Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Muistipeli
Pihattoprojekti oli varsinkin joulun alla jäänyt itse kultakin, koska kelit oli niin vaihtelevat ja juhlapyhä vei oman aikansa. Olin itsekin jotenkin unohtanut koko projektin, vaikka kyllähän rakennus on jo pitkään tönöttänyt kentän vieressä. Mutta uuden vuoden jälkeen siellä ollaan taas ahkeroitu, yhdessä ja erikseen. Olin tullut tänään auttamaan tallitöissä ja olin kuunnellut jo hetken aikaa, että joku oli tekemässä töitä pihaton parissa. Saatuani omat hommat valmiiksi, päätin mennä avuksi. Kuulin ainakin Noan äänen ja sen perusteella päättelin, että oli siellä joku muukin, koska tuskin hän itsekseen juttelisi. Juuri kun olin siirtymässä pihaton nurkan ohi, kuulin kuinka Eira kivahti jotain Eetusta ja kaveruudesta. Pysähdyin aloilleni ja kuulin kuinka Noa vastasi rauhalliseen tapaansa miettivänsä ja jatkoi jotain sen suuntaista, että Eira olisi ehkä ymmärtänyt väärin. Siitä tiesin, että minun oli parempi kävellä pois. Isoveljenä olen saanut oman osani siitä, kun olen kehdannut sanoa siskoni olevan väärässä enkä halunnut Eiran kiukkua päälleni, jos hän saisi tietää minun kuulleen mitään.
Niinpä pakitin muutaman askeleen, käännyin ympäri ja kävelin kohti tallia. Punapäinen rastapää talutti juuri jykevää hevostaan tallista ylös ja yritin muistella hänen nimeään. Tallille on tullut niin paljon uusia kasvoja, etten yksinkertaisesti pysy enää perässä, koska en pyöri täällä niin paljon kuin Susi tai Camilla. Ja niin töykeää kuin se ehkä onkin, minusta on parempi muistaa hoitamani hevosen nimi kuin sen omistajan. Onnekseni miehen isä oli taas hänen seurassaan, joten saatoin tervehtiä heitä yhteisesti ilman nimiä. He näyttivät menevän kentälle ratsastamaan ja miksikäs eivät menisi: Sää oli aurinkoinen ja olihan joku sen juuri käynyt lanaamassa kuntoon.
Jäin miettimään ratsastamista kävellessäni sisälle talliin. Olin vastikään kuullut, että Sonja oli hakenut Salierille ratsuttajaa omien kiireidensä takia, mutta en valitettavasti tarpeeksi ajoissa, koska Heli oli jo pestattu siihen. Toki voisin jotenkin ohimennen yrittää huomauttaa, että minäkin olisin käytettävissä, mutta miltä sekin vaikuttaisi? Sonja ei varmaan koskaan ole nähnytkään minun ratsastavan, koska täällä apujani ei ole tarvittu ja Oonaakaan en voi paljon auttaa pituuteni takia.
Minun pitäisi oikeasti saada oma ratsu, koska Beestä ei siihen ole vielä pariin vuoteen, mietin käydessäni karsinarivistöä läpi. Nyt kun nari on poissa, Uuno voisi tarvita toista liikuttajaa, mutta sen kanssa ei kovin kummoisia koulukiemuroita treenata. Sama homma Skotin kohdalla, sen kanssa kyllä perusotteet saa ylläpidettyä, mutta ei se taida osata edes pohkeenväistöä. Toki siinä vasta olisikin työmaa, opettaa työjuhdalle askelten pidennystä tai kuinka vastalaukka nostetaan. Nirrillä on oma ihmisensä ja sitä paitsi sekin on vielä varsa. Pysähdyin Ketkun karsinan eteen. Siinä olisi toinen työmaa, ei niinkään ettei hevonen osaisi, vaan ihan vaan kun se vihasi kaikkea mikä liikkui. Mutta tiesin, että Jillalla on ollut paljon töitä, joten hän ehkä voisikin kaivata liikuttajaa.
Siirryttyäni uuden tallin puolelle, pääsin treenaamaan muistipeliä uusien hevosten nimien kanssa. Vasemmalla ensimmäisenä oli tietty Typy, sitten heinäkarsina ja sen jälkeen Nana. Ah, sen teinitytön nätti welsh. Olen kuullut Eiran marisevan kyseisestä tytöstä monet kerrat ja vaikka Eiralla onkin tapana hieman ylireagoida, ei hän ihan väärässä ole kyseisestä ikätoveristaan. Arlekin olikin se jytky, jota venäläinen äsken talutti pihalle. Toisella puolen käytävää ensimmäisenä oli Ukko, se on Suden mahtaileva musta. Fifi oli karvainen islanninhevonen, jonka omistaja Santtu oli Noan tuttuja. Amppa oli entinen laukkuri ja sen kyllä huomasi orin viilettäessä tarhassaan. Töpseli.. Ensimmäisen kerran pää löi ihan tyhjää, joten merkitsin nimen ylös, jotta selvittäisin kenestä oli kyse. Rocky taisi uusin pilkkupeppu, sen verran muistin, mutta merkkasin senkin ylös tarkistaakseni asian.
-
13.01.2020 – Kasvukipuja
Bee oli kasvanut ihan mahdottomasti lomani aikana enkä vieläkään ollut tottunut siihen. Olimme päässeet aloittamaan satulaan totuttamisen ennen katselmusta, mutta se oli jotenkin hieman jäänyt sen jälkeen. Nyt aioin skarpata, koska ei tässä enää kauaa mene, kun pitäisi saada joku jo istutettua orin selkään. Siitäpä tuleekin vasta mielenkiintoista, koska en yksinkertaisesti uskalla tehdä sitä itse, vaan tarvitsen siihen jonkun kevyemmän henkilön. Mutta kuka siihen muka ryhtyy? Ehkä olisi vain parempi soittaa tädille ja suostua hänen tarjoukseen ottaa Bee Saksaan kasvamaan. Olisihan se helpompaa itsellekin, saisi keskityttyä kouluun ja jefuun sekä tehtyä täälläkin tarvittaessa enemmän töitä, niin saisi lisää säästöjä tulevia kuluja varten.
Bee pukkasi minua kylkeen, kun olin unohtunut ajatuksiini keskelle tallipihaa. ”Oho, sori”, sanoin ruunikolle ja kummastelin, miten se ei ollut vetänyt narusta yhtään. ”Sä oot kyllä hieno poika, tiesitkös.” Kuin vastauksena, Bee hirnahti kimakasti ja heitti päätään ylös. Hassu hevonen, ajattelin nauraessani. Minun hassu hieno hevonen, mietin rapsuttaen orin kaulaa. ”Tulehan sitten, mennäänpäs talliin harjaamaan sinut.” Ennen kuin jatkoimme matkaa, näin Sonjan astuvan ulos tuvasta. Tervehdin häntä käden heilautuksella, johon hän vastasi ja kiiruhti sitten autoonsa.
Vein Been karsinaansa ja hain sen harjapakin varustehuoneesta. Vilkaisten samalla, oliko Onnin satula paikallaan, koska Jilla oli luvannut, että voin lainata sitä Been harjoittelun kanssa. Orin ruskea satula nojasi omalla paikallaan, mutta en ottanut sitä vielä mukaani, vaan kävelin pelkän harjapakin kanssa takaisin Jussin tallin puolelle. Bee oli työntänyt päänsä karsinan ala-oven yli ja kuikuili sieltä minuun päin, hörähtäen heti kun näki minun tulevan nurkan takaa.
”Noinko kärsimätön sinä olet?” Hymyilin hevoselle kävellessäni sitä kohti. Pujahdin karsinaan ja aloin harjata oria ensin pölyharjalla. ”Onneks nää kaikki harjat ei oo tota vauvansinistä, en välttämättä jaksais enää katella sitä”, sanoin vaihtaessani pitkäharjaisen välineen sinisen kumisuan alla olevaan lyhyempikarvaiseen harjaan.Harjauksen jälkeen vein harjapakin takaisin varustehuoneeseen ja olin juuri nostamassa Onnin satulaa syliin, kun kuulin pääovien käyvän ja tuttu puhe kantautui korviini: ”Mä meen talliin, kato.” Kenellehän Hello jutteli? Hänen äänensävy oli erilainen kuin jos hän olisi jutellut Eetulle tai Eiralle tai kelle tahansa muulle tallilla kävijälle. Siinä tapauksessa olisin laskenut satulan alas ja mennyt tervehtimään häntä, mutta kun hän olikin jonkun toisen kanssa, otin satulan syliin ja kävelin Been karsinalle.
Laskin satulan karsinan oven päälle ja kuulin Hellon lähestyvän jutustelun jatkuessa: ”Ja tässä on Tide.” Käännyin ympäri ja huomasin Hellon olevan yksin, pitäen puhelintaan edessään. ”– liittynyt Hunkseihin. Sano hei Tidelle, Tide” Hello lopetti hymyillen leveää hymyään. Pudistaen päätäni kysyin ei kai Hello kuvannut, johon hän totesi tyypilliseen tapaansa: ”No vähän ehkä. No höh, nyt se katkes taas.” Sitten hän laittoi puhelimensa taskuunsa ja kysyi mitä teen satulan kanssa.
Minun oli tarkoitus jutella Hellon kanssa heti, mutta koska hän ei kysellyt mitään ja käyttäytyi Hellon mittakaavassa normaalisti, rentouduin itsekin ja päätin, että jutellaan juoksutuksen jälkeen. Laitoin satulan Been selkään ja lähdimme kävelemään yhdessä tallista ulos.
”Onpa se kasvanut isoks”, Hello totesi, kun Bee kulki rimpuilematta satulan kanssa. ”Typy pomppis tai ei liikkuis metriäkään ton kanssa.”
”Miten niin, eikös sekin jo siedä satulaa?” kysyin, koska olinhan minä nähnyt Hellon treenaavan suokin kanssa.
”No joo, vähän niin ja näin.”Maneesi oli onneksi tyhjillään, joten saatoin päästää Been vapaaksi. Se ei tapansa mukaisesti ampaissut heti liikkeelle, vaan jäi kihnuttamaan satulavyötä. Maiskuttelin sitä liikkeelle ja taputin vielä lautaselle, mutta ori vain tuhahti ja yritti rapsuttaa takasellaan.
”Annas olla nyt ja liikuhan siitä”, komensin hevosta ja nostin mukaan ottamaani raippaa ylemmäs. Siitä ori tajusi, että nyt oli aika liikkua ja lähti ravaamaan eteenpäin. Muutaman metrin päässä se taas pysähtyi, mutta astuessani lähemmäs alkoi liikkua taas.
”Mikset sä laita sitä liinan päähän?” Hello kysyi sivummalta.
”Mikset sä tulis vaikka auttaa?” vastasin jatkaen vielä: ”Aattelin että se tykkäis enemmän liikkua vapaammin kuin ympyrällä.”
”No aika laiskasti se kyllä liikkuu”, Hello vastasi ja siirtyi patistamaan Beetä eteenpäin.
”No ei sentään rupee piehtaroimaan niin kuin Typy”, nauroin, kun muistin kuinka Typy oikeasti kiehnäsi maassa satula selässään alkusyksystä.Saimme liikutettua Beetä enemmän tai vähemmän aktiivisesti puolisen tuntia, kunnes totesin siinä olevan tarpeeksi. Otin satulan jo maneesissa pois ja annoin orille ansaitun porkkanan palan taskustani, johon Hello tietysti laukoi, että missä hänen palkkansa on. Päästin Been vapaaksi, jotta saatoin kahmaista pörröpään syliini ja suudella häntä.
”Parempaan en nyt tähän hätään pystynyt”, sanoin päästäessäni hänet vapaaksi ja lähtiessäni hakemaan Beetä kiinni. ”Otatko sä Been vai satulan?” -
Mikä mussa on vikana?
Joulu tuli ja meni, uusi vuosi siinä samassa. Kävin kotona, vaikka olisin mieluummin ollut vaikka Hopiavuoren tallin tuvassa koko loman. Hellokin oli laittanut snappia harva se päivä, vaikka tiesi etten oikein ymmärrä senkään päälle. Ikävä olikin aika sietämätön, kun äiti jaksaa kysellä tallitytöistä. Kolmesti meinasin jo sanoa suorat sanat, mutta nielin puheeni. Ei vielä, ei varsinkaan nyt. Ensi vuonna sitten, uusi vuosi ja uudet kujeet, niinhän sitä sanotaan. No, kaksi viikkoa mennyt jo enkä ole puhunut Hellollekaan vielä mitään.
Tuutko tänään tallille? Pitäs puhua.
En mä nyt noin voi laittaa toiselle, kun ei olla edes nähty kunnolla pitkään aikaan. Luulee vielä, että.. Ei oo muuten hänestäkään kuulunut hetkeen mitään. Pitäs soittaa, sillä se hoituis helpommin. No eikä hoituis, en mä sais sanottua mitään oikeeta. Miks tääki piti mennä näin vaikeeks, mikä mussa on vikana? Tuskailun ja pähkäilyn jälkeen lopulta laitoin vain, että tuutko tänään tallille. Katotaan sit mihin se johtaa. Pukeuduin ja lähdin polkemaan tallille, saisi ainakin enimmät turhautumiset purettua.
-
03.12.2019 – Pikkusiskon silmin
Siniset silmät tuijotti peilissä näkyvää kuvajaista: Mustat suortuvat kehystivät kapeita kasvoja, jotka kääntyili vasemmalta oikealle ja välillä poikittain. Tyttö ei osannut päättää oliko joulunvihreä neulemekko sittenkään sopiva ostos. Petaamattomalta sängyltä alkoi kuulua kätyrit-äänellä soittoääni: ”Your brother is calling. Your brother is calling! Arent you gonna..”
”Hei Tiitus! Miten menee? Susta ookaan hetkeen kuulunu”, vastasin puhelimeen ja heittäydyin sängylle makaamaan.
”Joo, ollut vähä kiirettä. Koulussa kaikkee uutta ja Eetullaki talli melkein täys, ni saanu sielläki paiskia hommia”, Tiitus vastasi omaan tyypilliseen tapaansa: lyhyesti ja ytimekkäästi.
”Miten sä jaksat, et kai sä vaan itteäs loppuun polta?” kysyin vaikka kyllä mä tiesin, mitä se vastaa.
”Ihan hyvin, työt saa sovittua hyvin koulupäivien lomaan, niin ei ongelmaa. Mites sun opiskelut?”
”Ei oikee kiinnosta, mut pakko se on vetää läpi, muuten mutsi heittää pihalle.”
”Mitä?” Saatoin vain kuvitella, miten veljeni silmät levisi hänen kauhistellessa ajatusta.
”No kuha vitsailen, pösilö!” Että toinen osaakin olla hölmö. ”Tai eihä mua oikeesti todellakaa kiinnosta, mut kyllähä sä mutsin tiiät. Se kun jotain päättää, ni ei paljo vastustelut auta.” Tiedän todellakin, miten hyvin Tiitus äidin päätökset tietää.”Mut hei, lisää susta! Miten Bee voi, onks se jo iso?”
”Joo, kyllä se kohta susta menee ohi”, Tiitus nauroi. Voi kuinka kivaa oli kuulla hänen nauruaan.
”Voisinks mä tulla joskus kattoo sitä taas? Syyslomal ois ollu aikaa, mut äiti päättiki että lähetää kylpylään, ni en sit päässy.”
”Joo, kyllähä sä voit, mul ei vaa vieläkää oo omaa asuntoo. Enkä todellakaa halua sua tänne kimppakämppään.”
”Hei, mites sen kiharapään kanssa menee? Etkös sä melkeen asu jo sen luona?” Tiesin, ettei Tiitus mielellään parisuhteistaan puhu, varsinkaan mun kanssa, mut kyl siskol on oikeus toista vähä kiusata! Enkä ollut edes varma kuinka paljon hän sen miehen luona oli, kunhan heitin jotain.
”No joo…” Tiitus aloitti, mutta hiljeni sitte.
”Mitä, onks jotain sattunu?” Pelästyin oikeasti, että jotain ikävää on tapahtunut.
”Ei ei, ei mitää oo käyny, hyvin meil menee. En vaan..”
”Et vaan..?” Kuulin kiusaantuneisuuden veljen äänessä, mutta en aikonut päästää häntä helpolla. Mä haluan et hänel on hyvä olla, aivan sama, vaikka mä oonki se pikkusisko.
”En tiiä kuin tosissaan Hello on.”
”Aa, ette oo viel puhun vakavasti.”
”No kun Hello on vähä semmone.. Sun pitäs nähä hänet, ni ymmärtäisit ehkä. ”
”Oonhan mä nähnytkin, kesällä.”
”Nii joo, enhä mie muistan..”
”Onhan se aika omalaatune persoona.” Ja se ehkäpä onkin syy, miks Tiitus on niin rakastunut siihen. Vaikkei taida tietää sitä vielä itekää.”Ehkä mä voisin nähä senki uudellee, ku tuun sinne? Jos se vaikka ottas mut luokseen yöks”, sanoin nauraen, ”Siinä oiski sulle seuraava jutun aihe: Ottasitsä mun pikkusiskon pariks yöks.”
”No en todellakaa kysy! En oo saanu kysyttyy ees sitä, että haittaako, kun mie melkein asun sen luona. Hän on kerran käyny mun luona enkä kyl toiste haluais viedäkää. Mun pitäs oikeesti saada oma kämppä.”
No niin, saihan se suunsa auki. Pitää vaa tietää mistä napista painaa. ”En mä ny oikeesti oo sun poikaystäväs luo tulos. Kai siel jossai on hotellei.”
”Seinäjoel on, mut onha se ny jotenki”, Tiitus mumisi.
”No jollet pyydä kämppiksiäs pois tai taivuttele poikaystäväs sohvaa lainaan, ni muuta ei oo. Ja oonha mä jo iso tyttö, kyllä mä parin kundin kanssa pärjään.” Tiesin kyllä, ettei Tiitus todellakaan antais mun yksin yöpyä sen kämpässä. Hän vain tuhahti vastaukseksi. ”Ei mut oikeesti, sun pitää jutella sen Hellon kanssa.”
”En edelleenkää oo kysyys saatko yöpyä siellä!”
”No eiku sun pitää kertoo sille, että rakastat sitä.”
”Mitä? No enhä.. En todel..” Tiitus sopersi kesken jääviä lauseen tynkiä. ”En voi”, hän sai lopulta sanotuksi.
Hän kuulosti niin alistuneelta, että se teki ihan kipeää. Kyllähä mä tiesin, miks häntä pelottaa, mut senki mä tiiän, ettei sille pitäs antaa valtaa.En kuitenkaan viitsinyt enää jatkaa aiheen ympärillä puhelimessa, joten käänsin jutun takaisin Beehen. Mietittiin mitä voitaisiin sen kanssa tehdä, kun tuun käymään, ja sovittiin, että selvitetään miten aikataulut sopii. Äiti ny tietty kieltää mua lähtemästä, ku koulu on kesken, mut kyl mä keksin siihen jotain. Sitten kun vaan keksisin miten äidin sais tajuamaan, ettei se tuu saamaan Tiitukselta lapsenlapsia – ainakaa sil perinteisel taval.
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 11 kuukautta sitten
Tiitus. Syy: Päivämäärä merkattu, kun julkaisupäivä ei ole sopiva
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 11 kuukautta sitten
-
Tuleva Dressage Master?
Hopiavuoren tupa oli niin mukava ja lämmin, sinne oli aina kiva tulla. Kahvi vaan oli päässyt loppumaan, joten kaivoin kaapista purut ja suodatinpaperin, jonka taittelin suodatinsuppiloon. Mittasin puruja täyden pannun mukaisesti ja hain sitten vettä. En keittimen kannulla, koska ”muuten kaikki kahvirasva menee putkistoon ja rikkoo laitteen”. Keitin kyllä näytti siltä, että on jo paremmat päivänsä nähnyt ja mietin pitäisikö ehdottaa porukalle, jos ostettais Eetulle uusi keitin vaikka joululahjaks. Sellaisen, jossa vesisäiliön saa irti, niin ei tartte erillistä kannua olla. Niitä oli oikein tyylikkäitäkin ja monissa oli ajastimet ja muut hienoudet.
Juuri kun napsautin keittimen päälle, kuulin kuinka joku koputti keittiön ikkunaan. Kuka ihme siellä on, mietin kun kävelin lähemmäs, mutta sehän oli Eetun äiti. Olinhan minä hänet nähnyt aiemmin tänään, mutta en päässyt silloin juttusille. Tiesin, että hän kaipasi apua päästäkseen sisään, joten kiiruhdin eteiseen auttamaan häntä.
”Hei, just laitoin kahvin tippumaan. Tulehan, nostetaas siut ylös, niin päästään lämpimään.”
”No kiitosta vaan, just Eetulle sanoin, että tulen tupaan häntä odottelemaan ja kyllä siellä joku minut sisälle auttaa.”
”Eipä täällä vielä muita ole, mutta eiköhän sieltä kohta ala porukkaa tulemaan.” En ole kovin hyvä small talkissa enkä ollut edes varma muistaako rouva minua! ”Olen tosiaan Tiitus, vaikka kyllähän me kesällä nähtiin”, jatkoin toivoen, etten loukkaa naista olettamalla, ettei hän minua muistaisi.
”Kyllähän minä sinut muistan, sinulla on se komis varsa täällä.”
”Joo Bee, se on kyllä hieno varsa, vaikka isohan se jo on. Just täyttänyt kaksi vuotta.” Onneksi tallilla voi aina jutella hevosista ja niistähän juttua riittää.Kun kahvi oli valunut, kaadoin sitä Hopiavuoren rouvalle ja itselleni. Samalla ovi kävi ja sisään tuli Sonja sekä Heli keskenään jutellen.
”Tuoksuko tuore kahvi talliin asti”, sanoin hymyillen, koska ei ole ensimmäinen kerta, että ihmisiä tulvii tupaan juuri, kun kahvi on valumassa.
”Ai että, kuumaa kahvia, kyllä kiitos!” Heli sanoi ja haki hänelle ja Sonjalle kupit kaapista.
”Oltiin tuolla pihaton puolella Noan kanssa, mutta kylmähän siellä tuli, kun noi työhanskat on vähän ohuenlaiset” , Sonja kertoi, ”Ens kerralla laitan sinne omat sormikkaat alle.”
Oli mahtavaa kuinka porukka on oikeasti yhdessä rakentanut pihattoa. Sellaisetkin, joiden hevoset eivät tule sitä käyttämään eikä he ole edes töissä täällä.
”Niin se Eetu siitä kertoikin, että sellaista alkanut tekemään. Millonkas se valmistuu?” Ritva kysyi saatuaan täytettä kuppiinsa Heliltä.
”Hyvällä mallilla se jo on, mutta kyllä siellä vielä työtä riittää”, vastasin nostaessani omaa kuppia seuraavaksi.
”Eiköhän se saada valmiiksi ennen kuin Flida synnyttää ja onhan se jo aika suojaisa”, Sonja arvaili.Ovi kävi taas ja nyt sieltä tuli hiljainen Eetu sekä Camilla ja Noa. Kaikilla oli yhtä punaiset nenät ja poskipäät, kuten aiemmin Helillä ja Sonjalla, ja olivat yhtä riemastuneita kahvista.
”Mä voin keittää lisää”, Camilla sanoi, kun oli kaatanut loput hänelle ja Eetulle tasan.
”Mä voin keittää samalla, kun laitan tätä omaani”, Noa sanoi alkaessaan valmistaa teetä itselleen, ”istu sä vaan.”
”Voi kiitos, tuntuukin että oisin seissyt jo monta tuntia. Kummasti toi pakkanen vaan aina välillä iskee”, Camilla kertoi istuessaan viereeni. ”Luulisi, että armeija olisi jotain opettanut, mutta ehkäpä sitä on vaan muuttunut niistä ajoista”, hän jatkoi naurahtaen.”Nii Eetu, siitä Dressage Masterista, tän Tiituksen varsaki lähtee sinne”, Ritva tokaisi ihan yhtäkkiä.
Hämmästyin siitä, koska olin vain maininnut, että tätini asuu Saksassa ja hän oli kutsunut meidät sinne, mutta en ollut päättänyt vielä mitään. Mutta en ollut läheskään niin yllättynyt kuin Eetu. Hän näytti melkein jopa vihaiselta, mutta ehkä vain kuvittelin. Miksi hän olisi tuosta vihainen?
”Minäkin kuulin siitä eräältä tutulta ja Nellykin taisi puhua siitä”, Sonja sanoi, ”Olisi kyllä niin hienoa päästä sinne, mutta ei meillä Salierin kanssa ihan pääluokkaan ole asiaa.”
”Joo, sama homma meillä”, Heli myötäili.
”Minäkin olen vähän kahden vaiheilla viitsinkö lähteä Beetä esittämään varsakatselmukseen”, sanoin ennen kuin tajusin miten typerältä se kuulostaa. ”Siis lähinnä kun on aika pitkä reissu ton ikäselle ja..”, aloitin.
”No tottakai viet, tekee vaan hyvää hevosella heti oppia reissaaminen. Etkös sinä kuitenkin ala kisaamaan sillä? Onhan sillä kuitenkin potentiaalia vaikka mihin”, Ritva sanoi.
”Joo, niinhän sillä on”, vastasin miettiessäni, ettei olisi pitänyt mainita asiasta mitään. Nyt joudun ehkä pakosti lähtemään Saksaan. Mutta ehkäpä Eetukin lähtee, niin ei tarvisi yksin mennä. -
Voi kauhea, kun tuntuu niin pahalta Hellon puolesta. Miksi ihmeessä sillä on noin törppö poikaystävä, kun ei edes vanhempien luokse halua tulla tai näyttäytyä missään muuallakaan.
-
Mulle jäi ihan samat fiilikset kuin Sonjalle! Oliko käyty läpi se, ettei Niklas olekaan vain kämppis? Olihan se kaiketi isällekin jo selvinnyt, mutta tietääkseni siitä ei oltu sanottu vielä mitään ääneen. Vai passittiko isä poikansa kotio (miksi muka, kun sai tähtitarran ja kaikkea?!) vai olisiko Niklas kutsuttu kotipuoleen, mutta sitäkin epäilen suuresti. Nyt se seuraava jakso -nappula rullaamaan!
-
Hah, hiukka hymähdin tolle seurantalaitteelle! Eikä olisi edes ihan mahdoton ajatus, kun on kyse Eetusta 😀 Ja voi Niklasta, kun noin kyselee Mielikin perään. Mut ymmärrän kyllä täysin, kyllä minäkin eläintalouteen mennessä haluan aina päästä paijaamaan karvaisia asukkaita.
-
Mä voin kyl niin allekirjoittaa Sonjan tyylin tässä! Kyllä mäki vähä kerskuisin alakoulun kiusaajille tai jopa pettäneelle eksälle, jos vaan olisi mahdollisuus siihen 😀 Mutta toivottavasti Harri ei kovasti tuosta harmistunut, vaikka kyllähän mä nyt hänenkin kannan ymmärrän.
-
Hahahaha, ai luoja kun mä nauran tälle 😀 😀 Varsinkin tolle lopulle, ei juma!
-
Mä en tunne Marshalia aiemmin, joten en tiedä millainen hän ja Niklas ovat ennen olleet. Mutta nyt mulle on tullut sellainen kuva, että Niklas vaan istuu pelaamassa päivät pitkät eikä muuta teekään ja ai että se korpee minua! 😀 Marshall käy kaupassa ja lenkillä ja hoitaa hevosta ja tekee ruuan, kun toinen vaan istuu pelaamassa.. Nimimerkillä kokemusta on!
Okei, olihan Niklas ihan mahdottoman ihana ja huomaavainen, kun salaa kävi hakemassa sen oikean kuusen, kun se on Marshallille niin tärkeää. Ja joo, olihan jossain vissiin mainittu, että Niklas käy kyllä töissä ja on varmaan nyt lomalla, joten tottakai hän saa pelata päivät pitkät, mutta mutta.
-
On kyllä niin kiva, kun Heli jaksaa Eiraa ja vieläpä niin paljon, että antaa oikein tunteja omalla hevosellaan. Teksti oli tosi helppolukuista ja niin monipuolista, kun oli kuvausta niin ratsastuksesta kuin eroavaisuuksia eri hevosista ja vieläpä useampi hahmokin otettu mukaan.
-
Voi vitsit miten ihania! Varsinkin Flida-morso 😀
-
”Kun haet risuja, niin tuo samalla se kuusi.” Marshall sanoi virnistäen.
Tälle ihan hymähdin ääneen 😀
-
Mitämitämitä?!? Vihdoinko se selviää, mitä Milan ja Hello ovat tehneet? Ja että Hello totisesti sekoittaa Tiden siihen, mitähän siitä kehkeytyy? Voisiko siitä tapahtua jotain ikävääkin heidän suhteelleen?!
-
Ai vitsit kuin mie nauroin näille! Outilla koirankakkapussi-tatuointi, sentään se oli käyttämätön 😀 Ja miksi Jillalla olisi rakastavia ajatuksia kuivuneesta tussista? Onkohan sudenpentu seonnut, kun puhelimen laturilla naulaa? Ja miksi Noa anelee Sonjalta armoa kuulokkeet suussa?
Tiituksella on varmaan ajatuksena kutoa joululahja jollekin, mutta kun ei siitä mitään ymmärrä, niin kääntyy taivaan herran puoleen onnistuakseen?
-
No nyt Eetun on jo ihan pakko lähteä, kun hoitajakin melkein jo treenailee hevosta valmiiksi ja Tiitus pelkää lähteä yksin. Ja olis kyl oikeesti hienoa, kun Nellykin lähtis, hehän sais siitä samalla vaikka pikkuloman kahdestaan. Vaikka siellä nyt pari hevosta ja mahdollisesti kaksi muutakim henkilöä olis mukana 😀
-
Olipas kiva tarina kirjoitettu postin ympärille, varsinkin kun Eetu niin kaipaa Ilkkaansa. Mutta onpa harmillista kuinka hänellä ei ole ketään (valmentajaa), joka pystyisi auttaa esteillä.
Ja hirrrrveesti onnee Finestista! Hitsi ku kerkeis kirjottaa tähänkin jotain vastapalloa, jospa tänään sais illalla töiden jälkeen jotain aikaseks.
-
Olipas tosi kiva tarina ja vielä koukunkin jätit, että mun ois vähä niiku pakko kirjottaa ees jotaa vastausta tähän! Pari kohtaa sai mut naurahtamaankin, ei nyt ihan lisäpisteen arvoisesti, mutta kuitenkin. Varsinkin toi, ettei Eetun kuullen saa puhua aamusta iltaan kestävästä rehkimisestä.
-
Olipas ihastuttava tarina! Pari kertaa hymähdin, kun oli niin hauskasti kerrottu kuinka Fifi ei odottanut Santun tulevan kuperkeikalla eteensä. Ja varsinkin mielikuva ponista pomppimassa ympäri kenttää, kun ratsastaja jäi jossain välissä jälkeen. Hyvin tehty yhteenveto, josta selvii, että vihdoin Santtu on uskaltanut sinne selkään ja vieläpä useamman kerran, vaikka onkin tullut sieltä vauhdilla alas.
-
Tää on just oikee paikka tälle tekstille, koska ei liity enää niinkään Salieriin vaan Hopiavuoreen.
Vitsit kun oikeasti sais itsestäänkin irti sen, että lähtis taas kirjoittaa muistakin. Mutta siinä on sama kuin tässä kommentoinnissa: Kun ei oo vielä(kään) tottunut siihen js tulee taukoa, niin on vaan entistä hankalampi lähteä tekemään mitään asian eteen.
On siis tosi hienoa, kun tuot muita hahmoja esille ja tässäkin ne on tullut luonnollisesti mukaan.
-
Voi ihana Hello, toinen on ihan oikeasti maassa, kun ei ruokakaan maistu. Mut onneks kaikki käänty parhain päin ja kummasti pannarikin kelpas 😀
Nii ja siis onnee KP:sta!
-
Siis vau, vähänkö siisti! Tää parivaljakko on kuin ilmettyjä intiaaneja, Flidakin tyypilliseen tapaan kirjava – Okei, vuohiskarvat harvemmin ihan noin tuuheita noilla inkkarihepoilla on, mutta ei nyt mennä niin tarkkaan tutkiskeluun. Sitte vielä nuo maalauksetkin, niin autenttisia (leffojen perusteella) kyllä!
-
Ai vitsit, kyllä on niiiiiin aidon oloinen teksti! Siis että Eetu on kyllä niin Eetu eikä pelkästään murteensa ansiosta. Voi poikia, kun ovat niin maansa myyneitä, vaikka oikeasti ei ollut mitään hätää.
-
Vautsi mitkä kaunottaret!
