Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Tiitus – Sinevan Butterscotch, Häjyt
Luokka 3: 2 kpl
pohdintaa kisan jälkeen
kouluvalmennus -
Kun ei vaan lähde (392 sanaa)
Olin harjannut jo tovin Enniä suulissä, kun Chai saapui Pondin kanssa meidän seuraan. Hän hymyili tyypilliseen tapaansa tervehtiessään ja siirtyi sitten sitomaan hevostaan kiinni.
”Ootko sä vielä yrittänyt niitä lettejä saada?” kysyin, koska olimme harjoitelleet muutama päiviä sitten yhdessä Pondin harjan kimpussa. Ei niistä kyllä mitään tullut, tammalla on niin epätasainen harja ja kokonainen kalju läikkäkin, ettei siihen mitään nättiä saanut aikaan.
”En mä oikeen”, Chai aloitti harjatessaan Pondin ruskeaa kaulaa. Hän kävi tamman harjaa läpi ja pysähtyi kaljulle kohdalle. ”Ei siitä saa tasaista, niin ehkä parempi antaa olla auki”, hän jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Eihän ne sykeröt mitään pakollisia ole, ainakaan nyt tän tason kisoissa. Ja esteillähän niitä ei edes sidota.”
”Joo, esteillä harja saa hulmuta ihan vapaana.”Laitettiin hevosemme valmiiksi hiljaisuudessa ja siirryimme sitten kentälle, jossa Agnes oli jo lämmittelemässä Lexiään. Katselin heidän työskentelyään ja tunsin pienen pistoksen rinnassa. Heidän yhteistyö näytti niin helpolta, vaikka ori oli jopa nuorempi kuin Enni. Pudistelin päätäni, koska ei sitä saa olla kateellinen, että toinen vain osaa paremmin. Onhan Agnes tehnyt paljon enemmän töitä hevosensa kanssa, joten tottakai heillä myös sujuu paremmin.
Noustessani Ennin selkään, olin ajautunut ajatuksissani lopulta siihen lopputulokseen, että oli suuri virhe osallistua koko Tie Tähtiin -kilpailuun. Se on ihan liian raskas koitos ja meille vieläpä aivan liian aikaista. Toivottavasti tamman omistaja ei ota pahakseen, että pistän hänen hevosen nopeatempoiseen kisaputkeen. Toisaalta ehkä pitäisi vain miettiä, että tämä on vain hyvää treeniä Ennille. Jostainhan se pitää aina aloittaa ja ei me nyt huonoimpia kuitenkaan olla oltu.
Jo lämmitellessä huomasin, että Ennillä riitti virtaa, joten jäin suosiolla toiselle puolen kenttää kuin missä Agnes ja Chai työskenteli. Jäin katsomaan jälkimmäistä, koska hänkin näytti niin hyvältä Pondin selässä. Tamma askelsi tahdikkaasti ja Chai istui hyvässä linjassa. Hartiani lysähtivät entistä alemmas ja Enni jatkoi ihme säpsyilyä ja epätasaista raviaan, koska en vain pystynyt keskittymään kunnolla.
”No niin, kiva kun pääsitte tulemaan kaikki!” Nelly tervehti pirteästi tullessaan kentälle. ”Ootte selvästi saaneet lämmittelyt jo hoidettua, joten päästään heti alottaa työnteko.”
Miten hänkin jaksoi aina olla noin iloinen ja älyttömän energinen? Kyllä mä mun mielestä nukuin ihan hyvin viime yönä, mutta silti mua väsyttää ihan sikana, vaikka eihän me ravattu varttia pidempään.
”Tiitus nostaa vähän niitä hartioitaan, ei mennä perunasäkkinä siellä selässä.”
Huokaisin, paransin asentoani ja toivoin, että selviäisin valmennuksesta kunnialla. Vaikka ollaankin tutussa porukassa, on tämä silti ihan virallinen valmennus ja eikä sitä sovi tehdä sinne päin. -
Tiitus – Enni
-
Epäilyksiä (356 sanaa)
”Mä en vaa jaksa”, huokaisin puhelimeen ja hieroin toista ohimoa vapaalla kädellä. Kiva, päänsärkyhän tästä vielä puuttuikin. ”Tuntuu, että vaikka kuinka treenaan ja käyn valmennuksissa, niin ei tää vaan onnistu.”
”No ei kai se nyt niin huonosti mennyt”, kuului puhelimen toisesta päästä.
”No kyl meni, me oltii neljästoista, mun taakse jäi neljä tyyppiä, mut niillä näytti olleen jotain suurempaakin ongelmaa hevostensa kanssa, että normaalisti olisin ollut niidenkin jälkee.”
”Hei, rauhotuhan nyt. Ei maailma siihen kaadu.”
”No ei kai, mut tää ei oo ees mun hevonen”, sanoin vaihtaen puhelinta toiselle korvalle, ”mitä jos mä oikeesti vaan pilaan sen, kun en osaa ees ratsastaa!”
”No niin, nyt hengität syvään sisälle ja ulos.”
”En mä halua mitään hengitysharjoituksia.”
”Hys nyt, tee nyt vaan ja oo hiljaa.”
Niinpä hengitin nenän kautta keuhkot täyteen ilmaa, pidätin hetken ja puhalsin ulos.
”Ja teeppä vielä toinen samanlainen, mutta ota se puhelin nyt pois suun eestä”, kuului naurava ääni puhelimesta.
Sisääääään… ja ulos.
”Ootko nyt tyytyväinen? Miten tää nyt autto mitenkään siihen, että mulla on kohta rikkinäinen tamma ja kilparatsastajan ura ohi.”
”Et sä voi hevosta rikkoa sillä, ettette pärjää jossain kisoissa, hölmö.”
”Nii, enhä mä sitä nyt potki tai revi suusta tai mitään, tietenkään.”
”Ja mitä siihen kisauraan, ni totaa..” ääni hiljeni hetkeksi, kunnes jatkoi taas: ”Meinasit sä oikeasti ryhtyy semmoseen vai?”
”Pakkohan mun on, mulla on Saksassa oottamassa ties kuin kallis kisahevosen alku.”
”Ai miten niin pakko? Se, että sulle on ostettu, sulta kysymättä joku puoliverinen, niin eihän se nyt tarkoita, että sun täytyy kilparatsastajaksi ryhtyä?”
”No siis.. Niin mä kyl aattelin.”
”Ehkä sun tätis vaa aatteli ostaa sulle hevonsn, kun sä niitä tykkäät harrastella etkä voi ihan millä tahansa ratsutallilla ratsastaa, ku oot tollane hongankolistaja”, ääni nauroi taas.Jotenkin olin olettanut, että tietenkin Bee on kisahevoseksi tarkoitettu ja luonnollisesti mä sen kilpailuttamisen hoitaisin. Olihan tätikin ammattiratsastaja ja hevonenkin kisasuvusta, joten miksi se olisi ostettu vain harrastehevoseksi? Vastausta miettiessäni ystäväni ilmoitti, että pääsi perille ja ei voi jatkaa jutustelua, mutta sovimme, että soittelemme lisää joku toinen päivä. Niinpä jäin itsekseni pohtimaan, että ehkäpä maailma ei tosiaan kaadu siihen, vaikka emme Ennin kanssa pärjäisi ratsastuskoulukisoissa. Ehkä mun ei olekaan tarkoitus päätyä maailmalle kilparatsastajana?
-
19.04.2020 – Letitysharjoituksia (312 sanaa)
En ollut puunannut Enniä samalla tavalla kuin Nelly Cozminaa, mutta minun tammasta ei kyllä lähtenytkään samalla tavalla karvaa. Vaikka luulisi sellaisen vilukissan kasvattavan kunnon kerroksen, ettei tulisi kylmä. Mutta sitten taas kun asiaa miettii, sillähän pidetään niitä miljoonia loimia niin paljon päällä, ettei sen tarvitse mitään turkkia itselleen kehittää. Olin kuitenkin päättänyt pestä tamman eilen ja olihan sieltä muutama karva lähtenytkin. Tulin tänään aivan liian aikaisin tallille, koska halusin käydä tamman vielä kertaalleen kunnolla läpi ja ehkä hieman neuroottisesti tarkistaa sen varusteetkin.
Kun olin harjannut tamman kolmeen kertaan läpi, selvittänyt sen hännän ja pohtinut tovin jos toisenkin, olisiko siihen voinut laittaa jotain koristetta, totesin etten ehkä siihen nyt ryhdy. Mutta harjaan voisi sykeröiden lomaan ehkä jonkun narun laittaa.. No niin, nyt loppu tämä prinsessatouhu!
”Olethan sä nätti ja varmaan voisi sanoa prinsessaksikin, mutta en kyllä rupea laittamaan sua yksiä kisoja varten!” Pukahdin, koska yllätyin miten paljon olin kuluttanut aikaa yhden hevosen putsaamiseen. ”Ja harjakin vielä letittämättä, mutta ehkä sen voisi antaa olla vaikka vapaanakin”, mietiskelin ääneen. Sitten muistin, että Chain oli koittanut harjoitella Pondin harjan kanssa lettien tekemistä. Minähän voisin pyytää hänet auttamaan Ennin kanssa. Ei se nyt haittaa, vaikkei niistä tulisi ihan samanlaisia tai vaikka siellä vähän repsottaisin jouhi tai toinen.”Hei Chai – Chai!” kutsuin Reitan Fordin vieressä seisoskelevaa mustatukkaista. Hän katseli hetken ympärilleen ja äkättyään minut hymyili ja kysyi mitä olin vailla.
”Kuule, joko sä opit letittään Pondin harjan?”
”No en, mutta ehkä ensi kisoihin.”
”Olisitko sä halunnut – tai siis”, lopetin, kun tajusin, että onhan sillä omatkin kisat edessä ja varmaan parempaakin tekemistä kuin letittää minun ratsua.
”Niin?”
”Eikun mä en kerennyt vielä laittaa Ennin harjaa, niin olisit sä tullut mun kaveriks siihen. Saisit harjoitusta vähän pidemmällä harjalla. Mie tietysti autan sua kyllä Pondin kanssa, jos tarviit jotain.
”Joo, tottakai!” nuorukaisen ilme kirkastui, kunnes hän kaiketi muisti jotain. ”Tai ootas, mä kysyn Reitalta.”
”Kysy vaan, kerro sitten, kun päästään perille.” -
Pohje eteen ja koiranpentu hihnassa (356 sanaa)
”Kuinka moni teistä venytteli ennen satulaan nousua?” mustatukkainen nainen kysyi alkutervehdyksensä jälkeen. No en nyt varsinaisesti juuri ennen satulaan nousua, mutta kyllä mä aamulla juoksulenkin jäljiltä venyttelin, joten nostin ujosti käteni. Ja laskin sen samantien alas, koska kukaan muu ei nostanut kättään. Ja samasta syystä Saga patisti meidät päästämään ohjista irti, pyörittämään käsiään pitäen kuitenkin turvaväleistä huolta.
”Sitten jalustimet jalasta ja sama homma, nilkat liikkumaan, ympyrää ja ylös alas”, hän jatkoi ja teimme työtä käskettyä. Lopulta kurkimme toisiamme päätä käännellen ja nainen totesi, että eikö tullutkin lämmin emmekä ole vielä edes aloittaneet. Hän suositteli ottamaan takit pois, koska kohta viimeistään tulee kuuma. Luotin naisen sanaan, joten riisuin suosiolla hupparini pois, vaikka on sitä tullut toppavaatteissakin hikoiltua.”Ja herra Könsikäs pitää edelleen ne pohkeet aloillaan!” Saga kommentoi tullessaan vierelleni. Samalla hän näytti käsillään kuinka jalkani kuulemma viuhtoivat edestakas eikä olisi ihmekään, ettei hevoseni kuuntele niitä. ”Ja yritä mieluummin pitämään ne täällä edessä”, hän sanoi siirtäen sisäjalkaani satulavyön etupuolelle, ”koska silloin hevonen ymmärtää sen paremmin.”
Tunsin kuinka puna nousi poskiini eikä syynä ollut pelkästään tehotreenin tuoma lämpö. Käännyin katsomaan suoraan eteenpäin ja yritin tosissani pitää jalkani paikallaan. En ehkä kestäisi, jos Saga tulisi uudestaan noin lähelle.Ja onnistuinkin siinä ihan hyvin, mutta sitten tuli seuraava ongelma, josta Saga ystävällisesti minulle kertoi kävellessään edeltävän puoliverisen luota minun luokseni. Tunsin sydämeni kiihdyttävän hieman tahtiaan, vaikka se jyskytti jo muutenkin kovan treenin myötä.
”Könsikäs, nyt sä revit sitä tammaas aivan turhaan ja sen takia se heittelee päätään tolla tavoin. Ajattele, että siellä narunpäässä on koiranpentu. Tai kissan, jos oot kissaihminen. Et sä sitäkään riuhdo, vaan nätisti pyydät ja houkuttelet.”
Tällä kertaa hän ei tullut liian lähelle, vaan jatkoi pian matkaa seuraavan ratsukon kohdalle ja huomasin seuraavani häntä katseellani. Kunnes tajusin, että ohjasotteeni oli missä sattui, mutta enpähän ainakaan repinyt.Voin sanoa, että mä olin ihan loppu, kun päästiin jäähdyttelyosioon. Edes viime kesäinen kolmen matsin jefuturnaus ei ollut niin rankka kuin Sagan pitämä tehotreeni istunnasta ja apujen käytöstä. Mun pohkeet huutaa hoosiannaa ja olkapäitäkin vähän pakottaa, kun paikotellen jännitin ihan liikaa. Mutta oli se sen arvoista! Saga oikeasti löysi mun heikot kohdat ja antoi niihin hyviä vinkkejä, joilla saan Ennin paremmin kuulolle.
-
08.04.2020 – Valmennukset = huonoa onnea? (342 sanaa)
”Heippa Sonja, mites Salieri jaksaa?” kysyin naiselta, kun huomasin hänen olevan ruunan kanssa sen karsinassa.
”Hei. Energiseltä, sitä se ainakin on. Yritin eilen juoksuttaa sitä, mutta riehumiseksi se kyllä meni.”
”No ainakin sai purkaa energiaa, vaikkei ihan oppikirjan mukaan mennytkään.”
”Ajattelin huomenna nousta selkäänkin, mutta katsotaan nyt.”
”Onnea siihen”, naurahdin, koska olin kuullut tuvassa minkälaista rodeota Salieri oli esittänyt juoksuttaessa. ”Mutta mun pitää nyt mennä, lähdetään Outin kanssa valmennukseen.” Hyvästelin naisen ja kävelin varustehuoneen kautta hakemassa loput varusteet ja menin Jussin tallin kautta pihalle.”Onkohan siellä paljon tuttuja”, pohdin ääneen Outin vieressä.
”Nii tää tais olla joku treeni sinne isoon kisaan?” kuskiksi ystävällisesti lupautunut Oona kysyi.
”Joo, siinä keskitytään just tulevan kisan rataan”, vastasin.
”Kyllä mä uskon, että siellä on useampi aiempaan osallistunut. Varsinkin tallin omaa väkeä”, Outi sanoi.
”Mä kuulin, että teillä taisi mennä kisat tosi hyvin”, Oona sanoi.
”No niin voisi sanoa”, vastasin hymyillen Outille, ”tää keksimmäinen vei voiton meidän luokasta.”
”Oikeesti? Vautsi, onneks olkoon!”
”No Jussihan sen työn teki.”
”Höpö höpö, ei se hevonen pysty perunasäkki selässä tollasia ratoja yksin voittamaan.”
”Ja meidän luokassa oli kuitenkin kahdeksantoista osallistujaa eikä kaikki todellakaan ollut mitään aloittelijoita niin kuin mä ja Enni.”
”Mäkin olisin kyllä halunnut osallistua noihin kisoihin, mutta mulla alkaa olla liian monta hevosta, joista pitää huolehtia, niin ei vaan pystynyt. Mutta kyllä mä tuun ainaki kattomaan joku kerta!”Vaikka Auburn on hieno ja suuri talli, siellä ei silti ollut samanlaista hulinaa kuin kisoissa, vaikka valmennuspäivä olikin. Enni ei siis ottanut ihan niin paljon stressiä uudesta paikasta ja käyttäytyi jopa ihan asiallisesti – mitä nyt trailerista ei olisi ensin halunnut tulla ulos lainkaan ja sitten tultiinkin niin vauhdilla, että varpaani jäivät alle.
”Aiiijjj luoooojaa!” huudahdin irvistäen, koska tamma todellakin osui kunnolla.
”No, mitä nyt?” Outi kysyi kääntyen Jussin vierellä minua kohti, ”Auts. Kävikö pahasti?” hän jatkoi huomatessaan minun pitelevän oikeaa jalkaa ylhäällä.
”Joo, eiköhän tää tästä”, totesin, koska en uskonut minkään menneen rikki, vaikka kipeää tekikin. Miksi en laittanut suojakärkisiä tallikenkiä jalkaan, vaan piti lähteä lenkkareissa. ”Saa nähdä saanko mä edes saappaita jalkaan”, naurahdin vielä, kun nilkutin tamman kanssa trailerin vierellä.Valmentajan kommentti
Auts! Ei mikään paras mahdollinen tapa aloittaa valmennusta, kieltämättä. Toivottavasti pieni tapaturma ei haitannut liiaksi treenausta, vaikka hyvähän se olisi vaikka ratsastaa tunti ilman jalustimia, jos oikein pahasti koskee. Ihanasti käytetty hahmojen vuorovaikutuksia tarinassa ja tekstiä oli todella sujuva lukea. On ihana päästä vähän paremmin sisälle kilpailijoiden elämään, vaikka nyt näillä lyhyillä valmennuskuittauksilla. -
Tiitus Hellevaara – Enni, he A
Yksi suurimmista ongelmista on apujen oikean voimakkuuden löytäminen. Herkkä ratsu ilmoittaa liiankin selkeästi, jos sitä käsittelee liian kovakouraisesti ja välillä Tiitus kokee, ettei avut mene lainkaan läpi eli hän on liiankin hellä. Ei myönnä ääneen, mutta tarkkasilmäiselle saattaa näkyä, että Tiitus epäilee itseään ja pelkää pilaavansa ratsunsa. -
05.04.2020 – Tie Tähtiin 1. osakilpailu
Herätyskellon soidessa nousin ylös ja toimin kuin automaatilla: Suihku, aamupala, melkein kolme kuppia kahvia, tarkista kolmannen kerran varustekassi, että kaikki on varmasti mukana. Ja vielä neljännen kerran ennen kuin lähdet ovesta ulos. Napit korvaan ja pyörän selkään. Tallille saapuessa kerää Ennin kamat kasaan varmistaen, että kaikki on ehjät ja esittelykunnossa. Ne on vaan perus ratsastuskoulukisat, ei mitkään olympialaiset tai maailman cup -mittelöt, mutta ei sinne silti voi mennä risaisilla ohjilla tai kiillottomalla satulalla.
”Tiitus, ala tulla jo, ei niitä enää tarvi hinkata!” Hello huusi Jussin tallin suunnalta. Ei hän voinut tietää minun olevan varustehuoneessa eikä varsinkaan, että olin juuri aikeissani ottaa liinan käteen ja kiillottaa ihan vähän vaan satulan liepettä.
”Joo joo, tullaan tullaan!” sanoin ja nappasin liinan takataskuun. Voisin tehdä sen vaikka matkalla tai heti paikalle päästyämme. Nostin satulan, johon olin eilen vaihtanut kisahuovan kotona käytettävän tilalle, ja keräsin suitset toiseen käteen. Pintelit ja suojat olin jo pakannut selässäni olevaan reppuun, kunnes silmäni osuivat tamman loimipinkkaan. Kuljetuksen ajaksi sille laitetaan fleece, mutta oliks ne kisat ulkona vai maneesissa?”Hei, Agnes! Oliks koululuokat pihal vai sisäl?” kysyin naiselta laittaessani Ennin varusteita Oonalta lainatun kuljetusauton tavaratilaan.
”Ne on kentällä. Paitsi jos tää sade pahenee, niin toivottavasti siirrytään maneesiin.”
”Joo, okei, mun pitää sit hakee viel Ennin ratsastusloimi.”
”Ei kiirettä, ollaan vielä etuajassa.”– – –
”Kolmastoista, et oo tosissas?” huokaisin ääneen nähdessäni oman lähtönumeroni. Ei, en mä nyt varsinaisesti ole mitenkään taikauskoinen, mutta onhan toi nyt silti jotenkin.. Epäilyttävää.
”Mä oon tokavika, että ottaisin ton sun paikan koska vaan”, Marshall totesi vieressäni.
”Joo, ei kai tää nyt niin paha oo. Mut hei, Outi pääse heti liikkeelle, sä oot tokana!”
”Eh, mäkin ehkä ottaisin mieluummin Tiitus sun numeron kuin tän”, nainen naurahti hieman jännittyneen oloisena.
”No, näillä mennään ja tehdään parhaamme, niin hyvä siitä tulee!” Agnes sanoi otettuaan oman kisanumeronsa.Loppupuolen suorituksessa oli hyvät ja huonot puolensa. Ensimmäisten joukossa osallistuvat pääsivät nopeasti hommasta yli ja saattoivat ottaa rennosti loppuajan, mutta toisaalta minulla oli aikaa katsoa heidän suoritustaan ja mahdollisia virheitään ja yrittää olla tekemättä samoin. En kuitenkaan katsonut kuin kolmen ensimmäisen suorituksen, sitten kävin onnittelemassa Outia ja lähdin valmistelemaan omaa hevostani.
-
02.04.2020 – Kyllä tästä vielä jotain tulee (439 sanaa)
Emme me Chain kanssa varsinaisesti myöhässä olleet, mutta ei valmentaja meitä mitenkään hyvälläkään katsonut, kun astelimme nöyränä maneesin puolelle syvästi pahoitellen. Minua varsinkin, kun Enni edelleen teki pieniä tanssiliikkeitä ja puhisi tyytymättömänä. Ja nyt vasta muistin sen, että olin osallistumassa vaativampaan ryhmään kuin mihin olin henkisesti valmistautunut. Ei minulla ollut edes mitään tietoa mitä tänään teemme! Tunsin kuinka jokin kiristi rinnasta ja hieman pelästyin, että nytkö iskee vielä paniikkikin. Suljin silmät, hengitin pari kertaa syvään ja kuulin kuinka valmentaja sanoi toistamiseen, että ratsaille niin kuin olisi jo. Puristus hellitti hieman, mutta ei hävinnyt kokonaan, mutta noustessani selkään ajattelin, että kyllä se tästä. Hengitellään vaan ja keskityään alla tanssivaan hevosvoimaan.
”Nyt se voikko hevonen kuriin!” Kuulin kuinka parrakas minun kokoinen mies komensi maneesin keskellä. ”Lämmittelytkin hoidetaan tahdikkaasti linjassa.” Olisin halunnut vain kadota maan alle, koska Enni otti välillä pieniä sivuaskeleita tuohtuneena uusista ratsukoista. En kuitenkaan voinut hävitä mihinkään eikä minun tulisi näyttää kuinka huonotasoisia ratsastajia Hopiavuoressa on, kun oikein kunnon valmentaja on paikalle saapunut. Joten nostin leukani ylös, pudotin hartiat alas ja istuin paremmin satulaan. Ennikin tuntui asettuvan heti paremmin, kun pyysin siltä enemmän enkä antanut sen mennä omineen.
Kyllä mä tän osaan, vaikka siitä on ehkä muutama hetki mennyt, kun niitä on tosissaan viimeksi tehty. Johtavalla ohjasotteella hevosen etuosa uran sisäpuolelle ja niskan asettaminen, muistelin avotaivutuksen ohjeita vuosien takaa Karon ohjeiden lisäksi. Mukaile liikettä istunnalla, sisäpohje taivuttaa runkoa ja ulkopohje säätelee sitä.
”Voikon etujalat on liian pitkällä, volttiinko sä oot lähössä”, Karo huuteli taas palautetta työskentelystäni. ”Ulko-ohjalla varmempi ote, niin se ei karkaa”, hän neuvoi kohdallani. Ja sillä sainkin aseteltua Ennin paremmin ja saatoin kuulla takaani miehen murahtavan jonkun kehun.Parin kertauksen jälkeen taivutus sujui jo paljon helpommin ja olin luottavaisempi hevoseni hallinnan suhteen, enkä enää ajatellut typeriä asioita, kuten kuinka olin väärässä paikassa tai kuinka vielä pilaan hyvän hevosen. Avotaivutuksen jälkeen kokeilimme myös sulkutaivutusta, joka valmentajan sanoin oli ”vaativampaa, koska hevosen perämoottori on painavampi kädelle kuin matkassa kevyesti kulkeva etupää.” Ja niinhän se olikin. Sain Ennin takapään kyllä kulkemaan uran vierellä, mutta liian helposti tamman etupää seurasi perässä ja siinä mulla sitten oli taas täysin suora hevonen alla väärällä linjalla.
”Älä siirrä sitä pohjetta, vaan pidä se aloillaan, jotta ne etujalat kulkee oikeassa linjassa!” kuului taas jostain ja tiesin sen olevan minulle. Tein työtä käskettyä, mutta kaiketi painoin liikaa, koska Enni teki äkkinäisen syöksähdyksen eteenpäin ja homma levisi käsiin. ”Uudestaan!” kävi käsky ja huokaisin, koska muilla homma tuntui sujuvan niin helposti. Mutta en antanut tämänkään latistaa minua, vaan kokosin hevoseni uudelleen, annoin sille avut ja muistin tukea sisäpohkeella, jotta etupää myös pysyi aloillaan.
”No niin, nyt näyttää jo paremmalta.” Hymyilin sisäisesti ja jaksoin taas uskoa tulevaan. -
02.04.2020 – Lentävä lähtö valmennukseen (554 sanaa)
”Niin siis mitä?” kysyin kolmannen kerran, koska en todellakaan uskonut Outin sanoja.
”Nii, että kai sä nyt tuut meidän kanssa samaan ryhmään, kun TT-kisassakin osallistut A:han.”
Olin laittamassa Enniä sen karsinassa kuntoon, kun Outi Jussia taluttaessaan pysähtyi tuota kysymään. Omasta mielestäni ilmoittauduin kyllä osallistuvani B:hen, mutta enpä minä ole listaa sen jälkeen katsonutkaan.
”Joo, aivan” tokaisin, kun Outi edelleen oli oven takana kysyvä ilme kasvoillaan enkä keksinyt parempaa. ”Mä tuun ihan just.” Edelliset startit eivät olleet menneet ihan niin hyvin kuin A:han osallistuvalta voisi olettaa, mutta jos mut kerta sinne on ilmoitettu, niin sinnehän se on mentävä. ”No, jospa otetaan sekin startti ihan vain treenin kannalta”, sanoin Ennille ennen kuin lähdin nopeasti hakemaan sen varusteita.Olin varustautunut osallistumaan vasta tokaan ryhmään ja ajattelin aloittaa tamman kanssa lämmittelyn hyvissä ajoin, mutta nyt sitten mennäänkin kylmiltään. Onneksi olin lähdössä ajoissa, muuten mulla olisi edelleen puoliksi kurainen hevonen tarhailemassa. Kun palasin karsinalle, tamma aloitti taas tanssahtelun, joten jouduin komentamaan sitä kahdesti ennen kuin se asettui ja sain laitettua satulan sen selkään. Sitten onnistuin vielä pudottamaan suitset karsinan ovelta enkä tiedä oliko se hyvä vai huono, kun ne putosivat käytävälle eikä karsinan pohjalle purujen sekaan.
”No tämäkin vielä”, purnasin puoliääneen, jolloin joku jo ojensi nahkaremmejä oven ylitse. Se oli sen kurittoman venäläisen omistaja, mutta kuka..
”Kiitos”, sanoin yrittäessäni pinnistellä muistiani nimeä hakiessani. Mutta hän jatkoikin nyökkäyksen jälkeen matkaansa, joten en joutunut pyytelemään anteeksi, etten vieläkään muista hänen nimeään, vaikka olivatkin olleet jo tovin täällä.Sain varustettua Ennille suitsetkin päähän, kunnes muistin loimen puuttuvan. ”Nyt saat kyllä luvan pärjätä tällä tän pienen pätkän ilman, me ollaan jo myöhässä”, totesin hevoselle nostaessani karsinan ovella olevan talliloimen sen takapuolen päälle enkä sitonut sitä sen kummemmin. Koska en tajunnut, että pihalla tuulee. Vaikka siellä on tuullut jo monta päivää eikä tänään tai edes tällä hetkellä ollut yhtään sen tyynempää. Enkä myöskään ajatellut asiaa lainkaan ennen kuin kuulin kuinka tuuli nappasi loimesta kiinni ja lennätti sen suoraan tamman kaulalle ja siitä pään yli eteemme.
Siitähän tamma riemastui. Se pillahti, nousi kimakasti hirnuen pystyyn ja näin kuinka kaksi kaviota potki pelottavan lähellä päätäni. ”Ssooooo, raaaauhaaa, iiihan raaaauhassa nyt vaaaaaan”, koitin rauhoitella tammaa pitäen ohjista tiukemmin kiinni. Normaalisti se olisi vetänyt herneen nenään liian tiukasta ohjasotteestakin, mutta nyt en välittänyt vaikka se niin tekisikin. Pääasia, ettei se pääse irti tai potki minulta päätä irti.
”Mitäs ihmettä täällä tapahtuu?” Heli kysyi astuessaan ulos tuvasta. Hän huomasi maassa hiljalleen hivuavan kirjavan loimen ja osasi sitten luultavasti yhdistää kaksi pistettä suoraksi viivaksi. ”Tarviitko apua?”
”Jos sä vaan voisit ottaa ton loimen ja viedä sen Ennin karsinalle. Mä oon jo myöhässä valmennuksesta ja.. Raaauha”, keskeytin lauseeni, kun Enni tanssahteli edelleen ja korskui.
”Joo, hoituu.”
”Kiitos.”Kävelytin tammaa vielä viitisen minuuttia pihalla, kunnes olin varma, että se oli rauhoittunut tarpeeksi. Emmin vielä maneesin ovella useamman minuutin, koska olisi kaikin puolin parempi, etten menisi. Enni oli edelleen hieman levoton ja häiritsisimme vain muiden työtä, kun menemme kesken kaiken ja itsehän siinä vain häviän, jos jätän menemättä. Mutta sitten kuulin takaani jonkun kysyvän:
”Joko ne alotti? Sen valmennuksen? Ollaanko me myöhässä?”
Se oli Chai hevosensa kanssa. Hetkeksi harmittelin, koska olin jo valmis perääntymään. Tänään ja ehkä koko kisasta, koska mun taidot ei yllä Ennin vaatimalle tasolle. Mutta nyt en voisi enää lähteä minnekään, joten hymyilin ja sanoin: ”En ole ihan varma, aloittiko ne. Mutta mennään vaan, sittenhän se selviää.”Mä alotin tän ajatuksena tehdä se valmennusteksti, mutta ajatus(kin) lähti lentoon ja päätin tehdä kaksi pätkää 😀 Jatkuu siis myöhemmin valmennuksen parissa!
-
29.03.2020 – Kisasuoritus Kalla CUPin 1. osakilpailusta (342 sanaa)
Kutsussa olevan radan linkki ei toimi, joten tarinassa käytetty tätä rataa.
Ratsastimme harjoitusravissa kentän lyhyeltä sivulta keskelle ja pysäytin tamman. Tervehdyksen jälkeen pyysin Ennin nostamaan uudelleen harjoitusravin, mutta luulen sen ottaneen ainakin askeleen käyntiä ensin. Käännös vasempaan ja kiemuralle. Muista hengittää, pysyy paremmin mukana matkassa, kun ei tuuperru kesken kaiken. Lyhyen sivun jälkeen käännös lävistäjälle keskiravissa. Päädyssä taas harjoitusravia. Päätyvoltin kohdalla Enni hieman kiemurteli, koska annoin liikaa pohjetta, joten sitä täytyy edelleen treenata, jos halutaan pärjätä Tie Tähtiin -kisoissa.
Lävistäjän puolessa välissä piti ottaa käyntiä kolme askelta, mutta en osannut niitä laskea, joten uskoisin niitä olleen liikaa. Lisää siis treeniä askelten tarkkailuun, koska Hallavan kisoissa niitä oli myös luvassa. Tällä kertaa voltti sujui selvästi paremmin, koska en painanut liikaa pohjetta ja muistin antaa tarpeeksi myös ohjaa.
Kulman jälkeen käyntiä, keskivaiheella käännös keskelle kenttää. Siinä tamma viskoi hieman päätään, joten muista hellempi ote! Nopea pysähdys, johon en osannut herätellä tammaa ajoissa, joten ei ihan osuttu kohdalleen. Liikkeelle tamma lähti reippaasti ja seuraavassa kulmassa harjoitusravi nousi helposti. Puolipidäte ja laukka-avut, kierros pääty-ympyrällä. Lävistäjä vielä laukassa ja pudotus takaisin raviin. Ennillä on kyllä tosi kiva laukka, siinä on mukava istua.
Pitkältä sivulta taas kentän poikki vastakkaiselle, muistin jopa sen laukan keskikohdalla! Sitten vasempaan kierrokseen ja pääty-ympyrä. Lävistäjän poikki ja hidastus käyntiin. Siihen tuli kyllä ravi väliin, joten siinä lisää treenikohteita tulevaa kilpailua varten. Pituushalkaisijalle, pysähdys keskellä, tervehdi ja pidemmällä ohjalla pois kentältä.
”Hei, sehän meni tosin hyvin!” Agnes kehui tullessaan luoksemme radan jälkeen.
”Joo no, niin kai.”
”No kyllä, paljon paremmin kuin mulla ja Lexillä.”
He olivat osallistuneet samaan luokkaan minua aiemmin, mutta en valitettavasti ollut päässyt katsomaan suoritusta. Mutta he ovat osallistumassa myös helppoon A:han, joten kerkeän katsomaan sitä, kunhan hoidan Ennin ensin pois.
”Kyl mä oon ihan tyytyväinen. Mut oli siellä paljon korjattavaa. Mut ainakin tiiän nyt mihin keskityn sitten Tie Tähtiin -rataa varten. Ja sen, että Enni todellakin on yks herkkähipiäinen tyttö”, höpötin osoittaen viimeisen lauseen vitsillä tammalle silittäessäni sen kaulaa.
”Se on hyvä juttu, että löytää ne virheet, eihän niitä muuten osaa korjata. Mut nyt mun pitää lähteä valmistelee Lexiä, vaikka osallistutaankin vasta viimesten joukossa.”
”Onnea kisaan, pidän teille peukkuja katsomossa!” -
Tapaaminen omistajan kanssa
”Moi Kiia, enpäs jotenkin ajatellut ollenkaan, että säkin olisit täällä”, tervehdin punatukkaista naista, joka oli tullut tervehtimään hevostaan.
”Täällähän mä lähes päivittäin oon”, nainen vastasi hymyillen. Kuinka tyhmältä saatoinkaan taas kerran tuntea itseni. Tottakai hän olisi täällä, voisin veikata, että hänkin on osallistumassa kisoihin. ”Mites teillä on Ennin kanssa mennyt?” hän kysyi vielä.
”Ihan hyvin, perusasiat hoituu jo ilman sen suurempia ongelmia. Ratsastuksen kanssa on vielä työstettävää, mutta kyllä se melkein joka kerta hieman parantuu.”
”No sepäs kiva kuulla!”
”Eka startti oli just maanantaina. Ei me kyllä sijoille päästy, mutta se nyt olikin sellainen harjoitustapahtuma nuorille ja uusille ratsukoille. Ja tarpeeseen se kyllä tulikin, nyt osasin varautua paljon paremmin tamman levottomuuteen, kuten ehkä huomaat.”Olin nimittäin kävelyttänyt Enniä yli vartin hieman sivussa kaikesta hälinästä eikä se enää vilkuillut ihan jokaista pamahdusta tai hirnahdusta.
”Onhan se edelleen varuillaan, mutta ei läheskään niin vilkas kuin saavuttaessa uudelle paikalle”, Kiia kehui taputtaen tammaansa kaulalle. ”Ootko sä yhtään kaivannut mua?” hän leperteli hevoselleen.
”Haluatko sä käydä sen kanssa vielä kävelyllä? Tai siis onhan sulla varmaan muutakin menoa, oot varmaa kisoihin osallistumas?”
”Joo, neljä starttia luvassa.”
”Neljä? Oho!”
”Mut kyllä mä nyt hetken kerkeen Enniä hellimään”, hän sanoi ja nappasi tamman talutushihnan.
”Sopiiko jos mä käyn pikaseen hoitaas pari juttua? Ei mulla mee ku muutama minuutti.”
”Tottakai!”Kävin nopeasti vessassa huuhtelemassa naamaani, jotta jännitys hieman helpottaisi. Sitten kävin laittamassa ratsastussaappaat jalkaan, nappasin Ennin satulan mukaan ja palasin kaksikon luokse.
”Oli mulla kyllä periaatteessa hoitajakin mukana, mutta en ole ihan varma, mihin hän meni”, vastasin hieman nolostuneena, koska en todellakaan tiennyt missä hän on.
”Ei kuule mitään, eihän sulla edes kauaa mennyt.” Kiia sanoi ja ojensi Ennin narun takaisin minulle. ”Nyt mun pitää lähteä, onnea kisoihin!”
”Kiitos, samoin myös sulle!” -
Jahas jahas, vai ei anoppi oikein arvosta miniäänsä. Oi ja voi, mitähän siitäkin tulee! Ja tietääkö tai tajuaaki Nelly tai Eetu sitä, sehän vasta mielenkiintoista olisikin, jos jompikumpi sen tajuais.
-
Olipas kiva lukea omasta hahmosta, vieläpä niin onnistuneesti! Selkeesti huomattu, ettei se oikein pärjää ja tuskailee asioiden kanssa. Ja on muuten näppärä tapa katsoa asiaa, laittaa kaveri selkään ja pohtia, miten ite tekee asiat.
-
Aivan ihana, eli toimii! Mä niiiiin tiiän Flidan tunteen tossa ”Hienosti kulta” 😀 Joo, ei mulla oo kaksosia, mut kyl se yhdenkin mukulan kohdalla tollast on.
-
Ääääää, ihanaaaaa! Ne on niiiin söpöi ja voi että! Eikä todellakaan oo mikään klisee, toivottavasti vaan molemmat pysyykin terveinä ja päästään ihastelee niiden kasvua jajaja.. Äää, ei tähän mitään fiksua kommenttia saa aikaan 😀
-
Äääää, miksei se tuuuuu joooooo!!? Noh, kaipa se nyt ihan kohta on tulos, mut silti ei malttais odottaa enää hetkeäkään. Ja mikähän ihme sen nimeks tulee, varmaankin joku suhtkoht sukupuolineutraali, koska ei kai sitä sukupuolta viel tiedetty? No, kohta, ihan kohta se kai selviää 😀
-
Haha, naurahdinpa tolle tuhkikselle 😀 Kukahan lie sen on sinne kirjoittanut. Toivottavasti Eetu ei nähnyt Alicea ilman kypärää, siitä meinaan tulisi kyllä niin sanomista. Sun tarinoita on kyllä kiva lukea, kulkee soljuvasti ja aina on jotain uutta.
-
Voi apuva, kohta kyllä käy jotain! Tässä oli kyllä niin mainio tarina, sitä vaan luki ja luki eteenpäin. Ja nyt joudun odottelemaan, että mitä Camillalle käy, joko se eksyy tai se kaatuu tai ajaa ojaan tai jotain kauhiaa.
-
Hahaha, ei se Harri ookaan täydellinen! Nauroin ihan ääneen tolle vikalle 😀 Vaikka odotinkin ihan vastakkaista, mutta sen verran totta toi kuitenkin on, joten olisi se pitänyt tietää.
-
Kylläpäs sattuikin kummasti tämä tarina. Itellä just semmone yö, että nukkua pitäis, mutta ei saa unta ja sit rupee miettii tekemiään virheitä. Kuinka elämä olisikaan toisenlaista jos ei olis tehny sitä tai tätä. Mutta kuten Noakin sanoi, se on voimia vievää ja aivan turhaa, koska ei se tilanne surkuttelemalla ainakaan parempaan muutu.
Sait mut hymyilemään tolla vikalla lauseella. Ihana ja kovin totuudenmukainen, koska näinhän se on, että jonkun on huolehdittava ettei Eetu paiski liikaa töitä tai hermoile, kun ”kaikki” on muualla.
-
Voiku oon tääl harmitellut Salierin puolest ja vähän pelännytkin miten sen käy, vaikka ekassa osassa näyttiki jo paremmalta. Ja nyt jo nauratti tää lopetus tervetulleeseen lantakasaan 😀
Ja kyl on Sonjal ihana ja huomaavainen mies! Ja vieläpä kun on oikeasti kiinnostunut hevosasioistakin ja halus ratsastaa ja tykkäski viel siitä.
-
Tämä on just oikeassa paikassa ja todella hyvä pätkä! Koska mikäs sen parempi tapa kommentoida toisen tekstiä kuin kirjoittaa sille vastine – oli se sitten lyhyt tai pidempikin romaani. Ja tästä kun saa heti kolme muuta tyyppiä mahdollisuuden jatkaa hommaa eteenpäin, niin vielä kivempi!
-
Voi Camilla, kyllähän nyt tollasia tunteita saa tuntea! Vaikka luuleehan sitä itsekin, että ei mukamas saisi olla ihastunut työkaveriin tai kämppikseen tai kaveriin taitaitai. Mut kylläpä Oskarilla olisi vientiä, jos se pöhkö vaan näkis mitään! Ja mikähän soppa tästä kolmiodraamasta viel kehkeytyykään, toivottavasti nyy ees jotain eikä kaikki vaa pähkis omissa nurkissaan!
