Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Koulupäivä (25.04.2019)
Kuvittele tähän luennoitsija kertomaan jotain fysioterapeuttien opiskeluun liittyvää teoriaa – hyvin monotonisella äänellä.
Mitähä se Hello oikein ajatteli eilen, pähkäilin tuijottaen edessäni olevaa koulukirjaa näkemättä kuitenkaan mitään. Että mua hävettää ne Skotin länget. Kyllähän mä ne näin, mutta oletin, että ne on sen toisen jätin – Uunon. Oon mä ravihevosia varustanut, mutta en mä työhevosiin oo koskenut, joten olihan ne varusteet vähän erilaiset. Mut sitte se Hello tuppas ihan kylkeen kiinni, hyvä että siinä pysty hengittää.
”Tiitus. Tiitus!” Kuulin minua kutsuttavan. Se oli Saku, joka seisoi tavarat pakattuna seisomassa vieressäni.
”Ai sori, olin vähän ajatuksissa.”
”Mitä sä oikein haaveilit, sähän ihan punastuit”, mies nauroi kävellessämme kohti ruokalaa. Voi luoja, näkyyks se niin selkeesti!
”Eiku heppajuttui vaan. Vaikka pitäs keskittyä luentoon.” Koitin pelastaa tilanteen.
”Joo joo, heppajuttui. Joku heppatyttö sulla mielessä kuitenkin.”
”No siis tietenki, tietäisitki millasii kaunottaria tallilla pyörii!” Tottahan se oli, ainakin puoliksi.Näin ruokasalissa Alvan ja tervehdin häntä käden heilautuksella. Hän näytti kuin pelästyneeltä kauriilta autovaloissa ja jatkoi äkkiä matkaansa. Olikohan se eilinen automatka huono idea, teinköhän jotain väärin? En kyllä ainakaa huomannut mitään.
”Kukas se oli?”
”Se on Alva, se pyörii samalla tallilla.”
”Siitäkös sä haaveilit äsken?” Saku kiusoitteli pukaten minua kylkeen.
”No en!” Tiukkasin ja tönäisin häntä takaisin.Ruokailun jälkeen edessä oli seuraava, lähes yhtä monipuolisella äänellä puhuttu luento.
Oon tottunut siihen, että tullaan täydellä vauhdilla suoraan päin, kaadetaan maahan repimällä mistä vaan kiinni saadaan (paitsi kypärästä) ja lopulta vähintään neljä äijää käy vielä päälle, kun oot jo maassa. Tyypillistä jenkkifutiksen menoa. Mutta eilinen pukkaus oli ihan muuta. Se oli niin ystävällinen ja hellä – ja niin yhtäkkinen. Tietenkin se oli vaan kaverillinen tökkäsy, niin kuin Sakulta aiemmin, mutta joku siinä sai minut silti säpsähtämään.
”Tiitus, taasko sä haaveilet niistä hevoskaunottarista?” Saku kysyi, tällä kertaa hieman kyllästyneellä äänellä.
”Ei, joo, siis häh?” Sopersin, kun tajusin että kaveri seisoi jälleen vierelläni valmiina lähtöön. Haaveilinko mä Hellosta just kolme varttia?-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
Tiitus. Syy: Jäi yksi lause Alvan kohtaamisesta pois
-
Tätä vastausta muokkasi 5 vuotta, 7 kuukautta sitten
-
Pääkaupunkiseudulta
Rastapäinen mies oli tullut katsomaan, kun touhusin Been kanssa maneesissa. Tänään oli ollut harvinaisen hyvä päivä, joten jätin varsan riehumaan itsekseen vähän niin kuin palkintona ja menin Noan luokse. ”Mitäs mies miettii?” Totesin leppoisasti, kun mies näytti todella mietteliäältä.
”Tuota varsahommaa vaan, miten työlästä se on, onko se kannattavaa”, mies listasi erinäisiä asioita. Muistelinkin jonkun sanoneen, että Noa on miettinyt oman tammansa astuttamista.
”Voi kuule, työtä se todellakin on. Sen oon ainakin ite huomannut. Mut toisaalta, mulla on ihan eri lähtökohdat kuin sulla tulis olemaan. Sä saat olla varsan kanssa siitä asti, kun Flida vaan antaa sun siihen koskea.”
”Nii, ihan totta.”Bee oli kaiketi kyllästynyt yksin juoksenteluun ja tuli meidän luokse. ”Joko sait tarpeekses vai”, nauroin varsalle, kun se pukki minua selkään. ”Tänään on ollut todella hyvä päivä tän kanssa”, totesin Noalle hymyillen.
”Siltä näyttää”, rastapääkin vihdoin hymyili. ”Hei muuten, tulipahan jostain mieleen. Eira ei jätä ketään rauhaan, kun ei tiiä kenen poikia sä oot.”
”En oo täältä päin, porukat asuu pk-seudulla.”
”Stadilaisii vai?” Noa totesi hämmästyen silminnähden.
”Ai niin, sori. Eihän oikealle stadilaiselle voi sanoa olevansa pk-seudulta”, naurahdin, kun muistin mistä Noa on kotoisin. ”On sieltä reilut kuuskyt kilsaa Hesaan ja se on sellane pikkunen tuppukylä, että helpompi vaan todeta sen olevan pk-seudulla.” -
Suklaakakku
”Heimoi, mites sun jalka voi?” Tervehdin tarhan laidalla Dipsiä silittävää Alvaa. Hän oli pudonnut rodeoratsuksi heittäytyneen Mörrin selästä muutama päivä sitten ja jouduttiin viemään terveysasemalle asti, koska jalka oli saanut ihan kunnon iskun. Vaaleatukkainen nainen säpsähti, mutta käännähti silti ympäri. ”Anteeksi, ei mun ollu tarkotus säikyttää.”
”Joo, ei, et sie.. Tai siis.. Joo.” Tyttö takelteli ja kääntyi takaisin Dipsin suuntaan. ”Lääkäri totesi sen olleen vain pahasti venähtänyt, mitään ei ollut poikki.”
”Okei, hyvä juttu. Olis ollut aika ilkeetä, jos olis käynyt pahemmin.”
”Joo, niin ois.””Mä tästä lähdenki sitte”, totesin hetken hiljaisuuden jälkeen, koska tuntui, ettei tyttö kaivannut seuraa.
”Siellä on kakkua tuvassa”, hän sanoi äkkiä. ”Niin siis teki mieli leipoa ja oli pääsiäinen ja..”
”No sittenhän meidän täytyy mennä ottaa sitä ennen kuin tuvan asukkaat syö kaiken!” Sanoin innostuen, koska rakastan kakkuja sekä suklaata.
”Mene ihmeessä, mun täytyy lähteä kouluun.”
”Sieltähän mä sut tunnenkin!” Tajusin vihdoin, mistä ihmeestä tunnen Alvan entuudestaan. Olen nähnyt hänet siellä aina silloin tällöin, muttei olla aiemmin juteltu. ”Munkin pitäisi mennä kouluun, niin mehän voitais pikaisesti juoda kahvit kakun kera ja mennä vaikka yhtä matkaa.” Olin niin innoissani suklaakakusta, etten tajunnutkaan, että olin juuri tuppautunut lähes tuntemattoman kyytiin.
”No, okei.” Alva sanoi hieman empien. -
Kuka muka ei lässytä koiralle
Näin söpön kiharapään pyörimässä jonkun ihme mytyn kanssa talon viereisessä aitauksessa, joten päätin mennä kysymään Skotista. ”Moikka, mitäs sä teet?” Koitin sanoa ihan rennosti, mutta sanathan siinä hukkui kesken lauseen, kun mies kääntyi ympäri kiharat heiluen.
”Anteeksi mitä?”
”Sori, vähän ollut yskää”, sanoin köhäisten alkuun. Käytännössä valehtelit ensimmäisenä uudelle tuttavuudelle, hyvä Tiitus! ”Niin kysyin vain, että mitä sä teet?”
”Yritän virittää tätä verkkoa, koska kesähän ei tule, jos ei oo pallopelejä varten verkkoa.”
”Voisinko mä jotenkin auttaa?” Kysyin varovaisesti, ”Toi näyttää olevan aikamoisessa solmussa.”Saimme yhdessä setvittyä verkon suoraksi ja pääsimme kiinnittämään sen korkeisiin tolppiin. ”Hei kiitos, tää meni paljon helpommin näin kahdestaan. Nyt voi päästää Jepenkin takas pihalle”, kiharapää jutteli pehmeällä äänellä. Hän meni avaamaan talon oven ja sieltä pinkaisi pihalle keskikokoinen koira.
”Heeeeiiii, kukas sie oot?” Kuten melkein kaikki ihmiset, ääneni ei ollut normaali, kun puhuin koiralle. Se oli ärsyttävän kimakka, eikä sille voinut yhtään mitään. Koira istahti ensin jalkani päälle ja kellahti sitten kyljelleen saadakseen maharapsutuksia. Ja minähän rapsutin, niin että unohdin koko kiharapään olemassaolon.
”Sen nimi on Jerusalem”, Hello vastasi hetken päästä. Hätkähdin hieman ja nousin äkkiä pystyyn.
”Anteeks, eihän toisten koiria..” Sanoin äkkiä, koska ei toisten koiriin saisi koskea ilman omistajan lupaa.
”Täällähän me ollaan, vähän niin kuin omalla pihalla, niin tietenkin saa rapsuttaa. Varsinkin kun toinen on tällänen hömelö”, Hello sanoi silittäessään vierelleen siirtynyttä koiraan.Juttelimme koirista, menin jopa kertomaan omista koirahaaveista. Lopulta jouduin toteamaan, että pakko se on lähteä polkemaan kotio, ettei ihan pimeässä tarvitse rullailla, vaikka pyörässä valo onkin. Rapsuttelin vielä hetken Jerusalemia ja sanoin heipat Hellolle. Vasta kotimatkalla tajusin, että mun piti kysyä siitä Skotista. ”Ne hitsin kiharat ja se valloittava hymy. Ja olihan se koirakin ihana”, totesin itsekseni ääneen. ”No, ensi kerralla sitten.”
-
22.04.2019 – Näyttelymatskua
”Hei Bee, tules tänne!” Kutsuin varsaa tarhan portilla. Tällä kertaa se huomasi heti minut ja hetken emmittyään päätti tulla portille. ”Hyvä poika, hienoa!” Kehuin varsaa vuolaasti antaessani sille palan porkkanaa ja rapsuttaessa sen kaulaa. Napsautin narun varsan riimuun kiinni ja siitähän se innostui: Ponkaisi pystyyn ja riuhtoi päätään. ”No niin, rauhoitutaanpas sitten”, puhuin rauhallisesti ja vaadin varsaa alaspäin. ”Kohta pääset kyllä takaisin tarhaan, käydään vaan vähän tuolla harjaamassa sinua.”
Kun muutama päivä sitten olin jutellut Eiran kanssa, olin tajunnut, ettei Been käytös olekaan yhtään outoa. Varsa on juuri muuttanut uuteen kotiin, jossa sen on ruokkinut, tarhannut ja tuonut taas illalla takaisin talliin yleensä ihan joku muu kuin sen omistaja. Joten ei ole ihmekään, että se osoittaa mieltään minua kohtaan. Eiran ehdotuksen mukaisesti talutin varsan Jussin tallin lipan alle, sidoin sen kiinni ja otin harjapakista pölyharjan. Harja tuntui todella mukavalta kädessä ja sen harjaksetkin oli miellyttävät.
Aluksi Bee pyöri paikallaan sen verran kuin sidottuna ollessa pystyi, mutta sitten se rauhoittui. ”Taidatkin tykätä tästä, etkö vain”, sanoin varsalle hymyillen. Se pärskähti kuin vastalauseeksi, mutta ummisti sitten taas silmänsä. ”Otetaas sitten nuo kaviot vielä”, totesin otettuani kaviokoukun käteeni. Liu’utin kättäni rauhallisesti varsan etusta pitkin alas ja otin jalasta kiinni. ”No niin ja ylös”, sanoin napakasti ja nostin jalan ylös. Bee rimpuili vastaan, mutta onneksi se on vielä sen verran pieni, ettei sillä ollut mahdollisuuksia minun käsittelyssä. Toruin sitä terävästi pidellessäni jalkaa edelleen ilmassa. ”En päästä tätä ennen kuin asetut.”
”Kylläpä oletkin nyt hienona!” Kehuin varsaa, kun harjaus oli saatu päätökseen ja sain vaihdettua sille komean valkoisen riimun päähän ja siihen sointuvan riimunnarun kiinni.
”Selvästi näyttelymatskua” naishenkilö sanoi. Käännyin ympäri ja katsoin ruskeisiin silmiin, joita ympäröi tummat pitkät hiukset, laitetut kulmat ja punatut huulet. ”Me ei varmaan ollakaan vielä virallisesti esittäydytty, mä oon Nelly.”
”Tiitus”, tervehdin yskähtäen, koska tajusin katseeni jääneen liian pitkäksi aikaa naisen huuliin.
”Ihan älyttömän söpö toi sun varsas”, Nelly jatkoi. ”Saaks sitä silittää?”
”Joo.” Toruin itseäni, tyhmä mies, sano nyt jotain muutakin. ”Siis tottakai, nyt kun se on aloillaankin”, jatkoin hieman väkinäisesti naurahtaen.
”Se on kyllä aikamoinen energiapakkaus, oon katellut kun se viipottaa tarhassaan”, Nelly naureskeli leveästi hymyillen. Taas jäin tuijottamaan täydellisen näköistä hammasrivistöä, joten katsoin parhaaksi kääntyä varsaa kohti.Hetken aikaa Nelly rapsutteli huomiosta nauttivaa Beetä, kunnes hän puhui jotain päiväkaffeista. En ollut ihan varma, mitä hän sanoi, mutta koska hän lähti jo kävelemään pois päin, en viitsinyt lähteä huutelemaan perään. ”No niin, vaihdetaas sulle arkiriimu päälle, ettet sotke näitä, kun riekut tarhassa”, sanoin varsalle. ”Vai näyttelymatskua. Ei Nelly väärässäkään ole, kyllähän sie näytät hyvältä. Sitten kun saataisiin sut vielä kulkemaankin nätisti, niin voitaisi vaikka voittaakin jotain”, nauroin varsalle, joka hyppi ja pomppi narun päässä taluttaessani sitä takaisin tarhalle.
-
Aaawh, ihana!
-
18.04.2019 – Lainahevosia
Eetu oli jo ensimmäisellä tapaamisella sanonut, että hänen hevosellaan saa luvan pyytäessä ratsastaa ja viime lauantaina hän oli näyttänyt pari muutakin hevosta, jotka olisi liikunnan tarpeessa. Ponilehmäksi ristimäni Pasin kohdalla tuijotin Eetua, kun hän tuijotti ponia. Sitten hän kääntyi katsomaan minua ja huomatessani hymyni, hänkin rupesi nauramaan. Todettiin melkein yhteen ääneen, että olen vain puoli metriä liian pitkä sille.
Seuraava tapaus oli paljon parempi vaihtoehto, ruunikko clydesdaleori. Eetu kertoi, että sen ylläpitäjällä on tarpeeksi tekemistä oman varsansa kanssa, joten olisi mielissään, jos joku välillä kävisi liikuttamassa Skottia. Kysyin kukas tämä on, jotta voisin käydä juttelemassa hänen kanssaan. Eetun kuvaillessa henkilöä, tajusin että hän oli siis se söpö kiharapää, jolla on hymyilevät silmät.
Tullessani tänään tallille, olisin halunnut kysyä kiharapäältä, voisinko joku kerta käydä ratsastamassa Skotilla, mutta en löytänyt häntä tallista. Tiesin myös sen verran, ettei hän täällä asunutkaan, mutta jos omistaa yhden asukkaista ja vuokraa toista, luulisi olevan tallilla. Taisin näyttää hieman eksyneeltä, kun eräs vaaleatukkainen tyttö kysyi:
”Kuka sä oot? Mitä sä teet? Etitsä jotain?”
”Joo, Skotin ylläpitäjää”, vastasin hänelle ojentaen käteni ”Ja oon Tiitus, aloitin viime lauantaina täällä.”
”Mä oon Eira”, tyttö vastasi kädenpuristukseen, ”Hello ei oo täällä, se meni jonnekin eikä ottanut mua mukaa!”Huomasin, että tyttö oli selvästi harmissaan, joten kysyin haluaisiko hän lähteä kanssani katsomaan Beetä. Ajattelin, että ehkäpä varsa ei pelleilisi seurassa tai jos se vaikka inhoaa miehiä ja tykästyy tyttöön. Siniset silmät kirkastui hetkessä ja kasvoille levisi leveä hymy:
”Joo!” Hän melkein kirkaisi, niin innoissaan hän oli. -
Huhhuh, mikä teksti! Ei ihmekään, jos muut ovat saaneet Helistä vaikeasti lähestyttävän kuvan. Koska kyllä nyt kuka tahansa tuollaisen jälkeen sulkeutuisi kuoreensa eikä päästäisi ketään liian lähelle kokeakseen samaa uudestaan.
Kirjoitat todella hyvin, kuvailet pieniä yksityiskohtia siellä täällä ja sait muiden hahmot kuulostamaan samoilta tutuilta henkilöiltä kuin ne omissakin tarinoissaan ovat. Ja tuo lopetus, aivan paras! Koska juuri näin se on, Heli ei todellakaan ole hyödytyn tai huono, vaan vahva ihminen!
-
Ihana (kyllä, mie viljenen tätä sanaa joka paikkaan) pikkupätkä, jossa huomioitu uusimman tulokkaan maininta maastosta ja sit toi kuva, vautsi! Cozmina näyttää jotenki surulliselta, ku mamma ei anna hänen kattoa ketä siellä käytävällä touhuaa.
-
Vähänkö olen kateellinen, kun osaatte tuon Eetun murteen taivuttamaan! Antaa niin paljon toden tuntuisemman fiiliksen. Kaikin puolin loistava teksti, kerto vähän Matildan muusta elämästä ja huomioitu heti muita käyttäjiä, vieläpä niin todentuntuisesti, kun Jillakin siellä keittiössä häärää kädet taikinassa.
-
Tässä on kyl hieno ja erilainen tyyli tutustua tallin porukkaan! Koska tottakai nykypäivänä Hopiavuorellaki on oma paikkatägi Instassa. Itsehä en kyseistä sovellusta oo koskaa käyttän, mut teksti kuulostaa just siltä, mitä oon muilta kuullu.
”Nelly tai Nelli tai jotain sinnepäin”, hauska lausahdus!
-
Tän tekstin fiilis vaihtelee vangitsevasti. Ensin huoleton maininta Eetusta ja Nellystä, sitten epäilyksen siemen, että onko se varsa kuitenkaan fiksu idea ja sit Flidan lempeä hörähdys. Pystyin silmin näkemään kuinka tamma tervehtisi ensimmäistä kertaa omaa varsaansa samalla tavalla höristen.
”Jos mä vaan vilkaisen”, kuuluisat viimeiset sanat.
-
Onkohan mun nyt oikeasti opiskeltava vähän ranskaa, ni TIDE vois opettaa Hellolle kuinka sitä rakkauden kieltä oikein puhutaan.
-
Oletin heti, että toisessa kädessä oli sormus, mut hei, ruskea husky on vielä parempi! Mielenkiintoinen kuvaus Katyan menneisyydestä.
-
Tervetuloa!
Tosi hyvä aloitus, tässä selviää heti kaikkea ja vähän päälle: Missä ollaan aiemmin oltu, miksi sieltä tultiin Hopiavuoreen ja vieläpä miten – Jäänkin arvuuttelemaan, kukahan tämä pikkusiskon tuttu onkaan. Vuoropuhelu oli ihan mahtava, just niin aidon kuuloinen, itsekin tietää kuinka ääni ei oo mitenkään luonteva, kun on vähänkin virallisemmasta soitosta kyse. Ja sitten otettu vielä toisen tarinamiljöön hevostarvikkeet mukaan, siistiä!
-
En taas osaa kirjoittaa mitään fiksua, niin sanon vain, että voi mustis-Eetua! Hän ja hänen hölmöt ajatukset siitä, että Noa juoruaisi koko Otsonmäelle hänestä ja Nellystä, tai että halusi muka vain nukkua jonkun vieressä.
-
Ää, mää vaan hymyilen, kun mun pikku-Tiitus sai ihan oman lempinimen!
-
Ei vitsit toi kerronta ruuan sulattamisesta ja sen tarjoilusta, ei mulla oo mitään kokemuksia käärmeistä, mutta voisin tekstin perusteella uskoa, että näin se just menee. Ja kuinka huomaavainen Noa onkaan muita kohtaan: Ei viitsi räjäytellä hiiriä hajun takia ja käyttää muovipussia, ettei kahvimukit oo kosketuksissa hiiren raatoihin.
Tässä on hyvin mukailtu Nellyn avoimia ovia ja tuo Mielikki. Nellylle se tietysti näytti siltä, että koira etsii sopivaa paikkaa pissiä (näin itsekin ajattelin Nellyn tekstiä lukiessa), mutta kyllähän omistaja tuntee koiransa paremmin ja tietää, että se vain ”lukee omaa facebookkiaan”.
Oijoijoi, mitähän seuraavaksi, kun Eetu sieltä sängystä löytyi!!
-
Nyt mie oikein ootan, että se Eetu tulee Nellyn viereen ja Noa löytää ne sieltä jajajaja 😀
-
Hyvä kuvaus ponin ja ratsastajan työskentelystä. Hauskasti taltioitu Mörrin luonne, kun se nappaa heti kiinni tilaisuuteen heitellä ratsastajaa miten itse lystää.
Mutta ai vitsit, ihan kuten Nellykin eräässä kommentissa sanoi, niin kyllä totisesti omasta hahmosta on kiva lukea muiden tekstejä! Vieläpä, kun on oikeasti perehtynyt asiaan, löytyy niin minisuokki-nimitys Mörrille kuin Tiituksen opiskelut.
Ja hyvin huomioitu muukin poppoo, koska onhan tää porukka täällä yhtä perhettä, niin tietysti kaikki haluaa lähteä mukaan terveyskeskukseen.
-
Voiko päivä ihanammin alkaa kuin Nellyn vierestä. Voi kun Eetu on niin tyypillinen itsensä. Kyllä ne hevoset olisi pärjännyt, vaikka hän olisi muutaman minuutin nauttinut läheisyydestä.
-
En voinut olla hymyilemättä ja pari naurahdustakin karkas, kun työpaikan taukotuvassa ennen avaamistamme luin tän. Ihan mahtava keskustelu!
-
Lyhyt, mutta silti niin paljon asioita kerrottu! Kukahan ihme tämä tuntematon ystävä onkaan (:
-
”Hymyni vipatti, kun ajattelin, että ehkä minä vain olin ärsyttävä.”
Mitä mitä mitä, tiedostaako Eira, että hän saattaa olla himpun verran ärsyttävä 😀 Oon Nellyn kanssa samoilla linjoilla, Eiran tekstit on jotenkin niin täynnä energiaa, että fiiliksen tuntee joka kerta. Vaikka esimerkiksi itse en ollut aikanaan mikään tyypillinen teini, mutta voin kuvitella, että juuri tuollaisia he ovat – varsinkin naispuoliset.
-
Vitsit kun Flidais on niiiin nätti ja toi väritys, ihan mahtava! Ja tekstistäkin sen verran, että hyvin saat Jessen kuivan olemuksen esille. Ja voi että, aina se Eira vaan tunkee joka paikkaan kysymyksien kera 😀
