Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Hopiavuoren aamut
Napsauttaa kahvinkeitin päälle, kun keittiössä on vielä yön jäljiltä viileää, mutta silti jalkoihin on lämmin, koska on kunnon villasukat. Inarin neulomat, eikä Hellon, joten ne ovat samaa paria ja kauniit.
Katsella kuinka päivä vaalenee, kuinka kuura sulaa hiekkatieltä, katsoa omaa tallia keittiön ikkunasta. Kuulla narahdus katosta ja tietää, että se on Noa joka heräsi. Tietää, ettei asu enää yksin liian isossa talossa, ja että kaikki järjestyy.
Pukea hyvin, niin että on hyvä olla ja liikkua, ja että on lämmin, mutta ettei tule hiki.
Mennä maailman parhaaseen työhön, tavata maailman parhaat työkaverinsa. Toivottaa heille kaikille huomenet. Huomenta Flidais, Huomenta Pasi ja Make, huomenta Onni, huomenta Skotti, Uuno ja Ketku – ja hyvää huomenta rakas Jussi.
Kuunnella kuinka hevoset syövät kevyen aamiaisensa jatkaakseen heinien parissa sitten ulkona. Se heinäntuoksu, se hampaiden rouhina, se Uunon lempeä katse ja Onnin innokas turpa.
Päästää jokainen uusi ja vanha ystävä ulos. Pasi ja Skotti käymässä yhtä matkaa, toinen tietysti kiukutellen minkä kerkeää. Make ja Onni myös yhdessä, loput yksittäin.
Siivota karsinoita kiireettömästi, koska aikaa on koko elämä, tai ainakin seuraavaan ruokintaan asti. Tietää, että kotona ainakin Jilla on niin huolellinen, että kahvinkeitin tulee kyllä sammutettua, vaikka olikin unohtunut päälle.
Tietää, että joku ihmisystävistäkin tulee ihan pian. Se rentouttava yksinäisyys, jonka tietää kohta olevan ohitse, niin ettei se ole ollenkaan ikävää.
Katsoa merkitsevästi uutta talliapulaista, joka aina heiluttaa suikerohäntäänsä ja pureksii Jussin kumisukaa.
Hopiavuoren hevostallin aamutkin ovat parhaita, vai mitä Mielikki?
-
Mitä mietit?
Kun avaa Facebookin koneella, se kysyy ensimmäisenä: ”Mitä mietit?” Minulla on Facebook-kavereita, jotka tapaavat vastata siihen kysymykseen tosi usein ja erittäin suoraan. Yleensä he ovat vanhempaa väkeä. Itse en yleensä päivitä Facebookkiin mietteitäni sen paremmin kuin mitään muutakaan. Olen siellä lähinnä siksi, että siellä on Otsonmäen avoin puskaradio -ryhmä ja hevostavarakirppiksiä. Niin ja tietenin talliniksiryhmä.
Tänään olisin kuitenkin halunnut avautua jollekulle mietteistäni. En kuitenkaan Facebookkiin, mutta suoraan jollekin oikealle ihmiselle. Päässäni pyörii vaikka mitä.
Laitoin nettiin ilmoituksen, jolla etsin vuokralaisia talooni. Minun ei ole mitään järkeä asua yksin näin suuressa asunnossa. Ajattelin, että ehkä joku tarttuisi ilmoitukseen vaikka päästäkseen muutamaksi viikoksi pois putkiremontin alta tai jotain. Oletukseni oli, että tuskin kukaan tänne pysyvästi haluaa, koska onhan Otsonmäki aika syrjässä, ja täältä saa ihan kerrostalokaksionkin vain tuplasti kalliimmalla. Olin yllättynyt — iloisesti tietenkin — kun molemmista tarjoamistani huoneista on soiteltu, ja molemmilla yhteyttä ottaneilla on vieläpä omat hevoset. Jos asunto miellyttää heitä, saan paitsi kämppikset, myös talliin hienot hevoset vuokralle. Paremmin ei voisi miehelle käydä.
Tänä aamuna tallustelin kuitenkin tavalliseen tapaan ihan yksin makuuhuoneestani keittiöön boksereissani ja t-paidassani. Napsautin kahvinkeittimen päälle. Kello oli seitsemän: minulla oli ruhtinaalliset puoli tuntia aikaa syödä ja pukea ennen kuin menisin aloittamaan päivän hommat tallissa. Silloin käsitin, että minulla oli vain rajallinen määrä aamuja jäljellä keittää kahvia boksereissani ja t-paidassani. En kai voi tehdä niin enää, kun täällä asuu muitakin kuin minä? Ja nyt vessanpöntön kansikin pitää kai muistaa laittaa alas aina, jos tänne muuttaa taas naisihminen, eikö niin? Pitäisikö minun nyt siivota kaksi kuukautta sitten aloittamani 1500-palainen palapeli keittiön pöydältä, niin että siinä mahtuisi syömään? Olin sitä paitsi ajatellut ostaa uuden maton olohuoneeseen — nyt ehkä pitäisi odottaa kämppisteni muuttoa, jotta voisin kysyä, sopiiko se mustavalkoinen, ruudullinen karvamatto, jota olen ajatellut?
Kahvi oli jo tippunut, kun pudistelin päätäni hölmöille ajatuksilleni. Ryhdistäydy, Eetu Sulevi Hopiavuori. Ei siitä oikeasti ole kuin muutama kuukausi, kun asuit viimeksi muiden ihmisten kanssa yhdessä. Et sinä ole muuttunut kummalliseksi. Ihan rennosti nyt vain.
Kaadoin kaapista ottamaani valkoiseen kuppiin kahvia ja pihalla oli jo itse asiassa aika valoisaa. Haaveilin jo hevosista. Vain Jussi on minun omani, enkä ole tuntenut muita kauhean kauaa, mutta rakastin jo jokaista. Ne tekivät unelmastani totta, ja nyt minä menisin tarjoamaan niille parempaa aamupalaa kuin kukaan muu tilanisäntä on ikinä hevoselle tarjonnut.
-
Eetu Hopiavuori — Hopiavuoren hevostallin isäntä
Hopiavuoren Eetu on leveäharteinen, keskipituinen 1988-syntyinen mies. Hänellä on ystävällinen ja rauhallinen puhetyyli ja hänen puheestaan kuuluu hänen ikäänsä nähden erittäin leveä Etelä-Pohjanmaan murre. Eetulla on lehmän hermot, mutta tosissaan kimpaannuttuaan taipumus mököttämiseen ja ikuisen kaunan kantamiseen. Onneksi häntä on kuitenkin äärimmäisen vaikea suututtaa, vaikka pyrkisi siihen tahallaan.
Herra Hopiavuori Power Jump 2024 aikaanEetun tärkein elämänfilosofinen ajatus on, että omastaan tulee jakaa muille. Hän pyrkii ennemminkin oikeudenmukaisuuteen kuin tasa-arvoon. Eetun kanssa jokainen voi olla ihan oma itsensä ja luottaa siihen, että Eetu kuuntelee ja hyväksyy.
Tämän miehen suurin heikkous on se, ettei hän osaa pyytää apua. Apu kelpaa kyllä aina tarjottaessa, mutta hän itse sitä ei voi millään käydä pyytämässä. Eetu ei olekaan ajanut itseään burnoutin partaalle mitään yhtä tai kahta kertaa. Hän tekee sinnikkäästi töitä niin kovalla voimalla ja tauotta, että sairastuu. Etenkin talliinsa hän suhtautuu hyvin maanisesti. Eetun pakkomielteenä on, että Hopiavuoren hevostallin on menestyttävä, sen on oltava tuottava, sen on säilyttävä. Hän ei kestä edes ajatusta siitä, että menettäisi tilansa ja unelmansa. Siksi hän on niin aulis likaamaan kätensä tallinsa puolesta.
Eetun oma hevonen ja paras ystävä on Jussi.
Muita hänen perheenjäseniään ovat äiti Ritva ja isä Simo, jotka asuvat lähikaupungissa Seinäjoella. Eetulla on myös kaksoisveli Leevi, sekä aikuiset pikkusiskot Hanna ja Milla. Millan lapsia, Auraa ja Viljaa, Eetu hemmottelee niin kuin maailman parhaan enon kuuluukin.Palkintokaappi
-
Aivan hirvittävän kiehtovaa, että meillä kävi nyt vieraita, jotka ovat oikeasti olemassa Hukkasuon harrastetallilla! (Muille: tässä on Ekku, tässä on poikaystävä.) Tämä kutittelee ihanasti ultimaattiseen nypertelyyn taipuvaista nörttipuoltani.
Cozmina on kyllä kaunis ja eksoottinen olento! Toivottavasti se kotiutuu. Kunhan saisin piirettyä loput tallipihasta sekä tallin pohjapiirroksen, olisi hyvä aika nakutella karsina- ja tarhausjärjestyksiä kuntoon. Saataisiin vähän tarkkuutta tähän touhuun. 🙂 Nyt alkaa olla niin paljon jo väkeä tallissa, että eivät kaikki ihan Jussin talliinkaan mahdu!
Kaikkihan vähän väsähtävät uudessa paikassa ja tutustuessaan uusiin ihmisiin. Ihanan inhimillinen reaktio. Mutta lyön vaikka vetoa, että kyllä se Nellykin kavereita löytää. Niin kuin jo kommentoitiin, Noaa ainakin varmasti kiinnostaa Nellyn tämänhetkinen elämäntyyli, ja Hello taas näkee asuntoauton tilalla varmasti vapauden, nuotiotulet, auringonlaskut ja joka päivä uuden maiseman. Mutta varo Helloa: se on sellainen pummi, että puhuu Nellyn aika äkkiä pyörryksiin ja saa pakotettua kesälomareissulle liikkuvalla kodilla, tai jotain.
On ihan Eetulle tyypillistä majoittaa joka matkalainen. Ihme, ettei se tällä kertaa vaatinut vierastaan nukkumaan sisällä kunnon sängyssä ja mennyt itse sohvalle! Kai se ajatteli, että asuntoautossakin on ihan hyvä olla. 🙂 Kyllä se varmasti aamukahville kävi pyytämässä ja sanoi, että sisällä voi kyllä käydä vaikka suihkussa, jos haluaa. Hopiavuoren maneesin puolen pihassahan olisi ihan kätevää majoittua asuntoautossa ainakin silloin tällöin, jos ei pitkäksi aikaa malta jäädä. Sähkövirtaa saa maneesin seinästä ja sillä tavalla. 😀
-
Jo tätä juttua ekan kerran viimeyönä lukiessani ilahduin siitä, miten eri tavalla esittelet hahmosi, kuin mitä yleensä on tapana. Huomioni kiinnittää heti se, että tällä hahmolla on ihan aito virtuaalinen tausta, joka tietenkin vaikuttaa hänen kokemuksiinsa uudesta elämästä Hopiavuoressa. On todella jännittävä ajatus lähteä liikkeelle tällä tavalla, että esittelee taustan, jota vasten uusiakin juttuja tulee lukea. En ole koskaan ennen tannut törmätä tällaiseen: tosi monesti hahmo ikään kuin avaa silmänsä ensimmäisen kerran vasta tallipihassa, eikä sen edellisillä hevosilla ym. ole luonnetta, persoonaa ja nimiä! Historian kuvaus vei minut siis heti mukanaan.
Saa nähdä, miten Nika tulee toimeen Onninsa kanssa! Hänhän voi rakastua vaikka kuinka, vaikka Onni ei ollutkaan ihan sitä, mitä Nika aluksi etsi. Tai hän voi vihastua ja todeta tehneensä virheen. Tätä tarinaa pystyy jatkamaan mihin vain, ja haluaisin heti lukea uusista käänteistä.
Ilahduin heti myös tekstisi tasosta. Tässä on herran tähden pilkutkin paikoillaan tuhat kertaa nätimmin kuin minulla! (t. äikänope) Puhumattakaan kaikesta muusta oleellisemmasta hienosäädöstä. Voi vitsit!
-
No joo, nyt on kyllä Eetun syvin olemus tavoitettu. Eihän muut ilman häntä pärjää, hänen pitää järjestää kaikki itse, eihän nyt maksavien asiakkaiden hevosia voi jättää edes kirkonmäellä käydäkseen. Jännä että se jaksaa suhtautua talliinsa niin tosi maanisesti, vaikka muutoin se on kuitenkin aika suurpiirteinen ja rento tyyppi. Ehkä se kokee vastuuntuntoa, tai ehkä se on ensimmäisen kerran oikeasti rakastunut, nimittäin työhönsä.
Kun aito paljasjalkainen Otsonmäkeläinen (tai oikeastaan missä tahansa paitsi Seinäjoella ja Vaasassa asuva) lähtee ”kunnan keskustaan”, hän menee kirkolle tai kirkonmäelle. Jos hän on menossa ”keskustaan” tai ”kaupungille”, hän on menossa Seinäjoelle tai Vaasaan, koska tuashan noon aiva ääres kun kumpaankin on kuitenkin alle 50 kilsaa. Mulla on Otsonmäen esittely tietokoneella sellaisia varten, jotka tykkää nyhrätä yksityiskohtien kanssa, mutta panttaan sitä koska se on kuvaton vielä. 😀 Kunnassa on 8000 asukasta ja se on tietenkin palio paree ja komiee kuin muut lähikunnat. Ainakin Otsonmäki on Ylistaron ja Isonkyrön pääkaupunki!!
Saatoin nähdä tallin vintin ikkunassa jonkun blondin siniset silmät, kun Noa liukasteli tiensä talliin. Saattaa olla, että Noa joutuu todella väsyttävien auttamisyritysten kohteeksi, ja että joku kohta raivoaa Eetulle miten piha pitää hiekottaa haloo, eksä itte ymmärrä.
Kun olin nuorenpana tallilla töissä, meillä oli terapiaratsastusta. Silti en ole ikinä tullut ajatelleeksi, miten proteesi toimii: asiakkaat olivat ihan toisenlaisia, vaikkakin osa niin kuin Noa ensiratsastuksessaan, mutta fyysisesti ehjinä. Olen tottakai nähnyt edes videolla huomattavasti itseäni taitavampia ratsastajia, jotka ovat niin kuin Noa. Ja silti en ole tullut ottaneeksi selvää, miten tämä toimii. Tässä on totisesti eri näkökulma ratsastukseen. Onko kukaan vielä varsinaisesti kirjoittanut järjestelmällisesti terapiahevosesta? Ja samalla tässä on niin tavanomainen toinen mahdollinen näkökulma harrastehevosesta ja isännästä, koska oikeastihan tässä taitaa olla kyse siitä. Ja vitsit miten spesiaali suhde näille kahdelle onkaan vuodessa kehittynyt! Hello sanoisi, että heidät on tarkoitettu yhteen, mutta Hello nyt muutenkin uskoo kaiken huuhaan.
Nostaisin esiin vielä nopeasti Noan iän suhteessa erään toisen (pää)hahmosi(?) ikään. Noan kertojanäänessä kuuluu tämä ikäero. Vielä en osaa sanoa, mistä se johtuu. Kyse on varmasti osaltaan rekisterin valinnasta, mutta on siellä muutakin oltava. Toimiasi seuranneena sanoisin nyt jo, että loppujen lopuksi tämä taitaa olla selväpiirteisin kaikista niistä hahmoistasi, jotka olen tavannut. Toki tämäkin kehittyy ja muuttuu, mutta niinhän oikeatkin ihmiset.
-
Niin inhimillistä draamaa. Noinhan sitä moni tekisi, jos kuulisi tuollaiset uutiset. Löisi luurin korvaan ja olisi vihainen. Muutenkin Jilla elää ja liikkuu kuin oikea ihminen: käy kaupassa, puristaa leipäpakettia, hiipii hakemaan tossunsa ettei se ihmeellinen pummi siinä sohvalla herää… Ja ennen kaikkea Jilla haaveilee.
Omalle hahmolleen on ainakin minusta välillä hyväksyä heikkouksia. Niitäkin olisi oltava, jotta hahmo on mielenkiintoinen ja elävä, mutta jotenkin näihin välillä suhtautuu kuin lapsiin ja tekee heikkouksistakin vain näennäisiä. Tässä tarinassa tuot esiin pilkahduksen siitä puolesta, josta Jilla ei varmasti ole aina ylpeä. Hän on ehkä vähän yksinäinen, ehkä haluaisi mennä muiden mukaan, mutta ei uskalla tai voi. Se on mielenkiintoista. Samalla toivon, että Jilla jaksaa olla täällä tarpeeksi pitkään, että näemme hänen ehkä kehittyvän — suuntaan tai toiseen.
Jillan huomaavaisuus ihmisenä tekee minuun vieläkin vaikutuksen. Yritin jo eilen vastata tarinaan tarinalla, koska minusta kahvinkeitossa oli paljon kaikkea herttaista. Tuli sellainen tunne, ettei haittaa, vaikka sohvalla nukkuu omin lupineen joku ihme irtolainen, tai että Eira seuraa välillä Eetua kuin koiraa. Että aina on silti kahvit tarjolla. Se on tosi eetumaista: näiden elämänfilosofioissa saattaa olla jotain samaa.
Tämä loppui kesken. Ei tarinallisesti: tämä on täysin ehjä tarina. Tämä loppui kesken siinä mielessä, että en pääse netflixmäisesti seuraavaan kappaleeseen heti halutessani. Damn!
-
Kylläpä sinä ajan valitsit julkaisullesi. 🙂 Kyllä teki tiukkaa olla kirjoittamatta kommenttia heti töissä, kun tajusin, että olet kirjoittanut taas. 😀
Taas ihania arkisia yksityiskohtia. Hello, joka joku kerta juurtuu kiini tupaan, ja hiiret pakastimessa. Ihme ettei Hello syönyt niitäkin ja kuvitellut joksikin ranskalaisten kehittämäksi uudeksi villitykseksi, koska se syö kaiken. Ötökän elämää -fraasi ”ne tulevat, syövät ja lähtevät!!” sopii aika moneen Eetu toveriin. Toivottavasti Jilla ei kokenut kauheaa järkytystä löytäessään matosi sapuskat. 😀
Minä olen jo ihan Mielikin fani. Sellaista kaveria täällä ehdittiin kaivata. Varsinkin Eetu, joka tykkää oikeastaan kaikista eläimistä, joilla on 2-4 jalkaa. Loimua Eetu taas ei kaivannut näköjään sitten pätkääkään, mutta kyllä sekin siitä yli pääsee. Minä sen sijaan odotan jo etukäteen hykerrellen sitä hetkeä, kun rohkea pohojalaasisäntä lopulta joutuu napit vastakkain Noan pedon kanssa.
Ihanaa että mainitsit Jillan liikuttavat sämpylät. Minun pitää kehittää nopeasti joku merkki tai piste, jolla voin palkita tällaisesta muiden juttujen huomioimisesta, ja joita voisi sitten vaihtaa oikein kunnon palkintoihin. Varmaan Jillalle tuli tästä yhtä hyvä mieli kuin Noalle hyvistä sämpylöistä. Minä hahmoineni en ole edes osallisena koko yksityiskohtaan, ja silti mun tekee mieli hurrata täällä, kun otit niin kauniisti Jillan huomioon. Samaten annan ihan hirvittävästi arvoa sillekin, että viitsit vahvistaa Uunon päiväkirjasta Inarin tekstistä odotuksen siitä, että Noa on oppinut
huonoille tavoillekysymään lupia kentän tai maneesin käytöstä.En olisi uskonut, että Noan suhtautuminen Eiraan on tämä. Tai siis en ollenkaan tiennyt, mitä odottaa. Eira on välillä niin pönttö, ja Inari taas niin hyperkorrekti. Mutta on se Noa varmasti joutunut kestämäänkin ties mitä suhtautumista. Ja varmasti joutuu kestämään vastakin. Etenkin täällä, kun kaikki ovat äärimmäisen kiinnostuneita työntämään nokkansa toistensa asioihin. 😀
Ei mitää paineita mut äkkiä kirjota lisää!!
-
Noa ei tarvitsisi kyllä mitään ulkoisia erikoisuuksia ollakseen tällä hetkellä Hopiavuoren hevostallin tarinan päähenkilö. Jos tämä olisi romaani, tämä koko tarina alkaisi siitä, kuinka hän muuttaa kaupungista maalle, kuinka hänellä kuitenkin on joitain (oikeita ja vääriä) oletuksia meistä pohjalaisista, ja kuinka ne odotukset joko muuttuvat tai vahvistuvat. Rakensit taitavasti hahmosi, ja jo sen takia hänen tarinastaan tulee pakostakin mielenkiintoinen. Lisäksi ilahduin alkuasetelmastasi myös ihan lukijana. Tälläsin tänne monta hahmoa, jotka kaikki ovat täällä jo kotonaan, tuntevat tavat ja Helsingistä poikkeavat kulttuurit. Ajattelevat, niin kuin Pohjanmaalla on tyypillistä, että Helsinki alkaa Steissiltä ja loppuu Kamppiin, ja että Noa on melkein ulkomaalainen, kun on Isoolta Kirkoolta tullut. Odotapa vain, kun näet, millaisia oikeita ja vääriä ennakko-oletuksia muilla on. 😀
Tykkään nyprätä yksityiskohtien kanssa varmaan aivan liikaa. Se, että Eetun puhe hakee eteläpohjalaismurretta, tekee minun kaltaisestani nörtistä ihan euforisen, ja se kuinka Eetu sai nimen omaan hopeaköynnöksen, eikä ”huonekasvia”.
Minusta on myös ihanaa, että Noa juttelee äidin kanssa, koska niinhän me melkein kaikki mukamas aikuiset tehdään koko ajan. Olet rakentanut Noasta erikoisen, jotta hänestä riittäisi juttua, mutta olet muistanut tuoda mukana tarpeeksi tällaista tavallisuutta. Jopa hevoskuvauksesi on tässä tarinassa niin tosi inhimillistä, niin Noan silmien läpi kerrottua, että fiilis kyllä välittyy. Sain tästä jo puolentusinaa tarina- ja seikkailuideaa itsellenikin.
Toivottavasti teillä lähtee nyt rullamaan haluamallasi tavalla. Miltähän Helsingin-poijjasta tuntuu, kun yöllä onkin täysi pimeys ja hiljaisuus, ja parin kuukauden asumisen jälkeen joka ainoa ihminen ruokakaupassakin tervehtii ja haluaa vaihtaa muutaman sanan? Millaistahan se on, kun tuo hevosen pk-seudulta näin tosi, tosi maalle? Onko vapauttavaa nähdä kauas lakeuksille, vai onko ahdistavaa kun ei pääse pujahtamaan piiloon korttelinnurkan taakse? En ihan oikeasti jaksaisi millään odottaa, että saan tietää!!
-
Oi miten on kotoisa tarina. Tästä välittyy se Hopiavuoren hevostallin fiilis, jota kaikin voimin haen. Sellainen tyypillinen pohjalaisuus: kaikki sekaantuvat mielellään toistensa asioihin. Tässä esität sen hyvässä valossa, vaikka varmasti vielä joskus tullaan näkemään sitä pienen kunnan ja pienten ympyröiden kääntöpuoltakin. 🙂
Minusta on ihanaa, miten Eetu pääsi mukaan reissuun. Sellainenhan se on: kun joku pyytää jotain, se tekee kaikkensa tehdäkseen toiveesta totta. Ihailen rohkeuttasi myös laittaa hänet laulamaan Jillan ja radion mukana. Muiden hahmoja on välillä vaikea liikutella, koska niiden tekemisistä ei ole varma. Tällaiset jutut kuitenkin saavat Eetunkin oikein elämään.
Myös se, että nimesit reissun päämääräksi Vaasan, on minulle henkilökohtaisesti rakas yksityiskohta. Tiedän, miltä tämä lapsuuteni shoppailukaupunki tuntuu, näyttää ja tuoksuu. Se, että nimesit sen, sai minut pohjalaisena oikein imeytymään tarinaasi ja elämään sen mukana. Saatoin nähdä ihan selvästi reitin, jota Hopiavuoren hevostilalta Vaasaan ajetaan, ja oikein tuntea miten Eetu ajeli Maasillalla vaunu auton perässä ja tarkkaili vähä hätääntyneenä sitä, kenellä tässä nyt oikein on kolmio!
Ihanaa kun saatiin Ketku remmiin. Siinonki vähä komiee hevoonen! En malta odottaa, että pääset kokeilemaan sitä kunnolla ja näemme kaikki, mihin oikein pystyttekään yhdessä.
Jostain syystä myös tuo pullien leipominen oikeasti liikutti minua. Voi vitsit miten huomaavaista. Tämä kertoi tosi paljon Jillan luonteesta kauniilla tavalla, ja lisäksi mulle tuli tästä tosi hyvä mieli. Niin suloista. <3
-
Mä muokkasin tämän kuntoon. 🙂
-
Voi miten ihana lopetus tarinalla. Uuteen paikkaan joutuminen on aikamoinen muutos sekä Onnille että Jillalle, mutta tässä lopetuksessa on jo niin ihanasti katse tulevaisuudessa. Kyllä se siitä aina helpottaa ja lähtee sujumaan. 🙂 Ja ihana Onni, kun ei tuon enempää kuitenkaan steppaile ja stressaa! Se taitaa olla mukautumiskykyinen nuoriherra. Voi miten hyvä nuori ratsu siitä vielä tuleekaan. Odotan jo innolla, millaisia seikkailuja teillä on edessänne.
-
En malta olla jo kommentoimatta tarinaasi vähän, vaikka aluksi ajattelin säästää tämän huvin vaelluspäivään. 🙂
Tämä oli niitä hevosentuoksuisia juttuja, joista tulee lukiessa hyvä mieli. Reissunne kuulosti ihan onnistuneelta, vaikka Pullalla olikin välillä vähän vauhti päällä. Mutta kukapa sitä nyt ei keväisistä maastoiluista vähän innostuisi!
Käytät hauskoja, omintakeisia ilmaisuja, joita ei ihan joka hepulta kuule. Olen sillä tavalla outo, että keräilen niitä niin kuin muut vaikka postimerkkejä. Viehätyin näistä:
itse aito ja oikea Hopiavuoren Eetu
hörppimään tuota elämän eliksiiriä
saimme tapella parikin hetkeäPidän myös aina siitä, kuinka uskallat tehdä oletuksia muiden hahmoista (eli nyt Eetusta) ja laittaa heidät rohkeasti liikkumaan, vaikka välillä joutuukin tottakai vähän arvaamaan, miten vieras hahmo johonkin reagoisi. Ihastuttavia yksityiskohtia ovat esimerkiksi se, miten Eetulla on nimilista osallistujista, ja että hän ei siksi nimiä kysele, sekä tietenkin se, miten kaikista ihmisistä juuri hän viivästytti suureksi harmikseen muiden lähtöä.
Minusta ainakin on vaikea kirjoittaa tarina ensimmäisenä, kun ei ole vielä muiden juttuja, joista ottaa ideoita ja tapahtumia. Onnistuit kuitenkin siitä huolimatta keittämään kokoon mielenkiintoisen jutun ja vieläpä kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin, kuten putoavaan lumeen ja oletettujen muiden hevosten menohaluihin. Sellaisesta tulee niin huoliteltu kirjoitusjälki!
Kiitos tästä lukuelämyksestä. Kirjoitat ihastuttavasti ja niin ihanan sujuvasti. Ihanaa, että lähditte mukaan, ja toivottavasti saan vielä jatkossakin lukea juttujanne joko täällä meillä tai Pullan päiväkirjassa. 🙂
