Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Koska ei kerta kaikkiaan tule tekstiä, tässä on teillee Silver Hoofin tarinakisojen tarina. Ensin aioin olla julkaisematta tätä, koska on niin tylsää olla ainoa osallistuja luokassa. Sijoitus oli siis 1/1.
Tehtävänanto
Tarinassasi syntyi paniikki, oli se sitten suurempi, tai pienempi, kotitallillasi tai kilpailuissa. Miksi paniikki syntyi? Vaikuttaako se sinun ja ratsusi suoritukseen? Miten ratsusi reagoi ympärillä vallitsevaan rauhattomuuden tunteeseen? Ovatko kaikki kunnossa? Tuomari arvioi tekstisi sen yllättävyyden perusteella; onnistutko saamaan tuomarinkin jalat steppaamaan pöydän alla jännityksestä?**
Ne olivat palanneet. Miksi juuri tänään? Miksi niiden oli pitänyt tulla juuri tänään? Eetu Hopiavuori oli elänyt useita vuosia näkemättä niitä, mutta nyt ne tuntuivat olevan joka puolella, minne hän ikinä katsoikaan. Ne vaanivat häntä. Saivat hänen olonsa ahdistuneeksi. Hän oli koko ajan tietoinen niiden läsnäolosta. Vaikka ne tuijottivat häntä aivan hiljaa, hän saattoi melkein kuulla niiden olemassaolon. Hän katui, että oli kutsunut Hello Ilveksen kisahoitajakseen. Eetu Hopiavuoren olisi ollut parasta olla nyt yksin.
Eetu Hopiavuoren hermostuneisuus tarttui myös hänen hevoseensa, Jussiin, joka muuten oli ihan lunki tapaus. Heti aamusta asti, heti niiden ilmestymisestä asti Jussikin oli käyttäytynyt niin kuin sekin pystyisi näkemään ne koko ajan: niin kuin sekin osaisi pelätä niitä. Tietenkään se ei ollut totta, vaan Eetu Hopiavuoren ahdistus vain leijui ilmassa niin sakeana, että sen hevonen haistoi. Kilpailupaikalla Jussin etupää tuntui kevenevän, vaikka yleensä järkevä hevonen ei koskaan edes uhitellut nousevansa takajaloille. Eetu Hopiavuori puolestaan oli niin hermostunut, että pyyhki jo kyyneleitä silmistään, vaikka muut luulivatkin sen olevan hikeä sellaisena kuumana päivänä. Joka hetki hänen päässään toistui sama mantra. Mikseivät ne voi vain mennä pois? Miksi niiden piti ilmestyä? Miksi niiden piti aina vain vaania häntä? Mikseivät ne voi mennä pois? Miksi niiden piti ilmestyä miksiniidenpitiainavainvaania–
Hello Ilves oli kahdenkymmenenkolmen. Sen ikäisen pitäisi jo tietää, miten kamalat amisviikset ovat, ja miten niiden takia menisi maine Eetu Hopiavuoreltakin, kun hän kulki Hello Ilveksen seurassa! Koko tallin väkihän oli jo kuvitellut pääsevänsä niistä iäksi, mutta taas ne olivat palanneet kummittelemaan ja piinaamaan kaikkia, etenkin Eetu Hopiavuorta.
-
Talkootöitä voi suorittaa suoraan tähän topikkiin tai niissä pääosassa olevan hevosen päiväkirjoihin. Tähän viestiin kerätään muualle suoritettuja talkootöitä.
Muualle suoritetut talkootyöt
Ei vielä talkootöitä. -
Eetu Hopiavuori on sitä mieltä, että ei ole maailmassa parempaa ja komiempaa paikkaa kuin lakeudet, satoi tai paistoi. Näin lämpimänä kesänä, kun nurmi on vihreää ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta, on monen helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. Viime päivinä on kuitenkin satanut. Eetua itseään sade ei tietenkään haittaa, sillä oli jo aikakin, että hänen pelloilleen tulee vettä, ja onhan sadetta nyt kiva kuunnella ja katsella. Osa laiduntavista hevosistakin tuntui vain tykkäävän. Jotkut hevoset kuitenkin värjöttelivät katoksissaan Jussin johdolla ja olivat erityisen nuivia.
Ansaitse Laitumen 2020 toinen merkki taiteilemalla sadepäivästä. Mikä tahansa taideteos käy. Ellei omaa heppaa ole laitumella, laitumen sadetta voi silti haistella vaikka muiden omia rapsutellen. Vain Typy taitaa purra.
Aiheesta viimeistään 16.7. taiteilevat saavat kunniamerkin. Aihetta saa tietenkin käyttää virikkeenä myös myöhemmin.
Jos haluat lisähaastetta ja aiot kirjoittaa, voit suorittaa samalla myös merkkiin liittyvän ylimääräisen kirjoittamista kehittävän haastetehtävän:
Käytä muita aisteja näköaistin tukena. Jos olet oikein hurja, kirjoita hahmosi pitämään silmät kiinni ja sulje näköaisti kokonaan pois uppoutumatta silti hahmon päänsisäiseen maailmaan! -
Kuulostaa ihanalta lomalta. Siis ihan Vladimireineen kaikkineen. Muutaman museon, linnan ja jännän paikan koluaminen olisi ihana, sopiva seikkailuloma. Sonjalla oli vähän eri kuviot viimeksi lomallaan, mutta vaihtelu virkistää. 😀 Tähän ajeluun tällainen paikallaan viihtyväkin pystyy paremmin ikään kuin liittymään mukaan ajatuksissaan, kun osaa kuvitella ne paikat, joita ei tiedä. Sekin on kiva, ettei Harrin naama alkanut loman aikana ärsyttää. Lomallahan sen viimeistään näkee, millainen toinen on, kun on kuuma, nälkä ja väsy… 😀
-
Tässäpä tarinassa Jannan fiilis heilahtaa nopeasti ympäri. Sellaista se joskus on. Syy ei kuitenkaan ihan selviä lukijalle pelkän tarinan perusteella. Oli kuitenkin tosi paljon mua miellyttävä valinta laittaa joku toinen hahmo huomaamaan, että jokin on vialla, ja kertoa, miten Janna viesti muille asiasta. Nyt on selvää, ettei kukaan todella tiedä syytä, mutta että pieni omituisuus on huomattu. Tällä tulet mahdollistaneeksi juoruilun ja huolestumisen, jota hahmot eivät olisi pystyneet tekemään, ellei Jannan olo olisi tullut noteeratuksi ja näkynyt ulospäin.
-
Oskari, tuo pettymysten mies. Agnes siltä taisi kysyä viimeksi jotain ratsastusapua, ja kun se ei osannut silloinkaan kauhean luontevasti kieltäytyä, se tuli kieltäytyneeksi epäluotevasti. Välillä mietin, millaisella tukolla rahaa sitä pitäisi paiskata, jotta se motivoituisi ratsastamaan muullakin kuin huippuhevosella. Tai no, ehkä jos Ukolla menisi putkeen ja se saisi edes jostain niitä onnistumisen kokemuksia, se voisi innostua. Mutta Outi on ihan oikeassa. Kysyminen ei mitään maksa. Harmi, ettei Eira osaa vielä mitään, niin että ratsastaminen olisi turvallista: se nimittäin on ainakin innokas. :DDD
Janna on tässä ensimmäistä kertaa kunnolla ikään kuin opettajan asemassa. Muilla ei taida olla vielä kauheasti käsitystä siitä, minkä tasoinen ratsastaja hän on. Me lukijat olemme saaneet seurata hänen treeniään jonkin verran ja tiedämme esimerkiksi siitä, että Janna kisaa aika ahkerasti muihin verrattuna. Luulenpa, että nyt kun ensimmäinen väläys nähtiin, sana alkaa kiiriä. Ties vaikka Oskarilla, Nellyllä, Agnesilla ja Jannalla olisi enemmänkin yhteistä, jos he joskus pääsevät keskustelun alkuun vaikka kouluratsastuksen avulla — vaikka Nellyn kanssahan Janna on hienosti jo tullutkin toimeen jopa ilman että joutuu puhua ratsastuksesta suu vaahdossa. 😀
Otat hienosti kontaktia väkeen. Voin luottaa, että Jannan jutuissa varsinkin Paahtiksen päiväkirjan ulkopuolella, mutta usein täälläkin, on melkein aina jotain tällaisen sosiaalisen kirjoittajan mielestä superkiinnostavaa. Usein alkaa kirjoitussormia ihan syyhyämään, vaikka ei olisikaan siis omaa hahmoa mukana tarinoissa. Jotenkin sitä saa aina pontta, kun muut touhuavat ihanasti yhdessä. Auttaa hirveästi tähän blokkiinkin lukea näitä!
-
Tässä tarinassa on kiva kertoja ja hauska tyyli suhtautua päähenkilöön kuvailevasti ja nimetä muut. Toimii hyvin. Onnistunutta on myös kahden muun persoonan huomiointi. Nelly on toden totta se, joka puhuu, ja Oskari se, joka pitkälti tarkkailee ja kommunikoi enemmän varovaisilla ilmeillään aluksi. Olisi superjännittävää tietää, mistä Nelly ja Janna puhuivat ratsastaessaan ja mitä kaikkea Oskari siis kuuli maastossa. Tähän olisi pystynyt hyvin yhdistää vaikka jonkin spinnarin ainekset: piilottaa keskusteluun mukaan vaikka Jannan työkuulumiset — tai vaikka kaikki edellisen tarinan ainekset! Keskustelun sisältöön on helppo tuoda oman hahmonsa kuulumisia, mutta jotta saisi muidenkin hahmot laittamaan siihen sisältöä, aijai, siinä pitää uskaltaa ottaa riskejä. Se on musta aina haastava homma, mutta aluksi tietysti kaikkein vaikeinta.
-
Mua kiinnosti tässä eniten se virkkeen puolikas, kun Janna vaihtoi kuulumisia Sonjan ja Marshallin kanssa. Tällainen liian pitkään laatistuomarina ollut on lukenut monesti, miten hevosella menee siellä, täällä ja tuolla. Mielenkiintoni herää, kun tarinan flippaa ympäri: ei kerrokaan itse tapahtumista, vaan aloittaa lopusta ja laittaa Jannan kertomaan muille, miten on mennyt. Nyt kaipaan ihan tosi kovasti sitä, mitä Sonjalle ja Marshallille oikein kuului, ja miten he sonja- ja marshallmaisella tavallaan sen jakoivat juuri Jannan kanssa. Entä mitä tästä kaikesta reissussa tapahtuneesta Janna jakoi muille ja millä tavalla. Olikohan hän nöyränä tai kiukkuisena, kun ei saanut finaalipaikkaa? Tarinan perusteella Janna tietenkin on toiveikas ensi vuoden suhteen ja hyvä häviäjä, mutta kun hän kertoi tästä Sonjalle ja Marshallille, saivatko nämä kaksi sellaisen kuvan? Seuraavan hahmon on vaikeaa ottaa huomioon keskustelua, kun lukijalla ei ole aavistustakaan, mitä muut tietävät nyt Jannan reissusta. Lukija tietenkin tietää, mutta me olemme tarinan yläpuolella. Jos hahmot tietäisivät kaiken sen, mitä me tiedämme, hahmothan lukisivat ajatuksia. Sosiaalisessa tarinoinnissa kiinnostavinta ei siis olekaan se kaikki hieno ja jännittävä, mitä tapahtuu… …vaan se, mitä muut siitä tietävät ja mistä ja millä tavalla he saavat sen tietää!
-
Arkisista jutuista tykkään eniten, ja mustakin tää on arkinen. Tässä on niitä pikkujuttuja, joihin ainakin mä voin samastua, ja uskon että moni muukin. Niin kuin vaikka se, miten on kivaa saada kyyti kaatosateella (ja muutenkin) mutta miten sitä ei kuitenkaan halua ottaa vastaan, ettei ajeluta toista turhaan ympäri kyliä. Ja tietenkin pieni huoli omasta lemmikistä, kun vaikka se ei ole sairas tai mitään, eihän se ihan täydellisessä iskussakaan ole kun hinkkaa itseensä kerran haavoja.
Fifissä Santulla on kauhea taakka kannettavanaan, vaikka hän pärjääkin sen kanssa koko ajan paremmin ja uskaltaa ratsastuksessakin uusia juttuja. Santtu on niin tunnollinen tyyppi, että olen koko ajan varmempi, että hän selviytyy vastuustaan. Samalla vähän hirvittää, että mitähän nyt käy kun koulut alkaa ja vuosia vierii. Kun Santtu kasvaa, hänen muutkin velvollisuutensa kasvavat. On ollut muillekin lapsille mahdollista pitää ponia opiskelujen ohella, joten miksei Santullekin — mutta vitsit mitä suurempia ja suurempia uhrauksia se vaatii! Nyt jo Santulta on tainnut lähteä vapaa-ajan lisäksi iso kimpale sielunrauhaa. Omaa rahaa ei vissiin vielä, eikä onneksi terveyttä. :DD
-
Oh damn, sinne meni sen harja! 😀 Ja niin hienoksi ja silkkiseksi kuin se on kasvanut, voi Herman minkä teki! 😀 Positiivista on, etten usko Hellon edes huomaavan moista pikkuseikkaa kuin tupeen tarvetta. Ja kyllähän se karva takaisin kasvaa.
Hyvä on meidän Herman töitä välttelemään. 😀 Mikähän siinä muuten on, että itsellekin tulee kiire tehdä muka jotain tosi tärkeää ja yhtäkkistä, niin kuin pestä mahdollisimman nopeasti koko päivän odottanut hevonen, kun pitäisi maalaushommiin? Kai siinä on jokin sama efekti kuin opiskelijana: aina tuli siivousvimma, kun olisi pitänyt tenttiin lukea!
-
Voi kyllä, kyllä saa jännittää. 🙁 Aiempien tarinoiden perusteella Marshallilla on nimittäin paljon pelissä. Tilanne voi paitsi parantua, myös yhtä hyvin huonontua. Uutta tietoa on se, että voi lähteä henkikin — vaikka tottahan aina jopa pienissä operaatioissa on vaaransa, vaikka riski onkin pieni. Mua ainakin jännittäisi, jos olisin samassa tilanteessa. Toisaalta se ehkä auttaa, että paluuta ei enää ole: leikkausaika on jo ihan nurkan takana, eikä tuntien kulumiseen voi vaikuttaa.
Niklas on varmaan tosi etevä. Tarinasi kertoja katselee asioita Marshallin näkökulmasta, joten tottahan Niklas vaikuttaa aloittelijalta. 🙂 Eihän hänen kaltaistaan tohtisi yksin jättää hevosesta vastuuseen varmaan silloinkaan, vaikka hän olisi huippuammattilainen! Niklas on välillä vähäsen, hmm, suurpiirteinen. 😀 Mutta Marshall suhtautuu siihen kiltisti.
Hehe, olisin kyllä itsekin pyörtänyt ovelta, jos olisin kuullut Nellyn karjunnan. :DDD Siitä naisesta ei tiedä, kuinka hurjaksi se heittäytyy!
-
Mitä ne on tehneet? Miksi niiden pitää olla sikaihmisiä? Voi Nelly-parka. Vähemmästäkin sitä hermostuu. On ihanaa, kun väki käy tuvassa kuin kotonaan, mutta toisaalta on väestä vaivaa, ja joskus olisi kiva löytää tavarat sieltä, minne ne on itse laittanut. 😀 Lisäksi musta tuntuu, että ainakin muutamalla koiralla on ollut tassunsa pelissä vessan sotkemisessa. Ei kai kukaan täysjärkinen aikuinen tai melkein aikuinen rullaa vessapapereita huvikseen auki! Jos Hopiavuoressa olisi kissa, syyttäisin sitä! 😀
-
Mun mielestä sydäntäsärkevintä tässä ei ole epäonnistunut Tiitus, joka haluaisi tai haluaisi haluta olla kilparatsastaja, vaikka sekin on ihan tosi kurjaa. Muhun vetoaa yksityiskohdat, ja tässä pahimmalta tuntui se, miten Tiitus ei itse saanut taluttaa Enniä enää talliin ja yritti ajatella vain, että eihän se ollut hänellä kuin pari kuukautta. Onhan omistajallakin varmana ikävä heppaansa, mutta jos joku toinen saa jotain, ei tule ajatelleeksi, miten joku samalla luopuu siitä. Miettii vaikka koiranpentuja. Ei ne oikeasti ole kasvattajalla hirveän kauaa, mutta ainakin aina kun äitiltä haetaan sellainen pentu, josta mä olen syystä tai toisesta huolehtinut, ai että kuinka mulla on sitä heti ikävä ja haluaisin vielä yhden kerran pitää sen sylissä ja kantaa sen autoon – mutta eihän niin voi tehdä, kun se on jonkun uusi oma pentu ja nekin haluaa ensimmäistä kertaa pitää sitä sylissä niin kuin omaansa ja kantaa sen autoon. 😀
Mitä luulet, haluaisikohan Tiitus oikeasti valmentajan? Hän on tietenkin opiskelija, joten rahaa ja aikaa on rajallinen määrä, mutta eiköhän jollain aivoakrobatialla valmennusdiili saataisi mahdolliseksi. Ainakin koulupuolellehan on useampikin valmentaja omasta takaa, ja jos lajinvaihto auttaisi, on meillä kaksi kenttäratsastajaakin. Ja Reita, joka taitaa olla hahmoista tarinakisoissa menestynein (tuomarit tykkää sen romanttisesta luonteesta enemmän kuin muiden hahmojen persoonista, ei se muusta johdu), jos haluaa rikkoa tai korjata hahmoaan. Yhtä hyvin kuitenkin voi olla, että Tiituksen kohtalo on muualla kuin kilparadalla ja joku tai jokin on vain saanut sen ajattelemaan, että oikean ratsastajan on kilpailtava. Tai ehkä ei-kilpailevat ratsastajat näyttäytyy täällä pelottavan luusereina, koska Hellon ja Eiran kaltaiset on äänekkäämpiä kuin Sonjan kaltaiset. :DD Voi olla niinkin, ettei Tiitus vielä tiedä, mitä kaikkea hevosihminen voi olla. Onhan maailmassa kaiken maailman Kontiokorven Mikaelia.
-
Onhan ratsujousiammunta nyt sairaan siistiä. Ihanaa, että hahmojen tietoon tuli, että Marshall osaa sitä. Siitä takuulla puhutaan ja sana leviää, ja varmaan ainakin osa hahmoistakin pitää sitä siistinä juttuna. Pitää kohta lanata laukkasuora pellolle, jotta pääsisi kunnolla harjoittelemaan, kun loppuuhan tuollainen pieni kenttä kyllä saman tien kesken, niin kuin Marshall tuumi!
-
Kirjakeskustelut ja -kyselyt kertoo mulle paljon ihmisestä, joten ne kertoo paljon hahmoistakin. Vitsit kun jaksaisi jokaiselle omalle hahmollekin tehdä oman kirjahyllyn niin kuin Sotamaalauksessa on Spotify-lista, mutta kun ei vaan. Ainakin omat hahmot lukee niin tosi erilaista (köh, huonoa, köh) kirjallisuutta kuin mä, että taustatyö olisi mahdoton! Ja sitten on niitä jotka on niin kuin Eetu: eivät osaa lukea.
Sonja tuntuu lukevan ja tykkäävän kans ihan eri kirjoista kuin minä ja lukee yllättävän samanlaisia kuin Inari voisi lukea. Yliopiston kirjallisuuskurssit ovat varmistaneet, että nämäkin on tullut suurimmaksi osaksi joko luettua tai referoitua päästä. :DD Sonjan kirjat, etenkin lapsena luetut, kuvaavat myös hyvin aikaansa. En taida tietää yhtäkään suurin piirtein mun ja mun sisarusten ikäluokan tyttöä, joka ei olisi mennyt Neiti Etsiviä läpi, enkä yhtäkään Merja ja Marvi Jalon heppakirjoihin tutustumatonta heppatyttöä. Ne on suunnattu just sellaisille ahmimisikäisille, jotka tykkää kun niitä saman sarjan kirjoja on ja on ja on ja on. Jalon kirjoja näyttää liikkuvan kirjastosta nytkin vilkkaasti, mutta onkohan lie aika jo kuluttanut Neiti Etsivät?
Ihmisestä ja hahmosta kertoo paitsi se, mitä se lukee, myös se, miten se puhuu kirjoista. Tämä on tietenkin kysely eikä kirjallisuuskeskustelu, mutta ainakaan Taru Sormusten Herrasta -kirjoista tykkäämistä ei ikinä tarvitse perustella. Pikemminkin meidän, jotka ollaan yritetty ja yritetty tykätä niistä mutta vieläkin inhotaan, pitää perustella. :DD Luotat tässä kirjoittajana paljon myös meidän lukijoiden yleissivistykseen: siihen, että me tunnistetaan ainakin osa teoksista. Osan perusteleminen (samalla lailla kuin Poika raidallisessa pyjamassa) olisi toisaalta vihjannut vähän, mistä teoksissa on kyse, mutta toisaallta muuttanut merkittävästi Sonjan tapaa puhua kirjoista kirjahaasteessa.
-
Ettei olisi ollut tämä kuva..? (Sori, mulla ei ollut käyttää tähän kuin kymmenen minsaa, vaikka luomasi mielikuva olisi ollut kyllä vaikka koko iltapäivän arvoinen!)
Sonja reppana se ajautuu sellaisiin paikkoihin, joissa entisen elämän hämärät heput viihtyvät. Tai no — eihän se varmaa ole, että tämä heppu olisi kurja ja hämärä, mutta jännittävä loppu saa heti mun aivot sille vaihteelle ja mut arvailemaan. :DD Varsinkin kun olen aika varma heti, että me ollaan tavattu tämä tyyppi jo keväämmällä ja vähän odottelin kuulevinani vielä lisää! 😀
-
Hyi eei, en oikeasti tiedä kummalla tässä on kamalampi aamu, Hellolla vai Nellyllä. En haluaisi olla kummankaan nahoissa.
Mustakin Eetun reaktio on ihan uskottava. Se ei pidä varmasti sitä minään, että joku Hello nukkuu sen emännän vieressä. Samalla se on kuitenkin omalla jäyhällä tavallaan ihan tunneälykäs ja oivaltaa, ettei Nellyllä ole hirveän kivaa. Helloa se taas kohtelee usein niin kuin kakaraa, koska Eetun kanssa Hello on mun tahdosta riippumatta luiskahtanut kernaasti ottamaan kakaran roolin.Mietin, miten nämä ukkeltsonit tästä jatkavat. Onkohan Nelly sellainen, että koko juttu on unohtunut päivälliseen mennessä, vai hautooko hän tätä? Olikohan koko juttu iso asia suurimmaksi osaksi siksi, että Nelly ei ole aamuihmisiä.
-
Olipa kiva, kun leikit Marshallin kanssa. Vastaus onnistui minusta tosi hyvin: otti huomioon edellisen osan tarinaa ja jatkoi eteenpäin tuoden omaa sisältöä. Mitähän Janna tuumi jousella ampumisesta? Miltä hänen sisällään tuntui, kun hän ampui, vai tuntuiko miltään? Meniköhän kaikki keskittyminen ulkoisiin juttuihin, niin kuin uutta opetellessa joskus käy? 😀
Jos tämä olisi romaani, kustantajaltasi tulisi noottia siitä, miten ampumakohtaus on sumuinen. Se johtuu siitä, ettei kirjoittaja tiedä tässä enempää ampumisesta kuin hahmonsa. Näin ikuisesti jatkuvan tarinan kontekstissa tällainen sumutus on tietenkin ihan hyväksyttävää ja jopa välttämätöntä. Kun emme tee ja hio yhtä isoa romaania valmiiksi asti, meillähän menisi ikä ja terveys opetella ensin itse ihan kaikki asiat, joita hahmojemme tielle ihan randomisti yhtäkkiä voidaan nakata! Nopea ja kiva vastaus meneekin tarkan ampumisen edelle: tosi hienoa, että uskallat.
-
Näin tämän etukäteen ennen julkaisua ja jo silloin mulle nousi mieleen kaksi asiaa yli kaikkien muiden ajatusten, ja itsekkäästi tulin siis ajatelleeksi eniten Eetua.
Aloin miettiä, onko Eetulla persoonaa tallin ulkopuolella. Talli on sille sen oman minän jatke ja jotenkin tosi kiinteä osa sitä. Eetulla on olemassa myös ei-hevosunelmia, kuten omat lapset, ja se välittää muustakin kuin tallista. Sillä on myös ihmissuhteet ja perhe tallin ulkopuolella. Tätä lukiessani tajusin, etten ole tuonut oikeastaan mitään tästä kaikesta esiin. Lapsia on sivuttu nopeasti, mutta Eetu ei ottanut ajatuksiaan puheeksi. Eetun kaksoisveljestä puolestaan kirjoitin joskus, mutta en tainnut kehdata julkaista sitä(kään).
Toinen asia, jota mietin, on miten Nellystä onkaan Eetun emännäksi. Eetu luulee, että Nelly haluaa mennä ja tehdä ja seikkailla enemmän kuin hän todellisuudessa haluaa. Vaikka Eetun mielikuvat eivät ole ihan totta, Nelly on silti miljoona kertaa liikkuvaisempi ja ehdottomasti myös juurettomampi kuin Eetu. En tiedä, mitä mieltä Nelly on oikeasti tarinan lopetuksesta. Riittääkö se, että Eetu on tosiaan aikeissa syärä perunoota ja pysyä pihassa, ihan niin kuin jokaisena muunakin päivänä? Mitä mieltä Nelly on siitä, että Eetulle Seinäjoella käyminen on oikeastaan sama asia kuin Nellylle Vanha kaupunki? Saakohan Nelly suostuteltua Eetun joskus jonnekin matkalle tai muualle, jonka tarkoituksena on vain hauskanpito eikä työ? Osaakohan Eetu edes olla sellaisessa reissussa, vai murjottaako ja huolestuuko, ja tuleeko Nellystä silloin hänen tukensa ja turvansa vai isäntää inhoava kiukkupussi?
Tässä tarinassa sekä Nelly että varsinkin Eetu ovat kärjistettyjä ja se toimii tosi hyvin. Ulkopuolisesta tarina on humoristinen, varsinkin lopetus.
-
Tässä haet hyvin sitä, miten hyvä kirjoittaja näyttää eikä kerro. Tällä tarkoitetaan sitä, että kirjoittaja ei kerro suoraan Jannan olevan ajatuksissaan tai turhautunut, tai automatkan hiljaisuuden olevan kireän sijaan kotoisa. Sen sijaan lukija saa itse päätellä nämä asiat hahmojen eleistä, ympäristöstä ja muista vihjeistä. Tämä laji on minusta kirjoittamisessa vaikea, mutta onneksi siinäkin kehittyy paremmaksi ja paremmaksi niinkin hauskalla tavalla kuin kirjoittamalla ja kirjoittamalla. 😀 Tässä tekstissä tunnelmat ja mielialat välittyvät jo tosi hyvin.
Lisäksi musta on hyvää se, miten lukija oppii tämän tekstin avulla lisää Jannasta. Hän suhtautuu työhönsä vakavasti ja hänellä on ainakin työasioissa pitkä pinna. Hän ei suutu asiakkaisiinsa tai vähättele heitä, mutta ei myöskään ainakaan tällä kertaa ole erehtynyt kiintymään liian henkilökohtaisella ja liian välittävällä tavalla.
-
Haha olipa kiva tapa hieroa tuttavuutta Helloon ja Hermaniin. 😀 Ei siis varmasti heidän itsensä kannalta, mutta musta kirjoittajien kannalta kyllä. Poikain huudahduskin kuulostaa siltä, että Janna on ainakin Hellon kanssa ihan väleissä kirjoitettujen tarinoiden ulkopuolisten tapahtumien kautta. Ja tapahtuuhan Hopiavuoressa paljon sellaistakin, josta kukaan ei ennätä kirjoittamaan!
Isännän huolehtivaisuus puolestaan aiheuttaa ihan varmana harmaita hiuksia välillä huolehdittavissakin. Taitavat Camilla ja Eetun äiti olla tällä hetkellä maailman ainoat ihmiset, joiden isäntä uskoo pystyvän pitämään huolta itsestään. Ei ole yllätys, että hänen haukansilmänsä tarkkailevat silloinkin, kun ei edes ole oikea hätä.
Janna voi varmana nukkua tallin vintillä. Sinne on rempattu tallilaisille oma taukotupa pienine keittiöineen, mutta jostain syystä kaikki ovat mieluummin aina tuvassa kahvilla. Tallin vintillä on yöpynyt milloin mitäkin vipeltäjää pidempiä ja lyhyempiä jaksoja.
-
Sellaista hulinaa ja mölinää se taitaa olla, kun puoli Hopiavuorta ja vieraat päälle lähtee yhdessä maastoon. Onneksi Cozmina on jo tottunut porukassa tarpoja, eikä lähde käsistä, vaikka joutuukin viimeisenä mennä. Ei ihan joka heppa pysyisikään nahoissaan! 😀
-
Voooi eei. 😀 Onneksi vesi on pehmeää, kun ei lennä siihen mahapläiskällä! Ja onneksi Arlekin ei seilannut ulapalle, vaan pyrki takaisinpäin. Vaikka eipä pikku montossa ihan hirveästi ulappaa olekaan… 😀
Tein Marshallille tällaisen muistoksi kesän 2020 parhaasta pellehypystä.
-
Hahmojen omasta elämästä ja etenkin ihmissuhteista kertovat tarinat ovat selkeästi mun suosikkejani. Vaikka tykkään hepoista oikeasti ja virtuaalisesti, ratsastuskuvaus ei koskaan ole ollut mun suosikkijuttu, vaan pidän tarinoista. Siksi mun huomioni kiinnittyy melkein kokonaan tarinan alkuun, josta saan tiedonmurusia Jannan töistä ja persoonasta. Ensimmäisessä kahdessa kappaleessa onkin paljon tietoa minua miellyttävässä muodossa tarjoiltuna. Janna on paitsi tunnollinen ja joustava töissään, myös suhtautuu keskusteluihin välillä kiivainkin tuntein jopa asiallisessa kontekstissa.
Muistutan vielä, että kaikki ihmiset ja lukijat ei inhoa ratsastuskuvausta. 🙂 Monenlaisille teksteille on yleisönsä. Mä ihan yksilönä vain kulutan mieluummin tarinaa kuin kuvausta. 😀 Sitä paitsi niin kuin sanoin, tarinan alkupuoli tarjoili mulle täysin sopivaa viihdykettä!
-
Voi daamn! Ei joka kerta voi selviytyä voittajana, mutta ehkä tässä vaiheessa kisauraa hyväksytty tasainen suoritus ja positiivinen kokemus kisoista ovat kaikkein tärkeintä. (Oskari voi olla tästä ihan omaa mieltään…) Kivojahan ne ruusukkeet on, mutta ehtiihän niihin vielä käsiksi. Enemmän olisi harmittanut, jos ei olisi päiväreissu riittänyt, vaan olisi pitänyt puolenvälin sijoituksen takia maksaa majoituksia ja kaikkea.
