Erkinheimot

"Mitä Bo, mitä Bu, Mitä Bobobuubuubii--"
Sellainen lässytys se aina Bon tarhalta kuuluu. On kuulunut alusta asti. Yleensä Erkinheimot katselevat vähän ympärilleen ennen kuin ryhtyvät lässyttämään, mutta on sellaisiakin kuin vanhin poika Juhani, joka lässyttää ihan estoitta. Kaikkihan sen kuitenkin ovat alusta asti tienneet, että Bota pidetään Erkinheimon söpöliininä: herkkänä tyttönä. Se on varsasta asti ollut sellainen pitkäripsinen ja kaino, ja ai kuinka ihana ja pörröinen talvisin. Hevosraukka onkin ihan sekaisin, kun sitä kutsutaan ties millä hellittelynimillä vuoron perään. Se ei ole vain Bo, vaan se on Baby, Buubi, Buuba, Babidi Bibidi, ja vaikka mitä muuta. Isäntä sanoo, että se on Bofink vain silloin, kun sille pitää olla vihainen, mutta eipä sitä ole sitten taidettu ikinä Bofinkiksi kutsua. Ei Bolle tarvitse olla vihainen! Ei ole ikinä tarvinnut! Koska se on pikku Buubuu, pikku Buubeli, pieni Boo!

Bolla on herkän tamman maine. Ei se silti harjauksessa mitenkään säpsy. Se nyt vain tykkää vähän hellemmistä otteista ja on herkkänahkainen. Onneksi ihmiset ihan luonnostaan tuntuvat käsittelevän sitä hellästi, kun se on sellainen söpöliini. Silloin ei ongelmia ole ikinä. Bo ei varmaan pitäisi, kun sen selkään mätkäytettäisiin satula, vyö kiskaistaisiin tiukalle ja suitset vedettäisiin päähän, mutta sille ei ole mitään ongelmaa poimia itse kuolaimia, kun niitä nätisti tarjotaan. Bo tykkää rauhallisista harjailuhetkistä ja on kiltisti kengityksessä, mutta sen suosikkihommaa tuntuu olevan ihan vain pussailu ja leperryksen kuunteleminen.

Bo on tottelevainen, herkästi ohjattava ja tarkka ratsu. Vaativan B:n jutut ovat sille oikein sopiva taso ja se on suomenhevoseksi vireä ja notkea kaveri. Jos tässä olisi kaikki, mitä Bo on, se olisi voittamaton, pikkuinen! Bolla on kuitenkin myös huono puoli, nimittäin valtavan surkea itsetunto. Jos sitä menee torumaan ankarasti kesken ratsastuksen, se reppana ei oikein saa enää jalkoja nousemaan ja ryhtiä hyväksi. Samanlaiseksi nahjukseksi se muuttuu silloinkin, jos huomaa ratsastajansa turhautuvan. Bolla on valtava tarve olla mieliksi, mikä on hyvä juttu, mutta samalla sen maailma hajoaa jos se kokee, ettei siihen olla tyytyväisiä.
Esteilläkin Bo on kyvykäs, mutta vaatii tosi itsevarman kuskin. Se hyppää korkeita kyllä vaivattomasti, mutta myös kieltää herkästi, jos tuntee ratsastajan jännittyvän selässään. Erkinheimon Reima taitaa ollakin pojista paras esteratsastaja juuri Bolle, sillä hän on vielä nuori ja kuvittelee olevansa kuolematon ja kaikkivoipa. Kun Reima ei kyseenalaista, hyppääkö Bo vaan uskoo sen hyppäävän varmasti, Bo hyppää mitä vain. Erkinheimon vanhin poika, Juhani, puolestaan ei saa aikaan kunnon rataa Bolla oikein millään, koska pohtii alinomaa, hyppäköhän hevonen tällä kertaa vai ei. Sen Bo tuntuu vaistoavan ja kieltää, mikä saa Juhanin arastelemaan vielä enemmän ja Bon kieltämään yhä varmemmin.
Maastossa Bo on aika arka tyyppi. Se säikähtelee joskus olemattomiakin, mutta harvoin varsinaisesti ottaa ritolat. Joskus sen pukkikohtaukset ovat kamalia. Onneksi Bo rauhoittuu nopeasti, kun huomaa säikähtäneensä taas jotain olematonta. Ryhmässä maastoiltaessa Bo ei ole sellainen säpsy.