[NoaYlläpitäjä]

Rääh, kun olen niin myöhässä näiden kanssa. Hukkasin jossain kohtaa Noan äänen, mutta nyt viimein tuntuu että olen saanut siitä taas vähän kiinni. Maanantaina mun koirakaverini pääsee koirien taivaaseen, niin tällä hetkellä kirjoittaminen pitää ajatuksia muualla – lukemiselle ei ole aikaa, joten jos on kirjoitusvirheitä mega paljon, olen pahoillani :–D

Tarinassa myös käsitellään huumeita ja kiroillaan melko reippahasti.

Tapahtui vuodenvaihteessa, pikkujouluja seuraavana aamuna..

Makasin Chain vierellä hänen sängyllään joka oli vähän liian kova ja vähän liian kapea.
Tuijotin kattoa ja kuuntelin miten kyljellään kerälle käpertynyt Chai hengitti. Ulkona oli niin hämärää, ettei kello voinut olla paljoakaan. Olin maannut hereillä jo ikuisuudelta tuntuneen ajan.

Meijerin ilma oli tunkkaista. Jos sitä hengitti liian pitkään tuntui kuin happi huoneesta alkaisi kadota. Katselin kattoa ja mietin, miksi Chai asui siellä. Miksi Chai ei ikinä halunnut kertoa perheestään, tai tarkalleen äidistään. Miksi Chai tuntui eilen unohtaneen kaikki estonsa niin helposti?

Chai äännähti unissaan, muttei tuntunut muutoin havahtuvan. Katselin hetken hänen puoliksi peiton alle piilotettuja kasvojaan ja mietin, miten onnellinen olin.

Huoneilmassa leijaili kitkerä haju, joka tunkeutui pistävänä sieraimiin ja silmiin. Se sai kurkun tuntumaan kuivalta ja kielen paksulta. Sydämeni sykki voimakkaasti rintakehääni vasten, varpaissani ja sormenpäissäni alkoi kylmyys pistellä.

Oli alkuvuotta, ulkona satoi lunta ja katulampun valo kajasti aavistuksen liian lyhyiden, tummanliilojen verhojen takaa. Makasin hereillä ja katselin, miten savu leijaili tummunutta kattoa kohti. CDltä soi Irwin Goodmania, ja Netta käänsi kylkeään vieressäni. Vilkaisin sen suuntaan ja asetin sätkän toisen pään huulilleni.

Netta oli nukahtanut jo varmaan tunti sitten, mutta ei haitannut. Meillä oli kuitenkin vielä femma polttamatta ja mä voisin ihan hyvin tehdä sen yksinkin.

Painoin silmäni kiinni ja käännyin makaamaan Chaita kohti niin, että sain kiedottua toisen käteni hänen ympärilleen ja vedettyä hänet lähelle eteeni. Chai ei vieläkään herännyt, mutta painoi kasvonsa kättäni vasten. Voiko ihminen enempää kissaa, tai koiranpentua muistuttaa? Painoin nenäni hänen hiuksiinsa ja päätin, että nukkuisin myös vielä hetken.

Kun liekki alkoi lähestyä tipsiä, piti vetää tosi varovaisia. Tai muuten huulet palaa ja se jälkifiilis on tosi kurja. Silmien takana tuntui painetta, tuntui kuin mun pääni pyörisi ympäri huonetta. Vähän sellainen olo kuin olisi huvipuistolaitteessa. Ja ihan tosi, tosi pilvessä.
Painoin viimeisen sätkän tulipään suitsukelautasta vasten ja kaaduin takaisin sängylle.
”Ei vittuuuh..”
Tuntui kun mun koko keho olisi ollut tehty raudasta, niin lujaa se tömähti sänkyä vasten.
”Noa mitä vittua?” Netan unesta painoksissa oleva ääni kysyi. Suupieleni nousivat väkisin ylös ja mua alkoi naurattamaan.
Netta nousi sängyltä ylös niin nopeasti että osui kyynärpäällä mua naamaan samalla.
”Voi vittu Noa, ooksä oikeesti vetäny kaikki kamat?!” Netta huusi, ihan oikeesti huusi, ja katsoi mua ihan raivona.

”No mitä vittua rähjäät”, ärähdin ja nousin istumaan. ”Ite sammuit, vitun heikko.”
”Sä oot kyllä yks vitun kusipää.”
”No mitä?!”
”Meidän piti polttaa se yhdessä, mä vittu palkkaani käytän meidän kamoihin ja sä kehtaat olla kun siinä ei olis mitää!”

Vaikka miten yritin, en saanut unta. Nenäni kautta ääneti huokaisten painoin suukon Chain hiuksiin ja nousin ylös. Chain asunnon keittiö oli epämukava, ja vielä epämukavampi olo minulle tuli kun näin miten tyhjältä Chain jääkaappi näytti. Chai ei varmasti tienannut yhtään vähemmän kuin minäkään, niin miten hän asui niin?

”Netta camoon, älä jaksa..” kokeilin ensin kuulostaa pyytävältä, mutta sitten löin käteni pesuhuoneen ovea vasten.
”Avaa nyt vittu tää ovi!”
”Painu helvettiin!”

Mä olin ihan liian pilvessä mihinkään sellaiseen, mun jalat vaan vapisi. Siitä huolimatta pysyin jaloillani ja hakkasin ovea niin pitkään että Netta päätti tulla avaamaan.
”Rauhotu nyt ja kuuntele”, vedin henkeä, kuvitelleeni olleen rauhoittava ja suostutteleva, mutta sen sijaan Netta löi kätensä rintakehääni vasten.
”Kuuntele sä välillä ihan ittees”, se uhosi ja oli menossa ohitseni, mutta otin sen ranteista niin lujaa kiinni ettei se pääsisi mihinkään.
”Nyt oikeesti, turpa kiinni jo”, sihahdin ja vedin Netan ihan kiinni itteeni. ”Joo poltin meidän kamat, mitä vittu sitten? Hommataan huomenna lisää. Älä vauhkoo nyt..”
Pehmensin otettani Netan käsistä kun huomasin ettei se yrittänyt enää lähteä. Katsoin sitä suoraan silmiin ja vein toisen käsivarteni sen alaselän ympäri.
”Vaan mennään takas sänkyyn, ja sit me voitais vähän tehdä ihan jotain muuta.”
Näin miten Nettaa vähän jo hymyilytti, vaikka se oli oikeesti kyllä edelleen vähän raivona.
”Nii just, aina sä vaan seksiä. Koskaan ei voida ihan vaan riidellä”, Netta puuskahti ja nosti kätensä mun niskan taa.
”Emmä voi sille mitää, kun sä oot niin kiihottava kun oot vähän vihanen.”

Chai oli herännyt. Sen tunnisti siitä, että sängyltä alkoi kuulua vaikerrus.
”Onks paha olo?” kysyin pehmeästi hetken kuluttua, kun oli tullut hiljaista.
Peiton alta kuului surkea, mutta myöntävä ynähdys.
”Voi sua”, hymähdin ja siirryin sängyn vierelle istumaan. ”Nälkä?”
Peitto heilui kiivaasti. Oletin sen olevan kieltävä vastaus.
”Juotavaa?”
”.. Joo.. Jos ei haise alkoholi.”

”Olisin tarjonnu appelsiinimehua, mutta sitä ei ollu.”
”Mm.. Kiitos”, Chai sanoi hiljaa ja kurkotti huterasti ottamaan vesilasin vastaan. Kun hän joi odotin sängyn vierellä, ja kun Chai lopulta laski lasin alas katsoin hänen kalpeita kasvojaan.
”Huono olo?”
Chai mietti hetken ja pudisti lopulta päätään. Se oli helpottavaa kuulla, sillä Chai kävi sääliksi jo ihan riittävästi sillä hetkellä.

Siitäkin huolimatta, että Chai oli kieltäytynyt aikaisemmin, kävin laittamassa lieden päälle paistaakseni hänelle kananmunia ja nakkeja, joita jääkaapissa sentään oli muutama kappale.
”Ihan kamala olo”, Chai vinkui ja hieroi silmiään asettauduttuaan takaisin makuulle.
”Sitä se tekee.”
”Sä teet fiksusti kun et juo”, Chai mumisi niin, että tiesin hänen puhuvan tyynyynsä.
”Niinpä..”

Myöhemmin, kun Chai oli viimein päässyt ylös, istuin hänen seuranaan ja katselin miten hän selasi toisella kädellään kännykkää ja toisella piteli vesilasia.
“Muistatko sä mitään eilisestä?” kysyin neutraalin kuuloisena.
Chai kohotti katseensa minuun ja näytti pohtivan hetken. Sitten hän siristi silmiään, avasi suutaan muttei sanonutkaan mitään, vaan veti henkeä ja antoi katseensa painua taas alas.
“Joo, kai.. Jotain ainakin”, Chai nyökkäsi. “Miten niin?”
“Halusin varmistaa”, vastasin ja käänsin myös katseeni muualle. Ristin käsivarteni rintakehäni eteen ja hengähdin lyhyesti.
“Kun kai sä tiedät, ettei oo kyse siitä ettenkö mä haluaisi sua?”

Chai valahti ensin kalpeaksi, ja sitten ihan punaiseksi. Olin varma, että hän varmaan pyörtyisi seuraavaksi. Sen sijaan Chai laski kännykkänsä hitaasti alas pöydälle ja kohtasi katseeni. Näin hänen ilmeestään, että kerrankin hän tunsi olonsa tarpeeksi varmaksi jäämään siihen tilanteeseen. Siihen hetkeen, kun haluaisin puhua hänen kanssaan oikeasti vakavasti jostain, jota Chai ei ennen ollut täysin valmis kohtaamaan. Kenties ei vieläkään, mutta huomasin jatkuvasti miten hän.. Edistyi.

Oliko väärin ajatella sitä etenemiseksi? Ihan kuin Chai olisi jokin projekti, jota minun pitäisi saada edistettyä. Eikä se oikeasti ollut sitä, sitten kuitenkaan.

“Joo..?” Chai vastasi epävarman kuuloisena. Hän olisi halunnut naputtaa etusormellaan pöydän pintaa, muttei kehdannut, vaan valitsi peukalon ja etusormen yhteen hieromisen sen sijaan. “Vaan?”
Hymyilin hänelle pehmeästi ja kurottauduin laskemaan käteni hänen kätensä päälle.
“Mulle on tärkeetä, että sä oot oikeasti varma”, sanoin totisena. Halusin, että Chai todella viimein ymmärtäisi sen. Jotta meidän ei tarvitsisi enää keskustella siitä, tai epäröidä ainakaan. En jaksanut enää kaarrella sen ympärillä, ottamatta asioita puheeksi, jotka kuitenkin kiersivät kehää molempien mielessä. “Oikeesti, eli ei kännissä, tai niin että musta tuntuu että mä olisin painostanut. Mä haluan, että sä teet mun kanssa kaiken mitä teetkään siksi, että sä haluut.”

Chai kuunteli minua hiljaisena, mutta keskittyneenä. Voi luoja, miten rakastankaan hänen ilmeikkäitä kasvojaan.

“Meillä, tai sulla, ei oo mikään kiire.”
“Mutta..”

Odotin, että Chai olisi valmis vastaamaan, mutta hän ei jatkanut.
“Joo?” koitin kannustaa häntä siihen. “Kerro vaan.”
“Nokun tuntuu, että mun jotenkin pitäisi.”
“Miks niin?”
“Kaikki muutkin – on.. Senhän pitäisi olla ihan – jotenkin – normaalia, tai ei normaalia, tai siis joo on se, mutta niinkun helppoo.”
“No, ei välttämättä. Ei se kaikille oo.”

“Sulle on..?” Chai kysyi varovasti mutta uteliaana.
“Joo, on se nykyään. On se oikeestaan aina ollut, mutta ei se ekoilla kerroilla mitenkään kauhean erikoista ollut”, naurahdin.
“Ai ei?”
“Siks kun siinä molemmat vasta opetteli. Ei mitään osaa jos ei tee, eiks vaan?”
“Joo.”
“Ja kun mä tiedän olevani hyvä”, virnistin, ja Chai muuttui ihan kirkkaan punaiseksi.

Silitin hänen rystysiään peukalollani.
“Mä Chai tykkään susta tosi paljon, ihan näin on hyvä. Kaikki mitä tulee on tullakseen sitten aikanaan, jeah?”
Chain ilme tuntui – varmasti aika rapeasta krapulasta huolimatta – muuttuvan jotenkin helpottuneemmaksi.
“Kyllä mä uskon että mä oon, kohta, valmis siis. Sillä lailla..”
“Se on tosi jees, mut muistat vaan ettet tee siitä isoo juttuu. Tai liian isoo ainakaan. Sitä paitsi, mä lupaan että se menee tosi hyvin, vaikka sua jännittäisikin tai mitä ikinä.”

Hetken oli hiljaista, mutta hyvää sellaista. Chai tuntui miettivän ja sisäistävän sanojani, ja uskoin että viimein Chai ymmärtäisi todella minun näkökulmaani.
Ainakin melkein..
“Hei Noa?” Chai kysyi sitten ja laski toisenkin kätensä kämmenselkäni päälle.
“Miksi se on sulle niin tärkeää?”

Yllätyin.

Katseeni siirtyi nopeasti ikkunan suuntaan, kun pysähdyin miettimään vastausta.
“Tai kyllä mä ymmärrän miksi, mutta silti. Ymmärrätkö mitä ajan takaa?” Chai varmisteli.
“Joo, joo, kyllä mä hiffaan.” Vakuutin pehmeällä äänellä vaikken vieläkään ollut varma miten asian muotoilisin.
“Mä lupaan kertoa joku kerta”, sanoin sitten. “Mutta nyt sä kumminkin ymmärrät mitä mä ajan takaa?”
“Joo, ymmärrän joo.”

[NoaYlläpitäjä]

Sagan kertomaa

”Onpa ihana päästä maastoon”, Saga huokaisi tyytyväisen kuuloisena ja katsahti etualalla ratsastavaan nuorempaan Kozloviin, jonka seuraan nainen oli salakavalasti ratsunsa ohjannut.
”Eikö teillä pääse maastoon?” Marshall kysyi, lähtien keskusteluun kohteliaasti mukaan. Siitä ilahtuneena Saga hymyili leveästi ja kannusti Hannibalia ottamaan muutaman reippaamman askeleen päästäkseen ihan miehen vierelle.
”Toki, mutta tässä onkin pointtina seura”, Saga virnisti ja iski silmää, vaihtaen samalla sutjakkaasti puheenaihetta.
”Mitä kuuluu? Menossa Sommersolverviin?”
”Joo, tarkoitus olisi, ellei mitään muutoksia tule. Entä te?”
Saga huokaisi pettyneenä ja pudisti päätään.
”Ei kisaamaan, ei ehditty ilmoittautua. Joonas mietti niin pitkään että joka laji meni täyteen.”
”Harmi kuulla. Tänä vuonna ihmiset ovat kaiketi olleet aktiivisia.”
”Hyvä vaan, ilman kilpailijoita ei olisi kisojakaan. Me päätettiin että lähdetään sitten katsomoon sinne, tullaan mukaan maastolle ja after rideille kuitenkin. Sellainen pieni lomareissu.”
”Hyvä ajatus. Varmaan nähdään sielläkin siis”, Marshall hymyili. ”Onneksi olkoon muuten. Hienot suorituksen Kultasaari Cupissa.”
”Voi, kiitos! Jännitti ihan valtavasti! Se oli kuitenkin Hanin ensimmäinen grand prix, ja Walac starttasi ihan ensimmäistä kertaa. Ja heti meni niin hyvin, mamma ei olisi voinut olla kyllä yhtään ylpeämpi”, Saga hehkutti ja rapsutti hellästi orinsa kaulaa.
”Vaikka eihän teilläkään huonosti mennyt, eikö vaan? Tasokin oli hurjan kova.”
”Ihan siedettävästi. Aina voisi paremmin, mutta ihan tyytyväinen olen.”
“Hmmmm?”
Saga katsoi Marshallia silmät sirrillään ja viekas hymy kasvoillaan. “Kuulostaa liian neutraalilta, miten teillä oikeasti meni?”

Marshall vilkaisi tummahiuksiseen naiseen toista kulmaansa kohottaen, mutta hymähti sitten.
“No, olisihan se tosiaan voinut mennä paremmin. Varsinkin Intermediate Hakran kanssa olisi voinut mennä paljon paremmin, mutta tein itse huolimattomia virheitä radan läpi.”
“Ehh”, Saga kohautti harteitaan. “Sellaista se on välillä. Aina ei voi onnistua. Tylsäähän tästä lajista tulisi jos kaikki menisi aina suunnitelmien mukaan, tai edes sinnepäin. Eiköstä vaan?”
Marshall katseli tutkivasti Sagaa hetken, kunnes käänsi katseensa eteenpäin pienen hymyn kera.
“Niinpä kai, taidat olla oikeassa.”
“Pidän teille peukkuja!”

[NoaYlläpitäjä]

Jos ette jo huomanneet, niin nyt on issikkamestaruudet tulossa!
Santtu lähtee valmentajansa Jossun kanssa. Sitä en vielä tiedä lähteekö Fifi vai joku toinen hevonen, mutta kisaamaan on nyt päästävä näihin mittelöihin. Ihan sillä, että jos jollain on joku unohdettu issikka jossain – tai sitten voitte ostaa multa yhden 😀 – niin nyt olisi hyvä tilaisuus kaivaa se esille.
Tai vaihtoehtoisesti, jos joku haluaa lähteä taustajoukkoihin mukaan, niin sekin passaa. :>
Tai kisaamaan mukaan, Ea ja Gaes?

[NoaYlläpitäjä]

Voi kun olisin ehtinyt kirjoittamaan Noasta ja Jarista jo silloin heti. Senkin aika tulee, mutta nyt ensin tämä alta pois, koska muuten jatkan jumittamista enkä koskaan pääse eteenpäin. Tyytyväinen en tähän ole, mutta nyt on pakko jatkaa elämässä eteenpäin siitä huolimatta. 😀

Silloin pikkujoulujen aikaan…, osa 1

Matka Meijerille oli siihen mennessä kenties pisin ajamani matka, mutta samalla niin tuskaisen lyhyt.

Viereisellä paikalla istuva Chai oli vuoroittain auton radion kimpussa, vuoroittain tuuletti päätään ikkunasta ulkona. Yhtenä hetkenä hän nojautui – tai ennemminkin kaatui – otsa ja rintakehä edellä minua vasten, ja tunsin miten hänen alkoholista lämmenneet sormensa pujahtivat paitani helman ali tai puristivat reittäni. Jokaisen puristuksen jälkeen minun oli pakko tarrata ratista hetkellisesti lujempaa, niin että rystysiä pakotti.

Chai oli humalassa – ihan todella humalassa. Hänen silmänsä lupsahtelivat kiinni ja puhe sammalsi, mutta silti hän jaksoi puhua, ja puhua, ja puhua. Vain niinä hetkinä hän oli hiljaa, kun hän keräsi happea koiramaisesti pitämällä päätään ulos ikkunasta. Välillä Chai nikotteli, sillä tavalla niin vietävän suloisesti, että minun piti kerätä jokainen itsehillintäni ripe etten olisi vetänyt autoa tien sivuun ja vetänyt Chaita istumaan syliini.

”Oota”, käskin samanlaisella äänensävyllä kuin Mielikkiäkin, kun pysäytin auton Meijerillä. ”Mä avaan sulle oven.”
”Osaan mä itekin”, Chai tokaisi mutta ei tehnyt elettäkään sen eteen. Sen sijaan hän nojautui penkkinsä selkänojaa vasten ja hänen suupielensä kaartuivat ylöspäin.
”Mä tiedän että sä osaat”, hymähdin ja kurotin hänen puolelleen laskemaan suukon hänen huulilleen. ”Mut anna mä teen sen silti.”

Painoin oven perässäni kiinni ja tiputin avaimen taskuuni. Hengitin syvään yön pakkasilmaa kiertäessäni Chain puolelle ja avasin oven hänelle. Chai istui edelleen auton penkillä selkänojaa vasten, jalat levitettyinä auki ja kaikinpuolin niin vetelän näköisenä, etten ollut varma pääsisikö hän perille asuntoon asti. Nojauduin käsilläni auton kattoa ja ovea vasten, kumarruin eteenpäin päästämättä Chaita vielä nousemaan mihinkään ja puhalsin ääneen päätäni pudistellen. Chain ilme muuttui uteliaaksi.
”Mitä huokailet?”
”Sitä, kun sä olet oikeasti ihan maailman paras. Ja näytät niin hiton hyvältä.”
Chai hymyili villiä hymyä, eikä hän tainnut oikein tietää mitä seuraavaksi tehdä tai sanoa.
Niinpä tartuin hänen käsivarsistaan tukevasti kiinni ja vedin hänet ulos autosta, suoraan syleilyyni.
”Kannatko mut nyt?” Chai kysyi. Kuulin miten hänen hengityksensä lukittui hetkeksi upottaessani sormeni hänen niskahiuksiinsa ja tukistaessani niitä kevyesti.
”En”, mumahdin vastauksen katsellessani Chain kasvoja ihan läheltä. Tunsin hänen kuuman hengityksensä kasvoillani sekä haistoin pistävän alkoholin.

Mieleni palasi takaisin siihen, miten Chai oli tarttunut minuun Hopiavuoren tuvan vessassa ja painanut minut ovea vasten sekä purrut kaulaani. Kuuma aalto pyyhkäisi uudelleen kehoni läpi ja tunsin, miten ihoni alla poltteli. Chain silmät olivat puoliksi kiinni kun hän katseli minua, huuliani, odottavan näköisenä.
Hän oli humalassa, mutta voi luoja miten paljon häntä tahdoinkaan.

”Mennään sisälle”, sain hädintuskin sanotuksi kun lähdin taluttamaan Chaita ovea kohti. Ja taluttaa tosiaan sainkin, sillä hänen jalkansa muistuttivat lähinnä huojuvaa hyytelöä siinä kohtaa. Hitaasti, mutta varmasti, matkamme eteni ovelta portaisiin, ja lopulta Chain asuntoon.

Meille.
Niin, meille. Meijerille.

Painoin oven perässäni kiinni ja kietaisin käteni uudelleen Chain ympärille. Sillä hetkellä tunsin, miten itsehillintä lipsui sisälläni kuin liukkaan jääpalan päällä. Sen sijaan pintaan nousi halu, palavana himona korventamaan rinnassani ja …
Ihan yhtä nälköisesti Chai vastasi suudelmiini. Purin hänen alahuultaan, kaulaansa, samalla kun viskaisin pipon hänen päästään ja potkin omia kenkiäni pois. Vaatekappale kerrallaan lensi lattialle matkallamme kohti sänkyä kunnes olimme enää alusvaatteillamme, ja johon lopulta Chain kaadoin selälleen.

Olimme hengästyneitä molemmat. Huuliani kihelmöi, ja Chain kaulassa oli pieniä punertavia mustelman alkuja, joiden tiesin syventyvän purppuroiksi seuraavaan aamuun mennessä.
”Noa”, Chai kehräsi, kohotti kätensä selälleni ja painoi kynsiään ihoani vasten.
Sydämeni hakkasi rinnassani niin, että hetken pääni tuntui kevyeltä.

En voisi.
Mutta tahdoin – tahdoin niin paljon. Ja Chai tahtoi, ihan selvästi. Katuisinko, jos en nyt käyttäisi tilaisuutta? Olisiko se julmaa Chaita kohtaan? Olisiko vielä julmempaa, jos nyt riisuisin hänen viimeisetkin vaatteensa, koskettaisin hänen ihoaan tutkivasti, pehmeästi? Jos näyttäisin hänelle miten hyvää se on, jos ottaisin hänet.

Painoin huuleni Chain solisluulle. Hengitin syvään hänen tuoksuaan. Tunsin sykkeeni ohimollani, kaulassani, … En saattanut ymmärtää, miten pehmeältä Chain kylkien iho tuntui sormiani vasten. Miten hänen hengityksenä värisi kun sivelin hänen vatsaansa, tai miten hän veti alahuulensa hampaidensa väliin kun etusormeni pyyhkäisi hänen boksereidensa kuminauhaa.
”Sä oot niin kaunis”, kuiskasin Chain korvan vierellä, ennenkuin näykkäsin sitä. Se pieni voihkaisu jonka Chai päästi sai sähköiskut juoksemaan alaselkääni pitkin.

Painoin peukaloni Chain lonkkaluita vasten ja erkaannuin suudelmastamme jotta voisin suoristaa selkääni ja ihailla häntä. Ollessani siinä polvillani Chain jalkojen välissä saatoin katsella sitä kaikkea ihanaa, mitä edessäni oli. Chai kohotti toisen kämmenselkänsä leualleen ja laski kaksi sormeaan huuliaan vasten. Toisen hän oli nostanut päänsä yläpuolelle ja puristanut lakanan nyrkkiinsä.
Taisin joutua puhaltamaan ilmaa uudelleen, en ollut siinä vaiheessa enää niin varma. Koskaan ennen en ollut nähnyt mitään tai ketään samanlaista, ja rintani tuntui pakahtuvan siitä hyvästä.

Sillä hetkellä kuitenkin heräsin uudelleen siihen hetkeen. Niin, Chai oli edelleen edessäni, yhtä viehättävänä ja viettelevänä, mutta ristiriita sisälläni repi myös toiseen suuntaan. Voisinko todella elää sen kanssa, jos menisimme yhtään pidemmälle?

”Chai”, kuiskasin ja painoin kämmeneni Chain rintakehälle. Ihana, kaunis Chai. Minun Chaini.

Ei me voida.

Niin sanoisin, ja hän ymmärtäisi kyllä. Kaikelle tälle tulisi aikansa, paikkansa. Mutta ei näin, näin se ei saisi käydä.
Ei me voida, mutta annatko mun jäädä nukkumaan sun viereen?

En kuitenkaan ehtinyt sanomaan sitä, kun Chai siirsi käteni pois ja kapusi istumaan.
”Mun on huono olo”, hän ähkäisi. Ihan hetkessä hän näytti valahtavan myös kalpeaksi. Siinä ei montaa sekuntia tarvinnut miettiä mitä seuraavaksi tehdä, kun olin jo puolijuosten auttanut Chain vessaan.
Hetken vahdin häntä, mutta päätin antaa yksityisyyttä siirtymällä keittiön luokse. Oven perässäni jätin kuitenkin auki, varmuuden vuoksi. Kaadoin itselleni lasin vettä, painoin silmäni kiinni ja huokaisin syvään, kelaten päässäni juuri tapahtunutta. Jossain syvällä sisälläni syyllisyys pisteli, ja samalla osa minusta oli helpottunut. Syyllinen kaiketi siksi, että en ollut kieltäytynyt heti, ja helpottunut koska lopulta minun ei tarvinnut kuitenkaan kieltäytyä. Tosin se mitä oli tapahtunut, ei ollut laisinkaan niin iso asia kuin se, mitä olisi ollut tapahtumassa. Eikä kyse ollut siitä, ettenkö haluaisi Chaita, tai ettenkö haluaisi kokea sitä juuri hänen kanssaan.
On paljon asioita joita haluaisin tehdä hänen kanssaan, hänelle. Muutama vuosi sitten en olisi tuskaillut tällä tavalla, vaan olisin heti tarttunut tilaisuuteen empimättä. Nyt kuitenkin minulle oli tärkeämpää se, että Chai olisi varma siitä mitä haluaa, siis oikeasti varma.

”Helpottiko?” kysyin vaivihkaa, nojatessani pesuhuoneen ovenkarmiin ja katsellessani Chaita, joka nojasi surkean näköisenä otsaansa pytyn reunaa vasten. Hänen hengityksenä oli kiivasta ja pinnallista, ja edelleen sen kaiken näkeminen herätti omassa kehossani voimakkaan muistijäljen. Vaikken ollut sellaista oloa vuosiin kokenut, muistin sen sekä mielessäni että kehossani paremmin kuin hyvin.
”Mä kärsin”, Chai vaikersi. ”Varmaan kuolen.”
”Et kuole”, vakuutin, enkä voinut kuin hymyillä myötätuntoisesti. ”Haluutko olla rauhassa vai saanks tulla?”
Chai nielaisi ja nyökkäsi, ”tuu vaan.”
Kävelin hänen luokseen ja kyykistyin.
”Haluutko vettä?”
”Joo”, Chai niiskaisi ja otti tarjoamastani lasista molemmin, vapisevin käsin kiinni. Silitin hänen selkäänsä ja katselin miten hän hitaasti, mutta varmasti tyhjensi lasin.
”Sit kun oot valmis niin mennään nukkumaan. Jos sulle sopii et mä jään yöksi?”
”Sopii”, Chai nyökkäsi. ”Se ois ihan tosi kiva.”

[NoaYlläpitäjä]

Noa ja Flida, ja Santtu ja Fifi.
Saga tulee kanssa, aina vaan jos on mahdollista niin änkeän senkin mukaan. Jospa tällä kertaa saisin aikaseks tehdä tarinaakin 😀
Saga – Hani, https://hopealinna.weebly.com/hani.html

Lyhyt esittely niille jotka eivät Sagaa vielä tunne; tallimestarina seinäjoen kupeessa sijaitsevan Hopealinnan (ravi)tallilla, nykyisin taas kihloissa Joonas Hopealinnan kanssa. Saga kisaa korkealla tasolla koulua sekä valmentaa sitä aina kun ehtii (harvoin), sekä nyt innostunut myös historiallisista lajeista. Puhelias, räiskyvä ja ystävällinen nainen, on ollut Hopiavuoressa aikaisemmin valmentamassa sekä vieraillut muutenkin. :>

[NoaYlläpitäjä]

Hopiavuoren tuvan pohjapiirros
(Siistitty versio tulossa tulevaisuudessa, tämä auttamassa tarinointia tällä hetkellä.)

Maastokarttaa

[NoaYlläpitäjä]

Oman käden oikeudella menin ja päivitin tätä listaa, toivottavasti ei haittaa!
Mortin (ja Salierin) paikan vapautin, mutta mikäli Sonja tulee takaisin ratsuineen, niin paikka löytyy varmasti aina, ei siitä huolta 🙂

Eetu; jos jaksat ja haluat, niin Valvojan oikeudet saa antaa Noallekin. Eihän siitä iso vaiva oo vaihtaa aina käyttäjää mutta nopeammin melkein menee niin. 😀

Ja mikäli hevoslistaa tarvitsee muutenkin päivitellä – katsoa ja kysellä vähän että ketkä tarvitsevat pidempää lomaa tai tahtovat vapauttaa paikkansa – niin mä voin autella mielelläni, nyt kun mulla on aikaa ja intoa ennen kaikkea. 😀

[NoaYlläpitäjä]

Koska tiimien arpomisessa on kestänyt odotettua pidempään (olen ollut melkoisen sairaana, ei onneksi koronaa mutta eipä tuo useamman päivän oksennustautikaan kivaa ole) niin annetaan tuotoksen tekemiselle lisäaikaa 9.1.2022 asti. Mikäli tuotoksen tekee tuohon päivämäärään mennessä saa kunniamerkin ottaa käyttöön hahmonsa sivuille. :>
Mikäli Chai ja Rasmus tahtovat mukaan ainakin yksilökilpailuun, lainahevosiksi on tarjottu Flidaa, Barnumia sekä Cozminaa. Mikäli joku on jäänyt arpomatta, niin huikatkaa! Voi olla ettei mun aivot toimi just nyt sillä parhaalla tavalla. :–D

Tiimit
Tiimit saavat halutessaan keksiä itselleen tiiminimen, nyt käytössä on simppelisti numerot elämää helpottamaan.

Tiimi 1 (”Team Pariisi”)
Santtu – Fifi
Sonja – Mortti
Marshall – Hakra

Tiimi 2 (”Team Hello”)
Hello – Skotti
Milan – Biffe
Noa – Flida

Tiimi 3
Janna – Paahtis
Alma – Agita
Camilla – Pasi

Tiimi 4 (tästä saisi ihan tosi sopivasti Team Teinit… :–D)
Ea – Gæs
Aamu – Polina
Eira – Uuno

[NoaYlläpitäjä]

Huomenna – tai oikeasti kai tänään, kun vuorokausi on virallisesti jo vaihtunut – arvotaan tiimejä! Nostan tän kerran kuitenkin esille ihan näin jos joku vielä haluaa osallistua!
Ja saahan sitä jälkikäteenkin osallistua (eli saa osallistua tuon 19.pvn jälkeen) ainakin yksilönä. Aikaa tehdä joku tuotos tästä on koko joulukuu 2021, ja jos tuotoksen tekee niin merkin saa kopioida omaan käyttöön. 🌟

[NoaYlläpitäjä]

Tänä vuonna Helloa kiellettiin ostamasta glögiä. Siis yhtään. Viime kertainen ”hauska vitsi” kesti miltei toukokuuhun asti, eikä siinä vaiheessa enää ketään naurattanut.
Sen sijaan pieniä kotitonttuja on alkanut taas ilmestyä tupaan. Yksi on ainakin keittiön ikkunalaudalla, ja toinen… Nähtiin viimeksi Mielikin hampaissa. Viimeisin olinpaikka on tuntematon.

Tallissa on lähinnä Pariisi puhututtanut. Kaikki seuraavat jännityksellä miten kotijoukoilla menee, ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että näissä pikku pippaloissa päästään juhlimaan muutakin kuin vain pikkujouluja. Hyvä Sonja ja Marshall!
Sen verran väki on kuitenkin muistanut näitä kotikontujen kilpailuja, että keskustelua tiimeistä on ryhdytty käymään. Jotkut ovat jo ehtineet liittoutumaan yhteen!
Eli tiimit arvotaan tässä piankoin, jotta pääsee kirjoittamaan mikäli tämä tapahtuma sellaiseen inspiroi. Merkin saa kopioida hahmonsa sivuille kunhan tapahtumasta tekee jonkun tuotoksen!

Muutamia hevosia on tarjottu lainattavaksi, jos joku hevoseton vielä tahtoo osallistua. Siitä vaan valitsemaan, huonoja valintoja ei meidän hepoissa olekaan. ;>

• Tätä vastausta muokkasi 2 vuotta, 11 kuukautta sitten  Noa. Syy: Mainintaa merkin käyttöönotosta muokattu

[NoaYlläpitäjä]

Vieläkö lentopalloporukan kerho pyörii? Santtu voisi tahtoa mukaan! Santtu ei ole pelannut kuin koulussa (eikä yleensä ollut se tiimeihin valittu koska on enemmän sitä nörtti tyyppiä….) mutta tahtoo oppia, varsinkin kun on tuttu porukka kyseessä!
Mietin myös, että muuan Saga Isberg voisi innostua, mikäli ulkopuolisia vielä huolitaan. 😀 Ei hänelläkään mitään vuosien kokemusta ole, mutta on muuten urheilullinen tyyppi.

[NoaYlläpitäjä]

Lisää uusia kohtaamisia ja tutustumisia, jee!
Hyvin olet omaksunut Hopiavuoren menot, kun tässäkin jokainen hahmo on täysin tunnistettavissa ja omia itsejään. Sydäntä lämmitti etenkin tuo, miten Eetu todella välittää kaikista tallin asukkaista. Niinhän se on, musta ainakin se on yksi iso osa Hopiavuoren sielua ja tunnelmaa.

Myös Oskarin spekuloiminen on mielenkiintoista, on selvää että Ilona todella katselee ympärilleen ja tekee havaintoja muista ihmisistä. Hän tulee kyllä takuulla olemaan hyvä lisä Hopiavuoreen! Vielä kun saataisiin koira suostuteltua tulemaan jossain kohtaa mukaan 😀

[NoaYlläpitäjä]

Vahvasti alkaa! Me tykätään kun muiden hahmoja otetaan mukaan tarinoihin, ja tässä niitä on jo useita. Kuten viime tarinaan kommentoin, teet hyviä koukkuja. Ilonakin pääsee varmasti pian mukaan kunnolla porukkaan, kun on kuitenkin näin kykeneväinen jopa väsyneenä päivänä kohtaamaan tallin muuta väkeä. Jee!

Tuo taitaa olla jokaisen tuoreen hevosen, tai eläimen omistajan päänvaiva 😀 Laittaako kaksi takkia vai yksi vain vai laittaako ollenkaan? Se taitaa valitettavasti oikeasti selvitä vain kokeilemalla, mutta onneksi ympärillä on paljon muita jotka osaavat tarvittaessa neuvoa.

[NoaYlläpitäjä]

Heippahei Ilona ja Wanda, ja tervetuloa Hopiavuoreen! Onpa kivaa saada uutta väkeä tänne! 🙂

Jostain syystä yllätyin, että tarina oli kirjoitettu kolmannessa persoonassa. Jotenkin automaattisesti kuvittelin minä- kertojaa, mutta tämä toimi hyvin näinkin! Tarinassa on myös hyvä rytmitys, sitä on kiva lukea.

Hyvä idea antaa Wandan kotiutua ensin rauhassa, se on tullut tooosi kaukaa tosi pieneen paikkaan 😀 Onneksi Hopiavuoren hevosetkin on kaikki kivoja, ja eiköhän Wandalla ole pian kavereita kanssa. Erityisen kivaa on myös se, että Ilona pääsi heti käymään tuvassa, ja samalla teet hyviä koukkuja kanssakirjoittajille. Toivottavasti viihdytte! :>

[NoaYlläpitäjä]

Ei se turhan helppoa ole keskustella porukassa, jossa suurin osa on vielä vähän vieraita ja varsinkin vanhempia kuin itse. Pikkuhiljaa kuitenkin, niin se on kaikilla alkuun ollut vähän hankaluuksia paukata tupaan sisälle kuin kotiinsa konsanaan, mutta lopulta jokainen on siihen enemmän tai vähemmän tainnut tottua. Ea varmasti myös! Onneksi on myös noita saman ikäisiä tyyppejä, ettei ihan vallan tarvitse koittaa aikuisten jutuissa pysyä mukana. Ja varsinkin kun pääsee liikuttamaan issikoita yhdessä, ai vitsi hei!! Ihanaa töltätä lumisessa metsässä rinnatusten, ei kyllä oikeasti ole mitään sen parempaa <3

[NoaYlläpitäjä]

Voi vitsit miten tutulta kuulostaakaan se tuska, kun yrittää saada niin samperin tölttivarmaa issikkaa ravaamaan! Mun tuntilaiset, etenkin ne jotka on isohevospuolelta, aina jaksaa ihmetellä että miten vaikeeta voi olla saada hevonen ravaan tai peräti laukkaan 😀 Mutta voi voi voi, kun se voikin olla. Onneksi Ea ei kohtaa tätä aivopähkinää ihan yksin vaan hänellä on valmentaja mukana, joka vieläpä osaa ottaa ratsastajan tunnetilatkin huomioon. Se on tosi tärkeää!

Ja onneksi Ea pystyi sitten Gaesin kanssa lopettamaan kuitenkin positiiviseen. Hitaasti mutta varmasti, kyllä se ravikin sieltä aukeaa 😉 Nämä issikkatarinat aina vaan jaksaa lämmittää mun sydäntä niin kovasti paljon, ihanaa niistä on lukea varsinkin kun siellä on selvästi kirjoittamassa joku sellainen joka myös tuntee sitä maailmaa, muutenkin kuin vain ”ei issikat oo oikeita hevosia ollenkaan, maastoiluun vaan sopivia” 😀

[NoaYlläpitäjä]

Onneksi ihan joka kerta tarinalla ei niin tarvitsekaan olla päätä eikä häntää, joskus on hyvä vaan kirjoittaa päässä pyörineet ajatukset pihalle!

Onneksi Jannalla on Rasmus, sillä kamalaahan se olisi jos hän joutuisi yksin hoitamaan ihan kaiken, etenkin nyt kun raskaus alkaa olla loppusuoralla. Onneksi on myös apukäsiä tallilla ja Paahtis pääsee liikkumaan, niin ei siitäkään Jannan tarvitse stressata!

Mutta oho! Seuraavana päästään toivottavasti Hopiavuoren väen kanssa juhlimaan häitä! Ihanat kesähäät, vaadin niistä sitten kunnon tapahtuman 😍 Oletan tottakai Rasmuksen vastanneen myöntävästi, vaikka sitä ei ihan suoraan tarinassa mainittukaan. Ja vaikka sen ei pitäisi olla, enää varsinkaan näin vuonna 2022, erikoista että nainen kosii, niin silti tykkään siitä että nimenomaan Janna se kosi. Vaikka taustalla varmasti on juurikin se turvallisuus vauvaa ajatellen, avioliitto omalla tavallaan kuitenkin sinetöi monia asioita, niin silti. Eikä sen kosimisen aina tarvitse niin kauhean suurta ja hulppeaa olla, pääasia että se tuntuu oikealta!

[NoaYlläpitäjä]

Samaistun Marshalliin. Koen, että ihan tulen juttuun lasten kanssa, mutten varsinaisesti luontevasti. Enkä väitä etteikö Marshall niiden kanssa olisi luontevasti, onhan ennenkin nähty että Marshall on ihan pätevä siinäkin hommassa. Mutta siis tuo, että Joo-o, koira on, koira sanoo hau hau. 😀 Se on se mun kykyni keskustella lasten kanssa, että laittoi tuo kohta tuhahtamaan huvittuneena ihan oikeassa elämässä. Vaikka lapsethan taitaa olla pitkälti tyytyväisiä ihan siihen että kuuntelee ja myötäilee 😀

Nellyä käy sääliksi. Inariakin, mutta silti Nellyn kantama taakka tuntuu väkisin painavammalta kun sitä on päässyt kulissien takaa seuraamaan. Mutta ei Inarillakaan helppoa ole. Hänen elämässään toistuu tietynlainen ”ikuinen kakkonen” ajatusmaailma. Ikinä hän ei ole se, josta ihmiset pitävät eniten tai joka pärjäisi parhaiten. Se on ihan tosi kuluttavaa henkisesti. Siksipä kai olen aina vähän kuvitellut Inarin ympärille sellaisen alakuloisen auran. Tai en tiedä, olisiko katkera parempi termi…

[NoaYlläpitäjä]

Miettiiköhän Hopiavuoren hepat koskaan, että voi kiesus kun nämä meidän ihmiset on niin kummallisia. 😀

Ihanaa kuvitella Hopiavuoren tonttia. Tätä tarinaa lukiessa etenkin siitä tuli niin elävä mielikuva – aina tapahtuu jossain jotain. Tuskin koskaan on oikeasti hiljaista, mutta toisaalta, sitten kun on niin sitten todellakin on. Kunnes taas joku saapuu paikalle ja taas alkaa tapahtua. Kyllä se niin vaan on, että Hopiavuori on koti. Niin on ollut ikävä näitä tarinoita, hahmoja ja kaikkea muuta siltä väliltä, että ei voi muuta sanoa kuin luojan kiitos että on vähän saikkua tässä kohtaa. 😀 Kerkeää taas lukemaan ja kirjoittamaan <3

Myös se oli kiva huomata, että Eetukin osaa olla aloillaan. Olkoonkin, että juurikin se kallisarvoinen kymmen minuuttinen aikaa istua alas on – yleensä aina – Eiran ja Hellon sabotoimia, mutta tuskin Eetu oikeasti kuitenkaan sitä pois vaihtaisi vaikka voisi. On se niin, että juuri nämä tämmöiset on niitä, jotka tekevät Hopiavuoren sydämen.

[NoaYlläpitäjä]

Tiiätkö, ihan ekana pitää kyllä sanoa että miten hitsin kätevä tapa tää tälläinen on tehdä yhteenveto siitä, mitä kaikkea on tapahtunut! Minäkin, kun viimein töiltä ehdin hetken vaan olla, pääsen taas vähän paremmin rytmiin mukaan ja saan kiinni missä mennään.

Ja sitten tokana, että en selkeesti ollut ainoa joka näin tästä ilahtui, nyt vasta luettuani muiden kommentit 😀 Mutta selvästi kätevää, olet sinä vaan aika taituri tarinan kerronnassa. Miten sen teetkin, kaikki tuntuu lukijalle niin helpolta näitä Sonjan tarinoita mukana eläessä ettei kuule toista ihan samanmoista taida olla.

[NoaYlläpitäjä]

Höpö höpö. Aina saa ja pitää julkaista, jos jotain on valmiiksi saanut. Ei se ole niin justiinsa! Eetukin mulle joskus aikanaan sanoi, ettei jokainen tarina voi olla mestariteos. Tai jotain sinnepäin ainakin…..
On niitä mestariteos tarinoita, ja sitten niitä hyviä tarinoita jotka ovat ihan yhtä tärkeitä, kuten vaikka tämäkin nyt. Ei tässä ollut mitään vikaa.

Kun Ea huikkasi äidilleen rakastavan tätä, tulin kovin surulliseksi ettei äiti vastannut. Jo tähän mennessä saamiemme tarinoiden perusteella on helppo alkaa uumoilemaan, ettei perhe elämä tule Ean tarinoissa olemaan ainakaan liian ruusuista. Toivottavasti Hopiavuori ja Gaes tasapainottavat sitä.

Toinen asia joka saa mut surulliseksi on Ean päätös olla syömättä niin paljon kuin hänen nälkänsä oikeasti vaatisi. Samassa tilanteessa on varmasti oikeassakin elämässä nuoria ihmisiä, joka on kyllä ihan järjetöntä. Voi kun ruuasta ei kenellekään tehtäisi niin isoa asiaa, että sitä alkaa pelkäämään. Tämän toivon vielä muuttuvan parempaan ajan kanssa, kun Ea vähän vanhenee ja löytää itseään.

Enpä ole mäkään koskaan tainnut nähdä passia, ainakaan puhdasta sellaista ympyrällä, vaikka issikoita tuntikäytössä katselenkin joka päivä 😀 Mutta voi vitsi, miten samaistuttava ongelma – kun on niin hitsin voimakkaasti viisikäynti hevonen, niin mihin se ravi oikein katoaa. Siinä vaiheessa kun sitä ei liinassakaan saa alkaa helposti tuntumaan vähän epätoivoiselta, että osaako tämä hevonen ravata ollenkaan. Issikoiden ihanuus ja kirous, kun niitä askellajeja on niin monta </3

Olipa kivaa, kun otit muita hahmoja niin ahkerasti mukaan! Se helpottaa aina muitakin ottamaan Eaa alhaisemmalla kynnyksellä mukaan omiin tarinoihinsa. Varsinkin kun sait jokaisen habituksen niin hyvin kirjoitettua, olet selkeästi tutkiskellut millaista sakkia täällä Hoppiksessa on. 😀
Ja sekin oli kiva, että tarinassa mainitsit miten Gaesin nimi lausutaan. Sitä varmasti nimittäin moni on miettinyt.. 😀

[NoaYlläpitäjä]

Onnittelut Jannalle ja Paahtikselle menestyksestä! On kivaa, että heillä meni nyt hyvin. Janna on kuitenkin ahkerasti sen kanssa treenannut ja tehnyt kaikkea, niin on aika mukavaa että se tuottaa tulosta. Hatunnosto myös Rasmukselle, joka uskalsi suhteellisen pienellä kokemuksella heittäytyä ja lähteä kisoihin mukaan – ja että hänelle jäi jopa positiivinen fiilis siitä! Nyt odotellaan milloin Rasmus tahtoo oman hepan… 😀

Onneksi Jannalla on Marshall jolle voi puhua. Marshall on kuitenkin niin järkevä, ja vaikkakin osaa olla myös hiukan jähmeä niin kuitenkin hyväsydäminen ja avulias. En ihmettele, miksi Janna kokee hänen läheisyytensä niin miellyttäväksi ja turvalliseksi että uskaltaa puhua monistakin aiheista.
Niin ja Jannan murre, ai vitsit. Koska en tiedä murteista mitään, niin uskon että se on just eikä melkeen. Oon vähän kateellinen teille jotka murteita osaatte niin hyvin kirjoittaa, missä sitä oikein opetetaan…. :DD

Olipa myös mukava veto, kun otit huomioon Agitan. Noinkin yksinkertaisella noteerauksella on oikeasti tosi iso merkitys tällaisella yhteisöllisellä tarinatallilla. Sitä kautta ne muut hahmot, ja heidän hevosensa kun tulevat aidoiksi ja osaksi yhteistä, isoa tarinaa.

Jos et halua mitään vinkkiä siitä, miten tekstistäsi saisi entistäkin sujuvampaa, niin jätä lukeminen tähän.
Alla pieni pätkä tarinan ensimmäisestä kappaleesta;
Mä olin nähnyt…. Tutustuttuani luokkaan vähän paremmin, mä päätin kokeilla … mä lähetin linkin kutsuun Rasmukselle…
”Mä” sanaa on käytetty aika paljon, ja se esiintyy ihan tarinan läpi. Koska olen sen verran paljon tarinoitasi myös muualla lukenut niin tiedän että se on ainakin osittain tyylivalinta, eikä oikeasti siis ole mitenkään iso juttu. Mutta huomaan itse kuormittuvani jos jokin sama sana toistuu useita kertoja, etenkin jos sama lause toimisi myös ilman sitä. Pääasiassa ”minua” ei tarvittaisi selventämään kuka tekee mitäkin, kun tarinaa kerrot Jannan näkökulmasta kuitenkin. Joissain tilanteissa se on toki tarpeellinen ja hyvä ikäänkuin alleviivaamaan ja vahvistamaan että juuri minä teen nyt näin. Mutta kuten sanottu – no big deal, ei ole vakavaa, mutten vain malttanut olla sanomatta.. 🙇

[NoaYlläpitäjä]

Voi kun Noa joisi!!!! Tahtoisin niiiiiiin kovasti kirjoittaa rennoista baari illoista kavereiden kanssa, mutta eei kun mun piti mennä tekemään sille sellainen taustatarina kuin sillä on. En juurikaan kyllä kadu, paitsi vähän. Se voisi olla heti kaikkien kaverina siellä. Nyt se voisi lähteä jos joku varta vasten kysyy, vaikka pelaamaan biljardia pariksi tunniksi, muttei takuulla viihtyisi kovinkaan pitkään.

Toivottavasti Camilla saa seuraa, ja ehkä joku muu tähän tarttuu. On kiva kuulla Camillasta taas! Ja on myös hyvin ymmärrettävää, ettei Camilla tohdi ihan jokaista pyytää mukaan. Onhan se jotenkin kiusallinen ajatus, että lähtisi vaikkapa työnantajan kanssa kapakkaan, vaikkei välttämättä edes meinaisi mitään perseitä juoda. Vielä kiusallisempi jos meinaa. :DD

[NoaYlläpitäjä]

Sepä oliskin Santulle kunnia! Hän tulkoon kolmanneksi Team Pariisiin siis 😀

[NoaYlläpitäjä]

Hyvä ajatus! Enpä ollut koko tuomaria miettinytkään, niin tämä ratkaisi senkin ongelman 😀

[Julkaisija]

Viestit