuus, mutta se kuuluu asiaan. Tarina on sidottu tosi hienosti Hopiavuoren teemaan ja miljööseen. Tässä on käytetty aikaa muiden ratsukkojen esittelyyn ja toooosi taitavasti heitetty oma lusikka soppaan mukaan 😀 . Hyvä sä, vautsi!
-
Jei, Hellyä 😀 ! Näillä on joku ihan erilainen suhde, jota mä en oo ikinä nähny missään – oikeesti tai tarinassa. Siks se kiehtoo mua niiiiin paljon!
Mä myös haluisin kurkata Hellon päähän tarkemmin. Haluun tietää, mitä mieltä Hello on Oskarista ja muista ihmisistä ympärillä. Siis oikeasti. Ainahan pörröpää tulee kaikkien kaa toimeen, mutta olin haistavinani pienen… jonkun. En tiedä minkä, mutta mä haluan tietää! Siksi mä _janoan_ uutta tarinaa.
-
Ihanaa, miten nopea vastaus! Tää on mun lempparia eli yhteisöllisyyttä parhaimmillaan 🙂 .
Janna viihtyy jo tosi hyvin tuvassa, vaikka aluks jännittikin. Mutta Jannan rohkealla persoonalla ei paljoa muuta voi odottaakaan 😀 .
Mä haluun tarjota sulle haasteen. Tietysti ei oo pakko ottaa vastaan, mut jos haluttaa niin kokeile!
Kuvaile yksityiskohtia. Ota vaikka toinen hahmo ja kuvaile miltä hän näyttää, heiluuko maisema tuulesta, kuuluuko jotain erityistä, sekoittaako vai näplääkö vai syökö Janna hiuksiaan. Entä muut? Kuopiiko jossain hevonen, ravistaako Janna päätään vai kääntää vähäsen kieltäytyessään. Pikkujuttuja, koko tarinan ajan!Sä oot hyvä tässä jo nyt. Tässäkin tarinassa kerroit kuppien kilahtelusta, mutta kokeile sitä ihan koko tarinan ajan. Siitä (ainakin minä sain) kirjoittaja saa ihan erilaista kosketuspintaa sitten seuraaviin tarinoihin 🙂 .
-
Miten vauhdin huumaa 😀 ! Pikkunen Surre varmasti nauttii näistä kolmesta eniten, vaikka molemmat tammatkin tykkäävät vain hyvää laidunkauden alkamisesta. Ihan mun lemppari tässä on tammojen ilmeet. Surre nauttii, ja niin nauttivat tammatkin, vaikka samalla vähän vahtivatkin varsaa 🙂 . Ihanaa että Inka on hyväksynyt hoitotädiksi tarhakaverin 😀 !
