Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Lisäarvat
1. Helppo C, easy
Nessa – Shahraiz Aquil, Ryhmärämä (+3)
Unna – Liverwort, Karhukopla (+2)
Alisa – Mighty Valnetino, Karhukopla
Niko – Imperial Vengeance, Rakettiryhmä (+1)
Aava – Moonshine chick, Riskiryhmä
Odina – Riittämätön Riemurasia, Sisukkaat Seeprat
Julie – Rocked Steady, Nälkäiset Norsut2. Helppo B, medium´
Emily – Molly, Ryhmärämä
Nio – Virmalised, Ryhmärämä (+10)
Alva – Routaruusun Hassunhaaska, Karhukopla (+4)
Rhea – Tuiskeen Tähkäpää, Rakettiryhmä (+5)
Cassandra – Casse Noisette, Villit Valaat
Zaida – Fight for Flash, Sisukkaat Seeprat (+2)
Minea – Lucky’s Ramses, Sisukkaat Seeprat
Tessa – Pompart, Nälkäiset Norsut
Iiris – Snow Rose, Sisukkaat Seeprat
Inari – Oxeye Daisy, Nälkäiset Norsut (+3)
Deeann – Silent Eternity, Nälkäiset Norsut (+3)
Inna – Kallan Fiveomango, Verivaahterat (+7)
Niilo – Rosengårds Belisa, Haavanlehdet3. Helppo A, hard
Ciara – Priton Valera, Ryhmärämä
Ruska – Five O’clock Somewhere, Karhukopla
Seela – Reykur, Rakettiryhmä (+1)
Ohto – Took one look, Riskiryhmä
Sora – Pilhan Vaaraton, Riskiryhmä (+1)
Marshall – Arlekin, Komiat (+12)
Agnes – Sinevan Balenciaga, Komiat (+4)
Nitthan Chai – Sand Pond, Komiat (+3)
Jesse – Varjoaika, Häjyt (+7)
Tiitus – Sinevan Butterscotch, Häjyt (+2)
Outi – Forceful, Häjyt (+11)
Minttu – Lady Fortuna’s Victory, Pahansisuiset Perhoset
Mer – EW Last Dinosaur, Pahansisuiset Perhoset (+2)
Nelli – Kaukovaaran Peikko, Villit Valaat
Henkka – Muddle Throug, Villit Valaat (+4)
Veronica – Maxmax Ex, Villit Valaat (+3)
Janna – Sharazan x, Haavanlehdet
Susanna – Rosegarden’s Tayanita4. Vaativa B, expert
Lily – Man O’War, Rakettiryhmä (+8)
Nelly – Cozmina KHw, Häjyt (+6)
Rosa – Étoile Filante, Pahansisuiset Perhoset (+2)
Julle – Douple Trouble, Pahansisuiset Perhoset
Trevor – Ellietta Story (+14)
Robert – Harriet V, Verivaahterat (+17)
Nita – Audrey v. Helmwald, Verivaahterat (+13)
Sarah – Leafocean Zei, Verivaahterat (+17)
Salma – Bonnie KN
Anna – Euphoric Tranquility IWB, Haavanlehdet
Kiia – Kallan Blackthorn, Jalavat (+1)
Eveliina – Hidebehind5. 60cm, easy
Nessa – Shahraiz Aquil, Ryhmärämä (+3)
Unna – Liverwort, Karhukopla
Niko – Imperial Vengeance, Rakettiryhmä (+4)
Aava – Moonshine chick, Riskiryhmä
Odina – Riittämätön Riemurasia, Sisukkaat Seeprat
Julie – Rocked Steady, Nälkäiset Norsut6. 80cm, medium
Emily – Molly, Ryhmärämä
Nio – Virmalised, Ryhmärämä (+10)
Alva – Routaruusun Hassunhaaska, Karhukopla (+2)
Maisa – Reykur, Riskiryhmä (+7)
Saaga – Närhen Mikstuura, Ansamaa (+1)
Cassandra – Casse Noisette, Villit Valaat
Zaida – Fight for Flash, Sisukkaat Seeprat (+4)
Minea – Lucky’s Ramses, Sisukkaat Seeprat
Tessa – Pompart, Nälkäiset Norsut
Iiris – Snow Rose, Sisukkaat Seeprat
Inari – Oxeye Daisy, Nälkäiset Norsut (+4)
Deeann – Silent Eternity, Nälkäiset Norsut (+2)
Niilo – Rosengårds Belisa, Haavanlehdet7. 100cm, hard
Ciara – Priton Valera, Ryhmärämä
Ruska – Five O’clock Somewhere, Karhukopla
Seela – Reykur, Rakettiryhmä (+6)
Ohto – Took one look, Riskiryhmä
Sora – Pilhan Vaaraton, Riskiryhmä (+7)
Nitthan Chai – Sand Pond, Komiat (+13)
Jesse – Varjoaika, Häjyt (+4)
Wilhelmina – Y-yldy VEC, Ansamaa
Minttu – Lady Fortuna’s Victory, Pahansisuiset Perhoset
Mer – EW Last Dinosaur, Pahansisuiset Perhoset (+2)
Nelli – Kaukovaaran Peikko, Villit Valaat
Billy – Fantom Hills (+3)
Janna – Sharazan x, Haavanlehdet
Susanna – Rosegarden’s Tayanita8. 120cm, expert
Lily – Man O’War, Rakettiryhmä (+8)
Majiná – He iti te mea hanga, Ansamaa (+2)
Anni – Hauyni RR, Ansamaa (+3)
Silvia – Rosegarden’s Dragonrend, Ansamaa
Rosa – Étoile Filante, Pahansisuiset Perhoset (+3)
Julle – Douple Trouble, Pahansisuiset Perhoset
Anna – Euphoric Tranquility IWB, Haavanlehdet
Anton – Vilanna d’Azuré, Jalavat (+9)
Ellie – No Duchess, Jalavat (+5)
Rasmus – Balaclava xx, Jalavat (+5)
Salma – Bonnie KN (+15)
Eveliina – Hidebehind
Tulokset
1. Helppo C, easy
1. Nessa – Shahraiz Aquil, Ryhmärämä 10 p.
2. Niko – Imperial Vengeance, Rakettiryhmä 9 p.
3. Unna – Liverwort, Karhukopla 8 p.
4. Odina – Riittämätön Riemurasia, Sisukkaat Seeprat 7 p.
5. Julie – Rocked Steady, Nälkäiset Norsut 6 p.
6. Alisa – Mighty Valnetino, Karhukopla 5 p.
7. Aava – Moonshine chick, Riskiryhmä 4 p.2. Helppo B, medium´
1. Rhea – Tuiskeen Tähkäpää, Rakettiryhmä 10 p.
2. Nio – Virmalised, Ryhmärämä 9 p.
3. Zaida – Fight for Flash, Sisukkaat Seeprat 8 p.
4. Alva – Routaruusun Hassunhaaska, Karhukopla 7 p.
5. Inari – Oxeye Daisy, Nälkäiset Norsut 6 p.
6. Niilo – Rosengårds Belisa, Haavanlehdet 5 p.
7. Minea – Lucky’s Ramses, Sisukkaat Seeprat 4 p.
8. Inna – Kallan Fiveomango, Verivaahterat 3 p.
9. Deeann – Silent Eternity, Nälkäiset Norsut 2 p.
10. Tessa – Pompart, Nälkäiset Norsut 1 p.
11. Iiris – Snow Rose, Sisukkaat Seeprat 1 p.
12. Emily – Molly, Ryhmärämä 1 p.
13. Cassandra – Casse Noisette, Villit Valaat 1 p.3. Helppo A, hard
1. Nitthan Chai – Sand Pond, Komiat 10 p.
2. Marshall – Arlekin, Komiat 9 p.
3. Outi – Forceful, Häjyt 8 p.
4. Agnes – Sinevan Balenciaga, Komiat 7 p.
5. Veronica – Maxmax Ex, Villit Valaat 6 p.
6. Jesse – Varjoaika, Häjyt 5 p.
7. Henkka – Muddle Throug, Villit Valaat 4 p.
8. Seela – Reykur, Rakettiryhmä 3 p.
9. Minttu – Lady Fortuna’s Victory, Pahansisuiset Perhoset 2 p.
10. Ruska – Five O’clock Somewhere, Karhukopla 1 p.
11. Tiitus – Sinevan Butterscotch, Häjyt 1 p.
12. Mer – EW Last Dinosaur, Pahansisuiset Perhoset 1 p.
13. Nelli – Kaukovaaran Peikko, Villit Valaat 1 p.
14. Ciara – Priton Valera, Ryhmärämä 1 p.
15. Sora – Pilhan Vaaraton, Riskiryhmä 1 p.
16. Janna – Sharazan x, Haavanlehdet 1 p.
17. Ohto – Took one look, Riskiryhmä 1 p.
18. Susanna – Rosegarden’s Tayanita 1 p.4. Vaativa B, expert
1. Nita – Audrey v. Helmwald, Verivaahterat 10 p.
2. Lily – Man O’War, Rakettiryhmä 9 p.
3. Trevor – Ellietta Story 8 p.
4. Anna – Euphoric Tranquility IWB, Haavanlehdet 7 p.
5. Robert – Harriet V, Verivaahterat 6 p.
6. Sarah – Leafocean Zei, Verivaahterat 5 p.
7. Rosa – Étoile Filante, Pahansisuiset Perhoset 4 p.
8. Nelly – Cozmina KHw, Häjyt 3 p.
9. Eveliina – Hidebehind 2 p.
10. Kiia – Kallan Blackthorn, Jalavat 1 p.
11. Salma – Bonnie KN 1 p.
12. Julle – Douple Trouble, Pahansisuiset Perhoset 1 p.5. 60cm, easy
1. Nessa – Shahraiz Aquil, Ryhmärämä 10 p.
2. Julie – Rocked Steady, Nälkäiset Norsut 9 p.
3. Niko – Imperial Vengeance, Rakettiryhmä 8 p.
4. Odina – Riittämätön Riemurasia, Sisukkaat Seeprat 7 p.
5. Unna – Liverwort, Karhukopla 6 p.
6. Aava – Moonshine chick, Riskiryhmä 5 p.6. 80cm, medium
1. Zaida – Fight for Flash, Sisukkaat Seeprat 10 p.
2. Alva – Routaruusun Hassunhaaska, Karhukopla 9 p.
3. Inari – Oxeye Daisy, Nälkäiset Norsut 8 p.
4. Nio – Virmalised, Ryhmärämä 7 p.
5. Emily – Molly, Ryhmärämä 6 p.
6. Saaga – Närhen Mikstuura, Ansamaa 5 p.
7. Tessa – Pompart, Nälkäiset Norsut 4 p.
8. Minea – Lucky’s Ramses, Sisukkaat Seeprat 3 p.
9. Deeann – Silent Eternity, Nälkäiset Norsut 2 p.
10. Maisa – Reykur, Riskiryhmä 1 p.
11. Niilo – Rosengårds Belisa, Haavanlehdet 1 p.
12. Cassandra – Casse Noisette, Villit Valaat 1 p.
13. Iiris – Snow Rose, Sisukkaat Seeprat 1 p.7. 100cm, hard
1. Sora – Pilhan Vaaraton, Riskiryhmä 10 p.
2. Billy – Fantom Hills 9 p.
3. Nitthan Chai – Sand Pond, Komiat 8 p.
4. Ruska – Five O’clock Somewhere, Karhukopla 7 p.
5. Jesse – Varjoaika, Häjyt 6 p.
6. Minttu – Lady Fortuna’s Victory, Pahansisuiset Perhoset 5 p.
7. Nelli – Kaukovaaran Peikko, Villit Valaat 4 p.
8. Mer – EW Last Dinosaur, Pahansisuiset Perhoset 3 p.
9. Seela – Reykur, Rakettiryhmä 2 p.
10. Wilhelmina – Y-yldy VEC, Ansamaa 1 p.
11. Susanna – Rosegarden’s Tayanita 1 p.
12. Janna – Sharazan x, Haavanlehdet 1 p.
13. Ohto – Took one look, Riskiryhmä 1 p.
14. Ciara – Priton Valera, Ryhmärämä 1 p.8. 120cm, expert
1. Rasmus – Balaclava xx, Jalavat 10 p.
2. Ellie – No Duchess, Jalavat 9 p.
3. Julle – Douple Trouble, Pahansisuiset Perhoset 8 p.
4. Lily – Man O’War, Rakettiryhmä 7 p.
5. Salma – Bonnie KN 6 p.
6. Rosa – Étoile Filante, Pahansisuiset Perhoset 5 p.
7. Anton – Vilanna d’Azuré, Jalavat 4 p.
8. Majiná – He iti te mea hanga, Ansamaa 3 p.
9. Anna – Euphoric Tranquility IWB, Haavanlehdet 2 p.
10. Anni – Hauyni RR, Ansamaa 1 p.
11. Eveliina – Hidebehind 1 p.
12. Silvia – Rosegarden’s Dragonrend, Ansamaa 1 p.Joukkueet
Ansamaa (1+2+3) la + (0) p. = 6 / 5
Haavanlehdet (0) la + (0) p. = 0 / 3
Häjyt (7+2+11+6+4) la + (2) p. = 32 / 4
Jalavat (1+9+5+5) la + (5+3) p. = 28 / 4
Karhukopla (2+4+2) la + (2+3) p. = 13 / 4
Komiat (12+4+3+13) la + (5+3+2) p. = 37 / 3
Nälkäiset Norsut (3+3+4+2) la + (3+2) p. = 17 / 4
Pahansisuiset Perhoset (2+2+2+3) la + (2) p. = 11 / 4
Rakettiryhmä (1+5+1+8+4+6+8) la + (3+5+3+2) p. = 46 / 4
Riskiryhmä (1+7+7) la + (5) p. = 20 / 4
Ryhmärämä (3+10+3+10) la + (5+3+5) p. = 39 / 4
Sisukkaat Seeprat (2+4) la + (2+7) p. = 15 / 4
Verivaahterat (7+17+13+17) la + (5) p. = 59 / 4
Villit Valaat (4+3) la + (0) p. = 7 / 4-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
Eetu Hopiavuori. Syy: Lisäarvat
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 6 kuukautta sitten
-
Pölyinen piano
Inhosin maksaa laskuja. Kun näpyttelin viitenumeroita tietokoneelle, ne tuntuivat aina vaihtavan paikkaa. Hello oli jankuttanut, että minun pitäisi asentaa jokin kännykkäsovellus, mutta en uskonut sellaisiin. Varmaan sellaiset olivat jotain tietojenkalastelua. Näpyttelin siis mieluummin, vaikka se kestikin aina kauan. Vaan lopulta sekin oli aina tehty! Nousin ruokasalin tummalta puutuolilta pöydän äärestä, jossa tallin toimisto vieläkin oli sijaitsevinaan, ja venyttelin niin että selkä nitisi.
Talossa oli hiljaista. Se oli harvinaista ja tuntui kovin epäilyttävältä. Normaalisti siellä oli aina sellainen meteli, että korvissa särki. Silloin kuitenkin vain tuuli natisutteli ikkunanpieliä ja nurkkia ja ulvoi hormissa. Ulkonakin näytti talvelta, vaikka pitäisi olla jo kevät. Pääsiäisenä äidillä oli ollut tapana grillata kevään ensimmäiset makkarat ulkona, ja myöhemmin minä olin tehnyt sen Leevin kanssa. Eipä paljoa tehnyt mieli grillailla lumisateessa.
Minulla oli jaloissani mustavalkoraidalliset villasukat, joista ainakin toinen oli kulunut päkiän kohdalta puhki, sillä puulattia tuntui nihkeältä jalkojeni alla tassutellessani olohuoneeseen. Nakkasin maksettujen laskujen pinon pianon päälle.
Ikkunasta kajastavassa kalpeassa valossa näkyi, miten ilmavirta lennätti pieniä pölyhiukkasia tanssimaan keskenään. Kurtistin kulmiani. Sellainen pölyn lento ei ollut normaalia. Liu’utin sormeani pianon kantta pitkin. Sen jälkeen etusormessani oli pieni, harmaa, villainen pölykasauma. Se ei tosiaankaan ollut normaalia. Hopiavuoren Ritvan vanhassa pianossa oli ollut pölykerros ainoastaan vuoden 2015 tienoolla, kun ei ollut ollut yhtäkään Ilveksen poikaa sitä soittamassa.
Maksetut laskut makasivat pianon päällä. Niiden ohella siinä oli kolme likaista kuppia, niitä valkoisia, Vaasan Combosta ostettuja, joiden pilkut olivat lähteneet heti irti pesukoneessa. Kuppien alla oli Jillan vastikään etsimä Taru sormusten herrasta -kirja, sekin hieman pölyssä, ja ainakin parin viikon taa päivätty Ilkka-Pohjalainen. Olipa joku nostanut sotkun sekaan talteen Jillan sukankutimen, hopeaköynnöksen kastelemiseen käytetyn sitruunalimsapullon ja Mielikin violetin pallonkin.
Kaikki muu olohuoneessa oli normaalia, siis jos ei hiljaisuutta laskettu. Telkkarissa oli aina pölyä, vaikka sitä katsottiinkin, ja vanhan pleikkarin ohjaimet olivat levällään pitkin lattiaa. Hello nukkui sohvan nurkassa Nellyn aamutakki peittonaan, matto oli hieman rytyssä kauempana ja häntää heiluttava Mielikki tuijotti minua saunan oven edestä nukkuvan Jerusalemin lämpöisessä kyljessä maaten.
Hello oli nuohonnut pianon ympärillä noin kaksikymmentä vuotta pitäen vain välillä yhden noin vuoden tauon, kun ei tavannut yhteen aikaan käydä äidin luona. Hän ei milloinkaan pyyhkinyt siitä pölyjä, eikä kyllä kukaan muukaan. Hän soitti koskettimet puhtaiksi ja muuten tapasi omituisella tavalla retkottaa pianon päällä ja roikkua sen kannella niin, että jokainen pölyhiukkanen tarttui häneen monta kertaa päivässä. Sitä varten koko hökötys niin naarmuinen ja haalistunut olikin, kun Hello oli kosketellut sitä taukoamatta kaksi vuosikymmentä. Hello viritti itse äidin vanhan pianon, ja oli kahdesti korjannut sen pedaalitkin. Hän istahti sen ääreen niin monesti päivässä, etten enää edes huomannut ärjyväni laskujenmaksuhommistani, että antaisi minun nyt edes nämä viitenumerot näppäillä ennen kuin pimputtaisi. Eikä hän kuitenkaan koskaan ollut totellut. Hello soitti niin paljon, että minäkin, joka en oikeastaan kuuntele musiikkia, tunnistin helposti hänen suosikkinsa, Bachin ja Tchaikovskyn, ja erotin heistä saman tien Beethovenin ja Mozartin yhtä helposti kuin Hellon omatkin sävellykset. Radion nykyhitit ja kunkin uuden elokuvan soundtrackit tunsin vain pianoversioina, ja osasin sanoa senkin, milloin Hello oli harjoitellut niitä niin paljon, että oli kyllästynyt ja lisännyt niihin ylimääräisen kerroksen omalla käsialallaan vähän niin kuin olisi piirtänyt kappaleiden päälle. Osasin piirrettyjen, varsinkin Disneyn lallatukset ulkoa etu- ja takaperin, tai ainakin kaikki Hellon lukuisat humoristiset, hävyttömät ja koomisen vakavat tulkinnat niistä. Olin joutunut kuuntelemaan kolme tuntia yhteen menoon kissanpolkkaa, kun Hellolla oli ollut huolia Tiituksen kanssa, puhumattakaan siitä, miten usein olin herännyt tuntia ennen herätystäni tai paria nukkumaanmenoni jälkeen, kun Hello oli hiipinyt pianon ääreen äkillisen öisen inspiraation kourissa. Ja nyt piano oli pölyinen.
Hello nytkähti unissaan kuin koira, vaikka ei hänestä sohvan selkänojan ohitse paljoa muuta näkynytkään kuin toinen käsivarsi ja pörröinen pää, ja vähän vaaleanpunaista aamutakin reunaa. Muuta en voinut hänen hyväkseen tehdä kuin ottaa varovaisesti nojatuolista ryttyyn istutun, äidin tekemän, isoäidinneliöistä virkatun villin kirjavan viltin ja levittää sen Hellon päälle sohvalle. Minusta Hello näytti kalpealta, mustasilmäiseltä ja jopa poskipäistään tavallista terävämmältä, vaikka oli, reppana, vasta parikymppinen ja siksi vielä poskistaan pyöreä. Taisin kuitenkin vain kuvitella kaiken pianon pölyisyyden takia.
-
Agnes on paljon maastossa. 😀 Siinä ei ole mitään pahaa, koska itse pohjalaisena olen tietenkin sitä mieltä, että Otsonmäellä on poka komiaa ja kyllä kelepaa mennä. Sitä paitsi viimekerrallakin kirjoittelin, että ihan tykkään tunnelmakuvista ja miljöökuvauksesta, jos se pysyy paikkauskollisena, niin kuin sinun.
Agnesin fiilikset koulutreeneistä muistuttaa joka vuosi mun, siis kirjoittajan, loppupään fiiliksiä TT:sta. Nyt on ollut helpompi vuosi, kun saa kirjoittaa tarinoita. Viime vuodet ovat olleet lopussa sellaista rutistamista, kun ennen on pitänyt kirjoittaa pelkkää ratsastusmanuaalia valmennuksista. Kun niitä on tullut niiiiiiiiiiiiiin paljon kirjoitettua, en olekaan enää lähdössä ekana joka valmennukseen, kun saa kerran tarinoidakin. 😀 Mutta tästä näkökulmasta ymmärrän Agnesia, koska tämä cup on toden totta rankka. Agnes on toki kokonaisrankingissa nyt kolmas, ja ihan hyvällä kaulalla neljäntenä tulevaan Chaihih, mutta silti se voi turhauttaa. Vaikka en aina olekaan varma, mitä Agnes kuvittelee realistisesti voivansa saavuttaa Lexillä juuri tällä hetkellä. Hänen edellään ovat kuitenkin nyt vain Outi, jolla on taitojen lisäksi vanha ammatikseen kilpaillut hevonen, ja Marshall, jonka äiti melkein synnytti hänet hevosen selässä. 🙂 Takana on vaikka keitä: viime vuoden kokonaisvoittaja Jessekin. Onko Agnesin mielestä vain voitto riittävä palkinto nähdystä vaivasta, vaikka näitä ratsastajia ja hevosia vastaan Agnes ei kai kovin kesken voisi selviytyä voittajana Lexillä, joka on tänä vuonna vielä aika vauva? Ainahan rakkainkin harrastus väsyttää (jopa kirjoittaminen väsyttää mua joskus), mutta silloinhan pitää kokea taas se, että se antaa enemmän kuin ottaa.
Flidan vauvat on kyllä tallin ykköspuheenaihe varmaan pitkän aikaa, että TT-kälätyskin ehkä väljenee hetkeksi. 😀 Pitää varmaan lukita talli meidän osakilpailun ajaksi, ettei kaikki ihme hyypiöt tule varsojen luo häiritsemään ja yskimään niihin kaikkia pöpöjä.
-
Tämä on mun suosikki Jessen TT-tarinoista tähän asti. Näen hahmossa kehitystä, joka on uskottavaa, ja tykkään kun nyt sillä on ekaa kertaa TT:ssa suunta selkeästi eteenpäin. Luulen, että tämä juttu tekikin Jesselle hyvää. Parasta on lopetus, ja se saa mut odottamaan lisää. Jesse voi sanoa Sagalle jotain tuollaista, niin se on silloin helpommin lähestyttävä muillekin kuin mitä se ennen oli. Just nyt Jesse on musta ikäisekseen uskottava kiukkupylly: joka päivä ei ole uhmaikä, eikä kaikki ole vain syvältä, vaikka se on vieläkin tietenkin taipuvainen pessimismiin ja krätyisyyteen. Jotain tällaista uutta vauhtia ja näkökulmaa Jesse taisi tarvita.
-
Näinhän se menee. Meille opetetaan pienestä asti, mikä on oikein ja mikä väärin. Meille opetetaan, että maasta löytynyt kukkaro pitää palauttaa sellaisenaan omistajalleen, oli siellä rahaa tai ei. Että toisen puolisoon ei kosketa, omaa ei petetä, koiraa ei potkita ja karkit jaetaan tasan pikkusiskon kanssa vaikka se ei osaa vielä laskea. Suurin osa meistä kuitenkin toimii oikein lähinnä siksi, että kokee, että joku näkee. Hermankin sekoittaa nyt kaksi tunnetta täysin keskenään just niin superinhimillisellä tavalla kuin oikea ihminen vain voi. 😀 Syyllisyyshän ei ole sama asia kuin pelko paljastumisesta, vaikka hän luulee tuntevansa syyllisyyttä. Siihen taas, miksei hän tunne oikeaa syyllisyyttä, voi olla monta syytä. Ehkei hän piittaakaan niin paljon Eirasta. Ehkei hän edes halua oikeaa aikuisten parisuhdetta. Ehkä hän kokee, ettei ole sellaisessa. Ehkä hän haluaa siitä irti, eikä tiedä muuta keinoa. Ehkä Sanni vain on mielenkiintoisempi ja kivempi, eikä Herman koe tilanteessaan moraalista ongelmaa.
Mun mielestä pettäminen, vaikka se olisi ihan pientä, on aina uskomattoman kamalaa. Tiedän, että mun puolison suhde muihin ihmisiin, olisivat ne keitä tahansa ja olisi suhde millainen tahansa, ei oikeasti vaikuttaisi sen tunteisiin mua kohtaan, mutta samalla se on yksi niistä hyvin hyvin harvoista asioista, joita en ikinä antaisi anteeksi. En tiedä, miten itse suhtaudut asiaan, mutta koska tämä on mulle niin ehdoton nou-nou, mun olisi ihan kamalan vaikea kirjoittaa omasta hahmosta pettäjä! Hellolla, Tiituksella ja Jillalla oli kuvionsa vuosi sitten, mutta siinäkin mun oli lopulta kirjoitettava Hello olemaan mies ja päättämään suhde ennen uutta, koska muuten en olisi pystynyt enää ikinä rakastamaan hahmoani. Chain kanssa puolestaan olen vuosia leikitellyt tulella ja tuholla, mutta sen kuvio on monimutkaisempi kuin aluksi luullaan ja siksi olen kirjoittajana turvassa. Hahmoissa pitää siis olla vikoja, jotta niistä tulee ihmisiä, mutta on kirjoittajasta kiinni, mikä on liian suuri vika pilaamaan koko hahmon kirjoittajaltaan. Mun näkökulmasta on siis aika siisti juttu, että uskallat kirjoittaa niin häikäilemättömän hahmon, joka ensin pettää ja sitten vielä koittaa peitellä jälkensä. Mä en ole vielä ikinä uskaltanut, enkä pystynyt! Huumekauppiaita, idiootteja, rasisteja, ilkeitä ja julmia hahmoja mulla on tämäkin Hopiavuoren tarina täynnä, mutta pettureita ei, kun en pysty. 😀
Tosi mielenkiintoinen juttu, ja vieläpä hyvin kirjoitettu! Tekstilajikin sopii juoneen ja on virkistävä!
-
Ai! Näin se on! Nyt kun sen näin laitat, sehän on päivänselvää, ettei Tiituksella välttämättä ole mitään sisäistä paloa kilpailla, vaan ennemminkin ulkoinen pakko. Nyt tuntuu olo tyhmältä, kun olen vaan pakosta lukenut tekstejä toisin, koska virtuaalimaailmassa kisamotivaatio aina mun lukemissa teksteissä on tullut sisältäpäin. Nyt just ei niin tietenkään ole, vaikka ei tulevasta voi sanoa. Tiitushan tykkää Ennistäkin sen takia, kun se on herkkä tamma ja hakee jo turvaa Tiituksesta: luo siis suhdetta ihmiseensä. Ei Tiitus ole koskaan tainnut leveillä Ennin kyvykkyydellä sen paremmin kuin Been hyvällä taustallakaan.
Luin tähän tekstiin vastapuhujaksi sujuvasti Tiituksen siskon ennen kuin paljastui, että se oli joku kaveri. 😀 Nyt luen tähän Oonan, vaikka se ei voi olla Oona. (Tiitus olisi nimennyt Oonan, eikä ole ihan ooninta Oonaa antaa rauhoitusvinkkejä, kun hän on itse aika hyper…) Mutta tämä kaveri on aika viisas. Joskus me kaikki kaivataan muistutusta siitä, mikä osa meidän oletuksista on ihan meidän itse keksimää ja mikä on todellista. Tosi harmi ja tosi ahdistavaa, että Tiitus ajattelee Been menevän jotenkin ”hukkaan” pelkkänä harrasteluheppana. Kun eihän se nyt niin ole. Mä ainakin olen aina unelmoinut omasta hevosesta ihan siltä kantilta, että änkeäisin sen selkään tai kärrylle ja kääntäisin nokan kohti maastoja. Itseisarvo se silläkin on, että mä haluan harrastaa just niin ja meillä olisi kivaa hepan kanssa sillä lailla. Mutta ihan varmasti paineita olisi itse kullakin, jos saisi Been kaltaisen miljoonaponin. Mäkin kokisin niin kuin Tiitus, että se ei ole oikeasti mun oma-oma, vaan sillä pitäisi suorittaa tehtäviä miellyttääkseen lahjan antajaa.
Tarina on jännä sen takia, ettei vielä tiedä, miten se ratkeaa. Tiitus on vielä aika lapsi kuitenkin, joten mieli voi muuttua kun itsetunto kasvaa, ja samahan voi käydä tietenkin myös vaikka kuinka aikuiselle! Toisaalta varmuus pitää kiinni siitä, ettei halua olla kilparatsastaja, voi myös vahvistua siitä kun itsetunto kasvaa ja uskaltaa tehdä niin kuin haluaa. Tllä hetkellä Tiitus-parka ei ole saanut paljoa positiivista vahvistusta kisahommista: treeniin menee loputtomasti aikaa, silti sijoituksia ei tule hänen mielestään tarpeeksi, nyt ei voi syyttää kokonaan hevostakaan, koirahaaveille ei ole ollut aikaa, poikaystävä turhautuu… Aikamoinen tilanne. Tämä olisi oikeassa elämässä ihan tosi ankeaa, mutta nyt on niin herkullisen monta reittiä valittavana tarinalle! Mistä sen tietää, vaikka Beellä ratsastaisi joskus kisoissa joku muu, Tiitus harrastelisi sen kanssa kotona ja kaikki olisivat onnellisia. 😀
-
No jooooo! On pelottava. Nyt mua pelottaa eniten, minkä nimen Noa keksi! Onneksi Noalla on historia, että se on keksinyt sellaisia nimiä, jotka ei itketä mua, niin kuin Mielikki. Monen muun hahmon tyyli nimetä eläimiä pelottaisi mua enemmän. 😀 Sen sijaan Flidan terveys ei mua just nyt huoleta. Ainakin koirista näkee melkein aina aika hyvissä ajoin, jos jokin on vaarallisesti pielessä, ja Flida vaikuttaa aika normaalilta. Joo, aina voi sattua jotain silti, mutta rauhallinen mamma on tietenkin hyvä merkki.
Noan hiljainen talli on ihana. Näin kun on iloinen odotus loppumassa, autio hämärä talli on ihan varmana tunnelmallinen ja miellyttävä paikka. Haluaisin itse olla taas sellaisessa tyhjässä tallissa joskus. Toisaalta jos aihe olisi synkempi, tyhjä talli olisi ihan varmana ahdistavampi. Seinillä vaan kaikuisi päivän äänet vieläkin, ja olisi tosi orpo ja hylätty olo, kun yhtäkkiä ei olekaan muita ihmisiä. Omasta sisäisestä olostahan tunnelma kiinni on. 😀
Nyt me ei uskalleta enää edes hengittää saati kirjoittaa talliarjesta ennen kuin vauva tulee!
Mulle tuli Tiituksen kommentista mieleen Ronja Ryövärintytär. Loviisahan siinä meinasi, että jos hän on päättänyt lapsensa nimeksi Ronja, niin siitähän sitten tulee Ronja. 🙂 Mutta mäpä uskon joihinkin etiäisiin sillä lailla etäisesti. Noa voi tietää tai ainakin kokea tietävänsä, tuleeko tyttö- vai poikavauva.
-
Jotenkin tulee nuoruus mieleen. 😀 Mun eka mielikuva raveista oli se, mitä telkkarissa näkyi. No sieltähän näkyi esimerkiksi Seinäjoen ja Vaasan ratoja, ja nehän on ihan oukei. Sitten kun olin oikeasti mukana ravimaailmassa ja näin, millaisia lähimmät radat olivatkaan, niin huh huh. Joo, kyllä niistä radoista oli aina huolta pidetty. Mistään muusta kuitenkaan ei. Ylistaron ja Härmän vanhat radatkin näyttää enemmän slummikyliltä kuin radoilta ja talleilta…
Eihän se Steffen meno huonoa oole ekaksi kerraksi. Ja hehe, kärryllä kun istuu, vieras heppa tuntuu kuitenkin menevän aina kovempaa kuin tuttu, vaikka aika olisi just sama. Kyllähän Camilla siis Steffen tuntee, mutta ei ole ennen radalla päässyt kokeilemaan, niin… 😀 Kun Steffen yleiskunto ja fyyssinen kehitys on sillä tasolla, että sillä on edellytykset jaksaa juosta, niin ei muuta kuin kaverin kanssa hiitille. Toivottavasti se on sitä laatua, joka lähtee muiden imuun ja löytää itsestään sellaista pakonomaista ekaksi pääsemisen tarvetta, jota parhaissa ravihevosissa on. Vaikka onhan niissä toki sitten enemmän pitelemistäkin kuin leppoisissa vipanajuoksijoissa! 😀
-
Semmosta perfektionistista ratsastusta! 😀 Musta tietenkin Nellyllä ja Cozminalla menee hyvin, mutta mistä minä mitään muka tiedän. Tietenkin Nelly näkee virheitä siellä, missä maallikko ei näe. Kai minkä tahansa jutun hyvässä osaamisessa on se varjopuoli, että mitä enemmän osaa ja tietää, sitä vahvemmin tajuaa, kuinka vähän tietääkään.
-
Tiedättekö mitä, kaikki. 😀 Mitä enemmän luen Eetusta kaffinkeitossa ja -tarjoilussa, sitä enemmän se mua on alkanut huvittamaan. Mulle on aina ollut normaali tilanne, että kun kävelen mihin tahansa torppaan, talon väki menee kahvinkeittoon jo ennen kuin sanoo mulle edes päivää. Mä teen itsekin niin. Luulin ennen, että kaikki tekee! Mutta ei, ei tee. Se on oikean elämän Otsonmäen (ja tietenkin joidenkin muidenkin alueiden ympäri Suomen) ihan oma tapa. Kun olen asunut muilla paikkakunnilla, ei sellaista ole ollut. Ensin istutaan ja vaihdetaan kuulumisia toooooosi kauan ennen kuin on kahvia. Aina ei edes ole kahvia. En mä mitään kahvia ole ikinä saanut, kun olen esim. mennyt hakemaan koiranpentuja kasvattajiltaan, mutta mun oikean elämän otsonmäkeläinen äiti ja sen otsonmäkeläiset kasvattajakaveritkin kyllä vaanii pennunhakijoitakin sormi kahvinkeittimen virtanapilla ja kiitää tuomaan santsikuppia tosiaan kun puolet on juotu…
Tykkään tämän tekstin maastokuvauksesta ja auditiivisesta lisästä siinä missä tietenkin tuvastakin. Minkäs teet: olen romanttinen. Kun sanotaan, että linnut laulaa, kuulen linnunlaulua jo, ja mitä yksityiskohtaisemmin siitä kerrotaan, sitä kauemmin ja paremmin sen kuulen. Oikeat äänet osana tekstiä on sellainen nykypäivän elementti, jotka vielä tietenkin yllättävät mut. 😀 Nyt ne on mulle sellainen hätkähdyttävä tekijä, joka vielä vie mun huomion itse asiasta, mutta veikkaanpa, että se on pelkkä tottumiskysymys. Ainakin se on vieläkin uusi tapa kuvailla, ja jo ihan sen takia mielenkiintoinen juttu. Tästä äänestä mulle tulee mieleen aamut, ja jostain syystä pystyn myös haistamaan tuon tunnelman, enkä pelkästään kuulemaan!
Mun mielestä on harmi, että oikeassakin elämässä harrastuksestaan saa nopeasti stressiä, vaikka sen pitäisi nimen omaan purkaa sitä. Mä tietenkin ahdistun sekä kirjoittamisesta että kirjoittamatta olemisesta, ja mulla on hyvä olla vain silloin, kuin olen just kirjoittanut. Tunnistan samaa Hopiavuoren heppujen teksteistä TT:n osalta. Ahdistaa, jos menee huonosti. Toisaalta ahdistaa, jos menee hyvin, koska sitten on ”pakko” menestyä uudelleen. Ahdistaa, kun ei treenaa tarpeeksi, ja sen jälkeen ahdistaa, kun on käyttänyt kaiken ajan treenaamiseen, kun olisi pitänyt nauttia. Onneksi Agnes ainakin välillä pystyy päästämään irti, vaikka ei ne paineet mihinkään tietenkään kokonaan katoa! Ja muuten: sekin on yksityiskohta, josta tykkään ihan hirveästi. Vierastan ajatusta siitä, että hengittelemällä ja rauhoittumalla saa kaiken pahan olon pois. Joku varmaan saa joo, mutta minä en ainakaan, vaan saan sen taustalle ja pieneksi niin kuin Agnes tässä!
-
Isbergin opeista on selkeästi ollut hyötyä useammalle Hopiavuorelaiselle. Siitä valmennuksesta kannatti maksaa, kun se jätti ajattelemisen aihetta vielä jälkikäteenkin. Se kai se hyvän valmennuksen idea onkin: että saa oppia treeniin. Luulisi TT:n menevän loppuun asti hyvin, kun kerran väki niin innolla harjoittelee ja jaksaa yrittää parastaan treenikerrasta toiseen!
-
Mun mielestä tämä tarina on mielenkiintoinen erityisesti sisällön ja kerrontatavan vuoksi. Sonja asennoituu pianon soittamiseen uskottavan asiantuntevasti. Kun on soittanut tarpeeksi, tuntee ja kuulee erot eri soittopeleissä ja pystyy kuvailemaan niitä vähän niin kuin viiniharrastajat osaavat kuvailla viinejä. En itse osaisi missään nimessä kirjoittaa pianosta noin, mutta tunnistan tavan havainnoida. Se on asiantunteva, tarkka ja analyyttinen: täysin erilainen kuin Hellolla (jonka musiikkijuttujen kautta kirjoitan ihan vain päiväkirjaa siitä, miltä musta tuntuu kirjoittaa..).
Ja tietenkin koko lauma kerääntyy kuulemaan Sonjaa niin kuin Disneyn elokuvassa pikkuörkit Lumikin ympärille. 😀 Mua ainakin kiinnostaa kans heti, kun jostain harrastuskaverista löytyy jokin kätketty erikoistaito. Ja hyvä pianisti kai soittaa millä vaan, vaikka ei Hopiavuoren Ritvan vanha piano missään nimessä vedä vertoja Sonjan pianolle!
-
Mikä se sieni oli? Kerro heti! Saako sillä oikeasti karvat pois? Eli saako mun kangassohvankin oikeassa elämässä vielä sellaiseen kuntoon, että kehtaan joskus kutsua jonkun oikean ihmisen kylään ilman että pitää pelätä ettei se edes löydä sohvaa koirankarvan alta?
Okei, mutta siis nirisen aina aika paljon (okei tosi paljon) ratsastuskuvauksesta, mutta taas tässä on sellainen aihe, joka miellyttää just mua lukijana. Luin Isbergin kouluvalmennuksen tekstitkin, tietenkin, sillä luen kaikki, ja jo siinä mut vakuutti se, miten Marshall on valmis ottamaan neuvoja vastaan ja kokeilemaan uusia ratkaisuja. Tässä mulle tulee jotenkin hyvä mieli, että hän on tarpeeksi nöyrä jatkamaan siitä, mihin valmennuksessa jäätiin, koska hän ilmeisesti huomasi Isbergin raippaniksin hyväksi. Ja toimivaltahan se kuulostaa: koko Isbergin valmennus oli sellainen, että mulla on hirveä ratsastusinspiraatio oikeassakin elämässä. 😀 Mutta siis nyt ihan odotan sitä, että miten Marshall edistyy vai edistyykö, kun kerran olet tehnyt tästä pienen kehityskertomuksen. Heti, kun tarinassa on jokin juoni, olen näköjään valmis lukemaan: en taida inhota ratsastuskuvausta, vaan juonetonta kuvailua. Tavallaan harmi, että nyt on just TT käynnissä, joten et voi kirjoittaa ihan vapaasti. Marshallin kehittymiset ja onnistumiset riippuvat finaaliin asti harmittavasti arpaonnesta. Olisi turhauttavaa kirjoittaa onnistumisia ja saada huono sija, tai kirjoittaa kamalaa kangertelua ja sijoittua. Kaikki kisaajat taitavat joutua kirjoittelemaan keskimääräisiä suorituksia, elleivät päätä olla ottamatta tuloksia kauhean vakavasti, tai ovat valmiita kirjoittamaan muidenkin kehittyneen kohisten tai kämmänneen luokassa pahasti hahmon senhetkisestä taitotasosta vähän riippuen. Mutta eipä TT ikuisesti kestä, ja olet osoittautunut kirjoittajaksi, joka saa ratsastukseenkin juonen kun oikein yrittää.
Tietenkin mitään ratsastusta parempaa musta on silti kaikki se muu meininki. Olet pitänyt Marshallia paljon esillä ja sivunnut muiden juttuja ja ongelmia tuoden koko ajan jotain lisää tarinoihin: vaikka sitten pikku yksityiskohtia. Kun teet näin, ainakin mä ajattelen Marshallin suhteen muihin koko ajan kehittyvän myös piilossa. Tällä hetkellä mun mielikuva onkin, että Marshall on aika yleisesti pidetty heppu tallissa. Hän ei ole hörskötysväleissä tietääkseni kenenkään kanssa, mutta uskaltaa muuten kyllä olla oma ystävällinen itsensä.
En tiedä, haluatko konkreettisia kirjoitusvinkkejä aina välillä, mutta annan niitä siltä varalta, että haluat. Älä loukkaannu näistä: kukaan muu ei varmaan edes huomaa, että tarinoissasi on yhtään mitään pienintäkään vikaa. Kirjoitat tosi hyvin, ja tavallisille kansalaisille täysin näkymättömien virheiden bongaaminen on mulle ammattitauti, kun sille päälle satun. Jos siis haluat painia kielioppijuttujen kanssa, relatiivipronominien opettelu voi olla oikea suunta. Ne oppii etsimällä ensin teorian (se on tosi helppo: joka viittaa edelliseen sanaan, mikä viittaa edelliseen lauseeseen) ja sen jälkeen oikolukemalla tooooosi tarkasti muutaman tarinansa joka ainoan relatiivipronominin osalta. Sitten ne ovatkin jo hyvin selkärangassa. Tavallista lukijaa mitkään pienet relatiivipronominivirheet eivät tosiaankaan häiritse, kunhan virheistä ei tule koomisia. 😀 (Sain sängyn mummolta, joka oli päästä vedettävä…)
-
Joskus olisi ihan hauskaa kurkistaa Sonjan elämään. Olen itse aina valikoinut tarinatalleja, jotka muistuttavat niitä talleja, joilla olen oikeastikin ollut. En osaa kuvitella, millaista on elämä hevosen kanssa päristelevien mopopoikien keskellä, tai no, ylipäätään lähellä normaalia ihmisasutusta. Mun lapsellisissa mielikuvissa esimerkiksi helsinkiläishevoset kipittelevät pitkin mukulakivikatuja, vaikka tietenkään en niin torvi ole, että oikeasti näin ajattelisin. Tietenkin kaupunkitalleilla heppa on heppa ja ei ne hepat keskikaupungeissa kasva, mutta mua kiehtoo sairaasti erot. Siis muutkin kuin se, että isommissa paikoissa hevosen pitäminen on vissiin oikeasti rikkaiden hommaa! 😀
Nelly on kyllä aika tyyppi. Sadismistaan päätellen se voisi tulla Oskarin kanssa jollain tasolla toimeen, hmm. Musta on rohkea veto myös ottaa Oskari tarinaan. Koen itse, että sellaista hahmoa olisi vaikea saada puhumaan ja liikkumaan, kun ei oikein vielä tiedä, mitä sen päässä liikkuu. Se nyt ainakin on ihan varmaa, että se on kauhuissaan joka hevosen aivastuksestakin nyt, kun pelkää että Ukko on jonkinlainen potilas numero nolla! Mun pitäisi varmaan paljastaa kaikille kirjoittajille se, mitä Oskari ei tiedä itse vielä aikoihin: Ukon sairaus ei voi tarttua kehenkään tai mihinkään.
-
Normaalisti en ratsastuskuvauksesta pidä, mutta tarinoista pidän, ja siksi olisin lukenut tästä ratsastuskerrasta mielelläni kerrontaa. Tilanne on niin poikkeuksellinen Sonjalle ja Salierille. Kyllähän Salierista on ennenkin liikettä löytynhyt, mutta ai että. En ole kouluratsastaja, mutta voin kuvitella, miltä tuntuu kun hevonen on sellaisella tuulella, että haluaa painaa töitä ja kohdistaa kaiken energiansa juuri oikeisiin juttuihin. Tässä tarinassa tykkään ehkä eniten tästä mielikuvasta, ja siitä, miten ihan vain parilla virkkeellä onnistuit luomaan mulle kokonaisen mielikuvan ratsastuksesta. Siitä, miten olisi liikettä. Sonjakin haluaisi mennä niin kuin Salierikin. Mutta kuinka pitää ottaa rauhallisesti. Ja seuraavalla kerralla taikaa ei enää todennäköisesti olekaan. Vaikka tärkeintähän on, että Salieri tuli kuntoon.
:DD Ja vitsi miten Eetua on se, että kun joku hevonen ryskää ja riehuu, kaikki on hyvin ja hyväntuulista, vaikka se rikkoisi paikkoja mennessään. Mutta auta armias, jos joku ihminen rikkoo paikkoja ja häiritsee hevosia, niin jo tulee kyyditys pihalle riehumaan.
-
Mulle tulee näistä Hopiavuoren pikkutytöistä (Alicesta, Sannista ja Eirasta) aina välillä sellaisia jos-minä-olisin-niiden-isä-niin-minä-kyllä -hetkiä. 😀 Ihan hyvä, että mulla ei ole lapsia. Alice on tarinassa niin ihanan uhmaikäinen. Se on eka mun lukema teini, joka itse tiedostaa haastavansa riitaa. Mulla on sellainen tuntuma, että silloin sata vuotta sitten teininä sen kyllä tiedosti, mutta sitä ei tasan olisi myöntänyt ääneen. Ehkä kirjallisuuden teinit ei myönnä sitä ajatuksissakaan sen takia, että yleensä ne on kirjoitettu olemaan samastuttavia ja cooleja omanikäistensä mielestä. Alicen kohderyhmähän on ihan eri, koska Hopiavuoren harrastajien keskimääräinen ikä on korkeampi kuin hahmojen keskimääräinen ikä.
Alice on tässä ärtyneempi kuin aiemmin. Ehkä Otsonmäki alkaa jo nyppiä. Toivottavasti hän todella pääsee pian kontaktiin muiden kanssa. Meidän muiden kirjoittajien on vaikea ottaa Alice omasta aloitteestamme ensimmäistä kertaa tarinoihin mukaan, sillä vielä on tosi vähän näyttöä siitä, miten Alice suhtautuu erityyppisiin uusiin ihmisiin. Eetun perusteellahan hän ei ole suoraan avoimen vihamielinen kaikille, mutta mitenpä hänen kanssaan pärjäisi herkempi tai äänekkäämpi tyyppi? Mitä Alice pitää liian nolona heppuna, mitä ihan kivana?
-
Kun mä luin tätä, mä muistin yhtäkkiä elävästi viime kevään. Mä asuin silloin vielä siinä kaupungissa jossa halusin, ja olin muutenkin sairaan onnellinen. Mä olin just valmistunut ja elämäni ekaa kertaa oman alan töissä oikeen kunnolla. Ja julkaisin Hopiavuoren sivut. Noista Cozminan karvoista mä sen muistin. Ei vitsit, hemmot, meidän pieni talli on täyttänyt vuoden. Silloin oli karvanlähtöaika kans, kun me aloitettiin, ja Flidasta ja Typystä lähti eniten karvaa. 😀
Onhan tää nyt muutenkin tarina, josta tulee hyvälle mielelle, vaikka ei olisikaan sellaisia henkilökohtaisia mielleyhtymiä kuin mulla on. Agnes puki sen tosi hyvin sanoiksi. Hahmoilla on just sellainen meininki, jonka haluaisin olevan oikeallakin tallilla. 😀
-
Joka kerta mä vaan ihailen sua ja kaikkia muitakin, jotka saa Eetun puhumaan nuan komiasti jottei tosikaa. 😀 No joo, kyllä mä yrittämistäkin aina ihailen. En mä saa edes Nellyä puhumaan uskottavasti, vaikka se ei edes murra pahasti! Mutta ylipäätään tykkään siitä, miten vaivattoman tuntuisesti moni tyyppi puhuu ja heiluu tässä tarinassa. Jokainen paitsi kuulostaa itseltään, myös tekee just sellaisia asioita kuin voisin kuvitellakin.
Jätät mulle hyvän tilan kertoa lisää Eirasta ja Otsonmäen venäläisvihasta tässä. Usko pois, olen yrittänyt jo! 😀 En ole vain vielä löytänyt kimmoketta, joka saisi Eiran riehumaan. Vitsit kun Inari olisi vielä kotona: sille olisi ollut jo syy aloittaa mittavampi operaatio Marshallia vastaan ja näyttää, että myös joka ainoassa kiltissä ja kunnollisessa hahmossa on jotain väärää ja vikaa. Mutta kyllä: kutsu on huomattu ja tilattu draama on tulossa saman tien kun mun mielikuvitus tai teidän muiden jutut antaa minkä tahansa syyn Eiran (tai muiden otsonmäkeläisten) riehaantua.
-
Mun käy niin sääliksi Camillaa. Varmaan kaikki meistä on joskus tunteneet sen tunteen, kun kovasti yrittää, mutta silti kokee olevansa huono työssään. Se on aika epätoivoinen tunne se, ja sitä voi ihan hyvin tuntea vaikkei olisi syytä. Joillakin on siihen suurempi taipumus, niin kuin Camillalla musta on, ja kauheinta on, että se olo ruokkii itseään. Ensin tekee hyvin, sitten tulee jokin takaisku, sitten yrittää aina vain kovempaa, ja kun väsyy, olo pahenee, virheet lisääntyy, taas olo pahenee ja näin. Sitten kauhistuu jo ihan väsymyksestä sellaisiakin asioita, kuin että puolet hevosista on muka varastettu.
Hopealinnan ravirata onkin hyvä juttu! Otsonmäellä harva pitää edes omaa pellon ympärille lanattua harjoitusrataa, kun joka nurkalla on kuitenkin niitä oikeita ratoja. Se on hyvä, että Eino on ilmeisesti taas ohjaksissa, vaikka välillä näytti siltä, että Joonas on ottamassa vallan kun vanha isäntä väistyy. 😀 Camillalla kävi kerrankin tuuri, mikä on ihanaa. Ja Steffe, siitä sietääkin olla ylpeä. Huomasin muuten vasta nyt tehneeni kuprun ratatreeneihin, mutta ehkä se ei haittaa. Taisin oikean elämän paljasjalkaisena otsonmäkeläisenä vahingossa ohittaa tiedon, että omia ratojakin on tarjolla!
Camillan ja Oskarin koti-illat on musta kyllä veikeitä. Tietenkin elän niitä myös Oskarin kautta. Joskus unelmoin vieläkin, että mulla olisi kämppis, ja tuollaista se olisi, kuin tämä on Oskarin näkökulmasta. Että olisi juttuseuraa aina välillä, ja katsottaisiin vaikka joku leffa. Saisinkohan mä jonkun muuttamaan tänne mun kanssa, kun se kuulostaa niin kotoisalta? :DD
-
Oona on kyllä ihan oikeassa, vaikka Outille onkin nyt ollut viimeaikoina vähän tyypillistä vähätellä itseään Jussin kustannuksella. Olet ollut tarkkana, ja tämä on ihana tapa kertoa, että Outin jutut on luettu. 😀 Mutta Tiitus, voi Tiitus, pidä nyt pokerinaama, vaikka pieni heppa vähäsen talloo koko viidensadan kilon painollaan. 😀 Ilman sellaista musta itse asiassa tuntuu, että kun kallalaiset katsoisivat pieneltä Otsonmäeltä tulevaa Tiitusta Ennin vierellä, kukaan ei yhtään epäilisi, etteikö Tiitus kuuluisi niin hienonhienoon paikkaan! Kun kerran hevonen on niin hieno, ja Tiituskin sellainen hyvin käyttäytyvä ja kiltti, että kehtaa kyllä tämän tallin maineen laittaa sellaisen edustuksen varaan vaikka sitten Auburnissa asti.
Oonaa mun onkin aina välillä vähän ikävä, kun se on sellainen iloinen höpöttäjä, jollaisen ehdottomasti haluaisin omaksikin kaveriksi. 😀 Ihanaa, että hänkin näyttäytyy! <3
-
Mä en siis kestä. Olen kateellinen kaikesta. Erityisesti siitä, miten kaikki hahmot tuntuu ihmisiltä enkä hahmoilta. Tämän osasin joskus itsekin. Siitäkin olen kateellinen, miten Outi osaa olla Oskarin kansa. Tätä en ole edes ikinä osannut. 😀
Kun kuvataan vähäsen tuskaisia ja jännittäviä ihmissuhteita, nielen ihan kaiken jo aiheen perusteellakin. Kaikki tietää, että tätä mä haluan, ja jos joku tätä mulle tarjoilee, tietenkin olen eturivissä fanittamassa. En muista oikein analysoida, kun fiilistelen vaan sitä, että oi ja mitä jos. En tästäkään osaa vielä näinkään monennella lukukerralla nostaa konkreettiseksi kommentoinnin kohdaksi muuta kuin ihanat yksityiskohdat. Tykkään maailman eniten siitä, miten Outin kahvi tärisee kupissa.
Nämä tarinat saa myös mut aina kirjoittamaan. Olen vähän oikeasti-oikeasti ahdistunut orastavasta kolmiodraamasta, enkä aina saa pidettyä mielessä miten kaikki on keksittyä. Toinen ahdistuksenaiheeni on, että mulla on taas blokki, joka ei estä kirjoittamista kun osaan jo suhtautua sellaisiin rennosti, mutta joka aiheuttaa sen, etten tykkää mistään mitä kirjoitan. Että sori, kun pilaan omituisilla raapustuksillani hienot kuviot. 😀 Tykkään itse kirjoittaa vastatarinoita yksityiskohdista: kertoa siitä, mitä ei edellisessä tarinassa kokonaan kirjoiteta. Tähän aloitin jo vastausta leffasta, mutta vaihdoin sitten suuntaa Kyrönjoelle, koska olen vähäsen liian hidas tällä hetkellä. 😀 Mutta kivaa oli. Sosiaalisena tarinana oletkin tehnyt tämän taitavasti. Tarinahan on ihan kuin mun momman tekemä isoäidinneliö: tasainen ja kokonainen, mutta silti siinähän on erityisesti Oskarille ja Camillalle loputtomasti silmukoita, joihin voi liittää oman palan.
-
Myönnän, suoritin heti näpäytyksen. 😀 Se oli rumasti tehty, mutta nyt kun Hello on menossa kohti raiteitaan, en anna sen lipsua. Mutta niin kuin aina, nou hätä. Mä olen ennenkin kutsunut itseäni jumalaksi kirjoittajaksi, eli osaan kyllä enemmän tai vähemmän sulavasti korjata hahmon kuin hahmon kurssin, eli kenenkään ei ikinä tarvitse pelätä tekevänsä mitään ”väärin”. Ei tunnu kuulkaa missään! Chaista olisin mielelläni kirjoittanut, kuinka pitkä ajomatka Seinäjoelle voi olla, mutta en kehtaa, kun kyllästytte kumminkin. 😀
Tallin väki miettii ihan samoja juttuja kuin mä itse. Niin kuin varsa olisi oikea, mäkin arvailen sen sukupuolta. Toivon myös tiettyä sukupuolta, mutta en varmana sano edes arvailujani ääneen, ettei se vaikuta missään tapauksessa mihinkään. Samoin olen sen väritystä miettinyt, mutta siinä olen tullut siihen tulokseen, että jotain ihan spesiaalia sieltä tulee.
Muakin harmittaa, kun Noan äiti ei pääse. Harmittaa ihan siksikin, että tykkään lukea siitä. Se on luonteeltaan ja ajatusmaailmaltaan tosi paljon niin kuin mun maailman suurin esikuva ja idoli, mun oma just 90v täyttänyt momma, ja jotenkin täällä miljoonan kilsan päässä kaikista mun tutuista Noan äiti on ollut mulle lohdullinen hahmo. 😀 Samoin on muuten Sonjan mummo ja Hellon isä. Musta on ihanaa, että isomummo on niin kiinnostunut tulevasta jälkikasvusta kans. Niin kuuluukin olla, kun varsa on Noalle tietty tosi iso ja tärkeä asia.
Kuva on kans söpö ku höpön löpö. Flidalla on semmonen Mona Lisa -ilme, josta tietää, että se kyllä tietää, mitä on meneillään vaikka kaikki muut on vielä ihan pihalla.
-
Voooi, kyllä sitä Hopiavuorenkin paljasjalkaisissa otsonmäkeläisissä on yhtä jos toista vihaa ja epäreiluutta, myös ”hyvissä tyypeissä”. Eiran suoranainen rasismi johtuu tietämättömyydestä ja opetetuista ennakkoluuloista, niin kuin Hellonkin. Eira vaan inhoaa vähän avoimemmin, kun taas Hello ihan tiedostamattaankin suhtautuu automaattisen epäileväisesti venäläisiin. Ulkomailla oleva Inari on samanlainen kuin Hello, mutta maneesia vuokraava Milan ei pidä venäläisiä oikeastaan edes oikeina ihmisinä. Jokaisella on syynsä, vaikka kenenkään syy ei olekaan hyvä tai toiminta oikein. Näkyypä jaettu venäläisviha Eetussakin, joka varmistaa automaattisesti aksentin haistettuaan, ettei kyseessä ole kukaan Otsonmäen vääristä venäläisistä. Suoraan syrjintään onkin varmaan helpompi suhtautua kuin siihen, miten koko Otsonmäki on olevinaan ihan kohtelias, mutta ei anna töitä, ei sano hei, ei hankkiudu puheväleihin, poistuu pöydästä nopeasti niin kuin siihen tulisi spitaalinen…
Fedoran ajatukset Ruskasta, joka nyt on aika tärkeilevä natiainen tällä hetkellä, on musta liikuttavan lempeitä. Lapset on sellaisia, että ne tuntuu haistavan aika nopeasti, tykkääkö joku niistä vai ei. Ehkä sekin oli Ruskan tapa osoittaa jotain sympatiaa ja arvostusta kiltille tätille, kun hän meinasi, ettei Fedoran ole pakko mennä voltteja niin ohkaisella hevosella. Joku olisi voinut loukkaantua tästä, ja vähän hahmoihin tutustuakseni laitoinkin Ruskan tokaisemaan hyödyttömiä, ärsyttäviä ja tahattoman loukkaavia kommentteja. Sanotaan, että miehestä tietää kaiken sen perusteella, miten se kohtelee eläimiä ja pikkulapsia, mutta niin taitaa tietää naisestakin. 😀 Koiranpotkijat voi olla virtuaalisesti ihan mielenkiintoisia hahmoja, mutta Fedora olisi tällä hetkellä oikeassakin elämässä just mun suosiossa. En etukäteen tullut olettaneeksi, että sillä olisi näinkin lempeä puoli.
Ruska Svart on muuten sellainen pesusienimäinen olento, joka omaksuu luonnostaan kaikkia mahdollisia vieraita kieliä, joita sen isä ei tosiaankaan puhu. Nämä ”taikakielet”, joita isi ei osaa, huvittavat sitä ihan hirveästi. Joten odottakaapa vain Marshallin kanssa, kun Ruskalle valkenee, että maailmassa on vieläkin sille uusi taikakieli. Silloin on valitettavasti taattua, että Fedorallakin on puolimetrinen peräkulkemi.
-
Oooi jotenkin niin ihana teksti että mun on pakko kommentoida sitä nyt välistä, vaikka yleensä yritän mennä joten kuten järjestyksessä. (Kadun tätä myöhemmin, kun unohdan kommentoida aiempia.) Tota se fanittaminen musta on, ja tosta oikean (pidempään fanittaneen) fanin musta tunnistaa: kyvystä kertoa yksityiskohtia ihailemistaan tyypeistä ja asioista. Esimerkiksi multa ei onnistu leipoa minkään tarinan sisään sulavasti oikean elämän kouluratsastajia, vaikka joku mun hahmoista (Oskari…) olisi kuinka hullaantunut niistä. Onneksi muutaman virtuaalisen ratsastajan nimet muistan, koska olen kiinnostunut kouluratsastuksesta edes virtuaalisesti. 😀 Mutta joo: siis oikea pointtini on se, että tämä teksti on niin sulava, että ajatukset voisivat tulla kirjoittajalta itseltään. Eli joko olet seurannut kouluratsastusta oikeasti, tai sitten teit hirveän työn yhden tarinan takia ja saat mut joka tapauksessa uskomaan täysin Sonjan kiinnostukseen kouluratsastusta kohtaan.
Pakko vielä avautua, että olen tainnut korjata liikaa kokeita viimepäivinä. Vähän niin kuin tapailin jo sohvan käsinojalta piirtopöydän kynää, jolla olisin tehnyt paksuja äkäisiä ympyröitä Kyra-sanan ympärille pdf-tiedostoon. :DD Nyt ajattelenkin, että kuuluuko tarinassakin aikuinen ihminen olla Kyrklund, ellei käytä siis taiteilijanimenä etunimeä tai jotain? Onkohan mikä huonoa ja mikä hyvää tyyliä? Musta olisi outoa kutsua omia lapsuuden idoleitani Tommiksi, Arsiksi ja Mikaksi edes omissa ajatuksissani, mutta melko outoa olisi sanoa Evilä ja Harju (Halvari käy). Ennemminkin nämä kaksi muuta mieltyvät mun päässäni olemaan nimiltään Tommievilä ja Arsiharju, niin kuin ne kombona olisivat jotenkin aurinko-sanan kaltaisia tosi spesiffejä yleisnimiä… Vierastan jopa virtuaalisia etunimiä, jos hahmo olisi minun hahmolleni tuntematon, niin kuin idoli. Toisaalta reiluuden nimissä on myönnettävä, että varmaan kasvuympäristön takia ihmisen sukunimi kertoo mulle tyypistä jo ihan lähtökohtaisesti, ihan tutuissakin ympyröissä, paljon enemmän kuin etunimi. En edes muista etunimiä helposti. (/ajatuksenvirtainen väsynyt kommentti päättyy)
-
Oooooi. Huippuvalmentaja sitten varmana on ollut ihan pähkinöinä, kun joku oikea aikuinen on letittänyt hevosen harjankin tätä Oikeaa Valmennusta varten! Musta on aina jotenkin suloista, kun joku ymmärtää pikkulapsen ajatusmaailmaa, vaikka en edes pidä lapsista. Sellasiahan ne Ruskan ikäiset on, että ne ottaa just tällaiset jutut tosi vakavasti… Ne oikeasti uskoo, että ne on suuria valmentajia, vaikka ne ei sitten ihan uskokaan. Parasta kuitenkin on, kun aikuiset leikkii joskus mukana. Olisihan prinssessan valmennuksellinen itsetunto nyt varmaan romahtanut, jos Marshall olisi sanonut, että sen neuvo kevennyksistä on ihan yhtä hyödytön kuin kaikki muukin sen sanoma…
Marshall on tässä tarinassa tosi erilainen kuin yleensä. Se on aina ollut musta vähän jäyhä heppu. Luulin kauan, että se suhtautuu Niklakseen niin kuin pikkulapseen, ja silloin kun kuvittelin Marshallin oikeaksi ihmiseksi, se ärsytti mua suunnattomasti: olisin suositellut Niklakselle pikaista poikaystävän vaihtoa sellaiseen, joka kohtelee sitä niin kuin täysivaltaista. Mutta nyt kun näkee, miten Marshall kohtelee lapsia, eihän se nyt sitä ollutkaan. :DD Eihän Marshall lapsia inhoa ja käyttäydy niin kuin nokkaansa nosteleva veteraanikoira ylivilkkaan pentueen keskellä. Niin hyvinhän sillä menee, kuin vieraan kakaran kanssa nyt vaan voi mennä. Suuri valmentaja on ainakin nyt Marshallille suosiollinen.
