Kirjoitetut vastaukset
-
Viestit
-
Mikä muu elämä?
”Nii, oothan sä saanut ainakin yhden naulan hakattua”, sanoin ja pidin pienen tauon, jolloin Noa avasi suunsa:
”Sekin taisi mennä vinoon ja jonkun piti auttaa se irti.”
Pidättelin naurua ja jatkoin: ”Mutta kyllähän siinä nyt ainakin puolikas elämä meni ohi!”
”No niin meni enkä vieläkään ole saanut keksiä!” Hello puhisi katsoen edelleen tiukasti kierroksella olevaa keksipakettia. Viimein kaikki muut halukkaat olivat ottaneet paketista herkun, jolloin mies ryösti paketin viimeisenä olleen Camillan käsistä.
”Hei, eikös äitisi ole opettanut, että on rumaa viedä toisen kädestä”, Camilla torui pörröpäätä nauraen.
”Ja kiusanteko, selvää työpaikkakiusaamista tämä! Ilmoitan tästä liittoon, aivan varmana ilmoitan”, Hello jatkoi tunkiessaan samalla keksiä suuhunsa. Muut nauroivat, toiset melkein kaksinkerroin ja jotkut hihittäen tai kimakasti kikattaen.
”Noh noh, etköhän sä tästä selviä”, rauhoittelin edelleen tuohtuneen oloista Helloa taputtaen häntä reidelle.Keksikatastrofi oli kaiketi päässyt niin pahasti Hellon ihon alle, ettei hän enää jatkanut rakentamista tauon jälkeen.
”Voitaisko me vaan lähteä?” hän kysyi seisoen ihan liian lähellä minua.
En vieläkään ollut täysin varma haluanko tai olisiko edes sopivaa osoittaa minkäänlaista hellyyttä häntä kohtaan tallilla. Tiesin kyllä, että Jilla oli asian kanssa jo sinut, hän oli tervehtinyt minua aamuisin ja kerran pyytänyt muiden mukana kahvillekin, kun oli tehnyt sämpylöitä. En silti kokenut soveliaaksi halailla, ainakaan jos heti lähietäisyydellä olisi muita.
”Mä kyllä ajattelin jatkaa vielä hetken, mutta jos nähtäis myöhemmin tänään?” Hipaisin hänen kättään samalla varovaisesti, mutta en tarttunut kiinni. Koulun, tallitöiden ja nyt vielä pihatonrakennusprojektin myötä tuntuu, ettei minulla ei ole ollut muuta elämää moneen viikkoon, joten ei olla Hellonkaan kanssa nähty oikein muuten kuin tallilla. Hän on silti jaksanut laittaa tyypillisiä emojiviestejään, joiden merkitystä saan aina arvuutella useamman minuutin. Enkä silti aina tajunnut niitä tai olin ymmärtänyt väärin.”Tiitus, tuutko sä?” Nelly huuteli, ”Täällä tarvittais raavasta pitkää miestä!”
”Joo, oon just tulossa”, vastasin vilkaisten naisen suuntaan. Käännyin sitten takaisin Hellon puoleen ja annoin pikaisen suukon hänelle, koska olin näkevinäni, ettei kukaan huomaisi. Paitsi ehkä Nelly, mutta hän onkin niitä harvoja, jonka takia ei tarvitsisi piilotella. ”Pitää kai mennä taas nostaa jotain palkkia. Jos ei täällä enää nähdä, ni mä laitan sulle viestiä”, sanoin hiljaiselle Hellolle ja lähdin katsomaan, mitä se Nelly nyt on keksinyt. -
Kyllähän sä Eetun tiiät
’Missä mun hevonen on?’ Oli ensimmäinen ajatus ja sitten iski pelko. Onko se karannut vai onko joku vienyt sen?! Hetken pälyilin ympärilleni etsien pientä ruskeaa hevosta, kunnes muistin. Bee ja Hera siirrettiin toiseen tarhaan, koska suuri pihatonrakennusprojekti oli alkanut. En voinut kuin nauraa, koska ihan oikeasti kerkesin epäillä, että joku olisi varastanut hevoseni.
”Mikäs nyt noin hauskaa on?” Kuulin Katyan äänen takaani.
”No kun pelästyin, että joku oli varastanut Been” sanoin nauraen edelleen ja pyyhkien kyyneliä silmäkulmasta. ”Joo joo, älä näytä tolt!” selitin, kun näin Katyan katsovan minua kuin olisin enemmänkin sekaisin. ”Sadasosasekunnin aikana kerkesin epäillä, että se oli karannut ja sitten ajatellut, että ehkä joku onkin vienyt sen.”
”Ai niin”, nainen nauroi nyt itsekin, ”Mäkin olin tuomassa Heraa tohon, mutta enpäs viekään.””On kyllä ihan kiva hevosia ajatellen, että saavat pihaton”, aloitin kun kävelimme yhdessä hevostemme nykyistä ulkoilualuetta kohti.
”Niinpä, onhan Flida kuitenkin sellainen, että pärjää kylmälläkin pihalla. Ja molemmat shettikset, mutta enpä tiedä laittaako Eetu niitä sinne.”
”Niin, onhan ne kuitenkin ruunia, että sen puoleen ei estettä. Ja hei, sen uusimman pojan, Santtuko se oli. Sillähän on issikka, joka karvan perusteella on asustanutkin ulkona entuudestaan.”
”Joo, totta. Sillä on kyllä hassu nimi, Fifi”, Katya nauroi, ”Ja sekin taisi olla ruuna, niin siinähän on jo aikamoinen lauma.”Saavuimme tarhalle, joten avasin portin ja Katya sai talutettua Heran sisälle. Bee tuli tervehtimään mustaa friisiläistä ja yritti lähteä sen kanssa laukkakierrokselle, mutta kerkesin napata sen riimusta kiinni. ”Äläpäs luule, että mä tänne Katyan seurana tulin.”
”Ai mitä, etkö tullutkaan vai?” Katya sanoi muka loukkaantuneena.
Laitoin käden suuni eteen ja kuiskasin hänelle: ”No siis tottakai tulin, mutta Been ei tarvitse tietää sitä.”
Napsautin riimunnarun Been riimuun kiinni ja talutin sen tarhasta ulos, jolloin Katya vuorostaan sulki portin.Kävelimme yhdessä takaisin tallille ja juttelimme pihaton tuomista muutoksista lisää. Se esimerkiksi saattaisi mahdollistaa uusia asukaspaikkoja.
”Eetun tuntien hän kuitenkin haluaa varata myös pihattoasukkaille varmuuden vuoksi karsinan, jos tuleekin hirveä ukkosmyrsky tai kovat pakkaset.”
”Eikös siitä rakennuksesta tehdä kuitenkin niin säänkestävä, että siellä pärjää pahemmallakin kelille?”
”Kyllä, mutta kyllähän sä Eetun tiiät.” -
12.09.2019 – Mietteitä satulasta
”Mä oon pahoillani, etten oo kerennyt käymään. Koulu alkoi taas ja vaikka sanotaan, että lähipäiviä on vähemmän ja tehdään etänä enemmän, niin ei se kyllä yhtään enempää vapaata aikaa anna. Ennemmin tuntuu, ettei sitä vapaata oo lainkaan, kun koko ajan on joku deadline jostakin.”
Bee ei sanonut mitään, vaikutti vain nauttivan saamastaan huomiosta. Se oli kastunut läpikotaisin päivän sadekuurojen takia ja joko piehtaroinut tai muuten vain kirmaillut siihen malliin, että oli saanut kuraa ympäriinsä. Niinpä olin huuhdellut sen ja kuivattuani harjailin sitä. No ehkä enemmän paijailin, koska en oikeasti ole hetkeen päässyt sen kanssa tekemään muuta kuin mitä muidenkin asukkaiden kanssa: vie tarhaan, tarjoili päiväheinät, hae tarhasta, anna iltaruuat.
Ori oli taas kasvanut ihan silminnähden. Ei se vielä nyt niin iso ole, että oikeasti kannattaisi mitään ratsukoulutusta miettiä, mutta tarkoitukseni oli tutustuttaa se varusteisiin jo. Pitäisi vain saada joltain satula lainaan, koska en tiedä minkä kokoinen satula sille sopii sitten, kun on oikeasti aika alkaa selkään kiipeämään. Ehkä Hello voisi lainata Typyn satulaa, hänhän on kans harjoitellut satulan kanssa.
”Mitäs mieltä olet, joko haluaisit kokeilla satulaa selkääs?” Kysyin Beeltä silittäen sen selkää. ”Laitettais vaikka loimi siihen alle, niin ei Hellonkaa tarvi pelätä, että sun karva pilaa sen satulan tai jotain.” Bee käänsä päätään ja tuhahti. ”No niinpä, sullahan on hienot karvat eikä yhtään vikaa ihossakaan. Tai ehkä löydettäis jostain halvalla joku perussatula, sais sitte vapaasti käyttää sitä.” Mietiskelin vielä ääneen, ennen kuin uppouduin ajatuksiin.
Kyllähän täti ostaisi Beelle heti kolmen tonnin satulan, jos vain sanoisin, että haluaisin alkaa treenata satulan kanssa. Mutta ei siinä olisi mitään järkeä. Kyllähän se kunnon satula pitää jossain vaiheessa hankkia, mutta ei todellakaan mitään parhaimmiston parhainta. ”No, kysytään nyt ensin Hellolta. Tai vaikka Eetulta, hänhän osaisi sanoa, jos jonkun muun satulaa saisi lainata ja se sulle sopis. Ainakin jos nyt edes kerran kokeilisi, näkisi mitä mieltä oot.”
-
Se märän koiran haju
”Hei, alas tulla nyt sieltä.”
”Mutta ku siellä sataa..”
”Nii, sitte?”
”Sitte kastuu.”
”No onhan sulla vettä pitävät vaatteet.”
”Nii, sitte?”
”Nii, että laita ne päälle ja mennään.”
”Ei Jeppekään halua lähteä.”Vilkaisin vieressäni seisovaa koiraa, jonka häntä oli vispannut siitä asti, kun olin sanonut, että mennään lenkille. Nyt häntä hakkasi minua jalkaan ja koira katsoi innostuneena minua. Itse katsoin sohvalla makaavaa Helloa ja sitten taas koiraa, joka oli siirtänyt oman katseensa välioven takaa ilmestyneeseen ulko-oveen. Kuin ihmetellen, että miksei mennä jo.
”Tuletko vai jäätkö mököttää sohvalle?” Kuului syvän huokauksen ja murahduksen sekoitus ja pian Hello oli raahautunut sohvalta luoksemme.
”Se on sitte sun syy, kun mä sulan, oonha mä kuitenki sokerista tehty.”
Naurahdin ja suukotin Helloa poskelle: ”Saat mun sateenvarjon, niin et kastu niin pahasti.”Onneksemme sade rauhoittui ja loppui kokonaan, kun olimme kävelleet noin vartin verran. Se ei toki auttanut Jepen tilanteeseen mitenkään, koska sille ei ollut sadetakkia ja nyt se oli uitetun koiran näköinen ja hajuinen. Silti se viipotti menemään onnesta soikeana talutushihnan antamissa rajoissa.
”Ja on muuten sun syy, että toi yks on ton näköne ja jonku pitää kuivata se.”
”Höpö höpö, pitäähän koira lenkillä käyttää, vaikka tuliski vettä.”
”No eikä pidä, Jeppe ois voinut käydä pihalla pissillä ja me oltais voitu maata sohvalla.”
”Oonks mä nyt niin kamala, ku pakotin sut kävelylle?”
”No oot, ihan hirvee ihminen!”
”Saanko mä tän anteeks, jos lupaan kuivata ja vaikka pestä Jepen?”
”Ai pestä, ton karvakasan? Onnee yritykselle!” -
Lähtövalmisteluita
”Hei ja anteeksi, että ollaan vähän myöhässä! Toivottavasti en nyt ihan mahdottomasti teidän porukkaa viivästyttänyt, mutta Remes rupes oksentaa ja pelästyin, että nyt se kuolee, mutta sillä olikin vaan joku käpy tai joku ollut”, Oona höpötti heti, kun astui ulos autostaan.
”Joo ei mitää, ei kaikki oo vielä ees saapunut”, vastasin avatessani trailerin laskusiltaa. Oonan uusin ostos Justus siellä hörisi tervehdykseksi ja vieressä seisova Molli kopisteli kaviollaan. ”Heippa pojat”, tervehdin hevosia pujahtaessani Justuksen puolelle. ”Tulehan sieltä, noin just, hyvä hyvä.”
”Tosi kiva, kun autat mua näiden kanssa! Munhan pitäisi palkata sut ihan viralliseksi ratsuttajaksi, koska en enää millään pysty näitä kaikkia iskän ja äidin kanssa ratsuttaa”, Oona kiitteli, kun hän siirtyi traileriin minun ja Justuksen jälkeen.
”Tottahan toki autan, jos vaan pystyn. Pian vaan alkaa taas koulu ja nythän oon saanut täälläkin enemmän tunteja, koska tallihan on melkein täynnä taas!”
”Joo, se on kyllä tosi kiva, että Eetu on saanut vuokralaisia. Olisi ollut niin harmi, jos koko talli olis lopettanut. Eikä pelkästää siks, että saan lainata maneesia ja kenttää.”
”Nii se teidän naapuritalli meni alas ihan kirjaimellisesti?”
”Joo, ensin vanha isäntä sairastui eikä kumpikaan hänen lapsistaan oikein ollut hevosihmisiä. Oltiin äidin kanssa jo mietitty, että ostettais koko tila heiltä, mutta sitten tuli se iso myrsky ja tuhosi koko maneesin ja puolet tallista. Tulisi melkein halvemmaksi rakennuttaa oma maneesi, mutta onneks bongasin Hopiavuoren! Paljon kivempi käydä täällä kuin yksin omassa pihassa pyöriä.”Saatuamme hevoset valmiiksi, Oona suuntasi kentälle ja itse liityin maastoporukan mukaan. Siellä oli yksi minulle ihan tuntematon nuori naisen alku ja kaksikin näistä uudemmista tyypeistä, joihin en ollut kunnolla edes tutustunut. Kaikki tallilla olo aika on mennyt hommissa tai Been kanssa enkä vain ole saanut aikaiseksi sanottua muuta kuin heipat. Tiesin, että mies, jonka nimeä en nyt muista, omisti ruunikon täysiverisen, kun taas Outi oli Jussin hoitaja. Muut olivatkin sitten jo vanhoja tuttuja: Tervehdin Jittaa ja Noaa sekä Milania, joka oli myös tullut hevosensa Biffen kanssa.
”Hei muru”, sanoin kuiskaten, koska en halunnut toitottaa asiaa kaikkien kuullen. Pukkasin samalla Helloa kylkeen, koska hän siristeli silmiään ja oli muutenkin jotenkin kummallisen oloinen. ”No, mikäs on?”
”Aurinko paistaa, mikäs muukaan.”
”Nii, kyllähän se pilvien takanakin paistaa”, totesin vilkaisten taivaalle. Olihan se valkoisenaan pilvistä, mutta ei se nyt ihan niin kirkas ollut, että tarvitsisi siristellä.
”Jokohan me oltais kaikki tässä. Joo, noustaas sitten selkään ja lähdetään!” Hello kuulutti ja nousi oman ratsunsa kyytiin. Itsekin otin paremman otteen Justuksen ohjista ja nousin satulaan. -
Tiitus voisi osallistua Justuksella.
-
12.08.2019 – Juoksutusta
Olin tullut tallille vähän yli yhdeksän ja hakenut Been tarhastaan. ”Tänään pääsetkin taas juoksemaan kentälle”, sanoin ruunikolle, kun harjailin sitä karsinassaan. Se hamuili aamuruokansa olemattomia jämiä ruokakaukalostaan ja tajuttuaan, ettei edes nuolemalla sieltä irtoa mitään, se siirtyi juoma-automaatille. ”Ylös”, sanoin orille, kun nostin sen takasta. ”Hyvä poika, hienoa!” kehuin varsaa, koska se oli oikeasti alkanut oppia äänikomennon tarkoituksen. Aiemmin tuntui, että se painoi jalkaansa vain kahta kauheammin maata kohti, mutta nyt se useimmiten nosti käskystä tai ei ainakaan pistänyt vastaan nostaessani jalkaa ylös. Kavioiden putsauksen jälkeen pujottelin orille riimua takaisin päähän ja tajusin, että se alkoi vedellä viimeisiään. ”Miten sun pää kasvaa näin paljon? Siis vastahan mä suurensin tätäkin remmiä!” Bee vain tuhisi ja heilutti päätään vaikeuttaen riimun laittoa entisestään. ”Hei, nyt loppu tollane!” komensin varsaa, joka lopetti ja jäi tuijottamaan minua. ”Ihan turhaan siinä mulkoilet”, nauroin varsalle ja rapsutin sen otsaa. ”Pitää varmaan lähteä varustekaupoille, kohtahan sulle pitää satulakin hankkia ja alkaa treenata sen laittoa.”
Otin karsinan pielestä juoksutusliinan ja piiskan ja menin Been kanssa kentälle, jonka olin tarkistanut tyhjäksi ennen harjausta. Olisihan sinne voinut joku mennä viimeisen vartin aikana, mutta harvemmin tallilla oli vielä ketään tähän aikaan. Suurin osa oli töissä tai koulussa ja Noakin tykkäsi nukkua pitkään. Eetu ja Camilla olivat työn touhussa muualla, joten kenttä oli vain minulle ja Beelle. Vaihdoin riimunnarun pitkään liinaan, päästin Been irti ja mauskauttamalla ori lähti kävelemään hieman minusta pois ja eteenpäin, joten tietysti kehuin sitä hienoksi pojaksi. Milanista oli ollut apua jo ensimmäisellä tapaamiskerralla, minkä lisäksi reilu viikko sitten hän sattui taas samaan aikaan tallille ja neuvoi minua lisää. Enää Bee ei rimpuillut narussa, vaan niin kuin Milan sanoi, se halusi olla hyvä poika. ”Ravia!” komensin heilauttamalla samalla piiskaa, jolloin Bee lähti kävelemään vain reippaammin. Maiskuttamalla ja piiskan heilautuksella Bee lopulta nosti ravin ja samalla sanoin äänikomennon uudelleen, jotta se oppisi yhdistämään sen askellajin nostoon. ”No niin, hyvä poika!”
Testasin miten ori reagoi liinan pituuden säätelyyn, mikä johti siihen, että se pysähtyi ihmettelemään, miksi tulin lähemmäs. ”Okei, ehkä kokeillaan tätä vähän myöhemmin lisää”, totesin ja siirryin takaisin kauemmas ja käskin Been eteenpäin. Noin puolen tunnin ajan juoksutin oria niin käynnissä kuin ravissa ja molempiin suuntiin, kunnes lopulta oli sopiva hetki lopettaa. ”Soooo, hiljennähän vauhtia sitten, just noin ja sitten pysähdy, hyvä.” Bee hamuili hiekkakentän pohjaa, vaikka luulisi sen jo tietävän, ettei sieltä mitään herkkua saa. ”Täällä ois porkkana, tulehan hakemaan.” Heiluttelin porkkanaan kädessäni, jolloin Bee tallusti laiskasti luokseni. ”Kyllä sä oot hieno poika, etkös olekin”, höpötin nuorelle hevoselle, kun se rouskutti palkintoaan.
”No kyllä vaan on”, kuulin tutun äänen takaani. Eetuhan se siellä Camillan kanssa kentän laitoihin nojaili. Kävelin liina lyhyenä heidän luokse ja Bee tuli kiltisti perässä. Se hamuili ensin Eetua ja sitten Camillaa, mutta tuhahti, kun kummaltakaan ei herkkuja löytynyt.
”Sä kuule sait jo palkintos, että älä siinä yhtään tuhise”, Camilla nauroi varsan käytökselle silittäen sen kaulaa.
”Ollaha justihi kaffille menos, tuleha seuraks.”
”Joo, vien vaan Been tarhaan”, vastasin ja vaihdoin liinan riimunnaruun. ”Camilla, voitko pitää hetken Beetä kiinni?”
”Tottahan toki, kun se on niin hieeeeno poika, no olet!” Hän melkein lässytti venyttäen sanojaan ja nauraen päälle. Sain kerittyä liinan ja laitoin sen sekä piiskan kentän ulkopuolelle. ”Minä voin viedä ne talliin, niin sinä pääset viemään varsulin tarhaansa”, Camilla sanoi antaen Been riimunnarun takaisin minulle, nappasi juoksutustavarat ja lähti ennen kuin ehdin mitään edes sanoa. Kohautin vain olkia, koska tällaistahan se oli: Aina autetaan muita. -
Been mietteet ota varsa kiinni -rastista
Mitäs mitäs, kukas sä oot? Eiku oonhan mä sut nähnyt, sä oot sen ison kaverin ihmisiä. Mut miks sä minut haet, missä iskä on? Hei, en mä halua tulla! Ai, sulla on porkkanaa.. No, kai mä voin sitte tulla.
No höh, iskä pisti salakavalasti sut hakemaa mut, etten tajuais, että se taas pistää mut päättömästi juoksemaa. Ihan älytöntä touhua, eihän siinä oo mitään järkeä! No niin, päästäs irti nyt. Häh, mitäs ihmettä, miks sä senkin otat pois? Ei iskä sitä koskaa ota irti, onkohan se unohtanu sulle kertoa, että sähän et mua enää kiinni saa!
Okei, ei näy iskää kyllä missään. Mutta tuolla on joitakuita muita. En kyllä tykkää yhtään, mitä ne oikein riehuu? Ei ei ei ei, menkää pois. Apuaa, iskäää, missä sä oot? Täällä on kamalia ihmisiä, ne yrittää syyä mut! Tuu hakemaan mut, miks sä jätit mut tänne yksin?! Mä en halua teitä tänne, mä haluan iskän!
-
”Mulla oli tyttöystävä.” Saatoin ehkä vahingossa lukea tän preesensissä ja nauroin ajatukselle, että Tide pitää Helloa tyttöystävään 😀 Ja siis onhan se aika paikkaansapitävää.
-
Olipas tosi kiva hyvänmielen maastotarina: mkaan otettu kunnolla poppoota ja juttua lensi. Tiiän, että aivan varmana pesukarsina-juttu tulee kiirimään Eetun korviin jotain kautta. Joten voi raukkaparkaa, koska pitäähän asiakkaiden toiveet toteuttaa, varsinkin kun kyseinen ylellisyys olisi luultavasti ihan oikeasti tarpeen.
-
Ai että vähänkö hienoa, että Noa sai vihdoin töitä! Nyt sitten jännään, että mihin hän nyt pääsi. Pääsikö hän johonkin sosiaalihommiin, kun sinne niin hyvin sopii vai päätyikö tylsästi kaupan kassalle. Tai tottakai jollekin se kaupan kassakin on parasta työtä ikinä, mutta mutta.
Tarinassa oli hienoja yksityiskohtia, joita mun pitäisi itsekin treenata. Eetu ei vain yskinyt, vaan juuri käsivartta vasten (koska tietenkin niin pitää tehdä) eikö hän pyyhkinyt nenää, vaan oikein hieraisi sen reunaa peukalolla. Plus murre ja slangi: Vasta kolmannella kerralla tajusin, mitä pikku fogulit sjungas tarkoittaa.
Multa tää tapahtuma oli menny ihan ohi, vaikka joka päivä oonkin käynyt kaikki viestit lukemassa. Että kiitos Noa, kun aloitit, niin tulipahan huomattua tämä ja heti aloituksessakin on itselle jo tarinan aihekin tarjottu!
Ja hei, saadaanko me piste siitä, että mä nauroin tolle yhden pisteen kohdalle, joka liittyi Jerusalemiin, maaliin ja peseytymisestä hengissä selviämiseen 😀
-
Voi mikä ihana Pikku-Hello 😀
-
Täähän oli oikein näppärä tapa selittää poissaolo! Ja ainahan kaikille tulee synkkiä aikoja plus kun tää oli vaan tällainen yksittäinen yhteenveto (eikä joka päivä samaa ikävää synkkyyttä), niin ei tunnu edes niin pahalta.
-
Ei tällasia saa kirjoittaa! Mulla on nyt niiiiin kamala olo, kun Inari on noin maassa ja luulee kaiken olevan hänen syytä. Vaikks mikään ei oo, Sanni on vaa ärsyttävä teini, Tiituskin olisi oikein mieluusti ottan Uunon harjoittelemaan Been kanssa ja Noakaan ei olisi ollut moksiskaan, vaikka Uuno olisi pari kukkasta syönyt. Nyt kyllä joku sais ottaa Inaria ihan olkapäistä kiinni ja kysyä mikä on hätänä!
-
Hymähdin ihan ääneen tolle Jannen toteamukselle, että onneks ei lähten soittaa poliiseille 😀 Ja siis ihan mahtava erilainen aloitus! Ei kaiken todellakaan pidä alkaa tyypillisellä kello tai puhelin herätti minut ja aurinko paisto jajaja.
-
Tässä oli kivasti vertailtu kahta eri ratsua ilman, että se ensinkään olisi toisen mollaamista eikä myöskään ollut vain plussien ja miinusten listausta. Ja taas otettu huomioon edeltäviä tarinoita, kuten Eetun sähkömietiskelyt pihattoa varten ja banaaniturpa-Salieri. Sit viel lopus Tiitus ja Beekin pääs mukaan, vaikken vieläkään oo saanut minkäänlaista tutustumustarinaa yhteenkään ”miljoonaan” uuteen hahmoon tai edes hevoseen. Mut joku kerta viel!
-
Olipas kiva pätkä! Oli niin helppolukuista ja vaikka tavallaan loppui ns. yhtäkkiä, niin lopetus oli kyllä niin mainio, ettei jatkoa edes kaipaakaan.
-
Mummun murre on kyllä niin komiaa, ettei oo tosikaan! Ja hahmonakin niin hellyyttävä, vaikka tommone teräsmummo onkin.
-
Äääää, mitä tää nyt oikeen on heeeeiiii!! Näki varmaan sieluun asti, no niinpä! On kyllä siistiä, että tää palloilu on molemmin puolista. Kumpikin taitais vähän tykätä, mutta eihän sitä nyt voi toisella näyttää.
-
Tykkään tosi paljon kuinka kerroit kolmannen portaan narinasta ja siitä kuinka etuovi vinkuu, kun sitä ei vieläkään ole rasvattu. Ja toi laulu! Se on mun lemppareita ala-asteen musiikkitunneilta ja tätä nykyä ehkä ainoa, jonka sanat edelleen osaa ulkoa, niin tulee silloin tällöin laulettua sitä, kun laulattaa. Ihana taustatarina siitä ja vielä kivempi, kun Noa sai Nellyn kanssa laulaa sitä.
Mutta siis mitääää, hetken liian pitkään tuli tuijotettua niitä silmiä?! Aijaijai, jään kyllä niiiiin jännäämään, että onko se Nelly vaan ystävä! Kun siis tottakai, onhan hän vain ystävä, kun on kuitenkin Eetun kanssa, mutta eihän ihminen omille tunteilleen minkään mahda. Mutta se, että toimiiko niiden myötä jotenkin, onkin jo ihan eri juttu.
-
Jälleen kerran kirjoittaja, joka vaikuttaa tietävän mistä kirjoittaa, vaikka itse henkilö ei niin osaisikaan. Ja tosi kiva, että oli huomioitu Hellon aiempi tarina kengittäjästä! Ja vielä niin näppärästi saatu se tähän mukaan: ”Ei mun heppa niitä vielä tarvii eikä se kummallista vaadi, mutta jos nyt vähän kattois, että millane tyyppi se on.”
-
Tässä on hauskaa tuo kierroksen ”vain Sonjan puheenvuorot” -osio. Kiva kuvitella, että mitä se kaveri on sanonut tai kysynyt, vaikka pääpiirteittäin tietääkin vastauksen perusteella.
-
Oi vau, aivan ihana hauva! Vaikka oonkin lukenut sun tekstit, ni joko oon misannut (lue: ymmärtänyt) tai sitte ei oo ees kerrottu, että Nuoska on noin söpö!
-
Oi vitsit, vähänkö on hieno kuva! Ihanat keltaiset kukalliset saappaat ja taustalla olevat koivutkin, vautsi!
-
Oijoi, vähänkö ihana kuva, toi pinkki tausta on tosi makee!
