[Sonja T.Valvoja]

Tämä on Åland Weekendin tuotoksia, kun bongasin sieltä tuttuja nimiä.

Vanhoja tuttuja
Kyllähän Royal Gardenista oli ollut omistajaporukkaa ja muita kilpailemassa siellä Summer Paloozassakin, mutta Louis’ta en ollut nähnyt sitten kun olin Sveitsistä lähtenyt. Teki melkein mieli halata, kun törmäsin häneen tallialueella. Louis’lta myös Rizin olevan tällä kertaa mukana, Melinan ratsuna.

Rizi oli komistunut tai sitten en vain muistanut enää. Väriltäänhän se oli tosi samannäköinen kuin Aave, mutta ainakin kolme kertaa muhkeampi. Ori muisti minut vielä ja painoi kermanvärisen turpansa kämmeniini. Kylläpä se olikin upea! Tuntui ihan uskomattomalta, että olin todella ratsastanut tällä joskus ja jopa kilpaillut pyhässä Yrjössä. Nythän Rizi ja Melina osallistuisivat GP-luokkaan. Huh, minua huimasi edelleen ajatus GP:stä ja siitä, että olin todellakin ratsastanut hevosella, joka kilpaili GP-tasolla. Se oli vieläkin jotakin sellaista, jota ei uskaltanut päästää oikein edes päiväuniinsa, vaikka olin myöntänyt itselleni jo, että olin ja halusinkin olla ihan tavoitteellinen kouluratsastaja.

Ja tietenkin, tietenkin Louis kyseli kaiken mahdollisen Aaveesta ja tuli katsomaankin sitä. Ahaltek oli hänelle tuttu rotu, mutta naureskelipa kuitenkin, että kun Mortti oli jo ollut Royal Gardenissa sieltä siroimmasta päästä hevosia, niin tämä olisi vielä enemmän, vaikka värinsä puolesta kyllä passaisi aika kivasti joukkoon. Hieno hevonen kuulemma oli, erikoinen toki, mutta sen nyt tiesin itsekin.

Kiaranin ja Melinan kanssa vaihdoin myös muutaman sanan ja Kiaran varsinkin toisti aikoinaan sanomansa, että olin edelleen tervetullut Royal Gardeniin, jos haluaisin, lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa ja ilman muuta Aaveen kanssa. Mokoma. Kyllähän se pani taas vähän kutittelemaan, Sveitsissä odottaisi hienot tallit, hienot maisemat, hienot hevoset ja vanha, tuttu valmentaja, keski-Euroopan meno kisojen suhteen ja kaikkea. Jos ei Vladimiria olisi, niin…

[Sonja T.Valvoja]

Pyydän anteeksi kaikkia törkeyksiä ja hahmojen (väärin)käyttöä. Vetoan siihen, että tämä sima-episodi ei ollut alunperin minun ideani.

Keskikesän juhlan sima
Heti näki kuka luki Fingerporia.
Minä, Noa ja Niklas yritimme pitää naamamme väkisin peruslukemilla, sillä kyseessähän oli ilmiselvästi vain pieni, viaton lipsahdus. Marshall ei huomannut mitään tai sitten hänellä oli parempi pokerinaama kuin meillä. Oskari muuttui hitaasti tummanpunaiseksi. Camilla jatkoi Ilkan selailua pieni hymynvirne suupielessään. Alex näytti hätääntyneeltä enkä minä ainakaan ymmärtänyt että miksi. Ehkä siksi, että Ilona tällä tavalla meni möläyttelemään. Ilona itse ihmetteli keskellä lattiaa. Vain Nelly purskahti pidäkkeettömään nauruun.

— Et ole, Ilona, tosissasi! hän hirnui.
— No siis, miksi ei muka? Ilona kysyi hämmentyneenä. — Ihan hyvin voitais tehdä juhannussimaa. Oskari ainakin haluaisi.

Nelly nauroi tikahtuakseen ja Niklakseltakin petti pokka. Parempi nauraa ääneen kuin katsoa puhkeaako päästä jokin verisuoni kun yrittää kovasti pidätellä. Minä nojasin eteenpäin niin että otsa otti kiinni pöytään ja yritin nauraa hiljaa, mutta tietysti kaikki näkivät miten hartiani hytkyivät.

— Siis, ööö, ei mua varten tartte, kröhäisi Oskari. — Emmä oikeesti halua simaa.
— Mut sähän just…

— Ei! huusi Alex täyteen ääneen. — Siis ei todellakaan mitään Ilonan tekemää itsemurhasimaa! Mun puolesta sä voit hankkia Juhan nussimaan itseäsi tai vaikka kymmenen, mutta simapulloista sä pysyt ihan saatanan kaukana!

Nyt tajusivat viimeisetkin. Kaikki muut nauroivat vedet silmistä valuen paitsi Oskari ja Ilona, jonka naaman väri alkoi muistuttaa keitettyä rapua, ei kun siis Oskaria. Oskari näytti siltä kuin olisi halunnut kadota savuna ilmaan, mieluummin jo vartti sitten. Ja Alexiakaan tilanne ei naurattanut.

— Siis ei kun ihan oikeasti, hän paahtoi tuohtuneena. — Toi yhden sortin kotitalousihme oli jättänyt simapullon parvekkeelleen talven yli ja se meinasi ihan pokkana juottaa sen meille. Sitten se samainen neropatti räjäytti sen pullon tienvarressa, niin että se pääsisi sillä esityksellä suoraan Al-Qaidan autopommiryhmään. Kun siellä oli ehkä vähän painetta. Ja nyt sitten juhannussimaa vielä muka… Jeesus me kuollaan siihen kaikki!

Tämä ei varsinaisesti rauhoittanut ketään. Minä pitelin vatsaani kun siihen sattui jo mutta nauru ei vain suostunut loppumaan. Niklas makasi puolittain keittiönpöydän päällä ja ulisi kuin haavoittunut koira, kyyneleet silmistä valuen. Nelly oli valunut astiakaapinovea pitkin lattialle ulvoen kippurassa siellä.

— Mitä ievanan möräkkää täällä piretähän? Hevoset pelijästyy.
Eetu ilmestyi keittiön ovelle. Kukaan ei ollut kuullut ulko-oven käyvän eikä se tietysti mikään ihme ollut, sellainen naurunrätkätys kun täällä oli.

— Juhannussimaa, pihisi Nelly lattialta kun sai vähäsen henkeä vedettyä. — Me teherähän juhannussimaa. Ja ainakin tilatankillinen.
— Te ootta kaikki sekaasin. Aiva seinähulluja jokahinen, päätteli Eetu.

[Sonja T.Valvoja]

Tarpeeksi valmiita
Ei siitä ollut vielä vuottakaan kun olin viimeksi ratsastanut vaativan A:n ohjelmaa Mortin kanssa, mutta silti tuntui siltä kuin muisti olisi ihan ruosteessa. Ja tietysti toinen hevonen, jonka kanssa eri asiat olivat vaikeita ja helppoja. Välillä heräsi epäilys siitä, olimme me edes valmiit Aaveen kanssa starttaamaan sitä vielä. Minusta tuntui pahalta ajatella, että jos vaadinkin Aaveelta liikaa sellaisia asioita, joihin se ei ole vielä valmis.

— Ei, ei, ei! Nelly kajautti kentän reunalta. — Se ulko-ohja! Sä et voi kääntää sitä piruetille tolla tavalla. Äläkä nojaa sinne sisäpuolelle. Okei, jatka kootussa laukassa päätyyn ja otetaan sama kuvio toiseen kierrokseen. Vaihto… hyvä. Pidä laukka aktiivisena. Hyvä. Noin. Ja sitten puolipidäte, kokoa, kokoa, taivuta, muista ulko-ohja… Hyvä, loistavaa! Nyt meni tosi hyvin! Taas vaihto, päätyyn ja kokeillaan nyt oikeaan kierrokseen. Älä nojaa. Se on heikompi puoli, mutta sä et auta Aavetta yhtään nojaamalla sinne käännöksen suuntaan. Noin… Hieno! Taputa sisäkädellä.

Ja niin minä taputin Aavetta kaulalle. Tämä työskentelypiruetti oli vaikeampi oikealle ja yleisesti oikea laukka ja oikea kierros olivat haastavampia kuin vasen.

— Jonkun pitäisi taputtaa suakin, se meni nyt hyvin, ollakseen oikea puoli, mutta kyllä se muutenkin. Nyt sitten vaan loppujäähyt. Kyllä te sinne Ahvenanmaalle olette ihan tarpeeksi valmiita.
— Niin varmaan, kun ei tässä paljon enää ehdi tehdä, heitin takaisin.
— Sekin on kyllä totta, Nelly hekotteli. — Huomenna sitten palauttelet kevyesti, tiistaina vielä kevyt tunti, jossa mä en aio ratsastuttaa teillä yhtään mitään vaikeata ja sittenhän te vissiin jo lähdettekin.
— Joo, mä ajattelin että keskiviikkona ajan illasta Kangasalle, Aave saa punkata siellä yön yli ja sit lähdetään Salierin ja Anssin kanssa torstaiaamusta heti kohti Ahvenanmaata. Mulla on lautta varattuna silleen, että päästään sinne kisapaikalle jo torstai-iltana, niin siinä on perjantai hyvin aikaa vielä verrytellä ja totutella.
— No niin, se on hyvä. Kyllä sä tiedät nää jutut. Mä nyt en taida lähteä sinne sit kuitenkaan mukaan, mutta mä pidän teille peukkuja.
— Kiitoksia, olisi kyllä ollut kiva jos olisit tullut kans, mutta aina ei voi.

Niine hyvineni lähdin ohjat pitkinä kiertämään vielä laitumen ympäri. Aave venytti kaulaansa ja ravisteli silkkistä harjaansa.

[Sonja T.Valvoja]

Kanalauma
Ei jumankekka, nyt sinne Ahvenanmaalle oli lähdössä kaikki. Siis kaikki, Hellokin, vaikken minä ymmärtänyt että mitä Hello siellä teki. Eihän Hello ratsastanut Typyllä kai koskaan. Eikä juuri Skotillakaan, vaan ajoi ennemmin. Eikä Skotti ollut lähdössä. Kai. Niin ja Chai, se Chain en tiedä mikä, veli tai serkku tai joku, Noa vissiin. Milan, siis Milankin, joka ei ollut kilpaillut kai pitkiin aikoihin ja muutenkin näkyi tallilla tosi vähän. Biffensä jävi liikuttamassa ja siinä se.

Ja kaikki oli ihan sekaisin eikä se tietysti mikään ihme ollut. Kun kaikki noin vain päättävät yhtäkkiä lähteä kisoihin ja pitävät sitä hyvänäkin ideana miettimättä sen enempää käytännön asioita. Kukaan ei tiennyt miten monta hevosta oli tulossa, miten monta rekkaa ja traileria ja kuskia piti olla. Keille tarvittiin majoitus ja mistä ja kuka voi nukkua rekassa ja kenen kanssa. Ottaisivat nyt edes paperin, kirjoittaisivat siihen allekkain kaikki hevoset ja mukaantulijat ja sitten merkkaisivat perään että kuka tuli missäkin rekassa ja kellä oli majoitus ja missä. Ei olisi Eetun tarvinnut pitää kaikkea päässään ja unohtaa puolia.

Minä en kestä näitä ihmisiä nyt, kun edes Nellyn tai Eetun auktoriteetti ei riittänyt pitämään mokomaa kanalaumaa hiljaisena, vaan kaikki hölpöttivät toistensa päälle. Tästä ei tulisi ikinä yhtään mitään. Vinkkupullosta vetoa että lähtöpäivänä huomattaisiin, että yksi hevonen vielä tarvitsisikin kyydin ja toiselle rekalle ei ollut kuljettajaa. Tai että jollain ei ollut nukkumapaikkaa.

Minulla onneksi oli hotelli jo varattuna ja maksettuna. Samoin oli kisailmoitus tehty ja sekin maksettu. Kyydin pystyisin järjestämään itse. Minun ei tarvinnut kuunnella tätä. Lähetin Anssille viestiä, että oliko hän ja Salieri vielä kyytiä vailla. Että minä tulisin trailerin kanssa ja sinne mahtui toinen hevonen, tavarat ja mies mukaan kyllä. Ja koskapa Anssi tiesi muuttuneen miestilanteeni, ei minkäänlainen flirttailu tahi muu ollut toivottua eikä varsinkaan suotavaa.

Näytölle ilmestyi heti teksti ”Anssi is typing…”.

Toinen suupieli vetäytyi hymyntapaiseen, kun luin Anssin viestin. Saatoin siis nousta pöydästä ja sanoa suhteellisen kuuluvalla äänellä:
— Mulle tuli nyt suunnitelmiin vähän muutoksia. Aave ei tule rekan kyydissä ja mä menen sinne Ahvenanmaalle traikun kanssa. Noukin Anssin ja Salierin mukaan matkalta. Ja kun mä en tarvi sitä majoitustakaan kun mulla on jo, niin voitte unohtaa mut laskuista. Kattokaa kuitenkin että on kuski kaikkiin autoihin. Mut mun tarttee lähteä nyt, nähdään taas huomenna.

En jäänyt kuuntelemaan sen enempää ja mitäpä muut olisivat siihen sanoneetkaan. Anssi ja Salieri ja ylimääräinen mutka matkassa oli minusta ainakin ihan riittävä tekosyy siihen, että jätin kimppakyytimahdollisuuden käyttämättä. Oma auto, oma traikku, oma hevonen, oma hotelli, oma rauha eikä yhtään mitään vänkäämistä kenenkään kanssa, sillä tiesin Anssin olevan vaivaton tässä suhteessa. Hänen kanssaan oli ollut aina helppo sopia mistä tahansa käytännön asioista ja hän oli muutenkin järkevä tapaus. Olin tosi tyytyväinen itseeni kun istuin autoon ja käynnistin sen. Joku raja minunkin sietokyvyllä oli.

[Sonja T.Valvoja]

(Tämä on tämmöinen vähän nopea rykäisy Åland Weekendistä inspiroituneena, voi olla että menee sinne tuotokseksi, jos hyväksytään.)

Kummituksia kyydissä
Siellä Hopiavuoren keittiönpöydän ääressä puhe kääntyi Summer Paloozasta jo seuraaviin kisoihin, joihin ei kovin pitkää aikaa ollutkaan. Ilmeni, että Ahvenanmaalle saattoi olla lähdössä varsin kattava edustus Hopiavuoresta.
— Minä ja Aave ja te ja Barnum ja Stanimir. Ja Minja ja Lilja, mutta hehän nyt sinne Venäjällekin tulivat omalla kyydillään. Sitten jos Ilona ja Veera lähtee niin siinä olisi jo kumminkin neljä hevosta. Viisi, jos Lilja tulee samaan kyytiin.
— Niin. Ja sitten jos Alex ja Oskari lähtevät myös niin ei se iso hevosauto riitä enää, Marshall totesi.
— Lisäks Oskari mutisi jotakin Typystä, sanoi Niklas väliin.
— Typystä? Ei kai nyt sentään?
— No jotakin se sano jotta pitää kattua onko luakkia sille. Emmää tiärä sen kummemmin sitten.
— Ai niin ja Salieri. Anssi vähän kyseli, että jos on tilaa jossain autossa, niin hän ja Salieri voisivat olla kyytiä vailla. Kuitenkin nyt ovat silleen matkan varrella. Simolta ei ole muita tulossa Ahvenanmaalle. Tietysti mä voin ottaa kopin ja mennä keskenäni ja noukkia Salierin kyytiin. Mutta sitten ei ole toista ajamaan sitä isoa autoa.
— Paitsi Alex.
— Niin joo, tietysti. Hyvä että täällä on näitä isompia kortteja muillakin, kun alkaa näyttää siltä, että tätä kisaporukkaa on joskus vähän enemmänkin.

— Hei, pitäisi hankkia sellaanen isompi hevosauto, jonka kylkeen maalattais teksti että Hopiavuoren Häjyyt! hihkaisi Niklas. — Samanlainen kö Marshin vanhemmilla on, misä lukee että Kozlov Estate.
— Jos mä ostaisin sellaisen, niin sen kyljessä kyllä lukisi että kummituksia kyydissä. Ainakin niin kauan kuin mulla on Aave.
— Joo hei, solis komia!
— Mä olen kyllä suunnitellut joskus, että hommaisi itselleen hevosauton. Ei mitään kauhean isoa, kolme hevosta maksimissaan ja sitten jonkinlaiset asuintilat, ettei aina tarvitsisi metsästää hotellia. Ne vain tuppaavat maksamaan ja olisiko sellaiselle sitten lopulta niin kovasti edes käyttöä…

— Täytyy kysellä noilta muilta, että ovatko tulossa ja miten monen hevosen kanssa ja tarvitsevatko kyytiä ja miten järjestetään, Marshall siirsi keskustelun taas asialinjalle. — Täytyy myös katsoa niitä lautta-aikatauluja ja varata etukäteen nekin.

[Sonja T.Valvoja]

Palaan vielä kertaalleen tähän Summer Paloozaan ja Kozloveille. Marshall jossain ilmoitti, että Hopiavuoren porukalle on tarjolla majoitus heidän luonaan, joten siihen nojataan tässä, jos joku ihmettelee.

Kaadan päälleni samppanjaa
Anice muistutti Nellyä joissain asioissa. Kun hän sai kuulla vähän kiertoteitä pitkin, että minulla oli uusi miesystävä ja että tämä oli tulossa katsomaan kisoja, Anice toivotti hänetkin tervetulleeksi majoittumaan heillä. Talo tuntui olevan täynnä jo muutenkin kun oli meitä hopiavuorelaisia ja muuta sukua paikalla, mutta kyllä nyt yksi venäjääkin puhuva Vladimir mahtuisi sekaan, varsinkin kun hän ei edes omaa huonetta tarvinnut. Minun vierashuoneen parisänkyyn mahtui kyllä.

Sain tietysti selittää Vladimirin taustoja, kun nimi oli venäläinen, taustaltaan kuitenkin ranskalainen ja asui Suomessa. Olin ihan varma, että Vladimir ja Anice tulisivat toimeen hyvin, kumpikin olivat vähän samanlaisia, kotimaataan vaihtaneita, tottuneesti piireistä toisiin siirtyviä ja useampaa kieltä puhuvia kosmopoliitteja. Jännittävä seikka sen sijaan oli se, että miten sitten tämä Hopiavuoren muu porukka suhtautuisi Valjaan, kun eivät olleet vielä tavanneet, en ollut saanut vielä esiteltyä häntä ”virallisesti” tallilla. Tai mitäpä he Valjasta, mutta jos Nellylle asti lipsahtaisi tieto siitä, että muut tallilaiset olivat jo tavanneet minun miesystäväni ja hän ei, niin sitten olisi kyllä helvetti irti.

Vladimiriin ja hänen käytöstapoihinsa saattoi aina luottaa: hän oli kohtelias vieras. Kiitokseksi majoituksesta Kozlovit saivat kukkakimpun ja valikoituja Suomen-tuliaisia. Ja se samppanjapullokin tuli ihan tarpeeseen kun ensimmäisen kisapäivän iltana juhlistimme kirjastossa hopiavuorelaisten ruusukkeita. Päivä oli ollut kiireinen ja tupaten täynnä kaikenlaista touhuttavaa, varsinkin isäntäperheellä, mutta iltamyöhällä sentään oli kaikilla hetki aikaa istua alas huokaisemaan ja rauhoittumaan. Minä itse rakastin näitä iltahetkiä Kozlovien kirjastossa ja vielä enemmän nyt kun sain istua Vladimirin kainalossa.

— Miksiköhän se Minja ei tullut tänne? Niklas murehti. Olimme kutsuneet Minjankin iltaa istumaan, vaikka hän asuikin rekassa. Olisi se kakkossija ollut samppanjalasin arvoinen.
— Jaa, en tiedä, vastasin sieltä Valjan kainalosta. — Vetosi väsymykseen ja jännään päivään. Mitä en kyllä ihmettele yhtään, on tässä itse kukin vähän ryytynyt.
— Minja taitaa olla vähän ujo, sanoi Ilona pyöritellen puoliksi juotua samppanjalasia käsissään. Me hopiavuorelaiset olimme linnoittautuneet sohvaryhmään ja kieli vaihtui automaattisesti suomeksi. Vain Marshall istui toisaalla juttelemassa isänsä kanssa. Näytti siltä, että heillä oli vakavampikin keskustelu, mutta ei siinä välttämättä puhuttu muuta kuin Stanimirista. Grigori näytti miltei aina siltä kuin hänellä olisi vain haudanvakavaa asiaa.

— Vaikka kyllä Minjakin juttelee kaikenlaista, kun vähän tutustuu, Ilona jatkoi.
— Niin kun sä olet käynyt sen kanssa valmennuksissa yhdessä, muistelin.
— Joo. Vaikka Hopiavuoren tupaankin sitä saa vetää ja työntää.

Muistelin itseäni kun olin vastikään tullut Hopiavuoreen ja tottumaton siihen, että noin vain sai saapastella Eetun kotiin hevosensa hoidettuaan. Outin ja Nellyn perässä minäkin sinne olin lopulta uskaltautunut. Ehkä pitäisi yrittää kutsua Minjaa mukaan useammin. Tiesin kyllä ettei moinen tuppautuminen välttämättä ollut helppoa tai luontevaa. Mutta kaikkeen tottui ja olin ollut ihan tosissani puhuessani Valjalle talliperheestä, sillä vähän niinkuin perhe se olikin tätä nykyä.

[Sonja T.Valvoja]

Sonja tulee toki ja raahaa oman Vladimirinsa mukaan!

Onko pukukoodi mikä? Ilmeisesti mitään pitkiä helmoja ja frakkeja ei ainakaan tarvita.

[Sonja T.Valvoja]

Lisää, lisää ja lisää
Siitähän se kisaura oli Mortinkin kanssa alkanut, yhdestä hyvästä tuloksesta, josta innostuin ja halusin lisää ja sitten taas lisää ja lisää ja lisää ja sitten mentiin jo ulkomaille ja kisattiin lisää ja lähdettiin valmentautumaan Sveitsiin ja ja ja… Kun painoin ilmoittautumisen menemään Åland Weekille, mielessäni väikkyi myös parin vuoden takainen TT:n viimeinen osakilpailu, joka pidettiin Ahvenanmaalla ja jossa minä ja Mortti otimme ensimmäisen voittoruusukkeemme ikinä. Mukavia muistoja siis ja olihan se Ahvenanmaa hieno paikka, niin että mikä ettei sinne lähtisi uudemmankin kerran, toisiin kisoihin ja uudella hevosella. Ja aivan varsinkin kun alla oli niin lupaava kisa ja tulos kuin mitä Summer Paloozasta saimme.

Jotta oikein nyt liioittelisin kunnolla, päätin osallistua Aaveella vaativan B:n lisäksi myös vaativaan A:han. Olin saanut Nellyltä ja Marshallilta varovaista tukea siihen. Eivät ne piruetit vielä pyörineet ihan niinkuin piti, mutta toisaalta ohjelmassa vaadittiin vain puolikkaita työskentelypiruetteja. Niistä me kyllä suoriuduimme jo sen verran kelvollisesti ettei tarvinnut hävetä. Kukas se nyt oli kun sanoi joskus minulle, ettei vaativassa A:ssa vielä mahdottomia vaadita? En muistanut. Ja olikohan kyseessä kuitenkin vaativa B, mistä oli tuolloin kyse… Sama sen väliä, vaativa A ei ollut enää mikään mörkö minulle, kun olin kerran osallistunut Sveitsissä Rizin kanssa jo pyhään Yrjöönkin. Ja Aavehan oli vanha kisahevonen, joka hoiti oman tonttinsa kyllä.

Niinpä me löimme Nellyn kanssa (viisaat) päämme yhteen ja suunnittelimme meille sopivan treeniohjelman ennen Ahvenanmaalle lähtöä. Tosiasiassa tavalliseen viikko-ohjelmaamme ei tullut mitään suuria muutoksia, sitä samaa jumppaa ja asteittaista perusasioiden parantamista tulisimme tässä tekemään joka tapauksessa. Sen tiesin jo etukäteen, että tästä lähtien Nelly olisi kuitenkin supertarkka ihan kaikessa. Enää ei menisi läpi vähän sinne päin tehdyt siirtymiset tai laiskasti ratsastetut kulmat, vaan kaikki piti tehdä yhtä tarkasti kuin kisakentällä.

[Sonja T.Valvoja]

Kaakkua tarjolla
Epätasainen, my ass! No okei, oli siellä se alun avotaivutus, mistä oli tullut kehnompia pisteitä, mutta muuten oli aika kivan tasaista kahdeksikkojen (!) riviä ja ihan kehuvia tuomarikommentteja. Suorituksen rentoutta kiiteltiin monessa kohdassa. Siitä olin sekä iloinen että tyytyväinen. Iloinen siksi, että pidin rentoutta tosi tärkeänä seikkana kun puhuttiin kouluratsastuksesta tai ylipäänsä ratsastuksesta, ja tyytyväinen siksi, että se alku ei ollut ollut ihan rento, mutta olin onnistunut kuitenkin saamaan Aaveen rennoksi. Oikeita valintoja satulassa, sopiihan sitä olla tyytyväinen.

Niin että olin yhtä hymyä kun Aaveen suitsiin kiinnitettiin kauniin vaaleanpunainen ruusuke. Ilona ja Veera seisoivat vieressä, vajaan prosentin meitä parempina. Hopiavuoresta oli kyllä kova tiimi, sillä Minja oli Liljansa kanssa tullut helpossa A:ssa toiseksi, minä ja Ilona tosiaan molemmat sijoituttiin kovilla prosenteilla ja vaativassa A:ssa Marshall oli ratsastanut kolmanneksi Barnumilla. Kyllä olisi nyt kaakkua tarjolla Hopiavuoren tuvassa kunhan päästäisiin kotiin asti!

Ja Salieri! Anssi ja Salieri vastasivat päivän yllätyksestä, jos minulta kysyttiin. Yli 80 prosentin tulos vaativassa A:ssa ja neljäs sija heti Marshin ja Barnumin jälkeen. Aivan huikea tason nosto heiltä. En välittänyt tippaakaan kuka näki ja ajatteli mitä, kun kapsahdin Anssin kaulaan halaamaan häntä tulosten selvittyä. Uskomattoman upea Salieri! Halasin samaan menoon senkin ja lupasin että Anssi ostaa sille kotiin päästyään ison tertullisen banaaneja.

— Tätä pitää juhlia, sanoi Anssi ja olin samaa mieltä, en vain tiennyt että miten, missä ja milloin. — Mä tiedän että sä majoitut täällä kisapaikalla, mutta et silti haluaisi tulla tuonne hotellille? Siellä alakerrassa on ravintola ja iltaisin joku baarintapainen, siellä varmaan muutkin ratsastajat on.
— Kiitos, mutta en ehkä tällä kertaa. Lisäksi mulla on jo seuralainen joka tapauksessa.
— Aaa, okei…

[Sonja T.Valvoja]

Ja sit vielä viimeinen tähän saagaan.

Summer Palooza -23, osa 3
— Sonia Tjadistjo i Gin Armjanin, Finljandija.

Eli se olimme me, ajattelin ja nielaisin viimeisen kerran. Katsomossa istuisivat kaikki: Niklas ja Marshall tai ehkä Marsh oli verryttelemässä Barnumia, Grigori ja Anice, Simokin oli paikalla, Anssi, Royal Gardenista useampia vanhoja tuttuja ja kirsikkana kakun päällä Vladimir, joka oli tullut yllättäen katsomaan kisoja. Mutta nyt piti ratsastaa tuonne kentälle, kaikkien silmien alle. Hengitin vielä syvään ja katsoin ohimennen suurta Summer Palooza -kylttiä, jonka alta ratsastettiin kentälle.

Aave ei seisonut alkutervehdyksessä ihan tasan ja muutenkin pysähdys ei ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla. No, ei voi mitään. Onneksi tässä oli vielä koko ohjelma edessä. Koottu ravi sujui ihan kivasti, mutta avotaivutuksessa Aave vastusteli hieman ja tunsin miten se jännittyi. Mitä nyt pitää tehdä, apua? Yritin hengittää syvään ja pitää itseni rentona. Kevensin hieman ohjasotetta, sillä jos jokin asia oli mistä Aave ei pitänyt niin liian kovat ohjasavut. Sitä piti ratsastaa paljon enemmän istunnalla ja pohkeilla. Aave rentoutuikin onneksi, mutta taivutuksesta ei kovin hyvä tullut. Tiesin jo, että tuomaripapereista löytyisi melkko varmasti sana “epätasainen”.

Epätasaisuus tuntui vaivaavan vähän koko ohjelmaa muutenkin. Ajoittain tuli ihan hyviä liikkeitä, kuten loppupuolen helppo laukanvaihtosarja ja laukka-osuudet muutenkin. Käyntiohjelmakin sujui kivasti, käynti ei ollut Aaveelle samanlainen kompastuskivi kuin Mortille aikanaan. Mutta sitten oli niitä heikompia osuuksia ja varsinkin taivutukset, jotka tänään eivät tuntuneet sujuvan oikein hyvin. Harmillisesti ohjelmassa tietysti oli aika paljon taivutuksia! Eivät ne nyt ehkä ihan toivottoman huonoja olleet, mutta paremminkin ne ovat meillä menneet kotona. Kun pysäytin Aaveen viimeiseen tervehdykseen (tällä kertaa se pysähdys onnistui paremmin), en tiennyt yhtään millaista tulosta voisi realistisesti odottaa.

[Sonja T.Valvoja]

Minä nyt härskisti käytän hyväksi tätä Salierin vanhaa päiväkirjaa ja julkaisen täällä Summer Palooza -tuotoksia. Salieri ja Anssi nimittäin osallistuvat vaativaan A:han siellä.

Summer Palooza 2023
Sonja oli ihan oikeassa siinä, että tämä Kozlov Estate on hieno paikka. Ei se nyt tietysti yhtä loistelias ja kuninkaallinen ole kuin Hannaby linnoineen ja kirsikkapuistoineen, mutta hieno, silti. Ja samalla tavalla se oli nyt täynnä hevosia, hevosautoja, ihmisiä ja hillittyä hälinää. Tämä tallien ja verryttelualueiden kuhina oli jo niin tuttua, että se rauhoitti kuin vanha ystävä.

Myönnän että olin hieman jännittänyt tätä kisareissua etukäteen, sillä en ollut koskaan aiemmin käynyt Venäjällä, en hevosten kanssa enkä ilman. Miten tullimuodollisuudet, miten hevoset, miten liikenne, miten… kaikki? Mutta täällä kisa-alueella kaikki oli kuten missä tahansa, edes se kielten sekamelska ei juuri poikennut mistä tahansa ratsastuskisoista, joihin tuli osallistujia ulkomailta. Ainoastaan hotellin aamiaisbuffetissa huomasi, että nyt ei olla pohjoismaissa tai keski-Euroopassa vaan Venäjällä: valikoima oli erilainen.

Sonja tuli tervehtimään Salieria miltei heti kun olimme päässeet asettumaan taloksi jaba-alueelle. Salieri oli hyväkuntoisen ja tyytyväisen näköinen kun Sonja ihaili sitä. Sieti ihaillakin, sillä ruuna oli tosiaan hyvässä kunnossa, terve kuin pukki ja kaikin puolin tuntui tyytyväiseltä. Sen näki ja ehkä vielä joskus se näkyisi kisatuloksissakin. Olimme tehneet melko tasaista tulosta vaativassa A:ssa, mutta prosentteja pitäisi saada parannettua, jos mielisin palkintosijoille ja seuraavalle luokkatasolle.

Sonja itsekin näytti iloiselta ja tyytyväiseltä, suorastaan hehkeältä. Olin tietysti jo kuullut tallijuoruja hänen uudesta hevosestaan, joka oli todellakin outolintu kouluradalla ja oli vaikea käsittää, miksi Sonja sellaisen oli valinnut. Ehkä hänellä oli syynsä. Mutta oliko pelkästään se uusi hevonen syypää onnelliseen olemukseen? Kysyin muun rupattelut lomassa Sonjalta hänen omia kuulumisiaan. “Kiitos, oikein hyvää”, oli vastaus eikä hän tarkentanut sitä sen kummemmin.

[Sonja T.Valvoja]

Summer Palooza -tuotokset jatkuvat!

Summer Palooza -23, osa 2
Tutisin taas sisäisesti kun tuli aika kiristää satulavyö, tarkistaa varusteet vielä viimeisen kerran ja nousta selkään verryttelyyn lähtöä varten. Ei se kisajännitys vielä kokonaan ollut kateissa, vaikkakin aika siedettävä nykyisin. Silti mahassa tuntui ikävää kiemurtelua ja pääkään ei ollut ihan kunnossa. Hoin itselleni taas sitä samaa mantraa: jännitys on vain tunne, saa jännittää, se on ihan okei.

Huomasin purevani takahampaita yhteen niin että leuat olivat jäykkinä. Yritin tietoisesti rentouttaa purentalihaksia, tiputin ensin alaleuan niin etteivät hampaat enää osuneet yhteen ja avasin sitten suuni kokonaan. Yritin pitää leuan rentona enkä pakottaa sitä auki. Viis minä siitä, että näytin ehkä idiootilta istuessani haavi ammollaan Aaveen satulassa.

Aave seisoi nätisti paikoillaan, mutta voi miten se oli tarkkana! Pää oli pystyssä ja kääntyili puolelta toiselle hoikan kaulan varassa. Se reagoi lähistön tapahtumiin värisyttämällä sieraimiaan, vaikka muuten se tuntui ihan rauhalliselta. Jos Mortti oli ollut rautahermoinen tapaus, niin oli kyllä Aavekin. Se oli minusta erinomainen luonteenpiirre, sillä varsinkaan tähän kisahälinään minä en ainakaan kaivannut enää yhtään lisää jännitystekijöitä. Ja kun näin tulin ajatelleeksi muuta, se jännityskin helpotti, maha tuntui tasaantuvan ja pää samoin. Kyllä tämä tästä vielä. Ja tunsinhan oloni täällä Kozloveilla peräti kotoisaksi, ei nyt ihan niinkuin kotikisat mutta melkein.

— Onnea, huikkasi ohitsekulkeva Marshall ja näytti minulle peukkua. Kiitin häntä hymyillen. Ei siitä pienestä ylimääräisestä onnesta varmasti haittaa olisi. Muitakin tuttuja oli liikkeellä talli- ja verryttelyalueella, Ilona ja Veera ja olin katsonut osallistujalistasta, että Ulriikka urakoi tässä luokassa peräti kolmen hevosen kanssa. Lisäksi hän oli ratsastanut edellisessä luokassa jo pari hevosta ja jatkaisi vielä vaativassa A:ssa. Ei siis ihme, jos hänellä oli kisarutiinit ihan toisella tasolla kuin minulla! Mutta ehkä minäkin vielä jonain päivänä…

[Sonja T.Valvoja]

Tuotos Summer Paloozaan, oletan tässä vaiheessa että Sonja, Marshall ja Niklas ovat lähteneet hevosineen Kozloveille viikkoa ennen kisoja, ja muut hopiavuorelaiset eli Ilona ja Minja tulevat omine nokkineen sitten vasta kisoihin tai jotain. Viis minä siitä, että Niklas ja Marsh ovat USAssa ja tiedä vaikka sieltä olisi tarttunut mukaan uusi hevonen tai jotain 😀

Summer Palooza -23
Matka sinänsä oli mennyt hyvin, mutta olihan siinä toki vähän istumista. Niinpä kun pääsimme Kozlovien pihaan, hyppäsin hevosauton hytistä ulos kiitollisena siitä, että pääsin oikomaan jämähtäneitä jalkojani. Anice ja Grigori olivat vastassa — tietenkin. Marshall ja Niklas saivat ensimmäiset tervetuliaishalaukset, mutta sitten oli minun vuoroni, vähän kuin olisin kuulunut perheeseen.

Grigori vahti silmä kovana kun talutimme hevosia ulos autosta. Luonnollisesti häntä kiinnosti Barnum ja varsinkin Stanimir. Marsh oli kertonut pitkien ajokilometrien aikana, että hänellä oli isänsä kanssa menossa kissanhännänveto Stanimirista. Marshallilla ei ollut toista kilpahevosta, Grigorilla kyllä oli, mutta Stanimir oli kuitenkin hänen silmäteränsä ja hän pitäisi oriin mieluusti itse.

— Kas kas, ori on saanut selvästi lihaksia jo, Grigori kommentoi Aaveesta kun oli pyytänyt minua ottamaan siltä kuljetusloimen pois ennen kuin vein sen sille varattuun karsinaan. Vaikkei Aave Kozlovien ollutkaan, niin heidän kauttaan se minulle kuitenkin oli tullut ja Marshall kuulemma päivitti silloin tällöin sen tilannetta vanhemmilleen. Oli hieno asia että pystyin esittämään oriin paremmassa kunnossa kuin se täältä lähtiessään oli ollut.

Illalla koko perhe istui tuttuun tapaan kirjastossa iltateellä ja Grigori kyseli minun ja Aaveen edistymisestä, treenauksesta, tulevaisuudensuunnitelmista ja odotuksista näissä kisoissa. Eihän niitä odotuksia sillä tavalla ollut, olimme vielä tutustumisasteella, mutta sen verran olimme päässeet jo samalle kartalle, että vaativa B tuntui ihan realistiselta valinnalta kilpaluokaksi. Ehtisimme tässä viikon aikana muutaman kerran valmistautua Grigorin tai Anicen johdolla, joten silloinhan he näkisivät ihan itse miten meillä sujui tätä nykyä.

[Sonja T.Valvoja]

(Mä olen niin jumissa nyt Sonjan tarinan kanssa, etten osaa kirjoittaa siitä oikein mitään. Teki jo mieli heivata koko Vladimir pois tarinasta, mutta sitten vasta tuuliajolla olisinkin. Tämä ei ole mikään varsinainen säälinkerjäysyritys vaan ihan tiedoksi että jos joku on odottanut kynsiään pureskellen tietoa siitä, mitä Sonjalle ja Vladimirille kuuluu, niin en ole ihan turhan päiten pantannut asioita.)

Syvä miete
En ollut leiponut kotona mitään herran aikoihin, mutta nyt vatkasin kermavaahtoa täytekakun päällystämistä varten. Mietin ihan, että milloin viimeksi olin tehnyt mitään leivonnaisia. No, jouluksi tietysti jotakin, mutta oli siinä ja tässä että laskettiinko joulutorttujen tekeminen edes varsinaiseksi leipomiseksi. Valmis taikina kuitenkin ja sitten vain leikkaus, täyte, taittelu ja paisto.

Joka tapauksessa leipominen oli sellainen asia, johon tartuin vain silloin kun asiat olivat hyvin. Jos oli muita murheita elämässä, ei taikinan vaivaaminen paljon jaksanut kiinnostaa. Olin ylipäänsä alkanut taas leipoa enemmissä määrin silloin, kun Harri oli tullut kuvioihin. Tietysti sille oli käytännön syykin: oli toinen syömässä, ei tarvinnut pelkästään itselleen tehdä. Ja sitten se oli jäänyt siinä kesällä, kun Harrin lähtö Torontoon lähestyi enkä ollut sen jälkeen oikein innostunut. Satunnaisesti toki tein jotakin, joten ei tämän yhden täytekakun perusteella voinut nyt vielä sanoa, että mihin tämä kääntyy tästä. Mutta kun se oli ihan yllättäen purskahtanut suusta ulos, että hei, mähän voisin tehdä sulle täytekakun, niin ei se nyt välttämättä huono merkki ollut.

Vladimir täyttää nimittäin tänään vuosia, 42. Se on tietenkin (kirja)nörttien suosikki-ikävuosi, vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen. Vladimir ei tunnistanut viittausta, joten se oli pitänyt selittää. Mutta niin tai näin, se oli ihan passeli tilaisuus täytekakun tekemiselle.

Olin saanut kaivaa reseptiarkistojani melko syvältä ennen kuin löysin luotto-reseptini sokerikakkupohjan tekemiseen. Se oli idioottivarma ja mehevä. Kyseltyäni Valjalta mieltymyksiä, päätin täyttää kakun vadelmahillolla ja -moussella ja päällystää sen mokkapalakuorrutteella. Kermavaahdolla pursottaisin reunat ja eilen olin kakkupohjan lisäksi taiteillut marsipaaniruusuja. Eka kerta ikinä kun edes kokeilin sellaisten tekemistä, mutta onneksi netistä löytyi ohjevideoita ja vaikka kaikkia esiteltyjä työvälineitä ei ollut, soveltamisella, terävällä veitsellä ja sorminäppäryydellä sain aikaiseksi ihan kelvollisen näköisiä ruusuja.

Mutta olihan se totta, että tällä hetkellä tuntui siltä kuin elämä hymyilisi. Arki oli loksahtanut paikoilleen huolimatta kaikenlaisista epäilyksistäni Valjan ja seurustelun suhteen. Olimme tällä hetkellä samaa mieltä siitä, että lapsille ei vielä kerrottaisi eikä minua esiteltäisi. Tämä oli kuitenkin vielä niin tuore juttu. Vladimir halusi suojata myös lapsiaan, ymmärsin sen toki. Joten koska lapset olivat vuoroviikoin kummallakin vanhemmallaan, olimme Valjan lapsivapaat viikot tiiviisti yhdessä ja lapsiviikot minä puolestani olin Orionissa yksikseni. Introvertille se sopi hyvin. Valja oli vähän pahoillaan aina siitä, että minä lähdin, mutta toisaalta ne lapset olivat kuitenkin tulossa ja yritin selittää monta kertaa, että minä viihdyin ihan hyvin yksikseni kotona. Introverttiys tuntui olevan vähän vaikeasti sisäistettävä asia hänelle, mutta ehkä vielä jonain päivänä…

[Sonja T.Valvoja]

Janna vei jalat suusta: tämä on todella ihana teksti!

[Sonja T.Valvoja]

Vai että miehiä metsästämään 😀
Sen suuremmin tekstiä itseään analysoimatta (ei kai mun tartte enää neljän vuoden jälkeen sanoa, että oli taas hyvää tekstiä?) voin vain todeta, että näen ihan sieluni silmin miten Alex ryykää sisään mekko kainalossa ja Ilona toisessa. Just niin Alex taas.
Lisäksi minun on tosi-tosi vaikea kuvitella Alexia minkäänlaisessa mekossa, ylisuuressa tahi makkarankuoressa. Mä olisin varma, että Alex patsastelisi Åland Weekin bileisiin tummassa puvussa tyynen rauhallisesti. Ellei Ilona sitten patista sitä käyttäytymään.
Ja miehillä – kuten Oskarilla – on niin helppoa, joskin hieman tylsää: tumma puku vain, oli sitten häät, hautajaiset tai jotkin muut kemut.

Mutta että luinko nyt rivien välistä oikein? Että kun Hopiavuoresta Åland Weekille on ilmoittautuneet jo Sonja, Marshall, Niklas, Minja (ja Anssi+Salieri), niin että olisi tulossa Ilona, Alex ja Oskarikin sitten ehkä? Vielä joitain muita? Eetu ja Jussi?

[Sonja T.Valvoja]

Minä tunnistan niin tämän tyypin, joka ei oikein tunnu pääsevän talli- tai muuhunkaan porukkaan sisälle ja harmittelee sitä itse mielessään. Sonjakin oli aluksi vähän sellainen! Ja sitten mieluummin nukkuu omassa rauhassaa hevosrekassa kuin menee jonnekin vieraan luo vaikka kuinka olisi kutsuttu.
Se tästä jäi ensin ihmetyksen aiheeksi, että kuka kumman Jussi, mutta jos tulkitsin oikein niin joku Minjan kaveri Storywoodista ja kanssakisaaja. Sinänsä vähän hämmentävä sivuhahmo kun ei tiennyt että kuka ja mitä ja miksi ja missä suhteessa on Minjaan. Mutta ilmeisesti siis ei ainakaan romanssia ole.

[Sonja T.Valvoja]

”shokkihoitoa saava sopuli”

Siis mistä sinä aina revit näitä vertauksia, jotka saa ihan väkisin suupielet kääntymään ylöspäin? Tämän aion nyysiä käyttööni kyllä 😀
Mutta joo, alun hämmennyksen jälkeen Niklaksen innostus on ihan käsinkosketeltavaa. Ja miksei olisikin. Vähänhän tämä sivuaa tuossa Eetun aiemmassa kommentissa miettimiä asioita, että mikä koira tässä on haudattuna, mutta Marshall on realisti: ei tässä nyt paljon mikään muutu käytännössä. Ja kunhan Niklas saa koulunsa käytyä, niin eiköhän hän työelämään pääse ja pystynee itsekin ylläpitämään hevosensa. Siihen asti jos puoliso kuittaa kulut, niin ei kai se niin maailman kauheinta ole. Minusta Niklas ei ole yhtään sellainen persoona, joka jäisi murehtimaan tällaisia asioita sen enempää.

Mutta. Se oli mun porsas.
<3

[Sonja T.Valvoja]

Marshall on kyllä maailman täydellisin puoliso. Antaa toiselle hevosen lahjaksi, ihan vain koska voi! Ja koska Niklaksella ja Barnumilla on mennyt niin hyvin ja ratsukon yhteistyö sujuu ja ovat valmiita siirtymään isompiinkin luokkiin. Jestas sentään, Niklaksen sijassa olisi moni varmaan halannut Marshallilta pari kylkiluuta poikki. Ei ihme että Niklas on vähän epäuskoinen ja ihmeissään ja pitää ihan varmistaa, että käytännössä jatkossa Marshall on se joka hattu kourassa kysyy, saako kisata Barnumilla.

Jäin vain miettimään, että mikähän se ykköslahja mahtaa olla…

Lisäksi onnittelut Stanimirille ja Marshallille hyvästä suorituksesta, kakkossijasta ja upeista prosenteista! Taitaa Hopiavuoren tiimillä olla niin paljon ruusukkeita tuotavana kotiin ettei tuvan pöytä riitä niiden esillepanoon kerralla 😀

[Sonja T.Valvoja]

Siis aaaRGH! Näitä kahta saamatonta on suorastaan hilpeätä seurata ja Alex kärppänä paikalla tekemässä vähemmän hienovaraisia havaintoja ja laukomassa niitä ääneen. Siinä suhteessa Alex taitaa muistuttaa Helloa, jotenkin varsinkin tähän tekstiin Alexin ja Hellon voisi melkein vaihtaa keskenään eikä se kärsisi kuin paikoin. Mutta Alex-paran harmistus hylätyksi tulemisesta on kyllä ihan inhimillistä ja ymmärrettävää.

[Sonja T.Valvoja]

Haha, just toi. Ei väliä jos olet toiseksi viimeinen luokassa, KUNHAN VAIN ISKÄ ON SE VIIMEINEN!! 😀 Eihän sitä kukaan ääneen tunnusta ikinä, tietenkään. Kunpa Grigori antaisi periksi ja Marsh saisi pitää yltiö-upean Stanimirin Hopiavuoressa ikuisesti.

[Sonja T.Valvoja]

Tämä on taas niitä tekstejä, joihin en osaa kommentoida mitään järkevää. Jään vain odottamaan jatkoa, että mitä tästä tulee!

[Sonja T.Valvoja]

Minulla jäi tästä päällimmäisenä mieleen tuo juoksemisen kuvailu. Oikeasti, vissiin kai vähän joka asiassa on olemassa erilaisia nyansseja ja aste-eroja, jotka tietää vain jos ne tietää. Jos on itse tosi-tosi perehtynyt asiaan. Meikäläinen taapertaja ei ole ikinä tullut edes ajatelleeksi, että juoksutyylistä voisi nähdä jotakin erityistä, kunhan nyt räpiköi menemään suunnilleen eteenpäin sellaista tahtia ettei tapa itseään. Ja sitten tulee Ilona joka vieressä juosten kertoo, ettei Oskari varmaan ollut koskaan juossut radalla pikasprinttejä, ainakaan piikkareissa.

Mutta että mitä oireita? Riviväliin oli jätetty tämmöinen koukku, jonka tajusin ehkä vasta jossain kolmannella lukukerralla. Mitä Ilonalla on, jotakin korvien välin ongelmia?

[Sonja T.Valvoja]

Pasin päiväkirjaan ei olla varmaan kirjoitettu mitään vuosiin, niin se on pudonnut listalta näkymättömiin. Ei ihme ettei sitä löytynyt, mutta suora osoite on tämä: https://kristallijumala.net/hopiavuori/forums/topic/pasi/

Ja sitten tekstiin! Ja tämähän arvattiin, ettei Elli ole vielä kunnolla vuottakaan, kun se pääsee jo hevosen selkään. Rasmukselle ei tosiaan jää paljon muita vaihtoehtoja kuin lähteä kohtapuolin ponikaupoille, siinä Janna on ihan oikeassa 😀

[Sonja T.Valvoja]

Kait sitä voi sanoa että tervetuloa takaisin! Kiva että Camilla on edelleen remmissä ja näemmä vissiin hevonenkin löytyy, vaikka ilmeisesti ikävien sattumusten summana.
Joka tapauksessa käy sääliksi Camillaa ja koko tuota Wäckelinin porukkaa. Alzheimer on ikävä vieras, varsinkin osuessaan lähipiiriin. Ettei tätä sillä tavalla voi sanoa kivaksi tekstiksi, vaikka onkin kiva, että Camilla palaa.

[Julkaisija]

Viestit